Tiskirätit ja niiden syvempi sielunelämä

Satu nosti aiheen esiin jo joitain viikkoja sitten. Sittemmin myös Hesari osallistui keskusteluun, ja myönnettäköön, että oli ihan pakko laittaa jo otsikkoon tuo provosoiva sana "rätti", josta sekä Martat että muut tahot ovat kommentoineet, miten se jo kuulostaa niljaiselta.

Hesari la 27.3.2021

Silloin kun muutin omaan kotiin, ostin muistaakseni Chifonetteja. Ne kuivuvat äkkiä, ovat helposti repäistävissä rullasta ja näppäriä käyttää. Niiden imukyky on ihmeellinen (hyvä!) ottaen huomioon liinan materiaalin (ohuuden). 
Sittemmin testasin myös Wettex-liinaa, joka mielestäni imee tosi hyvin eli sillä on erittäin kätevä kuivata vaikka pöydälle kaatuneet mehut, mutta se kuivui nihkeästi ja tuppasi nopeasti haiskahtamaan.

Joitain vuosia (-kymmeniä?) sitten ostin syysmarkkinoilta sellaista keltaista pesuainetta, jännää kuivaa hankausjauheen tapaista (en saa millään nimeä mieleen....)  ja samalta kauppiaalta isoja oransseja liinoja paketin. Leikkasin liinoista sopivia paloja ja käytin niitä itse asiassa tosi monta vuotta. Kun riepuja on kaapissa pinoittain, niitä pystyi heittämään pyykkiin vähintään joka toinen päivä ja ottamaan aina uuden. Pesin ne pikkupyykin (sukat + alushousut) kanssa 60 asteessa ja niiden imuteho sen kuin parani kun niitä pesi. 

Aivan hirveä kuva ja hirveä roskiin joutuva riepu... 
Oudosti haalistunut, tosin saattaa olla, että

pyykkäsin näitä myös kloriitilla

Nyt ihan viiden vuoden aikana ostin uuden setin liinoja, ja kas, nehän eivät olleetkaan enää yhtään hyviä. Ne tuntuivat heti alkuun metkan kovapintaisilta ja niiden imuteho oli huono. Pesin liinat jo ennen leikkaamista kertaalleen ja vaikka niitä oli käytössä, ne ei ikään kuin pehmenneet ollenkaan. 
Mikä lie materiaalin muuttanut vuosien varrella, mutta olin pettynyt. 

Tässä melko hiljattain muutama käsitöitä harrastava ystäväni alkoi jakaa someen kivoja kuvia värikkäistä itsevirkatuista liinoista. Bambu tuntui olevan päivän sana, sen nimeen vannottiin.

Minäkin sain muutaman ja nehän olivat toimivia. 

Viime syksynä sitten parikin eri ystävääni virkkasi erilaisia liinoja, ihan puuvillalangasta. Näistä käytössä kätevimmäksi on osoittautunut melko tiuhaan isoäidin neliöön virkatut. Ne on ilmavia ja kuivuvat äkkiä. Toisaalta puuvillalanka tuntuu olevan ominaisuuksiltaan sellainen, että se paranee käytössä. Käytän näitäkin nyt korkeintaan pari päivää ja paiskaan pyykkiin. 

Lisäksi huvittelen sillä, että voin valikoida pinosta sesongin väriin sopivimman.... 😂

Pääsiäisen aikaan keltaista, jouluksi punaista. 

Ihanaa kun ihmiset osaa noita erilaisia silmukoita.

(En edes tiedä miksi niitä kutsutaan, siis tuota

käsialaa, kun tulee erinäköistä pintaa.)

Siinä on väriä ja kuosia.

Nätti pitää olla, vaikka puhutaankin tiskirätistä. 😁

Töissä käytetään "kertakäyttöisiä". Tosin kertakäyttöisyys tarkoittaa tässä tapauksessa päivä kerrallaan-mallia. Ne on jotain kuitukangaliinoja. Itse asiassa vahvasti Chifonetin kaltaisia, ohuita ja nopeasti kuivuvia. Tosi miellyttäviä käyttää. 

