sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kesäloma keskellä synkintä syksyä

Vietin tosiaan viikon kesälomaa tässä lokakuun lopulla. Alunperin suunnittelemattomasti (pikkupikku virhe pomon taholta kesän lomissa...), mutta kun niitä lomapäiviä jäi käyttämättä niin paljon, ajattelin ettei pieni breikki tekisi pahaa - eikä totisesti tehnytkään. Olen tämän yhden viikon loman jälkeen ehkä rennompi kuin kahden viikon kesäloman jäljiltä.

Koska suunnittelin loman tietoisesti viikolle, jolloin muksut ovat jo koulussa oman lomansa jälkeen, en suunnitellut yhtään mitään tekemistä. Ajatus oli, että vietän suunnilleen päivät kalsareissa sohvalla, luen, leivon, teen lenkkejä ja olen vaan. Pasi piti pari erillistä päivää pekkasia sopivasti tällä viikolla ja teimme pari patikointiretkeä Teijon luonnonpuistoon. Ensimmäisellä kerralla pakattiin ihan lounaseväät mukaan, pidettiin parikin taukoa ja nautiskeltiin oikein tosissaan. Keli ei ollut kaunis, mutta sitä vähemmän tien päällä oli väkeä ja rauhassa saimme mennä. Reitistä tuli oikein kiva: Luontotalon parkista ensin Roosinniemen ohi Vicksbäckinlahdelle (2,7 km), jossa aamukahvit, siitä tarkoitus oli vaan mennä järven ympäri, mutta kun asuntojen ja mökkien valot näkyivät jo aamukahvipaikalle, pidennettiin sitten ns. hiihtoreitille.. ja sieltä pientä polkua pitkin jonnekin, joka sattui olemaan Endalin laavu (+3,6 km). Siellä lounas, toiset sumpit ja rauhassa takaisin. Koko päivän reitin pituudeksi tuli reilu kymppi, Endomondo alkoi vähän temppuilla eikä mm. mitannut viimeistä pätkää ollenkaan toisin kuin Pasin SportsTracker, joka kertoi sen olleen 3,7 km.
Karo alkoi vähän väsähtää viimeisellä pätkällä, mutta ikänsä huomioon ottaen hienosti se pärjäsi. Edua nyt ei voisi väsyttää mikään kun vapaana sai nuuskutella ja välillä vähän karkkia ja kehuja....




Aamukahvi Vicksbäckinlahdella



Lounas Endalilla.
Oltiin fiksuja ja pakatiin mukaan taukofleece. Tuulitakki sai kuivua tuulessa eikä ollut kylmä.


Toisen kerran otettiin suuntimaksi Nenustannokka tuossa ihan lähellä. Siellä käytiin kerran jo talvella, mutta löydettiin Luontotalolta kiva kartta, jossa oli merkityt reitit, ja kartan perusteella päädyttiin lähtemään päiväkahville Kalasunttiin.... Reittivalinta meni Laviakallion yli, ja vasta oikeastaan siellä havaittiin, että mitään taukopaikkaa ei olekaan ennen Kalasunttia. No, 8 km taivalluksen jälkeen kahvit kyllä todella maistui. Koirille oli mukana possunkorvat ja mieluusti niitä rouskuttivat kalliolla. Tosi kaunis paikka. Harmi vaan, että se varsinainen laavu ja taukopaikka oli salmen väärällä puolella. Tai väärällä ja väärällä, mutta veneet olivat lukossa ilman airoja...  Vaan loppu hyvin ja kaikki hyvin. Kahvit tuli juotua, suklaakeksiä pureskeltua ja takaisin käveltiin tietä pitkin. Tuo kasi oli mun jaloille maihareissa vähän liikaa..... mun surullisenkuuluisa vasen jalka kun ei kestä juuri mitään kenkiä. Ja alkuviikon patikoinnin jäljiltä jalat (ja selkä) oli vähän heikossa hapessa noiden kenkien takia. Rakkulalaastari on kovaa kamaa, samoin Magnesium vaikkei se noihin kipuihin jalkojen ulkosivuilla autakaan.....


Joku on vähän riemuissaan Nenustannokassa


Kalliolla kahvilla, laavu olisi salmen tuolla puolen.


