sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Synttärijuhlissa

Rakas ystävämme täytti vuosia!
Siinä ajaessamme "pohjoiseen", (Nokia ON pohjoiseen kun meiltä katsoo....) pohdin onko meidän sukupolven juttu nykyään vähän niin kuin jättää tuollaiset tasavuosijuhlat pitämättä.


Oma isäni juhli aikanaan viisikymppisiään ja se oli itsestäänselvyys. Puhumattakaan isovanhemmistani.
Toisaalta kaveriporukassa alkaa olla nyt sitä ikää lähellä, mutta muistan juhlineeni omia kolmikymppisiä ja toisaalta toisen ihanan ystävän nelikymppisiä, mutta vastaavasti ei sitten enää 10 vuoden päästä uudestaan.

Onko viisikymppinen nykyään vielä niin nuori, että merkkipäivän juhlistaminen tuollaisella perinteisellä isolla porukalla on vähän vanhanaikaista? Onko nykyinen eli 2000-luvun kuusikymppinen 1980-luvun viisikymppinen?



Puhuimme asiasta ja Hannukin sanoi, ettei olisi välttämättä tällaisia kekkereitä edes järjestänyt, mutta toisaalta tässä iässä kun omat vanhemmat on vielä hengissä ja sillä lailla hyväkuntoisia, että voivat osallistua, on jotenkin kivaa järjestää tuollainen isompi tapahtuma.


Ystävällä oli todella hauskat pirskeet. Paitsi, että juhlat oli kaikinpuolin onnistuneet, niiden ajankohta näin tammikuun lopulla katkaisi jotenkin talven.
Täytyy vakavasti pohtia onko se oma vuoro parin vuoden päästä......   =D

*****
Me ajelimme sinnepäin Huittinen-Sastamala -reittiä. (Puhuin kyllä sujuvasti Vammalasta edelleen......) Se on sitten hauska ajettava. On katseltavaa maisemaa eikä se ajassa ole varmasti kuin max 20-30 minuuttia hitaampi. (Jos perjantai tai lauantairuuhkaa on yhtään, voi olla, että Pirkkalan kautta matkanteko tökkiikin....)

Kotimatkalla päräytin kuitenkin moottoritietä Tre-Turku.
Olisi kannattanut ottaa hiljaisempi reitti pelkän säästön nimissä.

Ei, en otattanut itsestäni valokuvaa tolpalla tai muulla kameralla, mutta pysähdyin Humppilassa Iittalan lasitehtaan outlet-myymälässä ja en kertakaikkiaan voinut olla ostamatta muutamia juttuja, joten matka kävi vähän kalliiksi....


Olen tosi pitkään haaveillut kivoista pienistä jälkiruokamaljoista.
Katsoin noita Kastehelmen kippoja muutamalla kirpputorilla ja olinkin äimistynyt miten ihmiset pyytävät niistä jopa korkeampia hintoja kuin kaupassa.

Nämä olivat jotain väliväriä eli värien vaihdon kohdalla tulevia. Minusta tuo hailakka turkoosi on kaunis ja lisäksi sopii meille hyvin, joten nappasin kymmenen kippoa matkaan. Ja hinnat. No, kirpputorikauppias pitäköön omansa, nämä oli neljä kertaa halvempia kuin kaupassa.

Olen kerännyt aikanaan Taika-sarjasta kaikkia kolmea väriä kahvimukit kolme kpl kutakin. Mutta meiltä on pitkään puuttunut maitokannu, jonka vetoisuus olisi isompi kuin yhden kupillisen vaatima määrä. (Mihin sellaisia hassuja pieniä kermanekkoja oikeastaan voi käyttää? Siitä riittää yhteen kuppiiin ja taas pitää täydentää.....)
Tuo punainen oli Last Chance -tarjouksessa, koska on sesonkiväri. Erittäin halpa sekin, 65% alennuksella. Valkoinen ja sininen oli jo huomattavasti kalliimmat. Onneksi kannuja ei tarvitse kerätä kaikkia värejä. Vielä....

