sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Terveisiä Ähtäristä

Huikean rankan viikon päätteeksi ajoimme perjantaina Ähtäriin viettämään patikkalomaa koirien kanssa.
Viikko meni töissä vauhdilla, stressaten yhdestä sun toisesta asiasta ja tehden ohimennen vielä yksi ylityövuoro toisen perään (tietämättä liiton asettamasta vuoronvaihto- ja ylityökiellosta, josta sain sitten kuulla... mutta jos maassa on idiootti pääministeri, ei se ole potilaiden vika, eikä niitä voinut pulaankaan jättää.)


Torstaina vielä päivä astma-koulutuksessa Helsingissä, joten matkoineen olin pois
rapiat 12 tuntia silloinkin....  onneksi koulutus oli joka osaltaan loistava!
Pystynpähän tekemään työni jatkossa hyvin!

Perjantaina vaihdettiin autoon alle talvirenkaat ja viriteltiin katolle teline ja boksi.
Onhan tuo minun auto varsin hullunkurisen näköinen iso boksi katolla. Olen sitä (boksia) koettanut kaupata ja ostaisin tilalle pienemmän, mutta eipä taida nykyään oikein kelvata tuollainen ei-minkään-merkkinen... 
Pääasia kuitenkin, että autoon mahtui sisälle hyvin.
Matkaan meni hyvinkin reilut neljä tuntia, kerran käytiin pissalla Oriveden ABCllä ja viimeiseksi pysähdyttiin Ähtärin kaupoissa hakemassa aamupalatarpeet ennen mökkiin siirtymistä. 

Mökki on tosi viehättävä.
Parvella vielä nukkumapaikat neljälle, mutta
meidän käytössä on vain normaali makkari.

Kaikki kodin mukavuudet: tiskikone, pyykkikone, kuivauskaappi,
takka, sauna ja muut.... aa että!! Kelpaa!



Ihastuin tyystin näihin reittimerkkeihin.
Myös nuo keltaiset tassunkuvat olivat mielestäni tosi hauskat!


Mökkikylän alueella postilaatikot oli valtavan hienot!


Meidän pääty mökistä.
Paritalohan siis se.

Omalla to do -listallani on ollut jo jonkun aikaa visiitti Keskisen kauppaan, koska siitä niin kovasti vouhkataan. No, nyt sinne on 20 minuutin ajomatka, joten otettiin heti lauantaina aamulenkin jälkeen auto alle ja painuttiin Tuuriin. (Koska siellä oli myös lähin Musti & Mirri, ja pojille piti saada myös sapuskaa....)




Tämän kaiken kehitellyt tyyppi on paitsi äärettömän fiksu, mutta täytyy kärsiä jonkunlaisesta Napoleon-kompleksista! Siis kauppa itsessään ei ollut yhtään mitään erikoista, steroideja kiskonut perusPrisma, jonka hintataso ei edes houkutellut ostamaan mitään erikoista.

Kuvitelkaa Vantaan Jumbo tai Raision Mylly tungettuna yksien seinien sisään: siis vain lukuisia myymälöitä/myyjien paikkoja mutta niin, että kaikki maksetaan yhdelle kassalle. Ja aivan kaikkea: mottorinosista suklaaseen.
Ensimmäisen vartin jälkeen olin aivan uuvuksissa. Lähinnä halusin vain pois.
Onneksi kohdalle osui Jäämaa, jossa suloiset puput vähän virkisti, samoin kuin mahdollisuus iskeä ahteri penkkiin toviksi.

Sitten jaksoin vielä vähän katsoa koiranruokia (kuivia kaikki, joten ei käyneet meille) ja kiittelin onneani, etten osunut tänne esim. pari vuotta sitten kun odotimme Bonoa. Siellä oli nimittäin aika villi osasto koirien vaatteille....



Joulumaa oli ihana, mutta todettava oli, että kun ei mitään tarvitse,
ei mitään tarvitse ja turha on ostaa.

Summa summarum: nyt se on nähty ja pois bucket-listalta. Eipä tarvitse enää varta vasten sinne hakeutua.
Epäilemättä päädymme ajamaan Tuuriin vielä toiste viikon aikana tuon eläinkaupan vuoksi, mutta en taida rahaa Keskiselle kantaa.

*****
Lenkkimaisemiltaan Ähtäri on suurenmoinen!



Meillä ei ole ajatustakaan maksaa 40 eur/nekku nähdäksemme pari mustavalkoista karhua. Olkoonkin, että asuvat ihan kivenheiton päässä. 
Tämän lähemmäs Lumia ja Pyryä en siis päädy. Talo on kyllä hieno ja isolla rahalla tehty. Sitähän kiinalaiset edellyttivätkin.

