torstai 30. toukokuuta 2013

Vauvakuume

Koiranpentua mä metsästän, tahdon saada.... niin, minkä??  No, tuo nyt menee täysin asian edelle ainakin pari vuotta....

Vanharouva, rakas Karo, alkaa olla huonossa kunnossa. Edelleen se sählää ja on aktiivinen kotioloissa, mutta esim. aamulenkeille se ei aina jaksa lähteä ja tänään itki ääneen päivällä kun käveli kotiin.... SLO/SLE ja nuo surkeata surkeammat kynnet tekevät sen elämästä ihan kurjan.
En enää tiedä mitä tehdä. Ruokavalio on tarkistettu, liivatejauheet ja monet öljyt + ravintovalmisteet menee 2 x päivässä mutta aina sekään ei riitä. Seuraava vaihtoehto olisi selvittää voiko koiralta poistaa kynnet kokonaan, mutta haluanko muka alistaa tuon lempeän vanhuksen sellaiseen operaatioon?

Että voi itku!

****

Sen verran pentukoirasta, että vakavaakin vakavampaa pohdiskelua seuraavan koiran rodusta toki käydään. Tolleria en enää ota, syistä, joita en julkisesti pui. Kysyä voi vapaasti. Vastaan, tai sitten en.

Mielessä on kaikenlaista, rajat asettaa vain harrastukset, jotka eivät kovin paljon muutu. Mejä päälajina, ehkä vähän tokoa, vepe voisi olla kiva kesäharrastus leikkimielellä.... ja jos jonnekin missikisoihin joskus.
Rajat toki asettaa sekin, että Karoa en enää pennulle alista, eli sikäli koko keskustelu käydään liiankin ajoissa. Toisaalta en ole varma siitäkään, voinko ottaa pentua Edun kanssa yhtä aikaa. Se kun on arvaamaton minkä tahansa koiran kanssa niin riski pennun kanssa on huomattava.

En ole koskaan pitänyt itseäni ihmisenä, joka haluaa pennun kun on kesäloma. Nyt vaan tuosta jälkimmäisestä syystä mieleen on tullut, että ehkä se on ainoa vaihtoehto. Niin koirat saisi pidettyä pois toistensa jaloista, ja ehkä neljässä viikossa tapahtuisi tottuminen, että uskaltaisi taas lähteä töihin. (Onneksi ensimmäinen kesäloma on vasta aikaisintaan vuoden päästä, joten tämä ei todellakaan ole ajankohtaista....)

****

Aamulla kun Karo jäi istumaan terassille meidän lähtiessä lenkille, mietin miten hienoa olisi kun vanhalle koiralle löytyisi ns. eläkekoti, siis joku ihan tässä naapurissa, joka ottaisi huolehtiakseen lähinnä Karon kävelyt. Itsellä kun ei aina ole aikaa tehdä kahta lenkkiä ja Edun kanssa lenkit vaan on vauhdikkaita. Vanhukselle olisi armeliasta myös sallia rauhalliset nuuskuttelut ja lyhyempi matka.
Voi huokaus!

Sitä voisi päästä helpommalla kun ei koskaan enää ottaisi koiraa. Eipä olisi murheita monenlaisia.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Niinijoen MEJÄ-koe

Ajeltiin perinteiseen tapaan Niinijoelle perjantaina. Leiri pystyyn tuttuun paikkaan, tervehdys-kierros tutulle porukalle, koirat kunnon lenkille metsäautoteille, grilli kuumaksi ja saunaan. Aurinko paistoi ja paikka oli rauhallinen ja ihana - kuten aina.


Grillattiin ihan törkeän hyvät pihvit ja nautittiin illasta. 
Saunaan ensimmäistä kertaa taas n. kuukauteen, kyllä teki hyvää. 


