torstai 13. kesäkuuta 2019

Kirja-arvostelu: Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä

Meillä oli sairaalan kesäjuhlat, joissa oma osastoni oli vetovastuussa "kesäolympialaisista", ja ennen ruokailua ja muuta hauskaa tällaisissa juhlissa on aina veroteknisistä syistä oltava virallinen osuus. Sattui niin hauskasti, että se oli luento lääketieteen alan huuhaasta, jota on paljon. Paitsi, että luennoitsija oli älyttömän hauska puheissaan, asia oli muotoiltu niin hienosti, että siitä jäi paljon mieleen.

Olin tämän tekstin kirjoittanut jo aiemmin, nyt olen vähän jäähdytellyt ja korjannut pahimpia hermostumisia teksistä. Vedin siis melonin kokoiset porot tästä kirjasta nokkaan.  =)

*****
Moni on varmasti tästä kohua aiheuttaneesta kirjasta kuullut. Sain kirjan käsiini jo syksyn puolella, mutta se oli silloin menossa lainaukseen ja sain vaan selata lyhyen hetken. Sittemmin toki luin mm. Hesarissa eri alojen lääkäreiden kommentteja parin aukeaman verran....
ja nyt vihdoin kirjaston 137. sija jonossa on kohdalla.


Hivenen haluttua kamaa vaikuttaa olevan. Näitä on kuitenkin meidän alueen kirjastoissa useampi painos ja silti jonotin puoli vuotta.

Olen aiemmin lukenut joitain Antti Heikkilän kommentteja asioista ja ollut hänen kanssaan joistain jopa samaa mieltä. Siksi halusin lukea kirjan ja tehdä omat päätelmäni, minkälaisesta huuhaasta olisi kyse.
Sanat, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen lukemisen jälkeen: tyrmistys, järkytys, huoli, jopa paniikki.
Tällaista kirjaa lukee takuulla vaikka kuinka moni, joilla ei ole riittävää ymmärrystä tai koulutusta lääketieteestä osatakseen suodattaa joitain väitteitä ja/tai edes ymmärtää mitä siinä itse asiassa väitetään. Ja osa väitteistä oli hienosti naamioitu lääkärilatinan taakse niin, että itsekin käytin noita kirjassa mainittuja lähdeviitteitä tarkistaakseni asioita.

Lopputulema minun mielestäni: joko Antti Heikkilä ei osaa tulkita lukemaansa tai tulkitsee sen tarkoituksellisesti väärin, tai hänen oma henkinen tilansa ei ole enää sellainen, että kannattaisi ottaa kantaa lääketieteen asioihin. Kirja oli kuitenkin hyvin hienosti tehtyä huuhaata, jolla tarkoituksena on rahastaa!

*****
Keräsin joitain pahimpia kohtia erikseen, koska haluaisin nostaa keskustelua minkä tasoista kirjallisuutta tässä maassa ylipäänsä julkaistaan ja kuka kantaa viime kädessä vastuun, jos jotain tapahtuu kun ihminen uskoo kaiken lukemansa.

Sivulla 43 väitetään näin: "Kuorsaus ja uniapnea ovat selkeitä oireita, jotka myös liittyvät insuliiniresistenssiin."

Duodecimin Terveyskirjasto taas selittää asian ylipainolla ja rakenteellisilla tekijöillä. Koska työskentelen keuhkopoliklinikalla ja sitä kautta mm. uniapnea-potilaiden kanssa viikottain, lisäksi käytän osastotyössä ihmisten 2PV/C-PAP/Bi-PAP yms laitteita tukemaan heidän unenaikaista hengitystään, en pysty kuin olemaan lähinnä järkyttynyt tällaisesta mutkien oikomisesta. Todellakin, suurin osa uniapnea-potilaista on ylipainoisia, ja ylipaino sinällään liittyy insuliiniresistenssiin, mutta yhtäläisyysmerkkien vetäminen tuohon on vastuutonta. Suuret nielu- tai kitarisat kun eivät dieetillä pienene, eikä toisaalta ahdas kaula tai hankalarakenteinen henkitorvikaan.....


Sivulla 111 ja aiemmin puhutaan pitkästi genetiikasta. "Koska tiedetään mielen vaikuttavan geeneihin, asiaan kannttaa suhtautua vakavasti. Sairas ihminen on aina hyvin herkässä tilassa. Yksikin epäystävällinen sana voi aiheuttaa muutoksen potilaan geeneissä."