Muutenkaan emme taida eläintarhaan pistää jalkojamme. Lystikästä "huutelua" sieltä toki päivittäin on kuulunut, olisikohan hirvi? Edelleen ihmettelen, ettei koirat reagoi ääneen mitenkään. Kahtena päivänä olemme olleet aika lähellä lenkillä eikä kumpikaan korvaansa lotkauta. Höh!! Mun metsästyskoirat....  


Yhden karhun viereen toki itseni tälläsin.
Huikean kirkas aurinko!







Aamulla patikoimme jo aika pitkästi ja iltalenkillä piti vaan ihan vähän käydä.....
No, päädyimme tuonne kyltissä mainitulle Kierinniemen luontopolulle, jonka pituus olikin lähes 3 km ja kun ensin oli kävelty sinne ja sitten takaisin.... ja totta puhuen vähän eksyimmekin luontopolun varrella.....
No, iltalenkkikin oli sitten hyvin reipas joten päivälle tuli kilsoja yli 16  yhteensä.

Pappakoira-Edun tassujen puolesta vähän hirvitti, mutta hyvin se näyttää pärjäävän!

Pirteää viikkoa jokaiselle!!

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Keltainen on kiva väri

Kun on tällainen maantienharmaa blondi, keltainen väri vaatteissa saa näyttämään lähinnä banaanilta. En siis suin surminkaan laita päälleni keltaista. (Paitsi hetkinen, minulla ON jakkupuku hailakankeltaisena, krääh!)

Mutta keltainen on itsessään iloinen ja pirteä väri. Eritoten luonnossa se on kirkas ja mieltä piristävä!


Joskus Suomen sininen taivas sattuu niin täydellisesti syksyn väreihin.
Olkoonkin, että tulee vähän ruotsalainen vaikutelma....


Tein uudestaan suolasitruunoita
Edellinen satsi kesti pari vuotta ja käytin niitä melko säännöllisesti.
Nyt laitoin joukkoon muutaman limen, ja sen sijaan, että olisin käyttänyt
pelkät kuoret, lohkoin ja laitoin lohkot suolaan.
Hedelmälihaa tuskin pystyy käyttämään, eiköhän se ole myrkkysuolaista?
Mutta kuoret antaa kivan maun monille ruuille, meidän perheessä pääasiassa
broileriruuille, mutta miksei monelle muullekin.

Kaadoin päälle vielä rutkasti sitruunamehua varmistaaksen
suolan sulamisen ja tällä hetkellä komerossa
on purkillinen hyvin mehukkaan näköistä sitruunaa.


Vaahteroiden iloittelua!
Paitsi että tämä taitaa olla tammi....


Tammenterhoja koko asfaltti täynnä.


Aamun sumua pellon päällä.
Auringonnousu kultaa kaiken.



Ainoa asia, josta tällä hetkellä voisi natista keltaiseen liittyen on vähän kulahtanut otsavalo. Pilkkopimeässä metsässä, kun tuikku alkaa himmetä ja muuttua keltaiseksi, tulee vähän sellainen olo, että mahtaako täältä päästä kotiin katkomatta jotain raajaansa....

Joulupukille laitoin toiveen, että tarvitsen vihdoin kunnollisen, kirkkaan ja pitkään palavan otsalampun! Saapa nähdä oliko pukki kuulolla....

lauantai 20. lokakuuta 2018

Dinosauruksia katsomassa

Ei ole mikään suuri salaisuus, että olen dinosaurus-fani.
Kun viime keväänä/kesällä tuli mainos, että dino-spektaakkeli tulee Suomeen, tiesin haluavani liput.




Myönnettäköön, että olin ikävä ihminen ja rikoin ohjeita: erikseen nimittäin mainittiin (kahdesti!), että kuvaaminen ei ole sallittua ja puhelimet jopa kehotettiin laittamaan kiinni.....  (perustelu oli mielestäni tosi onnistunut: kenttää ei noin 160 miljoonaa vuotta sitten oikein ollut. Hehe!)

Mutta malta nyt olla kuvaamatta. ♥
Tein parhaani, etten häirinnyt kenenkään muun katselua ja kuvasin hyvin huomaamattomasti omaa rintaani vasten, ettei valo osuisi kenenkään silmiin. Kuvien laatu ei siis ole mikään mahdottoman hyvä.



Tässä vaiheessa vielä melko tyhjä Hartwall Arena.


Brachiosaurus on AINA ollut suosikkini.
Kesällä tulleessa leffassa yksi niistä hylättiin saarelle ja se päätyi tulivuoren
purkauksesta johtuviin liekkeihin ja sydän särkyi....
vaikka se oli pelkkää elokuvaa. 






Mamma T-Rex oli kova luu!!
Ärjyi aidosti.

Kovin Jurassic Parkimainen show sikäli, että niissäkin tämä aina pelastaa jutun lopuksi.




