perjantai 30. joulukuuta 2016

Ostoshelv..... siis tietenkin paratiisi, täältä tullaan

Perinteet kunniaan.

Viime vuonnahan otin meidän likat ja ajoin ne Helsinkiin Itäkeskukseen shoppailemaan joulun jälkeen. Oli hauskaa, joten tänä vuonna uusiksi.
Harmi kyllä viimevuotinen kaverini makasi (varmaan saman kuin itsellä) räkätaudin kourissa eikä päässyt tänä vuonna paikalle.

Ipana sinkoutui kuin maata kiertävälle radalle kaikkien rättikauppojen kanssa, alennukset oli oikeasti tosi hyviä ja löydöt sellaisia, mitä tarvittiin. Isompi lähti poikaystävänsä kanssa katselemaan ja ihmettelemään, ja minä otin jo aamulla mukaan kirjan, joten kävin ostamassa pullon vettä ja etsin mukavan nojatuolin johon parkkeerata, ja istuin olemaan.


Maailman paras piparkakkulatte!  NAM!!

Arvostan Itiksen tapaa: siellä on todellakin useita nojatuoliryhmiä ja muita istuinpaikkoja, joissa ei ole pakko ostaa jotain juotavaa/syötävää voidakseen istua, vaan keskellä kaikkea voi rauhassa huilata ja esim. lukea.

Välillä soiteltiin ja sovittiin treffit, käytiin syömässä.
Pancho Villa tarjosi verrattain hyvän lounaan, aivan hintansa väärtti ja palvelu oli kyllä mainiota. Palaamme asiaan taas vuoden päästä.  =)


Lamput oli vähintäänkin hauskoja.


Oma annokseni oli parmesaanikanaa.

Itse ostin melko vähän. Kirjakaupasta jäi käteen muutamia askartelutarvikkeita. (En ole ikinä ollut mikään askartelija, mikä lie aivopieru iski....  ensi jouluksi olisi kyllä nyt mahdollista tehdä vaikka joulukortit. JAIKS!!)
Parit jegginsit Cubukselta -70% ja jotain pientä.


Halusin katsoa mitä oluthiiva tekee, joten sitä.
(Tähän kauppaan hakeuduin Chian siementen takia.)
Samasta kaupasta Clipperin nukkumisteetä.
Clipperin teet on hyviä.


Tigerin pakolliset: hollantilaiset vohvelit.


Eläinkaupasta tällainen. 
Olen pitkään halunnut portille kyltin, jotta kaupustelijat pysyisi pois.

Kotimatkalla pysähdyimme vielä Kasvihuoneilmiössä.
Jos ette ole koskaan käyneet, poiketkaa. Moottoritieltä pois liittymästä 20. Liittymän kyljessä lukee Lahnajärvi.

Siellä on maan parhaat ja tuoreimmat munkit ja oikein hyvää kahvia, vaikka tällä kertaa emme mitään ostaneetkaan. Siellä on myös Kanikonttori, jossa päivystää järjettömän iso valkoinen jättiläiskani sekä harmaa pienempi, Hannu & Kerttu. 

Lisäksi ihan kaikki on kaupan, mukaanluettuna tuolit, joilla istut kahvia juomassa ja pöytä, jonka ääressä sen teet. Plus ihan mitä tahansa muuta.
Siellä tällainen harakka aina sekoaa kaikkiin suloisiin lyhtyihin, kynttilöihin, kristalleihin, hilpattimiin ja muihin.....  Mutta paikka on varsin hauska nähtävyys.

Hahaa: Tänään en ostanut sieltä MITÄÄN!! 

Ihan viittä vaille kotona auton mittariin kilahti sitten jälleen uusi lukema, josta oli pakko ottaa kuva.


Auto taisi tulla meille helmikuun lopulla, silloin mittariin tuli melko pian muistaakseni 102 000 joten pari kilsaa on sen koommin ajettu.
Oli pakko pysähtyä kylässä olevien kerrostalojen pihaan ottamaan kuva, siitä on meille kotiin just se vajaa kilsa, jonka aikana kilahti se pahuksen ykkönen vielä tuohon perään.

Kaikkea sitä.....   saa ja pitää nauraa.  =)

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Ihmettelen ja opin uutta

Ihminen on oppivainen olio. Ja kun ihmettelee asioita, voi saada tietää jotain uutta.

