tiistai 31. toukokuuta 2016

Paskin haaste: toukokuu

Olen listannut asioita koko kuukauden ajan, myös niitä positiivisia. Valitettavasti negat painaa tänään vaa'assa tuhat kertaa enemmän. Pidemmittä puheitta:

- heti vapun jälkeen lempilenkin raiskaus harvesterilla pelkäksi mutavelliksi. Noo, on meillä muitakin reittejä, mutta got the point?

- uutinen vakavasta sairaudesta lähiomaisella. Vetää hiljaiseksi, vaikka lääketiede tekeekin nykyään ihmeitä.

- keskimmäisen lapsen, vanhemman tyttären, kanssa jatkuva nokkapokka. Ollaan vaan liian samanlaisia, ja minusta hän ei vaan ajattele pätkääkään.....
On kertoja kun on sata kertaa sanottu, että me ei tankata autoa jotain pimpparallia varten. Ja sitten pari päivää myöhemmin taas sama tarina: kun pitää käydä kaverin kanssa kahvilla tossa 300 metrin päässä - AUTOLLA. Jumalaare!! Neidillä ei ole rahaa eikä kesätyöpaikkaa, mulla taas ei ole rahaa pistää tällaiseen turhuuteen ja toinen elää kuin ei olisi huolta hitto huomisesta....

- läppärin ongelmat: ensin se pari kertaa toistunut blue screen, joka ennakoi vakavia ongelmia, ja tänään toteutettu Windows10 asennus, jonka ansiosta en mm. pysty poistamaan koneelta enää yhtään ainutta tiedostoa tai päivittämään niitä. Lovely.

Paskimmat pisteet vetää tämänpäiväinen: kävin työhaastattelussa ja soitto tulikin jo reilun tunnin päästä: "Kiitos, mutta ei kiitos".

Olen siis joulukuun alusta 2012 tehnyt määräaikaisia pätkiä aina 3-4 kk kerrallaan. Nyt oli kaksi tointa haussa. Haemme siis tavallaan omaa paikkaa. Olen yksi pitkäikäisimmistä sijaisista osastolla. Samalla myös vanhin hakija.
En haluaisi vetää esiin ikärasismi-korttia, mutta vähänkö mielessä kävi.

Tähän viimeisimpään koetan suhtautua asenteella: nyt on maailma sitten avoin. Eli tämä oli kolmas ja viimeinen kerta kun hain tuonne. Saa olla. Koska työnantaja ei ole valmis sitoutumaan, ei tarvitse odottaa sitoutumista minultakaan.
Nuorin lapsi käy vielä vuoden peruskoulua, sen jälkeen voinee käydä koulunsa missä tahansa maailmalla. Kytken mahdollisesti ison vaihteen silmään ja lähden vakavissaan pohtimaan sitäkin vaihtoehtoa....

Kuukauden positiiviset on lyhyet:
- aurinko
- aurinko
- loma ja aurinko
- onnistunut mejä-koe

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, eli hurmaava viikonloppu Niinijoen MEJÄ-kokeessa

Minähän siis ilmoitin koiran kokeeseen ja pidin peukkuja pystyssä ja muita sormia ristissä, että tassu toipuu ja koira pystyy... ja näin kävi. Kennelliiton vaatimat varoajatkin kipulääkkeestä meni kirkkaasti läpi, joten lauantaina aamulla 6:30 starttasi pihasta melko täyteen lastattu auto kohti Niinijokea.

Perillä tunnetusti mahdottoman kiva ihmisjoukko. Hyvällä huumorilla tukeva aamupala ja sitten metsään. Me teimme yhden VOI-jäljen ja maasto oli.... noh, mielenkiintoista. Karttaa lukemalla vähän huonompinäköinenkin olisi pystynyt päättelemään, että kun alueen nimi on Paskarahka ja se merkataan karttaan pienellä katkoviivalla, ehkä lenkkarit on huonohko jalkinevalinta. Toisaalta, minähän en kumisaappaita jalkaani kisko, joten oma vika, ei saa valittaa. Joissain kohdin olin puoleen polveen suossa, joissain oli oikeinkin viihtyisä maasto. Pääasia kuitenkin oli, että tehtiin hyvä jälki ja maasto oli niin kivaa, että oma koirakin olisi siellä tykännyt töitä tehdä.


Purettu jälki sunnuntaina.


