torstai 28. helmikuuta 2013

Perniöläis-Thaimaalainen Tom Yam keitto

Meillä tykätään kunnolla maustetusta ruuasta. En tarkoita sellaista chili-määrää, että kielestä kuoriutuu nahka, vaan maustettua siten, että siinä on vähän potkua mutta myös makua.
Suola ei ole tässä kohtaa mikään mauste. Olin suorastaan järkyttynyt kun tajusin reissun jälkeen, että suolapurkki on  tyhjä.... omassa käytössä se olisi riittänyt ehkä loppuvuoden. (Käytän suolaa leipätaikinaan ja kalaan, en yleensä koskaan mihinkään ruokaan.)

Koska kuljetamme omia eväitä töihin ja tällä hetkellä myös poika vie eväät työharjoitteluunsa, jotain sapuskaa on oltava joka arkipäivä tarjolla. Aamulenkin jälkeen pikainen kurkistus jääkaappiin ja toteuttamaan. Myönnetään, että kaukana alkuperäisestä, mutta varsin hyvä feikki.

Tom Yam Perniöläiseen tyyliin

400g broilerin filettä (en osta suikaleita, ne on leikkuulaudan jätettä)
litran verran vettä (riippuu miten pitkän liemen haluat)
tuoreesta inkivääristä muutama kohtuullinen pala/viipale
400g Findus WOK-vihanneksia (classic)
lime- tai sitruunamehua pullosta tai hedelmästä
MAMA-nuudelipaketti (makuna broileri)
400g kookosmaitoa
200g paseerattua tomaattia

Suikaloi broisku, laita vesi kiehumaan, pudota sinne inkiväärit ja mausta: lihalientä, sipulijauhetta, lime-mehua, chiliä, korianteria, jeeraa, valkosipulia, pippuria. Kun vesi kiehuu, kaada joukkoon kanat ja vihannekset ja odota, että kiehuu uudelleen. Kaada joukkoon tomaatti ja kookosmaito, anna jälleen kiehahtaa. Maista!
Lisää mausteita maun mukaan. Loraus Kikkomania ja rkl sokeria pyöristää maun kivasti. Tomaattipohjaiset vaativat sokerin. Limeä voi olla kunnolla.
Kun soppa kiehahtaa, riko nuudelit pakkauksessaan rutistelemalla. Nappaa pois maustepussi nuudelien joukosta ja kaada rikotut nuudelit liemeen.

Sain oman 3 litran kattilan lähes piripintaan.

***********
VINKKEJÄ:
* yksikyntisen valkosipulin voisi leikata neljään lohkoon ja heittää kaikki lohkot kokonaisena joukkoon.
* Thaimaassa sopassa on aina myös tomaatinlohkoja
* jos saat jostain tuoretta korianteria, se aateloi sopan täydelliseksi

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ihana kevät

Täydellinen kevätpäivä. Aurinko paistaa ja lämmittääkin jo.


Terassikahvit. NAM!!

Vinkki: laita kahvinporojen päälle ropsaus kardemummaa ja/tai vaniljaa.....

tiistai 26. helmikuuta 2013

Perunoita ja appelsiinikakkua, linkkivinkkejä ja muuta hörhöä

Annoin (ihan turhaan) iltapäivälehden uutisen ärsyttää itseäni aamulla. Idioottimainen uutisointi lihansyönnistä ja sen aiheuttamasta syövästä otti pannuun. (En viitsi edes linkittää, kaivakaa jos kiinnostaa...)

Joskus 2000-luvun alussa, saattoi olla 2002 kun palasin äitiysloman jälkeen töihin, törmäsin jossain Kutriin ja "Kutri kuntoon" -projektiin. Näyttää olevan uudet sivut pikaisesti googlaamalla... http://kutri.net/
Jo silloin aloitin, jos niin halutaan sanoa, karppaamisen. Eli vähensin selkeästi leivän, perunan, riisin ja makaronin syöntiä ja lisäsin proteiineja ruokavalioon. Ja kas, huomasin voivani hyvin!! En ole suuri perunan ystävä ja inhoan pastaa/makaroneja noin lähtökohtaisesti muutenkin, joten muutos ei ollut järin suuri.

Joten uutisointi karppaamisen riskeistä todella kilahti. Jos edes yhden kerran uutisoitaisiin asiasta siten, ettei yleistetä: "karppajat syövät vain pekonia, voita ja makkaraa". Hei pliis, makkara on konditoriatuote! Siinä on enemmän jauhoja kuin leivässä....

