perjantai 30. syyskuuta 2016

Paskin haaste: syyskuu

Myönnän, että kuukautena syyskuu on ollut melko mukava. Ainahan sitä sheibaa on, ja totta puhuen piti oikein miettimällä miettiä mikä kunnolla jurppisi....  (Parempi näin! Ihmisen elämässä pitää asiat olla oikeasti hyvin, kun haasteen "ongelmat" on tätä luokkaa...)

- Koirapojan jalkariesa on toki tässä kuussa eniten harmia aiheuttanut juttu!!  EI KIVA!

Mainittakoon kuitenkin, että säännöllinen särkylääke ja laserhoito on tehonnut. Se on hyväntuulinen, jaksaa lenkit eikä merkittävästi enää kävele klenkuttaen. Tosin lenkit on melko lyhyitä ja rauhallisia, ja olen vältellyt aktiivisesti kävelyttämästä niitä asfaltilla.  MUTTA, samalla voin sen verran kehua, että ollaan pystytty tekemään useampia pikkulenkkejä päivässä eikä se silti iltaisin onnu. Eli toipumista tapahtuu. JEE!

Laser-hoitoja on nyt otettu viisi, ja kunto kohenee kerta kerralta. Aivan loistavaa! Kolmannen jälkeen (maanantaina) se jo huiskutti häntäänsä aivan innoissaan hoidon päätteeksi, ja totta puhuen menee lääkäriin nyt juosten. (Niinhän ne tytöt lupasi....)


- Selkään ommellut tikit on kanssa yksi varsinainen riesa. (Iso poistettu luomi.)
Ne ommeltiin keskiviikkona yli viikko sitten, samana iltana suojaksi laitettu haavaside jo repsotti, koska paikka ihan rangan päällä on hankala: hikoilee eikä mikään liima pidä. No, minähän näppäränä tempaisin koko sidoksen hiivattiin siitä....
Torstaina ne jo kutisi ihan sietämättömästi, perjantaina olisi tehnyt mieli nojata lähimpään mäntyyn selkä paljaana ja rapsuttaa kuin karhu.....  *huoh*  Tätä siis vielä vajaa viikko??? Ou jee.


Tietenkin kaikenlainen saunominen kiellettiin. Ja eikö just nyt sitten tullut sen verran viileä, että olisi niiiiiin tehnyt mieli. Toinen huoh.

- Selkälihakset on luonnollisesti hirveässä jumissa, ja samoin tikkien vuoksi kaikenlainen venyttely on melko mahdotonta. Kiertoliike kiristää, kumartuminen kiristää, vääntäminen kiristää.... *kele* Kiristää jo päästäkin!  
(Ja arvatkaa vaan repeääkö toi kohta auki kun ompeleet otetaan pois? Nimittäin se on just siinä kohtaa selkää, missä iho aina kiristää kun kumartuu, kiertää, venyttää.....)



- Takan ensimmäinen sytytys: kämppä kuin tulipalon jäljiltä, savut sisällä. Huoh!! En ehkä opi ikinä.



- Piha on edelleen levällään kuin ryssän kaatopaikka. Kasvihuoneessa on toinen kasvusäkki tyhjentämättä, katteet on levittämättä ja lehtiä tietenkin putoilee koko ajan.....  Puhumattakaan isosta kompostista, joka kasvaa täynnä liekoa, mikä lie elämänlanka tms. mutta sellainen, mistä ei eroon pääse ikinä, joten kompostissa olevaa multaa ei siis voi käyttää mihinkään. Nurmikolle sitä voisi varmaan levittää, mutta kuka sen haravoisi ja painaisi piikeillä reikiä nurtsiin....?

- En tiedä minne sijoitan sellaiset kesäkukat, joita voisi periaatteessa talvettaa, mutta viileissä ja valoisissa oloissa. Normaalisti veisin isän varastoon, mutta nyt ovat kotona joten se ei taida käydä.
Varsinkin tänä vuonna maljaköynnös on tosi upea, samoin pelargoneja olisi monta, verenpisaroitakin voisi koettaa talvettaa.....



- Saakelin banaanikärpäsiä on koko maailma täynnä. Aamulla kun kaataa teen, niitä pörrää jo naamalla ja juodessa saa tosissaan varoa, ettei niele muutamaa....


Olen nyt kuukauden pitänyt pöydällä koko ajan lasia, jossa on balsamicoetikkaa, vettä ja fairyä. Se kerää niitä toki jonkin verran, mutta ilmeisesti pääsevät lisääntymään jossain viemärissä tms, koska vaikka lasin pohjalla on viikottain koko sukukunta, jostain syystä niitä lentää kymmenittäin joka päivä.

- Karkkilakko on varsinkin ihan peestä.



Mä haluuuuuun!!!
Salmiakkia!!!

Ihan oikeesti: ei grammaakaan, ei senttiäkään, ja kaksi kuukautta ilman mitään hyvyyksiä. Aivan ahterista! Ja miksi?? Itsensä kiusaamisen nimissäkö??
Rehellisesti mietin, kuka asiasta kärsisi, jos vaan menisin ostamaan karkkia. 
Omatunto ja ylpeys tässä lyö naamalle: sähän lupasit ja uhosit. PAH! 

****
Jep. Asiat on oikeesti todella hyvin, koska tässä on valittamisen aiheet!   *virnu*

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Rouva Hulda Huoleton ostoksilla

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Niin myös tämä "loma".


Viikko alkoi varhain. Maanantaina kello soitti kuudelta. 4 kilsan lenkki ja suoraan sieltä lääkärille, jossa huiskuvahäntäiselle poikakoiralle kahden minuutin laserhoito. 

