perjantai 31. maaliskuuta 2017

Bono 4 kk (17 vk)

Kolmasosa vuodesta ikää pikkuviikarilla.

Se on nyt asunut meillä 10 viikkoa. Näiden viikkojen aikana on touhuttu paljon ja monenlaista, joten ehkäpä pieni välitilinpäätös sopii tähän saumaan.


- Se osaa klikkerin/naksuttimen.
- Se osaa rauhoittua.
- Osaa istua käskystä, maata, ja seistä käskystä ja pienin avuin.
- Se osaa pienen ajan jo malttia, tosin ei välttämättä ruokakupilla...  käsky "odota" on meillä työn alla.


- Remmikävely onnistuu hienosti.
- Se tunnistaa monet meidän vakiolenkeistä ja on niitä kävellyt hyvin monta kilometriä.
- Se tulee luokse pillivihellyksellä.
- Se muistaa lenkkireiteillä yleisimmät paikat, joissa aina syödään namia.


- Siitä tulee isona vielä parempi puutarhuri. Se osaa napsia hienosti lehden kerrallaan poikki kuvassa näkyvistä vuorenkilvistä. Tähän mennessä sen lempi-leikkipaikaksi on tullut mm. meidän n. 30 neliötä tuivioita, joissa on ihana loikkia ja hyppiä. Sijaitsevat rinteessä, jolloin vaatii jopa vähän koordinaatistoa. Tässä pätkä "hullua tuntia"....  *saa vapaasti nauraa*


- Se osaa pihistää Edun pallon lähes nenän alta, kuljettaa sen matkan päähän ja juosta takaisin, jolloin Edu pääsee "noutamaan".
- Se jaksaa äärettömän hyvin vapaana juostuja metsälenkkejä ja muistaa jo meidän yleisimmät reitit, valiten risteyksestä oikean tien.


- Se osaa näyttää hullulta juostessaan viirapäänä pitkin pihaa.
- Se tietää, että jos kynnet leikataan, ne leikataan. (Toisin oli, kun piti suupielistä ajella koneella poskiparrat. Siinä kohtaa tarvittiin voimaa pitämään kiinni, koska murhayritys olisi ollut Bonon mielestä kiltimpää.... No, päästä itse suriseva kone suoraan suuhun!)
- Se esittää, ettei pääse hyppäämään sohvalle itse, mutta on kolmesti sinne mennyt todistettavasti ilman tuuppausta.


Kerta kaikkiaan hurmaava tyyppi!! ♥ 

Arkihaaste 13/52

Jokaviikkoinen ilomme: kaupassakäynti.

On mukavaa, kun jääkaappi on kerrankin täynnä.


Eduhan syö raakaruokaa. Lihan ja luiden lisäksi sen kuppiin kaadetaan päivittäin vihannesmössöä.
Korissa kasvikset odottamassa valmistusta: porkkanaa, keräsalaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, banaania, brokkolia. Joskus kukkakaalia, omenaa...



Vihannekset pilkotaan pieniksi ja ajetaan monitoimikoneella muussiksi. Pakastetaan vanhoihin margariini- tai raejuustorasioihin.
Tällä kertaa "mausteeksi" meni vielä lasillinen veteen liotettuja chian siemeniä. Tekee hyvää turkille ja vatsalle. Erityisesti kesäaikaan hyvä, koska sitoo nestettä ja pitää koiran paremmin nesteytettynä kuumaan aikaan.

Bono sai maistaa sosetta ja oli aivan innoissaan. Karo oli samanlainen: söi vaikka purkillisen pelkkää vihannesta.
Joskus laitan mausteeksi purkin tonnikalaa tai lorautan kookosöljyä. Maistuu näköjään ilmankin.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Päiväni murmelina / Arkirumbaa osa I

Marika Palaneen siirapin ja pumpernikkelin blogista oli saanut haasteen, jonka heitti eteenpäin. Eli kertoa omasta ns. normipäivästään. Arkirumbaa toisin sanoen. Yksi arkipäivä, yksi vapaapäivä. Minullahan nämä eivät välttämättä ole viikko ja viikonloppu.

Tarkoitus olisi pohtia omaa tekemistään ja jaksamistaan.

Minähän olen aina valmiina näihin tärppeihin. Eikä tuollainen oman elämän aikatauluttamisen pohtiminen tee pahaa kellekään.

Normaali aamuvuoropäivä

* Herätys viiden aikaan. Jos haluan suihkuun, kellon aurinko nousee viimeistään tasan viideltä, jos suihkua hiusten pesulla ei tarvita, riittää varttia yli. (Herään joka tapauksessa ennen linnunlaulua eli siihen valoon.)

Olen ollut aina sellainen nousija, eli kun kello sanoo pirrr, minä loikkaan ylös heti. Torkuttaminen ei ole koskaan ollut mun juttu.

No, jos jotain olen oppinut niin rauhallisuutta aamuun (vaikkei niitä torkuttamisia):

nykyään Edu kiipeää sänkyyn kun valoisa alkaa minua herätellä ja liikun. Se hakeutuu lähes kainalon korkeudelle ja tarjoaa päänsä ja rintansa rapsuteltavaksi, ja sen teen. Myös Bono on tyynyjen välissä tai yläpuolella ja alkaa vähän hötistä ja kerjätä huomiota. Sitäkin silittelen. Onneksi on kaksi kättä....