Joka tapauksessa, siinä bataattia ja muutamaa jääkaappiin ylijäänyttä perunaa kuoriessani pohdin ravitsemussuosituksia (jotka myös sivumennen ovat hanurista....) ja tahoja, jotka niitä antavat. Minulle täysin tuntematon suuruus, Koltta, kirjoittaa monista asioista ihanan kärkevästi ja herkuttelee kuvien kera niin, että kuola valuu... vilkaiskaas http://www.koltta.com/
Tein siis bataatti-perunamuussia lihakastikkeen seuraksi ja vielä syödessäni mietin, miten lihansyömisen voidaan edes puolittain väittää vähentävän kasvisten syöntiä. Noooh, mistäs minä mitään tiedän, enhän istu maan maataloudesta päättävien elinten hallituksessa.

(Mistä johtuu, että Suomessa on eniten maailmassa lasten I-tyypin diabetestä? Mistä toisaalta johtuu, että Suomessa on suurimmat kansalliset suositukset juottaa kaikille lehmänmaitoa?  Voisivatko nämä asiat kulkea mitenkään käsi kädessä......? )

************
Kivoja asioita vapaapäivässä oli mm. kaunis aurinkoinen päivä, pitkä ihana lenkki (p.i.l.) koirien kanssa ja sirkutus ruokahuoneen ikkunan takaa.


Pasi osti toisen kauralyhteen vähän ennen reissua ja se on saanut suuren suosion. Kuvanottohetkellä välittömästi ikkunan alareunasta alaspäin olevassa "häkissä" roikkuu suuri rasvamakkara ja siinä käpytikka nakutti sitä kiikaten vähän väliä. Sillä on varsin kova ääni!!

**************
Ja koska toin Thaimaasta myös leivontaa varten tarpeita.... (suurin osa tuliaisista on aina ruokakaupan tuotteita), päätin testata appelsiiniesanssin/tiivisteen ja leipaista kakun.
Uskon, että vastaavaa appelsiinimakua saa jo täältäkin. Hyvin pienessä pullossa, hyvin tiukkaa tavaraa, vähän kuin karvasmanteliöljy. Tilalla voisi ehkä käyttää tuoremehua (jätä maito pois ja mahd. lisää jauhojen määrää) ja/tai appelsiininkuoriraastetta.

APPELSIINI-HUNAJAKAKKU

5 munaa
4 dl sokeria

Vatkataan kuohkeaksi, valkoiseksi vaahdoksi.

125g sulaa margariinia
1 dl hunajaa
0,5 dl maitoa

Sekoitetaan keskenään ja edellisten joukkoon hitaasti valuttaen koneen koko ajan käydessä.

5 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta

Siivilöidään hitaasti taikinaan, annetaan pyöriä tasaiseksi, kaadetaan hyvin voideltuu ja korppujauhotettuun vuokaan ja paistetaan 175°C, noin 40 min. Kokeile, ettei pistotikkuun tartu enää taikinaa ennen kuin otat pois uunista.


Tuoksu oli oivallinen, maistamaan en ole päässyt. (En yleensä syö näitä tuotoksia....  tykkään tehdä mutta esim. kuivakakku ei ole lempiherkkuani.)

maanantai 25. helmikuuta 2013

MEJÄ-leipä

Aavistuksen alkaa tuntua keväältä... pieni kesän tuoksahdus, joukossa myös vähän MEJÄ-kokeiden henkeä.
Vaihteeksi yövuorojen jälkeen selvittelin päätäni koirien kanssa lenkillä. Mahtava auringonpaiste, olisi pitänyt olla ne parin viikon aikana tutuksi tulleet aurinkolasit.

Päätin jo eilen, että tänään leivon leipää. Omistan muutaman leipävuuan, muinoin hankittu Tallinnan reissulta tuliaisina saaristolaisleipää varten, ja olen onnistuneesti heittänyt niissä kasaan myös vaaleaa leipää (mikä on nopeaa ja helppoa kun aineet yleensä löytyy kaapista milloin vain.)

Frau Koskinen ja muu Auran Nuuskujen MEJÄ-porukka jakoi viime kesänä leipäohjeensa. Olen sittemmin, tapojeni mukaan, muokannut ohjetta vähän.... ja nimennyt tämän muokatun version vähän ylevämmin aateliseksi.

Meillä tykätään pähkinöistä. Niistä saa kivaa makua, ne on terveellisiä, ja sopivat lähes mihin tahansa. Toin tuliaisena useita pusseja käsittelemättömiä cashew-pähkinöitä. Käytän niitä leivonnan lisäksi mm. lihakastikkeissa, salaatissa jne. Niiden terveysvaikutukset ovat kiistattomat (kts. www. fineli.fi) ja ne pitävät hyvin nälkää loitolla, kiitos hyvien rasvojen ja proteiinin.


