sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Vanhoja ystäviä

Aikanaan muutimme Porvooseen juuri kun minut oli hyväksytty lukioon Lappeenrannassa. Siihen aikaan kaveriporukasta eroaminen otti koville eikä uuden lukion aloittaminen ollut helppoa. Mutta seinänvierusrivissä mun takana istui tyttö, josta oli tuleva yksi ihminen, joka on mun elämässä aina.
Tutustuttiin Päkän kanssa siis silloin, molemmat samantapaisia, kovaäänisiä ja silloin niin kaikkitietäviä. Oltiin kuin se kuuluisa paita & peppu.
Koska mun vanhemmat asui Porvoossa vielä vuosia sen jälkeen kun itse muutin sieltä pois, nähtiin satunnaisesti kun käytiin kaupungissa. Puolisot tutustui ja me tutustuttiin niihin. Vuosien matkalla ollaan oltu tekemisissä lähinnä puhelimen välityksellä, melko harvoin tavattu, mutta aina juttu jatkuu siitä mihin viimeksi päättyi.

Vähän ehkä jopa hetken päähänpistosta heitin reilu viikko sitten idean, että "tulkaa meille viikonlopuksi". Ajatus toteutettiin nyt.
Täytyy sanoa, että en hetkeen pysty palauttamaan mieliin yhtä lämminhenkistä ja helppoa paria päivää kuin tämä. Käytiin koiralenkillä kelissä, joka ei ansaitse tulla mainituksi, syötiin, saunottiin, istuttiin iltaa, pistettiin maailma taas kuriin ja nuhteeseen.

Minä tapani mukaan irrotin kaikki pidäkkeet ennakolta kun suunnittelin ja heittelin kasaan ruokaideoita ja jälkkäreitä. Isolle sakille tekeminen on parasta mitä tiedän.

Saan katsoa olevani ihan törkeän rikas, kun on tällaisia ystäviä! ♥  KIITOS!!

****
Tuohon edelliseen päivitykseen, joka tosin on jo historiaa, luin jostain mielestäni kaikkein parhaiten tuota keskustelua kuvaavan ajatuksen:

If two people who love each other can't be married because of your beliefs, then you can't have a cookie 'cause I'm on a diet.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Tahdon2014

En ole pätkääkään kiinnostunut politiikasta enkä sitä seuraa.
Jotain kuitenkin jää verkkokalvoille ihan päivän lehdistä ja muista uutisvirroista... kuten nyt esim. Päivi Räsäsen viimeaikaiset kommentit sukupuolineutraalin avioliiton vastaustamisesta.

PR vetoaa kannanotoissaan siihen, että se olisi YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastainen. Valitettavasti hänen kannattaisi lukea vetoamansa kohta uudelleen, koska siinä nimenomaan ei puhuta sukupuolesta halaistua sanaa.
Oikeus pitäisi olla kaikilla. Ihmisillä. Ihan jokaisella.


YK:n ihmisoikeuksien julistuksen artiklat voi kahlata halutessaan vaikka tästä:
http://www.ihmisoikeudet.net/uploads/materiaali/YK_Ihmisoikeuksien%20julistus.pdf


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Joulu tulee

Oli ihan pakko.
Ihan vähän vaan.
Laittaa jo jotain jouluista.

Joulun odotus on se paras ja tärkein, ei itse päivä.


Yksi lempikynttiläjutuista, niin kertakaikkiaan kaunis.



Mökit. Vakiopaikallaan olkkarin lattialla. 
Siirtyvät pöydälle jossain vaiheessa.


Olen tietämättäni ollut trendikäs jo viime vuonna.
On pallovaloja.


Tämä roikkuu yläkerran portaiden ikkunassa.
Koirat odottavat sen alla, katsellen ulos kun olen iltavuorossa.
On sitten joulu tai arki, on ihana tulla kotiin kun joku odottaa.


Edelleen olen onnellinen tästä kirppariostoksesta.
Tikapuut vaan sopivat meidän kotiin, erityisesti valoineen.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Maailman helpoin taatelikakku

Kun se "talvi yllättää", eli autossa on kesäkumit alla (marraskuun lopulla....) ja luet aamulla lehdestä, miten lumisade valtaa maan puolesta päivästä lähtien, on ihan toimivaa, kun kotona on joku, joka ne nastat voi alle heittää. Eilen meinasi tulla vähän kiire aamulla asian kanssa, mutta kummasti sitä selviää monestakin...