Jälkimerkki puussa.
Näkyy muuten aika hyvin kun katsoo jäljellä taaksepäin ja näitä on 5-6 peräkkäisissä puissa.

Jäljen teon jälkeen majalle, jossa odotti aivan taivaallisen ihana lounas. Saunakin oli lämmin, mutta se ei nyt innostanut. Seurustelua, yleistä vitsailua ja yletöntä kahvinjuomista.

Minä lähdin lenkittämään Edua, joka oli siihen asti käytännössä viettänyt päivänsä autossa. Pienestä erheestä johtuen Pasi lähti vielä koetoimitsijan kanssa tekemään ylimääräistä jälkeä varalle.
Kuinka ollakaan, törmäsimme Edun kanssa paikkaan, joka suorastaan kuhisi korvasieniä. Keräsin niitä lopulta hupparin huppuun, koska mitään muuta nyssykkää ei mukana ollut.
Majalle päästyäni totesin, että "Niinijoki on jälleen antanut meille kaiken mitä haluamme ja huominen mahdollinen tulos on vaan bonus." (Tää on nyt toinen kerta kun tuon sieltä kotiin ison kasan herkkua....)


Herrrrkullista myrrrrkkyä!


Myöhemmin illansuussa siirryttiin sitten Wanhaan Kanalaan, jonne olin varannut viime vuodesta oppineena meille majapaikan. Siinä on paikka, jota voin suositella ihan kenelle tahansa. Mahtava miljöö, aivan uskomaton paikka yöpyä. Heillä on siinä ihan kokonainen omakotitalo kaikkine (siis kaikkine: tiski- + pyykinpesukoneet, kuivauskaappi, sauna jne) mukavuuksineen, kolme makuuhuonetta joissa jokaisessa pari sänkyä ja isot yhteiset keittiö ja olohuone. Ja koska talossa ei majoittunut muita, suljimme muiden makkareiden ovet ja olimme kuin kotonamme.
Viime vuonna joimme limsat ja söimme aivan järjettömän ihanat munkit Kanalan kahvilassa. Lauantaina oli vatsat melko täynnä ja Kanalassa juhlat, joten emme tunkeneet kaikissa metsäkamppeissa kutsumattomiksi vieraiksi...


Sieltä pilkistää Mutkan JaaMar maja.


Olkkaria, Edu meidän makkarin ovella linssiluteena.


Keittiö, josta otimme toki tuolit alas kun joimme teetä ja söime iltapalaa.


Sauna. Ei lämmitetty, mutta suihkussa käytiin.


Pesuhuone


Yksi makkareista

Eduhan veti olkkarin lattialle levyksi ja sammui kun päästiin suihkun jälkeen itsekin asettumaan. Mun lenkkarit päätyi kuivauskaappiin ja olivat mun suureksi riemuksi aamulla taas aivan käyttökelpoiset ja kuivat! Mikä ihana paikka. Ne olis kotonakin olleet märät ainakin kolme päivää....

Itsellä oli mukana pieni kasa jotain akkainlehtiä, mutta uni kutsui melko pian ja kylläpä nukuttiinkin hyvin. Edu tosin oli (minun kanssa) sitä mieltä, että aamulla voi hyvin herätä jo 5:15 - oma normaali työaamun heräämisaikani....

Keittelin taas mukillisen teetä ja pissatin Edun. Pikkuhiljaa pakkasimme kamppeet ja siirryimme metsästysmajalle, jossa oli tarjolla jälleen ihan mieletön aamupala.
Jäljet arvottiin. Pasin opastus oli ekana ja Edun jälki viimeisenä. Koira jäi siis kanssani majalle kun mies lähti  tuomarin kanssa metsään. Pasi purki vielä oman jälkemme ja tuli sitten majalle, jossa ehti haukkaamaan voikkarin ennen kuin piti napata koira mukaan ja lähteä itse "töihin". Sillä välin minä jutustelin ihmisten kanssa ja nautin, siis nautin, sellaisen lounaan, että kyllä meinasi kieli mennä mukana....



Päivän päätteeksi sitten palkintojenjako, jossa kyllä loksahti allekirjoittaneen leuka oikein kunnolla....



Tässä versiossa vasta arvotut jäljet. Täytin lappua sitä mukaa kun palkinnot jaettiin.


