tiistai 29. marraskuuta 2016

Sokea kuin lepakko vai muuten vaan huono(n)näköinen?

Vihdoin siis kauan odotettu optikkokäynti.
Ehdin heittää varsin hyvän kahvin ja yhden joulumausteisen donitsin Arnold'silla huiviin ennen kuin taapersin optikkoliikkeeseen ja aloin sovitella.....

Eihän tätä naamaa nyt mikään linssi paranna, mutta... lystiä oli. Varsinkin siinä vaiheessa kun pari muuta aikuista alkoi tuijottaa minun ottaessa itsestäni kuvia. Tuolta kun ei saanut pokia kotiin sovitettavaksi vaan ainoa tapa oli näyttää vaihtoehdot kuvana.


Täti opettaja tässä hei....
Ehkä vähän mitäänsanomaton malli kuitenkin?


Toi tarra juuri näkökentässä vetää vähän suupielen dimandia näkyviin....


Harry Potter, osa 15, valmiina?
Ihastuin tähän pokaan hyllyssä. Minusta "kilpikonnanluinen" kuulosti niin hienolta....
Kuten neuvoa antava henkilö sanoi: ne korostavat kauniisti kulmakarvoja.
Ai jaa?



Näiden kahden välillä arvoin pitkään.
Ylemmät on hiukan tummaan liilaan vivahtavat, alemmat enemmän ruskeat.
Tykkäsin molempien lämpimästä värityksestä.

Näöntarkastus ei sinänsä tuonut mitään uutta ja ihmeellistä. Onneksi, koska tuttu optikko ehti kertoa joskus passittaneensa asiakkaita myös neurologille tai syöpätaudeille, kun tutkimuksessa silmästä on jotain jäynää löytynyt.
Oma näköni on huonontunut. Joskus 80-luvulla sain ensimmäiset lasit, vahvuudet oli -0,5 eli ei juuri mitään ja siksi olenkin pärjännyt ilman.

Nyt kuitenkin havaitsin itsekin, että en näe pimeässä ja luultavasti en tarkasti päivälläkään. Lisäksi silmät tuntui väsyvän nopeasti.
Sitä pahaenteistä ja huvittavankuuloista ikänäköä ei kuitenkaan löytynyt. Hah hah!!

Miinusta tuli sikäli reilusti enemmän, että -1,25 merkattiin kumpaankin silmään, lisänä toisen silmän lievä hajataitto kaipasi korjausta. Piilolinssit sovitettiin myös, niissä ei mitään ihmeellistä ollut. Päinvastoin, olin riemuissani kun sain useamman paketin niitä mukaan sovitettavaksi. Niistä sitten valikoimaan se paras.


Kun homma oli ohi, maksoin ja jään odottamaan. Ensi viikolla pitäisi olla valmista. Jännää!!
Parasta koko jutussa oli, että sain ensinnäkin tunnin juoruta vanhan kaverin kanssa (optikko) ja toisaalta heillä oli parhaillaan mielettömän alennukset joten sain nuo lasit nyt törkeän edullisesti ja vielä S-bonukset päälle tuplana, marraskuuta kun vielä eletään.... 

Sitten tyttären kanssa vähän jouluostoksille.


Tigerin pakolliset: Polo Mints.
Töistä päivällä mukaan myös 100 mikrog:n D-vitamiinia näihin synkkiin päiviin.


Ja joulupaketteja....
Tytär oli (leikisti) tosi pahoillaan kun ei saanut valitsemaansa kirjaa heti lukuun, vaan ilmoitin paketoivani sen. Myös kummitytölle löytyi lahja, joten meidän joulu alkaa olla kuosissa.

Jaa, mitkä sitten valitsin.....?


Muistaakseni ne oli nämä.
Tuo tummahko liila ja vähän pyöreämpi kehys, ihanan kevyt titaanipoka,
ei erikoisia krumeluureja. Eikä missään nimessä mitään paksua muovisankaa.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ismit ruokakeskustelussa

Kasvisruokailu, vegetarismi, veganismi... näistä revitään otsikoita näköjään pääuutislehtiin jo viikottain. Ei välttämättä mikään huono juttu.



Olen ihan sen puolesta, että kouluihin lanseeraataan se viikottainen kasvisruokapäivä samoin kuin kalapäivä (kunhan silloin kyse ei ole kalapuikoista....) Minusta on oleellisen tärkeää, että annetaan mahdollisuus kokeilla kaikkea. Toisaalta kouluissa on nykyään niin monen taustaisia ihmisiä sekä töissä että koulussa, että eri vaihtoehtoja tarvitsee olla useita jo siitäkin syystä. Ymmärrän hyvin rehtorien paineet ohjeistaa keittäjiä.