Joka tapauksessa olen loman aikana siis rentoutunut suuressa määrin. Leipomaankin ehdin jotain, mutta siivoamaan en ryhtynyt. Takkatulta olen poltellut ja nautiskellut hyvistä kahveista harva se päivä.

Viikon loppu huipentui sitten siihen, että lentoliput ensi kesän reissua varten on sähköpostissa. Lähdemme siis tapaamaan tuota ihanaa vaihtariperhettäni yli 25 vuoden jälkeen. Melkoista!!! Nyt jo jännittää ja erityisesti lento Pariisin kautta lyhyellä vaihdolla. Laukku/laukut toivon mukaan löytävät perille ennen paluulentoa.... samassa koneessa ei takuulla tule. CDG on kuuluisa siitä ettei siellä pystytä siirtämään laukkuja koneesta toiseen, nimim. edellisen kerran jäivät sinne 2009 jouluna. Silloin kotimatkalla.

Ja teinpä yhden kivan ostoksenkin tällä viikolla. Tai ostanut olen jo aiemmin mutta posti toi suloisista suloisimman kotiin...


Munala. 
Ostan munat MunaEggsPressiltä eli munataksilta. Kerralla eilen munittuja enemmän. Tässä niiden kelpaa asua aina odottamassa seuraavaa kuormaa.


Ensi vuonnakin taidan suunnitella kesälomia vähän pitkin vuotta. Tästä jaksaa taas kummasti. Seuraava pätkä joulukuun alussa.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Käyttäytymisestä

Lastenvihaaja täällä hei.
Tällä viikolla eri iltapäiväjulkaisut ovat kirjoittaneet, miten jossain Citymarketissa myyjä joutui pyytämään miestä poistumaan kera kiljuvan lapsensa, kun tenava oli vartin verran raivonnut leluhyllyllä.
No, tästäkös nousi somessa elämää suurempi äläkkä: "ne on niitä lastenvihaajia, jotka tykkää ettei kullannuppujen kiljunta kuulu ruokakauppaan" tai että "mitä hittoa ne aikuiset sinne leluhyllylle menee".

Joo, nimeän itseni ensimmäisenä täten lastenvihaajaksi. Perustelen asian sillä, että minusta kauppaan ei ole pakko mennä silloin kun tenava on juuri haettu päivähoidosta, hän on väsyneemmillään tai muuten hetki on altis. Ja väitän, että jokaikinen vanhempi tasan tietää milloin se oma rakkauspakkaus on juuri tässä mielentilassa, että kauppareissu voi olla huono idea.

Kyllä, mulla on ollut tarhaikäisiä, ja olen heidän kanssaan mennyt kauppaan suoraan töistä/hoidosta. Ja kyllä, jos joku heistä on saanut primitiiviraivarin jonkun hyllyn vieressä, olen kantanut kiljuvan kakaran autoon jäähylle ja ehkä palannut maksamaan ostokseni yksin. Tai jättänyt ostokset tekemättä, pyytänyt ehkä kaupan henkilökuntaa ajamaan sen mun kärryn hetkeksi kylmiöön ja vienyt lapsen kotiin isänsä hoiviin ja palannut...
Toki se on raivostuttavaa, ja olen takuulla ollut itse naama norsunperseellä tällaisen tilanteen kanssa. Mutta silti, minusta vähimmäisvaatimus on, että jokainen vanhempi kasvattaa omat pentunsa eikä odota, että joku kaupan henkilökuntaan kuuluva joutuu tulemaan sanomaan asiasta. Ja jos kakara kiljuu VARTIN, se on viisitoista (15) minuuttia.... hei haloo.
Kylläkyllä, kaikilla ei ole sitä isää kotona ja on yksinhuoltajia ja voi %¤#"¤%.... en minä sentään ihan elämästä vieraantunut ole. Jos kuitenkin jotain suhteellisuuden- ja tilannetajua??

Mitä tulee väitteisiin, ettei sinne hyllylle ole pakko mennä kuuntelemaan, niin kyllä se isossa kaupassa raikuu melko railakkaasti muuallekin. Ja voihan olla tilanne, että pitäisi löytää joku lahja omien lasten juttuihin tms. jolloin sinne nimenomaiseen hyllyväliin on asiaa.

