perjantai 21. elokuuta 2015

Hajanaisia ajatuksia aamulenkillä

* Klo 7:30, lämpö +8, itsellä päällä pitkähihainen T-paita, shortsit ja sandaalit. Vastaantulijoilla pitkää housua, takkia, käsinettä (!!) ja yhdellä lakki. Kuka ei kuulu joukkoon?
Olisiko niin, että hoitajalla, jolla on kylmät jalat, on lämmin sydän. =D

* Mummokoira oli eilisen kympin ja illan jokirannan perkaamisen (kolmisen tuntia) jäljiltä niin väsynyt, ettei lähtenyt aamulla lenkille. Jokainen vastaantulija kommentoi asiaa hyvin huolissaan. Meillä on tuttuja täällä. Ihana kylä!

* Onkohan Perniöläisillä mustilla labukoilla joku yhteinen viha-kanava, jolla ilmoittelevat toisilleen ettei Edua saa lähestyä kuin hampaat irvessä? Nimittäin tuttavalla on musta labu jonka kanssa on tähän asti ohitettu hyvin asiallisesti (emäntänsä kanssa), se on ollut enemmänkin välinpitämätön kuin kiinnostunut. Nyt muutaman kerran tullut isäntänsä kanssa vastaan, tänään viimeksi, ja jo pitkän matkan päästä hampaat irvessä hyökkii päin. Tällä kertaa Edu oli se hyvinkäyttäytyvä, joka ei edes irvistänyt vaan ennemminkin oli välinpitämätön.

* Edelliseen liittyen: onko epäkohteliasta jatkossa kommentoida, että "jos se koira kerran selvästi on päällekäyvä, ota nyt herrantähden edes remmiä vähän lyhyemmälle"? Meinaan peruutin jo itse pöpelikön puolelle kun he tulivat koko kadun leveydeltä remmi pitkänä ja toinen tosiaan hampaat edellä....

* Kesä jatkuu.  IHANAA!!

tiistai 18. elokuuta 2015

Pantry

Jenkkilässä kaikilla on hirmuiset ruokavarastot. Sanon hirmuiset ja tarkoitan sitä kirjaimellisesti. Kaikille siskoilla oli mm. kymmeniä (!!) kiloja sokeria, jauhoja, säilykkeitä yms. pitkään säilyvää ns. kylmässä varastossa. Tiedä sitten varustautuvatko maailmansotaan vai mihin, muistan vaan, että se oli tapana. Mekin syötiin muinoin jotain säilykkeitä, joiden päiväys alkoi tulla tälle vuodelle (hah!) ja niiden tilalle hankittiin uutta.
Siellä oli lähes joka talossa myös ihana komero, miksi sen kääntäisi, siis pantry. "Kaappi", vähän kuin meidän vaatehuone, jossa oli jemma kaikille ruokatarvikkeille. Itsehän olin asian unohtanut ja kun sen ensimmäistä kertaa näin, ihastuin taas, ja samoin teki Pasi.
Erityisesti Pennyn pantry teki vaikutuksen: sinne mahtuu ihanasti ihan kaikkea. Ja vielä vähän. Joten kun kotiin päästiin, heitin idean ilmoille, että josko meille sellaisen voisi tehdä, paikka kun periaatteessa on olemassa, vaatii vaan vähän pohdintaa minne kamat siitä nurkasta sijoitetaan.....


Pakastin on pois, kaapit vielä sijoillaan.


Tuossa miehessä parasta on sen innostuvuus ja se, että sitten alkaa tapahtua. Eipä kestänyt kauaa kun pakastin seisoi keskellä olkkaria ja kaapit oli irrotettu. Ja voila: mulla on pantryn paikka valmiina. Se oli vielä huikeampi kuin alunperin muistin, tilaa on nimittäin korkeussuunnassa kattoon saakka ja meillä asuinkerroksen korkeus ei ole vaatimaton.

Kämppä on toki ollut vaihteeksi kuin ryssän kaatopaikka kun kaikenlaista kamaa olosuhteiden pakosta on pitkin keittiön ja olkkarin pöytää, ei tarvi meinaan hesaria levitää minnekään muualle kuin lattialle....

Mutta eilen saatiin hyllyt paikalleen ja sapuskat alustavasti sijoitettua paikkaansa. Vielä tarvitaan vähän ämpäreitä, säilytyskoreja yms kamaa jolla nuo pienemmät kamat saadaan pysymään kurissa, ja sitten vaan ankaraa käyttöä. Vasta sen myötä sitten oppii missä minkäkin kaman on järkevää olla. Liukuovet siihen laitetaan eteen, niiden hankinta on listalla.