Voi olla, että sairaalaoloista johtuen myös keittiössä liinat vaihdetaan päivittäin eli heitetään roskiin. Aika ajoin laitoshuoltajat saa hetken rauhassa istua ja viikkailee niitä liinoja pinkkoihin. 

Anonyymien mielensäpahoittajien kiukkua ja vihaa kommenteissa

Olen tässä hiljattain havainnut enenevässä määrin anonyymejä kommetoimassa blogia, ja järjestään näiden anonyymien kommentit on kirjoitettu loukkaavaan tyyliin. Jos ei ole muuta kommentoitavaa keksitty, on vähätelty murretta, sanoja tai tapaa kirjoittaa. 

Joku ystävällinen sielu väitti lukeneensa jokaisen tekstin ja laskeneensa, että eniten käytetty sana oli "inhoan". No, totisesti rohkenen epäillä. Ei tarvita edes äidinkielen tutkintoa hoksatakseen pari muutakin yleistä sanaa....  😁   Mutta kiitos päivän nauruista, että joku jaksoi lukea usean vuoden tuotokset ja muka vielä laskea sanoja siinä samalla. Aika urakka. 

Kuin ruusun piikkejä.

Kuuraa männyn oksalla.

Olisi mielenkiintoista tietää mikä allekirjoittaneessa provosoi näihin kommentteihin. 

Vielä mielenkiintoisempaa olisi tietää miksi ihminen, joka selvästi lukee vain halveksuakseen, näkee lukemisen vaivan. Jos tekstistä tulee niin paha mieli, itse jättäisin kyllä väliin.

Jokainen blogi on kuitenkin kirjoittajansa kuva. Tai ainakin kuva, jonka haluaa antaa ulospäin. 

Uskallan väittää, että melko harva pystyy teeskentelemään montaa vuotta jotain muuta. Eiköhän se todellinen minä sieltä pilkistä jossain kohtaa. Ja saatan hyvin olla sinisilmäinen ja väärässäkin... 

Mitä se kertoo tästä ajasta ilmiönä, että joku katsoo oikeudekseen kommentoida mitä tahansa kenelle tahansa? Toisaalta mitä se kertoo kommentoijasta, että se tarvitsee tehdä nimettömänä?

Varmasti osin koronavuoden tuottamaa mielipahaa ja yksinäisyyttä. Sitten nykyaikana on jollain tavoin muotia käydä anonyymisti kimppuun, tuntematta tai seuraamatta yhtään pidempään. Ihan vaan, koska voi purkaa omaa pahaa mieltään jonkun satunnaisen päälle. Minusta se on jotenkin hassu tapa toimia. Vähän kuin kulkisi kadulla ja sylkisi satunnaisen vastaantulijan päälle. "Koska mä voin".

Sairasta. Surullista.

En tiedä mitä anonyymit odottavat. Sitäkö, että lopetan kirjoittamisen, koska pelkään heitä? Voi voi.

Tyhmät kommentit olen heittänyt suoraan roskiin, joitain olen julkaissut. Voihan sitä kommentoida vaikka tästä ensi jouluun päivittäin, mutta kuinka hyödyllistä se sitten on, jos kukaan muu niitä ei näe.

Tiia kirjoitti taannoin kommenteista, joita hänelle tuli. Pystyn hyvin ymmärtämään pahan mielen ja tunteen, että joku stalkkaa. Tiia kuitenkin tekee tätä työkseen. Itse näpyttelen mitä mieleen juolahtaa milloinkin. Leipäni ei ole tästä kirjoittamisesta kiinni ja voin lopettaa milloin tahansa.

Toivon kaikille, anonyymit lukijat mukaanlukien, iloista päivää ja loppuviikkoa! 

Elämä on helpompaa, kun sallii kaikkien kukkien kukkia, niin vanhalta ja typerältä fraasilta kuin se kuulostaakin.

