torstai 31. joulukuuta 2015

Hyvästi 2015, tervetuloa 2016

2015, en jää sinua kaipaamaan. Muutama hassu viikko, joita kannattaa muistella, muuten yhtä kuraa alusta loppuun. Paska vuosi.

2016, odottavalla kannalla.
Aloitin sulkemalla sosiaalisen median omalta osaltani. Tulevan vuoden aikana nähdään oliko niitä oikeita kavereita, jotka ottaa yhteyttä kun ei voi koneelta lukea kuulumisia. Niitä on ehkä kolme. Loppujen kohdalla kyse on sitten iloisesta yllättyneisyydestä.

****
Menen illaksi töihin. Kotiin siinä vaiheessa, kun kotona läähättää yksi levoton sielu, hermostuneena jatkuvasta metelistä. Ei pysty syömään, ei voi päästää pihalle asioilleen, ei voi olla paikallaan.
Luultavasti istun lukemassa kirjaa kellarissa sen kanssa ja menen ennen puoltayötä nukkumaan. Yleensä se on siihen rauhoittunut.

Miksi Suomessa pitää rakettien ampumisen olla kansalaisoikeus? Ottaen huomioon ne vahingot, joita joka vuosi tulee kun känniääliöt ja kakarat aiheuttaa itselleen ja sivullisille, puhumattakaan roskaamisesta joita yksikään ei takuulla seuraavana päivänä ole korjaamassa.
Miksei rakettien ampuminen voisi olla oikeutettua kunnille, kaupungeille ja yhdistyksille? Paitsi, että tällä saataisiin kerralla vähän isompi ja hienompi show, se voitaisiin sovitusti myös aikatauluttaa niin, ettei paukkuarkojen koirien ja muiden eläinten tarvitsisi olla montaa päivää kirjaimellisesti kusi sukassa.

Eipä silti, ei tässä maassa montaa muutakaan järkevää lakia ole, joten tätä ei pitäisi viitsiä edes hämmästellä.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Maalaistörpöt kaupungissa

Päivitykset menee aikataulullisesti vähän väärässä järjestyksessä. Voi voi.   =) 

****
27.12. sunnuntaina nappasin likat autoon ja porhallettiin Hesan itäkeskukseen. Ronjahan on syntyperäinen Hesalainen, se oli meidän "lähikauppakeskus" vielä 90-luvun alussa kun asuttiin Mellunmäessä.

Oltiin Stockan parkissa just viittä vaille. Porukkaa jonotti jo ovilla (kaupat avasi vasta tasalta), mutta me oltiin nokkelia ja marssittiin sinne kauppakeskuksen oville ja päästiin sisään. Tyttöjen ilmeet oli näkemisen arvoisia siinä sisääntuloaulassa. Onhan ne isoja nähneet, mutta jotenkin sitä maalaisena kuvittelee, että näitä on vaan maailmalla. Takit oli jätetty autoon (ehdottoman fiksu liike) joten laskin likat irti. Sovittiin, että soitellaan.

Itsellä oli treffit mun Maailman Rakkaimman ja Ihanimman Ystävän kanssa. Oltiin Porvoon lukiossa p&p (=paita ja peppu) ja vaikka elämä on kuljettanut erilleen, yhteyttä ollaan pidetty säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt kun muksut alkaa olla riittävän isoja, huomaa miten sitä voi monen kuukauden tauon jälkeen vaan jatkaa siitä lauseesta, mihin viime kerralla päästiin eikä puhetta tarvii lopettaa kenenkään nenän pyyhkimiseen... 

Päkän kanssa suunnistettiin ekana Anttilaan, missä hän palautti yhden lapsen tuplana saadun joululahjan, sitten mentiin kahville. Iloinen yllätys, että Robert's Coffeessa oli edelleen piparkakkulatte tyrkyllä ja se oli taas erittäin hyvää. Siellä kulmapöydässä istuessa pistettiin aivot narikkaan, annettiin molemmat tulla ja tuuletettiin ajatuksia urakalla.

Vessareissun jälkeen käppäiltiin vähän ympäri ja valikoitiin ruokapaikkaa. Lopulta päädyttiin yläkerran ravintolamaailmaan, missä Mario's tarjosi ihan kohtuullisen hyvän broileriannoksen ja jälleen oli mahdollisuus antaa suiden paukkua. (Meidät tuntevat tietävät, ettei hiljaista hetkeä tullut. Oli ympäristön onni, että aika ajoin oli suu täynnä sapuskaa.... heh!)

Lopulta, kun sellaset viisi tuntia oli mennyt, Lotta laittaa viestin, että pitää mennä katsomaan yhtä tarjousmekkoa, jonka hän oli bongannut rippijuhliin. Harmi kyllä sitä tarjousta ei enää ollut ja minusta se oli tosi kallis (75 eur) joten jätettiin ostamatta. Pääseehän tuonne takaisin, ja keväämmällä on jo uudet mallit ja uudet kujeet. (En usko, että tytöt kieltäytyy lähtemästä uudestaan....)

Sitten ajettiin autot vierekkäin, siirrettin heiltä mulle pari 7,5 litran hanapakkausta pyykinpesuainetta ja hyvästeltiin tältä erää.
Ronja lähti kaverinsa luokse Stadiin, me Lotan kanssa haettiin juotavaa ja irtokarkkeja. Ja totta puhuen matkalla autolle vielä pari kirjaa ja Joonakselle joulunjälkeen joululahjaksi sähköhammasharja.

Kotona odotti lättyjä ja Star Wars: Empire strikes back. 

****
Enpä hetkeen muista yhtä hyvää päivää. Viisi ja puoli tuntia ostoshelv.... tai siis tietenkin -paratiisissa ja onnistuin ostamaan kahvin, lounaan, ne kirjat ja hammasharjan. Kävin yhdessä rättikaupassa sisällä.
Jengiä oli kuin maailmanloppua odotellessa. Ihan turha sanoa, ettei Suomessa irtonaista rahaa olisi.

Tää me otetaan uusiksi keväällä. Porvoosta tuohon on helppo tulla, samoin meiltä. Ja kun siellä voi laskea lapset vapaasti hillumaan, niilläkin on lystiä.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Hammaslääkärissä

Hetki, jota olen lykännyt: koirien hammaskiven poisto.
Itse pelkään hammaslääkäriä. Melko huono tekosyy olla hoitamatta toisten hampaita. Mutta kun siihen liittyy se rauhotus....
Jo keväällä kyselin kavereilta uskallanko. Mummokoira kun on kroonisesti sairas vanhuuden lisäksi. Lääkäri lohdutti, että sillä on hyvä sydän joten miksi ei kestäisi. Toisaalta hampaat ei omaan silmään nyt NIIN likaisilta edes näyttäneet, kiitos raakaruuan....

Tekosyitä toisensa perään. Joten kun piti rokottaa, varasin samalla hammashoidon kummallekin.

Aamulla pimeässä ihana metsälenkki. Saivat toheltaa vapaana, Mummokoira on aika säpäkkä näin pakkasella. Herättiin tarkoituksella hirveän aikaisin, että sain antaa niille ruokaa, lääkäri kun oli vasta puolilta päivin. (Edu oksentaa tyhjää mahaa, joten en olisi voinut pitää niitä nälässä sinne asti.)


Mummokoira laitettiin ensin alas. Se riehaantui piikistä, säntäili pitkin lääkärin huonetta kuin pahainen penikka... kunnes kiipesi ikkunalaudalle ja sammui. Mun oli pakko silittää ja vahtia, että se varmasti hengittää.
Pikkukoira sammutettiin hoitopöydälle. Ihan tasan mahalleen, "ei, en takuulla kaadu rennosti kyljelleen täällä..."

Tunnin päästä kaksi rokotettua, kaksi kaunista hymyä ja kaksi krapulaista autoon ja kotiin.
Kehuja tuli. Molempien hampaat hurjan hyvässä kunnossa jo valmiiksi, ihan kovasti ei ollut tarvinnut töitä tehdä. Ostin vielä monivitamiinipillereitä ja maksoin ihan törkeän hirveän kokoisen laskun.... sissus mä olen väärällä alalla.  *virnistys*

Karon kanssa myöhemmin päiväunet sohvalla, tuli yllätyskutsu yöksi töihin. (Pomokin sanoi, että "kun sä yleensä aina suostut..." Niinpä. No, hälytysraha ja ylityöt kelpaa tässä tapauksessa.)
Ja heräsin... Mummokoiran pissalätäköstä sohvalta. Ressukalla petti pito ja niin kaksi sohvatyynyä päätyi suihkuun.

(Myönnän, että mulla kävi ajatus hivenen mielessä. Joskus kauan sitten Hesan ell:ltä tullessa se pissasi samalla tavalla autoon....  Mutta ajatus unohtui. Onneksi on pestävät päälliset.)

perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulu

Lupauduin tekemään ylimääräisen yön tässä välissä.... joten ne paljon puhutut (ja hivenen lyhentyneet) vapaat siis vasta huomisesta.

Sunnuntaina meillä on joulu. Joten näihin sanoihin, näihin tunnelmiin, kohti uusia tuulia, uusia seikkailuja.....


tiistai 15. joulukuuta 2015

Talven ihmemaa

Kyllä ei mikään virkistä mieltä kuin se, että herää aamukolmelta julmettuun mekkalaan kun lumiaurat pitää kokoontumisajoja makuuhuoneen ikkunan takana. Olihan sitä lunta tullutkin jo peräti 2,5 senttimetriä. Vähintään kolmelle auralle oli tarve tuossa meidän risteyksessä.
Se siitä unesta sitten loppuyöstä. Vuoro vasta iltaan, mutta heräsin kyllä harvinaisen tympeällä tuulella. Eikä ainakaan vähennä intoa pohtia sitä muuttoa....

... niin. Appivanhemmat oli syömässä lauantaina ja kerroin heillekin suurena järkytyksenä, että jos ja kun tuo työpaikka siirtää meidät kaikki Turkuun, minä en jää tänne ihmettelemään kenen sormesta se suurin reikä vesilasiin jää, vaan muutan. Ajoin yhden talven tuota väliä, enkä edes päivittäin, ja tiedän mitä se oli. Ei kiitos.

Jossain muualla voisi ehkä olla myös kadut hoidettu vähän paremmin. Tänään nimittäin tein koirien kanssa iltalenkin pitkin kylää, oikeastaan sen ympäri, ja koska täällä tunnetusti on jalkakäytävää n. 400 metriä yhteensä, kaikki tienpientareet on taaperrettu. Ja fakta oli, että tiet on lanattu aivan peilisileäksi, mutta säästetty on siinä kohtaa, että olisi pari murusta hiekkaa tai soraa kaadettu kaduille....

Ei saa ymmärtää väärin: tykkään Perniöstä! Minusta on ylellistä kun on metsä minne ehtii muutaman minuutin kävelyn jälkeen, on upeat ulkoilumaastot kävelymatkan päässä kotoa. Mutta niistä ei ole varsin paljon iloa jos työt on 75 km päässä.

Aika näyttää.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Jouluhösellystä

Yövuorojen jälkeen viisi (5!!!) vapaata, niin ylellistä. Tässä ensimmäinen.

Tiedättekö miten hienolta tuntuu ajaa mäkeä ylös kun sekä naapurissa että omassa ikkunassa loistaa tähti, kuin opastamassa väsynyttä perille.