Maisemaa majalta. Tämä paikka on meille niin tärkeä. Tällä majalla on olleet Edun jäljestyksistä kaikki erikoisemmat (19 min AVO-jälki, siirtyminen VOI-luokkaan, kokeen paras koira) ja lisäksi se tärkein eli valioitumisjälki. Tällä majalla on tunnelma aina ihan omaa luokkaansa!! Kiitos, porukka!


Pyttyä rivissä.


Toimitsijat ja arvoisa tuomarikollegio

Edun jäljellä tuomarina Mikko Ahti, tuttavamme vuosien takaa ja se ihminen, joka on meidät lajiin, jos ei tutustuttanut, ollut isolta osaltaan vaikuttamassa, että harrastus on jatkunut, ja jonka innolla koirasta on jäljestäjä tehty. Kiitos Mikko (taas)!!

Mikko kirjoitti Edusta näin (ensimmäinen tuomarointi muuten): 

Hyvä, ohjattu lähtö. Edu jäljestää maastoon sopivaksi jarrutetulla vauhdilla, seuraten verijälkeä jälkitarkasti. Ensimmäisellä kulmalla ollut katko teettää töitä, mutta sinnikkäällä haulla Edu sen selvittää. Toinen kulma tarkasti ja kolmannella hieman laajempi lenkki. Edu merkkaa kolme ensimmäistä makausta pysähtymällä, mutta viimeinen makaus kävellään yli. Hieman ennen kaatoa tekee lenkin riistan jälkien perään, palaten kuitenkin takaisin ja jatkaen suoraan kaadelle, jossa sorkka kiinnosti. Hieno jäljestys!  

VOI1, 46p ja kokeen paras VOI-koira



Kotona pytty ja sankari.
(Varjele, katsokaa tuota männyn siitepölyn määrää mun vastapuunatulla terassilla.)

Huikea, huikea viikonloppu siis.
Iloa ei pätkääkään vähentänyt, että meidän tekemältä jäljeltä tuli myös ykköstulos ja tuomarin kehut, että jälki oli hyvin tehty, ja että atsalea on avannut kukkansa kotiin saapuessa.


Onnimanni

Siirryn siis toivon mukaan olemaan myrkyttämättä ketään, eli keittelemään korvasieniä ja fiilistelen vielä vähän. On se aika jätkä tuo hurtta!!!

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Ihan pihalla

Koko alkuviikon on ollut hellettä. Allekirjoittanut esiintyy kotipihallaan luultavasti täysin asiattomasti pukeutuneena... mutta se on sitten voi voi.

Kasvihuoneen kanssa on puuhaa pari kertaa päivässä: aamulla ovi on avattava, muuten lämpötila hyppää aivan liian ylös. Tänään unohtui aamulenkin jälkeen ja sisällä oli +52°C. Illalla taas tomaatit ja kurkut tarvitsee vettä ja ovi laitetaan kiinni. Siinä välissä siellä puhutaan runsain mitoin "lannoitteita".... =D
Kasvihuone on ainoa paikka, jossa kastelen joka ikinen päivä näillä keleillä. Kesäkukkia en opeta siihen, että vettä tulee joka ilta, koska sitten ne ei kestä yhtään pois-kotoa-iltaa. Ihan hellejaksoilla, ja näin vastaistutettuina, kastelen n. joka toinen päivä, mitä pidemmälle kesä menee, sitä harvemmin, varsinkin jos on yhtään viileämpää.


Tein havainnon: minulla on kuusi (6!!) kastelukannua.
Evoluutiossahan on tunnetusti sattunut virhe, eikä naisille synny aina uutta käsiparia kun syntyy uusi lapsi. Ajatelkaa vaan miten käytännöllistä sekin olisi. Mitä sitten, että ainakin minä näyttäisin tässä kohtaa jo jumalatar Shivalta kaikkine mustekalakäsineni, mutta tarpeen niistä moni olisi.
Niin, mutta siis kastelukannuihin. Kun kerran raajaparia on vain se yksi, mihin hittoon ihminen on voinut kuvitella tarvitsevansa kastelukannuja niin, että riittää naapurillekin?



Omenapuun kukkia ei vaan voi olla liikaa.
Nyt niitä jo putoilee ja piha näyttää kuin lumisateen jäljiltä.
Joskus vuonna kivi ja keppi (lue: noin 1998 ehkä) istutin meidän isot lapset tonttulakit päässä mummolan pihalle kukkia satavien omenapuiden alle ja mies kuvasi. Niistä sai hurjan hauskat joulukortit "ihan vähän talvisine" maisemineen - plus älyttömän kauniin muiston kauniista kesästä. Vinkin saa ottaa käyttöön. 