Naapureille juoruttavaa, kiva viikonloppu

Kävin tekemässä vähän ostoksia.
Kotiin palatessa tontin kohdalla kadulla oli jonkinlainen torikokous, muutama rouva siinä vaihtoi kuulumisia. Moikkasin ja kannoin autosta tavaraa terassille, ja menin sulkemaan portin. Rouvat hiljentyivät tuijottamaan pihaan....  Olin laskenut terassille jotain odottamatonta:

Siis se kantoi vauvan tuolin?

Mitähän muuta salattavaa niillä on,

kun muuttavatkin kohta?

Saatoin henkisesti höröttää oikein kunnon naurut sisään päästyäni. Sulo Vilén minussa kävi tekemässä kirpputorikauppaa, kun puolitutulla oli edullisesti myynnissä vauvan istuin. Tulevalla mummilla on lupa. 😁   Ja kannoin toki ruokakaupan kassejakin siihen useamman.

Oletettu vauvan sukupuoli ei ole enää salaisuus. Joten kävin samalla tekemässä vähän muitakin ostoksia:

♥

Sitten seuraa ruokavinkki suoraan Hesarin torstailiitteestä: kreikkalainen fetabroileri. 

Lyhykäisyydessään: pilko broilerin leikkeet/fileet suupaloiksi, sekoita kulhossa sitruunan mehu, kuoriraaste, valkosipulin kynsi (laitoin kokonaisen kynnettömän), vähän oreganoa, pippuria ja suolaa ja sekoittele broilerit siihen. Jätä viileään maustumaan.

Kaada uunivuokaan 2,5 dl kuivaa riisiä, silputtu suippopaprika, oliiveja, valkosipulin kynsi (laitoin toisen kynnettömän kokonaisena) ja 5 dl kiehuvaa kanalientä sekä pippuria ja pari laakerinlehteä. 

Anna hautua 200°C uunissa puolisen tuntia. Sitten lisää päälle broilerit ja hauduttele 20-30 min. Noin 10 min ennen kuin broilerit ovat kypsät, lisää murusteltu salaatti- tai fetajuusto vielä päälle ja hauduttele viimeinen 10 min. 

Koristele tarjottaessa basilikan lehdillä.

Meillä tykättiin tästä kovin.
Käyttämällä myös sitruunan mehun, broilereihin tuli pirteä sitruksen maku. Jos et siitä niin pidä itse, jätä mehu pois. Mielestäni tämä ruoka toimi erinomaisesti myös uudelleenlämmitettävänä. Positiivinen asia noin työpaikan eväitä ajatellen.

Olisi näyttänyt paremmalta valkoisella lautasella.

Mutta hyvää oli joka tapauksessa.

Olin viikonlopun vapaalla miehen tehdessä ylitöitä koko viikonlopun. Koirien kanssa ihmeteltiin sulavaa metsää. Paikka paikoin oli onneksi hyvä hankikanto, koska lunta on joissain kohdissa hyvinkin minua polveen ja se rämpiminen olisi ollut tukalaa.

Tulevalle viikollehan ne lupaavat nyt keväisempää, kunnolla plus-asteita. Jipii!! Kevät! 

Minusta näissä koivun latvoissa ja sinivalkoisessa taivaassa

on jotain niin perisuomalaista. ♥

Sellaista Ansa ja Tauno -fiilistä Suomi-filmeistä.

Iltalenkillä iloittiin siitä, että vielä klo 19 aikaan on melko valoisaa. Katuvalot syttyivät, oletan, että hämäräkytkimellä, 19:04. Toisaalta aamulla kuuden jälkeen on jo kohtuullisen valoisaa. Jee!

Oli rentouttava viikonloppu kaiken kaikkiaan.