Arvatkaa miten typerältä tuntuu käyttää 25 min suuntaansa tuon kahden minuutin takia, puhumattakaan 50 kilsan ajelusta eestaas. No, se on sen väärtti, koska meillä todellakin häntä huiskuttelee ja silmät on kirkkaat.
Kuvassa vähän vakavana, mutta oikeassa elämässä oikein virkeä.


Lämmityskautta käynnistelen. Kyllä takkatuli on vaan niin kiva.

Tosin tuo varaava on hivenen ongelmallinen, jokavuotinen juttu. Koska sitä pitäisi alkuun lämmittää tosi varovasti mutta joka päivä. Se tarkoittaa sitä, että piippu lämpenee rauhallisesti, ei halkea, ja myöhemmin on turvallista lämmittää kunnolla.  

MUTTA samanaikaisesti nyt on ollut muutamia niin lämpimiä öitä ja päiviä, että pienikin lämmittäminen tekee vaan kämpästä tosi kuuman..... 

Eli aloitan ilmeisesti tämän varovaisesti-osion vielä toiseenkin kertaan.


Eilen ajelin Turkuun. Ensin Myllyyn tarkoituksena löytää jälleen XXL:stä hyviä tarjouksia, lähinnä chian siementen osalta. Mutta kuinka ollakaan, viereinen Ruohonjuuri-kauppa myi niitä erittäin edukkaasti, joten se siitä sitten.

Airo Gelaton ohi en pystynyt kulkemaan.....  (Yritinkö edes?? Muka.)
Sitruunasorbetti + sitruunalakritsijäätelö oli yhdiselmänä sellainen, mikä meinasi viedä kielenkin. NAM!


Punnitse & Säästä -kaupassa poikkesin sen verran, että ostin kuivattuja inkiväärejä sekä aloe veraa.
Inkiväärit olikin tosi tujua kamaa... huh huh!
Pitää flunssat loitolla.


Ihan oikea tarkoitus tällä reissulla oli poiketa Ikeaan, josta hakea pari pimentävää rullaverhoa.

Kyselin heti alussa joltain myyjältä olisiko heillä sellaisia perässävedettäviä pieniä kauppakoreja. Tiedättehän, niitä mitä on jo monissa kaupoissa?
No ei ollut. Ja päivän päätteeksi arvaankin miksi......

Ostin siis "ihan vaan vähän"......

Rullaverhojen seurassa (muistin ne sentään....) näkyy noita istuintyynyjä. Entiset kaipaa kipeästi pesua, ja vaihtarit on kiva olla. Nuo tarralla kiinnitettävät on ihan parhaat!


Ostin ehkä pari vuotta sitten 6 kpl mustia pieniä leipälautasia. Olisin ostanut niitä nyt lisää arkikäyttöön, mutta ihastuin noihin värillisiin.
Olen pitkään ollut jumissa mustan ja valkoisen kanssa, joten vähän väriä keittiöön. Euron lautasia pieni pino, turkoosia ja omenanvihreää. Tulin hyvälle mielelle.


Tuikkukynttilöille löysin purkin. Näitä on kiva nyt polttaa kun muistuttavat olemassaolostaan koko ajan pöydällä. Osasin tällä kertaa sentään kulkea niiden kynttilöiden ohi....


Astioista tarttui mukaan myös kulhoja. Mustat on vanhaa ostoskertaa, valkoiset samanlaiset heitin yksiselitteisesti roskiin. Niihin tulee kammottavat harmaat raapiutumisen jäljet käytössä, ja koska aloin noilla väreillä leikkimään, menköön sitten kerralla. Turkoosia, omenanvihreää ja poltettua oranssia.

Puurokulhoja tarvitsee aina olla. Nekin näitä euron kappalehintaisia. Ikea on tässä mielessä kiva kauppa. Konkurssi ei tule heti, vaikka vähän uusisi keittiönkaapien sisältöä.

Koko eilisen päivän kruunasi sitten treffit vanhan ihanan ystävän kanssa.
Hän on kuntoutuksessa Turussa ja vietti kanssani vapaaillan. Käytiin syömässä ja juoruttiin.
Maailma on taas hetken parempi paikka!! Kun välimatkaa on tuo 250 km, näkee niin liian harvoin.

Ystäväni, olet mielessä!!! ♥♥♥


Eilen lounaaksi tehty chilinen broilerikeitto. Ihan perusjuurekset ja broitsu. 
Seuralaiseksi -30% tarjouksesta paahtoleipää ja juustoja. Näissä vuohenjuustoviipaleet ja vähän raastetta, uunissa sen verran että pinta sulaa..... oi nam.
Tyttäret sai mozzarellajuustoa ja raastetta, eivät muka tykkää vuohenjuustosta. (Hassut!)

Ehkä nuo astiat ei nyt niin fiksuilta näytä näin väriyhdistelminä, mutta ainakin itse tulen tällaisena sateisena ja synkkänä päivänä hyvälle tuulella kun on vähän väriä pöydässäkin.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Viikonloppu vapaaehtois/talkoohommissa

Kuulun paikallisen VPK:n naisosastoon. Hauska harrastus, joka hyväksyy (ainakin toistaiseksi) sen, että käyn töissä säännöllisesti enkä näin ollen ole mitenkään aina käytettävissä.

Olin sopinut jo monta viikkoa sitten, että voisin mennä tekemään ruokaa, kun meidän VPK:lla järjestettiin koulutus. (Tiesinhän/luulinhan olevani lomalla koko kaksi viikkoa...)
Niinpä lauantaiaamuna kello soitti jälleen heti kuudelta. Koirat pikaisesti lenkille, aamuteet ja matkaan jo ennen kasia.