Joulun jälkeen yövuoroissa oli levotonta. Erityisen rauhattomat kaksi yötä, olin tosi uuvuksissa niiden päätteeksi ja jälleen kerran vannoin, että haluan jatkossa tehdä vain yhden kerrallaan. Levottomuus kumuloituu omiin päiväuniin niin, että nukuin vain viitisen tuntia ja sen jälkeen piti vielä valvoa taas lähes vuorokausi.....


kuva netistä

Sain tietenkin sen Ipanan taudin kuitenkin. Aattona olin jo vähän räkäinen, ja nuo yövuorot meni puolittain toiveikkaasti lämpöä mittaillen, että jos olisinkin niin sairas, että voisi jättää tulematta. (Iso osa tällä ajattelulla johtui kyllä siitä levottomuudesta...) No, eipä se kuume noussut, mutta räkä kyllä virtasi. Olo on muutenkin ihan terve jos tukkoisuutta ei lasketa. Höh!

Otan siis osan ilmastonmuutoksesta tässä omalle vastuulleni: puoli hehtaaria metsää pistetään taas pilkkeiksi pehmytpaperin vuoksi, että meikäläinen voi niistää.....  *huoh*
Toisaalta ehkäpä tämä on se niitti siihen Suomi nousuun -ideologiaan? Paperiteollisuudella ainakin pitäisi mennä hyvin.
(Huonoa huumoria rään keskeltä.)

Joka tapauksessa jälkimmäisenä yönä kaivoin jostain jemmasta pari naistenlehteä selailtavaksi, että pysyisin hereillä. Toinen oli joululehti lokakuulta ja siinä oli itse asiassa tosi ihania vinkkejä joululeivonnaisiin. Taidan kopioida jotkut ohjeet ensi vuotta varten.

Samassa lehdessä oli sitten juttu Cocochili-blogin kirjoittajasta ja vegaanijoulusta. (En ole itse tuohon blogiin tutustunut ennen kuin nyt googlatessani sen. Pari ohjetta kiinnosti tosissaan.)
Tästä juttelimme parin työkaverin kanssa pitkään. Siis noista vegaaneista jouluruuista.

Heräsi kysymys: miksi seitanista pitää tehdä "kinkku", ostaa soija"nakkeja" tai tehdä porkkanasta "kalaa"?


kuva netistä

Jos on kerran päättänyt olla syömättä eläinkunnan tuotteita, miksi vege-valmisteista pitää tehdä kopioita ns. normaaliruuasta? Eikö ne voisi olla vaikka vaan eri makuisia kuutioita tai vaikka palloja, lättyjä, levyjä, kikkareita? Tämä siis ihan vilpittömänä kysymyksenä, ei irvailuna tai minään ikävänä kommenttina.

Onko tässä ajatuksena se, että tällainen sekasyöjä kokisi sen jotenkin syötävämmäksi, kun pöytään kannetaan "kinkku" joka ei ole lihaa nähnytkään? Vai onko niin, että siitä massasta on helpointa muotoilla tuollainen pötkylä ja sitä sitten vaan nimitetään "kinkuksi" yksinkertaisuuden vuoksi?

Samassa yhteydessä, kun jaoin parin uuden potilaan lääkkeitä, juolahti moinenkin asia mieleen, että mitä vegaani tekee päätyessään sairaalahoitoon, kun antibiootin seuraksi jaetaan Gefilus-kapseli tai vaikka Tamiflu influenssan hoitoon? Niissähän on liivatetta eikä korvaavaa valmistetta ole.
Gefilukset tosin voi avata ja ripotella mutta Tamiflulle niin ei voi tehdä. Myös muita lääkkeitä on, jotka tarvitsee nielaista kokonaisena kuorrutteesta huolimatta....

Mutta, kun joku tästä asiasta jotain tietää, kuulen mielelläni!

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulurauhaa

Me aloitimme uuden perinteen. Katsotaan miten moneksi vuodeksi siitä tulee perinne, mutta ainakin idea oli mielestämme kiva ja ajattelimme koettaa sitä toteuttaa myös jatkossa.


"Minä teille tonttulakin paikan kohta näytän...."