Joten olen tyytyväinen, vaikka kalliiksi tulikin.
Nappasin mukaan myös muutamia Muumi-mukeja ja yhden puurokulhon. Ne lähtevät tuliaisiksi Jenkkilään kesällä. Siskontyttöni sai pari vuotta sitten mukin ja vaikka eivät todellakaan ymmärrä lihavia alastomia hippoja mukin kuvituksena, heistä se on vitsinä hyvä. Joten valikoin kaikille perheenjäsenille omannäköisen mukin ja siskonlikalle puurokulhon Nipsu-kuosilla, jotta sopii mukiin.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Yksinhuoltajuus vs perhe-elämä

Törmäsin netin syövereissä blogiin, jossa koin, että jotenkin korostettiin yksinhuoltajaäidin elämän raskautta ja vaikeutta versus ns. tavan perheenäiti.
Ja kyllä, poltin päreeni nollasta sataan just samantien.

En halua linkittää blogia tänne, koska voi olla (ja toivon, että on) mahdollista, että henkilö ei ole tarkoittanut sitä niin kuin minä sen luin. Joten en toivo enempiä teilauksia ainakaan ennen kuin hän lukee ja mahdollisesti kommentoi omaa kommentointiani.


Kuva: Yle

Näin kun on 25 vuotta elänyt parisuhteen ylä- ja alamäet, ja useampaankin kertaan harkinnut kytkimen nostamista mihin tahansa suuntaan, totisesti ottaa pataan, että joku gloorifioi sen, miten perheessä lasten kasvatus, käyttäytyminen ja kaikki on sopuisampaa kuin yksin.
Ja todellakin, mun nuorin on nyt 17 vuotias ja pystyn erittäin hyvin edelleen muistamaan ja samaistumaan, miten olin aina vastuussa. Lähes yksin. Parisuhteessa. (Tai näin sen koin ja koen.)

Minulta kysyttiin mitä niille puetaan, mitä retkiä päiväkodissa/koulussa/tiesmissäharrastuksessa tehdään, mitä sinne pitää pakata, lähteekö ne leirille/mummolaan/hevonhiiteen.....
Isä oli paikalla mutta tällaiset päätökset jotenkin kaatui aina äidin niskaan. Aivan sama olinko itse järjettömän kiireinen jonkun vuositilinpäätöksen kanssa.

Tai lapsen sairastuessa. Voi arvata kuka jäi kotiin. Siihen maailman aikaan pystyin tekemään etätöitä kotoa käsin, joten työnantaja ei vihoitellut niin paljon, mutta toki oli aikoja kun pää oli jumissa kunnolla siitä, että miehen työ katsotaan niin helvetin paljon tärkeämmäksi, että allekirjoittaneen piti toimittaa omalta esimieheltä todistus, että olin ollut töissä jos mies jäi jonkun kerran kotiin hoitamaan sairasta lasta. Voin kertoa, että kokemus oli nöyryyttävä enkä siihen parin kerran jälkeen lähtenyt. Lääkärin todistus ei siis miehen työnantajalle riittänyt.....

Myönnän rehellisesti, että olen ollut useammin kuin muutaman kerran hyvinkin kateellinen työkavereille, joilla on ns. isäviikonloppu ja niillä on aikaa vain itselleen. Jukoliste, koska perheenäiti sitä saa, varsinkaan silloin kun tenavat on pieniä?

Toisaalta, että annetaan jotenkin ymmärtää, että yh:n on vaikea saada parisuhdetta lasten vuoksi.
Niin? Mutta eikö sitä olemassaolevaa parisuhdetta sitten pidä yhtään mitenkään hoitaa?
Kyllä väitän, että tavallisen monta parisuhdetta kaatuu nimenomaan siihen, että lasten ja perhe-elämän härdellin vuoksi mitään parisuhdetta ei ehditä ylläpitämään. Ei se siinä kauaa roiku yksinään.