Koska kolosta poistettiin pakastin, jonka tahdon pitää asuintiloissa, se tietää nyt sitten keittiöremppaa muulle keittiölle. Tosin varsinaiseen keittiöön ei kosketa, vaan sijoitellaan kamat uudelleen tähän ruokahuoneen puolelle. Huh! Onhan tää taas homma mutta ihan hauskaa.

torstai 13. elokuuta 2015

Arki alkoi

Täytyy vähän kehaista omiaan, nimittäin tyttöjä. (Rehellisyyden nimissä tulee liian harvoin kehuttua ollenkaan!)

Koulu alkoi eilen. Lotta mainitsi ohimennen tiistaina, että "kai meillä on huomenna niitä lettuja".... koska siitä lähtien kun Joonas meni kouluun 2000, meillä on paistettu vinot pinot lättyjä aina ekana koulupäivänä. Minusta hauska perinne, ja vielä hauskempi nyt kun muksutkin sen muistavat. Joten Pasi paistoi täällä lettusia aamupäivällä ja vino pino oli vielä jäljellä kun itse kotiuduin. NAM!

Pakastimeen on saatu mustikkaa ja mansikkaa, joku raparperikin, mutta kun ikäänkuin reissulta paluusta lähtien ollut olevinaan niin kiire, etten ole ehtinyt puutarhalle, vadelmat on aina vaan puskassa....  Pienimuotoinen stressikin moisesta.
Eilen sanoin, että hitsit kun pitäis koirat lenkittää ja säästä johtuen teki niin mieli tehdä pitkä lenkki, mutta kun tarttis ehtiä sinne puutarhallekin niitä vattuja noukkimaan....
ja siihen Ronja, että "kyllä mä voin mennä ne vadelmat poimimaan, lataan vaan vähän musaa ensin kuulokkeisiin..." ja niin me koiraitten kanssa nautiskeltiin isoin kirjaimin kympin keikka ihanassa säässä ja sillä välin mimmi pisti parastaan ja järjesti meille purtavaa talveksi. Ihan mahtavaa!!!

****
Tänään sitten molemmat tytöt vihdoin kouluissaan. Lotta meni jo eilen, amis alkoi vasta tänään.
Ronja vaihtoi linjaa ja on nyt catering- ja hotellipuolella. Tavoitteena Porvoon matkailuoppilaitos.
Lotalla taas kasi ja koska siitä löytyy perfektionistia (keneen lie tullut??), ilmeisimmin melkoisen tiukan linjan taitaa ottaa opiskeluun.

****
Ihanaa kun arki pyörii taas normaalisti.
Omassa elämässäni parasta on se, että tykkään arjesta joten elän koko ajan iloista ja ihanaa aikaa, johon lomat vielä tuo oman luksuksensa!

maanantai 10. elokuuta 2015

Myöhäinen lounas

Eiliseen palatakseni: kaikki vanhemmat siis kutsuttiin syömään, Pasi askarteli noista tuhansista kuvista jonkunmoisen koosteen (muutama kymmen...) ja elettiin taas kerran reissu läpi. Ruoka oli jenkkityyliin sama mitä syötiin siellä viimeisenä päivänä.

Hain torstaina possunroikaleen Perniön lihasta ja heitin sen marinoitumaan liemeen: 0,5 l cokista, reilu rkl Sambal Oelekia, soijaa, sipulijauhetta, pippuria ja loraus nestemäistä savua, terveisin Smith's (bbq-kastike käy kun otsikossa lukee jotain ja hickory... meillä tykätään savusta). Nasu pötkötteli liemessä to-illasta eteenpäin, lauantaina se nostettiin pöydälle lämpiämään joskus 14 aikaan ja Pasi oli heittänyt sen uuniin illalla nukkumaan mennessä. Asteita ei ollut kuin karvan päälle sata ja siellä nasukka paistui reilut 14 tuntia nahka/läski ylöspäin. Melkoisen pehmeää oli kun vihdoin otettiin esille ja kuorittiin ylimääräiset läsät päältä... NAM!
Kaverina potut omasta maasta, rakuunaporkkanat ja maissia. Tietenkin vihreä salaatti kaupan päälle.