Eli pakkasimme jouluaattoaamuna varhain koiran autoon ja huristelimme tuohon Kansallispuistoon, jossa patikoimme laavulle aamukahville. Tänä vuonna mukana oli myös piccolopullo kuoharia vähän Karon muistolle. Teijo kun oli yksi sen lempipaikoista, aina mukana innolla kun patikoimaan lähdettiin.


Pikkupikku virhe tuli tehtyä siinä, että lähdettiin niin järjettömän aikaisin (7:30), nimittäin silloinhan on vielä pilkkopimeää.....
Onneksi mukana oli yksi pieni otsalampun sukuinen tuikku, joten näimme sentään pitkospuut.
Lounais-Suomalainen keli oli sananmukaisesti karmea: vettä roimi vaakatasossa ja tuuli oli myrskyn lukemissa. Vaan meitä se ei estänyt, tosin lyhensi matkaa. Ja kahvi muuten maistui tosi hyvältä säästä huolimatta. Hänen Hännäkkyytensä oli kovin tohkeissaan pimeästä ja paikasta: Teijo on aina ollut koirien suuri rakkaus. Siellä on pitkät kivat lenkit ja ihan uudenlaista haisteltavaa aina.

Oltiin tosiaan jo 8:30 jälkeen takaisin autolla, juuri kun alkoi valostumaan.....
Kiireesti kotiin, jossa tytöt oli lämmittäneet saunan. Ehdittiin rauhassa saunoa ja laittaa vähän viimehetken valmisteluita, sitten tulikin jo Joulurauha TV:stä. Vähän kateellisina totesimme Turussa olevan melko mainio keli.



Pöytä saatiin katettua ja vieraat, tai siis jouluaterian väki, saapui paikalle juuri kun nassukka oli parhaimmillaan pois uunista. Ja vaikka itse sanonkin, olipa kyllä niin mahtavaa evästä ja aivan järjettömän ihanaa istua tällä isolla porukalla oikein rauhassa ja ajan kanssa.


Silloin kun tämän pitkän pöydän bongasin kirpparilta, mietin hetken onko se ensinnäkin liian iso meille ja toisekseen täysin naurettavan iso ylipäätään tähän huoneeseen. Tänä jouluna tuli todistettua, että jokaiselle yhdeksälle tuolille oli paikkansa ja istujansa. ♥ 


"Mulle ei ole katettu...."


Kynttilöitä oli esillä niin paljon, ettei takkaa onneksi lämmitetty, kuuma tuli nytkin.
Joulukahvit nautittiin sitten "salongin" (lue: olkkarin) puolella....


Tämä punainen kynttilä on kiva: se ei lämmitä eikä haittaa vaikka vähän Herra Hännäkäs siihen huiskuttaisi. Patterikäyttöinen led, joka värisee kuin aito tuli, mutta ei polta tai savuta.


Ainakin Ipana oli ollut kiltti. Toki me muutkin oltiin.
Tarpeellisia ja kivoja lahjoja. Paras lahja kuitenkin oli viettää rauhallinen pitkä iltapäivä yhdessä hyvässä seurassa.

Joulupäivänä sitten vähän tavallisempi aamulenkki. Olkoonkin, että kelin puolesta olisi nimenomaan kannattanut suunnata tänään sinne Teijolle: aurinkoista ja kaunista.


Väärän vänkyrän puun juurella yksi meidän lenkkien vakiopysähdyksistä: heitän sammaleen joukkoon muutamia karkkeja nuuskuteltavaksi.


Joulupäivän iltana alkaa omalta osaltani taas arki: lähden valvomaan sairaiden unta.

Toivottavasti liian monet ihmiset eivät ole tänä jouluna jälleen havainneet omaistensa huonoa kuntoa kun kerran vuodessa tapaavat....
On jokseenkin surullista, miten aina pyhinä alkaa tulla mummoa ja pappaa ovista ja ikkunoista kun omaiset huomaavat kunnon heikentyneen. Joskus kun kysyy milloin ovat viimeksi tavanneet, voi vastaus olla "äitienpäivänä".....

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulun iloja

Tällä viikolla tein ennennäkemättömän paljon ylitöitä. Itse asiassa niin paljon, että ansaitusti sain tämän perjantain vapaaksi (piti olla iltavuoro).
Kuvassa siis hoitsu uusissa prilleissään kera tuon neulotun joulutontun, jota kannan rintapielessäni aina joulun ajan. Vetelin myös potilaiden iloksi (??) ja ehdottomasti kollegoiden kauhuksi tonttuviisuja kulkiessani. Ehhehe!