Mutta kuinka moni on päässyt kumartamaan yleisölle
vauva T-Rexin kanssa??  

Youtube tarjoaa kivan trailerin tuohon show'hun. Laitan sen tähän, vaikkei sinne enää kukaan ehdikään, sehän taitaa loppua jo huomenna.

Oli kuitenkin varsin kiva tapa lopettaa lasten syysloma jälleen tällaisella.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Siivouspäivä

Tiedättekö, kun joskus kämppä on kuin kaatopaikka ja tuntuu, että itse on ainoa, joka sen huomaa?
Rehellisyyden nimissä minä olen monesti se, joka huomaan mutta en viitsi... ja se se vasta tympeää on.
Erityisesti nyt kun tunnun koko ajan saavan vain yhden päivän vapaita, on niin järjettömän tylsää käyttää se ainoa vapaa johonkin muuhun kuin itsen relaamiseen. Aivan tosissaan raivostuttaa, kun ei koskaan tunnu olevan sitä päivää, jolloin minä saan vaan olla ja nauttia. Jos joskus joku muu tekisi kaikki päätökset, kuljetukset, pohtimiset ja toimet.  Niin varmaan, sitten täydellisessä maailmassa...  *huoh*

Tänään ohjelmassa Ipanan hammaslääkärikeikka. Koska periferiasta ei bussit kulje, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuljettaa. Mitenhän tämäkin olisi järjestetty, jos mulle olisi laitettu tähän työvuoro?
Hain Ipanalle bussikortin harrastuksia varten ja tuli siinä yhteydessä puhe Matkahuollon virkailijan kanssa näistä naurettavista bussiaikatauluista. Hän ei uskonut, kun sanoin, että meiltä lähtee viimeinen bussi kaupunkiin 15:45 ja sieltä takaisin tänne viimeinen 17:15. Että harrasta siinä välissä sitten, saati käytä noita vuoroja mihinkään työmatkaliikenteeseen.
Ja jukoliste, maksetaan sitä niitä veroja täällä landellakin!!!



Tänään kuitenkin aamulenkin jälkeen päätin, että jos minä en siivoa, todennäköisesti kukaan muukaan ei sitä tee, joten kahvin jälkeen hommiin.

Olen joskus maininnut, että silittäminen on kotitöistä kaikkein raivostuttavinta. Ei ole.
Pölyjen pyyhkiminen se vasta saa niskakarvat pystyyn. Voi luoja, miksi ihmisellä PITÄÄ olla tällaisia tasoja, joille kertyy naurettava määrä erilaisia hilavitkuttimia ja töröttimiä, ja kaiken sen kruunaa ällöttävä harmaa pöly??


No, tuli jokatapauksessa pyyhittyä. Ja jokainen kapine myös erikseen. Yyyyhhhhh.....
Jos ei hetkeen tarvitsisi. (Lue: esim. ennen joulua uudestaan?)


Kukat tiputtelevat kuivuneita lehtiään. Koirankarvoista kertyy pölypalloja. Meillä ei tunnusteta villakoiria, ne on sitä kokoluokkaa, että on puhuttava villanorsuista.
Ja kuten kaikilla muillakin, ne kerääntyvät paikkoihin, joihin on ikävä yrittää ylettää imurilla ja/tai ainakaan niin, että suulake on paikallaan vaan pitää irrottaa suulake ja törkkiä uudestaan pelkällä putkella.


Keittiön ja työhuoneen virkatut matot paiskasin terassin kaiteelle tuulettumaan. Sen verran ponteva olin, että taputtelin molempia myös pattopiiskalla.
Keittiön matto on aivan hirveän tunkkainen jo taas. Se kaipaisi pikimmiten pesua, mutta pesukoneessa siitä ei tule hullua hurskaampaa. Kesällä jo todettiin, että ainoa tapa saada siitä valkoinen päiväksi on harjata se mäntysuovalla ja vetää kevyesti painepesurilla.

Sivumennen, tuli kuvasta mieleen, pelargonit on vielä terassilla ja tekevät uutta nuppua!!!
En oikein tiedä missä vaiheessa ne täytyy ottaa sisälle. Ehkä vasta kun todella on yöpakkasia?


Kun työ oli tehty, siirsin imurin vielä yläkertaan.
Jostain syystä en jaksa uskoa, että kukaan ottaa vihjeestä vaarin..... eiköhän imuri siellä roiku odottelemassa käyttövuoroaan siihen saakka, että haluan taas imuroida keskellä?

perjantai 12. lokakuuta 2018

Ruskaa

Meillä on ollut joitain aika rapsakoita öitä. Ainakin satunnaisesti aamulla lehteä hakiessa on havaittu lievää säärikarvojen pystyynnousua, kun pakkanen on puraissut...  =)
Siitäpä sitten on seurannut sitä, että puiden lehtien väri on jälleen tosi hienoa!

