lauantai 30. syyskuuta 2017

Bonon päiväkirjasta

Nyt kun olen 10 kuukautta vanha,

- osaan pissata kuin aikamies jalkaani nostamalla
- ja nostelen sitä sinne ja tänne
- mutten koskaan Pappakoiran pisujen päälle (toisinpäin kyllä)

- olen 39 cm korkea ja painan 15,4 kg
- syön 400-500g raakaa lihaa päivässä + lisukkeet
- saan vielä kolmannenkin "aterian" kun saan päivällä koiranruokaa
- olen nätti kuin nappi, ja
- kuulemma osallistumassa johonkin kummaan missimittelöön (mister, sanon minä!)

- metsälenkit on parasta mitä tiedän!
- patikointi ja eväsretket on parasta mitä tiedän!!
- kuljen lenkillä aina vapaana
- noudatan luoksetulokutsua pillillä vielä 100% aina ja joka kerta
- metsään ja metsästä pois on aina kiire,
- silloin kiskon remmissä kovaa (enkä tästä tavasta luovu)
- remmilenkillä osaan kulkea kauniisti (jos haluan)

- matkustaminen on huisin kivaa
- menen minne vaan, kenen kanssa vaan, koska vaan

- nukun pää Mamman tyynyllä (tyynyjen takana) tai
- ihmisten välissä selällään
- herään aina riemuissani
- juon aina aamulla ekana lasillisen (1dl) piimää, ja
- jos Mamma ei anna ruokaa jo viideltä (harvoin antaa),
- menen takaisin nukkumaan
- en ole koskaan herättänyt ketään keskellä yötä, vaan
- alusta asti nukkunut ihan koko yön (21-7)

- olen opetellut pari suomalaista kirjainta:
- sanon Är Är Är kun kynsiä leikataan
- ja Äf Äf Äf kun näen jotain jännää portin takana
- seuraavaksi opettelen ehkä vokaaleja (Aaan ja Uuun)?

- heilutan häntääni yleensä koko ajan
- olen kaikessa mukana
- tykkään saunoa (arvostan sitä enemmän ilman kylpy-osiota)

- syön karviaiset suoraan pensaasta
- vadelmat ja boysenmarjat minulle annetaan suuhun
- kasvihuonetomaatit on älyn hyviä (ja ovi kiinni)
- en ymmärrä miksi joku istuttaisi pihaan juhannusruusua (siinä on piikkejä)

- olen kerran saanut kuonooni reiän kun menin härkkimään Pappakoiraa ruoka-asioissa....
- minusta silti kaikki vastaantulevat koirat on hyviä kavereita
- en tosin ymmärrä miksi ihmiset ei riemastu, jos hypin päin (kuraisenakin)
- suhtaudun yleisesti elämään yhdellä sanalla: "JEEE!!"

- minusta imuria kuuluukin vähän purra
- en tajua miksei sohvatyynyjä saa riepottaa
- paras leluni on vanha Kuoma-saapas (koko 37)

Rakkain terveisin,
Bono


keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Syömistä syksyllä

Syksy on selvästi täällä.
Aamulla herätessä on hämärää ja illalla jo klo 20 alkaa olla myös hämärää.....
Muuten en pistä hämäryyttä pahakseni (vielä!!), mutta huolestuttaa lähinnä nuo eläimet, jotka poukkoilevat tielle milloin mistäkin. Pimeässä kun vastaantulevan auton valot häikäisee, eikä hetkeen näe mitään.


Syksyssä parasta onkin kynttilät, takkatuli ja lämmin huopa, jonka alle käpertyä.

Syömisten suhteen huomaan muuttuvani.

Keväällä ja kesällä kevennän ihan luonnostaan. Salaatit ja raikkaat, raa'at kasvikset vaan on niin kertakaikkisen hyviä.
Näin syksyllä kun on viileää, haluan jotain lämmintä ja muhevaa. Pataruokia, pitkään haudutettuja juttuja, joiden tuoksu huumaa kun ruoka-aikaa odottaa....

Selvästi huomaan myös syksyllä, että meidän ruokalista muuttuu lihapainotteisemmaksi. Mehän olemme lihaaneja koko perhe. (Tykkään tuosta sanasta, kiitos lanseerauksesta Marketta!)

Olin käyttänyt viimeisen palan viimevuotista peuraa pakastimesta ja viime perjantaina pohdin ääneen tyttären kanssa, mitä ostaisin kaupasta. Hän sanoi haaveilleensa jo jonkun aikaa kermaisen pippurisesta (possun)lihapadasta kunnon rehellisen perunamuussin ja kasvisten kanssa. Sitä siis.

Kaupasta tosin käteen tarttui naudan pala, ei possua.
Sen jälkeen kun meillä on ollut sitä onnellista possua, en ole kaupasta sikaa ostanut. Minusta en maku vaan ei ole hyvä.
Ennen sitä ensimmäistä omaa nasua en juuri koskaan ostanut possua, koska pidin sen makua pahana. Harmi, ettei Vaahteranmäki kasvattanut nasuja tänä vuonna.

Meidän lihansyönti on toki erittäin broilerivoittoista, koska nauta on sikamaisen hintaista (sanaleikki tarkoituksella) ja aika vähän muuta on tarjolla.
Luulen, että saamme tänäkin vuonna peuraa pakastimeen, joten siitä sitten se varsinainen punainen liha.
Kalaa yritän tehdä edes joka toinen viikko. Senkin hinnat vaan huimaavat joka kerta kun kaupassa niitä katselen. Mies tykkää savustaa, joten jos en tee uunikalaa, syömme esim. savukalasalaattia, mikä maistuu aina kaikille.