Olipa rattoisaa. Seura oli erinomaista, jutut lensi ja kaikille maistui. Jälkkärin jälkeen Pasi kierrätti kuvat telkkarista ja keitettiin kahvit. Anoppi oli tuonut taivaallisen mustikka-britan ja itse olin veivannut vielä juustokakun (vanilja) ja sille siirappikastikkeen (lime-sitruuna) joten kahvin kanssa siirryttiin terassille nautiskelemaan ja hikoilemaan.

****
Meillä alkanee jossain kohtaa TAAS keittiöremppa. Vaari ja Pasi sitä jo vähän mittaili....  otetaan vastaan vinkkejä minne sijoitan pakastimen ja jääkaapin.  =)

****
Tänään Pasi + koirat lähti aikaisin aamulla liikkeelle. Kyyhkysjahdin aloituspäivä. Koirille aamupala luontoon mukaan. Edu on edelleen (klo 16:45) melkoisen väsynyt ja on pääasiassa loikoillut päivän. Kunhan vähän viilenee, otetaan vielä kunnon iltalenkki.
Itse olen lojunut terassilla enemmän ja vähemmän ilman vaatteita, nautiskellut vaan auringosta. Ihanat vapaat!!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Yöpöllöilyä

Jotta työtunnit riittäisivät, mulle oli laitettu heti ekalle viikolle loman jälkeen pari yövuoroa. Jetlagistä ei tosin ollut tietoakaan, mutta muuten kroppa oli sitä mieltä, että sellaiset 10-12 tuntia unta vuorokaudessa kuulostaa hyvältä.... ja valvominen ei todellakaan napostellut pätkääkään.

Pasille osui VPK:n päivystys samaan viikonloppuun ja Joonas oli ajanut oman autonsa Turkuun jo viikkoja sitten.... yhtälö, joka tarkoitti sitä, että minä sain kyydin töihin ja sieltä pois tarvitsematta itse ajaa. Aika ylellistä.
Haukottelin perjantaina aloittaessa niin hartaasti ja sanoin, että nukahdan takuulla jossain kohtaa kesken työvuoron. Pysyin kuin pysyinkin hereillä, mutta aamulla kyllä torkahdin autossa kun se lähti liikkeelle. Onni onnettomuudessa etten ajanut itse. Joskus on ollut pelottavaa kun on tajunnut minkälainen pommi itse on tien päällä väsyneenä.

Tänään, viimeisen yön jälkeen, unta kyllä tuli taas jo autossa ja sammuin kuin saunalyhty sänkyyn päästyäni, mutta jostain syystä sitä riitti vain 1,5 tunniksi.....
Ehkä pienimuotoinen stressi tai jotain: kaikki vanhemmat ovat tulossa sovitusti syömään ja valmisteltavaa vielä on.

Kenties nukun sitten pari seuraavaa päivää kun olen vapailla? Toivottavasti. Kelin suhteen vapaat ei paljon parempaan saumaan olisi voineet osua...

tiistai 4. elokuuta 2015

Kotona siis taas

Koputan nyt varmuuden vuoksi maalaamatonta puuta, mutta sanon kaiken uhallakin: vielä ei tietoakaan jet lagistä. Ei sitä kyllä ehtinyt tulla mennessäkään. Ehkä kroppa on niin tottunut näihin kaheleihin valvottuihin vuorokausiin, kiitos työn.

Meillä oli siis todella onnistunut loma.
Ihana ystäväni Riitta ehti kommentoimaan, että jenkit näyttää sopivan mulle, koska nauran joka kuvassa. Se on totta. Meillä oli niin hauskaa. Ihmiset on sellaista, mitä ei pysty selittämään: se anteliaisuus, rakkaus, ystävällisyys ja hyvä tahto paistaa kilometrien päähän. Vaikka välissä on ollut 26 vuotta näkemättä, oli kuin olisi kotiinsa palannut. Kahden viikon matka tuntui kuukaudelta, koska tehtiin niin paljon ja ehdittiin käydä hyvin läpi kaikki vuosien aikana tapahtuneet asiat.