Pohdin vaan tässä miksi ne kiinalaiset niin paljon puuhastelee geenien kanssa ja sitä kautta vaikuttaa mm. syntyvien lasten HIV-sairastuvuuteen, kun kaiken voisi noin vain tuhota muutamalla epäystävällisellä sanalla. Siis haloo: ulkopuoliset asiat (kuten sanat!!) tuskin vaikuttavat kenenkään genetiikkaan. Geeniteknologia lienee jokseenkin yhtä kaukana rumista puheista kuin Mars Maasta.

Sivulla 116 tyrskähdin hallitsemattomaan nauruun: "Marsu tarvitsee vähintään 10 mg C-vitamiinia painokiloaan kohden, jotta verisuonet pysyisivät terveinä. Esimerkiksi 75 kg painava ihminen tarvitsee 750 mg C-vitamiinia päivässä."

Toki marsun ja ihmisen voi näin rinnastaa suoraan. Mikäs siinä. En vaan tiedä miten marsun vitamiinitarve millään tavoin korreloisi ihmisen vastaavan kanssa. Vaikka sinällään en ole asiasta suoraan eri mieltä. Mutta väite on järjetön!

Lisäravinteista puhutaan läpi koko kirjan. Erityisen mielenkiinnon kohteeksi itselleni jäi N-asetyylikysteiini (NAC), koska sitä käytetään meillä sairaalassa melko säännöllisesti Paracetamol-yliannoksien hoitoon. Luin tämän tarkkaan, koska tekstistä sai kuvan, että se olisi yhdensortin ihmelääke lähes kaikkeen, ja sen jälkeen kävin läpi noita lähteitä.

Sivu 120: "NAC:n on todettu tehoavan myös neurologisiin sairauksiin. Siitä on apua Alzheimerin ja Parkinsonin taudeissa"

Niinpä niin. Mutta kun Duodecim-lehden jutussa todetaan erikseen muistisairauksista puhuttaessa, että "Spatiaalisia muistitoimintoja mittaavassa water-maze-testissä ei kuitenkaan tullut esiin merkitsevää vaikutusta."


Tyystin hermostuin, kun päästiin puhumaan sairauksista nimellä. 
Sytostaatit eivät missään nimessä ole harmittomia, kaukana siitä! Mutta se, että sallitaan puoskarointi dieeteillä, liikuntaneuvoilla ja lääkkeettömän hoidon puolesta näinkin vakavassa taudissa, on vaarallista. Toki vastuu on aina ihmisen itsensä. Peräänkuulutan silti jotain kontrollia. On ihmisiä, jotka ovat äärettömän herkkiä näille Billy Grahameille ja tälle evankelista-tyyppiselle saarnaamiselle.
Liikunnasta puhutaan paljon. Osin asiaakin. Paljonkin.

Fakta nyt on, että esim. pientä lasta vanhempineen, jolla puhkeaa 1-tyypin diabetes ei takuulla kiinnosta kuulla, että "olisit syöttänyt oikein". On pelkästään ilkeää ja epäreilua edes väittää, että tauti, jonka syntymekanismia ei vielä tunneta, voitaisiin välttää popsimalla herra lääkärin ohjeiden mukaan. Ennalta sitäpaitsi! Kun ei meistä kukaan synny tietäen, että "kolmen vuoden päästä se diabetes iskee kimppuun".


Sivu 133"Tutkimusten mukaan sytostaattihoitojen teho on kyseenalaista, ja niistä on apua vain joissakin harvinaisissa syövissä.... (luettelo)"

Syöpäkuolleisuus on ylipäätään kasvanut 1930-2010 välillä, koska tilastointi on kehittynyt. (Ennen vanhaan sitä vaan kuoltiin pois, nykyään tiedetään mihin kuollaan...) Tilastokeskuksen mukaan kuitenkin esim. rintasyöpäkuolleisuus on laskenut parinkymmenen vuoden aikana noin viidenneksen. (Se on 20 %)  Jokainen saa ajatella miten haluaa, mutta minulle ei kannata tulla kertomaan, että se johtuu vain siitä, että jengi syö oikein. *roll*
Ehkä lääketiedekin on kehittänyt tuona aikana parikin uutta troppia....

Ja sitten päästään jälleen siihen, että kirjan mukaan syövän aiheuttaa insuliiniresistenssi. (Tähän kuuluisi se silmiään pyörittävä hymiö....) 

Jälleen vaan kiinnitin eniten huomiota siihen, että yhtäläisyysmerkit liikunnan ja syöpäkuolleisuuden väliin vedetään ihan tuosta vaan. Eli "HIIT-tyyppinen liikunta ehkäisee syöpää miehillä"


Mielenterveys-osion loikin huolimattomasti. Perusperiaate kuitenkin oli, että esim s. 170"skitsofreniasta voi parantua oikealla ruokavaliolla." 

