Vapaapäivä taas, uuden viikon alkua odotellessa

Jotain niin mahtia kasaria jälleen. Näitä helmiä, kun satunnaisesti käy klikkaamassa jotain ja seuraa sen jälkeen sivupalkissa tyrkyllä olevaa tarjontaa. =)

"There were times when we fought like tigers

there were times we were damn good liars..."

Jälleen viikon ainoa vapaa. Tää on ikäänkuin mun "viikonloppu" ja huomisesta sitten se "maanantai"... Eli en koskaan käy samassa tahdissa kuin normaali väestö.

Pasi lähti viemään Torakkaa Nokialle, jossa ihana ystävämme lupasi tutustua sen sielunelämään ja rakenteeseen ja mahdollisesti korjata siitä entistä ehomman. Kun rakkine on vähän kuin emäntänsä, kävisi mieluusti vain lämpimällä. 

Siinähän on ollut jotain häikkää vaihdelaatikossa alusta asti. Laatikko (muka) vaihdettiinkin Delta-auton toimesta kun Torakka oli ollut meillä vasta pari viikkoa, kun se jätti mut Noksun parkkihalliin niin ettei mikään muu vaihde kuin ykkönen enää toiminut.....  Hannu kuulosteli sitä kun tultiin Tallinnasta ja sanoi, että kuulostaa ihan laakerivialta, ja että hän on niitä korjannut ennenkin.

Aamulla tehtiin jo koirien kanssa ihana lenkki kauniissa maastossa ja koska näyttää siltä, että päivä tästä vain paranee ja kirkastuu, saatan herättää nukkuvat pedot ja lähteä uudestaan samoille huudeille. 

Raskas työviikko, vapaapäivän patikointi

Tämän viikon alku oli henkisesti erittäin raskas.

Mulla on ollut nuori nainen potilaana elo-syyskuun taitteesta asti. Ilman tarkempaa erittelyä mainitsen vain, että hyvin sairas monin tavoin, ja parhaansa on monet lääkärit tehneet.
Sunnuntaina hän sanoi, että haluaisi mennä tutustumaan terveyskeskuksen osastoon 2 (jossa on saattohoito-osasto), maanantaina puhuin siitä lääkärinkierrolla tohtoreille ja saimme luvan tehdä visiitin.
Pomo pyysi tekemään pitkän päivän kun sairastapauksen vuoksi illasta puuttui yksi, joten kun jatkoin iltavuoroon, lähdin sitten TK-reissulle potilaan ja hänen äitinsä kanssa. (Totuuden nimissä olisin saattanut tehdä sen vaikka olisin lopettanut vuoroni....)

10-15 min. sen jälkeen kun olimme palanneet takaisin osastolle, potilas soitti kelloa. Menin huoneeseen, jossa ihan hirvittävästi itkevä tyttö takertui kaulaani ja nyyhkytti "soita ja varaa mulle se huone" ja äitinsä itki vieressä.
Harvoin potilaat pääsevät tuossa määrin iholle, mutta hänessä on ollut jotain erityistä alusta asti. Itkinpä minäkin siinä kun halasimme toisiamme. Ja koetin kerätä itseni ja hakea ammatillisuuttani jostain, että pystyisin soittamaan sen puhelun. Ja ilta meni siinä, että kollega hoiti muut potilaat ja minä sen huoneen.

Tiistaina sitten puolenpäivän aikaan keräsimme karavaanin ja siirryimme TK:n puolelle. Hyvästit eivät olleet helpot.

****
Kun tässä tilanteessa solussa on samaan aikaan kuoleva potilas (vanha), jonka omaiset myös ovat koko ajan läsnä, ja luonnollisesti itkevät ja tekevät surutyötä, ja joudun kuuntelemaan kierrolla kun lääkäri lähes jakaa kuolemantuomion itseni ikäiselle (mahd. syöpä), paukut on aika vähissä.
Harvoin jos koskaan olen tässä määrin toivonut olevani jossain toisessa solussa töissä. Ja sitten en kuitenkaan. Jollain tavoin, raskaudestaan huolimatta, tämä on ollut hieno viikko, jolloin olen kokenut kerrankin olevani inhimillinen ja tekeväni tätä työtä nimenomaan potilaan asianajajana - osin myös lääkäreitä vastaan.