Oli täysin suunnitellusti siis vielä liukkaat alla. Ei täällä noita talvirenkaita tarvita muutenkaan kuin 2kk vuodesta, mutta tietenkään se aika ei ole tietystä päivästä tiettyyn päivään. Ajatus oli ollut, että vaihdetaan renkaat nyt viikonloppuna, mutta talvi mokoma pääsi yllättämään tulemalla päivää liian ajoissa.

Illalla oli kaikesta huolimatta jännä paikka lähteä töistä. Vaakkulaisesta ei näkynyt kuin vähän renkaita, kaikki muu oli valkoisen töhnän peitossa, ja itsellä tietenkin melko asialliset vaatteet päällä. Ei siis mitään lumitöihin sopivaa. Sen verran pyyhiskelin oven reunoja, ettei sisälle tippuisi kinoskaupalla lunta, ja avasin oven... mutta ikävä kyllä kaikki muut talviurheiluvälineet oli edelleen kadoksissa. Ei siis lumiharjaa, ei lämppärin johtoa... onneksi löytyi parkkikiekko ja hyvin toimiva kraappa, jolla raavin suurimmat laseista pois. Konepellille jäi 30cm kökö, samoin katolle. Luotin, että lentävät vauhdissa pois kyydistä....
Yli puolet matkasta meni n. 60km/h vauhdilla, sitten lasit olivat sen verran auki, että uskalsi kiihdyttää oikein 70:n. Pääasia, että pääsi ehjänä perille.

Tänään aamulla maailma oli kaunis ja valkoinen. Tykkään lumesta sinänsä. Koiratkin tykkää, tulivat ihan hassuiksi jo lehdenhakureissulla.... MUTTA. Mun selkä ei edelleenkään tykkää a) talvikengistä, joissa on kova suora pohja ja b) liukastelusta.
Joten itseeni tyytyväisenä kovin nokkelasti nakitin homman isoille muksuille, jotka olivat kotona. Ja sen sijaan jäin leipomaan.

Tämä ohje on vanha. Edesmenneen Pirjo-tätini peruja. Hän kävi meillä (muinoin 80-luvulla) ennen joulua ja paistoi muutaman kakun pakkaseen. Sieltä sitten otettiin aina puolikas sulamaan ja nautiskeltiin. Kakku säilyy pitkään hyvänä (meillä ei kyllä säily! Hih!). Jääkaappikylmänä siitä on helppo leikata viipale kahvin kaveriksi.
Koko kakun kauneus on siinä, että taikinaa ei vatkailla eikä tarvitse sotkea kuin yksi kattila sitä tehdessä. Tästä tulee joko rengasvuoka, tai kuten itse teen laiskuuttani, yksi leipävuuallinen. (Inhoan rengasvuuan rasvaamista ja jauhottamista....) Lisäksi aineiden mittojen kanssa ei ole niin markan päälle. Tämä on sellainen "vähän sinnepäin", sopii omalle luonteelleni hyvin.

Jouluinen taatelikakku

1 pkt kuivattuja taateleita (sellainen saippuan kokoinen pakkaus)
2 dl vettä

Laita kattilaan ja pienelle lämmölle. Pilko taateleita pienemmiksi, jätä pehmenemään.

Runsaasti kanelia
Vähän neilikkaa
Kardemummaa
yht. n. 2 dl sokeria (fariini- ja tavallista)
n. 150g rasvaa

Lisää nuo kattilaan kun taatelit ovat olleet jonkun aikaa kiehumassa, väännä lämpö pois päältä mutta jätä kattila liedelle niin sulavat.

2 munaa (riko erikseen lasiin)
kermaviiliä, rahkaa tms. hapanmaitojuttua, yht. n. 1,5 dl

Sekoittele vielä nuokin joukkoon, tässä vaiheessa vaihdoin sekoittimen veitsestä puuhaarukkaan.

kolmisen dl vehnäjauhoja
reilu tl leivinjauhetta
reilu tl ruokasoodaa

Nuo vielä rauhallisesti joukkoon sotkettuna ja paistumaan.
Itse paistan kiertoilmassa 150°C ja sellaisen tunnin.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Mun aika ei ole mun

Eilen uutisoitiin, näyttävästi illalla miten Salon Halikko pääsi (jälleen) maailmankartalle, kun joku ammuskeli poliisiautoa Suomi-konepistoolilla. Että joo. Tervetuloa villiin länteen. Kauas ei tarvi lähteä.