Tein pari viikkoa sitten broilerikiusausta ja jotenkin onnistuin pilaamaan sen. Perhe väitti, että se oli ihan hyvää, mutta omaan suuhun siinä oli jotain liikaa... (soijaa? currya?)
Olin siis vilpittömän pahoillani, etten osannut tehdä ruokaa.

Tämä lihakastike sen sijaan. Enpä ole nähnyt noin isoa kattilallista katoavan tuohon tahtiin aiemmin.
Oli kyllä mielettömän hyvää ja kelpasi todella!!

Tämän kastikkeen "salaisuus":  haudutin sitä crock potissa ensin pari tuntia kun tein lenkin.
Sitten siirsin sen kattilaan liemineen päivineen, lisäsin yhden purkin ruuanvalmistus Koskenlaskija-juustoa ja purkin Mustapekka-ruokakermaa.
Lihan olin marinoinut edeltävästi pippurilla, chilillä ja soijalla.
Vähän lisäsin kastikkeeseen pippuria ja tietenkin sipulia! Ilman sipulia ei ole ruokaa!


Lisukkeeksi laitoin kesäkurpitsaa (omasta maasta) ja tomaatteja viipaleina ja väleihin feta-juustoa. Meidän kaikkien suosikki lämpimistä kasvislisukkeista.


Annoksen väri on tässä hassu, koska syksyn valo on jotenkin sininen. En kuitenkaan jaksanut alkaa leikkimään koneen valokuvanmuokkaus-toiminnoilla ja muuttaa sitä lämpimämmäksi.  Ja kyllä, tuon kastikkeen alla piilossa on myös sitä perunamuussia....

NAM!!

Tänään oli tuokin kastike syöty ja ohjelmassa taas aamulenkin jälkeen keskustelu aiheesta "mitä meillä syötäisiin".

Mies oli ottanut pakastimesta pienen pakkauksen broileria sulamaan. Siihen nopeasti vähän vihanneksia viereen ja meillä on keitto. Käytän muuten ihan surutta pakastevihanneksia näissä "on vähän hoppu" -tilanteissa. Miten helppoa ja nopeaa. Ei mene mitään hukkaan eikä nuo ole juurikaan hinnalla pilattu.


Toinen syksyn lempiruuistani on ihanat sakeat keitot.
Tästä tuli kuvattuna hyvin plassun värinen: perunaa, kukkakaalia ja maustamatonta broileria kun ei juuri voi kuvailla värikkääksi. Väriä antaa sitten porkkanat ja maissi. Liemeen yritin ripsuttaa vähän paprikaa ja chiliä, sekä maun että värin vuoksi.

Meillä sopan "salaisuus" on liemeen loppuvaiheessa lisätty Koskenlaskijan cheddar-juustokastike. (Mahdoinko juuri lukea tämän saman vinkin tuosta yläpuolelta liittyen lihakastikkeeseen?? KYLLÄ, luin...)
Se tuo makua ja sakeutta. Sipulin lisäksi juusto on aines, joka harvoin pystyy pilaamaan ruokaa.

Olin niin reipas tänään, että tuon keiton tekeytyessä uunissa oli myös pannari tuloillaan ja pesinpä pienen koiranpennunkin (mikä pentu muka!!) koska se oli aivan rapainen parin edellisen päivän peltolenkkien jäljiltä...




Olin NIIN otettu kun S-ryhmä otti näitä Tescon tuotteita myyntiin. Sekä Lime että Lemon Curdit on ihanan napakan happamia, siis sillä lailla oikein kunnolla kieleen puraisevia....  
Ovat takuulla yhtä sokerihöttöä siinä missä muutkin hillot, mutta maku ei ole sokerinen.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Arkihaaste 38/52

Työviikko loman jälkeen.
Ei puhettakaan mistään pehmeästä laskusta.


Melko normipäivä töissä.
Meillä on ihan jatkuvasti tarjolla kaikkea hyvää.

Tällä kertaa työkaverin 50v kakkua.



Pari maisemakuvaa sairaalan parvekkeelta.
Maanantaiaamuna oli niin vallattoman näköinen sumu ja aurinko,
toisaalta nuo parkkipaikan toisen puolen vaahterat alkavat jo vaihtaa väriä.

Jösses.
Se on syksy nyt!!



Meillä asuu pieni tihulainen.
Tai jollain oli tylsää kotona.

Tuon lehden saan onneksi lukea uudestaan ja kokonaisena töissä. Harmikseni myös sähkölaskun pystyi paikkaamaan (ja maksamaan), mutta tässä kohtaa nauratti kunnolla se, että nekin jo herjailevat tuosta e-laskusta.
Mysteeri siihen liittyen: en löydä nettipankista enää kohtaa, jossa voin e-laskun tilata. Ehken etsinyt riittävän innokkaasti.


Sen verran vilpoisaa on ollut, että oli pakko jälleen aloittaa lämmitys.
Pidin jo taukoa kun oli noita lämpimämpiä öitä, mutta ainakin täällä alkuviikolla laski niin, että aamulla kun lähdin 6:15, auton mittari väitti lämpötilaksi vain +4°C.

Sen verran tilannekatsausta, että olemme sittenkin ottaneet talon pois myynnistä.
Juu, tiedän. Jotenkin lyhytjänteistä toimintaa.
Ensinnäkin pari myyntihalukkuutta lisävää juttua saatiin taklattua niin, ettei koeta enää niitä "ongelmaksi", toiseksi pari sellaista taloa, joita olisimme halunneet mennä katsomaan, vedettiin pois myynnistä juuri kun olin yhteydessä.... 

Tärkein kuitenkin: varsinkin lukiolaisen, mutta omatkin stressitasot alkoi olla korkeat kun välittäjä pisti ihan täysillä tuulemaan. Oli tunne, ettei omaa elämää saanut olla yhtään, koko ajan oltiin valmiudessa lähtemään pois näytön jaloista.