1988 Jenkeissä perheellä oli sellainen pata, johon Mom jätti päiväksi ruuan tulemaan ja palasimme koulusta ihanaan tuoksuun. Muistan vieläkin ne chili con carnet ja muut järjettömän hyvät syötävät. Olen sellaista pataa pohtinut vuosien varrella.

Kesällä Jonilla oli vastaava ja siellä heräsimme myös viimeisenä aamuna melkoisiin tuoksuihin...  ja oma ideani kirkastui, pata on saatava. Toisaalta samanaikaisesti pohdin olisiko painekattila kuitenkin meille kätevämpi. Oma lieteni vaan toimii niin, että kahden tunnin jälkeen se sammuttaa itse itsensä. Valmistuuko ihan kaikki kahdessa tunnissa? Joskus on ollut ongelma, kun olen jättänyt lihapadan hautumaan ja levy on sammunut kesken....

Google oli ystäväni ja hetken kaivelun jälkeen löytyikin nettikauppa, josta aidon ja alkuperäisen, Crock-Potin, saisi edullisesti vielä ennen joulua. Ja tilaukseen.



Laitoin eilen illalla siihen jäisen possunpalan ja mausteliemen, ja käänsin pienelle lämmölle päälle. Ajastimeen 9 tuntia.
Yövuorojen jälkeen ensimmäinen yö: olisin voinut hyvin nousta ja neljältä kun tuoksu alkoi levitä kämppään. Pitelin sängyn reunoista kiinni ja kun Pasin kello herätti viideltä, pakotin itseni olemaan vielä puoli tuntia.... 
Että oli pehmeää ja hyvää! NAM!! Tykkään!

****
Koirien kanssa todella varhainen aamulenkki, koko matka pimeässä, 7:30 - 8:30. (Suomen talvi on todella käsittämätön tämän pimeytensä kanssa.... pliiis, tehkää joku asialle jotain.)

Kotona ruisleipätaikina sillä välin noussut. Nopea piparkakkulatte, puikulat pellille nousemaan ja riisipuuron keittoon. (Riisiä ei ollutkaan tarpeeksi.... ohessa myös kauppalistan kirjoitusta.)

Ruisleivät uunista, puhelu rakkaan ystävän kanssa, ihan pieni tauko.

Joulusiivouksen osana halusin välttämättä, että keittiön välitilan kaakelit siivotaan, joten toin Kärcherin ylös, kytkin lämpenemään ja vetelin kaakelit säihkyviksi.

Samalla tuli vähän pohdittua mitä kaikkea pitää tasoilla säilyttää. Minulla on oikeasti siinä mielessä iso keittiö, että työtasoa on runsaasti. Kuitenkin AINA leivottaessa tuntuu, ettei tila riitä kun jos jonkunlaista keitintä ja konetta pitää olla esillä. Huoh!

Siivouksen jälkeen pienen pieni taikina kasaan ja muutama karjalanpiirakkakin vielä. 


Joulumielellä siis.
Päivä ei ole valjennut tänään lainkaan. Masentavaa.
Koska nämäkin kaksi näyttävät näin reippailta ja halukkailta, taidanpa ottaa remmit ja lähteä vielä toisen kerran metsään tänään....


Tuolit ovat kirpputoriostos. Maksoin niistä yhteensä 20 eur ja olen tykännyt hurjasti. Tosi kivat istua.
Saatan antaa verhoilla ne uudestaan. Taitaa olla parasta valita tollerinpunainen sävy....

torstai 3. joulukuuta 2015

Voihan peba

Alkoi talvikausi sen suhteen, että lenkkareissa kastuu varpaat mikä on tympeää. Erityisesti kun ensimmäisen 400 metrin jälkeen vasta mennään metsään ja varpaat on puolen kilsan kohdalla märät ja kylmät, ja lenkkiä jäljellä rapiat 7 km. Oli ihan pakko siirtyä maihareihin.

Monet minut tuntevat ovat joutuneet kuulemaan, miten mun selkä ei tahdo kestää juuri mitään kenkää. Vaiva johtuu jaloista: aikanaan 80-luvun lopulla leikatut nilkat on kiristetty vähän liian tiukoiksi ja askellus oireilee siis lonkkaan asti ja säteilee siitä näppärästi ylöspäin. Heti kun lyön jalkaan kovapohjaisen jäykän kengän, askellus muuttuu ja selkäongelmat alkaa. Tästä syystä vihaan talvea. Sellaista talvikenkää ei ole tehtykään, joka vastaisi mun ääreis-neutraalia ja löysää Asicsin tossua.

Joten vaihdoin Meindlin maiharit koipeen viime viikon lopulla. Lenkit sujui kivasti, varpaat oli kuivat ja niillä ON erittäin hyvä kävellä maastossa. (Tosin jäykkäpohjaisena ne on kallioilla yllättävän liukkaat kun ei ole mitään tuntumaa...) Viisi lenkkiä ja avot, pakarakramppi on täällä jälleen.
Niin venyttelyn vastainen (eli laiska) kuin olenkin, olen venytelly, ja sivellyt tiikeribalsamia ja hevoslinimenttiä sekä takareiteen että pakaraan. Ja eilen aamulla lähdin lenkille tossuissa, päätöksenä mennä pururadalle pelkästään, koska siellä ei ole pakko loikkia minnekään märkään.
Ja eilenhän oli pakkasta, joten asfaltti oli jäinen ja liukas. Se lipsuttelu tekee myös tosi höpöä ja pari kertaa jalka vaan ei ottanut painoa päälle...
Lenkki tuli kuitenkin tallusteltua ja kun lihakset lämpenee, ne kestää vähän paremmin. Mutta kankku ja reisi kramppaa aika ajoin ihan vaan istuessa, mikä hiukan hidastaa toimintaa.

Pasi voitti jostain Omronin neuro-stimulaattorin ja eilen istuin lätkät persiissä ja otin sähköhoitoa parin syklin verran. Aamulla kävelylle lähteminen ei kuulostanut kivalta mutta mentävä oli... ja otinpa äsken vielä parit sähköt lisää.
Jää nähtäväksi. Yö oli jo levoton, koska särky säteilee myös selkään. Koko kroppaa kun en pysty mitenkään sähköttämään kivuttomaksi.

Raivostuttava riesa. Mielessä on käynyt sekin, että tarjoisi noita nilkkoja leikattavaksi uudestaan.... tosin askellus näiden 30 vuoden aikana on varmasti jo mennyt sellaiseksi, että siitä seuraisi vain uudenlaisia ongelmia.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Hyväpäivä

Tiedättekö sellaisen tunteen, kun asiat vaan loksahtelevat paikalleen ja kaikki sujuu kuin valssi?
Tänään oli sellainen päivä.

Aamulla heräsin peltien kolinaan, kuulosti kuin olisi satanut tasaisesti ja lisäksi tuullut kunnolla. Kuitenkin kun olin noussut, syönyt ja pukeutunut ja pihalla koirien kera, ei vettä satanutkaan. Tuuli toki oli reipas, mutta siihenhän on totuttu.
Aloitettiin perinteinen aamulenkki suunnistamalla metsään. Ja kyllä, olin ollut viisas ja pukenut maiharit (vaikka jalka ei niistä tykkääkään....) joten metsänreunaan päästyämme en kastellut sukkia heti, vaan pystyin kävelemään varsin kivasti. (Ehkä olen oppinut kävelemään älykkäämmin, ainakaan jalka tai selkä ei ottanut itseensä mitenkään merkittävästi....)
Hurjan pimeää tosin oli. Kello oli tasan 8 kun lähdettiin ja vasta hyvinkin tunnin päästä valostui niin, että pystyi sanomaan muutaman kymmenen metrin päästä mitä siellä näkyy. Tämän asian hyvä puoli: eipä ollut ruuhkaa poluilla....  Koirat sai häröillä vapaana ja lukea omat aamulehtensä huolella tai huolimattomasti.

Reilu seiska tuli käveltyä, Edun johdolla vielä pururadalla alkuperäistä suunitelmaa pidempi reitti kun poika niin sutjakkaasti sinne suunnisti ja muorikoira marssi perässä häntä pystyssä.
Kotona ensin koirat suihkuun, sitten itse. Vähän pyykkikin ehdin huitoa koneeseen ja pyörimään.

Talven lomaa varten soitin yhden puhelun, jonka lopputulema oli erittäin mieluinen: kohde vaihtui toivotunlaiseksi. Ilman mitään kuluja. Jei!

Erinomaiset kahvit, vähän paahtoleipää (niin, jos päivälle jotain heikkoa haluaisi hakea, se olisi eittämättä tilanne, etten syönyt mitään järkevää koko aamupäivän aikana...) ja lukemista. Pari laskua maksuun.

Iltavuoroon töihin hyvissä ajoin. Matkalla paketti postiin, suunta sille valtameren taakse, vähän jouluiloa.
Töissä hyväntuulista porukkaa. Vaihdoin muutaman sanan pomon kanssa, hyvällä lopputuloksella, jätin myös matkalaskun maksettavaksi ja lopulta vuoronvaihtoon naurun saattamana.

Iltavuoro hyvällä mielellä, joululauluja hyräillen, vähän välillä reippaampaankin menoon innostuen. Loistavat työkaverit, ihana fiilis!!

Järjettömän hyvä päivä!!
Ja hei, koska työputkella alkaa olla mittaa, mulla on huomenna jo perjantai!

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Joulumarkkinat

Ihania kuvia jostain Saksan ja Itävallan joulumarkkinoilta.
Kuka lähtee mun kanssa marras-joulukuun taitteessa 2016 jonnekin pitkäksi viikonlopuksi??

Yövuoron krapulassa; myyntimies, älä vaivaudu

Ensimmäiset yövuorot yli 9 viikkoon takana. Jännitti muuten ihan tolkuttomasti ennen ensimmäistä yötä. Olin takuuvarma, etten pysy hereillä. Ja aamulla viiden jälkeen seisoin parvekkeella pakkasessa ja toivoin, etten nukahda.... väsytti nimittäin niin paljon. Ennen seiskaa seisoin siellä uudestaan ja odotin, että tuttuja naamoja alkaisi tulla pihaan ja kävellä ohi, olisi lupaus kotiinpääsystä.
Kotimatkalla pää oli niin tyhjä, että onneksi yhtään elukkaa ei osunut näköpiiriin....

Joka tapauksessa, näistäkin selvittiin.
Sää suosi päivällä-nukkujaa. Kaunis pakkaspäivä ja aurinko. Oli ihanaa lenkkeillä koirien kanssa herättyään. Päivänvalo teki hyvää ja mieli piristyi kummasti.
Tänään sää sitten näytti jo toisen puolensa kun alkoi vapaat: vettä tuli aamusta ja edelleen on harmaata ja synkkää.

****
Meillä uusittiin taloon kaikki ikkunat muutaman vuoden aikana. Viimeiset hankittiin ehkä 2008 tai niillä main. (Voin hyvinkin muistaa väärin.) Joka tapauksessa minusta kyllä ulkoa katsottuna näkee, että ne on uudet.
Katto vuosi syksyllä 2010 ja vaihdettiin kiireessä ennen Thaimaahan lentoa samana syksynä. Muistan ikuisesti: räntää/lunta tuli vaakatasossa ja jossain kohtaa pakkanen tippui -15°C tuntumaan - ja talossa ei ollut kuin villat ja muovi päällä.