Aamulla luin kuitenkin iltapäivälehdistöstä (joka pitäisi totta puhuen julistaa pannaan...) miten sairaanhoitaja oli joutunut jättämään työnsä järkytyttyään niin raskaasti työtehtävästä, joka oli abortti varsin vanhalle sikiölle. Juttu oli kirjoitettu todella provosoivaan tyyliin enkä yhtään vähättele sen hoitajan fiiliksiä.
MUTTA... ja tässäpä se iso mutta sitten taas onkin: jos pää ei kestä tuollaista, mikä ajaa hakeutumaan juuri tälle alalle ja juuri tuolle osastolle? Jos oma eettinen kanta ei kestä aborttia (uutisessa EI ollut kyse tästä) tai omat vakaumukselliset seikat kieltävät verensiirrot, ehkä ammatinvalintaa olisi syytä miettiä toisenkin kerran,..  ja edelleen: jos tietää ettei halua osallistua "tappamiseen", ehkä on syytä hankkiutua osastolle, jolla se on vähemmän todennäköistä, tai jossa kuolema on "luonnollinen", kuten meillä.

Vaikka pidin ja pidän edelleen sh-koulun pääsykokeiden psykologista osiota ihan pelleilynä, ehkäpä itse koulutukseen ja jopa ennen sitä pitäisi vähän tehdä selväksi mitä se ala itse asiassa on. Jo omasta kokemuksesta, kun noita opiskelijoita pyörittää läpi vuoden (ja kesälöysärit siihen päälle), on tullut havaittua, että monella ei ole mitään käsitystä mitä työ oikeasti pitää sisällään.

Välikommentti yllämainitusta: osa opiskelijoista tulee meille harjoitteluun, joka on heille ensimmäinen sairaalaharjoittelu, asenteella "olen kuule pyyhkinyt takapuolia jo keväällä vanhainkodissa ja olin kesän töissä siellä joten mun ei enää tarvi." Siinä sitten aloitetaan rakentavasti kertomalla, että se perushoito nyt vaan sattuu olemaan se kivijalka kaikkeen muuhun hoitoon, ja ilman sitä paskan pesemistä et muuten letkuta lääkkeitäkään... ja että kierrolla olet käytännössä tohtorisedän/tädin sihteerikkö, jota ei kukaan välttämättä edes kuuntele, ja mitä ikinä sontaa kukaan keksiikään suustaan valuttaa, se on juuri hoitajan niska, johon se kaadetaan.
Sairaanhoitajan ammatissa on glamour kaukana! Ja joka viides viikko osastolle tulee uusi satsi nuoria innokkaita, silmät kirkkaina... ja sitten todellisuus kaatuu niiden päälle. Rankkaa. Toisaalta, osa älyää siinä kohtaa lopettaa. (Osa sitten haluaa edelleen sinne ambulanssiin....  *röhönaurua*, kuvittelevat reppanat, että se on jotenkin coolimpaa!)

Minä tiedän nyt ja olen tiennyt alusta asti, että minua ei saa kilon palasinakaan lapsille töihin. Ennemmin menen takaisin jonnekin Noksua vastaavaan duuniin. Enkä haluaisi tosiaan naisillekaan. En ehkä juuri tuosta syystä, mistä uutisoitiin, vaan yleisesti.

****
Se on mielenkiintoista miten vuorotyöntekijällä ei tunnu olevan koskaan vapaata.
Kun olen iltavuorossa, kuten vaikka eilen, kuitenkin aamupäivällä täytyy hoitaa kotona asiat kuntoon: on pyykkiä, ruokaa, siivousta, talon lämmitystä (takka) ja muuta. Osa niistä hoituu vähän vasemmalla kädellä, rutiininomaisesti. Osaa joutuu joskus vähän pohtimaan.

Se, mistä kilahdin täysin eilen, oli, että kun perheessä nyt sattuu olemaan KAKSI vuorotyötä tekevää, on melko mielenkiintoista, että MINUN iltavuoron aamut kyllä edelleen on täynnä edellämainittuja työtehtäviä, mutta TOISEN iltavuoron aamupäivä voi olla esim. kirjan lukemista, kitaran rämpyttämistä, TV:n seuraamista jne. Koska onhan perheessä VAIMO, joka hoitaa ne muut...  Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tänään tulin aamuvuorosta jääkylmään taloon, jossa ei totisesti ole pyykkiä saati ruokaa edelleenkään hoidettu.  ****kele

Eli logiikka on puhtaasti: mun aika ei ole mun aikaa, mutta sun aika on sun aikaa.