****
Tänään vietin ainoaa ja totisesti ansaittua vapaapäivääni tällä viikolla. Aamulla heräsin lämmittämään takkaa ja hoitelin vähän pyykkejä. Ajatus oli, että lähdemme koirien kanssa tekemään jonkun kivan retken metsään ja nollaan kunnolla kauniissa kelissä ja tuuletan sekä mieltä että keuhkoja.
Ja sitten bongaan facebookista miten ex-työkaveri huutelee seuraa patikoimaan.

Olimme reilut viisi tuntia reissussa. Edu, joka ei matkusta hyvin autossa, istui etupenkillä, vapisi ja läähätti koko menomatkan parkkipaikalle. (Joonaksen auto, siinä ei ole koirille takaloosteria.)
Mutta kun retki alkoi, oli ihana katsoa koirien riemua ja sitä vapauden tunnetta kun loikkivat, kirmasivat ja säntäilivät ja riehuivat pitkin metsää.
Patikoimme kunnon lenkin, pituutta en osaa arvioida, osin umpimetsää, osin järven jäällä, osin polkuja.
Joimme kuumaa ja paistoimme makkarat (kyllä, minäkin jouduin syömään yhden....) ja ihmettelimme Suomen luonnon kauneutta.

Kotiin päästyä ei koiria tarvinnut houkutella enää uudestaan lenkille. Kun saivat mahansa täyteen (myöhemmin), ei niistä suunnilleen näkynyt kuonokarvaakaan. Melkoisen tyytyväistä porukkaa.

Aivan mielettömän ihana päivä ja mikä tuuletus!
Katson saanko myöhemmin askarreltua kuvan reitistä jonkun karttapalvelun avulla....

Alareunassa ympyrä kuvastaa parkkipaikkaa, viivaan tulee aika ajoin taukoja paintin toiminnasta johtuen. Ylhäällä oleva pyörylä oli taukopaikka, siinä on kartassa pieni saari jossa oli nuotiopaikka.

Suosittelen lämpimästi. Vaikkakin vain talvella. Vaatii muuten kanootin.  =)

Yövuoron jälkeistä pöhnää, osa XXXIV

Tein taas kaksi yötä. Jälkimmäisen aamulla kun ajelin kotiin, mielessä kävi, että olisi hienoa jos voisi tehdä vain näitä "jälkimmäisiä" öitä. Nimittäin ekan yön jälkeen olen nykyään aivan järjettömän väsynyt ja vähän pelottaa ajella kotiin. Toisaalta, tällä kertaa nukuin täysin heräämättä 14:30 asti, jolloin Edun nuuhkuttelut korvassa havahduttivat ja kun perään kuului askeleita, joista pystyin päättelemään, että Lotta on jo ehtinyt koulusta kotiin, avasin silmät ja tarkistin ajan....
Tällä kertaa yövuorojen suunnittelu ei mennyt ihan putkeen. Olen esittänyt töissä toiveen, etten valvoisi ma-ke koska tiistain ratsastustunti on melko myöhään ja tulee aina kiire lähtö. Lisäksi samasta syystä en voi nukkua loputtomiin tiistaina....
Mutta meni se näinkin.

Eilen sitten, heräsin jo puoliltapäivin. Nälkä oli melkoinen joten haukkasin jotain ja tehtiin koirien kanssa vakio herättelylenkki tunnin verran. Pakkanen pureskeli poskia kivasti ja päivä oli todella kaunis.
Pururata kutsui. Tosin siellä näkyi taas varsinaisen suomalaisuuden idioottilogiikka: tykkilumi.
Käsitän, että hiihtäjät haluaisivat jo hangille, mutta jos luonto ei lunta enempää suo, ehkäpä voisi yhden talven harrastaa jotain muuta? Kun kaupungin talous on kuralla, vesi + sähkö ja keinolumi vajaan kilsan matkalle tuntuu jotenkin turhalta ylellisyydeltä.
Jokin sanomalehti (Savon sanomat?) kirjoittikin ns. latumaksusta eli jostain käsivarsinauhasta, jonka saisi lunastaa maksamalla jonkun muodollisen summan. Minusta hieno idea! Ei sitä kaikki maksaisi, mutta sosiaalinen paine toisaalta ladulla saattaisi joltain rahaa vähän ottaakin....
Itse maksan punttisalista, uimahallista, ratsastuksesta jne. Ihan hyvin ottaisin osaa kaupungin konkurssiin parillakympillä per vuosi latumaksujen nimissä, hiihdän siis itsekin. Vaikka kieltämättä nautin tällä hetkellä lumettomasta pururadasta ihan suunnattomasti. =D

Iltapäivällä sitten asetuin mukavasti sohvan nurkkaan (lempparipaikka tätä nykyä...) ja selasin jotain lehtiä. Yhdessä lehdessä oli kaksi kuvaa ideasta, joka odottaa nyt toteutustaan......
Ja käytiin koirien kanssa vielä pikainen postilenkki kun paketti oli saapunut. Ostin samalla juustoraastetta, koska ehdittiin höpöttää tyttöjen kanssa vähän sämpyläideoita.