Näistä remonttimuistoista tähän päivään: tulimme koirien kanssa lenkiltä aamulla ja pihassa seisoo mies. Edu tietysti tapansa mukaan haukkui hulluna ja mies vähän väistyikin, mutta tunki kuitenkin terassille ja alkoi tarjoamaan Tiivi-ikkunoita. Totesin varsin tylysti, että ikkunat on niin uudet, ettei niitä nyt tähän hätään vaihdeta ja passitin miehen matkoihinsa.
Olin hädintuskin saanut märät vaatteet roikkumaan ja itselleni kuivaa (se Lotan rakas potkupuku...) päälle kun ovelle koputettiin.
Olin suoraan sanottuna järkyttynyt, kun oven takana seisoo toinen mies, ja tarjoaa tällä kertaa KATTO-remppaa.
Tämäkin mies sai lähtöpassit haukkujen kera ja jäin hetkeksi pohtimaan, näyttääkö meidän kämppä oikeasti siltä, että se kaipaa jotain remonttia kipeästi. Eikö nuo myyjät vaan avaa silmiään tullessaan pihalle vai mikä tässä maksaa?  Meille on kyllä tarjottu sekä ikkunoita että kattoa aiemminkin, mutta ei ihan näin tiuhaan....

Olin virittänyt tulen takkaan ja istuin selaamassa viikkoja vanhoja lehtiä kun oveen kolkutettiin taas.
Kiitos Edu, kun olet siellä valmiina rähisemässä.... nimittäin ne Vartiotornin tarjoajat saivat sitten jo korvallisen ja uhkasinpa päästää koirankin irti. Tällä kertaa lehteä ei jätetty ainakaan terassille, postia en ole vielä hakenut.....

Joten. Hankintalistalle pitänee laittaa. Mielellään usealla kielellä, koska niitä hilavitkutin-kauppiaitakin pyörii...


perjantai 20. marraskuuta 2015

Hyvä päivä

Satunnaisia hauskoja tapahtumia ja sattumia:

- Mulla on tosi kiva opiskelija. Hän on syventävällä jaksolla ja täysin valmis vaikka tulemaan mulle kollegaksi, niin pätevä. Ihana ohjattava. (Auttaa toipumaan edellisen jättämästä fiiliksestä.....)

- Eilen jälleen TYKSissä luennolla. Hyvä puhuja (kuten muutkin yliopiston puhujat tähän asti) ja mielenkiinto aiheeseen on edelleen kova. Täytyy siirtyä kirjoittamaan seuraavaa työtä pikkuhiljaa.

- Turun reissulla pitkästä aikaa visiitti lapsen luokse. Treffattiin Myllyssä, jossa hän söi ja minä join kahvit, sitten haettiin vielä kassillinen ruokaa ja ajettiin kämpille. Sillä on kaikki niin hyvin. Ilo katsoa ja kuunnella.
Olivat olleet jossain Slushin viereisessä tapahtumassa, minne heidät oli valittu osallistumaan. Viikonlopun koodaustapahtuma ja hyviä kontakteja. Ihanaa kun se on niin innostunut valitsemastaan alasta ja motivoitunut opiskelija.

- Ostin joitain viikkoja sitten puhelimen. Eilen kävi ilmi, että lapsikin on ostanut itselleen uuden. Mulla on nyt todistettavasti erinomainen luuri, pojalla on sama malli. Nauratti. Hän on nimittäin todella tarkka siitä, että puhelin sitten myös toimii, sehän on hänelle työkalu.

- Olen vähän viritellyt jo joulua. Odottaminen on parasta!



Joulusta:
Olen tänä vuonna joulun töissä, kaikki kolme päivää. 
Puhuin asiasta kotona ja kommentit oli luokkaa "jaa, no syödään sitten joku toinen päivä oikein hyvin ja pitkään, eihän se nyt siitä päivästä kiinni ole".... eli ihan kuten ajattelinkin. Edeltävän viikonlopun olen vapailla, joten aikaistamme joulun varmasti syöminkien osalta näin.

Töissä saan kuraa niskaan asiasta taas. Ihmiset ei edes halua ymmärtää. Meille joulu on mielentila, ei päivä kalenterissa. Ainoa asia, jonka mukaan työvuoroja toivoin oli, että saan katsoa kotona joulurauhan julistamisen eli menen iltavuoroon.

Jouluruokia olen vähän jo suunnitellut. Perinteet on ajat sitten paiskattu mäelle, tänä vuonna ehkä taas jotain uutta ja jännää. 

lauantai 14. marraskuuta 2015

Nightwish

Olen aiemminkin (edellisessä blogissa) hehkuttanut bändiä. Ei auta. Olen ollut intohimoinen Dingo-fani muinoin 1980-luvulla ja tämä kolahti samalla tavalla silloin 2000-luvun alussa.

Kesällä keikka oli samaan aikaan kun olimme Jenkeissä. Hirveän pahoillaan ei toki voinut olla, ettei keikalle päässyt kun vaihtoehto oli Yellowstone..... mutta toki mielessä kävi, että marraskuun konserttiin olisi hienoa päästä. Työvuorotoiveeksi laitoin, ettei iltavuoroa, mutta sitten tuli saikku ja kaikkea muuta ja liput jäi ostamatta.
Joskus viikko sitten katsoin lippumyyntiä ja vain aivan korkeimmalle piippuhyllylle olisi saanut enää paikan joten vähän haikeana totesin, ettei aina pysty.
Ja sitten vanha koulukaverini laittaa fb-sivuilleen, että hänen kaverinsa yrittää päästä lipusta eroon muiden menojen takia. Jösses! Olin samantien käsi pystyssä. Työvuorotkin natsasi täydellisesti. (Joskus ihmisellä käy mäihä!!)



Eilen ajoin vanhoille huudeille Itä-Helsinkiin. Treffasin tämän Marjon, joka luovutti minulle lipun. Hän oli sen voittanut firman palkintona, joten kenelläkään ei ollut rahaa kiinni siinä. Fiilis oli melko uskomaton, kun sain sen käteeni.
Itiksessä pörhälsin vähän, haukkasin bagelin ja varsin herkullisen porkkana-juoman (carrot cooler tms) ja ihmettelin suuren maailman menoa.


Olemme asuneet muinoin tuolla ja Itis oli meidän "lähikauppakeskus". Vähän on kasvanut noista vuosista, siellä oli kauppoja joista en ole edes kuullut. Totesin siinä itsekseni, että tyttöjä on turha lähteä raijaamaan Tallinnaan, vaan voidaan tehdä päiväretki tuonne ja niillä on siellä jopa hauskempaa. Hintataso räteissä ja lumpuissa on kuitenkin sama.
Ainoa lievää hämmennystä aiheuttava asia oli, että siellä puhuttiin enemmän venäjää ja erilaisia arabiankielisiä kieliä kuin suomea....

Jotta saisin aikaiseksi myös jotain älykästä, tein pienen kotiseutu-sightseeing'in ja ajoin vanhojen kotikulmien läpi vielä vanhemmille kotikulmille (Vantaan Hakunilaan) ja piipahdin Ikeaan. Meillä on mennyt muutama lasi rikki ja koska se oli tavallaan matkan varrella, nappasin kuusi lasia matkaan. Otin myös pari kynttilää, joten kokonais ostossumma oli päätähuimaava 9 eur. Enpä muista hiljattain päässeeni siitäkään kaupasta ihan näin halvalla.

Päiväkahville ajoin Kirkkonummelle "velipojan" ja vaimonsa luo. Ihana nähdä heitä! Lämmin halaus Tina ja Pate!! Tulkaa pian meille! 
Koska aikaa oli hyvin, juoruttiin urakalla, juotiin kahvia ja oli niin lämminhenkinen ja kiva fiilis. K-nummen Prismassa poikkesin sen verran, että ostin muutaman paketin teetä. Kun käyn harvoin noissa isommissa liikkeissä kotona ollessa, aika ajoin harmittaa pienet valikoimat lähikaupassa. Tuolla oli kivoja tee-merkkejä ja aamut on taas hetkeksi pelastettu.

Sitten illansuussa kohti Barona-areenaa, tai nykyään se on ilmeisesti Metro-areena. Oli mikä oli, liikennemerkeissä lukee edelleen Barona....
Auton sai hyvin parkkiin ja itse asiassa loistavalle paikalle lähes ulosajon viereen.

Lämppäri oli HUONO. Mutta....  itse keikka sitten. Joo, eipä siitä muuta kuin että ne kuulostaa ihan omilta itseiltään myös livenä. Jos vertaan Dingo-aikoihin, niitähän toki katsoi muttei kuunnellut livenä, mutta näitä sekä katsoo että kuuntelee.
Floor Janssen on parasta mitä bändille on tapahtunut. Järjetön ääniala. Jollain aiemmalla levyllä on Brittiläinen poikakuoro (sopraanoita) yhden kappaleen alussa ja niin vaan Floor veti poikien osuuden ihan itse.... kylmät väreet vaan kiiri selässä.


Ever Dream


Alpenglow


The Islander tähtitaivaineen


Ghost Love Score  (Tää on niin käsittämätön veto...)


Pillipiipari Troy ja The Greatest Show on Earth

Ainoa häiritsevä tekijä oli isohko, ilmeisesti jonkun firman sponssaama, porukka, jotka istuivat kahdelle edessä olevalla rivillä. Olin nähnyt aiemmin yhdessä VIP-aitiossa Tuomaksen ja Floorin haastattelussa ja sitten näitä vanhoja setiä ja tätejä yksin ja yhdessä valokuvattavana. No, joko tarjoilua oli ollut liikaa, tai sitten kertakaikkiaan vaan ihan noin vaivaisten ihmisten ei pitäisi keikalle lähteä. Nimittäin siinä oli 3-4 setää, joiden piti hypätä veskissä ihan joka 10-15 minuutin välein ja se alkoi jurppia jossain kohtaa niin, että harkitsin jo kalauttavani niitä kalloon....  Jos prostata vaivaa noin paljon, pitää tajuta olla juomatta tai laittaa vaipat.

Ah ja voi! Seuraavaa kertaa odotellessa!





keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Marraskuu

Kuukausista kamalin, elämme sitä juuri nyt.
Olen niin syntynyt väärään maahan, en kestä kaamosta, pimeyttä, sadetta, synkkyyttä ja kalseutta.

Tänä vuonna myönnettäköön, että on ollut helpompaa kuin aiemmin. Tosin maailmalta tuli huonoja uutisia, joiden takia oli mieli aika maassa tässä menneen viikon. Jos olisivat lähempänä, olisin lentänyt itse paikalle, nyt teki vähän heikkoa....
Parempaan päin kuitenkin onneksi jo mennään.

Arki pyörii.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Uutiset Suomesta

Aamun Hesari sai ärsyyntymään: juttu jostain koulusta, jonka lapset opiskelevat parakeissa kun rakennus on homeessa. Pikkujutussa vieressä tarina jostain paikkakunnasta, jonne rakennetaan maan ensimmäistä hirsikoulua, koska on todettu hirsirakennuksen olevan sisäilmaltaan erinomainen. Ongelma vaan on, etteivät hirsirakennusten ilmanvaihtomääräykset toteudu nykystandardien mukaan.