En löytänyt RUSKAa tarkoittavaa sanaa muulla kielellä. Tai siis pystyyhän sen selittämään, mutta siis yksi sana.
Hauskaa, miten meillä on tuollainen sana. Eikös eskimoilla ole tusina sanaa tarkoittamaan lumen eri muotoja?


Vähän harmittaa, ettei esim. tuo Brynna ole nyt Suomessa, koska hän oli äärettömän taitava kameran kanssa, ja olisi pystynyt vangitsemaan mielettömiä kuvia näistä väreistä.
Minä kun pikaisesti lenkillä napsin jotain kännykällä (jossa sivumennen on ihan hyvä kamera), ei niistä vaan tule sellaisia, kuin haluaisin....  (ja toki kannattaisi keskittää se kuvaaminen aikaan, jolloin paistaa eikä ole pilvistä...)


Sain aika mielettömän otoksen taannoin sairaalan parvekkeelta. Meillä on siinä välittömästi toisella puolen tietä vaahterareunus, jonka värit todella häikäisevät. Yläilmoista kun vielä kuvaa, näkyy koko asuinalueen kirkkaat värit todella hienosti. 
Otin videonpätkän siitä loistosta aurinkoisena päivänä.... ja törppö talletin sen Instan storeihin, joten sehän katosi 24 tunnin kuluttua. Höh!


Tammi on metka puu. Tuossa oman lenkkireissuni varrella on vaikka kuinka monta tosi suurta tammea, ja niiden lehdet on edelleen aivan vihreät. Joskus muinoin meidänkin pihan reunalla kasvoi järkälemäinen, siis todella aivan mielettömän suuri, tammi, joka kaadettiin pyörätien tieltä. Palokunnan miehet kävivät sitä pilkkomassa ja muistan, miten yksi miehistä sanoi "siinä on kyllä yks hirviä puu".

Tammessa oli (ja on) se perustavanlaatuinen vika, että sen lehdet putosivat yleensä vasta lumen päälle. Että se oli rasittavaa. Kun muutenkin oli haravoitavaa, suorastaan otti pannuun päätyä haravoimaan noita kovia lehtieä viime töikseen lumella tai sitten vasta keväällä.
Plus että ne lehdet ei kyllä maadu miksikään alle sadan vuoden. 

Sitä puuta en jäänyt ikävöimään ja se lämmitti hyvin takassa. Khihih!


Nämä punaiset sävyt on mielettömän hienoja tuolla keltaisuuden keskellä. 
Ilmeisesti ihan joka paikassa pakkanen ei ole puraissut, koska vaahterat eivät ole tänä vuonna mitenkään monivärisiä, kuten joskus.
Punainen kai tarkoittaa sitä pakkasenpuremaa, näin olen antanut itselleni kertoa.



Koirapojat tykkää jostain syystä hurjasti kävellä vaahteranlehdissä nurmikolla ja kahistella niitä. Joku pikkupoika kai elää noissakin molemmissa?



Omat seppelvarvut vaihtaa väriä reippaasti.
Kohta on piha taas pelkkää ruskeaa ja pudonneita lehtiä. Täytyy valmistautua talveen....

Kuivuri on käynyt: suppilovahveroita ja milloin mitäkin. Viimeisin kokeilu piti sisällään porkkanasuikaleiden kuivattamisen ja niistä jauhoin porkkanajauhetta. Ajatus on laittaa sitä joko tyyliin sämpylätaikinaan, tai sitten keittoihin ihan vaan liemeen....

tiistai 9. lokakuuta 2018

Miksi? Mitä? Kenelle?

Pienimuotoinen identiteettikriisi tai jotain päällä. Pohdin blogin pitämisen järkevyyttä ja tapaa.


Aikanaan, edellisen blogin aikana, mielestäni profiloiduin koirabloggaajaksi. Kirjoitin omista koiristani, niiden harrastuksista ja tekemisistä ja pohdin mahdollista kasvattamista.
Verkot vesillä ei ole elämäntaitoblogi, ei sisustus- tai puutarhasellainen, en pysty näkemään blogille tarkoitusta tai kohderyhmää.

Blogi alkoikin vähän vahingossa, edellisen poltetuilta raunioilta.

Siis: mitä, kenelle, miksi ja miten?


Joulu tulee kuitenkin! ♥
Ensimmäiset uudet koristeet, enkä raaskinut jättää niitä laatikkoon vaan otin esille.
Hullu nainen iskee jälleen.

Mietteitä maaliskuusta

Tämä ilmeisesti on laskennallisesti yleensä ensimmäinen keväkuukausi. Taivaan kiitos kaupunki sai aikaiseksi edes kertaalleen ajaa tästä mei...