LAKKO!!

****
Odotan edelleen kutsua haastatteluun. Puuh, jännittää.
****
Sairaanhoitopiiri on alkanut melko reippaasti mainostaa mm. Facebookissa talon työpaikkoja. Minusta se on jännää sikäli, että kuten olen tuonut julki, talossa on n. puolet meidän osastosta sijaisia, jotka vakinaistamalla saataisiin heti työllistettyä ja sitoutettua aika monta hoitajaa niihin "mielenkiintoisiin ja antoisiin töihin".
Ai niin, mehän ollaan Salossa, eihän sinne enää ketään palkata kun sairaala ajetaan alas.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Aatoksia matkan varrelta

Marraskuu ei sovi minulle.
Olen huonotuulinen, levoton, väsynyt ja masentunut. Olen yliväsynyt ja se ajaa minut siihen tilaan, etten pysty enää nukkumaan. Tässä parin viikon aikana on ollut pari pelottavaa työmatkaa pimeässä kun olen yhtäkkiä tajunnut etten ole rekisteröinyt mitään koko matkalta....
Stressi ja siitä johtuvat ylikierrokset saivat aikaan myös vähemmän hauskoja rytmihäiriöitä, jotka tiedän vaarattomiksi (mistä senkin muka voisi tietää?) mutta ovat äärettömän epämiellyttäviä. Sitten levottumuus ajoi lopulta eräänä yönä heräämään jo kahdelta, mistä valvoin sitten aamuun ja työvuoroon. Siellä purnasin asiasta työkavereille ja heidän vinkistään nappasin firman lääkekaapista yhden 1 mg Melatonin-tabletin. Illalla kokeilin puolikasta ja yllätys oli melkoinen kun nukuin todellakin 20-5 ilman heräämistä. Käytin tuona kokeiluyönä myös korvatulppia, joten ehkäpä on tullut aika tunnustaa, että ei ole vanhaksi tuleminen....

Kirkasvalolamppuhan on päivittäisessä käytössä, samoin vitamiinit ja lisäravinteet. Koirat pakottavat ulos päivittäin, ja kieltämättä on ollut vaihtelua kun ei ole joka päivä tullut jotain vaakatasossa päin näköä....

****
Karo, rakas Vanharouva, puolittain säikytti lapset. Siitä on tullut luvalla sanottuna laiska, ja koska se osaa teeskennellä huonokuuloisempaa kuin onkaan, se jää monesti kotiin sohvalle kun muut lähtevät lenkille. Tässä oli vaan pari aamua, kun Joonas oli yksin kotona ja oli lähdössä ulos ja kertoi jälkeenpäin ihan tosissaan ajatelleensa tekeekö koira jo kuolemaa kun se ei eväänsä liikauttanut... Saman päivän iltana se sitten toisaalta tuli häntä reippaasti heiluen eteiseen kun me aikuiset kiskoimme tossuja jalkaan.

****
Hain töitä.
Tästä ei sen enempää, mutta olen vastaanottanut sähköpostiviestin, jossa todetaan "olemme vastaanottaneet hakemuksenne XXXX..."

Jännittää. Toiveikastakin. Haluaisin edes haastatteluun.

****
Naistenlehtiä selaamalla voi saada inspiraatiota - tai sitten ei.
Pakko jotain ohjeita on kokeilla, ainakin tietääkseen toimiiko vai ei. Tämä oikeastaan toimi alun ennakkoluuloista huolimatta. Luonteeni mukaan ei alkuperäinen ohje, vaan sovellettu sopivalta osin...

Banaanikahvi kahdelle

pari desiä todella tiukkaa kahvia kylmänä
pakastettu banaani (pakasta se ilman kuoria)
vajaa pari desiä Alpron soijamaitoa, maku vanilja
kanelia

Kaikki blenderiin ja sekaisin.

****
Omakotitaloasumisen riemua: pitäisi miettiä ja päättää haluammeko asua tässä vielä seuraavat 10 vuotta. Onko lähtö jonnekin edessä esim. kahden vuoden päästä kun nuorin lapsi päättää peruskoulun? Siihen liittyen: kannattaako vaihtaa keskuslämmitysmuoto maalämpöön vai pitää nykyinen ja antaa seuraavan omistajan hankkia siitä päänsärky ja ottaa takkiinsa myyntihinnassa?