Pisti kiukuttamaan tosissaan. Mikä tässä maassa mättää kun asioita ei osata enää tehdä kunnolla vaan kaikki on yhtä juosten kustua ja sekundaa? Ja että raha on ainoa, mikä ratkaisee.
Miksei niitä standardeja voida muuttaa kun KAIKKI rakennukset järjestään jostain 80-luvulta on nykyään mätiä, kun rakennustekniikka on muuttunut ja sen mukana näköjään maalaisjärkikin on vedetty vessasta alas.
Ehkä nämä muovipussikämpät kaikkine hiton hienoine ilmanvaihtosysteemeineen ei todistettavasti sovi tähän ilmastonalaan? Eikö noin 30 vuoden jälkeen voi todeta, että metsään mentiin ja lahjakkaasti? Miksei?

Tämäkö on halpaa kun tehdään sutta ja sekundaa ja sitten a) korjataan niitä vuosi vuoden perään ja b) sallitaan ihmisten sairastua huonon rakentamisen takia? Joku kohta näistä kahdesta on sellainen, jota en vaan pysty käsittämään.

Jos meillä kotona aika ajoin lattiat on kylmät (meillä ei suoranaisesti vedä, mutta lattialämmitystä ei ole, ja toki painovoimainen ilmanvaihto tuntuu vetona) niin sehän on oikeastaan tasan ja vain pukeutumiskysymys. Meillä aikuisilla on tohvelit, tytöillä villasukat. Rankkaa.

****
Toinen, jokavuotinen, pännivä asia, on nämä verotilastot.
Kateellisten naapuriakyttäävien kansalaisten maa.
Onko jollakulla oikeasti kiinnostusta tietää mitä se naapuri tienasi viime vuonna? Mitä sillä tiedolla tekee? Kadehtii vielä vähän enemmän sitä naapurin uutta riippumattoa? Jättää lähettämättä joulukortin?

Hoh ja hoijaa.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Halloween

Olen vuosia ollut sitä vastaan, että kaikki mahdollinen jenkki-hapatus raahataan tänne ja sitten krääsäkauppiaat on ainoa taho, joka ideasta hyötyy.
Toisaalta jo aika monta vuotta sitten isompi tyttö järjesti useampana vuonna peräkkäin synttäreidensä juhliksi Halloween-teemaisen diskon... kaikkine oheiskrääsineen ja tarjottavineen.

Tänä vuonna meillä ei mitenkään juhlittu, mutta olen muuttanut omaa ajatusmaailmaani matkan varrella. Suomen syksy on synkkä, pimeä ja pitkä. Miksei siihen voisi jotain hippaloa vähän ujuttaa? Trick or treat -kierros ja mahdollisesti jopa tuttujen kesken sovittu trick voisi olla ihan hauskaa (ilman vessapaperia tai kananmunia....). Isolla porukalla yhteiset illanistujaiset. Kyllä.

Tässä maassa muutenkin pönötetään ihan liikaa. Juhlapyhät on yhtä haudoilla juoksemista (mielellään räntäsateessa) ja sen jälkeen pimeässä kämpässä yksin istumista telkkarin äärellä ja pitäähän sitä nyt kossua ottaa, Suomalainen juhlapyhä kun ***kele on....

Jenkkilässä itsenäisyyspäivä on koko kansan juhla. OK, ajankohtakin on ehkä vähän helpompi piknikkiä ajatellen, mutta silti. Käsittääkseni itsenäisyys on asia, jota voisi ihan jokainen juhlia. Suomessa yläluokka bailaa ja rahvas tuijottaa sitä telkkarista. Onpa  hauskaa. (Ja sitten nuo jo mainitut "tarjoiltavat"....)

Monta vuotta sitten ystäväpariskunnan kanssa ideoimme bileitä itsenäisyyspäiväksi. Kunnon hauskat juhlat, ruokaa, juomaa, kaikenikäisille sopivaa, ehkä vähän tanssia, seurustelua, miksei sauna ja lumihankikin.... ja illan päätteeksi iso yhteinen ilotulitus.
Mistä vetoa, että ilotulitukseen ei saisi lupaa tuolle päivälle vaikka olisi miten hyvä peruste?

****
Muuta: olin viime viikolla kolme päivää töissä. Henki kulkee kuin pendolino, ei kuten vanha lättähattu piipittäen ja puuskuttaen. Hauskaa.
Tuntuu hyvältä olla jälleen ruodussa.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Jatkuu

Siitä, kun ensimmäisen kerran päädyin hengittelemään Ventolinet ea:n verhoihin, on nyt kolme viikkoa. Virallista saikkua takana 15 päivää, mutta käytännössä olen näiden kolmen viikon aikana käynyt tekemässä sen yhden vuoron, joka toi saikun...

Kolmessa viikossa ehtii paljon.

Olen kävellyt koirien kanssa 205 km (tänä aamuna laskettu luku). Ilman yhtään lepopäivää. Valitettavasti se tuntuu selässä ja jaloissa.... lepoakin tarvittaisiin.

Kirjasto on lempipaikkani, olen lukenut 18 kirjaa,
19. on nyt vaiheessa... saan sen loppuun tänään ja jatkan seuraavaa. Lukeminen on intohimoni.

Olen aloittanut katsomaan Greyn Anatomian kausia alusta, nyt on viides ohi (eilen kaksi viimeistä ahdistavaa jaksoa pikakelauksella) ja kuudes aloitettu. Pysyykö työote tällä kasassa? Ei takuulla...  *röhönauru*  (Tjaah, taisin aloittaa katsomisen ja paljon ennen lomaa...)

Olen leiponut. Leipää, pullaa, kakkuja, piirakoita, yhtä sun toista. Tehnyt ruokaa, nautiskellut keittiöstä ja ajasta. Pessyt pyykkiä. Yhden ensimmäistä kertaa en ole imuroinut. (havainto tämäkin) Pitäisikö tänään? Arki on pyörinyt.

Olen ollut patalaiska, lojunut ihanassa Lotan potkuhousuhaalarissa pitkin kämppää. Vaikka puhelin krenkkaa, en ole saanut aikaiseksi pestä hiuksia, piirtää silmiä päähän ja pukeutua esim. farkkuihin, että olisin voinut lähteä ihmisten ilmoille vaikka nyt vertailemaan puhelimia...  (Ruokakaupassa kävin pipo silmillä....)

Olen naureskellut tinttejä, varpusia, pikkuvarpusia ja yhtä tikkaa. Lintujen ruokinta on aloitettu ja meidän parvekkeella on vilinää. Että ne tirskuttaa.

Olen saanut nauttia kauniista säästä ainakin 90 % ja luultavasti jo yksin tästä syystä tämä syksy tulee olemaan helpompi kuin viime vuonna. Kirkasvalolamppu tosin on käytössä aamuisin.
Olen juonut enemmän ja vähemmän hyvää kahvia ja silittänyt koiria.

Kolmessa viikossa ehtii paljon.
Koirat jäävät takuulla kaipaamaan tätä lomaa: joka aamu ihana pitkä lenkki vapaana metsässä. Sen jälkeen rötköttelyä missä milloinkin. Karo yleensä sohvalla, Edu mun jaloissa toisella tuolilla, pää mun jalkojen takana.

On kiva palata töihin.
Toisaalta pakko myöntää, että olen nauttinut tästä suunnattomasti.
Huono omatunto seuranani olen nauttinut mahdollisuudesta olla terveenä luvalla pois töistä. Sairaslomalla.
Toivottavasti siellä on tuuletettu paikat kuntoon.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Ärsyynnyn

Sallin itseni ärsyyntyä. Pikkuasioista? Takuulla.

* myynti-ilmoituksissa: 1 kpl:tta (1 kpl), drigoo (trikoo?), teeppari (what?? T-paita kuvasta päätellen), gollarit (college (paita/housut)), vähästi/muutamasti käytetty (vähän/muutaman kerran??), painavEmpi, kyynErpää....   jukolauta ihmiset, opetelkaa kirjoittamaan!

* ketä, ketä, ketä.... sissus tätä varsinais-suomalaista puhetapaa.... tätätätätätätät.....
* samaan liittyy tää "nyt mä istusin", "huomenna mä kaatusin, sit mä kait nousisisisin..."  isi isi isi...
* miten olisi mimmottis, kummottis, sillattis.....  luoja varjele....

* maggaraa (siis ilmeisesti olen huumorintajuton yksilö kun minusta makkara on makkaraa eikä muutu paremmaksi muuttamalla koot geeksi)

* ja pahin kaikesta: joka ikinen "tykkää ja jaa" joita edelleen suurin osa mun "kavereista" tuntuu pitävän ainoana "kuulumisena" koskaan

****
Jep, nyt on korkea aika siirtyä tekemään ihan mitä tahansa oikeassa elämässä, ja jättää some kaikkine lieveilmiöineen.

Silloin kun fb:n liityin. Mikä sivumennen tapahtui pitkän harkinnan jälkeen. Muistan ihmetelleeni jo heti alussa tätä "poke"ttamista ja hetken päästä jotain lumipalloilla heittelyä. Pidin itse sitä tavallaan pikaviestittelyn mahdollisuutena, jossa jengin ei tarvitsisi kirjoittaa blogiin, vaan päivittäiset kuulumiset saisi helposti ja nopeasti. Totta puhuen sitä se alussa pitkään olikin. (Näiden lumipallojen ohessa.) Tokihan osalla meni heti alkuvaiheessa vähän yli, ja viestit oli sarjaa "nyt käyn veskissä" ja seuraavaksi "nyt juon kahvia", itselläkin takuulla oli yhtä kiinnostavia viestejä.

Mutta sittemmin fb kaupallistui nopeammin kuin kukaan taisi ehtiä huomatakaan, ja nyt ainakin oma fiidini on yhtä tykkäämistä ja jakamista ja satunnaisesti sen lisäksi jotain feng shui -tyyppistä "minkävärinen aurasi on tänään" sontaa.
Tässä kolmen viikon saikun aikana olen järjestelmällisesti poistanut/blokannut kaikki mainokset omasta fiidistäni, en koskaan tykkää ja jaa muutenkaan mitään enkä tee näitä halvatun testejä, ja ihmettelen, että mitä enemmän niitä poistin, sitä enemmän niitä on.

Haluaisin omaan fiidiini kavereiden kuulumisia, siksi alunperin liityin koko someen. Kokeilin jo osan kavereista blokkaamista. Se toki vähensi mainontaa sen osalta mitä he koko ajan jakavat, mutta fb edelleen katsoo oikeudekseen tunkea mun fiidiin enemmän mainontaa kuin kuulumisia.

Pettynyt? Olen.