Tänä vuonna olen satsannut (hassu sana) myös TV:n katsomiseen. Ensin ihmettelin ne Sykkeen jaksot läpi, mutta nyt katsottiin kaikki tuotantokaudet sarjaa Taivaan Tulet Areenasta ja meistä se oli valtavan hyvä. Alkuun olin vähän kysymysmerkkinä, mutta joidenkin jaksojen jälkeen se lähti käyntiin ja kerrassaan suloista kuvausta Kemijärven poliisista kaikkine ihmissuhdedraamoineen. Suosittelen!

Itseä harmittaa, että se loppui. 

Joitain sanontoja sarjasta jäi meille kotiin käyttöön, kuten "ookkonää ihan pöljä?"  Tämä lähinnä vitsinä toisillemme tai koirille. 

Keväälle keltaista /Think yellow

En koskaan pukeudu tai pukeutuisi keltaiseen. (Poislukien suloiset keltaiset hai-saappaat, joita en raaskinut ostaa. Ne olisi huikeat omistaa.)
Keltainen saa minut näyttämään ihan banaanilta (ja inhoan banaaneja, mikä ei toki liity tähän mitenkään). Kyse on siis blondista, kellertävästä tukasta yhdistettynä keltaiseen vaatteeseen: nou nou!!!

Mutta keltainen sinänsä on iloinen väri. Pirteä ja voimaannuttava. Kevään väri.

Täytyy sanoa, että tällainen tervehdys työkaverilta

saa todella päivän liikkeelle aurinkoisissa merkeissä.  💝

Polin pöydän kulmalla aina.

Polityössä en käytä samassa määrin käsidesiä, koska en koske potilaisiin.

Kädet taas kuivuvat kun desin glyseriini ei ole niitä hoitamassa,

joten rasvaa sen sijaan. 

Pieni välipala

Olipa kerrassaan kaunis iltalenkki taannoin

Lenkkikaverit mukana paisteessa

Unelma, joka toteutuu.....

Kuva uudesta kodista esitteen kannesta

Alan pikkuhljaa tulla vähän rauhattomaksi. NYT alkaa tulla malttamattoman ihmisen mitta täyteen ja haluan päästä muuttamaan heti. Nyt. Tänään. Tällä viikolla.

(Ei sillä, että olisin edes pakannut vielä mitään..... thih!)

Koska meillä on siellä myös remontoitavaa, olisi niin mielettömän ihana päästä jo aloittamaan. En kuitenkaan halua tehdä entiselle asukille sitä, että soittelen viikottain ja kyselen voinko tulla ottamaan mittoja siitä, tästä ja tuosta. Emme vaan voi hankkia mitään remonttitarvikkeita ennen kuin mittoja on otettu, joten blondi vaatii nyt malttia....   huoh!

Kyllä minä kestän!!

Iltarusko

Ei tämä varmasti muille kuin ammattilaisille ole kiinnostava.

Lääkäri on vaan tuttu ja luento oli älyttömän hyvä!

Jätin työkaveria varten lapun, jos ehtii katsoa.

Muuten elämässä ei tätä nykyä ole paljonkaan keltaista. Tykkään kuitenkin väristä sikäli, että siitä tulee hyvä tunnelma ja pirteä fiilis. Pyrin oikein pitämään silmät auki kotona ja lenkillä, jotta niitä näkisi. Mainittakoon, että ensimmäiset leskenlehdetkin piristävät, niitä en ole vielä bongannut.

Elämänmuutosta etsimässä

Minähän en varsinaisesti ole tunnettu siitä, että olen hidas ja hiljainen.
Tästä syystä olen suorastaan ylpeä itsestäni, miten rauhallisesti olen ottanut tämän, että meillä on uusi koti jo tiedossa, mutta siellä asuu joku muu. (Myönnettäköön, että ajatuksissani olen ajatellut useammin kuin kerran, että "johan kaupasta on XX päivää, eikö se nyt jo voi muuttaa pois?)

Kevään kasvua lisää.

Terassihortensia, jonka tuuppasin kasvulavaan syksyllä.