Voi taivas.... JA tietenkin päästään jälleen siihen, että antipsykoottiset lääkkeet nostavat sitä tuhannesti kuultua insuliiniresistenssiä ja sitä kautta lisäävät lääkkeiden käyttäjien kuolleisuutta. 

En osaa tehdä yhteenvetoa. Olen sanaton.

Olen lukenut joitain ko. kirjoittajan blogi-postauksia ja ollut samaa mieltä mm. siitä, että Suomen D-vitamiinisuositukset on todella liian niukat, tai että THL viisaudessaan on sekä elintarvike- että lääkefirmojen talutusnuorassa ja päätyy kumartelemaan milloin sinne ja milloin tuonne. 

Tämä mies on kuitenkin lääkäri! Ilman isompia korokkeelle nostamisia, minut on opetettu uskomaan, että niiden koulutus on laadukasta ja tietävätkin jotain. 

Totta kai lääketiede kehittyy siinä missä muukin tiede, ja uusia keksintöjä tehdään jatkuvasti. Ihmisen pitää kuitenkin uskaltaa kyseenalaistaa myös se uusi, ja varsinkin pohtia mikä viimeinen tarkoitusperä jollakulla on ajaa jotain tiettyä asiaa. 

Niin minäkin töissä teen: kun nuori lääkäri haluaa teettää potilaalle tutkimuksen, kysyn "entä sitten?" Eli kun tutkimus on tehty ja meillä on tulos, mitä sitten? Tarvitaanko tutkimus vain mahdollisen kuolinsyyn selvittämiseen (obduktio on halvempaa...) vai onko tarkoitus aloittaa vaikka rankat hoidot. Onko potilaalta edes kysytty haluaako hän tietää? Monesti lääkärit eivät pohdi sitä omassa tiedonhalussaan ja ehkä uteliaisuudessaan. 


Läpi kirjan korostettiin myös sitä, minkä määrän erilaisia pillereitä ja lisäravinteita lekuri itse pistelee päivässä huiviinsa. No, tietysti sitä saa vatsansa täyteen silläkin.....

Itse kuitenkin uskon ja haluan uskoa jatkossakin siihen, että ravinnosta saatavat vitamiinit ja hivenaineet ovat kuitenkin kropalle sitä oikeinta rakennusainetta ja purkista ei kannata ottaa kuin ne välttämättömimmät, mitä on vaikea ravinnosta saada. 

Varovainen suositus ehkä luettavaksi. Ajatuksella. Harkiten. Kyseenalaistaen. Epäillen.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

FI MVA Crab Apple's Rock 'n' Roller "Bono"


Olin ilmoittanut Bonon Helsinkiin näyttelyyn. Tarkoituksella toiseen näyttelyyn, koska samanaikaisesti Tuusulassa pyöri rodun erikoisnäyttely, jonne kokoontuivat "kaikki".

Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla oli Ladies' Summer Show, jonkinlainen hyväntekeväisyysjuttu.

Lyhyestä virsi kaunis: Bonosta leivottiin Suomen Muotovalio (tuo puna-vihreä rusetti) eli se sai ja vastaanotti kolmannen ja viimeisen sertinsä (sinivalkoinen). Lisäksi se oli urosten paras (ja ainoa) ja tuli rotunsa Vastakkaisen Sukupuolen Parhaaksi (VSP) (vihreä-valkoinen).


Leijailen onnesta!!
Eihän se koirasta sen ihmeellisempää tee, mutta kun näiden vuoksi on vähän ollut valmis tekemään töitä, hyvältähän se tuntuu saada palkinto.

Hieno Bono!! Illalla uimista ja jäätelöä!

perjantai 7. kesäkuuta 2019

London calling

Ipanan joululahjamatka siis nyt tehty.
Eihän tuollaisessa neljässä päivässä ehdi kuin pintaa raapaisemaan, parit pakolliset nähtävyydet toteamaan, ja se siitä. Toisaalta ehkä ihan hyväkin tauko näin loman aloittajaisiksi.

Säästän teidät pahemmalta kuvatulvalta, muutamia.


Huolestuttavaa oli se, että Norski lentää Boeing 737 M8 koneilla. Just niillä, joilla on ollut viimeaikoina paljon ongelmia.
En pelkää lentämistä, mutta tällä kertaa mielessä oli kyllä paljon enemmän levottomuutta kuin koskaan ennen. Eritoten, kun laskeutuminen Gatwickiin oli hyvin hyppiväinen ja luulin jo koneen kallistuvan niin, että siipi ottaa maahan.....