AATELINEN MEJÄ-LEIPÄ

2 dl siemeniä ja pähkinöitä (suhde maun mukaan, pähkinät tekevät leivästä aatelisen, auringonkukansiemenet ovat arkipurtavaa) Esim. cashew- ja saksanpähkinät sopivat leipään äärettömän hyvin.
2 dl puurohiutaleita (meillä ruis-kaura Nallea)
ruokalusikallinen suolaa

Sekoita em. kuivat aineet keskenään leivontakulhossa.

5-6 dl vettä
pussillinen kuivahiivaa
0,5 litraa hiivaleipäjauhoja (voit maustaa näitä esim. ruis- tai ohrajauhoilla)
0,5 litraa vehnäjauhoja

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi (kuivahiiva vaatii sen) ja kaada pähkinä-hiutale-sekoituksen päälle. Väännä kone käyntiin tai upota käsi taikinaan. Koneen käydessä tai käden vaivatessa kaada joukkoon pussillinen kuivahiivaa. Vaivaa joukkoon jauhot.
Anna kohota reilusti kaksinkertaiseksi (vähintään 45 min.) ja joko taputtele leipä pellille kostutetuin käsin tai tee kuten minä yleensä, ja kaada taikina kevyesti voideltuun vuokaan. (Yleensä kaadan taikinan pöydälle ja vaivaan sitä hieman käsin. Sitten muotoilen siitä pitkulaisen pötkön, jonka laitan vuokaan.) Leivän voi koristella kokonaisilla pähkinöillä tai ripottelemalla pintaan siemeniä… Lähes kaikki on mahdollista tämän leivän kanssa. 

Paista alkuun 250 asteessa hetki (10 min.), laske lämpö 200 ja paista kypsäksi eli kunnes pohjasta koputtamalla kuuluu kumea ääni. Uunista, vuuasta, muodosta ym. riippuen puolisen tuntia – 45 min.

Sekalaisia vinkkejä:
Minä harvoin kohotan hiivataikinoita kahteen kertaan. Kaikki köksän ohjeet toki korostavat tätä, ja ehkäpä se tekisi rakenteelle ja maulle hyvää….  Minä laitan taikinan vuuassa kylmään uuniin ja väännän sen sitten lämpenemään. Taikina kohoaa ns. toisen kerran tässä alkulämmössä ja on toiminut mallikkaasti sekä leivän että pullien kanssa.

Ensimmäisen kerran kohotuksen teen yleensä mikrouunissa. Koska lämmitän nesteet siinä, sinne jää aavistus lämpöä, ja siellä liinan alla taikina on varmasti suojassa vedolta yms.
En koskaan leikkaa välittömästi uunista tullutta leipää. Minusta se kuivuu silloin enemmän. Annan sen jäähtyä ihan hetkisen (10 min.) liinan alla tai ilman ennen kuin ensimmäinen viipale leikataan. Vuokaleivän voi myös laittaa takaisin vuokaan jäähtymään.


Miksi Thaimaa? Miksi viidennen kerran Hua Hin?


Miksi Thaimaa? Miten joku jaksaa aina matkustaa yhteen ja samaan paikkaan kun maailmassa olisi niin paljon nähtävää.
Totta. Jos minulla olisi rajattomasti aikaa ja rahaa (valitettavasti matkailu edellyttää melko lailla kumpaakin….), kiertäisin takuulla ympäri maailmaa.