Ohjelmassa aamulla muuten pikainen koirien pissatus, penskalle lasillinen piimää, sitten teetä, lehti, kirkasvalo, nopea ripsiväri, eväät ja lähtö viimeistään 06:15.
Jos on huono tuuri ja molemmat aikuiset menee aamuun, koirat saa ruuan siinä kuuden aikaan kun mies on jo mennyt ja itse teen lähtöä. Jos mies jää kotiin, hän antaa niille ruuan likempänä seiskaa.

* Työvuoro 7-15
Normaalisti pääsen aina lähtemään töistä ajoissa, mielummin jopa muutamaa minuuttia ennen vaihtamaan vaatteita.


* Kotona siinä 15:30. Koirat pihalle, yleensä jotain välipalaa, mahdollisesti postin selaamista.
Kotitöitä: pyykkiä, kaupassakäyntiä tai sen suunnittelua, imurointia jne.

* Pyrin lähtemään koiralenkille viimeistään klo 16, koska ns. normaali-ihmiset pääsee silloin vasta töistä ja metsässä on tuskin koskaan vastaantulijoita. Sellainen tunnin lenkki, jonka aikana nollaan kyllä huolella, nautin ja rentoudun. Se hetki päivästä, jolloin omat verenpaineeni ovat parhaalla mahdollisella tasolla ja kroppa tasapainossa. Tämä lähes riippumatta kelistä ja siitä, olenko ollut stressaantunut tai en jostain asiasta edeltävästi. Metsä on mun henkireikä!!!


* Pari kertaa viikossa lenkkiaikatauluun vaikuttaa se, että nuorin tytär tarvii viedä tallille tiettyyn aikaan. Silloin joko vien hänet ensin ja lähden vasta sitten, tai teen ensin lenkin ja säntään autolle suoraan lenkkikamppeissa.

* Kotona keittelen teetä, yleensä piparminttua tai sitruunainkivääriä (kofeiinittomia). Tässä vaiheessa kello lie 17-18. Juon teetä aivan käsittämättömiä määriä. Siinä ohessa selaan ehkä lehtiä tai luen kirjaa. Höpöttelen lasten ja miehen kanssa jos ovat kotona.


Muistaakseni Saksalaisen marketin valikoimista.
Tuohon sitruuna-inkivääriin kun lisää vielä hunajaa....  ahhh!! ♥ 

* Kotityöt jatkuu, eli mahdollisesti pyykkien laittoa, edelleen sitä siivousta, kaupassakäyntiä jne.


Krääh!! Talvi yllätti naisen, joka jätti illalla pyykit ulos ajatuksella
"ne kuivuu aamuun mennessä valmiiksi".....
ja yöllä tuli 10 cm lunta/räntää.

* Teen illalla valmiiksi omat evääni (yleensä salaatin) ja surautan kaikille aamulla kotona herääville smoothien pakastemarjoista, rahkasta ja soijamaidosta.

* Luen/istun koneella lukien blogeja, kirjoittaen sitä, surffaan Facebookissa jne.

* Pentukoira saa iltaruokansa n. klo 20. Olen pyrkinyt nyt ruokkimaan molemmat suunnilleen samaan aikaan. Sen jälkeen ne tarvii vielä käyttää pihalla ja toivon aina, että mahdolliset tuotokset tulisi äkkiä, koska tässä vaiheessa iltaa saatan olla jo yöpuvussa enkä todellakaan tarkenisi seistä siellä odottelemassa yhtään pissaa viittä minuuttia kauempaa....

* Ainakin yhtenä päivänä viikossa haen tyttären tallilta vasta 20:20. Mahdollisesti yöpuvussa ja potkuhaalarissa.... (Kauhulla ajattelen sitä mahdollisuutta, että matkalla sattuisi jotain ja päätyisin ensiapuun....)

* Pesen hampaat, sammuttelen ylimääräisiä valoja ja siirryn hyvinkin sänkyyn jo 21 aikaan. Mulla on aina sängyn päädyssä kirja kesken. Luen sitä - kirjasta ja väsymyksen tasosta riippuen - sivun tai useamman kappaleen.

* Olen aamuvuoroa edeltävänä iltana (tai usemman jälkeen) unessa helposti jo 21:30 tai aikaisemminkin.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Tukkakorjaamolla

Johan ne ylsivätkin noin olkapäille....  hiukset siis, usean (kahden?) vuoden kasvattamisen jälkeen.
Mutta...

Sairaalan sääntö on sellainen, että kun hiukset yltää harteille, niitä pitää alkaa pitämään kiinni.
No, kokeilin, ja sellainen typerä pullasudin mittainen tupsuhan niskaan tuli. Eikä kaikki edestä kuitenkaan yletä ponnariin, vaan niitä roikkuu sitten kahta kamalammin pitkin naamaa ja sen vierustoja...