Mies oli siinä lapsen räkätaudissa alkuviikon, käytännössä pötkötteli pari päivää sohvalla ja koetti toipua, torstaina onneksi jo siinä kunnossa, että pisti siivoukset yms aluilleen..... ja tänään on ollut oma vuoroni.

Tiistaina käytiin muuten nuorimman kanssa viihteellä. Vuorossa siis tämänvuotinen Star Wars.
Suosittelen. Hauska, viihdyttävä, mainio tarina ja todella hienosti tehty!!
(Antakee vaan anteeksi tää  vouhottaminen, meistä tämä on yksi hauskimmista elokuva-sarjoista toviin....)


Muuten, näin tajunnanvirtana, meillä oli näitä suklaita aina kun olin lapsi. Ne oli silloin pahoja (minusta) ja koska Saksassa niitä oli tarjolla, ostin laatikon..... ja hauskaa oli havaita, että maku ei ole 40+ vuodessa parantunut pätkääkään.
Hekoteltiin tätä ja irvistellen maisteltiin pari. Toivottavasti huomiset ihmiset haluaa näitä kahvin kanssa.


No juu, asiaan.....   =D


Aamulla varhain lenkki koiran kanssa. Pimeällä pururadalla vakiojengi: muutama moikattava pariskunta, joiden kanssa toivoteltiin joulun rauhaa.
Sitten kiireellä pikkupesu, jottei hiki haise, kauppaan hakemaan viimeiset unohtuneet ja isän luokse aamukahville. Sieltä kotiin, jossa teinixien herätys ja hommat pyörimään.

Seuraa kohta, jossa laiska se töitään luettelee:


Pilkoin rosolliaineet ja sekoittelin. Olipa tiukkaa sipulia... itketti oikein.
Sitten paistoin punajuuri-aurajuustopaistoksen, laitoin makean mallasleivän *) nousemaan ja pyörittelin gluteenittoman banaanimaustekakun. (Arvatkaa vaan meinasiko käydä vanhanaikainen? Ehdin jo kertaalleen jauhottaa vuuan korppujauhoilla.... onneksi hoksasin joten vuoka tiskiin ja uusi kierros mantelijauheella...)
Marianne-juustokakku on jähmettymässä, Waldorfin salaatti pilkottu, leivät on paistettu ja siivous enää odottaa.

*) tein periaatteessa linkistä löytyvällä ohjeella mutta laitoin puolet piimää ja toisen puolen olutta. Siis oikein kunnon Auraa, suoraan tölkistä.  =)
Mies-parka, sai kuvan puhelimeensa, että "tässä lähtee jääkaapin viimeiset kaljat leipätaikinaan".


Minulle hyasintti on ainoa oikea joulukukka. Tykkään sen tuoksusta, vaikka se onkin voimakas.

IHANAA ja RAUHALLISTA JOULUNAIKAA!!!

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulu, joulu, joulun tuo.... ♫♪♪♫♫♪

VAROITUS: Lopun tekstissä juttua eutanasiasta, joka ei nyt liity jouluun mitenkään... 



Se on kohta täällä!!
Ipana on terve, kuten kuvasta näkyy.
On myös vielä kaksi punaista selkää. ♥ 


Ulkoilukelit ei näytä varsin jouluiselta, mutta niissä on ihana ulkoilla.
Tästä päivästä eteenpäin päiväkin taas pitenee!!


Joulusuunnitelmia on vaikka mitä....


Eläimellistäkin joulua voi viettää.
Kaikesta huolimatta.

Pahin alkaa olla ohi. Toki kyyneleet nousee silmiin jossain lenkin varrella olevassa kohdassa, kun yhtäkkiä muistaa, ettei tälle karkkienheittopaikalle juoksekaan enää kuin yksi hännällinen....

Edu on ollut vähän hämillään.
Kun Karo sunnuntaina aamulla oli huonona ja päätös lähdöstä päivystävälle oli tehty, Edu oli melko lurpallaan, häntä koipien välissä ja katse lattiaan. Kyllähän eläin vaistoaa...
Lenkillä se oli oma itsensä, mutta taas kotiintultua vähän "hiljainen". Ja kun mies palasi yksin, selvästi hetken haki kaveria. Sai käydä auton takapäässä haistamassa paikkaa kun toinen oli haudattu.
Oli muuten sitten seuraavana päivänä vähän sen oloinen, että "en muuten tule auton kyytiin" vaikka oli eri auto....