Suurin syy matkustaa samaan paikkaan on tietenkin se, että meillä on paikkakunnalla omaisia. Ei ihan pieni syy. Se, että asuminen on ilmaista, on tässä konkurssissa todellakin peanuts…. mutta on ihanaa voida istua yhteisessä aamupalapöydässä ja vaihtaa kuulumiset, kun vanhukset kuitenkin viettävät pois kotoa suurimman osan vuodesta. Käynhän heidän kotona ollessaan kahvilla harva se päivä ohi kävellessäni. Lisäksi tiedän miten he nauttivat nähdessään meidän nauttivan. Vaikka elämme siellä ollessa omaa elämäämme samoin kuin he elävät omaansa kaikkine kiireineen ja menoineen, ehdimme kuitenkin joka vuosi olla yhdessä rennosti ja ilman töistä aiheutuvaa kiirettä.
Thaimaassa on paljon sellaista, mitä en halua nähdä. Prostituutio, lasten hyväksikäyttö, huumeet, bailaaminen, epäsiisteys, köyhyys jne. Toisaalta, näytä minulle paikka missä nuo kaikki ovat pois….  Thaimaan P:llä alkavat lomakohteet (Pattaya & Phuket) ovat paikkoja, jonne en menisi kilon palasinakaan vapaaehtoisesti. Myönnän, että kyse on ihan pelkästä ennakkoluulosta, mutta esim. Pattaya on mielikuvissani paikka, jossa tuo ”iso valkoinen mies/nuori thai-nainen, jopa pelkkä lapsi”, jollain tavalla korostuu jo ihan katukuvassa. Mielikuvani asiasta ovat saaneet vahvistusta siinä mielessä, että tietyt paikalliset lehdet myös mainostavat baareja ym. paikkoja, joissa on ”nuorta lihaa saatavilla”. (Hyi yök!!)

(Jos joku ottaa tämän nyt ”mainoksena”, onnea vaan…..)
Hua Hin on rauhallinen. Siellä ei ole tyttökatua sanan siinä mielessä. ”Tytöt” ovat sisätiloissa sen verran mitä heitä siellä on. Ja siellä EI ole lapsia. Sitä yhtä tiettyä ”Hiltonin kadunpätkää” osaamme ilta-aikaan varoa, joskaan emme liiku niillä hoodeilla edes päivällä. Siellä ei ole kovin kaksista yöelämää ajatellen yökerhoja ja tolkutonta bilettämistä.  Koska olen lomalla aina lasten kanssa, en halua paikkaan, jossa he kohtaavat jo nuorena ihan kaiken, heitä voi pyrkiä suojelemaan elämän kaikkein raadollisimmalta puolelta edes vähän, ainakin yrittää…  Muutenkin lasten kanssa lomalla ollessani tietyt toiveet ovat yleensä toteutuneet: aurinko, merivesi, ystävälliset paikalliset ihmiset, hyvä ruoka, sen verran hygieeniset olot että jalla-jalla on kauhutarina, ei itse koettu jne.

Kaksinaismoralistista? Toki. Olen tietoinen, että ko. maassa kaikki asiat eivät suinkaan ole hyvin ja silti teeskentelen lomallani, että se on vain tuhansien hymyjen maa. Mutta kuinka moni lähtee lomalle miettimään asioiden huonoja puolia ja suremaan kohtaloita? Katson monia asioita sormieni välistä. Esim. tolkuton muovipussien käyttö ja se, miten huolettomasti ne vaan dumpataan juuri siihen missä sattuvat kädestä putoamaan, on ärsyttävää. Toisaalta eipä tarvitse lähteä Perniöstä kauas kun huomaa ihan saman ominaisuuden: meidän tontin vierellä menevä tienvarsi on täynnä kaljalaatikoita, tölkkejä, karkkipaperia, tupakka-askeja….   ja tässä maassa on sentään roskis joka tontin nurkalla.
Hua Hin on myös takuu-aurinkoinen. Se on todistettavasti paikka, jossa sataa vähiten. Koska nautimme suunnattomasti lämmöstä, valosta ja paisteesta (mitä kuumempi, sen parempi), paikka on oikea. Haluaisin käydä Malesian puolella, mutta esim. tänä vuonna kun seurasin lomalla paikallisia säätietoja, etelässä + Malesian puolella satoi lähes joka päivä, ei koko päivää, mutta jossain vaiheessa. Ken ei siedä yli 30 asteen lämpöjä, lentäköön muualle, tai Hua Hiniin vaikka lokakuussa…..  =)

Thaimaa on edullinen. Lentäminen on aina kallista (siihenkin voi vaikuttaa ostamalla liput hyvissä ajoin toisin kuin itse tein….)ja ehdottomasti ikävintä on istuminen koneessa 12 tuntia. Paikan päällä rahaa ei juurikaan kulu. Siellä ei ole kovin kaksista ostettavaa, muoti on vähän 70-lukua ja perustarpeet (ruoka/juoma) päivittäin lähes ilmaisia meidän hintoihin nähden. (Söimme tänä vuonna taivaallisen hyvin rantabaarissa; neljän ihmisen aurinkotuolit, lämmin ruoka jälkiruokineen ja parit juotavat (vettä/limsaa) maksoi 550 bahtia. (100 BHT = 2,5 eur).)
Se on piratismin luvattu maa, joskaan emme ole tätä ominaisuutta käyttäneet hyväksemme muuten kuin crocksien osalta…  Elektroniikka lienee osin halvempaa, mutta toisaalta tietyt hyödykkeet ovat jopa kalliimpia, koska ovat tuontitavaraa (silloin kun kyse on esim. aidosta Macin iPadistä….)