Palokunnalla sämpylöitä ja kahvia aamutarjoiluun, sitten lounaan veivaus kun koulutus oli jo seinän takana menossa. Jauhelihakastiketta ja perunoita, simppeliä ja hyvää kotiruokaa.
Harvoin on yhtä paljon satanut kiitosta moisilta nuorilta miehiltä!  =D   Ei huono!!

Päiväkahviksi tuli jo uudet tekijät ja me pääsimme lähtemään kotia kohti, mukana rasiassa ruokaa ja paljon hyvää mieltä.

(Mikä siinä on, että kun sopii etukäteen jotain, ainakin itsellä käy niin, että juuri silloin kun sitten pitäisi suorittaa, harmittaa että tuli luvattua. Toisaalta aina jälkeenpäin on hyvä mieli, että meni kuitenkin.)


Paidassa lukee nyt "Hyvällä hoidolla on hintansa". Ei ihan VPK:n tunnus, mutta edes punainen. 

****
Tänään, sunnuntaina, lupauduin sitten lähtemään koirakokeeseen töihin. Samat oli fiilikset kun kello herätti ja olisi niin makeasti nukuttanut.... 

En edes oman paikallisen yhdistyksen kokeisiin ollut menossa, ne eivät ole minua paljon pyydelleet enää vuosiin, vaan "kilpailijan" tietyssä mielessä.
Kiitos vaan Auran Nuuskut, kun taas kerran kelpuutitte minut! Arvostan sitä, että kysytään. Aina ei voi päästä, ja silloin kun pääsee, fiilis on kiva.


Turvallista ajelua: heti ennen seiskaa tien päällä ja vielä 80 vauhdissa kuvaa autossa.... kuten näkyy, keskiviivan päällä jo.... 
Yleensä en ikinä pidä puhelinta edes käsillä ajaessa. Tämä oli ja on ainutlaatuinen poikkeus. Taivaanranta oli tosi hauskan värinen, se nyt ei kuvassa näy.


Koepaikalla aamukahvia, leipää, puuroakin oli tarjolla.
Kokeissa on aina parasta syöminen. Ruoka vaan maistuu niin hyvältä ulkona. Lounaan lihakeittoa olisin syönyt kattilallisen. NAM!!

Minut valittiin NOU eli taippariryhmään. (NOU = noutajien taipumuskoe, taippari.)

Taipparissa: ensin heitetään rannalta veteen lokki, jonka koira noutaa. Sitten ammutaan haulikolla ja heitetään veneestä lokki ja koira noutaa sen. 
Maastoon on heitelty/viety 5 varista ja kuudes heitetään siten, että koiran lähellä ammutaan, jonka jälkeen se pääsee hakuun. Tuomarista riippuen koiran tarvitsee juosta vapaana ja tuoda tietty määrä löytämiään lintuja ohjaajalle, jonka jälkeen se pääsee jäljelle. Jälki on n. 80 metriä pitkä kanilla vedetty laahausjälki, jonka päässä kani on. Koira päästetään jäljen alusta irti ja sen hommana on tuoda kani sieltä päästä pois. 


Minut valittiin olemaan variksen heittäjä. Eli lintu paiskataan hieman yläviistoon ja sen on tarkoitus laskeutua/mätkähtää esim. hieman kuusen oksien lomaan, jottei se ole ihan suoraan näkyvillä.
Kertaalleen sain typerän raakun jäämään sen kuusen oksiin roikkumaan ja se piti käydä pudottamassa.


Majalla näköala on hieno. Tämä on ihan 10 km päässä meiltä, tutun maanomistajan mökillä. Ei mitään erikoisia mukavuuksia, mutta rauhaa ja hiljaisuutta.


Rotunsa tyylikäs edustaja, meidän nuoremman koiran kasvattajan kasvatti Fredi. Leikkasin kuvasta ohjaajan pois, koska en halunnut häntä julkisesti näyttää ilman lupaa.

Fredi teki kivan työn vedessä ja erittäin helpolta näyttävän maastossa, ja olinkin ihan satavarma, että kanikin sieltä palaa - ja niinhän se teki. Oli kivaa olla katsomassa. 
Muistan itse miten hämmentävää oli, kun Edu aikanaan sen kanin toi ja joku onnitteli. Kun siinä tilanteessa kaikki toimitsijat vaan siirtyvät eteenpäin eikä kukaan oikein sano mitä nyt tapahtuu....
Oli hauskaa tavata itselleni uusi ihminen. Onnea vielä kerran sekä kasvattaja-Tiina, että MUOTOVALIO Fredin omistajat!!

****
Sanottakoon, että valitettavasti kokeisiin tulee aina myös ihmisiä, joiden koirilla ei ole realistisia mahdollisuuksia koetta suorittaa, ja silloin harmittaa paitsi koiran puolesta, myös tavallaan järjestäjän puolesta, koska tavoite on tietenkin, että kaikki mahdolliset taipuisivat ja onnistuisivat kokeessa. 

Tottahan aina jännittää ja omistajan jännitys pilaa helposti herkän koiran. Ainakin meillä remmi on kuin sähkölanka jota pitkin viesti kulkee: tää on pelottavaa, voi kamala, mennään pois...  ja lopputuloksena koira on yhtä tärisevää mössöä joka ei tiedä mitä on tultu tekemään ja miksi.

SIINÄ tilanteessa ihmisen tehtävä on toimia järkevästi. Jos ei pysty itseään kokoamaan ja koiran suoritus sillä menee pieleen, sitten ei auta kuin ottaa lisää treeniä ja katsoa peiliin. Onhan näitä leikillään sanottu maksulliseksi treeniksi kerran jos toisenkin....
Ihmisen täytyy kuitenkin käyttäytyä.