En ymmärrä nykypäivän vanhempien ajattelurakennetta: lapsiperheillä pitää olla oikeudet tehdä ihan mitä tahansa missä tahansa. Sanopa ravintolassa naapuripöydän vanhemmille kun niiden 3-vuotias on aikansa roikkunut teidän pöydän pöytäliinassa, että "voisitko katsoa ettei tuo lapsi kaada näitä laseja/kynttilöitä/kuumia astioita päälleen", niin johan tulee haistattelua ja kommenttia siitä miten lapsia vihataan ja lapsiperheiden pitäisi olla näkymättömiä.

Ymmärrän päivä päivältä paremmin miten tietyt matkatoimistot, lentoyhtiöt, ravintolat jne. järjestävät näitä lapsivapaita päiviä/viikkoja/matkoja/hotelleja/reissuja. Kun lapsiperheelliset eivät näköjään itse ymmärrä ajatella asiaa kenenkään muun näkövinkkelistä.
Kaipa ne tenavat sitten ovat niin herroja ja hidalgoja heti pienestä pitäen.
Hirvittää ajatella mihin tämä maailma menee näiden kanssa kun eivät joudu missään vaiheessa oppimaan mitään pettymyksistä tai minusta yleisistä ja normaaleista käytöstavoista.

Olen itse kasvattanut kolme lasta. En nyt tähän hätään pysty kysymään heiltä mitä ovat mieltä, onko kotikasvatus ollut yhtä natsimutsin yksinpuhelua. Mutta heitä on viety ravintolaan, elokuviin, kauppaan ja muihin paikkoihin, ovat olleet lentokoneessa (kaksi jopa hyvin pieninä) enkä ole juurikaan joutunut kokemaan anteeksipyytämisen tarvetta kanssaihmisiltä, että mun lapsi ei osaisi käyttäytyä. Toisaalta olen hakeutunut niistä tilanteista aina pois ITSE.

Ja ei, mun lapset ei todellakaan ole saaneet kaikkea, hyvä jos jotain. Heillä on edelleen varsin tiukat kotiintuloajat, vaatimukset mitä kotitöitä tarvii tehdä, olen aina edellyttänyt ikätason mukaan juttuja, jotka kuuluvat heidän hommikseen 100%.
Tällä hetkellä heistä jokainen tekee ruokaa, pesee pyykkiä, siivoaa, hoitaa koirat (viimeinen tarvittaessa). Voin huoletta lähteä kahdeksi viikoksi Thaimaahan ja jättää lapset kotiin ja luottaa siihen, että täällä ei ole vuosisadan bileitä, joissa kämppä on rikottu, koirat tapettu tai päästetty karkuun ja talon viinat juotu.

***
Ja seuraavaksi joku perustelee asiaa, että "kyllä vielä enemmän häiriötä aiheuttaa juopot ja meluavat aikuiset"...
No joo, takuulla niinkin. Mutta tässä olikin kyse LAPSIperheistä ja siitä, että LAPSEN sallitaan tehdä ihan mitä tahansa. Jos idiootti aikuinen huutaa kaupassa, toki hänellekin voi (ehkä riskillä?) käydä sanomassa, että "koetapa kuule olla vähän hiljempaa, tää ei ole sun olkkari"...

Ja sanonpa vaan, että ehkä se kiljuva aikuinen on se, joka on kiljumalla saanut tahtonsa läpi kakarana - vaikka sitten sillä leluhyllyllä. Eli siinä tapauksessa, että se rääkyvä pentu poistettiin kaupasta, ehkäpä meillä on 30 vuoden päästä yksi rääkyvä aikuinen vähemmän?


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Holhousvaltio

Voi ruma sana tätä holhoavaa valtionjohtoa.
Että uutisten mukaan yksityisiltä bloggaajilta kielletään käyttämästä blogeissaan sanoja viski ja/tai olut (merkin nimellä) jos liittyvät siihen, että bloggaavat viski-olut-exposta.
Pohjois-Koreassakin taitaa olla näillä näkymin jo enemmän sananvapautta ja vähemmän vahtimista....