Ihmeissään se on yksinolosta. Selvästi reagoi nyt eri tavoin kun tullaan kotiin.
Onneksi koiran muisti on lyhyt.

****
Karo sairasti autoimmuunisairautta. Sillä oli keuhkoissa jatkuva krooninen tulehdus, vähän kuin ihmisten astma. Kortisoni ei tehnyt sille juurikaan mitään, ja totta puhuen se eli lisäajalla yli 8 vuotta diagnoosin jälkeen.
Lauantaina se oli aamulenkillä vielä vilkas ja oma iloinen itsensä. Illalla oli ollut vähän väsähtäneempi, ja sunnuntaina heräsi selvästi huonona.
Keuhkot oli täynnä nestettä ja sydänparka teki töitä.... 

Paskinta ihmisenä olossa on se, että se päätös on pakko tehdä. Koiran elämä vaan on niin lyhyt, vaikka eläisi pitkäänkin. Toki tuo 12 vuotta vastaa ihmisen iässä kunnolla iäkästä, 80+ vuotiasta mummoa.

Olisihan sitä voinut jatkaa "hoitoa": antaa pitää rauhoitettuna, lääkitä ja hapettaa paineella.... ihmisille näin tehdään koko ajan.
Ei se olisi elänyt enää koiran-arvoista elämää jos olisi väkisin pidetty lääkkeillä kasassa.

Kyllä, minä puhun ihmistenkin eutanasian puolesta.

maanantai 19. joulukuuta 2016

In Memoriam: ♥ Karo ♥

Hedera's Accepted Happy
"Karo"

14.9.2004 - 18.12.2016




Minähän sinut halusin.
Kaveriksi lenkille.
Sienimetsään.
Seuraksi.


Siksi, että sinä meille muutit,
tutustuimme lukuisiin uusiin ihmisiin.

Uusiin harrastuksiin.
Asioihin, joissa olemme kiinni vieläkin.


Sinä opetit paljon.

Kärsivällisyyttä,
malttia,
mielenrauhaa.


Olit aina valmis mukaan.
Minne tahansa.
Kunhan mennään.


Touhusit,
olit mukana,
puuhastelit,
elit hyvää elämää.


Kaverikoira.
Ei virallisesti, mutta torellisesti (niinkuin Turun seudulla sanotaan)


Opetit tuon toisenkin,
puhumaan koiraa.


Aina mukana metsässä.


Aina hyväntuulisena.


Aina vauhti päällä.

Vielä toiseksi viimeisenäkin päivänä.


Meillä on sinua ikävä.

♥ 

Tolleritaivaan kirkkain tähti

torstai 15. joulukuuta 2016

Terveisiä sairastuvalta

Pikkulikka-ressukka meni ja sai jostain karmean flunssan.
Ei influenssaa, ei mitään varsinaista infektiota, mutta räkää ja yskää reunustettuna oikein miehekkäällä kuumeella, joka ei tunnu laskevan edes lääkkeillä.  HÖH!! Hus, pois!!!


Karhunpoika sairastaa.... ♪♪♫

Koulusta on nyt oltu pois neljä päivää ja huominenkin menee takuulla kotona. Koko viikko siis.

Tänään käytiin terkkarissa sen verran, että hoitaja nappasi pika-CRP:n. Onneksi ei ollut kuin 15 mikä selittyy tuolla hevosyskällä, selvä bronkiittihan tuo on. Kuume tosin vähän hämmästytti: 39 ja siitä oli sentään tunti kun oli heittanut 1g Panadolin ja 600mg Buranan huiviin. Korvalämpö, mutta ei se nyt ole kuin puolisen astetta kainaloa korkeampi laskennallisesti.


Minä olen ollut valvomisvapailla ja ollaan koirien kanssa nautittu melko messevästä säästä ulkoilulenkeillä. 


You are the ray of sunshine of my life! ♥ 

Minä olen hötissyt joulua. Kaikenlaisia salaisuuksia pakettien muodossa on ilmaantunut olohuoneen koriin. Mysteerisiä muovikasseja piilottelen keittiön kaappeihin, kunnes on oikea hetki paketoida....