****
Ennen reissua kävi ilmi, että lentojen aikatauluja on rukattu ja siitä seurasi viikon verran sähellystä ja kiukuttelua kun lentoyhtiöt pesivät kilpaa käsiään, ettei kenenkään tarvitsisi hankkia meille hotellia, odotusaika Pariisissa nimittäin venyi yli 13 tuntiseksi.
Sekin kuitenkin järjestyi, vaikka täytyy myöntää, että minulle on jäänyt käsitys ranskiksista, että ovat töykeitä ja epäpalvelualttiita. Viimeinen Air Francen ihminen kuitenkin hoiti asian ammattitaidolla ja asiallisesti - tosin se vaati kolmella luukulla juoksemisen ja n. 3 km ravaamista ympäri lentokenttää illalla 23 jälkeen.

Hauska sattuma oli, että Valerie, ranskalainen nainen, joka oli muinoin vuotta mun jälkeen vaihtarina samassa koulussa, ja johon itse tutustuin seuraavana kesänä kun interrailattiin Euroopassa ja käytiin mm. hänen luonaan, lensi samalla koneella Pariisista SLC:n. Tätä emme tosin tienneet ennen kuin myöhemmin. Hän nimittäin vaihtoi Vegasiin lentävään kun me jäimme maahan. Luultavasti seisoimme toisistamme tietämättä vierekkäisissä jonoissa...
Valerien poika Pierre (15v) oli ollut maassa jo kuukauden ja puhui jo englantia kuin konkari. (Ja opetti mm. Jonin pojat sanomaan aidolla ranskalla, että he ovat ananas.  Je suis anana. Sisäpiirivitsi, joka naurattaa edelleen....)



****

Lyhyesti: saapumispäivänä maanantaina tehtiin vähän ajelua ympäri kaupunkia ja hämmästeltiin sitä, miten upeat maisemat voi suurkaupungissa olla. Ihastuin ihan täysillä Salt Lake Cityyn. Joka puolella korkeat vuoret, näin kesäaikaan ei sentään lumihuippuja, mutta todella kaunista. Muuten Joni & Scott asuivat kohtuullisen hiljaisessa lähiössä, jossa kadut hyvin pidettyjä, siistejä ja joka paikassa kunnon jalkakäytävät.
Tiistaina mentiin gondolihissillä (tuonkin sanan keksimiseen kesti eiliseen asti, tähän asti nimitin sitä koppihissiksi) yhden Ski Resortin huipulle 13 000 jalkaan (yli 3000 m) ja patikoitiin sieltä hauskaa polkua alas maisemia ihaillen, ja lopulta tultiin penkkihissillä loppumatka alas. Allekirjoittanut havaitsi itsessään korkeanpaikan kammon siinä kohtaa, kun tuolihissi lähti liikkeelle ja tajusin, että 300 m tyhjää ilmaa jalkojen alla ja me vaan istutaan siinä ilman mitään turvavöitä tms. ja kaikenlaista kamaa vielä sylit täynnä.....   Pasi keksi onneksi hetken päästä, että metallisen tangon sai vedettyä eteen.
Keskiviikkona fillaroitiin nelisen tuntia, syötiin siinä välissä ja tahti oli rauhallinen.
Torstai oli leipomispäivä: suomalaista kanelipullaa ja vähän pakkaamista ja pyykkiä. Ostoksia muuten, meinasi unohtua.


Jotain taisin tuoda... 

****
Viikonloppu meni pohjoisessa. Kuuden tunnin matka (ja kun syötiin ja pysähdeltiin, meni helposti 8 tuntia) ensin Wyomingiin Jackson Hole -nimiseen kaupunkiin, siellä Scott paikalla työasioissa. Jonin ja Scottin isommat lapset tulivat sinne omilta leireiltään ja tutustuttiin. Ilta meni kaupassakäyntiin ja pizzan syömiseen. Meitä oli 9 henkeä yhden makuuhuoneen kämpässä ja tunnelma oli leirimäinen.
Viikonloppu kului pääasiassa luonnonpuistoissa: Grand Tetons National Park ja patikointi Jenny-lakella, jokiajelu koskenlaskien sekä  tietenkin se Yellowstone. Ihan mielettömät maisemat, uskomatonta seuraa. Me naurettiin ja kikatettiin niin, ettei ollut kyllä karhuista vaaraa....



Ostin nämä kuvat netistä reissun viralliselta kuvaajalta. Toi oli niin hauskaa.