UGH! Olen puhunut.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Kylpyhuoneen uusi elämä

Kun muissa perheissä rauhoituttiin joulurauhaan, meillä oli jouluräyhä.

Tavallaan sääli, että aloittivat silloin heti. Se oli nimittäin sen verran nopea homma, että poikakin oli jo Tapanina vähän pitkästynyt, kun tekeminen loppui.



Eikö ole järkyttävä värimaailma??
Edellinen asukas oli maalannut tuota oranssia ja punaista..... 

Seinät saatiin piikattua auki jo pyhinä ja lattiaa varten tarvittiin sitten järeämpää työkalua, jonka vuokrasi Rakennuskonevuokraamo.  Hilti lauloi....
Allekirjoittanut oli kovin tyytyväinen saadessaan viettää aikaa muussa kerroksessa kuin missä tapahtui. Ei silti, hyvin se resonoi koko taloon.

Viemärikin löytyi sieltä betonin seasta loppujen lopuksi.


Edelleen jaksamme ihmetellä tekikö edellinen raksareiska tuon tahallaan? Kyllähän kenen tahansa ammattilaisen tarvitsee tajuta, että tuollainen itsetasoittuva vaatii jonkinlaiset ohjaimet, jolla se ohjataan pois siitä kaadosta. Sehän nimenomaan kerääntyy syvimpään kohtaan (eli kaatoon) ja poistaa sen, miten vesi ohjautuu kohti viemäriä.



Mies piikkasi välipäivinä lattiaa. Kuvaaminen oli haastavaa, koska pölyn määrä ilmassa oli mieletön ja kameran tai kännykän kanssa ei paljon tehnyt mieli siellä seikkailla. Iltaisin miehellä seisoi hiukset päässä, kirjaimellisesti. Betonipöly ja hiki - mikä mahtava yhdistelmä erilaisten kampausten tekemiseen! Taatusti kestävää.


Kun aletaan purkaa, puretaan kunnolla. Loppujen lopuksi lattia piikattiin kokonaan pois. Alla on siis alkuperäisen (vuodelta 1938) lattiavalun alapuolinen hiekka. Se oli muuten kuivaa!! Erittäin iloinen juttu!


Alla tasoitettu maa,
sitten Finnfoam eristeeksi,
siinä rautaverkko, johon kiinnitetään lattialämpöputket.

Viemäri siirtyi jonkin verran mutta paljon sitä ei pystynyt siirtämään. Vielä voin siis miettiä minne suihkun paikka tulee. Haluanko sen ammeen? Kuinka epäkäytännöllinen sellainen on? Tai kuinka paljon sillä olisi käyttöä, onko se sellainen kertakokeilu ja sitten seisoo tyhjillään?

Ammeeseen liittyen kohtuullisen hauska tarina: julkaisin tuon hiekkapohjaisen kuvan somessa ja ehdin sanoa miehelle, että "siihenhän voisi kaivaa ammeelle paikan nyt kun on pelkkää hiekkaa kaivettavana" ja samantien Bonon kasvattajalta tulee kuvaan kommentti "siihenhän voisi nyt vaikka pienelle cockerille kaivaa ammeen"....  Great minds think alike!! 

Outo juttu sinänsä, mutta mies ei lämmennyt tälle ajatukselle. Kaivaa siis vielä 60cm syvemmälle..... =D 



Lattiavalu 11.1. Kaadot on suunnattu oikein, betoni saa rauhassa kuivua ja maailmassa rauha ja hyvä tahto.