Tänään oli ihminen, jonka koira ei suostunut menemään veteen edes ensimmäistä kertaa, ja mitä tekee omistaja: suureen ääneen voivottelee, naukuu ja mollaa.... moittii koiraa, moittii tuomaria (osin varmasti leikillään) ja esittää kaikenlaisia kevätjuhlatemppuja ja kerjää uusintamahdollisuutta....
Myötähäpeä oli suuri.

Mutta nyt on viikonloppu talkoiltu eri hommissa. Loppujen lopuksi mieli on hyvä.
Vähän harmittaa nuoremman tyttären puolesta: oltiin suunniteltu leffaan lähtöä, mutta minun aikataulujen vuoksi ei nyt ehditty.
Revanssi siihen joku toinen kerta. Tätä leffaa on nyt odotettava Netflixiin....

tiistai 20. syyskuuta 2016

Koiran murheita

Pieni pönttöpääni ♥. Isopieni Pappakoira, mun Pikkukoira.
Nuorena saatu vamma oikeassa lavassa (koko lapalihaksen repeämä kahtia), joka ei näin vanhemmiten enää paranekaan, kun ottaa nopeita eri suuntiin repiviä spurtteja ensin sinne, sitten tänne....

Olisiko ollut vuosi sitten syksyllä se hyppäsi alas isolta kiveltä, josta oli tullut meidän vakkarilenkillä paikka, jossa syödään karkkia. Heitin Mummokoiralle karkkia mustikanvarpujen joukkoon haisteltavaksi, ja Pappakoira loikki aina kivelle, jolla halusi niitä etsiä.
No, laskeutui jotenkin huonosti ja klenkutti jalkaansa, sitä samaa vanhaa vammajalkaa.

Se kuitenkin toipui parin päivän levolla. Sitten tuli peura, tai kissa, tai pupu.... läpi talven aina jotain minkä perään piti lähteä sata lasissa.... ja aina reissuilta palasi osin kolmijalkainen poikakoira.
Lainasin jo naapurista laseria, jolla saatiin lihakset toipumaan, aina seurasi tiukka kuuri remmilenkkiä ja alakuloisia korvia....


Ja jälleen sama juttu: typerä peura juuri sellaisessa kohdassa, että vauhti ehti nousta kovaksi, sitten vielä rytistellen metsään että raikui. Pieni hetki takaa-ajoa, ja kun adrenaliinipiikki oli ohi, ei ollutkaan enää kivaa.
Alkuun näytti siltä, että vamma paranee jälleen vanhoin konstein, mutta tällä kertaa oli alakuloinen koira päätä roikottaen kotona illan. Vähän myös vaikutti aggressiiviselta esim. Mummoa kohtaan, josta päättelin, että sitä tällä kertaa sattuu oikeasti.


Iltapalan yhteydessä Rimadyl (onni on eläinlääkäri, joka antaa varoiksi muutamia kipulääkkeitä kotiin).
Tänään aamulenkki oli ollut rauhallinen ja päivä mennyt pitkälti levossa, silti portille tuli tohkeissaan kolmijalkainen kun palasin töistä.
Päätös: lääkärikeikka on tarpeen joten sinne.
Evidensia Salo kutsui heti paikalle.


Sekä rinnan, olkapään että lavan lihakset oli jäykät ja kovat. Palpointia tuo ei pistä pahakseen, mutta ihan minunkin kädelle oikea lapa oli kuuma, selvästi lämpimämpi kuin vasen.
Antoi lääkärin tutkia, ei oikein tykännyt tassun nostelusta ja venyttämisestä eteen ja taakse, eikä huolinut lääkäriltä mitään kanankappaleita kiitokseksi.
Hoitaja antoi pari minuuttia oikein timakkaa laseria ja tämän jälkeen maistui vähän kananhelttakin.

Nyt ohjelmassa kuusi laserointikertaa, remmilenkkiä ja viikon särkylääkekuuri.

Voi Eduardo sinua, kun pitäisi muistaa, että vaikka korvien väli on vasta täyttänyt 2 vuotta, kroppa alkaa kuitenkin olla jo eläkeiässä ja pitäisi vähän himmata....

lauantai 17. syyskuuta 2016

Töissä kilpailijalla.... ja Nuku ulkona -haaste

Silloin kun aloitin tuossa nykyisessä työpaikassa, pyysin samantien erillisen luvan käydä kilpailijalla keikkailemassa. (Meidän alalla vaaditaan sivutoimilupa.)
En ole oikeastaan pystynyt käytännön syistä tekemään kuin ihan yksittäisiä päiviä näiden neljän vuoden aikana: kaikkia vapaapäiviä kun ei vaan halua uhrata työntekoon vaan sitä vapaatakin tarvitsee. Eikä tietenkään aina ole edes tarjolla töitä juuri silloin kun itselle parhaiten sopisi.

Silloin kun päällä oli vielä valkoiset....  Hiusten pituudesta/lyhyydestä päätellen joskus tammi-helmikuussa 2016


Nyt kun tiesin jääväni pidemmille vapaille, päätin jo ajoissa, että ilmoitan käytettävissä-olostani ja laitoin sähköpostin kilpailijan hallinnolliselle osastonhoitajalle, jonka tunnen vanhastaan. (Entinen oma esimieheni....) Hän ilmoitti iloisena, että voinen odottaa soittoa vaikkei heti olekaan antaa vuoroja.