Lauantai valkeni kauniina ja lähdettiin aamulla metsään. Olin sopinut tekeväni eräälle kokeeseen tulijalle jäljen, kun eivät pääseet paikalle. Koirat odottivat autossa kun suunnistimme ja veretimme kaksi jälkeä. Kello oli 9 kun syötiin aamupala ja vasta 15 aikaan päästiin jäljiltä takaisin majalle. Täytyy sanoa, että lievä hypo oli siinä vaiheessa päällä ja jalat tuntui varsin vetelältä jälkimmäisen jäljen veretyksessä..... eli jatkossa jotain purtavaa autoon varmuuden varalle. 

Sapuskan jälkeen otettiin koirat ja käveltiin pitkä lenkki, joka päättyi tutulle hiekkakuopalle. Edu säntäsi tapansa mukaan jo viimeiset 50 m täysillä ja päätyi juosten niin syvään veteen, että jalat kirjaimellisesti katosivat alta. Uimasilleen päätyivät molemmat, ja sanoisinpa, että näyttivät nauttivan.


Koirien uimareissun jälkeen käytiin itse taas saunassa. Tässä vaiheessa suurin osa jäljentekijöistä oli jo kadonnut paikalta ja päästiin saunaan ihan kaksistaan - välittämättä naisten ja miesten vuoroista.

Ilta meni rattoisasti, lättyjä syötiin ja parannettiin maailmaa keittiöväen kanssa. 


Lauantaina Vivin jäljen makaus suunnistettiin paikkaan, jossa törötti, mikäs muukaan, kuin iso korvasieni. En siihen koskenut ensimmäisellä kierroksella, ja totta puhuen siirsin makauksen muutamaa metriä edemmäs. Veretyskierroksella nappasin sienen, ja pari sen kaveria, matkaan... ja majalla brassailin löydölläni. Miten ollakaan, majan lähistöltä löytyi paikka, josta sieniä löytyi sitten muovipussillinen.

Totesin lauantaina, että olen tästä kokeesta saanut jo kaiken mitä halusin. Tulos on bonus.

****

Sunnuntaina aamu oli kaunis ja näytti tulevan kuuma päivä. Meillä oli aamun ensimmäiset jäljet opastettavana joten koirat jäi vaunuun. Edun jälki oli päivän viimeinen siinä tuomariryhmässä.

Tuomarina Marko Aaltonen, joka arvosteli Edun seuraavasti:
Edu reippaasti jäljelle. 1. ja 2. osuuden koira tekee hyvää jälkityötä. 1. kulma (katko) rengastetaan väärältä puolelta, joudutaan näyttämään puhdas jälki. 2. ja 3. kulma laajalla tarkistuksella, 3. ja 4. osuus enemmänkin seuraillaan jäljen suuntaisesti muita hajuja. 3. osuuden lopulla määrätietoisesti jäljeltä. 2. hukka. 4. osuuden lopulla jäljen sivuun, aina hukkaan asti, koe keskeytetään. Makauksista  1. ja 3. nopeasti pysähtyen, 2. ja 4. ohi. Runsaat riistajäljet sekä tuulinen sää sotkivat tänään koiran työskentelyä. 

VOI0

****

Niinijoen kokeen tunnelma oli taas tapansa mukaan ainutlaatuinen: hieno, lämmin, naurava ja sopivasti pään-nollaava. Mahtavaa seuraa, hyvää ruokaa, upeat maastot ja hassunhauska epäonnistuminen. Rehellisesti tuo nolla ei edes harmita, enemmän nauratti. Edu teki Niinijoella taas historiaa: se on siellä jäljestänyt sen kuuluisan 18 minuutin AVO-jäljen, ollut kokeen paras koira, valioitunut, ja nyt - reilu 5-vuotiaana - ottanut elämänsä ensimmäisen nollan. 
Markon kanssa naurettiin, että "pitää se joskus aloittaa". Tulostaso tuossa kokeessa oli hämmentävä: vain kolme tulosta, kaikki muut nollia.  Joku on joskus sanonut, että kevään ensimmäinen voi olla vaikea, ehkä uskon sitä nyt vähän enemmän..... 