Sitten muutama päivä työtä radion tahdissa vihellellen ja avot:


Helmaan tulee toki vielä viimeiset laatat huomenna. Samoin silikonisaumat.
Lopullinen saumaus maanantaina, jonka jälkeen voi vapaasti kutsua putki- ja sähkömiehet tekemään omat osuutensa.
Pääsen siis ensi viikolla pesemään pintoja ja sitten vihdoin saunaan!!! ♥

tiistai 23. tammikuuta 2018

Aivan pihalla

Nyt täytyy kyllä sanoa hyvin riemastuneena, että tätä vuodenaikaa voi ja saa jo kutsua kevääksi.
Olipa tässä aamu, kun lähdin kahdeksalta lenkille ja metsässä pärjäsi vallan mainiosti ilman otsavaloa! Aivan huikeaa!

Linnut on myös heränneet ja reipas tirskutus kuului aamun lisää valjetessa....
Vähän koetin ulkoiluttaa kännykän kameraa samalla, parilla lenkillä.


Sinistä pilkottaa!!!


Pappakoira-Edu, kohta 10 v.


Mun parhaat kaverit.
Personal trainerit.


Täysillä eikä hidastella yhtään....


Juuri nyt on niin kaunista.


Hauskoja huurre-sulkia


Kellotorni oli hieno iltavaloissa


Omalla pihalla vielä valoja

Täytyy koettaa pitää mielessä nämä kuvat ja maisemat jos Pekka Poudan ennuste pitää paikkaansa ja ylihuomenna roimii maan täydeltä vettä +5 asteessa ja sulattaa kaiken lumen.

En suinkaan ole suuri talvifani, mutta onhan tämä nyt tuhannesti kauniimpaa kuin se ikuinen ja jatkuva kura ja synkkyys, mitä jo koettiin sellaiset 8 kuukautta viime vuoden lopulla.....

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Näyttelykehässä

Turku Winter Dog Show 2018

Minä menin ilmoittamaan Bonon sinne, "kun oli lähellä". Juuuh....
Lisäksi luottohandleri-Ninni lupasi tulla Bonon viemään kehään. Ja sitten tollerit, tukkakoirat (Ninnin omat rodut) ja cockerit on kaikki samaan aikaan eri kehissä. Jaiks!!

Allekirjoittaneella ei todellakaan ollut mukana pikkukenkiä, ja kehään jouduin. Talvisaappaissa.


Kuva hyvin haalea, koska kännykällä kuvattu ja rajasin sitä vielä.

Lyhyesti; sähläsin heti alkuun kunnolla. En saanut näyttelyhihnaa "lukkoon" vaan siinä oli lasson kokoinen reikä, jossa Bonon pää oli. Sellaisen kanssa ei voi juosta. *huooooh*
Muut odottavat, että minä suunnilleen pureskelen sen kuntoon. Sitten juostiin. Ja lopulta Bono oli pöydällä arvioitavana ja tuomari kysyy siltä "mitähän se mamma sähläsi tuossa".... niinpä.


Loppu hyvin, kaikki hyvin. Me selvittiin molemmat.
Minä hengittämättä ja Bono tyytyväisenä.
Bono sai kivan arvostelun ja tuomari selitti minulle mitä tekee, miksi ja miten. Arvostan sitä, että kun on tällainen tumpelo, tuomari tulee vähän vastaan.

Junnujen Erittäin Hyvä ja junnuluokan kolmas (neljästä). Ei oltu huonoja eikä huonoimpia.


Koska olen varma, että tuossa koirassa on potentiaalia, ilmoitin sen jo seuraavaan. Kaheli mikä kaheli!

lauantai 20. tammikuuta 2018

Lääkevuoro

Joskus kerroin yövuorosta.
Tänään taas tein lääkevuoron, koska ihana työkaverini paikkasi minua enkä joutunut valvomaan viime yönä. Hip hei!  Tein siis hänelle eilisen aamuvuoron ja sitten ylimääräisenä vielä tämän päivän, koska yövuoron tunnit ei muuten menisi tasan.... (ylitöitä saa tehdä näin sovitusti ja koska teen sitä 80% listaa, siinä on varaa.)