Miksikö perustelen? En perustele, kunhan jorisen lämpimikseni. Joskus on myös itselleen hyödyllistä pohtiä ”ääneen” tiettyjä maneereita ja syitä niille. Niitä pohtiessani saatan kiehauttaa kupillisen kahvia ja kaataa joukkoon Hua Hinin Tescosta tuomaani kuivamaitoa, jota riittää taas vuodeksi…. SE on hyödyke, johon olen ihastunut. Se maistuu hyvältä, kestää säilytystä (kun meillä ei maitoa muuten kulu) ja on paikan päällä halpaa (31 bht/pussi), juon yhdestä pussista yli kaksi viikkoa jos litkin päivittäin ison mukillisen.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Thain kielestä


Thain kieli perustuu tooniin. Sama sana lausutaan viidellä eri tavalla ja se tarkoittaa viittä eri asiaa. Esimerkkinä sana, joka lausutaan ”maa”. Eri toonilla se tarkoittaa hevosta ja koiraa (ja kolmea muuta asiaa, mutta nämä meille opetettiin.) Kieli kuulostaa tästä johtuen mielenkiintoiselta. Mutta minäkin pystyin tuon hevosta tarkoittavan kuulemaan muun keskustelun lomasta ja olin siitä ylpeä.
Viime vuonna joku (suomalainen) kommentoi, että ”ne naukuu”. Kieltämättä vähän mouruavan kollin fiilis ehkä joskus tulee, mutta onko se kansan vika? Nimittäin samassa yhteydessä ko. henkilö sanoi vihaavansa tätä naukumista ja sitä ”miu ja mau” puhetta. No, itse kysyn onko pakko matkustaa maahan toista kertaa, jos tietää että korvat särkyy paikallisten kuuntelemisesta? Vähän sama asia kuin vaatisi Tukholmassa kaikkien puhuvan vain Kemiönsaaren ruotsia sen laulavan rikssvenskan sijaan.

Ihmiset ovat omituisia. Itse voisin opiskella tuota kieltä enemmänkin ihan vaan uudenoppimisen takia. Harmi vaan, ettei sitä voi oppia lukemalla kirjasta juuri tuon toonin takia.

Ja kuriositeettina: ihan kuten missä tahansa muuallakin, palvelu on muuten vielä astetta ystävällisempää kun turisti/faranki edes yrittää sanoa jotain heidän omalla kielellään. En tiedä päteekö tämä myös Suomessa.... mutta jokainen tietää miten kivaa se on, kun toinen yrittää edes vähän "hoono soomi".

lauantai 23. helmikuuta 2013

Ratsastamista Thaimaassa

Mehän tutustuimme jo 2009 jouluna Sheriffiin (nuudelinkielistä nimeä emme osaa lausua...), jonka perhe pitää rannassa baaria, rantatuoleja ja nykyään jo ruokapaikkaakin. Sheriffi itse kuljettaa rannassa hevosia ja ratsastuttaa ihmisiä.
Pääosa ratsastuksesta tapahtuu taluttamalla. Vain ne, jotka sanovat osaavansa ratsastaa, saavat mennä yksin. Ja silloinkin miehet kävelevät perässä kaiken varalta. Suurin osa heposten kyytiin pyrkivistä on joko hyvin pieniä lapsia tai sitten kohtuullisen kokeneita nuoria ja aikuisia.

Lotta on saanut mennä yksin toisesta reissusta lähtien. Silloin Sheriffi katsoi tytön hevosen käsittelyä ja kysyi saako antaa ratsastaa yksin. Perässä kuitenkin kulki vielä. Viime vuonna ja tänä vuonna hän sanoi, ettei tytöt tarvitse peräänkatsojaa (kun kyse on säyseistä hevosista), ja hän piti lepotaukoa ja jutteli meidän kanssa kun likat antoivat paahtaa. Silmä oli kuitenkin koko ajan kovana katsomassa ettei mitään satu. Onhan se heidänkin etunsa, että kaikki menee hyvin. Elinkeino kärsii nopeasti jos jotain sattuu.