Toisaalta, jos nostin tuosta edestä kaikki ylös ja sellaiselle pikkuponnarille pään päälle, näytin keskimäärin 12-vuotiaalta... ja sitä "irtokarvaa" leijaili naaman ympärillä ihan tolkuttomasti. Sellaista puoliksi kasvanutta muutaman sentin mittaista untuvaa. *huokaus*

Mainitsematta mitä jatkuva kiinnipitäminen tekee hiuksille. Sehän katkoo ne juuri siitä ponnarin kohdalta, jolloin kohta on sitten joka tapauksessa lyhyempää, ja sitä kautta sitten katkeillutta ja epäsiistiä.


Ipana letitti aamulla tuon otsatukka-ongelman pois päiväjärjestyksestä. Tästä ei näe, että se on niin paljon lyhyempi kuin muu ylikasvanut polkka (joka muuten naistenlehtien mukaan on juuri tänä keväänä, ah, niin muodikas.....)  

Otsis ylsi niukinnaukin korvan taakse (vaan ei siellä pysynyt), mutta tätä olisi pitänyt alkaa niputtamaan joko saparoille tai muuten.
Kun Thai-aurinko vielä poltti karrelle ja latvat on muutenkin kuivaa korppua, totesin, että ainoa ja järkevä apu löytyy luottokampaajaltani.

Pikainen soitto aamukahvilla auttoi asiaa ja pääsin samana iltapäivänä sisälle.



Joo. Ei se otsis ihan vieläkään ole samaa mittaa muiden kanssa, mutta on ainakin vähän parempi. (Nythän se ei ainakaan yllä korvan taakse....) 
Eikä ongelmakaan sikäli poistunut, että se on edelleen pakko sijoittaa jonnekin, koska valuu naamalle. Siistityt latvat kuitenkin tekee kokonaisuudesta kauttaaltaan vähän älykkäämmän näköisen.

Niska näyttää tosi pöyheältä, siis tukka tosi paksulta kun siellä on kämmenenlevyinen "reuna" kun on hyvin föönattu.  Tykkään ♥
(Ja jonain päivänä, lupaan, opettelen käyttämään jotain lämpösuojaa sekä muita aineita ja laittamaan noita karvoja....)

Ehkä tää napakka lyhyt polkka on kuitenkin eniten minua. 
Voihan sitä jatkaa taas kasvattamista. 
(Siihen mennessä kun saan siitä sen ylikasvaneen polkan, se ei luultavasti ole enää muodissa.... Voi voi!!)

Nyt sentään hoksasin sanoa, että ei vedetä niskasta ihan hiusrajaan asti, koska silloin kasvaminen näyttää epäsiistiltä kun tulee niskavilloja. Minähän en ehdi (eli viitsi, halua maksaa, kerkiä, jaksa....) kampaajalle kuin muutaman kerran vuodessa niin mallin on oltava sellainen, joka antaa anteeksi sen, ettei sitä ylläpidetä.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

#shpaivat

Torstaiaamu, kello 6:45.
ABC asema.


Odotin Turusta lähtenyttä bussia. Hyvin yllättäen, ostin joutessani yhden kahvin ja kävin veskissä.


Ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta, ja olen tosi otettu, että työnantaja suostui jälleen maksamaan minut tuonne. Se on nimittäin kallis! Sikamaisen kallis.

Loputtomiin ihmettelen, ettei työkavereistani kukaan muu lämmennyt ajatukselle. Koska sain itse käydä näillä päivillä kaksi vuotta sitten, pyysin tänä vuonna kysymään kaikilta muilta ensin. Kukaan ei halunnut lähteä ja pomokin oli vähän sitä mieltä, että nyt olisi jonkun muun vuoro. Mutta kun ei ketään voida pakottaa....


Aamu on tosi kaunis.
Motari on yllättävän rauhallinen.
Bussi pysähtyy pikaisesti tässä rampilla, josta hyppäsin kyytiin.


Mistä tuntee hoitajan?? Ne litkii älyttömiä määriä kahvia.
Niin mekin. Ensimmäisen luennon jälkeen heti sumpille.


Yhden ostoksen tein messualueella. Tarjontaa olisi ollut enemmänkin, siis muutakin kuin sairaalatarviketta. (Mm. Shock Absorber-urheiluliivejä, Elvari-koruja, huiveja, vaatteita...)

Olen käyttänyt MBT kenkiä yli 10 vuotta. Ensin ns. lenkkareina, sittemmin työkenkinä. Parhaat mitä olen koskaan jalkaani laittanut. Selkäni voi hyvin, ryhti pysyy hyvänä ja lisäbonuksena pohja on sen verran paksu, että näytän inasen pidemmältä.....  =D  Ei yhtään huono asia hukkapätkälle.

Ostin töihin uudet pari vuotta sitten ja harmittelin jo viime kesänä miten vähän kevyemmät vastaavat ovat alkaneet "napsua" pohjasta ärsyttävästi, juuri päkiän kohdalta. Joku kengän rakenteessa lienee murtunut.
Nyt ostin uudet, tarjouksesta.


Illalla käytiin viemässä kamat hotellihuoneeseen ja lähdettiin syömään.
Mainio illallinen; kolme ruokalajia samaan hintaan kuin pelkkä pääruoka (joskin tiramisu oli sitten jo niiiiin paljon, että osa jäi...) ja vielä hotlan aulabaariin yksille.

Pitihän sitä uutta ihmeellistä kotimaista testata.