Ja lopputulema oli mukava, molemmissa tapauksissa:

juustoiset oliivisämpylät, nam

värimaailmaa olkkarista.... maalia edelleen vailla nuo seinät

Sisustusta

Mitenkään liittymättä siihen, että talossa on yksi lapsi vähemmän....   Eilen surffasin pitkästä aikaa FB:n kirpputoripalstoja. Oltiin puhuttu juuri edellinen ilta, että pitäisi hankkia uusi sohva ja ideoitu asiaa sen verran, että Ikean sivut tulivat tutuiksi. Olin myös siivonnut jouluvermeet pois ja samalla osan muistakin kamoista ajatuksella "vähemmän on enemmän" ja avaruus kämpässä on kaunista. Siinä yhteydessä pistin tyrkylle mm. yhden todella suuren huonekasvin, joka sittemmin häipyi samantien eli eilen aamupäivällä.
Ja sitten kirpputoripalstalla tulee vastaan juuri samantapainen sohva, mitä olimme katsoneet Ikeasta, tosin "vääränvärisenä" mutta värimaailmaltaan kuitenkin sellaisena, että se voisi istua meille.

Hinta oli ihan törkeän halpa.... varasin ja kyselin lisätietoja. Kankaat olisi vesipestävissä itse, melko oleellista koirahuushollissa.
Joten Pasi auton rattiin ja peräkärryn kanssa Saloon.

Olkkarin ilmettä on rakennettu keväästä asti ja se alkaa totisesti muotoutua.  =)

Kuva on kovin vaalea, salama löi kaikki värit plassuiksi (en osaa....) mutta kokonaisuus on jopa parempi kuin se, mitä Ikeasta katsoimme. 

Seinät toki huutaa uutta maalia ja vanhaa boordinauhaa (retusoitu kuvasta pois) pois, ja sen ehtii tässä kevään aikana toteuttamaan kun mahdumme paremmin nukkumaan muualla näin nelihenkisenä perheenä. Vähän lisää tyynyjä, paremmin harkitut sijoittelut noille pikkukamoille seinillä ja se taitaa olla pikkuhiljaa siinä. 

Säästin juuri tonnin. Eipä paljon muuta voi kuin hymyillä.

Joonas lähti....

Niinpä niin. Näin se vuosi myös alkoi.

Tulossa: Huima vuosi 2014

Vuosi vaihtui ryminällä, sairaalanmäessä jälleen, vähän puolenyön jälkeen parvekkeella seisten. Kotiin oli jäänyt lievästi levottomuuttaan läähättävä koira, joka ei pystynyt tekemään tarpeitaan enää iltapäivä-kolmen jälkeen kun "maailmansota" näytti syttyneen naapurustossa. Pistää vihaksi, että niitä paukkuja on annettava alaikäisille jo 27.12. lähtien....
No, rattoisasti oli kuitenkin kotona mennyt: olivat lämmittäneet saunan, ja Edu tunnettuna saunakoirana oli lämmitellyt ja vilvoitellut tapansa mukaan kolmeen eri kertaan, ja vilvoittelukerroilla käynyt omalla pihalla paukkeesta huolimatta melko rauhallisesti.

Vuoden lopussa meille tehtiin ehdotus jota pureksittiin vuoden viimeinen viikko ja lopulta tarjoukseen oli pakko tarttua. Meille siis tulee/tuli vuokralle poni, jota Lotta saisi ratsastaa ja jonka kanssa katsottaisiin miten likka kehittyy kevään aikana. Huima-poni on sikäli vanha tuttu, että Lotta on ratsastanut sillä jo syksyn...

Lotan puhelimella otettu kuva joulun vuokrauksen ajalta. 

Toivottavasti kuulemme näistä kahdesta vielä! Iso kiitos Annulle Melkkilään tästä tarjouksesta ja mahdollisuudesta!