NYT ei ainakaan voi edes ajatella myyvänsä. Eihän kukaan mitään osta, ja hinnat tulevat alas niin, että tässä jäisi velkavankeuteen vaikka myisi koko omaisuutensa...

*huokaus*

Saatiin kiva tarjous maalämpöpumpusta, kiinnostaakin. MUTTA.... valitettavasti emme kuulu siihen onnekkaaseen keski-ikäisten luokkaan, jolla on parikytätonnia ottaa tosta vaan takataskusta....





maanantai 10. marraskuuta 2014

(Melkein) Voittajan on helppo hymyillä

Lotta on ratsastellut kaikenlaisissa kisoissa tuolla omalla tallilla. Mitään huikeaa menestystä ei ole tullut, mutta puhtaita ja tasaisia ratoja ja onnistuneita suorituksia kuitenkin. Siitä syystä olikin tosi kivaa ja täysin yllättävää, kun sunnuntaina oli seuran koulukisat, ja siellä jaettiin Seuramestaruus-palkinnot, joista kolmas sija kopsahti Lotalle.


Seura oli hankkinut hienot pytyt ja ruusukkeet. 
Kuvassa myös kouluradan arvostelu, johon ratsastaja itse oli tyytyväinen.


Lotta ja Huima kentällä


Mun muruset, mun sankarit ♥ 

torstai 6. marraskuuta 2014

Talkoohenkeä

Olen ehtinyt vuosien varrella kuulua yhteen sun toiseen yhdistykseen. Joskus on enemmän luottamustoimia, joskus vähemmän, yleensä aina on kuitenkin jotain järjestetty ja mukana ollaan oltu. Tämä yhteiskunta tuntuu päivä päivältä rakentuvan enemmän ja enemmän kaikenlaisen kolmannen sektorin varaan. Kun valtion rahat on loppu, ne on loppu. Sitten huudetaan apuun jotain yhdistystä ja sen aktiiveja.

Hiljattain näin taas kerran talkoopyynnön erääseen yhdistykseen, jossa olen ajoittain toiminut mukana. Ikäväkseni huomasin olevani juuri sen viikonlopun töissä, joten osallistuminen oli mahdotonta. Perheestä oli kuitenkin lapsi osallistumassa siihen itse toimintaan. Ja siitäkös tulikin sitten lystiä, kun kotiin tuli pienimuotoinen ilmoitus, että "ne, jotka osallistuvat, ottavat jonkun talkoohomman tai hankkivat yhden perheenjäsenen talkoilemaan, muuten ei tarvitse osallistua". Miten olikaan, juurikin samaisena viikonloppuna Pasi oli lähdössä kertausharjoituksiin, joten meistä ei kumpikaan ollut pääsemässä mukaan.

Tämä samainen yhdistys on nyt joitain vuosia toiminut samoin. Ymmärrän hyvin, että talkooväkeä ei ole helppo saada, ja tuolla lailla saadaan sitoutettua ne, jotka todella tahtovat osallistua. MUTTA, ja tässä on se iso mutta, joka minua kaihertaa:

Kun näitä tapahtumia järjestetään, joku pieni porukka aina päättää keskenään missä ja milloin. Ja ilmeisesti se on suuri salaisuus, koska se tulee julki hyvä jos pari viikkoa ennen itse tapahtumaa. Normaalityöaikaa tekeville tämä ei liene ongelma. Tosin voin kuvitella, että ihmisillä voi olla suunnitelmia viikonlopuiksi eivätkä päivystä vaan odottamassa kutsua....
Olen tuonut asian ilmi useita kertoja, kertonut, että osallistuisin todella mielelläni, mutta minulla on 5/6 viikonlopusta kiinni ja sen yhden voin käytännössä valita vapaaksi, joten jos kutsu ilmoitettaisiin hyvissä ajoin, toivoisin tietenkin aina juuri sitä.