Siis Napue ruisgin & Tonic. Rosmariinia ja puolukoita.
Ihan OK. 
Samalta se omaan suuhuni maistui kuin mikä tahansa G&T mutta hyvä mieli tuli noista roskista. Ne oli hauskoja.  (Näin paljon ymmärrän siis viinojen päälle....)

****
Kivat päivät, hyviä luentoja. Hauska messuosasto.
Uskon, että työpaikka hyötyy joistain asioista, joidenkin osalta jätimme yhteystietoja ja jäämme odottamaan postia.

Ihanaa oli tulla kotiin.


Ihan vielä ei poseeraaminen onnistu ilman pennun pitelijää. Mutta tälle kivelle tullaan vielä pysähtymään erinäisiä kertoja.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Arkihaaste 12/52

Eläinlääkärikäynti. Toivottavasti vuoteen ensimmäinen, ainoa ja viimeinen.
Kyse siis tehosterokotuksista.
Nyt on pienellä Bonollakin siis passi.


Ostin myös paketin monivitamiinia Edulle.

Sain jostain taannoin lahjaksi/palkinnoksi pari vastaavaa Senior-Multidogia ja syötin niitä koko viime syksyn molemmille tollereille. Koska raakaruoka voi kuitenkin olla vitamiiniköyhempää, koira kun ei hyödynnä vihannesten vitamiineja samalla tavalla kuin ihminen, plus että ne vihannekset on vähän rajoitettuja mitä niille tarjotaan.... ei tuosta ainakaan haittaa ole.

Tosin melko järkyttyneenä luin kerrankin sen lipukkeen pakkauksen sisältä, ja siinä käskettiin antamaan yksi tabletti per 5 kiloa. Siis Edulle 5 tablettia päivässä??? No huh huh....

Saan noita kahtakin nimittäin piilotella melko huolella, ettei ne jää purkin pohjalle pyörimään....

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Vapaaehtoistoiminta on elämän suola

Olen jo maininnutkin, että Perniön VPK täyttää tänä vuonna sata vuotta. Samaa ikäluokkaa siis kuin Suomi.

Elokuussa on tiedossa isot juhlallisuudet, ja jo viime vuosi on käytetty vain ja ainoastaan rahan keräämiseen eri tavoin, ja menneenä sunnuntaina järjestettiin perinteinen kevättempaus vähän isommassa mittakaavassa.



Värväsin meidän Ipanan auttamaan leipomisessa. Hän käytti yli kolme tuntia veivaamalla taikinaa ja varsinkin muotoilemalla niistä näitä keksejä. Suklaahippukeksit on hyviä, ja helppoa myyjäisleivottavaa. Lisäksi hän teki kaksi pellillistä mokkaruutuja. 

Itse loihdin loppujen lopuksi yhdeksän (9!!) saaristolaisleipää. Sikäli työn määrä ei ole suuri, mutta niiden paistamiseen kuluu tuhoton aika eikä uuniin mahdu loputtoman monta yhdellä kertaa....


Sunnuntaina myyjäispöytä näyttikin kyllä ehdottomasti tyylikkäältä.

Kahvin kanssa oli tarjolla mokkaruutuja tai isoja munkkeja, ja valikoima ostettavien leivonnaisten suhteen oli todella laadukas sekä suolaisen ja makean osalta. 
(Arvatkaa kuka kuolasi taivaallisia lusikkaleipiä heti aamusta ja ostikin sittemmin muovipussillisen kotiintuomisia....)

Pihalla oli sitten tykillinen hernekeittoa, grillimakkaraa, lättyjä kolmella eri pannulla....

ja Palonaiset ei tunnetusti tee isoa tiliä siksi, että ostettava olisi kallista, vaan määrällä pelataan. Meillä oli monen mielestä naurettavan halvat hinnat, mutta otimme luonnollisesti myös muutaman euron lahjoituksia vastaan kun porukka ei halunnut vaihtorahoja.


Päivä oli onneksi hurjan kaunis. Se takaa yleensä ison osallistumisen. Nytkin väkeä oli tosi paljon.
Paloautot ajettiin hallista pihalle, myös vanha kalusto laitettiin esille.

Lapsille (ja lapsenmielisille) oli tarjolla paloautolla ajoa, ja tekivätkin tosi pitkän lenkin. Neljä autoa oli ajossa yhtä aikaa. Lasten suruksi pillejä ei voitu soittaa kun ajoivat kirkonkylän läpi.  =)

ih

Hallissa oli meidän lisäksi mm. vakuutusyhtiön, turvalaitefirman, SPR:n, VaPePan ja yhden kuorma-auto-ajokorttifirman esittelijöitä. 
Pihalla oli myös kolariauto, jossa istuttiin an tavallisissa turvavöissä ja se kiepsautettiin ylösalaisin. En ollut aiemmin kokeillut. Ei muuten ollut kovin miellyttävää, ja kääntö tehtiin vielä rauhallisen hallitusti. Oikeassa kolaritilanteessa se olisi tosi kurjaa....

Lisäksi meillä kuuluu aina asiaan se, että ihmiset saa tuoda palosammuttimensa huoltoon/tarkistettavaksi ilmaiseksi, ja niitä myös myydään eri ständillä.