No, pari päivää sitten soi puhelin ja kilpailija sitten kyselee tulisinko. Minähän lupasin.
Syy tähän on rehellisesti ahneus. Kilpailija maksaa muutenkin parempaa palkkaa, ja lisäksi kun on keikkalainen, saa lomakorvaukset yms samantien, jolloin käteen tuleva osuus on melko paljon suurempi. Opiskeluaikana rahoitin perheen elämän täysin keikkailemalla ja irtokeikoilla tienasi paremmin kuin kesäajan sopimuksilla.

(Kärjistetysti 7 vuorosta saa käteen yli tonnin, vrt. sh:n peruspalkka muualla kuin yksityisellä TESsillä alta 2500 eur/kk täällä pois pk-seudulta)

Nyt muutama vuoro takana ja muutama edessä. Tiukkaa aikataulua en buukannut vaan halusin myös omaa aikaa. Ja kuulkaa: työ on fyysisesti paljon raskaampaa, mutta porukka on hyvää, vastaanotto on ollut iloinen ja tykkään. Avartaa kummasti tietyllä tavalla kun näkee "oman kättensä jäljen" siinä mielessä, että omia vanhoja potilaitani tuolla on jatkokuntoutuksessa ja kuulen, miten meidän tekemiset ovat vaikuttaneet heidän jatkosuunnitelmiinsa.
Suosittelisin ihan jokaiselle!!

Nykyinen työpuku on sininen. Mikrokuitukangas on melko kiva. Mukava pyjama päällä ja ihan joka roiske ei heti näy.

****
Kuinka moni bongasi tämän haasteen jostain sosiaalisesta mediasta? Eli Suomen Ladun "Nuku yö ulkona"?

Minähän olin päättänyt jo viime vuonna, että tuollaista kansallispuiston laavua täytyy testata yöpymiseen jossain välissä, ja koska kesäaikaan oletan puistossa olevan enemmän väkeä, halusin jättää sen syksyyn.
Haastekin osui sopivasti kohdalleen, joskin me otimme yön ennakkoon vuorokautta aikaisemmin.

Perjantaina töiden jälkeen rinkat pakkaukseen, koirat kyytiin ja kohti Nenustannummen parkkipaikkaa. Kohteena Kalasuntti.

Reitti oli meille uusi. Viime vuonna kävelimme toista kautta saman saaren toiselle puolen, ja harmittelimme kalliolla kahvia juodessa ettei siitä päässyt yli. Tänä vuonna Metsähallitus on uusinut paikkoja ja tuonne on tehty kaksi lossia, joiden avulla saareen pääsee nyt kahdelta eri reitiltä. Mainio juttu.

Luontoon.fi -sivulla kerrotaan tästä reitistä näin: 
Sahajärven kierros, 8 km rengasreitti
LähtöpisteLaviakallion pysäköintialue (Sauruntie 910, Salo) tai Nenustannummen pysäköintialue (Sauruntie 671, Salo)
RetkeilyrakenteetKalasuntin laavu, jossa avotulentekopaikka
ReittiselostusSahajärven kierros, 8 km, kulkee metsien ja pienten suoalueiden lisäksi Sahajärven poikki. Huomioitavaa: Järven ylityksessä on apuna kaksi lossia sulan veden aikana.

Menomatkalla ilma oli kaunis ja metsä raikas. Sivumennen: ei yhtään ainutta hirvikärpästä näiden retkien aikana tähän mennessä. Ihmiset pelkää noita metsiä ihan suotta!!

Reilun vitosen jälkeen päädyimme lossille. Siis käsin hinattavalle, ja kiskoimme itsemme yli. Lossilla tuli samanaikaisesti muutama nainen, jotka olivat jo edellisen yön yöpyneet jossain ja päättäneet yöpyä tuolla. Lisäksi saaressa oli jo valmiiksi yksi telttakunta, joilla oli myös mukana koira. Haaste on siis saanut arvoisensa vastaanoton!! Olen oikeastaan ihan vähän ylpeä meistä Suomalaisista!
Myönnän, että hiukan harmitti tuo porukka, eniten koirien vuoksi. (Kaksin ollessa ne olisi voinut pitää vapaana saaressa ja olisivat tulleet ja menneet omaan tahtiinsa... nyt oli pakko olla remmin päässä läpi yön.) 
Jos ilta ei olisi alkanut pimentyä, olisimme luultavasti patikoineet syömisen jälkeen toisen pätkän takaisin autolle ja tulleet yöksi kotiin, mutta nyt aurinko laski eikä pimeässä kävely huvittanut (varsinkaan tuon järkyttävän painavan rinkan kanssa.)

Niin, rinkka. Olen onnellinen, etten paina tuota 20 kiloa enemmän. Ja varsinkin ettei paino ole kyttyränä selässä/harteilla. Polvet nimittäin meinasi hikata aika ajoin kalliolle kiivettäessä.... ja minä sentään pidän itseäni melko hyväkuntoisena. Huh huh!

Naiset oli kuitenkin tosi mukavaa porukkaa ja syötiin ja juteltiin siinä nuotiota poltellessa. Koiratkin tottui nopeasti siihen, että seurueessa on enemmän porukkaa, mutta eivät sentään lähteneet kerjäämään heiltä lihapullakastiketta....

Jos olisimme olleet kahden, olisimme poltelleet koko yön, nyt kuitenkin piti vähän toisiakin kuunnella ja siirryimme laavuun makuupusseihin.
Pikkukoira ei tosiaan ollut ihan perillä mitä tapahtuu ja oli varsin valpas läpi yön. Otti tirsoja aika ajoin ja kävi jaloissa makaamassa mutta nopeasti tuli liian kuuma ja siirtyi taas pois. Mummokoira taas kaivautui Pasin makuupussiin ja nukkui kuin pieni porsas. Ihana.