Ja mainittakoon, että joku, jolla on edelleen saunaremontti kesken, kävi saunassa KOLMESTI kolmen päivän aikana nauttien niistä joka kerrasta aivan suunnattomasti. 

KIITOS SEPPO JA OUTI!! Ensi vuonna jälleen samat maisemat, samat kujeet. 

Mahtavalla tuulella tulevaan viikkoon siis! 



maanantai 20. toukokuuta 2013

Saunarempan etenemistä

Pakko laittaa vähän päivämääriä itselleenkin ylös.

Ilmeisesti joskus 25.3. tienoilla on vakuutusyhtiöön ilmoitettu vesivahingosta, en muista tarkkaan. 26.3. on käynyt ISS:n mies tekemässä ensimmäiset mittaukset ja samana päivänä myöhemmin vakuutusyhtiön mies antamassa luvan purkaa rakenteet, ja tehty sopimus korvauksen laskutavasta (= rakennetaan itse).  VIRHE!!

Tuossa yhteydessä vakuutusyhtiön mies lupaa myös tehdä laskelman korvaussummasta. Sitä ei tosin kuulu, ennen kuin kyselen sitä sähköpostitse. Olen näköjään saanut sellaisen 10.4. kun kuivatus on jo alkamassa.

Kuivatus päättyy 25.4., ilmoitan siitä vakuutusyhtiölle ilouutisen seuraavana päivänä.
Peräti 2.5. saan sähköpostiviestin, jossa kerrotaan, että ISS laskuttaa kuivatuksen suoraan vakuutusyhtiöltä ja laskun jälkeen he maksavat korvauksen.

Sikäli kun kalenterini on oikeassa, nyt on jo 20.5. enkä ole kuullut vakuutusyhtiöstä sanaakaan sen koommin.  Lattialla on toki älyttömän hienosti tehty vesieristys (plus vanhat reiät paikattu ennen sitä) ja laatoitusta ollaan aloittamassa. ISO KIITOS naapurin Johannes!!! ♥

... ... ...

Homma siis etenee ja sauna tulee kuntoon. Ihmetyttää ja pistää vakavissaan miettimään vakuutusyhtiön kilpailuttamista kun homma on ollut yhtä väkisin kiskomista....
Jos joku väittää edes puoliksi vakavissaan, että ISS laskuttaisi vain kerran kuussa, nauraisin. Tai että mun asiakkaana pitäisi olla koko ajan ruikuttamassa, että toimikaa....

Eli olisi pitänyt antaa heidän teettää koko lysti ja maksaa sitten se.




tiistai 14. toukokuuta 2013

Riittämättömyyttä

Harvinaisen raskas iltavuoro. Onneksi samalla erittäin harvinainen. En muista ihan tällaista viimeisen puolen vuoden aikana.
Suuri kiitos mahtava työpari, joka veti ylitöinä sekä työkaverit toisesta solusta, jotka tulivat auttamaan kun homma meinasi kaatua.... ♥

Voin hyväksyä sen, ettei mikään minun sanomani lohduta kuolevan ihmisen omaisia vähääkään. Itse samassa tilanteessa olleena tiedän sen.
Mutta oma riittämättömyys ehtiä ja osata hoitaa koko illan kaoottinen tilanne painoi mielen alas. En tiedä saako ja kuuluuko sitä edes hyväksyä. Sama kuin hyväksyisin samalla sen, etten pysty. Sen verran asia painoi, että yön juoksin unissani sekä karkaavien potilaiden että itkevien omaisten perässä käytäviä päästä päähän....