Meillä on iltavuorossa miehitys sellainen, että jokaisessa solussa (3 kpl) on kaksi hoitajaa. Lisäksi iltavuoron kanssa päällekkäin on lääkevuorolainen, jonka vastuulla on jakaa koko osaston (tänään oli 47 potilasta) kaikki seuraavan vuorokauden (klo 14 - klo 12 seur. pv) tablettilääkkeet sekä hoitaa kaikki suonensisäiset sekä mahdolliset pistoksena annettavat lääkkeet. Työaika on 12-20.


Yksityisyydensuojana ja muutenkin, meillähän ei osastolla voi juurikaan mitään kuvata. En todellakaan haluaisi, että joku lätkäisisi oman naamani jonnekin someen. Otin kuitenkin yhden naamakuvan lääkehuoneessa, kun siellä ei ollut muita. Lisäksi mistään ei voi päätellä mitään. Edes lääkepurkkien etikettejä ei pysty lukemaan.

Meillä on nuo takana olevat 7 kaappia, joissa tabletit. Niistä purkitetaan siis jokaiselle yksitellen.
Meillä on kolmena päivänä viikossa farmaseutti, joka sen tekee, mutta kahtena päivänä ja viikonloppuisin joku sairaanhoitaja hoitaa tontin.

Minä henkilökohtaisesti tykkään lääkevuorosta. En tekisi sitä joka viikko, mutta se on miellyttävää vaihtelua ja pitää oman osaamisen muistissa. Työaika on myös mainio: ehtii aamulla lenkille, mutta silti on järkevään aikaan kotona.

Päivä alkoi sillä, että desinfioin kaikki pinnat. Sitten keräsin tarpeellisia tavaroita (pinsetit, purkkeja, tablettileikkurin, kynät, tyypillisimmät lääkkeet tuohon pöydälle lähelle) ja aloitin. Noin klo 12-15 jaan pillereitä. Jokaisen potilaan jälkeen tarkistan laskemalla, että ne on oikein.
Tänään oli yksi potilas, jonka pillerit ei meinanneet millään käyttäytyä. Jouduin käymään ne yksittäin läpi kahteen kertaan.... (Olin jakanut yhden kapselin klo 12 purkkiin klo 8 sijaan.... samanväriset purkit aiheuttaa päänsärkyä näin.)

Huoneessa juoksee jengiä hakemassa milloin mitäkin, joku kyselee jotain, radio pauhaa (haluan sen taustaäänen), joten keskityttävä on.

Klo 15 kävin kahvilla/tauolla/jaloittelemassa ja nollasin hetken.
Sitten tulostin lääkelisäystarrat ja aloin nostella pöydälle klo 16 meneviä lääkkeitä. Ne on kaikki suonensisäisiä tai pistoksia. Laimensin ne valmiiksi, letkutin ja lähdin viemään. (Kello on siinä vaiheessa ehkä 15:30-15:45 kun lähden...)
Käytännössä käyn lähes jokaisessa huoneessa. Kello juoksee kilpaa, koska klo 16 tulee myös päivällinen ja on ärsyttävää olla jaloissa.....

Solujen hoitajat kerää tippuneet pullot pois. Minä tulostin seuraavan kierroksen laput ja menin syömään.
Höpöteltiin niitä näitä siinä pöydässä, keitettiin kahvit. Tarpeellinen tauko.

Sitten järjestelin paikkoja: toin lääkehuoneeseen laatikoittain uusia letkuja varastosta, availin laatikoista nestepulloja, pyyhin pintoja ja tarkistin, että yötä varten on kaikkea. Tänään muistin pari asiaa, joista oli esimiehen kanssa puhetta ja heitin hänelle sähköpostiviestin, koska olen nyt muutamalla vapaalla.

Kuuden jälkeen lähdin ensimmäiselle iltakierrokselle. Lähes kaikki sairaalan potilaat saa ns. napapiikin, eli "verta ohentavan" lääkkeen pistoksena vatsaan, veritulppien ehkäisyyn. Juoksutan piikit ajoissa, koska niiden antoaika ei ole minuutin päälle.
Sitten laimensin loppuja lääkkeitä (klo 20 kierrokselle, käytännössä jouduin lähtemään 19:30 jälkeen kiireellä), vein ne, siivosin jälkeni, luovutin avaimet ja lähdin kotiin.