Se, mikä keskustelussa pelottaa, on tiettyjen ihmisten jonkunlainen ehdottomuus asian tiimoilta. Vaikka itse olisi minkälainen intohimoinen vegaani ja kieltäytyisi käyttämästä nahkakenkiäkin, ei se silti oikeuta moittimaan sekasyöjää ruuasta tai vaatetuksesta. Tai toisinpäin.

Töissä työkaverilla oli hyvännäköistä ja -tuoksuista ruokaa. Kysyin mitä se on. Hän vastasi vähän korvat luimussa, että "linssikastiketta ja riisiä". Kehuin valintaa ja pyysin ohjetta. Hän vähän avautui asiasta: oli edellisenä päivänä kuulemma saanut ihan korvilleen joltakulta ruokapöydässä, että "hyi ja yök ja en söisi" -tyyppisesti. Oli niin pahoillaan, että sanoi haluavansa jopa syödä yksin jatkossa kun porukka kommentoi toisten syömisiä.

Miten hirveää!!  
Että ihminen kokee, ettei sovi joukkoon ruokapöytään siksi mitä syö.
Puhutaan kuitenkin työpaikasta, missä muistaakseni on aikuisia ihmisiä töissä.....


Minä olen sekasyöjä. Tykkään hyvin tehdystä kasvisruuasta, ja olen tosi tyytyväinen, että nykyään saa älyttömän erinomaisia kasvisruokia myös valmiina. Toisaalta linssien ja papujen käyttö on minusta helppoa ja niistä saa hyvää ja maukasta ruokaa melko pienellä vaivalla.

Heti kun tällä paikkakunnalla järjestetään jonkinlainen "opi kokkaamaan kasvisruokaa" -kurssi, ilmoittaudun. Haluaisin oppia uusia vinkkejä ja pystyä lisäämään noiden kasviproteiinien käyttöä. Vaikka itse sanonkin, teen hyvää perusruokaa, ihan tavallista kotisapuskaa. Mutta en osaa mielestäni valmistaa kasvisruokaa kuin suunnilleen kahta-kolmea laatua.

Töissä popsin 90% ajasta salaattia, mutta en kieltäydy valmistamasta liharuokaa edes arkena, vaikka sen käyttöä pitäisikin rajoittaa.
Puolustaudun lihan käytön suhteen sillä, että pyrin ostamaan eettisesti tuotettua,  vähän kalliimpaa lihaa. Eli meillä on jälleen kasvamassa se "kesäpossu". Tilalla, jonka tuotantotapa on eläintä kunnioittava. Olen nähnyt videoita, miten naskit kirmailevat vapaana isolla laitumella ja kaivautuvat metrin syvyiseen olkikasaan pahnoille. Possu, joka on elänyt onnellisen elämän ja teurastetaan tilalla, ilman pitkiä kuljetuksia ja stressiä. Sen maistaa. Samasta paikasta ostan kananmunat. Lähes kotiovelle tuotuna, suoraan tuottajalta.


Broilerin suhteen olen vielä vähän ymmälläni. Broileri on ns. helppoa ja nopeaa valmistaa, ja meillä sen mausta tykätään. Broilerin kasvatus vaan on asia, joka toki itseäni pohdituttaa.

Muina lihoina käytän pääasiassa riistaa. Meillä on paikallisen metsästysseuran kanssa YYA-sopimus sikäli, että meiltä saa riistalle omenoita ja jäljittävän koiran haavakkotilanteessa, saamme vuosittain peuraa kiitokseksi.

Tähänkin toki liittyy eettinen dilemma: riistaa ruokitaan eli opetetaan tulemaan tietylle paikalle. Sitten siihen matkan varrelle ruokintapaikan läheisyyteen rakennetaan koju, josta eläin ammutaan ikäänkuin ruokapöytään. Kuinka reilua se sitten on?

Tosiasia on, että peuroja on täällä liikaa. Arvostan sitä, että niitä poistetaan, jolloin eivät ole auton konepellillä. Toisaalta ne kuolisivat nälkään jos niitä ei ruokittaisi, koska siihen on lähdetty alunperin. Arvostan sitäkin, että pääsen eroon liioista, mädistä ja huonoistakin, omenoista. Sitä määrää ei mikään pystyisi kompostoimaan, ja täällä keskellä kirkonkylää ne äkkiä keräisivät rottia, jos alkaisin jemmata niitä tontin nurkkaan.