Mutta: kerrankos täällä vaan eletään. Ja nyt kävi taas näin onnellisesti, että kaikki meni hyvin.


Ensimmäisen illan pakollisia nähtävyyksiä, koska hotellin vierestä vaan kulki bussi jotakuinkin suoraan tähän: The Tower bridge.
Ja ei, kuva ei ole mustavalkoinen ja käsitelty, vaan nuo "ketjut" todella ovat vaalean turkoosit. Kerrassaan huvittavat!


Ipanan kohteena oli bongata Dr Who sarjan kohteita, ja voi sitä riemua, kun Tardis löytyi!! ♥
Itse asiassa tässä kävi vielä niin huvittavasti, että tultiin ulos metroasemalta, käännyttiin oikealle ja käveltiin ehkä 50 m katua alas. Ipana kaivoi googlesta koko ajan koordinaatteja minne pitäisi mennä, ja lopulta sanoi, että suunnataan just 180 astetta väärään suuntaan. 

Ja kun käänyttiin: siinä se oli! Oli laskeutunut juuri kun olimme selin.  Tästä sai hyvät naurut!

Olin katsonut etukäteen, että Lontoo on törkykallis kaupunki. Kaikkiin nähtävyyksiin saa ja pitää maksaa itsensä kipeäksi ja olin valmiiksi huolissani budjetista, kun nähtävyyksien hinnat pyöri helposti 40 eurossa per paikka per nekku. 

(Täysin väärä lähestymistapa lähteä lomalle laskemaan pennejä, mutta kun joskus niitä vaan on ihan pakko laskea..... )

Olimme menossa London Eye'n ja ostamassa lippuja siihen, kun lipunmyyntiautomaatista tulikin matkan paras kaveri: siitä sai valita niin monta kohdetta kuin halusi ja lippujen hinnoista nipistettiin kunnolla (tyyliin 40 puntaa/lippu ja nyt kolme lippua 55 puntaa) pois.  Hurraa!!!
Ostettiin siltä seisomalta liput kolmeen paikkaan, jotka kiinnosti. Lisäksi ei kannata ahnehtia enempää kuin yksi "pakollinen" kohde päivää kohti.



Tuo maailmanpyörä oli hieno. Maisemat oli upeat, 
vaikka Big Ben olikin juuri tällä hetkellä paketissa restaurointia varten. 

Seuraavan päivän kohteena oli Madame Tussaud's ja vahakabinetti.
Näin StarWars faneille kohde oli mieletön, eikä tuo "seura" ollut huonoa noin muutenkaan. Siellä oli myös hauska 4D elokuva Marvel-sankareista. Onneksi Ipana on ehtinyt tutustuttaa noihin mega-sankareihin (Captain America, Hulk, Iron Man, Wolverine....)

Kovin turistia rahastavaksi se on toki tehty: yhtään kuninkaallista ei voinut valokuvata itse, vaan kaikissa olisi pitänyt otattaa maksullinen kuva (20 puntaa.....)





Viimeisen päivän kohteena oli SeaLife Aquarium
Hieno se oli, mutta ehkä jonkunlainen pettymys. Tosin eläinsuojelullisista näkökulmista se oli parempi kuin esim. Teneriffan Loro Parque, mutta kieltämättä vähän jäin kaipaamaan enemmän....
(Orcat ja jääkarhut oli tehty animaatioina, delfiineistä ja valaista oli vain animatoituja "elokuvia". Hyvä tietysti niin, ettei niitä pidetä vankeudessa, mutta nuo filmit oli kovin kovin köykäisiä....)

Suurimman tankin hait tekivät vaikutuksen. Opas kertoi tarinaa, miten yksi näistä oli saatu lahjoituksena vasta hiljattain, kun se oli ollut yksityishenkilön lemmikki (!!), ja kasvanut yli ammeestaan.....  

Siis haloo!!! 2000-luvulla joku ottaa hain lemmikiksi???
Parempi sille fisulle saada uida nyt tuolla.



Tämä kuva oli pakko ottaa, koska siinä vaan niin täydellisesti näkyy se Indiana Jones elokuvan pahin painajainen kaikkine koppakuoriaisineen...  *puistatuksia*

Siellä oli myös käsille säkit ja kyltti yläpuolella: rohkenetko kokeilla mitä olen löytänyt.
No en todellakaan uskaltanut!!! 


Koska eräs nimeltämainitsematon porkkanatukkainen pöyhkimys Atlantin toiselta puolen oli valtiovierailulla parhaillaan, turvallisuustoimet esim. palatsin ympärillä oli melkoiset. Ja mainittakoon, että moisen seksistisen rasistin vuoksi myös liikenne oli sekaisin kuin mikä silloin meidän ekana aamuna....  MUR!  Mielenosoituksia tiettävästi oli, mutta sellaisia emme nähneet.