Yllätys kotiinlähtiessä oli hauska: tytär kavereineen istui osaston käytävän päässä kun kävelin sinne. Olivat tulleet kaupunkiin ja saivat kyydin kotiin.

Ja seuraavaksi:  Huomenna Bonon näyttely Turussa ja NELJÄ VAPAATA!! Niin ansaittua!

maanantai 15. tammikuuta 2018

Kuukausikuvia, tammikuu

Muokkasin tuota Marketan ystävän Päpän haastetta vähän itselleni sopivammaksi.
Eli idea on kuvata omaa pihaa kaikkina vuodenaikoina samasta kohtaa ja havaita miten se muuttuu.

Tämä kuva on otettu 11. tammikuuta


TAMMIKUU 2018

Kuten näkyy, meillä ei todellakaan ole vielä lunta, enemmän tuo valkoinen on kuuraa.

Sääennusteet povaavat eteläänkin pikkuhiljaa kylmenevää ja lunta. Katsotaan.
Harmi kyllä aurinko ei ole näyttäytynyt sitten viime viikon. Pilvistä ja harmaata on tasaisesti.

torstai 11. tammikuuta 2018

Talven sävyjä

Pikkupakkaset on vihdoin saapuneet myös Lounais-Suomeen.
Paino sanalla pikku, koska edelleen pakkasta on maksimissaan se kolme astetta eikä esim. lumitykkiä ole haluttu vielä käynnistää, koska se vaatisi mielellään vähintään sen -5.

Mutta suureksi iloksi on ollut myös kirkasta. Sitä aivan järkyttyy nähdessään (sattumalta vielä vapaapäivänä) aurinkoa, kun on tässä useamman kuukauden taapertanut vain pimeydessä.


Kirkko aamulla 6:45 kun ohitettiin.
Nuo valot on jotenkin hienot.

Koska meillä herättiin tänään ennen viittä (vapaalla, juu) ja lattiavalu oli sovittu alkavaksi kuudelta, tein koirien kanssa vaan pienen lenkin 6:30 ja päätin, että hoidan muutamia kotiasioita välissä ja lähden sitten päivällä niiden kanssa metsään.


Matkalla metsään.
Kello on n. 10:30 ja maailma on jotenkin tosi sininen.



Vakkaripaikalla karkkien etsimistä.
Polut on jotakuinkin tallattu jo auki.
Hyvin vähän on lunta tai kuuraa enää pinnoilla.


Loppujen lopuksi Suomen talvi on aika harmaa.
Vähän vihertävää joukkoon, mutta eipä paljon muita sävyjä ole.



Näitä piikikkäitä kasveja oli vaikka kuinka.
Nämä nyt toki on vähän piikkisiä itsessäänkin, tyrnit,
mutta paljon oli piikkejä kaikissa varsissa ja korsissa.

Ihana lenkki. Pitänee ottaa enemmän tavaksi pyrkiä menemään vasta valoisassa lenkille. Se virkisti vielä enemmän kuin tavallinen lenkki. Valo sen tekee.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Hyvää yötä ja huomentaaaa....

Hyvää yötä ja huomenta
Ehdit myöhemmin nukkua
24 tuntia
Toivottavat sulle onnea

Hyvää yötä ja huomenta
Hei älä vielä luovuta
Kaikella on hintansa
Mut mikään ei oo vielä mahdotonta


- Don Huonot -


Syksyn remonttitrauma on sekoittanut omalta osaltaan omat yöuneni. Stressi on takuuvarma hereillä pitäjä. Toisaalta älytön kolmivuorotyö tekee saman, normaalikin kroppa alkaa hikata kun vuoro vaihtuu lennossa monta kertaa viikossa.