Tieto lisää tuskaa.
Olisi (ehkä) onnellista elää sellaisessa kuplassa, ettei ajattelisi, vaan toimisi kuten tähänkin asti. Ostaisi mitä mieli tekee, valmistaisi ja söisi. Ei ajattelisi eläimen parasta vaan pysyisi kuvitelmassa, että ihminen on viisain eläin.

Vaikka kieltäydyn järjestelmällisesti katsomasta yhtään videota tai TV-ohjelmaa mistään possujen teuraskuljetuksista tai lehmien teurastamisesta, valitettavasti mielikuvitukselleni riittää jo tietoisuus, että niissä asioissa kaikki ei ole kaunista. Vaikken sitä ajattelekaan tuolla kaupan tiskillä, kyllä se vähän kipeää tekee kuitenkin.

Ehkä parasta mitä voi tehdä, on pyrkiä elämään niin, että pystyy itseään katsomaan peiliin vielä huomennakin. Pyrkiä edes tekemään hyvää.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Äiti on vähän väsynyt.....

Meillä on sähköhammasharja. Aika monella varmaan on.
Tiedättekö miten se värähtää/pärähtää tietyin välein, ilmoittaessaan, että "on aika siirtyä seuraavaan osioon hampaistossa"? Meillä se tekee sen muistaakseni n. 30 sekunnin välein.

Kun normaalisti tulen yövuorostakin kotiin, laitan tahnaa harjaan ja istun pöntön kannella silmät kiinni ja vaan harjaan hampaat ennen sukeltamista nukkumatin maille. Harja ikään kuin kertoo milloin homma on valmis, teen sen tietynlaisessa puolihorteessa ajattelematta itse asiaa mitenkään.

Aamulla ennen töihin lähtöä pesen jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä hampaat yleensä tavallisella harjalla. Niin eilenkin.

Ajattelematta mitään, tai ainakaan sitä toimitusta, joka oli meneillään, tajusin jossain vaiheessa pohtivani "miten tää 30 sekkaa voi kestää tänään näin kauan".... ja sitten silmät ikään kuin rekisteröi näkemänsä ja tajusin peilikuvasta, että harja ei ehkä värähdä minnekään vaikka rapsuttaisin huomiseen.....

****
Olin torstaina koulutusristeilyllä. Hieno koulutus, antoisa keikka, vaikka päivä olikin pitkä. Menipä neitsyys tuollaisesta Picnic-risteilystäkin....

Tätä taustaa vasten aamuinen hammasharja-sähläys oli ehkä jopa ymmärrettävä.
Hitsi että nauratti itseäkin kun tajusin.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Sisustusta, huonekasveja

Lainasin kirjastosta pienen kasan lehtiä.



Yövuorojen jälkeen kun pää ei toimi edes puoliteholla, ajattelin, että niiden selailu olisi mukavaa......
No, olihan se.
Tusinoittain erilaisia sisustusjuttuja, ideoita, vinkkejä ja kaikenlaista, mistä voi napata kiinni.

Ihan kiva. Paitsi että.
Aina tällaista pinkkaa selatessani tulee sellainen voimaton ja vähän onneton olo: miksei mulla ole tuollaista, tuota eikä tätäkään? Sitten taas mennään. Koska aina ei voi hankkia uutta, aina voi "sisustaa" vanhalla eli vaihtaa järjestystä. Hii-o-hoi!

Haluan siirtää sohvaa taas uudelle seinälle, piano voisi mennä tuohon, tuolit noin ja matto välillä näin päin. Osan pystyn itsekin raivaamaan, mutta pianoa varten tarvitaan aina myös perheen miehen käsivoimat. Ja sekös pännii: mitään ei pysty tekemään valmiiksi päivän aikana ikään kuin yllätykseksi. (Ja mieshän ei tietenkään "ylläty iloisesti" kun kotiintullessaan havaitsee, että kämppä on kuin ryssän kaatopaikka ja vaimo käärmeissään odottelee toista siirtämään pianoa......)

Sitä "uutta" (vasta neljättätoista kertaa kokeiltua) kalustusta sitten pidetään esillä n. kuukauden päivät, kunnes huomataan, että sohva on oikeastaan parempi siinä "oikealla" (eli edellisellä) paikallaan.....

Rehellisesti: olenko ainoa, joka tätä tekee?? Olkaa nyt joku kiltti ja sanokaa että en.
Toisaalta, tuleepa aika ajoin imuroitua paikat, joihin ei muuten yletä ja muutenkin siivottua tavallista tehokkaammin....