JOTEN:


Hehehe!! Sain ensinnäkin ostaa viisi (5!!!) syyshortensiaa ja lisäksi 180 kpl kukkasipuleita.
Tuo oli villi paikka: kukkasipulit oli irtomyynnissä, muutamalla eurolla 20 kpl joten napsin niitä kuin irtokarkkeja pusseihin. Aijai!!! 

Mies-parka. Ensin se ei antanut lupaa ostaa mitään ja päätyi nyt kaivamaan mulle kuoppia uusia istutuksia varten.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Kiukuttelua kiinalaisesta nettikaupasta

Vaikka olen aina ollut kova ostamaan kaikenlaista netistä, en ole oikein innostunut noista kiinalaisista nettikaupoista.

Kesällä kuitenkin työkaveri kehui löytäneensä monta tosi kätevää ja edullista vaatetta yms niistä, joten kahlasin sivuja ja löysin itselleni tekonahkaisen (älköön kukaan edes väittäkö, että se olisi nahkaa vaikka sellaisena myydään...) käsilaukun/pikkurepun, tyttärelle repun läppärille sekä kännykkäkuoren. Kamahan on tuolla halpaa kuin saippua, joten sinne lähti tilaus.....

Myös kälynen oli tilannut fake-Kånken reppuja ja mm. oma mieheni sai sellaisen anopilta. Ja hämmästys oli melkoinen kun sen pyöreän merkin päälle oli liimattu tarra, jossa teksti oli muuta kuin Fjällräven + ketun kuva ja sen alta löytyi se alkuperäinen....
Täytyy myöntää, että mielessä kävi, että kama on alunperin tehtaalta varastettua ja myydään nyt halvalla väärennettynä muuksi kuin alkuperäiseksi. (Tiedän, hyvin monimutkaisesti ajateltu....)

Pointti tässä kuitenkin se, että tuo on ollut erittäin hyvä reppu ja olisin voinut itselleni tilata niitä vaikka useamman eri väreissä, minikokoisena. En kuitenkaan niitä enää löytänyt millään hakusanalla tai etsimällä.

****
Mutta meidän tilaus sitten:
Jännityksellä olemme sittemmin odotelleet. Hyvin asiallisesti tuli ensin viesti, että lasku tulee sähköpostiin ja tavaran toimituspäivä jonnekin elokuun lopulle.

Nyt elämme syyskuun loppua ja yllätys yllätys: se kännykänkuori on tullut ja muista ei ole pienintä haisuakaan.
Luonnollisesti lasku on erääntynyt useita viikkoja sitten. (Melko tarkkaan samoihin aikoihin kuin se luvattu toimituspäivä.)

Kävin uudestaan toimittajan nettisivuilla katsomassa missä toimitus on. Muuten meni ihan putkeen, mutta luen äärettömän huonosti kiinalaisia kirjoitusmerkkejä.... joten tökkäsin kohtaa "haluan palauttaa tuotteen". (Saattaa se olla, että ilmoittivat siellä juurikin kiinaksi, että tavara on jo paikallisen postin tiskillä, tiedä häntä....)

Sitten maksoin laskusta sen kännykänkuoren toimituskuluineen ja ilmoitin heille, siis laskuttajalle, että loput on palautettu tai vaadittu palautettavaksi.

****
Ja nyt sitten keskustellaan SUURIN KIRJAIMIN laskusta.

Että kiukuttaa!!
Onneksi Klarnalle saa sentään keskustella suomeksi. Olen varma, että asia selkiää kyllä.

Useat ihmiset vakuuttelivat minulle, että nuo Wishit ja Alibabat toimivat kuin sveitsiläinen kello ja moni on ostanut vaikka mitä kivaa.
Huonoa tuuria. Vai?

Mutta tällaisena dinosauruksena kokemus jälleen: olin alunperin oikeassa kun epäilin ja tällä toiminnalla nyt todistin itselleni epäilyni aiheellisiksi.

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa  - eikä varsinkaan roskaa kiinasta.
Tilaan jatkossakin tarvitsemani tavarat paikoista, jotka tiedän hyviksi ja joiden kanssa homma toimii.

Ja myönnän kyllä, että onhan nuo sivut sillälailla koukuttavat, että ihmeellisiä tarpeita sitä keksii itselleen jos kaikki maksaa vaan muutaman euron.... sitten loppusuma onkin kohta paljon muuta kuin pari euroa kun niitä halpoja on tägännyt ostoskoriin tusinoittain....

torstai 21. syyskuuta 2017

Mietteitä metsänhoidosta

Pari vuotta sitten olin hyvinkin suivaantunut, kun yksi lempilenkkini maasto raiskattiin täysin kahdessa päivässä. Osuin paikalle koirien kanssa kun moto teki työtään ja jälki oli kammottavaa: se oli yhtä multaista/kuraista kuoppaa kuopan vieressä, kannot poikittain osin revittynä irti, ihmeellisiä moto-ojia siellä ja täällä ja täysin kaljuksi hakattu plaani. Lähinnä siis tuli mieleen sanapari ryssän kaatopaikka tai Kosovon sota.

Luonnollisesti siinä ollut metsä oli ollut meidän vakipaikka, mistä löytyi ämpärikaupalla suppilovahveroita.
Ei löydy enää. Ehkä koskaan.

Kahden vuoden jälkeen siinä on edelleen surullisen näköinen likainen läntti, joka kasvaa heinää. Kenties sinne on jotain istutettu mutta niitä ei kyllä havaitse heinän keskeltä.