****
Jos nyt onnistun saamaan töitä jostain. Hakualueeni on jotakuinkin koko Suomi, joten jää nähtäväksi osuuko kohdalle Turku, Kuopio vai Mikkeli. Saattaa olla, että aloitan ns. uuden elämän.
Ehkä siinä vaiheessa sitten punnitaan ne todelliset kaverit. Epäilen, ettei kovin montaa löydy irl vaan jäävät sinne somen puolelle.

torstai 22. lokakuuta 2015

Keittiössä

Poistan näiltä sivuilta osion "Ohjeet".
Tein toisen pelkästään keittiöjuttuja varten. Yhtä älyvapaata tajunnanvirtaa.

http://vivinkeittiossa.blogspot.fi/

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kampaajalla ja lisää ruisleipää

Mun kampaaja-Taru on taiteilija!!
Kävin leikkauttamassa hiukset heinäkuun puolivälissä, just ennen Jenkki-reissua. Itse asiassa ne oli mun makuun aika paljonkin liian lyhyet, mutta toisaalta siellä helteessä tosi helpot koska päivittäin oli pakko pestä eikä kaivannut muuta laittamista.
No, lyhyt tukka ei ole mun juttu, koska olen onneton käymään kampaajalla. Se on ihanaa, nautinnollista ja muuta, mutta mulla ei vaan ole aikaa tai rahaa hypätä siellä joka kuukausi. Joten moppi on vähän päässyt roikkumaan....   (Lyhyt tukka on siisti ja kiva kun sen pitää siistinä ja kivana! Ei näin!)

Eilen otin itseäni niskasta kiinni kun aamulenkin jälkeen (pipokausi....) olo oli "lievästi" rähjäinen ja ulkonäkö jotain pöllönperseen ja metsässäasujan väliltä. Soitto auttoi, joten suihkun jälkeen tiesin pääseväni hakemaan apua. Iltapäivällä siis tuttuun tuoliin ja yhteinen hämmästys: miten se on voinut kasvaa näin paljon muutamassa kuukaudessa? Esim. päälaelle oli leikattu n. 5cm pitkiä kerroksittain ja nyt nekin yltää korvaan.... Ehkä ei leikatakaan enää vaan siistitään ja jätetään kasvamaan. Hih!!
Ehkä ensi viikolla pään kanssa kehtaa jo mennä töihin. Seuraava parturireissu varmaan sitten vähän ennen Norjan keikkaa.... pitäähän telkkarissa olla siisti. Heh!

****
Otin myös ruisleivän juuren, jonka rakkaudella ja ajatuksella pakastin, sulamaan.
Eilen sekoitin uuden raskin ja tänään oli tarkoitus leipoa lisää leipää.

Ja perskules... siinä vaiheessa kun olin jo sekoittanut joukkoon jauhot, tajusin, että tästä raskista unohtui ottaa se seuraava juuri.
No, ennen vanhaan ruistaikina tehtiin puukaukaloissa, joita ei pesty, vaan juuri ikäänkuin kuivui siihen kulhoon ja siitä sitten jotenkin tekeytyi... joten hyvin toiveikkaana nappasin klimpin puolivalmista taikinaa ja pakastin. (Koska en koe, että toi muovikulhon jättäminen ikäänkuin kasvualustaksi on paras mahdollinen vaihtoehto....)

Jää nähtäväksi joudunko tekemään seuraavan juuren taas uudelleen. Jäätävä homma jos niin, koska en ole tunnettu kärsivällisyydestäni ja se neljä päivää taas uunin kanssa pelaamista ja vatkaamista ei ehkä olisi mun juttu.

Tosin lopputuloksen kannalta olen valmis vaivan näkemään, leipä on nimittäin tosi hyvää!! Pidelkääs peukkuja, että taikina riittää juureksi...

lauantai 17. lokakuuta 2015

Arvostuksia

Taustaa: ajelin rauhassa kotiin kaverin luota ja ajattelin soittaa.... ja kas, puhelin ei toimi. Herjaa vaan jotain "pakkosulkeanytheti" viestiä eikä herää henkiin enää edes johdon nokassa. (No, heräsi sitten kotona...)
Inhoan tilannetta, jossa jokin riivatun kodinkone alkaa hikata. Ja puhelin nyt on kohtuullisen oleellinen tänä päivänä kun lankasellaista ei löydy.

Vähän vertailin netissä. Sitten kyselin fb:n kautta kavereilta suosituksia tietyin ehdoin. Jatkoin vertailua. Nyt tiedän suunnilleen mitä haluan hipelöidä tarkemmin....

Samanaikaisesti kaveri linkitti jonkun uutisen, jonka mukaan n. 78 % ihmisistä arvostaa toisia sen mukaan miten he kertovat elämästään fb:ssä.
Tuosta puhelinkeskustelusta ja tästä linkistä tuli sitten mieleen sekin, että mitä eri ihmiset arvostavat. Siis yleisesti. Mihin ovat valmiita pistämään rahojaan.

****
Henkilökohtaisesti joku iPhone edustaa mulle statussymbolia siinä missä Ferrari tai Porche. En halua sitä itselleni (tai en ole valmis maksamaan siitä sen statuksen arvoa) enkä totta puhuen ehkä edes käsitä ihmisiä, joiden on "se pakko saada".
Minulle puhelin on käyttökama, joten sen pitää olla halpa, toimiva, simppeli käyttää ja sillä pitää pystyä tekemään ne kolme asiaa, joihin sitä käytän: puheluihin, viesteihin ja Endomondoon. Jos Endomondo ja tietyt viestipalvelut eivät edellyttäisi älypuhelinta, ottaisin vanhan Nokialaisen (ostettu kirpparilta 40 eurolla....) käyttöön heti.

Meillä on ollut vuosien varrella noita autoja. Oli mm. siisti uudehko Volvo. (Suurta oli bensankulutus, kääntösäde ja vakuutusmaksut. Mun egoon sillä ei ollut hurjasti vaikutusta.)
Ja nyt ajan tuolla taivaanvanhalla ruppanalla Yariksella, josta tykkään kovasti. (5 l/100 km, vakuutukset puoli-ilmaiset, ja kääntyy vaikka A4:lla...) Ehkä jengi hihittelee selän takana, en tiedä. Kukaan ei ole kehdannut vielä nauraa päin näköä.

****
Muuten arvostamisesta.

Töissä porukalla on joka kahvitauko puhelimet sekunnissa pöydällä ja jokainen lääppii sitä yksinään, pääasiassa facebookia. Itse pidän tätä vain ja ainoastaan huonona käytöksenä. Mikä tahansa selitys miten just nyt joku kaveri jne... ihan sama. Minusta se on epäkohteliasta ja törkeää.

Itse tsekkaan ehkä tauon alkaessa onko joku soitellut ja onko tullut sähköpostia, sitten suljen puhelimen takaisin kaappiin.
Meillä sitäpaitsi ON SÄÄNTÖNÄ, että puhelimet pysyy kaapeissa eikä työpukujen taskuissa. Metkaa, ettei se koske yli 90 % meidän henkilöstöä.

****
Jäin myös asian myötä pohtimaan mitä sitten arvostan ja mihin olen valmis sijoittamaan rahaa, ehkä välillä naurettaviakin määriä tai ihan järjettömillä perusteilla.

RUOKA
En koskaan katso mitä ruoka maksaa enkä edes tiedä jonkun maitopurkin hintaa. Ostan sitä mitä meillä halutaan syödä. Toki valikoin yhtä helposti Extra-merkkisen rahkapurkin kuin (puolet pienemmän ja kalliimman), jonka valmistaja on Valio/Arla. Ja kyllä, meillä menee naurettavia summia ruokaan kuukaudessa. Eikä summa edes merkittävästi pienentynyt vaikka yksi lapsi asuu pois. (Se suurin syömäri....)

LENTOLIPUT/MATKAT
En lennä businessluokassa eli tässä mielessä säästän tai katson hintaa, mutta jos/kun haluan jonnekin lähteä, tilaan liput helposti vaikka heti. Tästä esimerkkinä tulevan tammikuun Norjan reissu vanhan työkaverin kanssa. Odotan jo niiiiin innolla!!

KIRJAT
Kaiken saisi kirjastosta. Mutta kirjat vaan on niin kivoja. Esim. uusin Remes kuuluu ostaa joka syksy. Samoin muutama muu sarja, jota olemme keränneet. Ne maksaa omaisuuden ja seisoo keräämässä pölyä. Älytöntä? On.
Toisaalta samanaikaisesti lainaan kirjastosta akkainlehtiä. Ainoat meille tilattavat ovat Hesari ja Villivarsa.

KOIRANRUOKA/TAVARAT
Koska koirat barffaa, on oikeastaan se ja sama mitä Vauhti-Raksu lihoistaan pyytää, minä tilaan. Haluan niille laadukasta ruokaa, tähän pätee vähän sama kuin ihmisten ruokaan. En katso hintoja, katson sitä miten paljon pakastimessa on tilaa....
Samaan kastiin kuuluu vähän muut koirien härpättimet. Leuchtien valopannat oli törkeän kalliit ja Karon panta sitäpaitsi surkean huono, mutta huonompaa en huoli. Tai eläinlääkärikulut.
Koirat eivät valinneet meitä eivätkä pysty itse näitä juttuja hoitamaan, joten se on mun velvollisuus, jonka täytän mielelläni.

TIETYT HARRASTUKSET
Ratsastaminen on kuulemma kallista. Olen tästä osin eri mieltä, mutta kieltämättä maksan tyttären 10-kortista kivoja summia kun hän käy useita kertoja viikossa tallilla. Onpahan pois pahanteosta senkin aikaa. =)  Hankin myös lapselle harrastuskamoja, tosin ison osan saa nykyään netistä (kirppareilta).
Toisaalta silloin kun harrastimme koiran kanssa, koe sai maksaa lähes mitä vaan, samoin se sai olla vaikka maan äärissä niin sinne hankkiuduttiin, kuluista viis.

OSIN REMONTTIJUTUT
Riippuen vähän. Kun kesällä sain päähäni haluta pantryn, se vaan laitettiin tapahtumaan. Eikä se ihan ilmaista ollut. Vähän sen mukaan mitä se tulee maksamaan.
Toisaalta lykkään edelleen talon maalausta, ensi kesänä se on ehkä pakko suorittaa.....

****
Minkä kanssa kitsastelen tai edes pohdin tarvitaanko ja mitä olisin valmis maksamaan:

- vaatteet (kirppari käy)
- huonekalut (90 % alkaa olla kirppareilta....)
- auto (kunhan se kulkee paikasta A paikkaan B)
- tietyt kodinkoneet (poislukien pakolliset keittiöhärpäkkeet kuten yleiskone/vatkain Kenwood...)
- puutarhajutut kuten keväällä hankittavat kasvit, sipulit, siemenet.... (tähän meni tosin monta vuotta)

Toisaalta kilpailutan säännöllisesti sähkön, vakuutukset ja muut, mitkä nyt helposti voi.


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Ruisleipää

Päähänpistoista ehkä paras.

Lauantaina laitoin tekeille ruisleivän juuren.

3 dl 40 asteista vettä
3 dl ruisjauhoja
2 rkl siirappia

Vatkasin nuo rivakasti velliksi ja jätin seisomaan. Jotta olisivat lämpimässä ja vedottomassa paikassa, peittelin liinalla ja heitin uuniin. Viereen asensin lämpömittarin.

Päivittäin sekoittelin juurta kerran pari. Se muuttui liejuisemmaksi ja kieltämättä kolmantena päivänä tuoksahti jopa epämiellyttävälle. Aika ajoin heitin kiertoilman päälle ja nostin uunin lämmön jonnekin 35 ja jätin taas olemaan. Ja ruokaa tehdessä nostin tietty kulhon pois uunista (toim.huom.)!