Aamulla kuuden jälkeen alkoi valostua ja koirienkin mielenrauhan vuoksi pakkasimme kamat nopeasti ja lähdimme. Toki vähän kuin varkaat aamun hämäryyteen, mutta koirien vuoksi oli helpompi ettei tarvinnut jokaista vessaan menijää haukkua.
Reitti autolle kulki sitten sen ympyrän toiselta puolen. Siellä olemme ennenkin kävelleet ja nopeasti se sujui. Rinkat muuten jätimme Laviakallion parkkipaikalle ja kävelimme ilman niitä tuon vitosen. Sitten haimme rinkat autolla myöhemmin.


Mummokoiran aamuhetki. Linssilude.


Nyt on siis haasteeseen vastattu. 
Jatkoa ajatellen: en luultavasti enää innostu yöpymään tuolla. Sen verran lonkat särkee, koska vanhat luut ei vaan kestä tuollaista kovaa alustaa ja en osaa nukkua kuin kyljellään.
Idea oli todella kiva. Yötä myöten patikoimisen voisi toteuttaa joskus kesällä kun yöt on valoisia. Ja aivan ehdottomasti tuo reitti on käveltävä vielä uudestaan niin, että Kalasuntin laavulla syö ja juo kahvit ja jatkaa sitten ympyrän loppuun. Maisemat oli paikoitellen aivan hurjan kauniit.

torstai 15. syyskuuta 2016

Hyvä Äiti -päivä / Virkavapaalla (eikun työlomalla)

Lupaan, että tämä on viimeinen kirjoitus hetkeen liittyen syömiseen!!!  =D

Syön yleensä töissä lounaaksi tai päivälliseksi salaattia. Näin olen tehnyt koko aikuisikäni. Kun ensimmäisessä työpaikassa tarjottiin lounassetelit, monesti säästin ne ja käytiin viikonloppuna syömässä ulkona, ja söin eväitä työpaikalla.
Kokemuksesta tiedän, että raskas ateria vie mehut loppuvuorosta, joten on helpompi vain syödä jotain kevyttä. Lisäksi tykkään salaateista, jotka voivat olla pelkkää rehua tai sitten kohtuullisen tuhteja kanapaloineen ja nachoineen....



Luultavasti olen myös ainoa, jolle käy näin, että näen töissä potilaiden ruuat ja niistä tulee mieliteko tai ajatus, jota lähden toteuttamaan. Eikä tätä ole tapahtunut vain kerran tai kahdesti vaan usein.... viimeksi siis viime viikolla. Potilaslounaana oli jauhelihapihvit ja perunasuikaleita kermassa tai muussa kastikkeessa (sairaalan ollessa kyseessä se oli varmaankin lihalientä). Ja se tuoksui hyvältä.

En tiedä teistä muista, mutta minusta lihapullat ja jauhelihapihvit on hyviä. Niissä on vaan mielestäni kova työ ja yleensä heitänkin ne uuniin, jossa vähän kuin tulevat itsekseen. Mutta pannulla paistetut:  VOIHAN NAM!!



Tämän naurettavan pitkän alustuksen jälkeen kerron, että suunnittelimme miehen kanssa hyvin varhaista lähtöä Teijolle, jossa nauttisimme aamupalan ja kahvit. Samalla tulisi tehtyä koiralenkki vähän toisenlaisissa maisemissa, ja koska molemmat tykkäämme patikoida, ajatuksetkin voisi tuulettaa tuolla järven rannalla.

Sieltä palattua sitten pitäisi melko nopeasti käydä suihkussa, koska minulle soitti kilpailija ja kutsui keikalle töihin, johon lupauduin menemään. (Eri tarina myöhemmin....)  Joten ruoka pitäisi olla jotain, mikä tulee äkkiä.
Ensin mietin jotain keittoa, mutta sitten muistin sen viimeviikkoisen lounaan ja sylki alkoi jo kerääntyä suuhun.

Mikäs sen näppärämpää, kuin hakea kaupasta jauhelihat, kasvissuikaleet (koska en ole perunan ystävä) ja kerma, ja veivata ensin lisuke uuniin ja sen jälkeen pihvit pannulle. Tuoksu oli kyllä melkoinen!

Kun tietää, että tein jo aamulla testiin Snickers-kakun, josta tuli aivan törkeän ruma.... mutta maistuihan se toki... oli kyllä illalla aika taputella itseä olkapäälle, että "Hyvä Äiti". Kerrankin.


****
Päivitys luonnokseen:
Aamu Teijolla oli upea. Lähdettiin kotoa pian kuuden jälkeen, matkalla peuralauma syömässä pellolla usvan keskellä. Auringonnousu ja nokipannukahvit.... 

Mikä fiilis keskiviikkopäivän alkuun!!








tiistai 13. syyskuuta 2016

Hyvinvointia, fitnessiä, terveyttä

Liippaa edellistä juttua nyt vähän toisesta näkökulmasta.

Olen jo jonkun aikaa pohtinut otsikossa lueteltuja juttuja yhdessä ja erikseen.
Lähinnä siitä vinkkelistä, että tiedän pari melko aktiivista fitness-kisaajaa, joilla tuntuu koko ajan olevan päällä jonkunlainen treeni/dieetti/kausi ja siihen liittyviä juttuja.