Olimme nyt reissussa off-seasonilla. Tarkoitti sitä, että rannassa keski-ikä oli taatusti 65+. Eli ratsastajia ei tosiaan ollut.
Hevoset kuitenkin tarvitsevat päivittäisen liikuntansa. Tytöt ihastuivat noihin kahteen valkoiseen, Maxiin ja Soong Thaa'han, ja ratsastivat ne maksua vastaan joka päivä. Loppuviikosta tuolien viereen tuli vielä Happy ja Banana, samalta tallilta, kaksi pienempää ja päkkipäisempää ponia (vain talutettavia). Miehet kysyivät haluavatko tytöt kokeilla. Ne eivät olisi helppoja. (Haluavatko???? No, mitäs luulette...)

Lotta sai Happyn. Sitä sai melko kovalla kädellä potkia liikkeelle ja silti se saattoi pysähtyä kesken. Juulian Bansku ei ollut kovin paljon helpompi. Pääsivät vähän loitolle ja miehet kävelivät perässä. Ponit pysähtyivät. Näimme, että jalat heiluivat, raippa viuhui, mitään ei tapahdu.
Miehet olivat ottaneet tytöt alas ja näyttäneet itse, oppitunti. Ja sitten takaisin. Pukittelua ja päkkimistä, mutta niinpä vaan likat sai ponit käyntiin ja lopulta laukkaankin.

Viimeiset päivät ratsastivat sitten ensin omat suosikkinsa ja toisen kierroksen näitä vaikeampia. Sheriffi veljineen/serkkuineen oli tyytyväinen. Kehui, että hyviä oppitunteja ovat saaneet ja hienosti saavat nämä vaikeatkin liikkeelle.

Hevoset tuolla ovat lemmikkejä. Niistä pidetään todella hyvä huoli! Työ on rankkaa, helteessä ei ole kevyt kulkea, mutta ne myös viedään varjoon huilaamaan useita kertoja päivässä. Iltaisin ne pestään. Joka ikinen päivä. Suolavesi ei liene hyväksi hevosenkaan iholle....  Ja tämän tietää siitä, että aamuisin ne tuoksuu ihanasti kukkashampoolle.

Jo jonain aikaisempana vuonna Sheriffi vei meidän tytöt käymään omilla talleillaan. Tänä vuonna hän puhui siitä jo aiemmin, kertoi, että siellä on kolme varsaa ja hän haluaisi näyttää ne tytöille. Sovittiin, että keikka tehdään "huomenna". Iltahan meni sitten siinä, että tytöt puhuivat minua ympäri lähtemään mukaan tulkiksi koska nuudelia ei osaa kukaan, mutta joitain englanninkielisiä sanoja he puhuvat ja nekin ovat tytöille vaikeita....  Lupasin kävellä perässä.

Aamulla ollaan rannassa ja joku toinen hevostenpitäjä tuo tytöille yhden ponin siliteltäväksi. Baarin rouva (mahdollisesti äiti.... ei näistä sukulaisuussuhteista ota selvää, mutta kovin samannäköisiä ovat eli taatusti perhettä...) sanoi varsin tiukkaan sävyyn miehelle, että "meidän hevoset ovat tulossa" ja minulle nyökytteli rantaa päin että "maa (=hevonen) come". Sanoin tytöille käyväni pienellä kävelyllä ja uimassa, että he voisivat silitellä mutta ratsastetaan sitten vasta paikan omilla kun ne vartavasten siihen tuodaan. (Off-season, kaikki otettava turistista irti....)

Puolen tunnin päästä Sheriffi nuorempine painoksineen (pikkuveli??) tulee, KOLMEN ponin kanssa. Käydään kohtuullisen älyvapaa keskustelu:

Sheriffi: This horse for Mama
Minä: Mama doesn't ride.
Sheriffi: Mama ride today. We go see baby horse.

Ja vierellä tytöt hihkuu, että "joo, äiti, saat valita.... ota Maxi". Annoin puhua itseni ympäri. Kiipesin Maxin kyytiin ja vannotin tyttöjä, että jos putoan, tulevat apuun. Ja ehdottomasti odottavat....

No, fakta: hevoset ovat laumaeläimiä. Nämä kolme: likkojen ponit Happy ja Banana sekä minun Maxi, asuvat samassa tallissa. Kun likat karauttaa laukkaan edellä, mitä tekee Maxi? No sehän lähtee myös laukkaan, koska sen lauma menee edellä.