Muissa yhdistyksissä, joissa olen ollut mukana, asia on tehty niin, että lähes kaikki vuoden tapahtumat suunnitellaan vuodelle esim. alkuvuodesta, ja julkistetaan myös silloin. Näin kuka tahansa vapaaehtoinen voi suunnitella itselleen työn, jos haluaa. Tietyt jutut (koirapiireissä) täytyy jopa anoa jo edellisenä vuonna, joten ne tiedetään aina ajoissa.
En pysty ymmärtämään mikä tämän yhden porukan ongelma on, että tietoa pantataan.
Sitten samanaikaisesti huudetaan fb:n sivuilla, että "vapaaehtoisia tarvitaan" ja "talkoohenkeä kaivataan". Jos kyse olisi esim. siitä, että ei saada jotain ulkopuolista tuomaria paikalle, ymmärtäisin, mutta kun kyse on täysin omin voimin tehtävästä hommasta.....

Joten: talkoohenkeä kyllä olisi (tosin päivä päivältä vähemmän) jos yhteistyötä voisi tehdä muutenkin kuin tuo pieni porukka keskenään!

maanantai 3. marraskuuta 2014

Pataleipä

Minähän leivon lähes kaiken vaalean leivän itse. Ruisleipä ostetaan kaupasta, koska sitä ei vaan kertakaikkiaan pysty tekemään kotona niin, että sitä söisi vielä seuraavanakin päivänä. Olen testannut ja kokeillut noita valmis-sekoitus-pusseja, joihin lisätään vain vesi, ja kyllä, leipä on tosi hyvää. Mutta jostain syystä ne jää tahmeaksi sisältä tai vastaavasti päätyvät niin kuivaksi, ettei niitä ole kiva seuraavana päivänä enää yrittää tehdä.
Siinä siis puolustuspuhe valmiiksi, miksen leivo ruisleipää.  =D

Nyt törmäsin taas netin maailmassa blogiin, jossa oli metka vinkki pataleivälle, eli leipä, joka tehdään kylmään veteen esim. illalla ja paistetaan aamulla ja nimenomaan niin, että sitä paistoastiaa (pataa) lämmitetään todella kuumaksi etukäteen ja leipä paistetaan siinä.
Olen vastaavaa tehnyt ennenkin, mutta jollain tavoin kaiken tohinan keskellä unohtanut....

Mutta veivasin vanhan tutun leipätaikinan kylmään veteen, laitoin jääkaappiin ohjeen mukaan yön yli, ja aamulla sitten uuniin. Ja se todella toimii.

Eli nostin aamulla taikinan pöydälle, uuni päälle 250 asteeseen ja pata uuniin kansineen. (Käytän itse jotain Tupperin muovista astiaa, joka ei varmasti tule ihan yhtä kuumaksi kuin esim. keraaminen astia. Tässä varmasti täytyy katsoa paistoastian mukaan noita lämpöjä.) Vaivasin taikinaa melko runsaalla jauholla ja jätin kelmun alle lepäämään siksi aikaa, että uunissa oli täysi lämpö päällä. Sitten pata uunista, taikina vuokaan ja kansi päälle ja joku 10-15 min. kuumassa, jonka jälkeen laskin lämpöä. N. 40 min. paistamisen jälkeen otin kannen pois ja annoin vielä paistua n. 15 min.


Uskoisin, että mikä tahansa vaalean leivän ohje toimii. Itse muokkaan sitä sen verran, että jätän taikinan melko löysäksi (mitä en tee, jos leivon sen heti), koska jauhot ja ryynit tyypillisesti imee nestettä kun niillä on mahdollisuus olla veden kanssa tekemisissä pitkään. Käytän siis aina leipätaikinassa ruis- tai kaurahiutaleita ja/tai leseitä. Ja minusta tuntuu, että leipä kypsyy helpommin kun taikina on vetelä. Kurjahan se on vähän käsitellä, eritoten, koska kylmä taikina on käsissä ikävän tuntuinen. Mutta kärsimys toki maksaa vaivan kun lämpimän leivän saa uunista.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Hall-ow-een

Happy Hollow's Night!
Pyhäinpäivää siis vietetty Suomessa jälleen. No, me ei tunnetusti varsinaisesti vietetä yhtään mitään päiviä. Tänä vuonna oli ennakolta sovittu appivanhempien syömääntulo, ja ruokalistalla oli Pasin aiemmin syksyllä ampuma hanhi, suppilovahverorisotto sekä värikäs kasvisgratiini. Mulla olis edelleen kuivattuja korvasieniä, mutta kun on neuroottinen niin on neuroottinen.... eli ostin hauskan pussipunaviinin, ja ihan periaatteesta en anna kenenkään syödä korvasieniä JA ottaa mitään alkoholipitoista samalla aterialla.....  joten höh. (Muuten, paitsi hauska, todella hyvää viiniä!!)
Ruoka oli hyvää, sitä riitti ja kaikille maistui. Mun lapset kunnostautui (ilmeisesti tahtomattaan ja vahingossa): paitsi saapumalla hyvissä ajoin paikalle, kukaan ei myöskään vitissyt niistä suppilovahveroista risotossa, koska sienirisotto ei kuulu mun lasten lempiruokiin. Hihi!