Pelastuskoirat pitivät oman näytöksensä pihalla.


Poliisi, FinnHems (ent. Mediheli), ambulanssi sekä Rajavartiolaitos osallistuivat hyväntekeväisyyteen. Rajavartiosto pystyi tarjoamaan vain ylilennon ja olin totta puhuen itse vähän pettynyt kun odotin Super-Pumaa ja tekivät lennon "vain" pienellä lentokoneella...  Hassu minä.

Vaikka sainkin haalittua kivan määrän työtunteja näistä kahdesta päivästä, fiilis oli koko ajan kiva. Noiden naisten kanssa toiminta on vaan rentoa ja viihtyisää.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Yövuoron jälkeen

Kuinka monta tuntia unta ihminen tarvitsee yövuoron jälkeen?

Kysy 9-vuotiaalta Pappakoiralta ja vastaus on jotain 6-8 tuntia, kunhan saan iltapäivälenkkini.

Kysy 4-kuiselta pentukoiralta ja saat naurut päin näköä: kyllä 2,5 tuntia riittää, koska elämässä on niin paljon kaikkea, ettei koko ajan ehdi nukkua.



Oli kyllä suloisen lempeä herätys: toinen nuolee silmien väliä, sitä kohtaa, missä olisi intialainen kastimerkki....

****
Tässä kohtaa olen onnellinen, että teen vain yhden yön kerrallaan.

Herättyäni join ison lasillisen teetä, selasin Hesarin ja nautin auringosta terassilla. Ipana alkoi leipoa suklaahippukeksejä, joten laitoin koirat remmiin ja lähdin kävelylle.
2,7 km myöhemmin päädyttiin kotiin niin, että matkalla tavattiin paljon hauskoja ihmisiä, joiden tapaaminen oli Bonon päivän kohokohta. (Tosi pidättyväinen ja varautunut pieni koira...... NOT!!)


Kohta alan sekoittaa saaristolaisleipätaikinaa. Urakka odottaa: huomenna on Perniön VPK:n iso kevättempaus, jossa mukana toivon mukaan Finnhems (ent. Mediheli), poliisi, pelastuskoirat, tulli, rajavartiosto yms. On kolariautosimulaattorit, sammutusharjoitus yms. puuhaa.

Naisosasto keittää kahvia, myy pullaa, hernaria, lättyjä ja leivonnaisia.
Jos joku lukija nyt sattuisi liikkumaan täällä päin, tulkaahan moikkaamaan!! Minut löytänee jonkun myyntitiskin takaa.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Arkihaaste 11/52

Talvi totisesti iski takaisin.
Tämän arkisemmaksi ei sitten mene.....

Molemmat käytössä. Työnnin on helpompi käyttää, mutta varsi aivan naurettavan pitkä. Tällaisen hukkapätkän on aivan turha kuvitella, että sillä saisi kuin lykittyä sentin eteenpäin.
Vähän tuotesuunnittelua, Herra Fiskars!!


Hauska puoli talvessa on lintujen ruokinta.
Tämä systeemi roikkuu meillä keittiön ikkunan alla. Ikkuna olisi kuvasta katsottuna vasemmalla ylhäällä, siten, että katos alkaa ikkunan reunasta. Minusta on kiva seurata pikkulintuja, kun käyvät nakuttamassa tuota rasvamakkaraa ja hakemassa siemeniä.

Aloitan ruokinnan varhain syksyllä (helposti lokakuulla) ja jatkan sitä myöhään keväälle...

Tuo valkoinen siemenpallo on viime syksyn ostos ja toimiva. Se oli alunperin suunniteltu pähkinöille, mutta en löytänyt helpolla mistään pähkinärouhetta, ja kokonaiset eivät valuneet siinä hyvin alaspäin vaan jumittivat. Joten auringonkukkaa...


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Laiska töitään luettelee....

Menossa/tulossa todella tiukat pari viikkoa.
Aikataulut on lähes minuutilleen kiinnitetty ja auta armias jos jossain klikkaa....

Tällä viikolla itse aamuissa, mies iltavuoroissa. Käytännössä koirien kannalta aivan taivaallista: saavat hyvän lenkin aamulla ja toisaalta illallakin on joku paikalla.

Toisaalta se tarkoitti sitä omalta kohdaltani esim. tänään, että

* herätyskello soi viideltä,
* vedin täyden reippaan päivän töissä,
* kiirehdin kotiin (25 min),
* pissatin koirat pihalla,
* nappasin penskan autoon,
* ajoin takaisin kaupunkiin Pentueskariin (25 min matka + tunti eskaria),
* palasin kotiin (25 min),
* otin Pappakoiran remmin jatkeeksi ja tein tunnin lenkin,
* ja vasta sen jälkeen pääsin edes harkitsemaan mitään kotitöitä....


Bono löysi hauskan tyynyn, jonka kanssa painia.
Etsin vanhoja farkkuja joiden lahkeesta saisin siihen uuden pinnan.