****
Marketta teki hauskan postauksen kodin huonekasveista ja kerroin jo varastavani idean. Eri kasvithan meillä. Ja sisustustahan nuo kasvitkin ovat, tavallaan.

Ongelmaksi meinasi muodostua se, että on niin ärsyttävän hämärää ja valokuvaaminen hankalaa sen vuoksi. Kurjin vuodenaika meneillään. (Ja jokainen valokuva on tärähtänyt kuten ottajansa, koska en halunnut käyttää salamaa. Se latistaa kuvat niin täysin ja lyö kaikki värit lyttyyn. *huoh* )

Pakko esitellä viimeisin kirppariostokseni: kukkapöytä/sivupöytä. Millä nimellä tätä nyt sitten kukin haluaa kutsua. Olen aika ihastuksissani. Minusta se on nätti ja todella toimiva.
Tuohon alle voisi taitava tehdä kaikenlaisia asetelmia. Kun osaisi.


Siinä päällä sitten bougainvillea, jonka hölmöydestä olen kirjoittanut aiemminkin. Se nimittäin kukkii nyt, marraskuussa.
Se on juoppo kasviksi. Sitä saa kastella todella paljon läpi vuoden ja silti lehdet yleensä ehtivät vähän alkaa roikkua ennen kuin taas huomaan tulla kannun kanssa. Suihkuttelen näitä päivittäin.


Toisessa päässä rahapuu, jonka sain jonain vuonna synttärilahjaksi. Vielä se ei ole isoakaan satoa tehnyt, sitä odotellessa.
Tämän kastelu on itselleni vähän mysteeri. Kesät se on tuossa takaoven "parvekkeella" ja saa sitten vettä sään mukaan, joskus enemmän ja joskus vähemmän.


Rahapuun juurella kyyhöttää lystikäs mehikasvi, jonka isäni toi onnitteluna vakkari työpaikasta. Miksi se on maalattu spray-maalilla kultaiseksi on minulle arvoitus.

Nuo kävyt on ihan itse kerätty Jenkkilästä kesällä 2015. Ensimmäiset kaksi nappasin mukaan Grand Canyonin puistosta. Jouduin lähes hankaluuksiin, koska keräämisen jälkeen menimme myymälään, jossa ostin jotain ja kävyt olivat repussa, josta kaivoin lompakkoa. Myymälässä käyttivät käpyjä koristeina ja myyjä luuli, että olen varastamassa heidän koristeet ja sain hetken selittää, että ne oli ihan pihan puolelta löydetty....

Loput sitten pohjoisempaa, Utahin puolelta. Oltiin siskon kanssa ajamassa takaisin Salt Lake Cityyn kotimatkaa varten ja pysähdyttiin Zion parkissa ja Bryce Canyonissa. Jonkun ison havupuun alla oli noita isoja käpyjä ja kysyin systeriltä saisikohan niitä kerätä. Hän sanoi, ettei näe miksi ei, joten keräsin. Niissä on noiden silmujen/lehtien (mikä sen nimi on??) päissä älytömän terävät piikit. Olisi mielenkiintoista tietää mikä havu on kyseessä.

Myös kirpparilta ostettu pullojukka, yksi lempikasveistani.
Myös tämän kastelu on itselleni täysi arvoitus. Kastelin sitä nyt kesällä enemmän ja minusta se innostui puskemaan noita vihreitä "lehtiä" reippaammin. Toisaalta netti kertoi, että se nauttii kuivumisesta välillä. Tiedä näistä sitten....


Äidiltä joskus viime vuosituhannella saatu tyräkin pätkä, jota olen leikannut kertaa monta. Aina olen istuttanut uusia pätkiä uuteen purkkiin, ja sitten kun kasvi alkaa olla huoneen korkuinen, olen sen lahjoittanut pois. Tässä on nyt kasvamassa taas "tulokas", olisiko vuosimallia 2014.
Tämä tykkää vedestä. Se puskee noita lehtiä nyt kun palasi kylmästä sisälle ja on alkanut saada eri tavoin kastelua. Lisäsin myös ravinnepuikkoja sen multaan. Kohta meillä on taas 2,5 metria korkea "ongelma"....  =)


Ruokahuoneessa roikkuu juoru. Siltä leikkaan tukkaa säännöllisesti eli jos joku on taimia vailla, viestiä tänne, niin katsotaan miten saisi juurrutetut alut kulkeutumaan.


Keittiön ikkunaan on laitettu ikkunalauta puoliväliin. Pitkään emmin sitä, koska tykkään luonnonvalosta ja keittiön ikkuna on muutenkin pohjoiseen. Meillä on siis todella pimeä keittiö. Onneksi valoina on ledit, jotka kirkkaudessaan auttaa enemmän kuin aiemmat valaisinputket.