**********

Koirat pääsivät pellolle eräänä iltana. Riemusta juosten ne haistelivat, kieriskelivät ja nauttivat olostaan. Pellossa ja sen vapaudessa on jotain rauhoittavaa.
Toki samaan syssyyn voidaan nyt laittaa myös oma onnettomuus siitä, ettei koirien kanssa harrasteta yhtään mitään. Sohvachampioneja ovat. *huoh*


Edu sai merkillisen hellyyden puuskan ja alkoi loikkia ympärillä.





torstai 2. toukokuuta 2013

Hevostelua

Menin sitten varaamaan itselleni ratsastustunnin. Talvinen hepostelukeikka jäi vähän kaivertamaan ja kun sunnuntaina olin estekisoissa toimitsijana ja silittelin taas niitä isoja, kauniita eläimiä, ajattelin että kerran tässä vaan eletään....
Laitoin viestin tallin pitäjälle, että jos pääsisin mukaan Lotan tunnille ja hän vastasi samantien, että tervetuloa.
Hetki tämän jälkeen fb:n palstalla kyseltiin taluttajaa keskiviikoksi, minkä koin tosin melko nöyryyttäväksi, mutta ei vara venettä jne.

Jälkiviisaana sanon vaan, että ihan hyvä kun oli taluttaja. Seuraavalla kerralla tiedän jo vähän miten kovin niitä voi ottaa ilman, että hajoavat, ja toisaalta hepo ei pääse tekemään mitään järjettömän yllättävää.

Kukkis tosin on suokki ja melko rauhallinen luonteeltaan. Kun on kasvanut tuntihevosena, ymmärtää myös ne täysin älyttömät kyyditettävät, joilla ei ole hajua missä on oikea ja missä vasen....


Aada taluttaa Kukkista, minä seuraan perässä.


Selkään kiipeämisestä en suostu laittamaan kuvaevidenssiä. Oli se sen verran sotkuista ja kun ratsastaja on jäykkä kuin rautakanki.... no, mielikuvitukselle voi jättää varaa.


Aadasta oli paljon apua. Kukkis-hepo oli nimittäin melko reippaalla tuulella päästyään ensimmäistä kertaa tänä keväänä ulos eikä maneesiin. Ja kun minulle oli jäänyt Thai-hevosista mieleen se, että ne ovat varsin herkkiä suustaan, kohtelin Kukkista äärettömän varovaisesti. Kuten eräs sanoi "kuin undulaattia"... 

Makke ohjeisti (useammin kuin kerran) pitämään jalat ja hartiat rentoina. Haluaisinpa tietää miten....  Ymmärrän sen ohjista vetämisen kun halutaan suunnanvaihtoa, mutta että jaloillakin pitäisi jotenkin painaa (vastakkaiselta puolelta??), huh, mulla oli ainakin neljä vasenta jalkaa siinä kohtaa. 
Huomautusta tuli myös kantapäistä, jotka eivät olleet alaspäin. 

Yritin saada hevosen rentoutumaan ja mietin missä sen kantapäät on, mutten keksinyt.  =)


Parin kerran käyntikierroksen jälkeen ravasimme pätkän ja siitäkös Kukkis riemastui. 
Sehän alkoi puskea tosissaan, ja siinä vaiheessa sain tuntea miten tiukalla ne ohjat on oltava otteessa, että hevonen kuuntelee yhtään. Aada joutui tekemään tosissaan töitä ja komentamaan myös minua kun oli tarkoitus himmata vauhtia ja se vain kiihtyi...


Tunnilla oli vain Lotta Impun kanssa ja eräs toinen tyttö. Sattuneesta syystä en paljon ehtinyt katsoa miten tytöt ratsasti. Lotta oli ainakin riemuissaan kun oltiin kentällä.


Lotta ja Imppu


Seuraavana päivänä oli niska jumissa ja ahteri ja reidet hellänä. Mutta ihan törkeän hauskaa se oli. Pelkäsinkin, että näin siinä käy. Innostuin melko paljon. Olisi niin kivaa ottaa tunteja enemmänkin. Ainoa hidastava tekijä on siitepölykausi, jolloin silmät ei takuulla kestä sitä harjaamista ja laittamista....
Mutta jos saisi valmiiksi laitetun hevosen ja pääsisi vaan ratsastamaan..... ja sitten voisi tehdä maastoretkiä ja... ja... ja...