Käsi ylös, kuinka moni ostaa kaljaa siksi, että Hesan kaduilla kulkee suloinen kahden hevosen vetämä vankkuri, jossa lukee Koff? Kuinka moni siirtyy suoraan siideriin ajaessaan Laitilan ohi ja nähdessään vesisäiliön, jonka kyljessä on logo "Kukko"?


perjantai 10. lokakuuta 2014

Saunakoira, pinkki päivä ja niin edelleen

Toi Edu on sitten hauska.
Siinä on ajoittain jotain ihan liian inhimillistä... se on kuitenkin vain koira.
Tällä viikolla olen ehtinyt saada sydämentykytyksiä ja toisaalta ollut niin iloinen sen kuuliaisuudesta.

Jonain aamuna (eilen?) lähdin hakemaan lehteä heti viiden jälkeen. Koska lähden töihin, avasin portin ja jätin sen selälleen. Tulin lehden kanssa sisälle, laitoin teetä tippumaan ja menin takaisin terassille huhuilemaan pika-pissalla olevia nelivetoisia. Edu seisoi metrin päässä avoimesta portista ja nuuski jotain, Karo oli jo vähän kuin tulossa.... kun ihan lähinaapurista tulee mäkeä alas naapurit kolmen (uros) Suomenlapinkoiransa kanssa. Ehdin tajuta, että siitä tulee ihmisiä ja koiria kun Minna jo huikkasi moit ja joku heidän koiristaan haukkui pari kertaa. Inahdin "Edu" kun havaitsin, että se seisoo kyllä pää pystyssä mutta ei tee elettäkään liikkuakseen mihinkään, ja totta puhuen lähti tulemaan sisälle kun naapurit olivat vielä jotakuinkin kohdalla. (Normaalioloissa eli päiväaikaan väitän, että se olisi ampunut portista jonkun uroksen kimppuun ja riita olisi ollut kovaääninen ja melkoinen.)
Myönnän, että polvet löi kirjaimellisesti loukkua kun menin pukemaan. Tilanteessa oli ainekset todella pahaankin.

Toisaalta eilen iltapäivälenkillä heti pururadan alkupäässä oli täytynyt kävellä juoksuinen narttu, koska mikään muu ei saa tuota niin täpäkäksi ja vetämään remmissä ihan kahelina kahta puolta tietä. Tovin pohdin uskallanko päästää irti, mutta kokeilin onneani.... ja toki vislauksella ja tiukalla komennolla se tuli aina viereen vaikka hölkkäsikin taas kiireessä haistelemaan reittiä eteenpäin. Vähän levoton lenkki toki tästä syystä, enhän tiennyt onko se narttu jossain lyhyenkin matkan päässä edellä... plus että väkeä oli liikkeellä. Otinkin koirat jossain vaiheessa kiinni kun jengiä tuli joka suunnalta. Siinä, kytkettynä, tuli pari puolituttua täysin meille vieraiden koirien kanssa vastaan, ja siirryin vähän pusikon puolelle kun näin, että flexissä tullaan ja koko pituudelta. Otin molemmat aika lyhyelle ja tiukasti käskin "ohita" ja "jätä". Toinen naisista alkoi päästää koiraansa liki vaikka erikseen sanoin "älä anna sen tulla" mutta hyvin vaatimatonta murinaa kummempaa ei irronnut. Ilahduttavaa! Samoin pari muuta puolituttua koiraa ohitettiin hyvin vähäeleisesti.
Joskus se yllättää niin positiivisesti! (Myönnettäköön, yleensä aina.)

Tänään istuin sohvalla kirjan kanssa ja Edu makaili jaloissa. Tyytyväisenä, vatsa täynnä.
Laitoin kirjan pois ja sanoin "mentäiskö saunaan". Sana, jonka se tietää. Sillä sekunnilla se oli korvat pystyssä seisomassa ja menossa. Se odottaa aina alaeteisessä kun haen pyjaman ja tulee sitten kylppäriin. Kävin heittämässä alkulöylyt ja tulin suihkuun. Siinä vaiheessa se siirtyi hiukan loukkaantuneen oloisena eteiseen, josta kuitenkin tuli heti kun suihku oli kiinni, takaisin.