Sireeniaita kaipaisi kipeästi leikkaamista. Tänä kesänä se voidaan leikata aikaisintaan myöhään syksyllä, mikä tarkoittaa sitä, että ensi vuonna se ei kuki. Huokaus.
Toisaalta, se ei ole mitenkään kaunis naurettavan korkeana ja varjostaa tylsästi, joten hyvää leikkaus sille tekee. Kun joku vaan viitsisi kontata siellä juurakossa ja vetää joka toisen varren ihan juuresta poikki niin se samalla tuuheentuisi. Nyt siitä näkee läpi, mikä tarkoittaa meidän uroskoiran räksytystä kaikille ohikulkeville koirille kun se pääsee niiden kanssa silmäkkäin. (Verkkoaita välissä, mutta näkyvyyttä se ei estä.)



Mainitsinko jotain omenankukista, joita ei voi olla liikaa? 
Sovitaanko, että tämä on jo kolmas puu eli täysin eri kukat. 


Saskatoon kukkii jälleen todella runsaasti. Jännittää vaan miten sadon käy. Edellisvuonna saakelin räkättirastaat pisteli puun tyhjäksi yhdessä yössä. JA paskoivat terassin.
Jos mahdollista, koetan saada yhden rastaan kiinni, ja niin julmaa kuin se onkin, tapan ja ripustan näkyville. Se pitää muut pois....  Mikään muu ei nimittäin niitä pidä loitolla.  (Jos jollain on vinkki miten saa rastaat muuttamaan kauemmas kuin naapuriin, otan vastaan.)


Onnimanni, eli puistoatsalea. Kuvassa ei näy, mutta siihen on tulossa ne keltaiset kukat. Tosin lehteähän se nyt pukkaa, vastaistutettu kun on.


Puutarhavahti. Mököttää kun en ole koko keväänä suostunut yhteenkään pallonheittoleikkiin. Se jalka kun ei vaan kestä.
Sitäkin enemmän on tosin tehty piilotus-leikkejä, jossa jätän istumaan paikalleen ja käyn jemmaamassa pallon jonnekin. Sitten se saa rauhassa tohkata ja etsiä.


Riippapajukin kukkii jo.

Asiattomasta pukeutumisesta.
Onko ikä vain numeroita, vai pitääkö ja odotetaanko ihmisen käyttäytyvän ikänsä mukaisesti? Näin ollen, onko suhteettoman rujoa, että rouvasihminen, hyvinkin jo 40+  täyttänyt, esiintyy omalla pihallaan/terassillaan bikinin yläosassa, vatsamakkaroineen, ja nauttii elämästään ja kesälomastaan? Ei sillä, että sitä välttämättä näkisi kuin oma porukka, aika hyvin olen pensaiden takana, mutta naapurissa on ollut kattoremontti, ja ne kattomies-ressukat ovat pakosta mahdollisesti tämän näyn nyt polttaneet verkkokalvoilleen.
Ainakaan kumpikaan miehistä ei onneksi pudonnut kauhusta kirkuen.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Mahti viikonloppu

Rakkaat vanhat ystävät ajoivat pihaan lauantaina aamupäivällä. Tervetuloa Team Porvoo!
Hetken ihmettelyn jälkeen pakkauduttiin autoon ja nokka Teijolle. Kaikki tykkäävät liikkua, ja jo aiemmin on ollut puhetta, että tuo kansallispuiston alue on tosi kaunis. Koska sääkin oli puolellamme, Teerisaareen kahville.
(Sikäli harmi, että n. sata muutakin oli havainneet saman ja parkkipaikka oli tosi täynnä. Onneksi alue on iso ja sinne ne ihmiset vaan "hävisivät"....)


Kyltit on uusittu sitten viime syksyn. Tämä on lempipaikkani ja pelkästään siksi, että asumme tässä lähellä, pidän osan lomistani aina syksyllä: pääsen patikoimaan tänne rauhaan.
Tälle vuodelle on target: haluan tulla yöpymään laavulle loppukesästä/alkusyksystä.


Laavulla oli miesporukka, joten leiriydyimme kalliolle. Siihen paistoi ihanasti aurinko.


Älli ja Tälli, tai Äly ja Väläys. 
Mummokoira ja Pikkukoira, aina geimeissä mukana. Pikkukoiralle oli pallonheitin ja tennispallo, ja aika monen uintivedon jälkeen sekin oli valmis jäämään hetkeksi rantaan....