****
Seuraavan viikon maanantaina ajoimme ensin sen 6 tuntia takaisin SLC:n, ja me + Valerie jatkoimme vielä pikaisen uudelleenpakkaamisen jälkeen matkaa etelään kohti Santa Claraa, mun vanhaa kotikaupunkia. Saavuimme Pennyn (toinen isosisko) luokse yöllä yhden jälkeen ja luonnollisesti kukuimme kalkattamassa kolmeen....
Se viikko menikin sisaruksia tavatessa. Siellä sattuu ja tapahtuu parhaillaan Momin kuoleman vuoksi paljon, toinen pikkusisko Jandi on muuttamassa vanhaan kotiin, koska Dadillä on alzheimer, eikä hän pärjää ilman jatkuvaa läsnäoloa. Muutto oli parhaillaan vaiheessa, samoin talossa tehtävä remontti, ja sanapari MAD HOUSE oli tuttuakin tutumpi.

Joni pakkasi tällä välin omia poikiaan reissuun, koska he lensivät Pierren ja Valerien mukana Pariisiin. Sen jälkeen Jonikin ajoi etelään...
Päivän retki Grand Canyonille nosti taas karvat pystyyn. Seuraavana päivänä Hoover Dam ja Vegas. Tuolla kolmen osavaltion kulmassa asumisessa on puolensa: joka paikkaan matkaa pari tuntia ja noillehan se ei ole matka eikä mikään. Ihaninta oli, että sekä Penny että Jandi lähtivät myös mukaan näille retkille. Saivat hetken hengähdystauon kesken kaiken tohinan, muuton, remontin ja muun.

Perjantaina oli aika lähteä paluumatkalle pohjoiseen, koska meillä oli lauantaina lento kotiin.
Sen verran poikettiin suoralta Freeway'ltä, että ajettiin nopeasti Zion national park sekä Bryce Canyon. Erityisesti Bryce oli kokemus, joka seisautti veret.


Ihminen on melkoisen pieni otus tässä maailmassa. Näitä näkymiä ei kuvasta saa mitenkään eikä niitä totta puhuen käsittänyt vaikka oli paikan päällä.

Aika tavalla jäi hampaankoloon tässä mielessä.
Scott on reipas patikoija, joten jätimme pohdintaan milloin ja minne lähdemme porukalla. Yosemite kiinnostaa, samoin Bryce. Molemmissa voi patikoida päivän reissuja tai sitten kantaa enemmän kamaa mukana ja nukkua teltassa esim. yön. 

Joka tapauksessa jotain iskettiin jo varmaksi kiinni: Linzie tulee vuoden päästä Suomeen ja lähtevät Ronjan kanssa pienimuotoiselle reissulle Eurooppaan junailemaan. Linzie voisi olla Suomessa 2-3 kk ja mahdollisesti jompikumpi tai vaikka molemmat meidän tytöistä lähteä asumaan heille joksikin aikaa käymään vähäksi aikaa high schoolia kielen takia...... mahdollisuus, josta voin omakohtaisesti sanoa, ettei parempaa ole.

****
Muuta hullua: mun aivot kääntyi toisenkielisiksi kolmannen päivän aamuna. Oltiin jossain kohtaa Pasin kanssa kaksin liikkeellä ja selitin ja selitin jotain asiaa. Kohta toinen toteaa rauhallisesti omaan tapaansa: voit kyllä ihan puhua suomeakin nyt.  Ja minä, että "what?"

Edelleen näen unet näköjään englanniksi. Viime yönä heräsin johonkin ja tajusin, että in English mennään vielä....

Matkalaukut oli käyty kotiintullessa läpi. Molemmista löytyi lappu, että "inspected".
Ensin ajattelin, että ne lukuisat pullot vaniljaa yms herättivät kiinnostuksen läpivalaisussa, mutta sitten keksin: mullahan oli kaksi ISOA pötköä cheddaria ja kaksi pienempää, yksi kummassakin. Ehkä juusto näyttää pommilta kun sitä katsoo ruudulta.  Heh!




lauantai 1. elokuuta 2015

Five states in 13 days

What a vacation! Siinä tärkeimmät mitä kannattaa sanoa.


Vivi, Pasi, Joni & Scott


SnowBird ski resort, menimme koppihissillä huipulle asti, patikoimme jonkun matkaa alas ja tuolihissillä loput. Korkeus oli 11 000 jalkaa (n. 3000 m) merenpinnan yläpuolella. Ja mitkä maisemat....


Ei muuta sanottavaa.