Treenaamisen ymmärrän, punttisalilta saa hyvän endorfiiniryöpyn (kun sinne saa itsensä raahatuksi....) ja fiilis on reipas ja hyvä sen jälkeenkin. Dieetti taas. No, kokeilin itse sitä jonkun muun tekemää dieettiä joitain vuosia sitten yhden kymmenkunta viikkoa ja punnitsin ruokani, ja totuus on, että ei ole mun laji leipää se.

Ensinnäkään en pysty tässä ammatissa syömään kelloon tuijottaen, saati kiskomaan jotain välipalapirtelöitä huiviin aterioiden välissä. Se on siinä ja tässä aika ajoin ehtiikö pissalle työpäivän aikana.... ja joo, olen nopea työssäni ja silti joskus on sellainen määrä hommaa ettei ehdi.

Toisekseen se oli puuduttavaa. Samaa sapuskaa viikosta toiseen, ja mun mielestä syöminen on kuitenkin muuta kuin tankkaamista. Haluan saada nautintoa syömästäni ruuasta, haluan voida katsoa ja tuoksutella ja jo etukäteen herkutella ajatuksella hyvästä ruuasta. Ja proteiinipirtelöt... plah!

Kolmanneksi mulla oli dieetin aikana nälkä, kylmä, vilu ja ketutus..... ja vaikka söin varmasti terveellisesti ja paljon, en oikeasti jaksanut esim. siellä salilla repiä rautaa samoin kuin nyt, kun vedän lounaaksi lasagnen (rasvaa, jaiks!!) ja päivälliseksi esim. pari paistettua munaa (keltuaisineen!) ruisleivällä tai järjettömän kokoisen salaatin (tai molemmat).  NAM!!!



Asia, mitä oikeastaan lähdin pohtimaan on terveys. En sano, että on yksiselitteisesti epäterveellistä olla jatkuvasti jollain dieetillä. (Ja takuulla on!!!)
Uskon, että suurin osa noista "bodaajista" tajuaa rajansa ja pyrkii syömään normaalisti. Väitän kuitenkin, että laji on sellainen, joka takuulla altistaa syömishäiriöille. Asia, josta on paljon kirjoitettu myös muualla.

Terveyteen liittyvä juttu minusta on se, että nämä pari puolituttua, jotka ovat kuureilla, tuntuvat olevan jatkuvasti sairaana. Siis jotain perus-räkistä ja muuta. Pistää vaan miettimään.

Niin paljon kuin oma läski kropassa aika ajoin pänniikin, pidän kuitenkin melko mukavana sitä, että olin esim. 2015 aikana pois töistä ehkä kerran oksennustaudin vuoksi enkä muistaakseni kertaakaan flunssan, räkätaudin tai muun sellaisen, jonka lasken peruskunnon ja vastustuskyvyn ansiosta voivani välttää.


Oma poika (190cm/65kg) treenaa paljon. Ei tosin mitään erikoista tarkoitusta varten, se on sen tapa harrastaa liikuntaa. Lievä skolioosi ja toisen jalan puoli senttiä lyhyempi pituus aiheuttaa lieviä selkävaivoja, joita se torjuu hyvällä lihaskunnolla. Ammatikseen kun opiskelee tietokoneella istumista....

Hän oli käynyt salilla jossain kehonkoostumusmittauksessa ja samalla oli katsottu ravitsemusta ja kaloritarpeita yms. Kertoi huvittuneena, miten pitäisi vetää pelkkään peruskulutukseen 2500 kcal ja kun yhtään treenaa, ehkä vajaa tuhat päälle. Hänellä kun on hyvä ruokahalu, mutta vaikeuksia saada syötyä kaikki kalorit päivän aikana. (Samainen lapsi paistoi aikanaan yläasteella itselleen välipalaksi 8 munaa ja söi niiden alla 8 ruispalaa - ja reilun tunnin päästä söi ison päivällisen....)

Kuitenkin sanotaan, että nimenomaan nämä, jotka aktiivisesti treenaavat, ovat kovakuntoisia ja syövät huolella kaikki hivenaineet, vitamiinit ja muut oleelliset jutut, jotka omasta ruokavaliostani varmasti puuttuvat aika ajoin.
Toisaalta, voiko olla niin, että kun "korvaa" normaalin ruuan jollain pirtelöillä (joissa sanotaan olevan kaikki mitä kroppa tarvii....), ei kuitenkaan saakaan kaikkia tarvittavia aineita, tai ne eivät noista mössöistä imeydykään?

Kyllähän jokainen, joka treenaa tosissaan johonkin kisoihin, vetää lisäravinteita. Pelkällä perunalla ja kastikkella ei meinaan nuo dieetit pelaa....



Antioksidanteista ja muista syömistäni lisäravinteista ja vitamiineista olen kirjoittanut aiemmin. Kunhan talvi tästä taas alkaa, alkaa meillä purkit rapisemaan iltaisin, myös nuorison osalta. Eipä nimittäin ole tuolla yläkoululaisellakaan poissaoloja koulusta kuin ne lomat, joihin olen anonut vapaata.

Joten sovitaanko, että oikeastaan läski onkin hyvästä? Jos se nimittäin pitää terveenä, valitsen mielummin kuitenkin leveät lanteet ja ylimääräistä vatsalla kuin jatkuvan sairastelun ja tuollaisen purkkiarsenaalin/pirtelöpussit pöydillä...
Keittiövaaka on meillä käytössä päivittäin, tosin koirien ruuan punnitsemiseen. Siihen se onkin tosi oivallinen värkki.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Harrastuksena laihdutus?

Jo 2014 myönsin, etten voi ihan vakavalla naamalla väittää kärsiväni mitenkään huomattavasta ylipainosta. Mutta se ei samalla tarkoita sitäkään, ettei mitään ylimääräistä olisi. Olen mallia lyhyt ja paksu. Paljon tissiä, persettä ja vyötäröä. Lupaavasti omenalihavuus....