Eipä tuo kovin ihmeellinen ulkoa päin ole, iso torppa jollekin siivottavaksi. (Kateellisten panettelua....)


Unicorn taksi! ♥  Näitä oli jonkin verran ja kerrassaan suloisia.


Rakennukset ovat hienoja. Tykkään noista Eurooppalaisista tavoista koristella talojen ulkoseinät erilaisilla tiilillä ja muilla. Tämä Knightsbridgeltä. Harrod'sille en mennyt sisälle.

Covent Gardenissa käppäilin katuja, mutta sellaisia kivoja kahvipaikkoja ei oikeastaan ollut juuri missään, pelkkiä ketjuja (Pret a Manger, Starbucks, Costa Coffee) joten sikäli vähän tylsääkin.

Hauska kaupunki. Seuraavaa kertaa voisi suunnitella.

Sitä ennen pitäisi maksaa Visa-lasku pois ja säästää pari tonttua, koska rahaa siellä sai tosiaan hupenemaan. Matkustaminen oli yllättävän kallista: meillä meni 60 puntaa/nenä pelkkiin matkoihin ja ajeltiin kuitenkin pääasiassa busseilla Zone 1:llä, mutta esim. junamatkat kentälle ja takaisin olikin yllättävän kalliit ja myös tube-ajelu tuli hintoihinsa....   Ruoka oli kallista jopa ruokakaupoissa. Jos Brexit olisi toteutunut keväällä alkuperäisen suunnitelman mukaan, punta olisi sukeltanut kunnolla. Tätä toivoimme viimeiseen saakka.

Myönnettäköön, että omat mielikuvani Englannista ovat vahvasti värittyneet asuttuani maassa 80-luvun lopulla sen pari vuotta. Siitä on tultu hyvin paljon nykypäivää kohti: vesi saattoi tulla jo yhdestä hanasta (!!!) ja jokapaikassa pystyi maksamaan kortilla. (Muistan vielä kun isä kirjoitti shekkejä postitettavaksi sähkölaitokselle, vesilaitokselle, maitopojalle.....)

Turvallista siellä oli, asia, jota arvostan!!! Hirveät määrät turisteja tietenkin. Jonoja, mutta aika hyvin esim. time slotit noihin nähtävyyksiin piti paikkansa ja esim. Tussaud'lla pystyi noita valokuvia ottamaan ilman, että olisi tarvinnut seistä sen nuken vieressä odottamassa ikuisesti.

Meidän hotelli oli alueella, josta isäni oli etukäteen kauhuissaan.
Metroaseman nimi Elephant & Castle, alue, jonne ei 80-luvulla ollut (kuulemma) valkoisella miehellä asiaa. Oli siellä toki huomattavan runsaasti tummaihoisia ihmisiä, mutta kaikki hyvin ystävällisiä ja kohteliaita. Hotelli oli itse asiassa muutamia huoneita pubin yläkerrassa. Alkuun huolestutti mahdollisuus nukkua öisin, mutta totuus oli täysin hiljainen. Hienot siistit keittiötilat, mutta huoneiden jääkaapit ihan mikrokokoa. Pesukoneet, kuivurit yms tarjolla käyttöön ilmaiseksi.

Hintataso oli maltillinen. Ei A-luokkaa mutta toisaalta se oli nukkumista varten. Kelpasi. Oli siisti, ei torakoita, luteita tai muita ötököitä, kuumaa vetta tuli suihkussa ja kuten sanottu, sänky oli nukkumiseen sopiva.

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Luetut kirjat: toukokuu

Ehkäpä vaan lopetan kirjojen kansien kuvaamisen, tai koetan koostaa niistä kollaasin, jolloin pituus tässä postauksessa ei ole niin älytön.
En osaa kirjoittaa arvosteluja lukemistani, joten tyydyn listaamaan.




Suoraan omasta hyllystä.
Jollain tavoin olin olevinaan niin kiireinen, etten muka ehtinyt kirjastoon.

(En siis muka ehtinyt äänestääkään EU-vaaleissa, vähän hävettää. Oikeasti en työvuoroista johtuen päässyt/ehtinyt ennakkoon äänestämään, ja palasimme viikonlopun riennoista sunnuntaina varsinaisena äänestyspäivänä, joloin hikisenä ja kurjana en jaksanut enää mennä kopeille. Olkoon!)

Joten aloitin Baldaccin kirjojen kanssa sarjan alusta (paitsi, että ne oli hyllyssä lopulta kuitenkin väärässä järjestyksessä, mur!!) ja luin koko setin.


Sitten ehdin kuin ehdinkin kirjastoon, ja dekkarihyllystä jotain uutta. Kotimainen kirjailija.
Uusi tuttavuus mutta ihan luettavat. Kirjoja löytyi kolme joista viimeinen jää kesäkuulle.

perjantai 31. toukokuuta 2019

Hullun naisen kokeileva keittiö, osa monta

Niinpä niin. Joku minuun iskee aika ajoin.
Tällä kertaa kuusenkerkkäsiirappi. Niin kauniin vihreitä kerkkiä oli paljon. Metkaa oli se, että joissain kuusissa oli pitkät kerkät ja joissain hädintuskin pari vaaleaa karvaa. Onkohan jokin kuusen rotukysymys vai paikkajuttu?? Kiinnostaisi tietää mistä johtuu, että ihan vierekkäiset voi olla niin erilaiset.

Keräsin metsästä pienen ämpärillisen (kilon jogurttiämpäri) kerkkiä enkä riipinyt koko puuta paljaaksi vaan vähän sieltä täältä.

Martoilla oli paljon erilaisia ohjeita ja niitä ihmettelin. Tulin siihen tuloksenn (onneksi!), että Suomen kesä ei ole riittävän kuuma mihinkään laita ikkunalle ja anna auringonvalon sulattaa sokeri -malliin, joten laitoin ne niukinnaukin veden alle yön yli. Haalistuivat siinä niin, että aamulla kerkät oli keltaisia. Sitten niitä keiteltiin tunnin verran, siivilöitiin neste ja siihen sekoitettiin sokeria, jota keitettiin siirapiksi.


Riittävän kauan en jaksanut keitellä joten ei ole hirveän siirappista. Enemmän valuvaa, mutta voinee laittaa lettujen päälle....

Toinen jokavuotinen innostuksenaihe on lipstikka:


Tämän kanssa tosiaan vaan meinaa mennä ihan kuppi nurin.
Juuri silloin kun otin vihdan kuivumaan, alkoi sateet ja minusta tuntuu, että siitä ei ole kyllä sittenkään käyttöön kun on viikkotolkulla (lue: yli viikon) roikkunut sisällä ja ulkona kuivumassa ja aina vaan on nahkean nihkeä ja kellertävä. PAH!!

Juuri kun viime syksynä kuivattelin kimpun ja niitä piti jauhaa joulupaketteihinkin.... kunnes yhdestä vihdasta tuli hyvä jos desin verran. (Odotin noin litraa....)
Joten olin tänä vuonna ajoissa liikkeellä ja suunnittelin jo joulupaketteja.

torstai 23. toukokuuta 2019

10 positiivista

Nopeasti 10 iloista ja positiivista asiaa elämässä juuri nyt:


Kanelikarkkeja!!! ♥

Tilasin näitä toden totta Amazonilta, koska
Suomeen niitä ei kukaan tuo.
Pähkähullua touhua, mutta voi miten hyvää....


Lapsi, joka innosti isänsä grillaamaan eräänä sunnuntaina (äitienpäivä)
kun tulin töistä oikein väsyneenä ja nälkäisenä, suoraan valmiiseen pöytään!


Nämä koivujen hennonvihreät lehdet vasten sinistä taivasta!


Tuomen suloinen tuoksu lenkillä.
Eikä (ainakaan vielä) yhtään toukkaa tai seittiä....




Lipstikkaa kuivumaan.

Muistin onneksi jo heti alkukesästä, että sitä tulee ja tulee.
Kuivaan ja jauhan hienoksi. Toimii hyvin mausteena.


Mustikat siirrettiin viime syksynä ja silti jaksavat kukkia!

Tulisipa tänä vuonna marjojakin.


Omenapuun kukat


Sireenit


Jotain kivaa odotettavissa.

Ipana sai joululahjaksi neljä päivää Lontoossa.
Työkavereilta taas lainaan pieni opaskirja ja Oyster-kortteja.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Paljon puuhaa viikonloppuna

Laiska töitään luettelee, mutta antaa nyt sitten mennä kuitenkin.
Tämä on ollut vauhdikas ja kiva viikonloppu.


Tui tui tui.... ♥♥♥

Kiusaan ihan ensin pentukuvalla. Tässä kuvassa sydän sulaa: tehdään vauvapino. Tuo päällimmäinen on niin autuaan näköinen sisarustensa päällä nukkuessaan.