Meidän kunnan urheiluseura on saanut järjestettäväkseen maastojuoksun SM-kisat 2018 ja siitä syystä jo vajaan vuoden meidän pururataa (kuntorataa ennemminkin, eipä siellä juuri purua näy) on kunnostettu runsaasti.
Nyt parin viikon ajan ovat myös harventaneet puita tuon radan alueelta.


Bonon suuri rakkaus: jäkälä.
Siinä voi pyöriä, 
sitä voi kaivaa,
sitä on helppo repiä suullinen kerrallaan ja riepottaa.... 


Tuo vihreä sammal noiden kivien päällä näyttää NIIN pehmeältä...

Olin alkuun aivan kauhuissani kun luin varoituskyltit tien varrelta, että metsää alkaa kaatumaan.
Niinhän tuo nykyinen metsänhoito tahtoo mennä, että kaikki nurin ja sitten vielä revitään kannot pois ja maasto on kuin suoraan sotatanner: pelkkää kuraista monttua montun vieressä ja täysin käyttökelvotonta ja kulkukelvotonta pari vuotta, kunnes kasvaa täyteen raapivaa vadelmikkoa  - ja heinää.

Satuin kerran lenkillä koirien kanssa kohdalle, kun moto teki työtään, ja arvostan tuon kuskin reagointia: hän ensinnäkin piti huolta, että näki meidät jo aika kaukaa, ja laittoi koneen kouraosan maahan ja piti sen siinä paikallaan kun ohitettiin. Moikkasipa vielä.
Minä puolestani koetin mahdollistaa hänen työnsä kipittämällä oikein reippaasti ohi ja nostin myös tassua.

Mutta....


Onhan se kaunis. Upeat valkoiset rungot kuin suoraan Suomi-elokuvasta. On koivuille valoa ja tilaa kasvaa.
Mutta tuo maasto niiden juurella: kaikki on jäänyt siihen. Sellainenkin sanonta tästä vähän lipsahtaa suuhun, kuin "jättää kuin koira läjänsä".
Siinä on täysin mahdoton ihmisen kulkea enkä jaksa uskoa, että metsäneläimetkään kovin mieluusti sinne hakeutuvat.

Samanaikaisesti ainakin täällä kaukolämpöyksikössä poltetaan haketta talojen lämmikkeeksi. Mitä muuta tuo risukko on kuin mahdollista hakemateriaalia??
Tiedän, että jotain biodiverstiteettiä tällä lisätään, ja jokunen toukka ja muu ötökkä sieltä varmasti löytää pesäpaikan. Kyse on kuitenkin ns. virkistysmaastosta, jonka virkistysarvo esim. marjastukseen ja sienestykseen on nyt täysin tuhottu.

Omistaja saa maillaan tehdä mitä tykkää. Totta.
Tämä on vaan asia, jota on valtakunnan lehdissäkin puitu ilman lopullista vastausta. Ja itsekin sitä ihmettelen.

Ainoa tähän mennessä keksimäni hyvä puoli asiassa on, että nyt kun noissa maastoissa ei peurat enää viihdy, siellä ei ole hirvikärpäsiäkään.
Tosin turha sieltä on myöskään hakea sieniä tai marjoja, joten niiden vuoksi joutuu edelleen myös hirvareiden hyökkäyksen kohteeksi asettumaan.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Hautajaiset

Saako omia hautajaisia suunnitella vai onko se perverssiä ja epätervettä suhtautumista elämään?
Tiian postaus oli niin houkutteleva, että oli pakko matkia.

Ja ennen kuin kukaan vetää sen isompia poroja nokkaansa:


En ajatellut kuolla vielä toviin.

Kun kesällä 2016 valkeni, että kannan rintasyöpägeeniä ja päädyin noihin jatkuviin kontrolleihin, ajattelin hetken, että "ei hitto, tässäkö tämä nyt on".
Onneksi sisuunnuin ja päätin tapella vastaan. Olen nimittäin ajatellut elää vielä pitkään. Tällä nauramisen määrällä sitäpaitsi en luultavasti kuole ennen 150-vuotispäivääni....
Sääli sinänsä kanssaihmisiä....

Vakavasti: toivon vain, että saan nähdä kaikki lapseni onnellisina ja elämässä pärjäävinä, ja viettää vielä useita onnellisia ja iloisia vuosia kaikkien rakkaitteni kanssa.


Olen tehnyt hoitotahdon Omakantaan.
Pikku vinkki muillekin: siellä se olla nököttää mutta sitä ei pysty kukaan näkemään jollei se ole printattuna esillä siinä vaiheessa, kun päädyt hoitavaan laitokseen. Ainakin toistaiseksi se on siis yhtä tyhjän kanssa. Lääkäri ei sitä pysty näkemään vielä.

Toivon, että siinä tilanteessa, jos päädyn sairaalaan enkä pysty itse asioitani hoitamaan, omaiseni omaavat riittävästi rohkeutta mm. kieltää kytkemästä letkuihin ja putkiin jos tilanne näyttää siltä, ettei niistä enää eroon pääse. Se vaatii nykypäivänä paljon.

Omaisia kyllä kuunnellaan, mutta joitain asioita sairaalassa päätetään tehdä kysymättä - ja esim. jos hengityskoneeseen on kytketty, siitä irrottaminen ei välttämättä enää ole mahdollista!!  Omaisten on pystyttävä kauhun ja surun keskellä kirjaimellisesti lyömään nyrkkiä pöytään ja vaatimaan toimia minun tahtoni mukaan.


Mitä hautajaisiin tulee, en kestä minkäänlaisia pönöttäjäisiä. En adressien ääneenlukua ja surullisia muistoja. En halua edes niitä mustia vaatteita. Musta sopii oikeasti niin harvalle!! Pukeutukaa lempivaatteeseenne, minä laittaisin luultavasti itse tämän potkuhousuhaalarin...

