tiistai 9. syyskuuta 2014

Epämukavuusalueella

Reilun viikon sisään on mahtunut aika paljon. Uusi opiskelija on nyt ollut vedossa viikon ja edelleen ihmettelen...
Alkuun sellainen syvä hiljaisuus oli jollain tavoin hyväksyttävääkin; hän kuitenkin kuunteli, katsoi ja teki perässä. Näppärä likka, hoksaa kerrasta ja pystyy luottamaan, että tekee jatkossakin samoin. Mutta kun ei suu aukea. Ei voi olla varma onko asia sisäistetty vai ollaanko täysin pihalla. Toisaalta, potilaiden kanssa ihan mahtava: juttelee reippaasti ja on muutenkin hyvin rauhallinen ja luonteva. Ei puhu kansliassa, ei puhu ruokapöydässä, missä ollaan epävirallisia, ei naura mukana..... Olenko se siis minä?

***

Lauantaina oli kahvakuulatunti. Toiseksi viimeinen, ja loppukirin sijaan oli joukkuekisa, jossa piti heittää kahvakuulaa (8kg) mahdollisimman pitkälle ja viestin tyylisesti aina läpsäyttää seuraava juoksemaan kuulalle heittämään. Hauskaa!! Ehdottomasti sopivan leikkisää ja teknisesti helppoa....

Tänään viimeisellä kerralla kisan muoto oli sitoa yhteensä 30kg kuulaa yhteen köyteen ja sen kanssa juosta 200 metrin matka edestakas. Jokainen vuorollaan taas kerran....

Juoksuhan multa toki sujuu. En ehkä ole maailman nopein todellakaan, eikä tässä kropassa valitettavasti ole riittävästi habaa heittämäänkään sitä useita metrejä.... mutta kävi kyllä selväksi, että hyvin suurimuotoinen intervallitreeni on tarpeen; enhän meinannut palautua siitä nopeasta juoksupyrähdyksestä millään.
Ja tänään tuo veto ei todellakaan ollut mun laji: hartiat veti jumiin ja silmissä mustui kun taapersin eteenpäin.....   *huoh*

***
Olen siis nyt usealla tavalla käynyt oman mukavuusalueeni ulkopuolella enkä oikein tiedä mitä siitä ajatella.

Olen pitänyt itseäni hyvänä ohjaajana. Omasta opiskelustani on niin lyhyt aika, että muistan vielä mitä hyvät ohjaajat tekee ja toistan niitä tapoja. Annan tehdä paljon, tänään kaiken.
Ja nyt jännittää ihan hirveästi minkälainen väliarvio on loppuviikosta.....   *jaiks*

Liikunnan suhteen olen pitänyt itseäni jotakuinkin hyväkuntoisena, kunnes jollain tavoin siinäkin tuli olo, että en pysty. HÖH!

***
Pettymystä ilmassa juuri nyt.
Sallikaa rypeä hetken. Ehkä se sisuunnuttaa (inhoan näitä mukahauskoja sanoja (pitkässä juoksussa, haaste, sisuuntua jne), mutta niiden sisältö on vaan niin kuvaava) treenaamaan vielä....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti