Kirjahaaste: kirjahyllyt ja kirjallisuus

 Oi! Ihana haaste! Kiitos, Emma.

Genre, johon et halua tarttua

Olen kerran lainannut kirjastosta jonkun kirjan, jossa kellolla oli äly ja tunteet ja se ohjaili jotenkin kelloa kantavaa ihmistä. Jotain scifiä lienee ollut. Jäi lukematta, koska siinä on vain aihealue, jota en käsitä enkä jaksa.

Olen jollain tavoin pahoillani, mutta en ole lukenut yhtään Harry Potteria, en Twilight-sarjaa tai muita vastaavia. Jotenkin ei vaan ole kiinnostanut. Potterit kuuluisivat kaiketi yleissivistykseen, joten mahdollisesti lähden jossain kohtaa niitä kahlaamaan läpi (ja ihastunkin kenties!)

Kohtaan ei kuuluu myös äänikirjat.

Tällä hetkellä luen eniten dekkareita, nimenomaan pohjoismaisten kirjailijoiden. Suuria suosikkejani on mm. Jo Nesbo ja erityisesti Harry Holet. Pohjoismaista on tullut muutaman vuoden aikana valtavasti upeita kirjailijoita.
Jonkin verran jaksan Nora Roberts -tyyppistä ällöromantiikkaa, mutta toisaalta ihan chicklit-kirjat eivät sytytä. Fifty shades of Grey oli huonoin koskaan lukemani opus. 

Kirjahyllysi kirja, jonka lukemattomuutta häpeät tai ylipäänsä häpeä kirjahyllyssä

Seitsemän Veljestä ja Sinuhe Egyptiläinen. 
Olen lukenut jopa Kalevalan ja Shakespearen teokset, joten nuo kotimaiset sivistysteokset kuuluisi kyllä edes selata läpi.

Toisaalta jollain tasolla kirjahyllyn sisältöä ei pidä hävetä, oli siellä mitä tahansa. Minusta lukeminen on hieno harrastus, vaikka kirjojen hilloaminen kotiin onkin melko typerää. Toisaalta teen muitakin typeriä juttuja joten tämä ei ole pahimmasta päästä.

Asterix, Lucky Luke, Viivi ja Wagner, Baby Blues ja Jere

Voisihan sitä lähteä häpeilemään sitäkin, että lukee sarjakuvia.

Aikanaan noita Akun kirjoja tilattiin lapsille, samoin kuin lehteäkin. Ihastuin itse kovasti Don Rosan piirrosjälkeen ja halusin kaikki Rosan albumit itselle. Sittemmin kokoelma kasvoi ja selaan niitä edelleen ajoittain.
Mielestäni sarjakuvienkin selailu on sinällään älykkäämpää aivojen nollausta kuin TV-kanavien selailu saati jokin tosi-TV.

Pahin lukemiseen liittyvä tapasi

Luen ahmimalla nopeasti ja unohdan melkein yhtä nopeasti. Pystyn tosin palaamaan lukemiini kirjoihin ja muistamaan lukemisen kesken aiemmin lukemani. (Turhauttava tapa, muuten.)

Joskus luin useampaakin kirjaa yhtä aikaa. Nykyään en. 
Ikä taitaa tehdä tehtävänsä, mutta en pysty keskittymään, tai juoni sekoaa päässäni. Plus että luen hyvää kirjaa mielelläni alusta loppuun. Tylsää kirjaa (mikä siis antaisi inspiraation aloittaa jokin "parempi" kesken) en välttämättä lue loppuun vaan heivaan kesken. Harvoin tosin. 

Luetko takakannen?

Tottakai. Joskus mahdollisesti vasta lukemisen aloittamisen jälkeen, mutta aina. Kirjastossa takakannen lukemalla yritän tutkia olinko jo kertaalleen lukenut tietyn kirjan.

Kallein kirja hyllyssäsi

Puhutaanko euroista vai tunnearvosta?
Euroissa en osaa vastata. Mahdollisesti lahjaksi saamani Kalevala ja jo mainittu Shakespearen kootut, jotka ovat nahkakansissa ja koteloissa.

Tunnearvoltaan kallein.... hirveän vaikea sanoa. Lapsille tilasin jokaisen syntymävuoden tapahtumat kirjana. Löytyyhän sieltä: Estonia, Ayrton Sennan kuolonkolari (1994), Jokelan junaturma, lumimyräkkä New Yorkissa (1996), kaksoistornit (2001). 

Toisaalta tietyt sarjat ovat sellaisia, että sydän verta vuotaen niistä luopuisin.... 

Ostatko kirjoja käytettynä?

Voin hyvinkin ostaa. Nykyään pyrin olemaan ostamatta kirjoja, koska niistä luopuminen on vaikeaa sekä tunteiden vuoksi että käytännössä. Niistä on niin sanotusti vaikea päästä eroon, koska ne eivät tahdo kelvata antikvariaatteihin ja toisaalta en pysty heittämään kirjaa roskikseen. 

Tuntuu siltä, että ihmiset ovat kovasti innostuneet e-kirjoista ja äänikirjoista. Genret, joihin en itse jollain tavoin pysty samaistumaan. Minä haluan koskea ja kääntää sivuja itse. Lisäksi mikään ei voisi olla hirveämpää, kuin saada korviinsa lukija, jonka lukuääni ei jollain tavoin "kuulostaisi" kirjalta. 

Elämäsi kirjat 

Huh huh. Tämä liittyy liki noihin tunnearvoihin.
En pysty vastaamaan. Olen lukenut siitä lähtien kun täytin 4 vuotta. Perheessäni on aina luettu paljon ja meillä on aina ollut iso kirjahylly ja se täynnä kirjoja.

Isän suosittelemana tartuin aikanaa Alastair MacLeanin kirjoihin, joita ei tahdo löytää enää edes kirjastosta, samoin Desmond Bagley tuli tutuksi silloisen kotikirjaston kautta. 
Isäinpäivälahja-Paasilinnat on tullut luettua jonnekin 90-luvun loppuun, jolloin alkoivat toistaa itseään.

Mitä haluaisit lukemisen saralla tehdä?

Haluaisin päästä penkomaan eri ihmisten kirjahyllyjä ja löytää sieltä uutta luettavaa. Minusta tämä on mielettömän hauska haaste jo siitä syystä, että saan tirkistellä luvalla toisten hyllyihin, suurentaa kuvia ja varastaa lukemis-ideoita. 😀

Västäräkistä vähäsen ja uusi keittiö

Pihassa poukkoilee västäräkkejä!!! Ai että.

Aamu varhaisella aurinko paistaa ihanasti toiselle puolen jokea.

Tuolla pelloilla on jo ehditty nähdä kettua, peuraa, pupuja, fasaania ja muita lintuja.

Remontit tapaavat lähteä laajenemaan, eikä tämä talo tehnyt poikkeusta. Me emme pelkää työtä ja toisaalta nautimme siitä, kun saa omin käsin tehdä mieleistä ja itsen näköistä.....

Aivan alkuperäinen ajatus oli vaan hankkia lisää vastaavia keittiön kaappeja/laatikostoja ja lisätä säilytystilaa sikäli, mutta harmiksemme ovimalli oli juuri sellaista sävyä, mitä ei tietenkään enää saa, ja olen jo edellisessä keittiössä elänyt kahden värin mallia joten sitä en halunnut.

Joten otin kuvan uuden kodin keittiöstä ja laitoin sen Toriin. Yllättäen yhteydenotto tuli samantien, nuori nainen kävi mittaamassa ja totesi ostavansa. Riemuitsin, ja sitten mies ystävällisesti pudotti maan pinnalle kertomalla, että olisi ehkä syytä hommata se uusi keittiö, jos meinaa jotain sapuskaa joskus saada suuhunsa.... (Ikävä tosiasia kyllä elämässä.)

Vanha keittiö oli pieni.

Tavallaan tehokas, mutta säilytystilaa ei ollut.

Otimme yhteyttä tosi moniin keittiöfirmoihin toiveena saada ammatti-ihmisen suunnitelma. Mutta sepäs ei ollutkaan helppoa. Ilmeisesti näin korona-aikaan sekä lisäksi keväällä moni suunnittelee muutosta ja kaikki ajat oli tosi varattuja. Nopein aika olisi ollut viikko vapun jälkeen ja myöhäisin meni kesäkuulle.... Se on vähän pitkä aika elää ilman mitään ruuanvalmistusmahdollisuutta (en laske mikrouunia valmistuspaikaksi) ja ilman mitään keittiön säilytystilaa.

Joten luottotoimittaja ruotsalaista mallia. Ikeasta sai ensinnäkin suunnittelun noin viiden minuutin jonottamisen jälkeen, ja lisäksi tuotteet kotiinkannettuna ihan järkevään hintaan. Plus että ne muidenkin toimittajien kaapit pitää toden totta kasata. Joku nimittäin jo ehti kuittailla, että toivottavasti löytyy hyvät hermot, mutta sama kai se kenen toimittajan kaappia askartelee, kun kokonaisena ne eivät tule yhdestäkään liikkeestä, jos palvelua ei osta erikseen. (Ja mainittakoon tähän kohtaan, että Ikea on kehittänyt tuotteitaan melkoisesti eteenpäin siitä 90-luvun muodista, mitä haimme kun liike tuli ensikertaa Suomeen.... Noissa kaapeissa on metallivahvikkeet pitämässä runkoa suorassa, todella tukevan tuntuiset ja tyylikkäät, ja nopeasti kasattavissa.)

Ihan kaikkea Ikea-tyyliä en henkilökohtaisesti pidä välttämättä parhaana mahdollisena. Esim. minä en välitä integroiduista kodinkoneista ja Ikeasta ei taas muita saa. Minusta jokainen tietää, että keittiössä lienee jääkaappi, joten sen piilottaminen (kalliin) kalusteoven taakse on turhaa haaskausta. Samoin tuttavapiiristä on kuulunut huonoa, kun integroitu laite on hajonnut niin samankokoista/samaan oveen sopivaa onkin hankala saada.

Vähän se suunnittelija nyrpisteli, kun kerroin, että meillä on jo kylmälaitteet, mikro, liesi ja uuni, eli tarvitaan vain astianpesukone sekä liesituuletin. Suunnitelma on sellainen, että tiskikone itse asiassa näkyy oviaukosta, ja sen integroiminen on ehkä sittenkin ihan hyvä idea..... jää nähtäväksi.

Mutta suunnittelijalla oli kivoja ideoita ja hän herätteli kivasti minua ajattelemaan vähän laatikon ulkopuolelta. Minähän olin henkisesti juuttunut ajatukseen vanhan talon maalaisromanttisesta keittiöstä, koska koin, ettei mikään oikein moderni sovi tänne. Mutta ihan tosi pienillä jutuilla voi saada hauskoja yksityiskohtia. Meille siis tulee musta kaksiotehana, jossa on vahvasti teollisuus-ulkonäköä, musta komposiittiallas ja mustat, valurautaisen näköiset, vetimet. Vähän särmää, sanoisin.
Voin sitten piristää kukkaverhoilla... 😂

Työ haittaa pahasti kaikenlaista harrastustoimintaa, niin myös tällainen työn ohessa "ohimennen" tehtävä pikku keittiöremontti venyy ja vanuu. Kun remontin lisäksi on ihan muutama muu muuttuja hoidettavana, kuten koirien lenkitykset, pyykinpesu, muutama muukin asumiseen liittyvä juttu (kuten pyykkitelineen hankinta), ei ihan koko vapaa-aikaa pysty uhraamaan pelkkään kalusteiden kokoamiseen. Hermoja se on koetellut, pakko myöntää. Ja valmisruoka on alkanut aika isosti jo kyllästyttää. Onneksi on hyvä kauppa, jossa runsaasti vaihtoehtoja. 

Toisaalta pidimme oikeastaan ihan suunnitellusti toisenkin viikonlopun vapaana ja teimme pihajuttuja. Aitasimme koko pihan, että koirilla on tilaa remuta. (Hyvä, että aitasimme. Mellis löysi tietenkin jostain heinikosta tutkiessamme jokirantaa, hiiren, ja pisteli sen poskeensa. Ja nyt mietin missä kohtaa hankin matokuurin.... yök!)
Lisäksi oli kauniita päiviä, jotka oli kiva viettää pihalla vähän suunnitellen minne istuttaisi ja mitä. Hankin pari kasvilavaa ja pohdin niille paikkaa, kuvittelin mielessäni vadelmat kasvamaan yhteen riviin ja pari tyrniä toiseen kohtaan. 

Tässä kuvassa näkyy vielä pöydän pinta.

Tätä nykyä se on täynnä tavaraa kun keittiö on purettu pois.

Pöydällä on mm. kahvinkeitin, paahdin ja kaikenlaisia purkkeja... *huoh*

Olin alunperin ajatellut hankkivani tännekin ruokahuoneeseen ns. yläkaapit lasiovilla asioita varten. Mieli kuitenkin muuttui, kun kuljeskelin Ikeassa huonekaluosastolla. Tykästyin kovin tuohon Havsta-nimiseen kokonaisuuteen ja esittelin sen miehelle nettikuvista. Hän hyväksyi idean ja niin kävimme hakemassa kaappi/vitriinin kotiin. Ne ovatkin täyspuuta (painoivat aivan törkeästi, onneksi en yrittänyt hakea yksin....) ja kiitollisen tukevat.
Ostin yhden ylimääräisen vitriiniosan ja laitoimme sen jalkojen päälle eteiseen. 

Kunhan keittiöön saadaan vähän ovia/etusarjoja paikalleen, otan kuvia. 
Nyt on vasta muutama runko tehtyinä ja koko puuhellan päällinen on pahuuden vallassa kun kaikki kaapeissa oleva on tyhjennetty joko siihen tai kestokasseihin ympäri taloa. 
(Mellis löysi jo kertaalleen yhden kestokassin ja pureskeli paketillisen English Breaksfast-teetä. Joku unohti kertoa sille, että siihen vaaditaan kuumaa vettä eikä kuolaa... 😂)

Seikkailu Itä-Suomessa

Kesken pahimman muuttotohinan muistettiin, että vuosi sitten varattiin viikon lomareissu Lappeenranta-Imatra akselille. Eipä sitä ollut järkeä jättää kokonaan käyttämättäkään, eikä siinä vajaan viikon varoajalla ollut kovin montaa ihmistä, joilla olisi osunut loma ja mahdollisuus lähteä....  joten pakattiin auto ja ajettiin perjantaina illaksi itään. 

Maisema uuden keittiön ikkunasta

Jälkiviisaana oli kyllä hyvä idea. Kolme päivää rauhallista oleilua, kävelylenkkejä kauniissa maisemissa, valmista ruokaa eteen (kaupan pakastealtaasta) ilman kokkausta, riittävästi kahvia ja vettä ja hyvää tuulta. Kaiken hässäkän keskellä nollasi hienosti, ja nyt jaksaa taas vääntää keittiötä ja muuta kotia siihen kuntoon, mihin halutaan.

Joitain vuosia sitten voitin sairaanhoitajapäivien arvonnassa viikon tuossa samassa kohteessa, ja silloin olimme syyslomaviikon siellä. Kokemuksesta muistimme, että kävelyreitit ovat kauniita ja paikkoja kahvitella löytyy kivasti matkojen varrelta. No, perjantai-iltana melkoisessa myräkässä ja sateessa kävelimme yhden ulkoilureitin alkuun ja jouduimme toteamaan, että siellä on vielä kovin runsaasti lunta, koska ovat olleet latupohjana talven. Tossut märkinä sekä lumesta että sateesta palasimme kämpille ja mietimme, että ehkä kävelemme vaan kuivempia reittejä jatkossa. 

Aamulla maailma olikin jo kirkas, myrsky lienee siirtynyt eteenpäin, ja löysimme ihan kauniita reittejä järven rantaa pitkin. Saimaa oli vielä jäässä, mutta jo respassa olivat sanoneet tiukasti, että jäälle ei ole mitään asiaa. Siellä oli pari viikkoa aiemmin ollut porukka pilkkimässä, ja olivat jääneet lautalle ajelehtimaan. Oli sitten ilmeisesti Super-Pumalla noukittu pois.
Koirille järven jää tarkoitti Mellin mielestä ihanaa suurta valkoista kenttää, jonne ei päästetty. Tosin parissa kohtaa ihan rannassa näki, miten jää sulaa ja annoin sen tahallaan mennä kastelemaan jalkansa. Jonkun verran se hätkähti kun jalat menivät jäästä läpi ja vesi oli tietenkin kylmää. Eipä silti, koira ei ymmärrä syy-yhteyttä eikä sitä irti voinut pitää muutenkaan.

Saimaa oli jäässä

Jää kesti 100+ kiloa. 
Minähän en jäille uskalla mennä.

Juuri ja juuri tuossa rantaan, missä nilkat olisi kastuneet jos....

Porukkaselfie

Lammassaaren toisella puolen järvi oli jo isolta selältä auki

Ihania retkiä. Pari uuttakin reittiä löydettiin, ihan vain tutkimalla alueen karttoja, joissa niitä oli merkattu. Kahvia emme kantaneet mukana, kävelyretket suunniteltiin niin, että pääsi lähtemään kämpiltä ja palaamaan sinne. Ainoa vähän kauemmas (autolla) tehty reissu oli Imatran Kylpylän taakse Lammassaareen, jossa menee tosi kaunis polku saaren ympäri. Siellä olikin kävelijöitä paljon, enkä ihmettele. Reitti on kiva ja kaunis, ja helppo tavoittaa.

Ainoa huono puoli matkassa oli se, että kämppä oli aivan turkasen lämmin. Väänsimme heti alkuun termostaatit noin 15 asteeseen, mutta mittarin mukaan lämpötila sisällä oli koko ajan hyvinkin +24°C. Näin kun on vuosia asunut vanhassa talossa, jossa puulämmitys nostaa huikeaan +20 asteeseen silloin, kun takkaa poltetaan, tuo oli tosi kuuma. Ei siinä, kivahan se oli viihtyä T-paidassa, mutta yöt..... 
Koiristakin huomasi, että ne kärsivät lämmöstä eivätkä oikein löytäneet mieluisaa nukkumispaikkaa. 

(Ei, emme käyneet sanomassa asiasta respaan. Olisi varmaan pitänyt. Kyse oli kuitenkin suunnitellusti vain muutamasta päivästä.)

Sunnuntaina olimme lukeneet pari kirjaa, nukkuneet ja syöneet hyvin ja retkeilleet kunnolla. Alkoi jo houkutella siirtyä takaisin kotiin askartelemaan kotia kuntoon. 

Teimme päätöksen ajoittaa lähtö maanantaille niin, että tehtäisiin pitkä aamulenkki metsässä ja sitten pakattaisiin. Ehdittäisiin hyvin iltapäiväksi kotiin.

Mies käyttii koirat pisukeikalla vielä sunnuntaina 22 aikaan ja Melli heräsi ensimmäisen kerran 5:20, jolloin pääsi ulos.
Kun lähdimme lenkille juuri ennen kahdeksaa, tein ensi töikseni melkoisen tylsän havainnon: joku oli nyysinyt yöllä autosta kilvet.