Myönnän: pidin kaksin käsin satulan kaaresta kiinni ja toivoin parasta. Totta puhuen, hetken päästä Maxi siirtyi raviin ja se oli paljon epämukavampaa kuin laukka. Noilla vuoristoponeilla on lyhyt ravi. Minä en ole ratsastanut ennen, joten pompin kyydissä kuin kilon pussi riisiä. Lisää faktoja: urheilurintaliivit on kehitetty syystä!!!  (Eikä tästä aiheesta sen enempää....  AUTS!!)
Ja se, että Suomessa käytetään pitkiä housuja JA saappaita, siihenkin on syy. Jalustinhihnat todella hiertävät paljasta säärtä.... eritoten suolavedessä uinutta ja hiekkaista säärtä. (Tytöillä meni sääret rikki ekana päivänä, ja sen jälkeen joka päivä istuivat pyyhkeen päällä...)

Joka tapauksessa, päädyimme Sheriffin tallille, jossa hevoset lepäsivät varjossa, joivat, ja me silittelimme varsoja ja muita hevosia (yht. 6 kpl). Nuorempi painos kiipesi puuhun ja nappasi sieltä pussillisen mangoja, minkä jälkeen lähdimme takaisin. Ja jälleen tytöt lähtivät laukkaan rantaan pitkin poispäin, ja Maxi perässä....

45 min. ratsastuksen jälkeen olin varsin kuumissani, hytkytetty sekaisin kuin paraskin shaken, not stirred.... mutta olin tyytyväinen. Saatan ottaa muutaman privaattitunnin kevään aikana tuolla tallilla. Jospa oppisin istumaan rentona.

Ihailin tyttöjä. Siinä ne istuu kuin ahterin alla olisi superliimaa, ei hytky eikä heilu mihinkään, takapuoli ei noussut senttiä, oli askellaji mikä tahansa.  Lotta ratsasti suurimman osan aikaa jalat pois jalustimista juuri tuon hankauksen takia, rentona ja nauttien....





Kuvasaastetta, The Paradise 2013

6.2.2013, lähtöhetki,  vähän jännittää

 Ekana iltana 112 Residencessä, iltarauhaa

Näkymä parvekkeelta

Aamupala, edestä papaijaa, jackietä, ananasta ja pomeloa

Likat altaalla

Sähkömiehen unelma tai painajainen, näkökulmasta riippuen

Pihapiirin lootuskukka, yksi niistä

Elephant Villagesta

Klo on Suomen kesäajassa, meidän aikaa on siis 16:13 ja lämpötila on parvekkeelta, varjossa 

Toinen pihapiirin Lootus

♥ LOMA ♥

A dream come true

Tyttöjen loman paras osa. 14 päivästä ratsastivat 10, viimeisinä päivinä lopulta useamman kerran. Lotalla Happy, joka ei ollut mikään helppo poni vaan vaati aika reipasta kättä, pukitti ja temppuili. Juulialla Soong Thaa, joka puolestaan oli säyseä ja nuori poni.

Ja arvatkaa kenen piti kokeilla myös....

Lähdössä suomalaisten kanssa päivälliselle isolla porukalla.

Wat Huaymongol, ns. Musta Buddha. Paikka oli kaunis vaikkemme nuudelinkielisistä teksteistä mitään ymmärtäneetkään.

Lempiponit: Juulialla Maxi, Lotalla Soong Thaa

Tänä vuonna sanon reissun jälkeenkin: I'm in love with the place!
 

torstai 21. helmikuuta 2013

Lomalta paluu

On tietenkin täydellistä vähättelyä kommentoida reissun jälkeen, että "oli kivaa". Sellaista adjektiivia, joka yksinään kuvailisi mennyttä paria viikkoa ei suomenkielestä löydy. Eli jokseenkin mahtavaa...

Pikkulikat olivat koulussa vielä viimeisen päivän keskiviikkona ja lintsasivat luvalla vain viimeisen tunnin tullakseen kotiin heti 12 jälkeen. Jo 13 jälkeen Pirjo saattoi Juulian meille ja otettiin muutama pakkaskuva terassilla laukuista ja tytöistä. Sitten mimmit makuupusseihin ja autoon. Lohjan ABC:llä haukattiin hyvät pizzat ja päädyttiin hyvässä järjestyksessä kentälle. Poika sai viimeiset ohjeet ajaa varovasti, ja reissu sai alkaa.
Kentällä kaikki meni putkeen: check-in, baggage drop-off ja turvatarkastukseen. Vielä non-Schengen alueelle passien kanssa ja oltiin valmiita. Muutama karkkipussi ym. tuliainen tax freestä ja gatelle. Ja tuskin olin saanut kirjasta paria sivua luettua, kun koneen boarding alkoi....