(En viitsi edes mainita, mitä ikä tekee näistä vuoronvaihdoista toipumiselle..... kun samainen ikä taitaa olla osasyy huonoihin yöuniin muutenkin. Hemmetti, naiset joutuu kärsimään aivan kaikesta! Epäreilua!)


Nukkumatti lasten....

Olen ikionnellinen, että yövuoroja ei ole enää listassa joka viikko. Se oli jo todellakin liikaa.
Toki joulun aikaan meille vuorotyöläisille tulee virkaehtosopimuksen mukaan ylimääräisiä vapaita, joten siksikin rytmi vähän sekoili, kun oli pari töitä, pari vapaata, pari töitä, pari vapaata...
Olin suoraan sanottuna hyvinkin kateellinen yhdelle työkaverille, joka teki joulun töitä (kuten minäkin), mutta jäi siitä suoraan kahdeksalle (!!!!) vapaalle. Sehän on jo loma!

Oli silti itselläkin vapaapäiviä kivasti ja toki sain relattua ja loisittua. MUTTA.... jälleen kerran, kuten aina pitkien vapaiden jälkeen, havaitsin kärsiväni ärsyttävästä sunnuntai-maanantaiyön traumasta. Tiedättekö: kun vapailta tiedät, että huomenna taas kello soi, uni vaan karkaa. Ihan kuin se kello jättäisi soittamatta juuri huomenna? Oma su-ma yöni sattui toki olemaan ke-to yö mutta sama asia.


Olen joskus pohtinut jonkun nukahtamislääkkeen kokeilemista. Toisaalta vierastan ajatusta ns. kemiallisesta unesta ja olen nähnyt miten osa sekoittaa ihmisen pään tyystin. Ilman kokeilemista ei toisaalta voi tietää mikä itselle sopii. Enpä haluaisi joutua heräämään työpäivään täysin krapulaisena jostain uninapista....

Melatoniinia olen kokeillut ja se yllätyksekseni alkoi väsyttää, vaikka käyttöohjeissa sanotaan, että se pitäisi ottaa hyvinkin 2-3 tuntia ennen suunniteltua nukkumaanmenoa. Minä nappasin napin huiviin ja olin varttia myöhemmin ihan tokkurainen ja sammuin heti. Kaipa se luonnonmukaisena olisi hellävaraisin näistä. Toisaalta se ei väsytä jos kroppa on stressitilan vuoksi kierroksilla (mikä rehellisesti on yleensä syynä siihen, etten pysty nukahtamaan...)


Hyväkin stressi vie unet.
Meillä alkaa remontti olla vaiheessa rakennetaan uutta. (Tästä myöhemmin oma juttunsa.)
Olipa tässä yö, jolloin olin illalla jo hyvin voipunut ja ajattelin kirjaa lukiessani, kun silmät jo harittivat, että ihanaa, nyt varmaan nukun aamuun asti.... ja sitten päästin ajatuksiini jonkun remonttijutun ja puff, se niistä unista. Loppuyön koetin vältellä ajattelemasta kylpyammeita, suihkuja, kaakeleita yms. mutta senhän nyt jokainen arvaa miten kävi: mitään muuta ei mielessä ollutkaan.

Joten jälleen kerran: koetan rauhoittaa elämäni mahdollisimman tasaiseksi.
Teen asiat samoin kuin aina: lopetan ruudun edessä roikkumisen hyvissä ajoin, juon teetä (kofeiinitonta). luen kirjaa, pesen hampaat ja siirryn sänkyyn. Luen siellä hetken ja lopulta laitan kirjan pois ja pistän silmät kiinni.


Hyvää yötä! Hyviä unia!

perjantai 5. tammikuuta 2018

Järkyttävä perjantai

Ns. normaali aamuvuoro, 7-15.
Siihen se normaali sitten jäikin.



Istuin ensimmäisen kerran klo 14:45.