Kävin respassa sanomassa, että alueella on ollut varkaita. Respan mies oli tosi huolissaan ja lupasi olla yhteydessä yövuorolaisiin. Mitään ei oltu uutisoitu. 
Soitin häkeen ja tein ilmoituksen. Sain ohjeet miten toimia, joten jatkoimme pikkaisen harmissamme aamulenkille. Sattuneesta syystä lenkki jäi vähän lyhyemmäksi kuin oli suunniteltu, eikä päästy metsäänkään. 

Kämpille palasimme ja pakkasimme auton. Olin selvittänyt lähimmän katsastuskonttorin sijainnin ja soittanut sinne. He pystyivät ottamaan uudet kilvet hyllystä ja rekkaroimaan auton niille odottaessa. 

Kertoivat siellä, että valitettavasti tätä sattuu jonkin verran. Ilmeisesti jotain kuriiritoimintaa, mihin tarvitaan ns. puhdas auto rajan ylitykseen, ja oli vain huonoa tuuria, että osui kohdalle.

Onneksi kaikki tahot toimivat rauhallisen asiallisesti, ja me päädyimme ajamaan kotiin "uudella autolla". Hiukan huvitti sikäli, että en ollut vielä ehtinyt opetella vanhaakaan rekkaria ulkoa vaan lunttasin sen kuvasta. Nyt aloitan opiskelun sen suhteen uudelleen....

Mitä jään kaipaamaan?

Alkaa olla aika sanoa hyvästit, ainakin suurelta osin, vanhalle kodille.
Vaikka hyvin paljon tavaraa on vielä pakkaamatta ja siirtämättä, suurin osa kodista, ja varsinainen elämä, siirtyy nyt jo uuteen osoitteeseen.

Lievää haikeutta tuntien kuljen pihalla. Oma piha viimeiset 22 vuotta. Siihen aikaan mahtuu paljon.

Oi niitä aurinkoisia päiviä, kun uusi terassi oli juuri valmistunut. 

Tai niitä ensimmäisiä kesäpäiviä, kun lapset oli pieniä ja nykyään keskimmäinen keräsi valtavan kimpun voikukkia iloiten siitä, että "pihassa kasvaa niin paljon kukkia"....   2 veen vaatteet oli hurjan näköiset niiden leikkien jälkeen. 😀
Marjapensaat ja ensimmäiset herukat omista pensaista. 
Ensimmäisen syksyn omenat ja jossain määrin se kauhistus, miten paljon niitä tuleekaan.... 
Suunnitelmat omasta perunapenkistä. Siinä oli ollut ilmeisesti komposti ja maa oli niin ravinteikasta, että perunanvarret ylettyivät monta senttiä yli silloin 4-vuotiaan pojan. Perunatkin olivat toki valtavia.  Ja ah, miten hyvälle ne maistui.

Pihalla paistetut letut. 
Isovanhemmat kylässä ja kahvihetki lettukesteineen. 
Lasten ja koirien yhteiset kilpajuoksut ympäriinsä. 
Nuorin vaunuissa keväällä varhain omenapuun varjossa kun itse haravoin lehtiä maan sulettua.
Retket lähimetsiin. 
Päivittäiset koiralenkit sittemmin ja havainnot, miten kivasti joka paikkaan pääsee kävellen.
Teijon kansallispuiston läheisyys ja helppous lähteä retkelle.

Meillä on ollut todella hyvä elämä vanhalla paikkakunnalla.

Toisaalta muuton jälkeen uudessa kodissa ensimmäisenä päivänä rajanaapurit tulivat tervehtimään aidan yli ja päivää myöhemmin vastapäiset toivottivat tervetulleeksi skumppapullon voimin. Kaikki ovat olleet todella ystävällisiä, antaneet vinkkejä ulkoilureiteistä, nähtävyyksistä ja muista asioita, joita saattaisi tarvita. Wau. 
Luulen, että tästä tulee uusi hieno seikkailu.