Minun hautajaisissani haluan, että juodaan oikeaa shamppanjaa, skoolataan elämälle heti alkuun! Tarjoillaan iloa ja nauravia muistoja, saadaan porukka hihittämään kaikille typerille toilailuille, mitä olen jo ehtinyt tehdä ja ehdin hyvin tehdä toisen mokoman.
Haluan salmiakkia ja rokkia!!


Ei messuamista, ei itkuvirsiä. Pitäkää kunnon bileet!! Soittakaa Nightwishiä: Ghost Love Score on ollut voimabiisini aina....

Varsinaiset hautajaiset kaiketi menevät pakollisen kaavan mukaan, mutta kaikki sen jälkeen olkoon omaa suunnitelmaani.
Krematorio, ehdottomasti. Tuhkat saa sirotella jollekin lempipaikoistani: mereen, MEJÄ-maastoihin, vaelluspaikkoihin.... (Tiedän, että sitä rajoittaa laki ja asetukset!!)

Ja niin: ei mitään kiveä. En halua paikkaa, jonne on pakko kiikuttaa se kynttilä räntäsateessa ja käydä muistelemassa.
Soisin mielummin, että porukka käy kävelemässä Matildajärven ympäri ja Vicksbäckinlahden laavulla muistaa miten tykkään siitä paikasta ja miten hyvältä kahvi siellä maistuu. Tai ottakaa koira ja lähtekää metsään. Kerätkää sieniä ja hirvikärpäsiä päästä. Väistelkää heiluvia oksia ja harmitelkaa miten heinä on niin märkää, että housut kastuu....

Niin. Ehkä on pervoa näitä kirjoitella, mutta mielestäni vielä pervompaa olisi jättää kaikki päätäntävalta muille siinä tilanteessa kun eivät ole vahvimmillaan näitä päättämään.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Arkihaaste 37/52

Tätä viikkoa paras sana kuvaamaan on ulkoilu!

Maanantaina vapaapäivä, joten kävin työhaastattelussa, ja aamulla oli kiirettä lenkittää koirat ja ehtiä suihkuun ennen lähtöä.

Tällä alalla tuskin kauhean paljon head huntereita pyörii, lienen joskus lähettänyt jonkun hakemuksen tuolle firmalle ja koettivat kepillä jäätä. Vähän tyhjästä nimittäin tuli kutsu haastatteluun.

Niin: mielenkiintoinen paikka, täysin uusi rakennus ja idea, ja pääsisi rakentamaan itselleen toimenkuvan. Mielettömät puitteet, esimies vaikutti kivalta, työkavereita pääsisi haastattelemaan....
MUTTA, ja se olikin sitten iso mutta. Palkka tonnin pienempi kuin nyt. Tonnin!!

En tiedä muista, mutta itselläni ei ole siihen varaa.
Sillä hyvällä työporukalla tai toimivalla tyhyllä kun ei lauantaimakkaraa leivälle saa, eikä hyvä esimies tai kutsumus myy jauhelihaa perheelle. Hitsi että vähän harmitti!!

Kiire jatkui illalla: tyttären viemistä tallille ja siinä välissä kauppareissu.


Kauppareissulla käteen jäänyttä....

Tiistaina (edelleen vapaa) taas oli hammaslääkäri. Miten sitä voikin pelätä joka kerta niin paljon?

Menin rehvakkaasti sisälle ja kerroin heti oman mielipiteeni: eli että nämä on tosi hyvät väliaikaiset paikat (toisella ikää 1,5 vuotta, toisella puolisen vuotta) eikä niihin tarvitse koskea.
Lopputulos: epäilevät, että toinen niistä hampaista joudutaan poistamaan kokonaan, implantistakin se puhui, mutta siihen otan aikalisän kun sille sillalle tullaan.... ja KOLME uutta aikaa. Siis kääääk!!!

Sen jälkeen keikka Turkuun tervehtimään isoja lapsia.
Nuoriso ei varsinaisesti halunnut kuviin, joten lyhyesti vaan kuva ravintelista, missä lounastimme.


Tiistaina vielä illalla mukava lenkki ja siitä eteenpäin ajattelinkin, ettei ole hoppu eikä hosumista minkään suhteen.


Metsälenkillä oli kerran kori mukana, ja hyvä on, että oli.



Keskiviikosta eteenpäin nautin lomasta.

Keskiviikko oli siitä kiva päivä, etten tehnyt oikeastaan yhtään mitään. Niitä päiviä todellakin tarvitaan.

Aamulenkillä tosin otin muutamia ylimääräisiä sydämentykytyksiä, koska koirat ehti ohittaa ja kun itse tulin paikalle, mikäs se siinä lötköttelikään......


Ihan sama, ettei ollut kyy. (Asia, jonka tajusin vasta jälkeenpäin. Kuvassa erottuu keltaiset silmärenkaat, jotka paljastaa sen rantakäärmeeksi. En tosiaan kumartunut katsomaan sitä silmiin siinä tilanteessa...)
YÖK YÖK YÖK!!!!!  Ohitettiin se ihan 10 sentin päästä....

Paistoin lättyjä ja vähän pullaa (rentoudun keittiössä, siksi sanon, etten tehnyt mitään) ja kutsuin isän avokkeineen kahville, muuten lojumista sohvalla kirjan kanssa ja lenkkejä.


Torstaina ensin aamulenkki ja pikaiset kahvit, sitten Bono kyytiin ja ajelu Kemiönsaaren toiseen päähän, jossa Bömpsiäisen siskolla (tai kaiketi sen omistajalla) on mökki.
Lenkki kosteassa metsässä, koirat ui meressä ja noin kahdeksassa eri kuralätäkössä.