Eilen, tiistaina, kolmantena päivänä, lisäsin 5 dl lämmintä (40 astetta on hyvä luku) vettä ja saman verran ruisjauhoja, siirsin myös koko hoidon isompaan kulhoon. Tämä RASKI jäi samoin hautumaan puolilämpimään uuniin liinalla peitettynä.

Tänään raski kupli iloisesti kun puolenpäivän aikaan otin sen uunista. Sekoitin ja otin siitä pari kauhallista sivuun ja heitin tämän, tulevien leipien juuren, pakkaseen.

Sitten epäusko koetteli mieltäni. Joten sekoitin 2 tl kuivahiivaa 42 asteiseen veteen lasissa, jossa oli 1,5 dl vettä. Sanovat, että kuivahiiva tarvii sen lämmön herätäkseen.... tuo raskihan oli siis hyvinkin alta 30 asteista.

Vatkasin hiivaveden joukkoon ja aloin alustaa ruisjauhoja joukkoon. Koska epäusko edelleen vaivasi, sekoitin joukkoon kuitenkin 2 dl vehnäjauhoja. Ruisjauhoja meni yhteensä ainakin litran verran. Taikina oli tinttaraa ja takertuvaa, mutta ei kovaa.
Raaputin irti sormista veitsellä ja laitoin nousemaan, yllätys yllätys, uuniin, jonne väänsin 35 astetta lämpöä. Taikina nousi liinan alla yli 2 tuntia kunnes oli noin kaksinkertainen.
Kumosin sen pöydälle ja hieroin pötkyläksi, jonka leikkasin kahtia. Toisen puolen pötkylän leikkasin myös kahtia ja vasta siitä neljänneksestä leikkasin sitten pikku paloja, jotka muotoilin "lihapulliksi" ja litistin pellille.

Annoin noiden valmiiksileivottujen leipienkin istuskella lämpimässä uunissa paristen tuntia..... (Siinä oli hyvä väli lenkittää koirat.)
Sitten väänsin uunin 200 asteeseen ja jätin..... ja varttia myöhemmin muistin, että pirskatti, siellä on myös mun lämpömittari joukossa. Entinen siis. Se ei arvostanut muoveineen lämpöä. Onneksi muistin ennen kuin patteri räjähti tms.....

35-45 min myöhemmin meillä on leipää.
MINÄ, kaupunkilaiskakara, olen leiponut ruisleipää.... wau!!


lauantai 10. lokakuuta 2015

Rahkaomenapiirakka

Kieltämättä ehkä vähän noloa aloittaa resepti sillä, että lähdetään tässä vaiheessa vuotta OSTAMAAN kaupasta omenoita... mutta tämän vuoden sato vaan on auttamatta tosi pieni ja huono, joten näillä mennään.

Luin jonkun ohjeen, näin kuvan ja siitä kiinnostus heräsi. Tänään en enää löytänyt sitä ohjetta joten piti soveltaa.

Omenapalat ja kinuski

Kinuski:

4 dl kuohukermaa
3 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
vaniljaa

Keitä kinuski, eli kerma ja sokerit, anna kiehua hiljalleen, kunnes vähän sakeampaa, ehkä 15-20 min. Lisää vanilja, jätä jäähtymään.

Muruseos:

6 dl vehnäjauhoja
2,5 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjahetta
1 tl soodaa
250 g sulatettua margariinia
vaniljaa

Tee muruseos: sekoita kaikki kuivat aineet sekaisin ja lisää niihin vatkaimen käydessä sula rasva.
Ota seoksesta erilleen n. 1/3 pienempään kippoon, jätä sivuun.

Lisää sekoituskulhoon jääneeseen muruseokseen 2 dl piimää, 3 munaa ja maun mukaan vaniljaa, sekoittele tasaiseksi.
Levitä pellille ja laita uuniin. Mulla oli kiertoilma ja n. 160°C.
Pohjan ei ole tarkoitus tulla kypsäksi asti,

Rahkaseos:

200 g rasia Philadelphia juustoa tai muuta mautonta tuorejuustoa
2 munaa
500 g purkki rahkaa

Sekoita juusto, munat ja rahka. Mausta sokerilla, noin desi ja vaniljalla. Itse laitoin myös kanelia. Maista ja mausta lisää.

Kun pohja on paistunut sen verran, että pinta on nahkea (ja kestää levittämisen), levitä juustoseos päälle.

Meillä pilkottiin 4 isoa Granny Smith omenaa oikein pieneksi silppeeksi ja ripoteltiin juuston päälle, sitten siitä pienestä kiposta ne loput murut vielä ja takaisin uuniin. Puolisen tuntia, kunnes pinta alkaa ottaa vähän väriä.

Tarjoillaan kinuskin kanssa.



tiistai 6. lokakuuta 2015

Kun happi loppuu....

Varsin vauhdikas maanantain lääkevuoro. Neljäs työvuoro putkeen, neljäs työvuoro niin, että osastolla on ollut käynnissä homeenpoisto / kuivatus / jokin merkillinen operaatio, mikä pitää sisällään muovitetun huoneen ja kovasti hurisevat imurit...

Meillä oli töissä vastaava kuivatus ehkä puolisentoista vuotta sitten. Silloin aloin oireilemaan sillä nimenomaisella käytävällä: silmien kirvelyä, nuhaa, kurkkukipua....
Pyysin ja sain siirron toiseen soluun, mahdollisimman kauas tuosta kuivatuksesta. Selvisin.

Nyt jo perjantai-iltana huomasin, että nokka on tukossa ja silmät kirvelee. Olo oli muutenkin jotenkin liian nuutunut siihen nähden, että olin töissä 12-20. Mutta ei kun uutta putkeen. Viikonloppuna jaoin myös tabletit, ja koska kuivatus on lääkehuoneessa, uusi paikka jaolle sijaitsee paikassa, jossa sai parvekkeen oven selälleen. Oli viihtyisää ja raitista. (Moni muu ei tykännyt kun huone oli kuulemma kuin jääkaappi, minusta siellä oli mukavaa.)

Mutta eilen maanantaina farmaseutti jakoi pillerit ja olin itse vain tippavuorossa, käytännössä istuin siis yhdessä kansliassa tekemässä tarvittavat kirjaukset sen lisäksi, mitä nyt juoksin ympäri osastoa tekemässä töitäni.
Joskus iltapäivällä se alkoi: ikävä tunne rintakehällä, kuin ei olisi saanut henkeä. Ihan kuin keuhkot olisi loppuneet puoliväliin. Hengittäessä tunne oli lähinnä, että silmät pullistuu päästä....

Ja vuoron loppuessa totesin, että henki ei vaan kulje. Joten työkamppeissa (käytin hyväkseni, koska pääsin jonon ohi, myönnän!) luukulle päivystykseen ja sieltä samantien lekurille. Kuuntelussa kaikki kuten ennenkin, ei rahinoita, rohinoita tms. Olin vähän tsekkaillut matkan varrella ja tiesin, että saturoin ihan hyvin, ei poikkeavaa siinäkään. Sydänfilmin halusi poissulkuun ja sitten heitti avaavan lääkkeen hengiteltäväksi. Joten siellä verhoissa sitten piiputin sen 10 min.
Olo toki koheni, mutta silti ajoin aamulla töihin ilmoittamaan, että olen omalla ilmoituksella päivän pois. Siitä seuraavaksi sitten työterveyteen ja jatkoja....

Nyt mittaillaan nelisen viikkoa PEF-arvoja eli noita astmaatikkojen puhalluksia. Töihin on tarkoitus palata vapaiden jälkeen perjantaina. Ja jännittää ihan pikkasen....

****
Hain jääkaapista sinne jääneen rahkan vielä työterveyshoitajan käynnin jälkeen, kävin labroilla ja totesin työmaalla, että pomot ottavat asian vakavasti: siellä siirrettiin henkilökuntaa pois sen pöhinän vierestä vauhdilla. Arvostan!!

Työterveyshoitaja oli ilmeisesti myös käynyt osastolla. Toivon, että puuttuvat asiaan tarpeeksi. Talon johto lakkautti suunnitelman väistötiloista, joilla koko talo olisi remontoitu kunnolla ja kerralla. ILMAN, että kukaan altistuu. Nyt sitä maksetaan pahimmassa tapauksessa henkilökunnan terveyden kustannuksella......

maanantai 5. lokakuuta 2015

Mikä syksyssä pännii?

Olen syntynyt keväällä. Tämä selittänee jotain angstista, jota koen aina loppuvuodesta. Inhoan syksyä. Suorastaan vihaan sitä. Kalenterista voisi poistaa loka-, marras- ja joulukuun kokonaan.

Tänä vuonna tosin ei ole ollut ollenkaan niin miserable (tuo sana on NIIN kuvaava) kuin vuosi sitten, jolloin sade alkoi 5.9. ja jatkui jonnekin kesäkuulle....
Esim. viikonlopun aamulenkit olivat todella kauniita ja ajoittain jopa ajattelin nauttivani niistä.


Niin, olihan viikonloppu tosiaan niin kaunis.
Mänty, sielunpuuni.

****

Eikä yksin sää. On olemassa montakin asiaa, jotka jurppisivat muutenkin, mutta kumuloituu jotenkin syksyyn: syyshelvetinkoneet ja niiden taukoamaton ulina. Siis mitä virkaa sillä on? Puhalletaanko ne lehdet tästäkin kylän keskustasta Tammisaaren rajan yli? Jonkunhan ne käsittääkseni pitää silti haravoida ja kerätä kasaan...
Kun muuttaa kirkon viereen ja hautausmaalla kasvaa vaahteraa, tuota ulinaa riittää.
(Mainittakoon, että mies, joka tässä talossa asuu, hankki moisen helvetinkoneen myös....)

Kellojen siirto. Kysyn vaan: MIKSI??
Ainoa päätös ilmeisesti, jonka itäisen naapurimme päämies teki ja jota aidosti arvostan, on, ettei siellä enää pelleillä aikojen kanssa. Ketä ja mitä tämä ikuinen typeryys palvelee??
Ei mene kuin hetki niin pääsee taas töistä aamuvuoron jälkeen "yöllä", kun aina vapaa-ajalla on pimeää.
Jos hitto soikoon Brysselin kokouksiin menevät tarvitsevat tämän pelleilytunnin veivaamisen lentoaikataulujen vuoksi, mitenkä olisi, jos lentäisivät edellisenä iltana.
En ole kuullut yhdenkään lehmän valittavan lypsyä "väärään aikaan" vaikka lypsetään edellisenä päivänä tuntia aiemmin. Ilmeisesti sähköä ei säästy pennin vertaa, ja miten säästyisikään kun ihmiset pääsee töistä vasta pimeällä ja on ihan pakko lyödä ne tuikut päälle kotona koko ajaksi kun siellä on.