Juurikin tänään meinasi käpy kärähtää kun pääsin kirjaimellisesti ensimmäistä kertaa kotiin eteistä pidemmälle klo 19:30 - ja tajusin samalla, että

* pyykit on pesemättä (niitä toki kannetaan lisää pesuun mutta kone ei käynnisty ilman minua),
* tiskikone lähes täynnä,
* lattialla roskaa (penska popsii polttopuita....),
* takka lämmittämättä päivältä
* ja kun itsellä on nälkä ja jano, sitä meinaa ihan kilahtaa.

****
Pentueskari. 
Sanana hauska, meille tarpeellinen. Olen ehtinyt yhdeksässä vuodessa unohtaa koiran kouluttamisesta kaiken.
Harjoiteltiin rauhoittumista ja kontaktia. Molemmat niin tärkeitä arkipäivän taitoja. Vilkkaalle rodulle varsinkin rauhoittuminen on tosi tarpeen.

Kotiin tultua muistin omistavani useammankin klikkerin ja tein pienen klikkeritreenin kylppärissä. Ideana oli tänään opettaa penskalle mitä "klik" tarkoittaa, jotta sitä voi myöhemmin käyttää kouluttamiseen palkkana.

Hyvä mieli. Paitsi että Bono on syönyt niin paljon kuivia karkkeja tänään, että iltapalaksi vain "lihasoppaa" eli pieni nokare Edun kalkkunanlihaa runsaassa vedessä ja vain varovasti omia papanoita sinne joukkoon. Ettei kuivat jumitu suolistoon.
Nyt illan tullen kakara on paksu! Huvittavaa....


Näistä kahdesta voi saada jo kuvan samaan aikaan.
Edellyttäen, että penska on väsytetty.
Kyykkyyn ei auta mennä, silloin se tulee luokse.

****
Mikä sitten tekee näistä viikoista niin kiireisen?
Paitsi kaikki.

No, tälle viikolle tosiaan oli tänään tuo eskari, huomisen pentupainin taidan jättää väliin, koska aikataulu olisi samalla tavalla kiireinen enkä halua ottaa siitä stressiä. Torstaille Ipana haluaa tulla kaupunkiin, koska on jo jonkun aikaa tarvinnut uuden ratsikypärän, mutta kauppa on typerästi auki eikä sinne ole yksinkertaista mennä. Joten suoraan töiden jälkeen treffit niin onnistutaan.

Pe-la yön valvon, lauantain käytän herättyäni leipomiseen, koska sunnuntaina on paikallisen VPK:n iso kevättempaus-päivä, jonne menen kahvia myymään ja laitamme leivonnaisia myyntiin. Perniön VPK täyttää syksyllä 100 vuotta ja meillä on iso juhla virallisine kutsujuhlineen yms. Nämä rahankeräys-jutut on tarpeen.

Ensi viikosta alkaa sitten se iso rutistus uuden opiskelijaohjaus-moduulin kanssa. Ensi viikkoon sattuu vaan tiistaille koko päivän laivaristeily koulutuksen muodossa sekä to-pe Sairaanhoitajapäivät Helsingissä.... ja samanaikaisesti pitäisi siis olla vetämässä tuota uutta systeemiä opiskelijoille. 

Ihan vähän on riittämätön olo. Kaikkea kun ei työvuorosuunnittelukaan pysty ottamaan huomioon....
Keskiviikkona minulla olisi vapaa, mutta epäilen, että työmaalle on pakko mennä. Opiskelijoita kun ei voi jättää heitteillekään, ja kollegani on pitkällä sairaslomalla.


Maalaismaisemaa.
Tätä katsoessa stressikin laukeaa.

Sanotaan, että laiska se töitään luettelee. Otan harvoin stressiä tällaisesta. Tämä hässäkkä loppuu jo reilun viikon päästä, sitten eletään taas normiarkea. Mutta kyllä se vähän sellaista ylimääräistä mieleen tuo....

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Koiramaisuuksia

Kuten jo mainitsin, kotona ei odottanut enää mikään pieni pentukoira, vaan fyysiseltä kooltaan lähestulkoon teini.
Tuo on mennyt kasvamaan kovasti.


Ensi töiksemme kotiin tultua purin kaikki aidat kotoa. Koko kämppä on nyt näiden kahden temmellyskenttää.
Tosin, silloin kun jäävät kaksistaan, pentu teljetään vielä keittiöön, koska olkkarissa on muutamia johtoja yms. mitä en halua sen yksin ollessa pureskelevan...

Retkiä ja ulkoilua on nyt sitten tehty vähän toiseen malliin kuin ennen lomaa. Kuten sanottu, kasvanut on ja voimat lisääntyneet. Lisäksi tytär on ulkoiluttanut kiitettävän paljon, jolloin sen
lihaskunto ja kestävyyskin on vähintään tuplaantuneet!

****
Heti sunnuntaina viikko sitten heräsimme ajoissa (kiitos jet lagin, jonka ansiosta kello on koko ajan sen 5 tuntia edellä....) ja pakkasimme koirat autoon. Suuntana Teijo, taas kerran.

Kun jouluna siemailimme sitä skumppaa Mummokoira-Karon muistoksi, sanoin, etten halua tulla sinne ennen kuin mukana on taas kaksi koiraa. Se päivä koitti siis heti reissun jälkeen.