Muu reissu meni riehuessa. Tytöt juoksutti junnukoiraa oikein urakalla kolmisen tuntia.
Kotimatkalla oli melko rauhallinen koira ja kotona raukeus jatkui....


Loppuviikosta luin, join kahvia ja teetä, ulkoilin joka päivä. Vähän pesin pyykkiä (sää ei varsinaisesti suosinut sitä, koska ulos ei saanut kuivumaan) ja puuhastelin kaikenlaista pientä.


Nämä uutuudet mulla on odottaneet keittiössä jo pitkään.
Koska mm. edellisestä Harry Holesta on jo aikaa, kahlasin edellisen kirjan läpi ensin, koska tämä on ikäänkuin suora jatkumo...

Tein sitten saman Kepplerille.


Sohvalla huovan alla. Oikeassa kyljessä koira, toinen lattialle ihan tuossa sohvan kulmassa, vasemmalla käsinojalla iso lasi teetä.
Sinänsä harmi, että päätin olla ostamatta mässyjä syksyn ajan. Tähän olisi hyvin sopineet irtokarkit ja sipsit.....

Eilen, lauantaina, olin noutamassa Ipanaa kaupungista ja päätin tehdä pienen kirpputorikierroksen ennen noutoa.
Ajoin ensin Prismaan, koska etsin tekstiiliväriä.


Meillä on nuo Ikean valkoiset tuolinpäälliset, mutta koska meillä koirat saa mennä sohville ja tuoleille, ne eivät sattuneesta syystä ole enää valkoiset. Eikä ne myöskään lähde pesussa enää puhtaiksi. En pysty niitä mitenkään joka toinen päivä pesemään ja näköjään tuollainen piki ja muu asfaltilta irtoava musta lika ei sitten lähde enää vanhennuttuaan pois.
Eipä silti, valkoinen ei ole järkevä väri tekstiileissä koiraperheessä lähtökohtaisesti.

Joten yksi kirkkaimmista ideoistani hetkeen (sanaleikki tarkoituksellinen): värjäsin nuo valkoiset harmaiksi. Ja niistä tuli todella kauniit harmaat!!!  TYKKÄÄN! 



Sitten kirppareille.
En oikeastaan tarvitse yhtään mitään, mutta joskus joku tavara saa aikaan sellaisen "tätä olen etsinyt" -fiiliksen, ja tykkään käydä kiertelemässä. Salossa on muutama isompi kirppis, joista yhdellä en ollut käynyt ennen ja sitä on kehuttu. Sinne siis....

Yleisiä havaintoja: ihmisten hinnoittelu on kyllä aika lailla pielessä, jos Kastehelmi-kynttiläkiposta pyydetään enemmän kuin uutena Prismassa. (Olin nimittäin sattumalta katsonut niitä hintoja juuri varttia aikaisemmin....)

Paljon kaikkea mielenkiintoista oli tarjolla, ja yhteen lasiseen kupuun tartuin jo, mutta hintalappu sai laittamaan sen pois. Haloo ihmiset, kirpputoreille kirpparihinnat niin roinasta pääsee eroon!!
Ostin lopulta yhden euron lasipurkin tiivillä kannella. Sopii esim. mausteille hyvin. Samoin käteen jäi vaaleanharmaa koristetyyny sekä keittiön kattoon lamppu muutamalla eurolla. Jihaa!! (Ihmiseksi, joka ei pääsääntöisesti tykkää kierrellä kauppoja, saan hurjan paljon hyviä fiiliksiä näistä, hassua.)



On ollut oikein onnistunut ja viihtyisä viikko!!
Jospa sitä nyt jaksaisi taas veivata työmaalla useamman viikon ennen seuraavaa paussia.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Sekalaista tähän viikkoon

Työkaverini intoilee teestä.
Hän oli joskus reissullansa ostanut Englannista jotain, ja sittemmin löytänyt sitä samaa teetä myös nettikaupasta. Sain pari pussia testiin.

Teen nimi on Yumchaa Blue Woodoo, ja täytyy myöntää, että nimi on enne....


Se todella on sinistä.
Kuulin, että tähän liittyisi sellainen taika, että kun siihen tiputtaa pisaran kaksi sitruunaa, se alkaa jälleen vaihtaa väriä.... kokeilin pullotetulla sitruunalla, mutta ainakaan tässä lasissa ei tapahtunut yhtään mitään.



Koirillehan nyt tapahtuu, jos jollekin tässä perheessä.

Bono Bompsiainen päätyi kylpyyn eikä arvostanut yhtään laulua "... oon nähnyt Helga-neidin kylvyssä, oi ihanaa..."
Se kävi trimmissä ja näyttää nykyään Late Lampaan sijaan aivan oikealta koiralta. On tuo trimmaaja ihmeidentekijä!!

Kurahaalari oli päällä trimmin jälkeisenä päivänä, mutta tuo olikin juuri sen verran nafti kooltaan, että myin sen Bonon siskolle ja etsinnässä on itselle uusi.



Päädyin myös leikkaamaan juoruilta siivet.

Tai odotas, miten se nyt meni?? Tarkemmin sanottuna leikkasin juorulta "tukan poikki". Se roikkui lähes lattiaan asti ja jos ei Bonoa olisikaan kiinnostanut, se oli tiellä.


Kylän urheilukenttää korjataan ja uusitaan.
Tosi hieno juttu, koska kouluasteita löytyy kuitenkin lukioon asti ja näillä paikoilla on käyttöä.

Tuossa kentän pitkällä sivulla menee kävelytie, jota kävelen usein koirien kanssa. Ipanan vanha perhepäivähoitaja asuu tien toisella puolen, takapiha on siinä tien varrella.