Muuten tää koko pyhäinpäivän vietto kuuluu aihepiiriin, jota jaksan ällistellä. Suomalaiset juhlapyhät kun tuntuu olevan yhtä surkeutta ja hautausmaalla käyntiä. Mietitäänpä: loppiaisena mennään haudoille, pääsiäisenä mennään haudoille (ehkä suklaat poskessa mutta kuitenkin), vappuna ja juhannuksena otetaan niin hirveä känni, että saa pelätä itse päätyvänsä hautausmaalle, pyhäinpäivä ja joulu taas perinteiden mukaan juostaan hautausmaalla. Minkälaisen käsityksen lapset saa juhlapyhistä tällä logiikalla?? Ettei mikään saa olla kivaa, vaan aina ravataan sytyttelemässä kynttilöitä hautausmaalla (erimerkkisissä sateissa tyypillisesti....) ja ainakaan naapuriin/kaverin luokse ei voi mennä eikä ketään kutsua meille, koska tää ihmeellinen pyhitetty juhlapäivän rauha tarkoittaa vaan sitä, että pidetään yhdessä tylsää??
Henkilökohtaisesti inhoan jenkkimeiningin tänne väkisin raahaamista. Kaikki Ystävänpäivät (haloo, Valentine's Day EI tarkoita mitään kavereita!!!) ja Halloweenit.... mutta ehkä niissä kuitenkin on se tarvittava piristys ettei elämä olisi yhtä sateessa hautausmaalla rämpimistä.

****
Marisenpa tässä ohimennen toisestakin aiheesta kun vauhtiin pääsin.
Otetaan yksi naisvaltainen työpaikka, fakta, että puolet väestä on sijaisia (itse lukeudun tähän), joilla ei ole koskaan kerrottu etukäteen jatkuuko sijaisuus ja miten pitkään, ja halu suunnitella omaa elämäänsä eteenpäin yli 3 kk. (Esim. tällä hetkellä mulla on sopimus vuoden loppuun. Tiedän, että pyhistä ja listateknisistä syistä saan työvuorot vähintään 1.2. saakka, mutta sen jälkeen kaikki on udun peitossa. En ole millään tavoin huolissani, "tiedän" saavani jatkaa taas vähintään kesän yli, koska osasto pyörii sijaisten voimin kun vakansseja vaan ei ole riittävästi. Mutta tietyllä tavalla on kuitenkin tylsää koko ajan alitajuisesti joutua asiaa vääntämään ja miettimään mihin asti seuraava paperi kirjoitetaan.)

Kuten mainitsin aiemmin, lähdemme ensi kesänä tervehtimään mun vaihtariperhettä esihistoriasta. Minusta asia on huikea, olen jo nyt täpinöissäni ja odotan sitä todella. Mainittakoon, että matkaa suunnitellessa olin yhteydessä valtameren taakse ja ehdotin heille ajankohtia, joista he valitsivat sen, mikä vastaanottajapäässä toimisi parhaiten. Siellä kun on n. 20 ihmistä, joita asia koskettaa, ei voida vähätellä sitä, että heilläkin on oma elämä.
Suurisuisena hölöttäjänä tietenkin kerroin töissä tulevasta matkasta. Siitä taas seurasi eriasteista nurinaa ja kommenttia, että "yleensä reissut varataan silloin kun kesäloma-ajankohta on tiedossa eikä varata ensin reissua ja vaadita sitten lomaa siihen ajankohtaan". Olin typertynyt!
Pohdin nyt puolivakavissani, että pistän sopparin tauolle tuolle ajankohdalle, jolloin kenenkään ei tarvitse kiukutella, että saan valita lomani yli 6 kk etukäteen. (En tiedä mitä sitten seuraa kun perheessä on rippijuhlat. Jos lomakuukausi määräytyy esim. kesäkuulle sinä vuonna ja konfirmaatio on vaikka 15.7., pitääkö niitä juhlia etukäteen??)

Elämme siis jännittäviä aikoja. Kai?