Finnairin sinivalkoiset siivet.... ilmeisesti yksi ylimääräinen penkkirivi on saatu tungettua kyytiin päätellen jalkatilan ahtaudesta. Jopa minä pituudella pilattuine jalkoineni olin hätää kärsimässä. Ja lentomatkan ajan (10 tuntia) meitä viihdytti kaksi imeväisikäistä, jotka parkuivat kirjaimellisesti KOKO MATKAN. (Miksi, oi miksi, pitää lähteä reissuun alta vuosikkaan kanssa, jos sitä ei olla opetettu nukkumaan missään muualla kuin omassa sängyssä??? Voisiko sen opettelun tehdä jossain muualla kuin 300 hengen lentokoneessa yöllä??) Toisen penskan äiti viihdytti koneen väkeä huolellisesti kävelemällä ympäriinsä, ettei vaan kukaan jäisi paitsi tätä viihdyttävää kuorohuutoa.... päättelin emojen ilmeistä, että joutuivat kieltämään ykkösluokkaan kävelyn useampaan kertaan. Siis voi maailma näitä ihmisiä!!

Pääsimme kuitenkin Bangkokiin kovin kevyesti ja ilman kummempaa turbulenssia. Ja hämmästys oli melkoinen kun Finski parkkeerasi niin lähelle passintarkastusta, että kävelymatka kentällä oli reilu 100 metriä. Passit, maahantulokortit ja valokuvat, ja kun pääsimme laukkuhihnalle, se pyöri, ja ensimmäisenä tuli meidän laukku. Loputkin olivat kyydissä 10 minuutin odottelun jälkeen. Joten etsimään kuskia.

Kuski oli viimevuodesta oppineena ajatellut, että farangilla kestää monta tuntia eikä pitänyt kiirettä. Niinpä mentiin ohi ja jouduttiin jo vähän soittelemaan eestaas. Mutta kyyti löytyi. Matka Hua Hiniin vei vielä 3,5 tuntia mutta iltapäivällä oltiin siis kämpillä. Likoilla meni ehkä 5 minuuttia kun vaihtoivat uikkariin ja olivat jo altaassa, me laitoimme tavaraa paikalleen ja joimme parvekkeella ansaitut kahvit!

*************

Loma meni lasten ehdoilla. Jotain "kulttuuria" harrastettiin sen verran että päästään sanomaan ettei se pelkkää biitsillä makaamista ollut.
Mimmit ratsasti 14 päivästä ainakin 10. Viimeiset päivät, kiitos off-seasonin, Sheriffi ystävineen toi hevoset meille hoitoon (rannassa), ja likat pääsi ratsastamaan ilmaiseksi vielä toiset 30-45 minuuttia, "näyttääkseen, että he osaavat ratsastaa myös näillä vaikeammilla poneilla".

Tuhansien hymyjen maa näytti ehdottomasti parhaat puolensa! Tutut ihmiset rannassa, kaikki se huolenpito ja hyvyys. Ei sitä käsitä ennen kuin kokee.

**************

SATTUMIA: 

Loma oli eläimellinen monessakin mielessä. Eeva-Liisan kengässä oli toisena päivänä kuollut lepakko (ja sen mukana matoja kuten kuvitella voi.....), Eeva-Liisa sai myös gekon bikinien yläosaansa altaalla, hätisteli sammakkoa ensin uima-altaasta ja myöhemmin isä mätkäisi samaa sammakkoa sähkökärpäslätkällä kun se kiipeili oven päällä pystysuorassa seinässä....
Me silitimme puoli tusinaa heppaa, rannassa kauhistelimme mitä-lie-leguaania, ihailimme parvekkeen gekkoja (tukkai, jos tarkkoja ollaan...), silitimme Sheriffin heppatalleilla kalkkunaa, väistimme vihaista kukkoa, rapsutimme rannan koiraa (Cola). Tasaiseksi ajettuja käärmeitä oli tien varrella joka päivä....

Minä sorruin lasten houkutuksesta ratsastamaan ja päädyin olemaan Maxin kyydissä 45 minuuttia, kun käytiin Sheriffin talleilla.... MINÄ!! Pasi oli edellisenä päivänä suostunut kokeilemaan vartin ja tytöt pyysivät, että lähden tulkiksi. Kun sanoin tulevani kävellen, minut suorastaan raastettiin pollen selkään. Että huh....  ja ei puhettakaan, että olisi tyydytty käyntiin. Kissan viikset. Kun likat lähti laukkaamaan, Maxihan seuraa omaa laumaansa, laukaten.....   GiddyUp!!

Kuvia jossain vaiheessa kun saadaan siirrettyä ja katsottua läpi. Yhteensä tuhatkunta.