Kaikenlaisia asetelmia olen puuhastellut ja lähinnä niiden osalta pohtinut missä on turvallista pitää, ettei huiskaava häntä tiputtele...


Piparkakkutalo on työn alla.
Sitähän sanotaan, että parisuhteessa kriisi yleensä tulee talonrakennusprojektista. Olen päättänyt ulkoistaa tämän projektin  tuolle parantuvalle lapselle ja joko miehelle tai itselleni, yhdessä emme tee. Ehkäpä kriisikin jää väliin?  Hih.


Sain tosi kivoja uutisia jouluun liittyen: poika tyttöystävineen tulee meille jouluaattona, koska tyttis on töissä 25.12. aamusta lähtien. Mahtavaa!!!
Lisäksi isän avokin poika lentää Saksasta Suomeen, joten kun laitamme kaikki tuolit järjestykseen, saan pöydän ympärille yhteensä 9 henkeä! Olen riemuissani!!!

lauantai 10. joulukuuta 2016

Joulumarkkinat Saksassa

Voi pojat, voi pojat.
Täytyy sanoa, että sanat on vähän vähissä kuvaamaan tätä kaikkea.

KIITOS Marianne, KD sekä pojat!!! Vielen Danke!! Danke schön!! (Siihen ne omat saksan taitoni valitettavasti taitaa tältä erää jäädä....)


Eräänä kauniina aamuna Schipolissa Amsterdamissa, odottelemassa jatkolentoa.


Surullisen hupaisa sattuma...  Olen ostanut nuo MBT:n lenkkarit vuosia sitten. Yhdet parhaista kengistä. Mutta niillä on kuljettu sateessa ja märässä, ja pohjia on liimattu jo kiinni. Nyt kuitenkin kävi niin, että jo Schipolin kentällä tajusin, että kengät vaan kertakaikkiaan hajoavat - ei käsiin, vaan jalkoihin - ja olen vasta menossa....
Aloitimme siis jotakuinkin tutustumisen Saksaan lähimmästä kenkäkaupasta! Onneksi se oli tilanne, jolle uskalsi itsekin nauraa. Onhan se nyt melko kornia, että lähtee matkaan hajoavilla kengillä....


Koiraihmisen paras ystävä: Lio. Meistä tuli todella samantien kaverit. Hurmaava huiskahäntä.

Tiistai 6.12. : Neuss


Reinin rannalla kävelyllä


Ah näitä taloja!!! ♥ 


Tuollaisen lasipallon lumisateineen olisin niin halunnut tuoda. 
Pahus kun lentoyhtiöt laskee sen nesteeksi....



Harakka minussa rakastui kaikkiin näihin sisustusjuttuihin.
Mikä onni, että matkusin vain hyvin pienillä matkatavaroilla.



Neussin kirkon vieressä joulumarkkinat oli  tunnelmalliset ja suloiset.


Vähän Glühweinia. Yllättäen muki on kuvattu tyhjänä....


Näin voi käydä kun vanhat ystävät tapaavat 20+ vuoden jälkeen.

Keskiviikko 7.12. : Siegburg


Tästä lähdettiin aamulla käyttämään Liota lenkillä.



Päivänvalossakin kojut on lystikkäitä.


Siegburgissa oli linna. 
Itse asiassa jokin katolisen kirkon paikka, jossa koulutetaan pappeja (munkkeja?) 
Mielettömän ihanat puistot siinä ympärillä ja ihmiset juoksutti koiria siellä irrallaan. 
Näin heti mielessäni miten meidänkin koirat olisi onnellisia tuolla.




Nämä markkinat oli teemalla keskiaika. 
Aivan älyttömän viehättävät.




Sanoinko jo, että harakka minussa lähti kaiken kiiltelevän perään??


Tämä idea pitää ehkä varastaa.
Pulloon on laitettu ainekset esim. kaurakekseihin. Lisäksi vain ohje: lisää (esim.) maito + munat.
Todella hauska idea vaikka lahjaksi ja pullo jää vielä käyttöön jälkeenpäin.




Torstai 8.12. : Köln



Kölniin mentiin junalla.
Tuomiokirkko, The Dom, saa lähes sydämen pysähtymään kun astuu asemalta ulos.
Se on mieletön.