Ylimmälle lauteelle. Syvä huokaus. Tyytyväinen Pikkukoira.
Aina sama juttu. Saunassa ollaan totisia, vakava paikka. Ei saa koskea.
Kun Pasi tuli ja kaatoi vähän olutta löylyveteen, se tuijotti ensin tiukasti löylykiulua. Kauha ei noussut juottamaan, joten pakko vaivautua itse hyppäämään alas ja juoda. Se lopsottaa aikamoisia määriä löylyvettä, oluella tai ilman. Ja takaisin lauteelle. Leveästi.
Sitten pitää jäähtyä, minä istun alakerran portailla (ulkona) ja Edu tekee arvokkaan lenkin pihan ympäri, tarkistaa, että kaikki on reilassa ja tulee kiireesti takaisin. Usein se tulee uudestaan löylyyn, parikin kertaa.
Hupaisa tyyppi.


Tunnelmapala


Yleensä on ehkä enemmän tämän näköistä. 
Viime aikoina olen saunonut aina pelkässä kynttilänvalossa.


***
Tänään (jälleen!! kuten noin joka toinen viikko läpi vuoden kaikesta hypestä päätellen!) on ilmeisesti jokin rintasyöpäkampanjapäivä. Ainakin jengi näytti vouhottavan pinkistä ja näin töissäkin ihmisillä pinkkejä juttuja päällä.
Hyvä asia takuulla. Onhan se kuitenkin tauti, joka koskettaa tätä nykyä joka kolmatta naista Suomessa ja takuulla vaan lisääntyy.
MUTTA... kun ihan lähituttavapiirissä on ihminen, joka sairastui, ja sanoi noin vuosi sairastumisensa jälkeen, että "se on kuin märkä rätti päin näköä kun siitä vouhotetaan. Sitä tautia ei pysty unohtamaan muutenkaan, siitä ei tarvitse muistuttaa joka käänteessä." Tuon jälkeen itsekin pohdin asiaa ja on pakko olla samaa mieltä.
Kun en ymmärrä mitä tällä Pinkki-kampanjalla haetaan? Miksi rintasyöpä? On niitä muitakin, vaarallisempiakin ja huonommin havaittavia. Miksei ole kampanjaa "lähde colonoskopiaan" koska suolistosyövät yleistyvät myös räjähdysmäisesti?

Juu juu, minulla on töissä kynätaskussa kiinni jostain kultasepänliikkeestä ostettu pinkki "nauha", metallinen. Tottakai tietoisuus on hyvästä. Mutta kun en tiedä miksi juuri tämä tauti, miksi koko ajan.
Annan mielelläni puhua itseni ympäri vouhottamaan asiasta, jos jollakulla on hyvät perustelut.

(Annan myös mielelläni puhua itseni ympäri hyväksymään HPV-rokotteen, jos jollain on parempia perusteluja kuin se, että THL on se hyväksi havainnut. Siitä laitoksesta olen jo aiemmin mielipiteeni tuonut julki.)

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Jenkkimuistoja

Isä ja EL ovat kiertäneet vähän Jenkkilää...  ja poikkesivat sitten mun vaihtariperhettä tapaamassa.
Vastaanotto oli ollut erittäin lämmin ja olivat aivan ihmeissään miten 25 vuoden jälkeenkin voidaan olla noin ystävällisiä ja ottaa avosylin vastaan.
Joni lähetti pari kuvaa.... *huokaus*


Penny, Joni, EL ja Kitty (Mom)


isä, Brendan, Linzie, Joni, EL

Perheessä siis Kitty & Whit, vanhemmat ja silloin pois-kotoa-asuvat isosiskot Penny ja Darleene ja kotona asuvat pikkusiskot Joni & Jandi. Brendan & Linzie on Jonin lapsia.  KÄÄK! 

Haikeaa ja ikävää... Jonin kanssa ollaan nähty jälkeenkinpäin, ovat käyneet Suomessa. 
Nyt on ihan pakko päästä käymään tuolla. Kitty on haurastunut ja kutistunut kolmasosaan entisestä itsestään, on tehty maksansiirto ja laitettu sydämen tahdistin jne. Ikää alkaa olla.
Whit taas Alzheimerin kourissa....  =( 

***
Mulla oli totisesti kultalusikka suussa kun vaihtariperhettä valittiin. Uskomattomia ihmisiä!! Niin rakkaita. ♥ 

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Yövuoron krapulaa....