Minua raavittiin, syljettiin, kirottiin ja haukuttiin.
Osa näistä ihmisistä kulkee myös osastolla nimellä "asiallinen".....

tiistai 2. tammikuuta 2018

Uuden Vuoden Lupaus

Minä en perinteisesti lupaa yhtään mitään.
Tai voin toki luvata, etten tänäkään vuonna aloita tupakanpolttoa tai kansantansseja....  =D

Liikuntaan liittyviä tavoitteita kuitenkin teen.

Minähän rakastan statistiikkaa ja Excel on ehdottomasti lempityökaluni.....  joten:

Vuodelle 2017 olen saanut lähes kaikki liikuntakerrat "mitattua" ja lukemat näyttää melko lailla siltä, mitä kuvittelinkin. Vuoteen mahtuu eri tavoin liikuttuja (käytännössä käveltyjä, hölkättyjä ja muutama potkufillarilla vedetty) kilometrejä yhteensä yli 2 400. Tekee n. 6,6 km/vrk.


Helmikuun matalaa käyrää puolustelen kahden viikon Thaimaan reissulla. No excuses.
Lokakuu taas painii vuosittain aivan omassa sarjassaan, koska tykkään pitää silloin sen viikon loman, jonka aikana liikun päivittäin enemmän kuin yleensä.

Näin julkisesti siis: ensi vuodelle tavoitteeksi saada satanen lisää vuoden saldoon. 2500 km rikki!
Koska muutama reissu on jo suunnitteilla, enempään en usko rahkeiden riittävän, koska päivässä on vain niin monta tuntia ja niistä hirveän suuren osan vaatii työnantaja. Mokoma!
Reissuilla toki liikun, mutta niitä en mittaa, koska se olisi typerää ja siitä tulisi suorittamisen olo, ja toisekseen en pysty kuvittelemaan miten kalliiksi tulisi pitää kaikkialla GPS-asetukset päällä Suomalaisella SIM-kortilla....

maanantai 1. tammikuuta 2018

2017 parhaat yhdeksän

Instassa näytti olevan monella #bestnine -kollaasi yhdeksästä "parhaasta" kuvasta vuoden varrelta.

Minä kun en koskaan voi vaan noudattaa orjallisesti ohjeita, tein tästä omanlaiseni. Keräsin siis yhdeksän kuvaa, jotka muistuttaa eniten vuoden aikana tapahtuneista kivoista asioista. Teknisesti on takuulla tusinoittain parempia kuvia.....


Vuosi alkoi tällä: pieni rimpsakka kuukkeripoika haettiin kotiin Kotkasta 
ja alkoi ihan uudenlainen vuosi.


Kevät oli kaunis. Ainakin ajoittain.


Patikoitiin keväällä muutamaankin kertaan tuo Mathildedalin kiva järven-ympäri-reitti.
Bonon ensimmäiset kahvit Vicksbäckinlahdella.



Harrastettiin.
Edun toukokuinen suoritus.


Käytiin paikoissa, joita ei olla aiemmin koettu:
esim. Tall Ships Race Turussa


Kävin ihanien kollegoiden, ystävien, kanssa Picnic-risteilyllä.
Naurettiin vatsalihakset kipeiksi.


Poikien suhde on tätä nykyä hyvä ja aurinkoinen.
Eivät osaisi olla ilman toista.


 Prahan reissu joulukuussa.


Lapsi, joka oli elokuussa sitä mieltä, että lopettaa hyvän harrastuksen,
palasi hevostelun pariin ja on tätä nykyä tyytyväinen ja onnellinen ratsastaja.

Se oli hyvä vuosi.
Voin suorilta mainita parikin ikävämpää/kamalampaa vuotta.

Tästä on hyvä lähteä uuteen!

Tukholmassa

Viime viikolla teimme parin päivän keikan Tukholmaan. Minähän asuin siellä pari kuukautta vuosia sitten opiskellessani sairaanhoitajaksi. O...