Rodeo.
Vivi, Pierre, Chandler, Joni


Ilta Salt Laken keskustassa, Chandler nappasi kaikille rouville puskasta kukan korvan taakse, joten olihan se poseerattava.
Vivi, Valerie, Joni


Matkalla pohjoiseen. Tauko lounasta varten, Afton Wyoming, maailman suurin portti, joka on tehty pudonneista hirvensarvista. Jokseenkin vaikuttava, alta mahtui kevyesti iso rekka.


Matkalla Jenny Lake:lle patikoimaan
Chandler, Vivi, Linzie, Pierre, Pasi, Brendan, Valerie


Yellowstonessa oli runsaasti Buffaloita (vaikka kuva onkin otettu matkalla Grand Canyoniin.)


Varoituksia karhuista oli tiuhaan. Myyjä pyrki kovasti kauppaamaan meille purkillista Bear Spray'tä (vain $50/purkki) mutta jos Grizzly olisi tullut paikalle, tuskimpa suihkeesta olisi muuta saanut kuin kiukkuisemman karhun...


Pääsin kuitenkin yhtä karhua silittelemään. (Afton, Wy)


Naiset nauravat jotain kuvia Jonin puhelimesta.


Jenny Lake, upea patikointi
Vivi, Pasi, Chandler, Pierre, Valerie, Joni, Brendan, Linzie


Siinä se makasi, hirvenroikale, ihan kävelytien vieressä.
Ranger oli hivenen huolissaan kun porukka (aasialaiset lähinnä) käveli viereen kuvaamaan.


Näkymä Jackson Holen mökin parvekkeelta: The Grand Tetons.
Scott oli yrittänyt kiivetä sinne päivää ennen kuin saavuimme, mutta ukkonen ajoi porukan takaisin alarinteeseen. Harmi.


Yellowstone, yksi putouksista.


We were there.  =) 


Toinen näkymä mökin parvekkeelta, aamu-usva.


Yellowstone.
Näitä varoituksia oli joka paikassa, eikä hirveästi houkutellut kokeilemaan kestääkö maan kamara oman painon vai uppoaako. Useat polttavat itsensä pahasti joka vuosi ja vielä useammalle jää ikuiset arvet palovammoista. Lähteiden vesi/muta/liemi on todella kiehuvaa.


Pasi ja Scott haisevassa usvassa. Noiden lähteiden lemu oli todella mätiä kananmunia.


Kaunista turkoosia, kiehuvan kuumaa ja lemuavaa. Houkuttelevaa vai mitä?


3131 Santa Clara Dr. Vanha koti.


Käymässä kotona kesken muuttohässäkän.
Valerie, Penny, Ashley, Whit (Dad), Vivi


The Grand Canyon
Joni, Pasi, Vivi, Penny

Kävin täällä ainakin pariin otteeseen jo vaihtarivuoden aikana ja silti sydän pysähtyy joka kerta kun sen maiseman näkee. Ihan järjettömän upea!!


Koiria kuuluu aina kuvata.
Rex & Rusty


On the Dixie Rock
St. Georgessa on tämä kivi, johon tietty oppilasvuosi käy aina maalaamassa uudestaan koulun tunnuksen. Sen huipulta näki kohtuullisen kivasti koko vanhan kotikaupungin.


I'm there.


Jandi, Andrew, Penny, Vivi, Pasi


Hoover Dam
Vivi, Joni, Jandi, Andrew, Penny


Hoover Dam
En sano mitään muuta kuin että:

"Didn't go to that Dam tour, didn't get any Dam T-shirts but was walking on that Dam bridge."
Inside joke I guess.


Pala taivasta


Kittyn (Mom) hauta
Surullista, niin surullista. 


Matkalla takaisin Sale Lakeen, Zion park ja siellä leivottava Bumbleberry-pie


Vihdoin silmiin osui myös VUOHI. Tämäkin menee sisäpiirivitsistä....


Bryce Canyon, eipä tätä näkymää pysty kuvasta ymmärtämään saati selittämään vaikka siellä oli.


Mikä loma. Viisi osavaltiota (Utah, Idaho, Wyoming, Nevada, Arizona) kahdessa viikossa, tuhasia maileja auton mittariin, upeita patikointiretkiä, herkullisia lounaita piknik-tyyliin, rakkaita ihmisiä, naurua, kikatusta, juttuja, tarinoita, valvottuja öitä.
Valokuvia 2862.

Mietteitä maaliskuusta

Tämä ilmeisesti on laskennallisesti yleensä ensimmäinen keväkuukausi. Taivaan kiitos kaupunki sai aikaiseksi edes kertaalleen ajaa tästä mei...