VPK:n naisosasto teki lauantaina retken Turun hätäkeskukseen tutustumaan.
Oli erittäin mielenkiintoinen retki ja totta puhuen ihan aavistuksen jäi mieleen kaihertamaan, että kolmen lukukauden opintovapaalla saisi tuollaisen pätevyyden. Todennäköisesti voisin saada jotain jopa hyväksiluettua......



Retki päättyi hyvissä ajoin ja olin kotona iltapäivällä. Kuumahan lauantaina oli. 
Koska näillä keleillä voi olla shortseissa, eikös se tarkoita, että kesä voidaan julistaa alkaneeksi? Ja kesän merkkinä otimme koirien kanssa suunnan jäätelökioskille.

Minä olen niin helppo ja ennalta-arvattava: nimetkää jäätelöannos Hurtan Herkkuhetkeksi ja minä olen samassa kanta-asiakas. Siis laktoositon vaniljajäätelö ja siihen koirankeksit. Oikeesti!! Mikä idea. ♥  Tottahan poikien piti sellaiset saada.

Itselle tuo verigreippisorbetti oli kuin pala taivasta!! Wau!! Tätä haluan ostaa isoissa pakkauksissa kotiinkin.



Kävelin koirien kanssa kotiin jätskikiskalta ja otin rennosti.
Seurakaan ei ollut pahemmin villiä.



KÄY ERI, KÄK2

Tänään sunnuntaina ajoimme aamulla Sipoon ampumaradalle koiranäyttelyyn, jossa itselläni oli tavoitteena saada olla rento ja pitää hauskaa ja osata esittää ja saada koira olemaan reipas ja hyväntuulinen.
Onnistuin täydellisesti!!! ♥  Bono oli rento, minä olin rento. Sain sen seisomaan (kuten näkyy) nätisti ja arvostelu oli hieno, tulos parempi mitä tavoittelin. JESH!!!

Aurinkoisella mielen kotiin Ikean kautta, josta pikaisesti vähän jotain kivaa tuleviin pentupusseihin. (Kyllä, minä haluan osallistua isäkoiran omistajan ominaisuudessa ja toivon mukaan olla mukana pentujen elämässä myöhemminkin.)

Kotona vähän tankkausta ja sitten ihmettelemään mitä kaikkea kotona pitikään tehdä.
Kas, puutarha oli vielä tunnin avoinna, sinne siis......


Kirsikkatomaatit ja kasvihuonekurkut

Viime vuonnahan jäin ilman mitään kasvihuonevihanneksia. Totta puhuen jäin ilman mitään.
Koska toukokuussa alkoi helteet, en kuitenkaan uskaltanut ostaa, vaan odottelin kesäkuun alkua, jolloin myytiin ei-oota.

Nyt pelkään, että tulee hallaöitä ja saa virittää kasvihuoneeseen auton sisätilapuhaltimen.


Kaksi avomaankurkkua.

Voi miten ressukoilta ne näyttää suuressa laatikossa.


Kesäkurpitsa, perinteinen vihreä.


Koska viime kesällä talviomena murtui ja piti poistaa,
uusi tilalle. Olin onnellinen, että löytyi sama Åkerö.


Tänä vuonna laitoin vaan näihin kolmeen ruukkuun kesäkukat.

Ensi vuonna saan lakkiaisten vuoksi hankkia kukkia satasilla,
joten tänä vuonna tällä lailla hillitymmin.

Mitäpä siis sanoisin: aika mahtavaa. Hyvällä fiiliksellä kohti seuraavaa viikkoa.
Ettei kaikki olisi tässä, mies sutii parhaillaan terassin puolikkaalle hoitoöljyä ja minä taidan seuraavaksi tyhjentää tiskikoneen puhtaat ja sen jälkeen tarttua imuriin. Kai sitä kotiakin täytyy vähän huoltaa, vaikka kuinka ihanaa on ollut olla vaan pihahommissa.

perjantai 17. toukokuuta 2019

Kiire tukahduttaa luovuuden

Jotenkin tämän vuoden toukokuu on ollut niin täynnä toimintaa ja hoppua, että koen olevani jopa stressaantunut.


Kuusen kukinta on itselleni uusi juttu.

Töissä on ollut kiirettä, työvuorot on suunniteltu niin, että vapaa-aika on ollut tylsästi yksi päivä kerrallaan ja lisäksi olemme miehen kanssa näköjään koko ajan täysin päinvastaisissa vuoroissa, mikä toki tarkoittaa, ettei riitelylle ole hirveästi mahdollisuuksia, mutta eipä mitään asioita myöskään pysty puhumaan eteenpäin..... 