Pallohuuli.

Patikointiretken päätteeksi ajoimme vielä Teijon läpi takaisin. 
Kotona potissa odotti muhevat tuoksut: peura oli muhinut aamusta alkaen ja oli jokseenkin riivittävän hyvää.
Seurustelun ja viihtymisen merkeissä siis. Terassilla parit spritzerit, tiedättehän: 50/50 valkoviiniä ja Spritea. Raikasta ja kesäistä! Illalla saunaan.

Pyhäaamuna rauhallinen startti, pitkä aamupala kaikessa rauhassa ajan kanssa, hölöttäen luonnollisesti. Tulipahan maailma taas järjestykseen!

Kun Team Porvoo lähti ajamaan kotiinpäin, me siirryimme pihalle. Lievää paniikkifiilistä alkaa nousta sen vuoksi, että aika loppuu kesken kaiken tekemisen suhteen. Voisiko perheen mieshenkilön jotenkin saada monistettua esim. kolmeksi näiden tulevien kahden viikon ajaksi??
No, eipä se stressistä paremmaksi muutu. Mieshenkilökin otti auton alleen illansuussa ja painui kalaan. Piha odottakoon.

Minä siirryin keittiöön, jossa vähän proteiinipitoista iltapalaa, nimittäin protsku-banaanilettuja.

Proteiinibanaaniletut

5 munaa
2 banaania
1,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl vehnäjauhoa (ei välttämätön)
1 tl leivinjauhetta

Heitin hiutaleet blenderiin ja jauhoin ne jauhoksi. Munat ja banskut perään ja sotkuksi, ja koska se näytti tosi vetelältä, lisäsin nuo jauhot. Taikina tosin turpoaa, joten jos et ole yhtä hätäinen luonteeltasi, älä hosu jauhojen kanssa....

Paistamiseen kookosrasvaa. Sinä, joka inhoat kookoksen makua, älä huoli, se ei maistu. Kookos vaan kestää paistamista paremmin ja maistuu näissä takuulla paremmalta kuin joku oliiviöljy. Tähän yhteyteen en ala paasata omia mielipiteitäni THL:n ruokasuosituksista liittyen mm. kookoksen tai rypsi/rapsin käyttöön ihmisravinnossa.....


Myönnän, että se proteiini kärsi jossain määrin inflaation siinä kohtaa kun tiputtelin muutaman pisaran vaahterasiirappia päälle..... mutta so what? 

Loma jatkuu. Samoin aurinko.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Hullu puutarhuri

Ratkiriemukkaan räyhäkästä Karoliinan päivää!!!

Tänään aamulla 7:15 kun suljin sairaalan oven selän takana, alkoi L O M A ! Toisin sanoen viisi päivää maksullista lomaa ja yötöiden ansiosta vähän vapaita yms ja niin vain menen töihin seuraavan kerran vasta kesäkuussa. Ei yhtään paha. (Se muuten kuulosti hienolta kun raportin jälkeen heitti kavereille, että "palaan kesäkuussa". Mitä siitä, että ensimmäinen päivä? Kuukausi kuitenkin vaihtuu. Hih!)

Nukuin luvattoman huonosti. Aamulla aurinko paistaa niin kauniisti, että vaikka nukun silmämaskin kanssa, alitajuntakin hoputti koko ajan heräämään ja roikuin unessa siten, että havahduin 9:15 ja 10:15 - ja 11:15 kyllästyin ja nousin. Samapa tuo. Nythän ehdin lepäämään.... ehkä.
Käytin koirat yli tunnin lenkillä ja juorusin lähes koko lenkin ihanan ystävän kanssa!! Tulevat huomenna meille, joten juoru jatkuu koko viikonlopun. Aivan mahtavaa!! Täydellinen loman aloitus! ♥

Kun mies, joka asuu täällä, saapui kotiin, lähdettiin vähän isommalle kirkolle hoitelemaan asioita ja juoksemaan muutama kauppa läpi. Auto oli kohtuullisen täynnä kun kurvattiin takaisin pihaan. Hetken istuin, mutta juuri siinä vaiheessa tulee se vaarallinen kohta: alkaa torkkua ja sitten uni karkaa yöltäkin. Joten takaisin autoon ja paikalliseen rautakauppaan (multaostoksille ja pari rautakauppajuttua) ja puutarhalle....
Yövuoron krapuloissaan hauskinta on se, ettei mikään maksa mitään. Siis millään ei ole mitään väliä. (Muistelkaa vaan sitä mun Ikean reissua kun haettiin ne vessan kalusteet....)
No, itken tätä sitten ensi viikolla jos tarvii.