Jos kellojen kanssa kerran pitää pelleillä, miten olisi kun heitettäisiin sitten kertarutinalla 5 tuntia eteenpäin: pimeällä mentäisiin töihin (mikä muuttuisi?), mutta vaihteeksi olisikin päivävaloa se aika, kun töiden jälkeen (ajattelen nyt ns. toimistoaikaa) pääsisi kotiin. Ehkä ihmiset liikkuisivat enemmän ulkoilmassa, ehkä yleinen tyytymättömyys ja masentuneisuus vähenisi? Ja yllätys: illalla olisi pimeää kun mentäisiin nukkumaan (mikä taas muuttui?) Ja olisivatpa Brysselin herratkin ainakin ajoissa.... Lehmiin en tässä mallissa uskalla ottaa kantaa.  =)




torstai 1. lokakuuta 2015

Lasten suusta

Meidän Edu ei kerjää. Siis sanan siinä merkityksessä, että se notkuisi kuolaten pöydän ympärillä kun ihmiset syö.
Se toki tekee tiettäväksi, että on olemassa ja ihan tässä lähellä. Ja jos jotain sattuisi putoamaan, tai jonkun yhtäkkiä tekisi mieli ojentaa maistipala pöydän alle, se on paikalla. Mutta se EI kerjää.

Se tulee ja laittaa kuonon reidelle, tuijottaa vetoavasti ja heiluttaa häntää. Kun istun juomassa iltateetä (ilman mitään syötävää), tai kun luen keittiön pöydän äärellä.
Se painaa päätä reittä vasten vaikka käsi irtoaa ja silittää, rapsuttaa, heiluttaa korvia. Voin hyvin toisella kädellä nostaa leipää suuhun, eikä se reagoi siihen.

Tässä päivänä muutamana olin pitkän päivän töissä, lähdin 7 jälkeen ja palasin vähän ennen 21. Koirat nyt riemastuu joka kerta muutenkin kun tulee kotiin, sama se onko ollut pois vartin vai kolme viikkoa. Olin aika räytynyt ja kaadoin itselleni teetä, istuin plaraamaan postia, ja kuono ilmestyi reidelle. Silitin ja lepertelin.
Lotta tuli hetken päästä ja istui syömään iltapalaa viereen. Edu siirtyi siihen. Se tekee tosiaan tämän oman perheen jäsenille.

Lotta rapsutteli myös, myöhemmin meni oikein lattialle polvilleen ja rapsutti kunnolla. Siinä ohessa sitten tokaisi: Jos rapsutukset olis ruokaa, sä olisit kuule tosi lihava.

Hekottelin tätä vielä seuraavanakin päivänä. Se oli niin kuvaavaa.
Edu toden totta ei kerjää ruokaa. Se kerjää kyllä rapsutuksia.


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Loman loppu

Kuluneet 7 päivää oli kyllä pääsääntöisesti erittäin mukavat.
Fyysisesti reipasta ja mukavaakin, jos ei oteta lukuun sitä perjantaista reipasta pyllähdystä pitkospuilla, joiden ansiosta koko oikea puoli on jumissa ja käsivarsi ja kankku nähtävästi vaihtavat väriä jossain vaiheessa sinertävämpään suuntaan....
Hei, kamera ei rikkoutunut. Ensimmäinen asia, mistä olin huolissani kun kömmin ylös.... sen jälkeen pohdin sattuiko johonkin.

Psyykkisesti. Noh. Ehkä psyyke ei ollut ihan lomafiiliksissä alunperinkään riittävästi. Eniten johtuen aikataulutuksesta: tälle viikolle osui yksi vapaaehtoinen juttu liittyen talon alasajoon ja toinen koulujuttu, minne myös ihan itse halusin mennä.

Olen toki stressannut työjutuista, mutta myös käyttänyt aikaa sen pohtimiseen, kannattaisiko Turussa nyt oleva yksiö myydä jollekin toiselle sijoitusta varten ja sijoittaa siitä saatavat rahat kaksioon tai muuhun isompaan. Jos muutto Turkuun jossain vaiheessa tulee, haluan itselleni joka tapauksessa asunnon, jossa on parveke.

Excel on ystäväni, samoin sivustot etuovi ja vuokraovi.com. Isälleni heitin vähän pohdittavaa ja sieltä tuli vielä asioita muistettavaksi, mitä pitää ottaa huomioon.
Jatkan laskeskelua ja pähkäilyä. Katsotaan otanko yhteyttä välittäjään jossain vaiheessa ja alan esittää kysymyksiä. Linjat on valmiina, samoin kaavio, millä pystyn arvioimaan sitä kannattaako lähteä ottamaan lainaa....

Jotain työjuttuja tein myös siksi, että käyn tuota Taitava potilasohjaaja- koulutusta (joka sivumennen sanottuna on todella mielenkiintoinen!!), ja johon liittyy kirjoitushommia. Kirjoitin sitä jonain päivänä lähes kuusi tuntia kun inspis kävi päälle.
Yliopistolla on todella mielenkiintoiset ja taitavat luennoitsijat. Täytyy myöntää, että pieni kipinä saattoi syttyä kun eräs luennoitsija mainitsi ohimennen muidenkin lukevan avoimessa yhtä sun toista....

****
Viikon aikana tuli käveltyä ja patikoitua yhteensä 70 km. Se on aika paljon kun sen heittää noin, mutta sitten kun ajattelen, olisin päässyt jopa isompiin lukemiin, jos en olisi tehnyt niitä Teijon retkiä, koska normaali lenkkimme on n. 6 km ja pari niitä päivässä olisi tuottanut isomman lukeman. Ei sillä, että tässä olisi kyse kilpailusta. Mutta sikäli tuo ei itse asiassa ole kovin kummoinen määrä.


Tämä oli tilanteena niin kaunis oikeassa luonnossa. Koira auringonsäteissä....
(Kyllä, fixasin kuvaa vähän syventämällä värejä.)


Sielunrauhaa



Sivumennen: olen koko alkuvuoden pitänyt Endomondoa päällä kaikilla (tai lähes kaikilla) lenkeillä, koska haluan loppuvuodesta nähdä minkälaisiin tuloksiin vuosittain päästään. Joitain kertoja on käynyt niin, että olen muistanut käynnistää sen liian myöhään tai puhelimesta on loppunut akku kesken. Vuoden lopputulokseen lisätään siis 10-20 km.

****
Loman aikana olen lukenut.
Itselleni uusi kirjailija ja kirjatripla löytyi. Suosittelen. Jos pidit Stieg Larssoneista, pitänet näistä.



****
Ulkoilua lukuunottamatta olen lojunut ympäriinsä, torkkunut päiväunia ja nauttinut elämästä - käyttämällä Lotan muinoin ostamaan potkupukua. Se palveli ainakin kaksi Thaimaan reissua koneessa, ja on lämmin, viihtyisä ja hauska kotivaate.
Kenties pyykkään sen ja jatkan käyttöä vapaa-ajalla tästä eteenpäinkin.



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Elämme mielenkiintoisia aikoja

Eilen työpaikalla. (Sellainen kesäloma... huomenna työhön liittyvä koulutus.)
Pääluottamusmiehet paikalla ja pienimuotoinen tiedotustilaisuus. Ajavat tuota Salon sairaalaa hyvää vauhtia alas ja kukaan ei tiedä mistä itsensä löytää 1.1.2016. "Ketään ei irtisanota."  No joo, itsellä sopimus 31.12.2015 saakka joten eipä tietenkään....  "Kaikkia määräaikaisiakin tullaan jatkossa tarvitsemaan." Niinpä niin. Sijoitupaikka vaan voi olla mitä tahansa... ja todennäköisesti se ei ole Salo.

Päätöksiä pitäisi tehdä.
Asuntokauppa kiinnostaisi kovastikin. Tiedän, ettei se vaadi kuin yhden ostajan. Käytännössä kuitenkin totuus lienee, että tätäkin kämppää saa myydä vähintään vuoden.

Näillä mennään loppuloma. Fiilikset lievästi ristiriitaiset.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Kesälomalla

Aika rankkoja viikkoja töissä takana. Psyykkinen ja fyysinen väsymys ihan todellinen.
Täydellinen aika viettää viikko kesälomia. Tai no, tässä on pari päivää ensin valvomisvapaita ja sitten muutama kesälomapäivä höystettynä vapaalla viikonlopulla, joten ei niitä arvokkaita päiviä loppujen lopuksi kulu niin kovin montaa.
Ehdottomasti yksi parhaista ideoista säästää näitä päiviä syksyyn.

Pasi meinasi pitää myös jäljelle jääneen kesälomapäivän, joten suuntasimme aamulla vaihteeksi Teijolle. Pikainen tutustuminen retkikartta.fi -sivuston karttaan ja päätös, että Puolakkajärven ympäri voisi tepsuttaa. Hirmu pitkiä reissuja ei enää voi suunnitella, Mummokoira ei välttämättä jaksa eikä tuo Pikkukoirakaan ole enää mikään teini-ikäinen.



Matildan parkista suunta siis eteenpäin. Keli oli mainio puolipilvinen ja kaikki hyvällä tuulella.
Teerisaaren laavulle oli lyhyt matka, siellä pikainen pissapysähdys ja vähän maiseman katselua. Vielä ei ollut ihan kahvin aika. Sillä lailla tuo reitti oli vähän tylsä, että vaihtoehdot laavuille oli molemmat tosi lähellä alkua ja sitten tuli pidempi keikka kävelyä ilman taukopaikkaa.




Koirat haisteli maisemaa tohkeissaan ja matka eteni. Jossain vaiheessa siirryimme metsäautotielle (kartassa oli näkynyt pätkä tietä, mitä piti kulkea) ja sitten se yhtäkkiä muuttui ihan kohtuullisen isoksi tieksi. Lievä pettymys.
Aikamme käveltyämme eteenpäin, pohdimme josko jotain oikoreittiä pääsisi kuitenkin helpommin perille. Joten suuntasimme yhtä metsäautotietä eteenpäin..... ja päädyimme jonkun kesämökin pihaan. Höh! 
Jonkun verran harhailua metsässä joka muuttui liian nopeasti suoksi, eikä ranta ollut kävelyyn sopivaa maastoa. Hitsi. Oli pakko ottaa suunta takaisin tielle, josta ei totta puhuen ollut varmaan puolta kilometriä siihen, mistä patikkareitti taas jatkuikin Endalille.

Endalin laavulla lounasta, siinä vaiheessa verensokeri olikin jo alhaalla ja janokin melkoinen.



Pasi teki pienet tulet vaikkei meillä ollut mitään paistettavaa evääksi. Koirille oli monta pikkupalaa kanaa ja vielä purutikkuja. Halusin, että nekin lepäävät vähän, mutta kerjäämiseksihän se meni, kun yritin nautiskella omasta kolmiovoileivästäni. Hih! 


Edu itse asiassa otti pienet torkut laavulla, Karo kyllä hötisi koko ajan jotain, mutta taisi sekin nauttia paikallaanolosta, ja molemmat oli tosi virkkuja vielä loppumatkan. 
Kartassa näkyy reitti, eli punainen opastettu järven alareunaa, sitten tuo musta tienpätkä ja punaista taas järven yläreunaa alaspäin. Endal on näköjään punaisen pisteen kohdalla ja auto taas tuolla vasemmalla näkyvän järven alapuolella, missä on pari merkkiä palveluista.
Endomondon mukaan matkaa tuli joku 12km. 



Tauko kesti n. tunnin. Sieltä lähdettiin rauhassa kotiinpäin, ja jossain vaiheessa matkalla Edulle tuli ilmeisesti jano tai jotain. Se joka tapauksessa kurkotti pitkospuilta alas paikkaan, jossa oli hetteikköä, tajuamatta, ettei siinä ole pohjaa tassuille...... ja putosi naamalleen suoraan turpeeseen. 
Lievästi nolostunut Pikkukoira kiipesi takaisin pitkoksille ja matka jatkui. 
Alemmassa kuvassa Vanharouva taas päätti jostain syystä yllättäen kastautua ja sille kävi samalla tavalla: jalkojen alle ei ollutkaan pohjaa ja Mummukin otti ja ui pätkän.