Kirkossa olisi voinut viettää vaikka tunnin.
Lasimaalaukset oli aivan sanoinkuvaamattoman upeita.


Käveltiin kirkon vieressä olevat markkinat nopeasti läpi.
Näihin puisiin "kyliin" ihastuin.
Olisi niin kiva alkaa kerätä noita taloja niin, 
että ostaisi vuosittain aina uuden ja rakentaisi oman kylän. 
Sitten vähän puita, ihmisiä ja muuta rekvisiittaa.
Ne oli niin suloisia noissa kojuissa. 
Niitä olisi voinut katsella myös tuntikausia....


Mutta meillä oli suunnitelma: 
Kölnin Philharmonie soittaa harjoitus"keikan" jonne on vapaa pääsy.
Hakeuduimme siis konserttisaliin kuuntelemaan.


Esitys kesti puoli tuntia ja sai aikaan fiiliksen, että tuollaiseen konserttiin voisi hakeutua joskus oikein kunnolla. Kapellimestari oli todella hupaisa: hän kertoi asioita esitettävästä kappaleesta, puhui vähän väliä, eläytyi johtamiseen täysillä ja oli todella erinomainen. Se vähä, mitä saksasta ymmärrän, kuulosti kyllä hauskalta.
Soittohan oli sellaista, että karvat nousi pystyyn. Niin hienoa!! 



Sitten piti hakeutua takaisin Domille, koska halusimme kivuta torniin.
Kyltissä sitten mittoja....
Sanoisin, että ei korkeanpaikankammoisille.


Näitä totisesti oli se 533. (takuulla enemmän.... en laskenut)
Tuo ränni on niin kapea ja ihmisiä meni kahteen suuntaan.


Näkymät kyllä palkitsi kiipeäjän.
Joku tyyppi siinä tornin huipulla.
(Karmeat silmäpussit!!!!)



Siinä teille vähän Kölniä.
En ymmärrä itsekään miten näistä kuvista tuli näin hienot.


Kirkon arkkitehtuuriakin voisi katsoa loputtomiin.
Niin upea.


Mutta sitten harakka sai taas vallan....
lähimpään sisustuskauppaan, jossa jo voihkin niitä pieniä laukkuja, 
mutta lentoyhtiö ei onneksi sallinut ruumaan menevää, joten uuttakaan ei voinut ostaa....






Lisää kyliä ja kaupunkeja. Oih ja voih näitäkin..... ♥ 


Kölnissä on useammat markkinat.
Nämä alumiinifolio-pintaiset kojut ovat alueelta, jossa kokoontuu homoja.
Tulin oppimaan senkin, että Köln on heille "se paikka".




Suklaita.
Kauniita, vaikken tuollaisista itse pidäkään.


Joku tyyppi myös Domin edessä ennen kuin hyppäsimme takaisin junaan.


Ihana kuparimalja, jonka Marianne osti.
Itse katsoin pitkään isompaa vastaavaa, mutta totesin sen liian isoksi kuljettaa.
Kupari on kaunis kynttilän kanssa.

Perjantai 9.12. : Düsseldorf


Minua varoitettiin, että voisin päästä todellisen ostamisen makuun täällä.
Vitsinä.

Tuo kauppakeskus oli tarkoitettu hivenen varakkaammille.....


Ajattelin toki miestäni ja katselin asiantuntevasti Cartierin ikkunaa....
Miten olisi (hyvin tavallisen näköinen) rannekello? Vain 29 800 eur?



Joulupalloja
Näitä(kin) olisin voinut tuoda matkalaukullisen.... *huoh*
Saksaan on ihan pakko mennä toistekin.


Reinin varrella pikkuinen asuinlähiö.
Aivan ihanan näköisiä taloja, ja melkoiset näköalat.



Markkinatoria päivänvalossa.
Taustalla maailmanpyörä.
Joka kaupungissa taitaa nykyään olla pakollinen värkki tuo pyörä?


Pidin näillä kaikilla markkinoilla eniten siitä, että jokaisilla taisi olla karuselli lapsille. Ja siitä ei kuulunut mitään kammottavaa kilkatusta, vinkumista tai mekkalaa. Sen hauskuus lapsillekin on se, että sillä saa ajella, eikä aiheuttaa järjetöntä taustamekkalaa. (vrt. Suomessa kaikki markkinat joissa on tivoli....)