Juttelin hänen kanssaan eräänä päivänä, hänellä on parhaillaan hoidossa pelkkiä poikia.
Arvatkaa miten onnellisia pienet pojat ovat, kun saavat pari viikkoa päivittäin katsella näitä koneita työssään. Siinä oli säpinää kun arvailivat mikä on minkäkin niminen ja mitä sillä tehdään. Suloisia!!

tiistai 12. syyskuuta 2017

Kriisiä kriisin päälle

Olen vanha!!
Olen lyhyt!!
Olen liian painava!!
Tukka on huonosti!!

Huokaus. Kaikenlaista kriisiä siis pukkaa kuin soijaa ikään.
Ja miksikö??  No, töissä porukka on lähtökohtaisesti kymmenkunta vuotta nuorempaa ja vanha ei vaan aina jaksa...


Tässä kuvan myötä vielä paluu tuohon hauskaan tyhy-päivään. 
Meitä keski-ikäisiä oli mukana kaksi, loput sitten kolmikymppisiä ja nuorempia. Eipä sillä, hyvin me joukkoon mahduttiin. (Minustakin otsa ja kulmakarvat.... )

Keski-ikä uhkaa. Aineenvaihdunta hidastuu ja vaakaan ei tee mieli hypätä enää olenkaan. 
Vaatteet kiristää merkillisistä kohdista ja olo on aika ajoin niin nuutunut ja raihnainen, ettei mitään määrää. 

Kai tämä on joku vaihe elämässä, mikä pitää käydä läpi??
ONKO PAKKO???

En muista kärsineeni 30 tai 40 kriisistä. Ensimmäisen aikaan olin kahden pienen lapsen äiti ja jälkimmäisen aikaan opiskelin niin hiljattain YO-kirjoittaineiden kanssa, ettei ollut mitään kuvitelmaa edes olla "ikätoveri", ennemminkin äitihahmo.



Tukkakriisihän on jo ihan passée noin yleisesti. Minäpä omin senkin.
Kun mitta on sellainen, ettei se mene kiinni järkevästi minnekään ja toisaalta näyttää n. 12-vuotiaalta kun sen vetää tuolla lailla ylös. *huokaus*

Pentukoira (tuo mikään pentu enää ole, juniori....) on öisin popsinut mun otsatukan, koska siinä on ihmellisen mittaisia yksittäisiä katkenneita karvoja. Ja Bono todistettavasti aika ajoin niitä nuolee, joten varmaan katkeilevat siinä......

Ja kun päätyy kuvaan, näkee ryppyjä. Ryppyjä!!!

No niin, jospa menen vaan nurkkaani murjottamaan ja koetan päätyä pois tältä kriisialueelta......

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Arkihaaste 36/52

Tämän viikon haasteena on ollut jälleen sopeutua opiskelijaohjaukseen.
Olen toinen osaston kolmesta opiskelijavastaavasta.

Uudet opiskelijat tulivat maanantaina ja kaksi päivää puhuimme heille suu vaahdossa käytäntöjä ja pääsimme vähän kosketuksiin potilaiden kanssa.

Olemme nyt toista kertaa ns. moduulimallissa VOO eli vastuuta ottamalla oppiminen.


Kevään ryhmästä otettiin tällainen kuva, joka julkaistiin myös
toimialueen Facebook-sivulla.


Kun normaalisti opiskelija seuraa omaa ohjaajaansa "vierihoidossa", tässä mallissa opiskelijat ryhmänä toteuttavat hoitotyötä valvottuna niin, että miettivät ja pohtivat itse mitä, missä, milloin ja miten. Me ohjaajina olemme sitten vaan vierellä vastaamassa kysymyksiin ja ohjaamassa.
Kun normaalimallissa ohjaaja monesti tekee ensin itse ja opiskelija katsoo, tässä mallissa opiskelijat tekevät heti ensimmäisestä kerrasta itse. Vähän tyyliin "putosit syvään päähän ja nyt huku tai ui".

Hyödyt:
+ opiskelijat oppivat kokonaisvaltaisesti mitä tämä työ on.
+ Potilaat tykkäävät, käsipareja on enemmän ja
+ aikaa seurustelulle on selkeästi paremmin kuin yleensä.
+ Noista opiskelijoista saa yleensä älyn hyviä kesä- ja joulusijaisia, koska
+ ovat työtä jo tehneet ja kokevat sen mielekkääksi.
+ käymme viikottain reflektiokeskusteluja, jossa saamme vinkkejä myös oman työmme kehittämiseen

Haitat:
- ohjaajalle tämä on aika raskas pesti 5 viikoksi.  (Keväällä vedin viisi viikkoa ilman yhtään kokonaista vapaapäivää, koska aina oli joku arvio tai keskustelu, minne hankkiuduin myös vapaalta....)
- Aina on tietenkin riski, ettei porukka ryhmäydy, jolloin homma pissii nilkoille heti.
- Opiskelijat tekevät tässä mallissa töitä vain ma-pe aamun ja illan, joten koska meillä on normaalisti pyörivä vuorotyö, aika ajoin olemme omista vuoroistamme johtuen aika kujalla missä mennään...

****
Tämänkertainen porukka antaa itsestään reippaan ja kivan vaikutelman.

Olen henkilökohtaisesti mallista innoissani, koska se vanhanaikainen "perässävedettävä" malli ei vaan sovellu itselleni. Nyt meillä on myös enemmän ohjaajia kuin me kevään kaksi, joten aion myös pitää vapaapäiväni....

Mutta henkisesti on taas aika rankkaa. Sitä kun haluaisi olla täydellinen ja osata olla paikalla aina ja joka hetki ja varsinkin oikeaan aikaan. Resurssien vuoksi se taas on mahdotonta. Teemme myös omat työmme tässä ohessa.