Nyt siinä on pulleat silmut ja jo vihreääkin vähän.... ♥

Niin, tässä pitäisi siis päästä muuttamaan. Ostimme siis talon.  Hupsis!

Siellä on pientä remonttitarvetta. Yläkerrassa on isohko aulatila ja lisäksi rakentamaton makuuhuone, jonka haluamme käyttöön. Siihen on edellisen toimesta jo haettu rakennuslupa, joten kyse on vain viitseliäisyydestä ja siitä, että laittaa eristeet ja levyt paikalleen. 

Koska olen melko innovatiivinen, minullahan riittää sitten ideoita tämänkin jälkeen..... 😂

Mutta toteutusta tehdään kk-palkalla, ei lainarahalla, joten koetan hillitä suurinta intoani. Suuret linjat ovat kuitenkin kunnossa eikä mitään kallista remonttia ole tarkoituskaan tehdä. Mutta liukuovikomero yläkerran matalaan tilaan (Annukka) ja muuta pientä elämää helpottavaa, kun tavaroille löytyy oma paikkansa.

Jonain aamuna lenkillä oli huikaisevan sininen taivas.

Nämä koivut ovat vaan niin upeat.

Sillä välin odotan toki innokkaasti, että joku lapsiperhe löytää meidän nykyisen talon netistä ja ilmoittaa haluavansa sen. Tokihan meille on helpotus sinänsä, ettei sitä ole niin sanotusti vielä myyty alta pois, koska on kiva ajatus tehdä remontti asumatta siellä pölyn keskellä. (Näkisi vaan, etten kanna sinne patjaa ja tyynyä välittömästi.....)

Kyllä. Pähkähullua mutta totta. Ostimme jo uuden, vaikka vanha on myymättä.

Sen uuden kanssa oli rakkautta ensi silmäyksellä, ja koska meillä oli siihen mahdollisuus, miksei tarttuisi tilaisuuteen. Kerran täällä vaan eletään.... 

Iltalenkin kuultavaa polkua

Se muu elämänmuutos sitten.

Noh. Ei liene mikään valtiosalaisuus, että meillä töissä on ollut jo pidempään melko raskasta. Ei, ei yksin korollasta johtuen, mutta sillä on toki ollut vaikutuksensa. Meillä on porukka yleisesti aika väsynyttä ja alkaa olla loppuunpalamisen kintaalla..... Se taas näkyy suoraan esim. töissä käytöksessä, puheissa ja yleisessä viitseliäisyydessä. Tämä taas luo huonoa työilmapiiriä, ja viimevuodesta jotain oppineena en halua jatkaa näin.
Olen itse nyt OK mutta en kuitenkaan koe olevani tällä hetkellä se oikea taho tukemaan uupunutta työkaveria. 

Toisekseen valtiotason salaisuus ei liene sekään, että sairaalan loppua kohti kolkutellaan. Uskon uuteen uljaaseen sairaalaan, kun kuoppa on kaivettu ja peruskivi muurattu. Senhän piti tapahtua vielä tämän kuun lopussa..... 
Sanoin silloin, kun teimme päätöksen lähteä lähemmäs Turkua, että itselleni "maailma avautuu" kun on mahdollisuus ajaa vaikka sinne töihin. Matka on kuitenkin vain puolisen tuntia kaikkine parkkipaikan hakemisineen. 
Sen verran olen tätä realisoinut, että olen pariin paikkaan heittänyt vähän siimaa ja kysellyt.

Tassunkuva sydäm..... eikun....   😀

Saapa nähdä. 

Eikö ne väitä, että ihminen tarvitsee isoja muutoksia tietyin väliajoin? Itselläni oli muistaakseni siinä 7-9 vuoden kohdalla aivan hirveä muuttokuume. Nyt kun muutto konkretisoituu, saatan samalla vaivalla tehdä muitakin muutoksia elämässäni. Kerran täällä vaan eletään ja oman elämäni on parasta olla juuri minulle hyvää.