En pysty sanomaan oliko jotkut markkinat hauskemmat kuin toiset. Voisin kaikille lähteä uudestaan.
Luonnollisesti isoissa kaupungeissa (Köln, Düsseldorf) ihmisiä oli enemmän ja oli ahtaampaa. Oli ehdottomasti hyvä ajatus käydä kojut läpi jo päivänvalossa, koska illalla ahtaudessa ei joka kojun eteen edes päässyt.

Pidin tunnelmasta, pidin Glühweinista, Bretzelit oli tosi hyviä, paljon jäi vielä maistamattakin.
Rakastuin joulupalloihin ja puisiin koristeisiin, löysin yhdelle kaverille tuliaiseksi toivomansa pöllön.... (ei kuvaa, koska toimitus on vasta ensi viikolla) ja toiselle pallon. 

Haluaisin, että Suomessa olisi mahdollista järjestää jotain vastaavaa. Haloo päättäjät!!
Miksi täällä tarvitsee olla niin idioottimainen alkoholipolitiikka, että ajatus kaatuu jo siihen? 
Tuolla porukka osti lasillisen jostain kojusta (sivumennen: maksoi pantin lasista jotta palauttaisi sen) ja käveleskeli ympäriinsä, jutteli ihmisten kanssa, katseli ja ehkä haukkasi jotain. Myöhemmin kenties kävi palauttamassa lasinsa ja sai pari euroa takaisin. 
Lasilliset oli sopivan pieniä (0,2 l) eikä kukaan käyttäytynyt huonosti. Mukana oli lapsia, koiria, vanhuksia ja huonosti liikkuvia. Kaikille oli tilaa.

Kukaan ei myynyt krääsää tai muoviromua (vrt. Suomen markkinat, taas), kaupan oli käsitöitä (puuta, lankoja, kankaita, nahkatöitä), koruja, paperitähtiä, koristeita, paljon erilaisia syötäviä, juotavia ja karkkeja, myös pipareita, leivonnaisia, vohveleita, crepes'ejä.
Taustamelua ei ollut, vain ihmisen puheensorina. Joistain kojuista soitettiin joulumusiikkia säällisen hiljaa, että kuuli vielä vieruskaverin puheet, toreilla oli esiintyjiä ja live-musiikkia.....

Nämä tarvitsee itse kokea!! Minä tykkäsin!


Sitten tuli aamu, jolloin piti pakata ja lähteä kotiin.



Auf Wiedersehen, Düsseldorf!

KLM toimitti turvallisesti ensin Amsterdamiin, josta Helsinkiin.


Juuri Schipoliin laskeutuessa oli erittäin pilvistä, ja yhtäkkiä pilvien välistä pilkisti sinistä.
En tiedä oliko se taivasta vai merta, oltiin nimittäin jo melko alhaalla.
Näky oli hieno.


Schipolissa aikamoinen hoppu.
Kone laskeutui D-terminaaliin ja luonnollisesti seuraava lähti B:stä. 
Välimatka on pitkä ja vaihtoaika oli lyhyt (tunti).
Koska ravasin reippaasti (ja vähän etuilin jonossa koneesta poistuessa, tosin pyytelin anteeksi kauniisti), totesin ehtiväni hörpätä pikaisesti kahvit matkalla....


Tuliaiset oli lähinnä hassuja: näitä karkkeja sai Intiassa vaihtorahana....


Manteleita eri makuja.


Ja itselle lasienkeli.
Voi olla etten jätä tätä pelkästään kuusenkoristeeksi, vaan etsin sille pysyvän paikan jostain.

Reissu oli mahdottoman ihana! Ystäväni perhe otti niin sydämellisesti vastaan, että jäin kaipaamaan mahdollisuutta maksaa takaisin vastavuoroisesti. Erinomaisen hienosti kasvatettuja poikia. Tulkaa kaikki joskus Suomeen, olette lämpimästi tervetulleita!!

Joulumarkkinat oli juuri sitä mitä ajattelin ja vielä enemmän. Tunnelma on ihan omaa luokkaansa.
Ja oli niin ihana istua höpöttelemässä iltaisin ja aamuisin... 
Suloista kun joskus elämä tuo ihmisiä, joiden kanssa sitä jotenkin vaan jatkaa siitä mihin on jäänyt vaikka matkaa ja aikaa välillä olisi.