Orkideat toisaalta tykkää ilmeisesti siitä, ettei suoraa paistetta tule missään vaiheessa. Ne viihtyi aiemmin tuossa juorun takana olevalla ikkunalaudalla (länteen avautuva ikkuna), mutta kovana pakkastalvena oli pakko laittaa patteri päälle ja siitäpä eivät tykänneetkään yhtään.... joten pohjoisessa ja keittiön puolella.

Orkideat koetan upottaa n. tunniksi kerran viikossa. Tuo amppeli, jossa on kolme perhosta, on helpoin näistä, koska menee juuri keittiön altaaseen, johon valutan vaan hailakkaa vettä niin, että se on uppeluksissa. Sitten valutan suurimmat pikkualtaan päällä pois.
Pikkupurkkien kanssa saa taiteilla. Ne alkavat kellua enemmän ja vähemmän ja kaatuilevat. Pyrin saamaan ne kaikki kerralla altaaseen ja tuo painava savipurkki sitten tukee ne loput paikalleen.

Toin muuten Thaimaasta kookospähkinän kuoresta tehtyä orkidean kasvatusalustaa. Ilmeisesti se on vielä parempaa kuin täällä myytävä männynkaarna, ainakin tuntuvat voivan paremmin kun siirsin ne siihen. Noita reiällisiä savipurkkeja haluaisin vielä tuoda lisää.... 



Pikkukaktuksista tykkään. Ne on nyt vähän kurjasti alakerran ikkunalla, mutta tykkäävät tuosta viileästä enemmän kuin yläkerran lämpimästä. Kesäksi ne pääsee pihalle. Alkukesästä tein retken yhdelle paikalliselle puutarhalle. Siellä mies, joka paikan perusti, on istuttanut mm. opuntia-kaktuksia suoraan maahan. Siis täällä Länsi-Suomessa. Ne kuulemma talvehtii ihan hyvin jopa niissä naurettavissa tammikuun -30°C pakkasissa kun ovat vaan sillä lailla kallion tms päällä, etteivät pääse hukkumaan. Käsittämätöntä!

Näille annoin kesän aikana muutaman kerran kunnon hörpyn eli kaadoin tuohon lautaselle ihan reilusti vettä ja jätin imemään muutamaksi tunniksi. 
Talvella ne "unohtuvat" tuohon....


Kellarissa talvehtii nyt hyvin matalaksi leikatut maljaköynnös sekä hortensia. Hortensian suhteen olen toiveikas, että se talvehtiikin, maljaköynnös tuskin selviää....


Hortensia puskee jo uutta lehteä.


Maljaköynnös taisi saada kylmää liikaa.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Sitä sun tätä

Isäni halusi viedä meidät syömään, koko perheen, sisältäen pojan tyttöystävän.
Lauantaina siis isolla porukalla ja voihan että olikin hyvää.


Ensinnäkin: mieletön nautinto ylipäänsä päästä syömään tällä sakilla.
Valmiiseen pöytään,
Valkoiset pöytäliinat, kristallit, hopeat, kynttilät ja kukat.....


Minä olen kala-alkupalojen suurkuluttaja. Voisin syödä pelkästään niitä.
Maistoin myös Nallen (a.k.a. B. Wahlroos) tilan fasaanimoussea (ei kovin kummallista).


Vähän vaivihkaa piti kuvata. Siellä kun oli muitakin ihmisiä.


Kaloja. NAMII!!


Riimihärkä (toinen alhaalta) oli myös taivaallista.


Koko lasillinen punaviiniä ruuan kanssa.
Olin menossa yövuoroon suoraan täältä joten mahdottomasti ei voinut....


Caesar-salaattia ja vielä vähän lisää kalaa.
Sokeri-suola-graavattu siika oli niiiiin hyvää. Aivan uskomatonta.



Seurahuoneen jälkiruokakaappi.
Olisin halunnut noita juustoja, ei mahtunut. Ei vaan pystynyt.


Pari marenkia (ruskea oli tosi hyvää) ja söpö pikkupurkillinen puolukka- tai karpalomoussea.
Täydellistä kahvin kanssa.

****
Jatkoin tosiaan suoraan ravintolasta yövuoroon ja tänään aamulla palasin kotiin toisen jälkeen. Eiliset unet meni ihan metsään, karvan päälle 3,5 tuntia ja siitä samoilla silmillä viime yö. No, tämä on tätä.