Kesän juhlista eli perheen viimeisistä rippujuhlista johtuen olen päättänyt tänä kesänä satsata terassin kukkiin tavallista enemmän. (Älkää ottako asiaa puheeksi mieshenkilön kanssa. Hän saattaa mainita, että joka vuosi sekoilen noissa kaupoissa vaikka sanonkin, että "tänä vuonna ei paljoakaan.....")
Onneksi suurin osa kesäkukista, jotka ovat minun makuuni, ovat oikeasti melko edullisia. Eli tyyliin 2,99 eur/kpl.


Pari puskaa siinä pöydällä odottamassa istuttamista.



Isoihin purkkeihin on pakko laittaa lecasoraa pohjalle yli puolet.
Paitsi että multamäärä olisi naurettava, nuo painaa n. 30 kg tyhjänä joten mullan kanssa niitä ei enää kuljeta minnekään ihmisvoimin.
Mies on ikionnellinen, että osti nokkakärryn. Sille on ollut enemmän käyttöä moisten kukkapurkkien kanssa tänä kesänä kuin koskaan ennen.


Verenpisara, mun suuri rakkaus kesäkukista.
Tämä oli jotenkin niin herkän värinen. 


Se paljon parjattu maljaköynnös, jota kuljetettiin nokkakärryllä eteiseen ja terassille.


Tervetuloa Villa Karoliinaan.
Portin "tolppa" kukkii taas.
Purkki löytyi kirpparilta vitosella muutama kesä sitten.
Iloinen löytö ja erittäin mieluinen ostos.


Terassin näkymää "parvekkeelle".


En kuitenkaan halunnut pelkkiä valkoisia kukkia, vaan useita eri värejä, mutta nämä pystypäiset miljoonakellot sinisissä ruukuissaan ovat vaan niin kovin kauniita.
Sinisiä purkkeja on siunaantunut meille useita. Sikäli hurjan kiva, että tuossa lavoista kootussa sohvasysteemissä on myös sinisävyiset kankaat, joten sopivat hauskasti väritykseen. Ja onhan sininen aina kesällä niin raikas.

Juhlakalun teemaväri on valkoinen. 

(Pojalla oli aikanaan oranssi ja isommalla tytöllä turkoosi. Teemaväri näkyy lähinnä siinä, että oma perhe pukeutuu pääasiassa sen värisesti. Niistä saa lystikkäitä perhepotretteja.)


Edelliset juhlat. 2011 mallia.



Nämäkin purkit on kirpparilta. Maksoin kolmesta 20 eur/kpl ja hain ne silloisella pienellä Toyotallani. Yllätys oli melkoinen kun minä ja samankokoinen pieni nainen puntattiin niitä autoon... todellakin, n. 30kg ruukkua kertaa kolme....
Toyota kulki lähes nokka pystyssä kotiin, ja arvatkaa vaan se katse minkä sain, kun kotona vienosti sanoin, että "ai niin, kultaseni, autossa on pari kukkapurkkia, ottaisitko ne sieltä ulos...."


Jokaisessa on vähän samanlainen asetelma: pelargoni (erivärinen jokaisessa), lobeliaa ja tuo hopeaköynnös, joka kuuluu suuriin suosikkeihini.


Lumipallo kuuluu juuri tähän telineeseen roikkumaan joka vuosi.


Toisen kulman purkki.


Toinen verenpisara oli tavanomaisemman värinen.


Kasvihuoneeseen viritetty säkit kirsikkatomaatille ja kurkuille.
Kurkut saavat vielä kunnon tuet, eivät jää tuolla lailla "roikkumaan".


Ämpäriperuna on noussut. JEE!


Olisiko jollakulla tarve myskikurpitsalle?
Näitä taimia on nyt kohta pakko harventaa enkä voi istuttaa kuin pari itselleni.
Harmittaa aina heittää mitään pois...

****
Hullu, hullaantunut puutarhuri siirtyy nyt hampaidenpesun kautta omaan sänkyynsä. 
Jospa nukkumatti poikkeaisi ja jättäisi sen verran hiekkaa, että menisi 9-10 tuntia "nollatessa".