Tulipa valvottua. Töissä nimittäin.

***
Kun aloitin tuolla sisätaudeilla, 3.12. itse asiassa, tuli melko ensimmäisinä päivinä jotain puhetta itsenäisyyspäivästä ja jotain niistä linnan juhlista ja siitä miten osa ei halua olla töissä iltavuorossa jne.
Silloin eräs nuori hoitaja-kollega heitti kommentin, joka ihan vakavissaan pisti ajattelemaan joko sitä miten hänet on kasvatettu tai sitä mistä nämä ajatukset kumpuavat. Myönnän, että ennakkoasenne rakentui pitkälle tästä syystä ja että asenteeni oli ja on negatiivinen.
Eli "mä en tajuu mitä väliä jollain itsenäisyydellä on, koska jokainen meistä on vaan kasvatuksensa tulos ja se nyt on ihan sama minkä maan nimen alla meidät olis kasvatettu..."
Jätän kommentoimatta asiaa enempää, lukija pohtikoon mielessään mitä tykkää.

Valvoin ekan yön ko. henkilön kanssa. Meillä on työasioissa ollut erimielisyyksiä aiemminkin ja tiesin, ettei yöstä tule kovinkaan miellyttävä seuran osalta. Kaikkien kanssa EI ole pakko olla paras kaveri. Työasioissa tulen hänen kanssaan toimeen ilman ongelmia, mutta en halua olla tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä mitenkään esim. siviilissä, joten kun yöllä on tavallista enemmän aikaa seurustella, on hieman kiusallista kun ei halua seurustella toisen kanssa.
Kuten sanottu, työasiat sujuivat, kun jätetään huomioimatta, että olen eri mieltä monista käytännöistä, joita ko. ihminen toteutti. (Sanottakoon, että kun ihminen päätyy sairaalaan, hän on oletuksella "sairas". Minusta tällainen ihminen ansaitsee oikeuden nukkua yönsä ilman, että häntä käydään härkkimässä useita kertoja yön aikana esim. verenpainemittarin kanssa....  Osastolla on tapana mitata RR useita kertoja vuorokaudessa mutta kerroista mikään ei ole yöllä eikä potilaan vointi antanut ymmärtää, että se olisi ollut tarpeen. Minun mielestäni.)

Muuten oli äärettömän rauhallista. Tätä en etukäteen tiennyt, mutta olin pakannut mukaan puikot ja lankaa ajatuksena veivata sukat (jotka totta puhuen lupasin Ronjalle jo vuosi sitten....)
Ja syntyihän sitä. Olen viimeksi harrastanut moista ehkä 90-luvulla, joten vähän päänvaivaa tuotti mm. kantapää.... mutta siinä ensimmäisen yön järjettömässä väsymyksen tilassa niiden silmukoiden noukkiminen oli jotenkin simppeliä. (Toisena yönä, vähemmän väsyneenä se oli heti vaikeampaa!! Huvittavaa.)


Lankana 7-veljestä, joka on valmiiksi tuollainen riemunkirjava. 
Työ on tehty isoilla puikoilla, jolloin neulos on löysää. Idea oli tehdä nukku-sukat, joiden pitääkin olla löperöt ja "viileät". 

***
Tänään, toisen yön jälkeen (yhtä rauhallista, toinen sukka), lähdin melko pian heräämisen jälkeen lenkille. Koirat oli olleet koko pitkän aamupäivän pellolla riekkumassa ja olivat takuulla ryytyneitä. Edu kuitenkin oli heti valmiina lähtöön kun kiskoin tossuja jalkaan.
On se ihanaa, kun on aina lenkkikaveri. Ei näistä vuoroista selviäisi jollei vähän haukkaisi happea ja koettaisi palata normaalirytmiin.
Pikkukoira on nyt ansainnut leponsa, ensi yönä se saa luvan kanssa tulla mun viereen.  =)