Tänään heräsin puoliltapäivin ja sovitusti keitettiin kahvit ja lähdettin herättelemään minua Teijolle patikoimalla Matildajärven ympäri (n. 6 km).
Kahvia, ne pakolliset suklaakeksit (kts. edellinen postaus), pari iloista huiskahäntää ja niille purutikut. Muuta ei paljon tarvita.



Lempipaikkani maailmassa.



Tästä purosta voisi vaikka juoda. Ihminenkin.


Tällä nuotiopaikalla koirat oli jo tosi toiveikkaita, että "joko nyt syödään"...
mokomat opportunistit.  =)

Puhuin matkan varrella, että näinköhän ne haistavat nuotiopaikan ja yhdistävät sen hajun ihmisten taukoon ja olettavat, että siihen pysähdytään. Nimittäin tarjosivat näitä pysähdyksiä vähän joka laavulla ja nuotioalueella. Tai sitten yrittivät vaan vedättää. 


Vicksbäckinlahdelle asti piti päätyä ennen kahvia.


Maisemat on niin kauniita myös tällaisena päivänä.


Harmaan sävyjä.

Ajattelin laittaa saunan päälle, loikoa siellä kintut kattoa kohti ja painua sänkyyn oikein hyvissä ajoin.
Pari magnesiumia otin jo: jalat kramppasi ensimmäisen kerran joskus nukkuessani aamulla ja nyt huomaan, että molemmissa jaloissa tuntuu. Valvominen sitä kuluttaa kropasta, mutta syömällä lähes koko ajan olen onnistunut välttämään ne ärsyttävät rytmihäiriöt, joita myös seurasi mg-puutteesta pari syksyä sitten....

Huomenna menen aamulla koiralenkin jälkeen optikolle.
Tein havainnon, että en näe pimeässä. Olen siis ihan lepakko ja se on pelottavaa. (Edellisestä optikkokäynnistä alkaa olla "pari vuotta". Saattoi olla viime vuosisadan puolella....)

Kävin viime viikolla varaamassa ajan ja samalla alustavasti vähän sovittelin pokia. Karmea homma. Olen sitä mieltä, että yhdetkään ei sovi tähän päähän..... *huokaus*
Jää nähtäväksi. Kirjaimellisesti.
(Tyhmä sanaleikki. Tarkoituksella. Heko heko.)

Myyjä vielä kehtasi käyttää sanoja "nuorisonäkö" sekä "ikänäkö" samassa lauseessa ja väitti, että todennäköisesti saan siis multiteholasit.
Kysyin voisiko niihin samalla päivittää tuon sairaanhoitajien röntgenkatseen sekä kristallipallon. Huomenna keskustellaan mitä se sitten maksaisi..... 

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Lomat pätkissä vai pitkinä

Ylen uutissivulla joku työterveyslääkäri oli vakavasti sitä mieltä, että alle kolmen viikon loma on hukkaanheitettyä lomaa. Alle 8 päivän lomasta ei kuulemma ole vastaavaa hyötyä, koska rentoutumisen tunne ja hyvä fiilis alkavat vasta tuossa 8. päivän tienoilla.

Missä tämä tohtori oikein on lomaillut ja kenen seurassa??

Olen eri mieltä!! Vahvasti!

Lomahan on ihmisen parasta aikaa: ensin on se ihana loman odotus, sitten itse loma, jälkeenpäin voi vielä muistella miten kivaa olikaan.... yhdessä paketissa saa kuulkaas kolme lomaa. Tavallaan.



Edellisessä työpaikassa olin sillä lailla sitoutettu kuukauden päiviin, että tietyt asiat (veroilmoitus) tuli tehdä tiettynä päivänä kuukaudesta, joten lomailla piti vain niiden aikojen välissä. Meille ei voitu ottaa kesätyöntekijää paikkaamaan, koska opettamiseen olisi pitänyt ensin varata koko kevät, mikä oli käytännössä mahdotonta. Näin ollen kaiken minkä jätit tekemättä, löysit edestäsi loman jälkeen.
Käytännössä loma tarkoitti kolmea viikkoa heinäkuussa, koska heinäkuu oli (ainoa kesäkuukauden) viiden viikon mittainen kausi kolmannen kvartaalin alussa.
Siinä työpaikassa ei ollut puhettakaan, että jouluna olisi voinut olla pois viikon. Hah, eräänkin joulun tein vuositilinpäätöstä tapanina kun kvartaalin päätös osui siihen päivään, joten sitä edeltäviä toimia sai pyörittää vapaasti myös muut joulun pyhät.