Roosinniemen laavulle on parkkipaikalta joku 1,5 kilsaa. Pentukoiralla ei ollut mitään laiskottelumeininkiä, se pinkoi minkä matalalla maavaralla pystyi. Pappakoira taas oli innosta sekaisin, kun tykkää tuosta paikasta niin kovin.


Laavulla vähän karkin etsimistä maasta.

Meille ihmisille ei ollut tällä kertaa mukana mitään purtavaa tai juotavaa. Minä olin vielä lentomatkan oksentamisesta varovainen enkä halunnut mitään ja toisaalta tarkoitus oli vaan tehdä "aamulenkki" vähän erilaisessa maastossa.

****
Palasimme sitten Teijolle jo tänään. Vähän pidemmällä olevalle laavulle.
Parasta tämän perheen miehissä on se, että kun palasin eilisen pitkän päivän jälkeen kotiin, heitin vähän ajatuksissani vaan, että "olisikohan maanantaiaamun kahvit Teerisaaressa kivat?" ja tänään aamusta oli reppu pakattuna jo 7:15.  JEE!

Viikko alkaa niin mahtavasti kun on vapaapäivä ja pääsee heti aamusta liikkeelle. Tällä kertaa oli mukana kahvit ja minttusuklaakeksit.  =)


Pieni koira, suuri kansallispuisto



Evästauko Teerisaaren laavulla.
Koirille oli purutikut ja vähän "irtokarkkia".



Pappakoira pyörähteli jäällä,
hieroo ihanasti irtikarvoja pois.



Valitettavasti minä olen hysteerisen arka menemään jäille. Joku ihme alkukantainen kauhu liittyen heikkoihin jäihin. Joten edes tuohon rantajäälle en suostunut kävelemään, ja kun koirat eteni yli 10 metriä, hihkuin niitä heti takaisin.
Tiedän, että siellä oli pilkkijöitä, ja luistinten ja suksien jälkiä meni ristiin rastiin....  Tämä on niitä asioita, joita ei pysty selittämään.


Päivä oli upea. Suomen kevät ihan parhaimmillaan.


Pappa poseeraa.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Retki Phraya nakhon/Phraya nakorn Cave'lle

Vaikka lomajutut on aina niin henkilökohtaisia, eikä ole yleisesti kiinnostavaa katsella toisten kuvia (miettikää silloin 70-luvulla kun suurin hupi oli näyttää dioja illanistujaisissa..... voi hyvänen aika!), joskus joku voi vinkkiä kuitenkin saada.
Joten yksi kertomus yhdestä retkikohteesta. Tämä oli meillekin uusi tuttavuus. Olemme kuitenkin tuolla käyneet niin usein, että suurin osa katsomisen arvoisista kohteista on jo koettu.

Viitisenkymmentä kilsaa etelään Hua Hinistä on Sam Roi Yotin kansallispuisto. Alueella on kaikenlaista erilaista luontoa kuivasta aavikosta hyvinkin kosteisiin paikkoihin. Siellä on myös luola, luonnonmuovaama, jonne on joskus rakennutettu sellainen katos-rakennelma, miksi sitä nyt sanottaisiin, pagodi, paviljonki?? Se oli rakennettu Bangkokissa ja siirretty sittemmin tuonne luolaan, ja jo kauan edesmennyt kuningas Rama V oli sen siirtämistä valvonut henkilökohtaisesti.

Me varasimme "oman harmaan taksimme", eli avolava-auton, jossa pitkittäin penkit ja katos päällä. Mukava ilmastointi, kun nopeus oli isolla tiellä sellainen 70-80km/h.
Mr Danai, luottokuskimme on meitä kuljettanut vuodesta 2009 ja puhuu kivaa englantia, joten hänen kanssaan on helppo sopia näitä päiväretkiä.


Sen 50 kilsaa ajettuamme (ja kuski oli matkalla pysähtynyt ostamaan jotain meille vieraita sweet and sour -mangoja maistiaisiksi) päädyimme tällaiselle rannalle. Rannan vieressä oli pieni "kylä" jossa siis muutama ruoka- ja juomapaikka ja pari matkamuistomyymälää.


Ostimme liput ja paikallisten kauhuksi ilmoitimme haluavamme patikoida tuon vuoren yli (2 km). Katselivat appiukon ja anopin jalkoja ja ravistelivat päätään.....
(Paikallisethan EI kävele. Joka paikkaan (30 metrin päähän naapuriinkin) voi mennä vähintään mopolla.)


Ipana ja lainalapsi. 


Appivanhemmat ja mies, ryhmä rämä valmiina reissuun.
Olimme jo Suomessa puhuneet tästä retkestä joten kaikilla oli mukana lenkkarit varta vasten.



Taksissa oli ilmoitus paikasta, ja siinä luki Phraya nakorn cave. Ihmettelin tätä erilaista kirjoitusasua, ja isäni tiesi, että se liittyy siihen miten nuudeliteksti litteroidaan meidän kirjaimille. Ne lausutaan kuitenkin samalla tavalla.....  joten molempia sopii käyttää.


Vuoren yli lähdettiin kiipeämään "portaita", joiden vieressä meni tällainen betonitasanne (n. 30cm leveä). Päädyin itse kävelemään betonia pitkin, tosin ylä- ja alamäkikohdissa se oli liian jyrkkä. Kuten kuvasta ehkä näkyy, vieressä menevä "aita" on todella matala, joten tasapainosta sai pitää huolta. Sikäli harmi, maisemat oli kauniit mutta joka askelta piti katsoa.