Inhoan itsestäni otettuja (kokovartalo)kuvia enkä tajua mikä hinku miehellä on ottaa kuvia jossain Thaimaassa kun kävelen merestä kohti. Hyi yök!!! Delete sellaisille!!



Jenkkivuoden aikana (1987-88) pulskistuin niin paljon, että kun vanhempani tulivat toukokuussa moikkaamaan, isän ensimmäiset sanat oli "herranjee kun sä olet lihonut". Ja kyllä, silloin kyse oli hiilariturvotuksesta, mikä oli yhtä pullavaa höttöä pitkin kroppaa. Naamakin oli kuin aurinko, yhtä pyöreä....

(Jos en väärin muista, en luultavasti ole painanut yhdenkään raskauden aikana niin paljon kuin silloin kotiutuessani.)

Se, mikä tuossa turvotuksessa oli metkaa, on se, että se hupeni itsekseen kun palasin Eurooppaan ja söin taas meille normaalia kotiruokaa ja fillaroin paikasta toiseen kuten siihenkin asti. En siis pitänyt mitään kuuria, en treenannut enempää kuin ennen, en totta puhuen edes huomannut laihtuvani. Silti olin kesän päätteeksi entisissä mitoissani.
(Jenkkisysterit tuli vuotta myöhemmin ja olivat järkyttyneitä "mun laihuudesta".....)

Nyt olen ollut elokuun alusta lähtien syömättä karkkia. Olen ehkä sortunut muutamaan Ville Vallaton -jäätelöpuikkoon enemmän kuin normaalisti, samoin esim. tänään paistoin kattilassa popcorneja. Tosin ne kuuluvat periaatteessa "normaaliin valikoimaani" muutenkin.


Ja arvatkaa mitä: kiinnostaa ihan hitokseen kun vaaka ei kyllä näytä, että mitään muutosta tästä tulisi!!

Project Maman Katja kirjoitti samasta asiasta - oli ollut vuoden syömättä karkkia eikä grammaakaan lähtenyt. Miksi siis kiusata itseään???

Myös ihana työkaveri kysyi "Miksi?
Täällä eletään vaan kerran. Eikö siitä pitäis nauttia eikä kiusata itseään?"

Haen nyt perusteluja ja motivaatiota jatkaa. Hammaslääkäripelko ei kelpaa.

Olen kuitenkin elämäni aikana laihduttanut. En ehkä useita kymmeniä kiloja edes yhteensä, mutta kuitenkin.

Olisiko ollut 2011 kevät, kun söin reilun pari kuukautta personal trainerin tekemän listan mukaan ja treenasin aktiivisesti (tosin laiskasti, myönnän nyt). 
En ole aiemmin ollut yhtä aneeminen, mutta myönnän, ettei mielitekoja ollut ylenpalttisesti eikä pidättäytyminen jostain karkista ollut vaikeaa kun motivaatio-mopon oli ajanut pihaan.

Toi anemia, tai siis veriarvojen huonontuminen, oli oikea syy alkaa syödä uudestaan ihan kaikkea. Kuurin aikana nimittäin söin kanaa, kanaa, kanaa ja broileria. Ja vihanneksia. Hillittömästi vihanneksia. Ja lisäravinteita eri proteiinijauheiden yms muodossa.
Ja muuten: koska kuurin aikana kaikki hiilarit oli julistettu pannaan, ensimmäinen leipäpala keräsi kroppaan samantien useamman sata grammaa nestettä....  Ei sekään voi ihan terveellistä olla, että pihtaa jonkun ruoka-aineen kohdalla noin perusteellisesti.


Toki itseä jurppii kun uimarannalla (ulkomailla) sitä löysää röllykkää on joka puolella ja minähän kuitenkin esiinnyn bikineissä jos/kun lämpötila on +30°C. 
Enemmän kuitenkin huolestuttaa perintötekijät (sydäntaudit) ja se, että omenalihavuus on tunnetusti epäterveellistä.

Sääriin en taida pituutta enää saada, vaikka uskollisesti joka vuosi aloitan kirjeen "rakas joulupukki, olen ollut tänä vuonna kiltti...."

(Kuvat netistä.)

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Vapaalla

Nyt siis ne kauan kaivatut vapaat.
Ihan sama, että palkattomana. Olen varmasti vapaani ansainnut. (Ja haha, jääpähän lomapäiviä tuhlattavaksi jos sopimuksia taas tulee. Jos ei, maksavat ne kuitenkin ulos.)

Viime töikseni vetelin 13 tuntia humppaa samoilla jaloilla (ja silmillä) ja olo on räytynyt.
MUTTA, huomenna voin vetää vaikka kolmet päiväunet ja juuri kerroin Pikkukoiralle, että tulevan viikon aikana otetaan sitten useampi kymmenen kilsaa targetiksi, joten tassut kuntoon..... 


Edu kun on aina niin älykkään näköinen, tässä se on ihan älykkäämmillään...  (Saa nauraa!)
Kuivattelee siis kylkeään laiturin penkkiin. Asia, joka harvalle tulee mieleen. Moni käyttää pyyhettä.




Muutamia lempireittejä... 



Pieni ja niin myrkyllinen


Tässä verkossa on isäntä paikalla....  yhhhh



Seuralaiset auringossa



Zilga teki taas hyvän sadon. Keräsin osin raakana, jotta hyytelö soseutuisi....

Peanut butter & grape jelly paahtoleivällä. Niin jenkkiläistä. Niin hyvää.