Kun 2009 hyppäsin pois siitä juoksupyörästä, muistan kuin eilisen päivän keskustelun isäni kanssa. Äiti oli kuollut edellisenä syksynä ja isä oli yksin.
Isä oli lähdössä Thaimaahan syksyllä ja ajatteli olla siellä kevääseen. Häntä harmitti se, että meidän lapset oli vielä melko pieniä ja hän olisi joulun pois, Skypen varassa. Siinä jutustellessa jotenkin päästin suustani "niin, mullahan olis nyt ensimmäistä kertaa ikinä mahdollisuus pitää vaikka kolme viikkoa lomaa joulun aikaan...." Isän ilme muuttui metkaksi enkä edes heti tajunnut mitä olin sanonut. Loppu on sikäli historiaa, että silloin lensimme ensimmäistä kertaa viettämään joulua lämpimässä.



Nykyisessä ammatissa en ole koskaan vielä pitänyt yli kahta viikkoa lomaa yhtä soittoa. Opiskeluaikana kaikki kesät meni töissä niin, että valmistumisen jälkeen tajusin olevani aika poikki, koska en ollut pitänyt kahden viikon talvilomia pidempiä pätkiä kertaakaan vuosien 2009-2012 välisenä aikana. Kevätloma 2013 tulikin todella tarpeeseen!

Minä nautin yli kaiken siitä, että lomia on paljon ja monta. Vaikka työ on hektistä ja tehdään älyttöminä aikoina vuorokaudesta, pystyn silti heittäytymään täysillä loma-moodiin tunnin varoitusajalla ja nauttimaan vaikka vain pe-ma välisestä pitkästä viikonlopusta.

Mikä siinä muuten on, että vaikka tässä ammatissa saan paljon vapaapäiviä nimenomaan arkena, vapaapäivät ei tunnu yhtään samalta kuin lomapäivät, vaikka niitä olisi sama määrä peräkkäin kalenterissa?



Myönnän kyllä, että joskus on ollut niin rankkaa, että väsyttää ja tuntuu kuin koko vapaa valuisi hukkaan pelkän nukkumisen ja univelkojen kuittaamisen vuoksi. Tästä syystä pyrin yleensä loma-aikoina tekemään edes vähän jotain muuta kuin hengaamaan kotona, vaikka olen muuten sitä mieltä, että koti on ihmisen paras paikka.

Minulle mini-loma on päivän reissu ystävän luo toiselle puolen Suomea tai patikointireissu kansallispuistoon aamuvarhaisesta iltaan. Loma ei tarkoita aina hienoa, edeltäsuunniteltua reissua tai jotain kallista. Edellämainituille tulee tietenkin bensan hinta, mutta jos sitä ei lasketa, ainoa ostettava asia noissa olisi pakolliset suklaakeksit termarikahvin seuraksi.  =)   (Kyllä, on olemassa sellaista kuin pakollinen suklaakeksi. Ei retkeillä voi ilman. Sanoo hän, joka ei sinällään tykkää suklaasta....)

Kaikille tämä ei sopisi. On meilläkin töissä ihmisiä, joille neljän viikon kesäloma on ehdoton.
Minulle tämä ajattelu ja käytäntö sopii nyt. Juuri tähän elämäntilanteeseen ja juuri tähän ikään ja fyysiseen kuntoon. Voihan tilanne muuttua vaikka kuinka paljon.

Lomaa odotellessa!!

maanantai 14. marraskuuta 2016

Eräs sunnuntai

Kuuden päivän raskas työputki takana. Yksi vapaa, ja uusi putki alkamassa.
Siinä lähtökohta.

Nukuin kuin pieni porsas. Sikeästi ja pitkään. Pistin silmät kiinni joskus 21:20 aikaan eikä minulla ole mielikuvaa, että puolisko olisi tullut sänkyyn. Aamulla havahduin hännänheilutukseen kun käänsin kylkeä joskus 6:40...   Ylös nousin melko pian 7:00 jälkeen. Rapsuteltuani sitä huiskuvaa häntää (tai sen toista päätä) ensin sängyssä venytellen.


Kuva ei ole ihan samalta sunnuntailta. Nythän maa on jo valkoinen. Lenkkireitti on kuitenkin näköjään sama.
Ihania metsäpolkuja. Ihan parhaat kaverit.


Männyn kaarna on jotenkin kaunista.
Harmi, että kuvaan osui myös tuo puhelimesta jäänyt varjo.