Ehkä tämä on vähän kuin omien lasten ajokortin saaminen: sitä on paniikissa kun ne lähtee ensimmäistä kertaa baanalle itsekseen, mutta ajan kanssa se helpottaa.

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Saunassa

Sain tälle viikolle vain yhden vapaapäivän.
Aamu alkoi ihanasti 6:30 itsenäiseen heräämiseen. Ei kelloa, ei koiria (paitsi puoli sekuntia myöhemmin kun tajusivat minun heränneen....)
Ja kyllä, voin hyvin herätä noin aikaisin vapaaehtoisesti, kun olen mennyt ajoissa nukkumaan. Eli edellisenä iltana klo 22:00.

Aamulenkin jälkeen jotain pientä kotona: pyykkiä, vähän leipomista, lounas, kahvit....
(Aivan taivaallista lähteä arkiaamulla lenkille jo 7:20 kun ei tasan ketään ole missään vaan saa rauhassa antaa poikien juosta ja nuuskia, itse antaa ajatusten vaeltaa....)

Iltapäivällä miehen kanssa isän luokse kahville kutsuttuna. Sen jälkeen vielä pojille iltalenkki ja siihen sauna lämpiämään.


Moni sanoo, että paras sauna on puulämmitteinen.
No, antakaa minun olla eri mieltä.

Aikanaan Porvoossa asuessa meillä oli puusauna ja se oli aivan ihana: tunnelmallinen, hämärä ja tykkäsin siitä puiden polttamisesta. Mutta koin suurimmaksi ongelmaksi sen, että siellä oli ensin oikein hyvä lämpö, ja hetkeä myöhemmin ihan järjettömän kuuma. Sehän lämpenee koko ajan kun puita lisää. Ja jostain syystä - miksi, ei mulle valjennut oikein ajankaan kanssa - niitä puita on poltettava vähän koko reissun ajan. Ehkä se ei kuivu muuten...

Minä tykkään saunasta, jossa voi olla pitkään ja rauhassa. Paras lämpö on siinä 60°C hujakoilla minulle.

Tuollaisen korkean häkkikiukaan hankimme hetken mielijohteesta joitain vuosia sitten. Olimme ostamassa paikallisesta rautakaupasta jotain aivan muuta, kius oli siinä kassan vieressä tarjouksessa ja lähti mukaan.
Joskus parhaat ostokset on näitä herätteitä!

Päätin tällä saunakerralla oikein hemmotella itseäni.


Tuoksukynttilä (jota en itse asiassa sytyttänyt sittenkään) ja hiusnaamio.


Thaimaasta tuotuja konjakkisieniä kasvojen kuorintaan.
Maksoivat siellä 100 bht ( =2 eur) joten ostin vinon pinon.
Bono ehti jo yhden repiä riekaleiksi....


Yhden otin saunassa.
Tästä pieni tunnustus jälkeenpäin.... *)


Välillä vilvoiteltiin.
Polku vie terassille alaovelta.



Meillä ei saunota yksin.
Molemmat pojat tulee lauteille ja makailee siellä rentona.
Väitän, että nauttivat.
Jos hakeutuisivat sinne vaan lauman seuran vuoksi, ne ei olisi niin rentoja.


Jälkeenpäin vähän porkkanaöljyä.
Vannon tämän nimiin sen jälkeen kun ostin tätä Oriolan kaupasta.
Alta 7 euroa ja hurjan ihanaa.
Antaa vähän sävyä ja toisaalta mahtavaa kosteutta.


Saunanraikkaana....


Teetä 



Oma iltahetki vielä tähän päälle.

Minä siis istuin silmät kiinni, kuulostelin vaan omia ajatuksiani ja nautin.  Ahh!!
Välillä heitin vähän vettä kiukaalle. Päästin pojat ulos kun niille tuli kuuma, jatkoin.

Laitoin hiuksiin naamion, raspasin vähän jalkoja.
Muuten, se on sittenkin totta, että mitä vähemmän raspaa, sitä vähemmän sitä kovaa nahkaa tulee. 
PLUS että olen oppinut rasvaamaan jalkoja iltaisin....

Kävin pihalla, palasin saunaan. 
Kuorin, hemmottelin, nautin.

Pitkän ajan jälkeen, suunnilleen aivan vetelänä, takaisin maanpinnalle ja iltatoimiin.

Pieni taivas keskelle arkea. ♥
Huomenna jaksaa mennä taas töihin. Neljän putki edessä!


*) tunnustus lonkeroon liittyen

Minähän suhtaudun niuhosti viinoihin ylipäänsä. Juon tuon lonkeron saunassa ja satunnaisesti lasillisen viiniä. Hyvin harvoin enempää.
No, sen värijuoksun jälkeen olimme yhden työkaverin luona ja kiskoin siellä kolme lonkeroa huiviin, luonnollisesti skoolattiin vähän skumpalla ja olipa tuo ihanainen tehnyt Bailey's makuista juustokakkua, jota ei oltu paistettu eli siinä oli prosentit kohdillaan.

Krapulaa ei ollut, mutta nukuin huonosti seuraavan yön ja koko seuraava päivä meni ihan nuutuneena ja tajusin, että sen täytyy johtua noista juomista. Minä kun en yleensä ota mitään, kroppa tietty reagoi herkästi kaikkeen pieneenkin. 
Jotta pöh!! 

Eikä se tämän saunareissun lonkero edes oikeasti maistunut hyvältä, luultavasti edelliseen liittyen. 

Kirja-arvostelu: Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä

Meillä oli sairaalan kesäjuhlat, joissa oma osastoni oli vetovastuussa "kesäolympialaisista", ja ennen ruokailua ja muuta hauskaa ...