... yhä ylös yrittää...

Ihastelin noita kaktuksia ja tyräkkejä, jotka kasvavat tuolla luonnossa. Muutaman askeleen välein piti pysähtyä ihailemaan maisemaa. Onneksi otettiin heti lähtiessä vesipullot kantoon.
+32°C ja suora paahde - melko lämmin oli.


Jossain kohdin oli näppärät bambuiset tikapuut, kun piti kiivetä kallion päälle, vastaavat sitten alaspäin toisella puolen.


Joku oli kirjoittanut hiekkaan tekstiä nuudeliksi.

Tälle rannalle olisi voinut tulla myös pitkähäntäveneellä. Siksi ihmettelivät, että halusimme patikoida. Paluumatkan otimme kyllä sovitusti veneellä.

Ranta oli niin matala, että päädyimme kahlaamaan veneeseen, ja samoin toisella puolen kuski pudotti meidät n. 60 metrin päässä jo pois kyydistä ja kahlasimme rantaan.


Toiselta rannalta löytyi bungaloweja ja turisteja. Aika suloisen isoja puita, joiden varjossa meni leveä käytävä ravintolalle. Aivan hienonhienoa hiekkaa....
Jotain superrentoa ja hiljaista retriittiä varten tuo voisi olla hauska paikka yöpyä muutama vuorokausi. Pilkkopimeää öisin ja mahtava ranta.

Kävelimme rannan poikki eteenpäin ja siitä lähti sitten varsinainen reitti luolalle. 
430 metriä ylempänä piti oleman kohteemme.


"Portaat" oli melko rajussa kuosissa.
Täällä sai todella katsoa jalkoihinsa. Kivi on kalkkikiveä (?) ( =lime stone) joka on herkkä kaikelle: kuluu tuulen ja veden vaikutuksesta ihan koloille ja rosoille, ja on siis äärettömän teräväreunaista, eli kaatuessa kädet olisi olleet takuulla rikki.
Kiven toinen puoli on se, että kävelijät kuluttavat pintaa ja paikka paikoin kivi oli kuin jäätä, aivan silkin sileäksi kulunut ja äärettömän liukas, vaikka oli täyskumipohjaiset tossut.


Kivi on ottanut itseensä tuulesta ja sateista, ehkä aallotkin ovat joskus vuosisatoja sitten lyöneet tänne asti.


Kiipeämisen jälkeen päädyimme ensimmäiseen luolaan, jossa mm. tämä kuivunut vesiputous.
Valo tulee muuten katossa olevasta "reiästä", josta paistoi sisään. Koko systeemi oli vuoren huipun läheisyydessä ja huippuun oli vaan kulunut reikiä sinne tänne.


Varsinainen luola avautui jotenkin salaa, ihan yhtäkkiä.
Näkymä oli huikea. Kuva tietenkin valehtelee. Tuo vihreys oli niin vihreää, valo niin aurinkoista....


Luonto on kuluttanut kattoon reiän, linnut tms. kuljettaneet siemeniä, ja niin vaan tuolla maan alla kasvoi melkoinen puusto. Vihreä väri oli älyttömän hieno.

Tuosta rakennelmasta (Kuha Karuha's pavilion) oli tarina taulussa, mutta harmikseni vain nuudeliksi.
Googlesta löytyy jotain tarinaa....

Luolasta sanotaan, että sinne kannattaisi hakeutua aamulla varhain. On kuulemma hienoimmillaan kun auringonnousun jälkeen klo 9-11 olisi paikalla katsomassa miten valo siirtyy luolan seinämästä toiseen ja valaisee aina kohteen kerrallaan.

Upea se oli näinkin!

Siellä oli kolmen edeltävän kuninkaan "tagit" eli nimmarit seinällä. Kuningashan on Thaimaassa lähes pyhä, erityisesti tämä hiljattain menehtynyt. Paikalliset eivät koskaan menisi sotkemaan tuollaista paikkaa. Valitettavasti ehdin itse miettiä heti miten Suomessa siellä olisi jo kohta eri spreijauksia pitkin seiniä ja roskaa ja kaljatölkkejä pitkin......

Jos joskus matkustat Hua Hiniin ja mietit päiväretkeä (klo 9:30-15), tätä voin suositella.
Rankkaa se oli kaikkine patikoimisineen, mutta sen arvoista.

Kun olimme luolaa ihastelleet, piti tietenkin patikoida vielä se 430m alaspäin, jonka jälkeen söimme siinä rannan  ravintolassa ja otimme veneen takaisin ensimmäiselle rannalle. Siellä teimme vähän pikkuostoksia ja söimme niitä taksikuskin ostamia mangoja. Sitten olikin tosi kivaa ajaa takaisin kämpille ja pulahtaa altaaseen.

Mietteitä maaliskuusta

Tämä ilmeisesti on laskennallisesti yleensä ensimmäinen keväkuukausi. Taivaan kiitos kaupunki sai aikaiseksi edes kertaalleen ajaa tästä mei...