Puron ylitys. Vesi on kuulkaas jo kylmää.... hrrrr.
Tuota tukkia pitkin emme puroa ylittäneet. Siinä menee muutama riuku, joita pitkin on hyvä kävellä. Tosin koko vesistön leveys on ehkä 80 cm joten sen toki vaikka hyppää yli.


Sitten tuli luminen sunnuntaiaamu. Aurinko nousi ihanasti kesken lenkin. Noilla maisemilla en muista milloin olisin käynyt viimeksi. 
Olin aika järkyttynyt kun näin miten päätehakkuut oli sielläkin tehty ja koko metsä oli matalana.
Me keräsimme niiltä main mustikoita ämpärikaupalla vielä joitain vuosia sitten. Eipä tarvitse enää mennä, paitsi keräämään risuja jos haluttaisi.


Viehättävää kalliota hakkuun reunassa. 
Aurinko on tosi matalalla. Varjot on pitkiä, minunkin. Kerrankin.


Kotipihalla lenkin jälkeen. Mummokoira ei mitenkään arvosta tätä kuvaamista. Päinvastoin. Kuuroa koiraa piti vähän väkisin pidellä, että suostui ylipäänsä olemaan vieressä tuon hetken.


Idea ei ole omani. Niinpä sen julkistan ja kehoitan kaikkia halukkaita kopioimaan itselleen sopivaan tyyliin. 

Joulun odottelu on vaan niin älyttömän ihanaa! Nyt kaikki kynttilät ja härpäkkeet esille ja iloitsemaan pienistä asioista kaiken pimeyden ja synkkyyden keskellä.

Salon Seurahuoneella oli joitain vuosia sitten joulun aikaan "Jälkiruokakaappi". Kuuluu näemmä valikoimiin tänäkin vuonna jouluaterian yhteydessä. Kohdassa "ajankohtaista" löytyy lista.

Sittemmin Jovelan Johanna kirjoitti aivan järkyttävän ihanasta kaapista, mikä heiltä löytyy salin nurkasta.
Joten koska muualla, minä myös.  Meillä ei ole karkeille tai jälkiruuille kaappia, mutta meillä on melko näppärä hylly. Sijainti sen verran korkealla ettei siihen pieni koirakaan itsekseen mene.


Sunnuntain kauppareissulla. Muilla laatikkokaupalla kaljaa, meillä peruselintarvikkeet ja ihan naurettava määrä karkkia.

Nuorimmalle ilmoitin, että karkkia ei syödä tästä parissa viikossa vaan niitä katsellaan ja aina joskus vaan otetaan yksi tai kaksi.
HAH!! Olisi varmaan pitänyt itsellenikin lukea näitä madonlukuja.....

Nyt tulee pohdintaan minne ne jälkiruuat laitetaan kun hyllyn päällinen on täynnä karkkia.


Nämä omat suosikkini. 
Maailmassa ei voisi olla liikaa mansikkapalloja tai liitulakuja.


Miehen suosikki: vadelma- ja lakritsiveneet.
Nuo takana olevat keltaiset ei olleetkaan lakritsia, höh.


Brunbergin suosikkini: kaneli-Alku

****
Aamulenkillä juolahti mieleen, että voisi leipoa jotain. Joten lenkin jälkeen elvyttävä kahvi ja pakkasesta Brunbergin pusu. (Hei, vinkki työkaverilta: ne on tosi hyviä "jäisenä".)

Sacher-kakku, vähän joulutorttuja, jotain suolaista. Hmmm. Pikainen soitto isälle avokkeineen, että "tulkaa nyt auttamaan, hullu leipuri on irti" ja siitä se lähti.


Vieraita odotellessa.


Tyttären ja oma suosikkini kaikista jouluherkuista: Aura-juusto ja piparit.


Joulutorttuja.
Kaupassa oli hyvää uutuusmakua hillosta: kirsikka-puolukka.


Pahus kun suklaa pääsi tuolla lailla valumaan liikaa.


Kumma juttu, kakkua on jäljellä vielä.

Illan tullen vielä toinen lenkki. Jostain syystä nyt parin päivän aikana on tehty sellaisia lenkkejä, mitä tehtiin silloin kun Mummokoira oli hyvin nuori. Mitähän nostalgiaa ja historian havinaa tämä lie?

Joka tapauksessa totesin iltalenkin jälkeen, että yhden päivän vapaalla olo on kuin olisin viettänyt koko viikonlopun ja vähän yli. Taivaallisen rento fiilis!

Mietteitä maaliskuusta

Tämä ilmeisesti on laskennallisesti yleensä ensimmäinen keväkuukausi. Taivaan kiitos kaupunki sai aikaiseksi edes kertaalleen ajaa tästä mei...