Kotityöt hoituvat sentään kuten aina: se tekee, kumpi ehtii ja muistaa. Mutta kaikenlaiset pihan hoitoon liittyvät suunnitelmat, terassinpesut, kesälomajutut, tulevat juhlat yms. on jääneet puhumatta. Mitään whatsapp-keskustelua en lähde pitämään tällaisten asioiden tiimoilta, ja kun itse nousen viideltä (mies nukkuu) ja mies tulee kotiin kymmenen jälkeen (itse nukun), ei siinä hirveästi ole aikaa, jolloin puhua. Kumpikaan kun ei töissä voi roikkua puhelimessa tällaisen takia.
Pah!! 

Ikionnellinen sen sijaan olen Ipanan ajokortista. Kun heppakeikat hoituvat itsenäisesti, siihen on jäänyt itselleni se mahdollisuus ottaa edes sen yhden kerran rauhallisemmin kun ei tarvitse singota välittömästi kotiin tultuaan lenkille, että ehtii tallille....


Mieshän vaihtoi autoa sillä välin kun kävin Tallinnassa ja nyt taloudessa on kaksi turvallista vaikkakin pientä autoa. Itse arvostan noita turvalaitteita enemmän kuin isoa koria ilman niitä. Plussana myös se, että vanhaan rouskuun olisi tarvittu noin 800 euron remontti ennen katsastusta ja auton (käyttö)arvokin oli kuitenkin ehkä vain tonnin luokkaa.....

Minulla oli hirveä kriisi siitä, että tuo auto on punainen. (Tämä on ihan sisäpiirivitsi meidän perheessä. Poika aikanaan halusi auton "minkä tahansa muun, mutta ei punaista", kunnes osti punaisen. Samana kesänä itselläni oli ajossa pieni punainen Yaris...)

Mutta jos auton nimi on ULF eli Uffe noin kotoisasti, ehkä se saa värin anteeksi.   =) 
Mutta Ipana ajaa siis sujuvasti kumpaa hyvänsä riippuen kumman tankki on paremmin täytetty. Aivan ihanaa!!


Lenkin varrella oli upea kevätesikkokasvusto ihan tien vieressä
orapihlajan alla. Auringon kirkkaus vaan vei kuvasta tietyn hienouden.

Lisäksi olen ollut älyttömän väsynyt ihan puhtaasti valvottujen öiden vuoksi. Mikä lie hormoni vinossa, mutta olen herännyt viikon klo 3:22 ja valvonut siitä lähtien. Sitten kun työpäivän jälkeen olen ajanut kotiin ja tajunnut olevani ihan riskissä nukahtaa rattiin ja ehkä ottanut torkut sohvalla, edes lähtö koiralenkille ei ole huvittanut. Omalta kohdaltani tämä viimeisin oli se, mikä sai hälytyskellon kilisemään.

Stressi vai mikä lie valvottaa?
Onneksi oli pari aamua, kun sain nukkua peräti kuuteen.... (Niin, kun kello herättää 5:15, tuo on kuitenkin tunnin enemmän...)
Koirat ovat nimittäin täysin kesäajassa ja niiden mielestä päivä alkaa viimeistään siinä puoli seiskalta, kun on riittävän valoisaa ja nukuttu tarpeeksi.


Tällä viikolla näky aamulla viideltä keittiön pöydällä.
Bonolle valmistumassa treenijälki......

Juu, oikeaa verta ja ihan oikea sorkka.

Paljon on sovittu menoja ja puuhia viikonlopuiksi ja ehkä sekin osaltaan lisää stressiä kun tavallaan sen vapaa-ajan sitten suorittaa.
Täytyy ottaa loppukesälle sellainen asenne, että teen mikä huvittaa.


Blogitekstiä ei ole syntynyt yksinkertaisesti, koska en ole edes avannut konetta varmaan pariin viikkoon. (Niin no, tuo edellinen teksti on viikon takaa....)
Toisaalta en halua ottaa siitä itselleni uutta aihetta panikoida, että pakko tuottaa sisältöä. Minä kun en ole mikään sisällöntuottaja ammatiltani. Nih!

Bonon pennut tiettävästi kasvavat kovasti ja ovat kirineet painoaan, se pienin rääpälekin hienosti. Vilkkaita ja elinvoimaisia. Kuvittelisin, että tulevana viikonloppuna alkaa tulla viestiä silmien avautumisesta.
Toivon mukaan pääsen kesäkuun alussa niitä vähän paijaamaan ja toimittamaan pieniä terveisiä isäkoiran perheeltä tuleville omistajille.

Kirja-arvostelu: Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä

Meillä oli sairaalan kesäjuhlat, joissa oma osastoni oli vetovastuussa "kesäolympialaisista", ja ennen ruokailua ja muuta hauskaa ...