Tämän lystin reissun loppumatkalla Pasin puhelin soi ja tuli komennus töihin.
Kiva näin, etten tiennyt sitä vielä alkumatkasta. Aikataulu oli kuitenkin sopiva: työläinen ehti lähteä ihan ajallaan ja silti saimme nautiskella kivasta retkestä.

Kivan päivän päätteeksi odottelemme, että sauna lämpenee. Minä ja Pikkukoira ainakin makaamme lauteilla reporankoina. 



perjantai 18. syyskuuta 2015

TYHY-reissu Tallinnaan, ostoksia

Työpaikalta starttasi eilen aamulla bussi kohti Helsinkiä ja Länsisatamaa. Meitä oli 17, jotka halusivat päiväksi reissuun. Ilmoittautuneita oli kuulemma alunperin 35, mutta jostain syystä yli puolet perui.... sääli.
Oli varsin mukavaa viettää aikaa työkavereiden kanssa välillä puhuen ihan muustakin kuin työstä.

Laivalla söimme buffasta aamupalan, jotta jokainen jaksaisi pitkän päivän. Tallink-Siljalla on kyllä ihan toimiva buffa, vaikkei se kyllä sinänsä ole hintansa väärtti (lue: itse en pysty mitenkään syömään 11,50 euron edestä aamulla ensimmäisenä) tai mitenkään ihmeellinen. Mutta onpa mahdollisuus tankata ja toisaalta saa takuu-istumapaikan.

Tallinnassa osa porukasta suuntasi Sakun tehtaille tutustumaan oluenpanemisen saloihin, me toiset säntäsimme satamasta ilmaiseen bussiin, joka kuljetti meidät Rocca al Mare-kauppakeskukseen.
Päivä meni hömpsötellessä. Itsellä ei ollut tarkoitus kuin katsella, mutta niinhän siinä aina käy, että jotain jää käteen....


Pari työkaverita tuli jossain Newyorkerin liepeillä kohdalle ja molemmilla oli isot siniset kuitukangaskassit. Toisella oli kokemusta jo aiemmin, toinen oli hurahtanut sovitettuaan...... joten uteliaisuus heräsi. Itsellä on nyt jo useita vuosia vanhat Merrellin tossut, jotka valitettavasti alkavat tulla tiensä päähän. Kun elää tätä päivittäin lenkille -elämää, on syytä olla jotkut jalkineet joilla sen suorittaa. Joten ihanan kahvin jälkeen sovittelemaan.
Merkki on Scketchers (tms) ja noissa on siis pohjassa jotain älyvaahtoa, vähän kuin Tempurin patjoissa. Kenkäpari painoi ehkä 100g ja oli kyllä kuin olisi kotiinsa tullut. Pakko oli heräteostoksena ne jättää jalkaan. 

Niin, se kahvi.
Rahva Raamat kohvik siinä Prisman yläpuolella on takuuvarma paikka. Suosittelen!! 
Kakkupalat on isoja ja kahvi hyvää.
Paikka on tosi idyllinen: vanhantapainen kirjasto, toimii kirjakauppana ja kalustus sellaista antiikkista. Viihtyisä. Sanoinko jo, että suosittelen?   =) 


Muuten ei isoja ostoksia tehty. Kaikki kun piti omin käsin kantaa. Marks & Spencers oli kasvanut edellisestä kerrasta ja valikoima oli parantunut 110%. UK:ssa asuessa käytin aina heidän alusvaatteitaan, ja nyt oli Tallinnassa tosi hyvät tarjoukset joten jotain jäi käteen. Ainoa kummallinen asia tässä liikkeessä oli, että kun työkaverin kanssa siirryttiin vaateosastolta siihen elintarvikepuolelta, saimme vartijan peräämme. 
Vähän jäi ontto olo, kun teepakettia katsoessamme mies tuijottaa tiukasti kuin olisin tunkemassa sen teen heti sinne kassiin maksamatta.

Laivalta raahasin, hölmö kun olin, pari laatikkoa juotavia. Kun ei ole uutta reissua tiedossa ja toisaalta meillä menee niin vähän....  ihan älytöntä. Mutta nyt sitä sitten on taas ensi kesään asti.
Laivalta ostin pari pussia liitulakuja ja M&S:ltä jo aiemmin pussillisen maitokarkkeja. Karkki, jonka saan syödä itse, koska perheessä kaikk inhoaa niitä. Hih!! 


****
Aiemmin tällä viikolla tein mielestäni erinomaisen ostoksen: löysin nimittäin kirpparilta rullaluistimet. Joskus 90-luvun lopulla meillä oli bladet mutta niitä ei tullut käytettyä. Olen kuitenkin pohtinut sitä jonkun aikaa ja kun kerrankin osui oikea koko tyrkylle halvalla, en voinut olla tarttumatta.


Kympin pari ja tosi siistit. Pitänee hankkia rannesuojat, potta löytyy fillaroinnin takia.
Kieltämättä vähän tuli olo, että kun ei nyt sitten menisi ja rikkoisi itseään.....
Sen mitä sisällä niitä kokeilin, tuntuma oli kuitenkin tuttu. Voi olla eri asia kun lähtee tien päälle.

Harmi kyllä sää on ollut täysin mun uutta harrastusta vastaan. Siitä päivästä kun nämä hain, on joka ikinen päivä tullut vettä. Höh!! Onko tää joku luonnon tapa ilmoittaa mulle, että myy ne äkkiä eteenpäin?




perjantai 11. syyskuuta 2015

Vuorotyöläinen

Vuorotyössä. Tämä ei taida kaikille avautua.
Usein tulee kommenttia: siis viikonloppuna töissä? Etkö sä vois toivoa niitä vapaaksi? Voisitko vaihtaa vuoroa jonkun kanssa? Miten sä joudut noin paljon tekemään iltoja ja viikonloppuja?

Niin. 

Meitä on osastolla n. 70 henkilöä töissä. 
Vuoroja vaihdellaan, paljonkin, itse asiassa. Mutta todellakaan en pysty edes kysymään työkavereilta jos ne vaihtais KAIKKI mun vuorot niin, että tekisin pelkkää aamua ja maanantaista perjantaihin. (Totta puhuen en tekisi sitä vaikka pyydettäisiin...) Sitäpaitsi siellä on joku muukin, jolla on oma elämä, ei ne ihan noin vaan niitä vaihda. 

Jos/kun joku sairastuu, pomo saattaa soittaa töihin vapaalta tai pyytää tekemään aamuvuoron perään illan jos korvaavaa ei muuten saada. Lomat pyörii läpi vuoden. Ne huikean paljon parjatut 38 päiväää vuodessa noilla konkarihoitajilla ei tarkoita sitä, että ne sais olla vapaalla kesä- ja heinäkuun. Ei, meillä saa max 4 viikon putken kesällä ja loput ripotellaan pitkin vuotta. Ja koska lapsellisia on paljon, ei puhettakaan, että jokainen saa syys- ja talvilomaviikot, jostain joululomasta puhumattakaan.

Me tehdään keskimäärin 2/3 viikonlopusta töitä, listassa on siis yksi vapaa. Jos hyvin (huonosti) käy, voi olla, että yhden listan eka vkl on vapaa ja seuraavassa listassa vasta viimeinen. Se on 5 vkl putkeen töitä. 

Voi myös yrittää ottaa huomioon, että meillä on jokaisella se oma elämä työn lisäksi.

Takuulla hoitajaa pännii kun koskaan ei pysty tapaamaan kavereitaan, hyvä että perheen näkee joskus. En siis ilkeyttäni kieltäydy osallistumasta illanistujaisiin, saunailtoihin, vapaaehtoistoimintaan, harrastuksiin, lasten harrastuksiin jne. Joskus sitä haluaisi. Ihan vilpittömästi tekisi mieli suunnitella vapaille ohjelmaa. Mutta kun ei jaksa.
Jos se oma elämä olisikin vain itselle. Mutta kun on hankkinut noita nelijalkaisia, niistäkin pitäisi huolehtia. Lapset ja muu perhe arvostavat jostain kumman syystä myös pestyä pyykkiä, siivottua kämppää ja valmiiksitehtyä ruokaa. (Ei, tällä en tarkoita sitä, että olisin kotiorja. Mulla vaan on joskus paremmin aikaa tehdä noita juttuja.)

Huono omatunto on seuranani koko ajan. Jos kieltäydyn menemästä töihin kun pomo soittaa ja kertoo, että kollega on sairaana, harmittelen sitä jo heti kieltäytymisen jälkeen. Jos itse sairastun, tiedän tasan tarkkaan mitä kollegat työpaikalla käyvät läpi etsiessään epätoivoisesti mulle sijaista. Kun lähden töistä klo 15 työajan päättyessä ja jollain on hommat kesken, mietin jäisinkö auttamaan. Usein se on kirjallista hommaa, jossa en voi auttaa. Päivän käsillä tehtävät työt kun ovat syöneet kollegan työajan niin, että kaikki kirjaamiset on tekemättä. Silloinkin harmittaa. Miksen ehtinyt, miksen jättänyt menemättä vessaan/syömään jne.


Itse kuulun siihen porukkaan, joka nukkuu yövuorojen välissä melko huonosti tai ainakin vähän. Kun ensin vetää 24h hereillä yhtä soittoa, ollen samalla tavalla vastuussa tekemisistään kuin hyvin nukutun yönkin jälkeen, sitä arvostaisi taitoa koisia vaikka 8 tuntia....  koska seuraava yö odottaa vielä. Toiset tekee jopa 3-4 yötä putkeen, nukkumatta välttämättä yhtään minua paremmin. Suomeksi: olen pienessä hiprakassa ikään kuin koko ajan. Niin hauskalta kuin se kuulostaakin, se lakkaa olemasta hauskaa kun 100 km/h vauhdissa tiellä on peura ja tajuat sen liian myöhään, tai päädyt "turvallisesti" kotiovelle asti tajuamatta yhtään mitä matkan aikana on ehkä sattunut.... 


Minä en halua päätyä maineeseen, jossa jätän ottamatta yhteyttä vaikka olen vapaalla tai että olen välinpitämätön ystävieni suhteen kun vietän vapaapäivän vaan kotona tekemättä mitään. 

Aina ei vaan kertakaikkiaan jaksa. Vuorotyö on kuluttavaa muutenkin, sitä ei valitettavasti auta se, että aina joskus kohdalle osuu se putki, jossa on monta töitä ja vain yksi vapaa välissä. Se yksi siellä ei nimittäin valitettavasti palauta kun aina sitä ei tee kaksikaan...  Eikä varsinkaan tässä kohtaa auta jos joku vielä kitisee siitä, että minä olen huono ihminen kun en tee sitä, tätä ja tuota.

Sinä ystäväni, johon olen ollut ottamatta yhteyttä tai muuten koet tulleesi hylätyksi: usein käy niin, että kun ottaisin yhteyttä tai olisin vapaalla, sinä olet töissä. Meillä kun vapaat kohtaavat valitettavan harvoin.


Vähän ymmärrystä vuorotyöläisellekin, kiitos.