torstai 31. maaliskuuta 2016

Villa Karoliinan tarina

Kun maaliskuussa 1999 muutimme tähän taloon, taustalla oli tapahtunut muutama oleellinen asia:
Olimme ostaneet tontin ja suunnitelleet sille talon (piirustukset on olemassa edelleen), olimme vuokralla paritalossa, jonka omistaja haki ”pitkäaikaista vuokralaista” ja sen sijainti oli ihanteellinen tonttia ajatellen, muutama sata metriä. Kuinka ollakaan, vuokraisäntä muutti mielensä kun olimme asuneet vajaan vuoden ja pisti kämpän alta myyntiin. Paniikissa ei tunnetusti hyviä valintoja ole. 

Paikkakunnalla meni silloin todella kovaa, joten hirveän montaa kämppää ei vuokralle ollut tarjolla. Pienet lapset, molemmilla melko vaativa työ ja asuinpaikka muualla kuin tontin sijaintikunnassa ei kuulostanut hyvältä. Päädyimme pitkin hampain kiinteistönvälittäjän asiakkaiksi katsomaan taloja/asuntoja. Kunnassa oli kaksi omakotitaloa myynnissä, tämä niistä toinen. Toisessa oli pelkkä ulkosauna (isännän haave) mutta en uskaltanut edes ajatella ulkosuihkua talvipakkasilla aamulla ennen töihin lähtöä. Tässä kämpässä meneillään erittäin riitaisa avioero, ikkunoita rikki, joka paikassa ”sun” ja ”mun” kamaa kasoissa, sontaa, likaa…..  Viehättävää kaikin puolin. Sanoin lapsenvahdille kun tultiin esittelyistä, että ”mikä tahansa paitsi se punainen”. Kuuluisat viimeiset sanat kaiketi.



Sedälläni on rakennus/remontointialan firma ja epätoivoisena pyysimme hänet apuun. Kun kaikki vanhemmat ja vielä remppa-Jouko oli paikalla, tulimme uudestaan tutustumaan. Setä totesi kahvikupin ääressä, että ”osta siitä talo niin minä pistän sen kuntoon”, joten teimme (törkeän halvan) tarjouksen, joka hyväksyttiin. Näin päädyimme Villa Karoliinaan (talon virallinen nimi myös kiinteistörekisterissä).

Sivujuonne tähän: minä olen toiselta nimeltäni Karoliina, samoin meidän tyttöjen toiset/kolmannet nimet on Karoliina. Kun perheeseen aikanaan tuli koira, lapset sanoivat, ettei se voisi olla mitään muuta kuin Karo, joten mummokoira sen nimen sai. Tästä syystä on jokseenkin hauskaa, että myös talon nimi "kulkee perheessä".



Setä muutti yhden työntekijänsä kanssa raksalle ja pisti tuulemaan, itse saimme vuokraisännältä pitkin hampain luvan asua vielä kuukauden pari. (Tietääkseni asunnolla ei edes ollut heti ostajaa, mutta vuokraisäntä oli/on luonteeltaan juuri kuvatunlainen.) Edellä mainituista syistä (lapset, työ) emme hirveästi pystyneet raksalla olemaan saati mitään siellä itse tekemään. (Ruokaa kannoin miehille ja siivoilin suurimpia rojuja, siinäpä se.) 
Olimme nuoria ja osaamattomia ja luotimme ammattilaisen sanaan. Aika monta asiaa talossa tehtiin niin, etten itse asiassa pystynyt/saanut kommentoida asiaa ennen kuin oli jo valmista. Tästä erimerkkinä WC ja keittiö: kalusteet vaan ilmestyi sinne ja niille paikoille, joihin laitettiin. Ehkä juuri tästä syystä olen vuosien varrella ollut jokseenkin kyllästynyt siihen, että mitään ei mahdu minnekään, kamat tuntuu olevan väärillä paikoilla ja liian ahtaasti (talo on kuitenkin iso)… ja pikkuhiljaa omat taidot ja uskallus on kasvanut ja ollaan itse tehty väliseinää, purettu niitä, vaihdettu keittiön kalustus jne. Siinä tehdessä on myös tullut sellainen ilo käsillä tekemiseen. 

Minusta on huisin kivaa maalata, slammata, asentaa ja ruuvata. Parasta on tietenkin suunnittelu mutta toteuttaminen on vähintään yhtä hauskaa. Silloin kun lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, toinen vaihtoehto oli rakennusalan koulutus. Minkä rakennusmestarin maailma minussa menettikään. Heh! 


keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Paskin haaste: maaliskuu

Maaliskuu oli ehdottomasti suurelta osin oikein hyvä kuukausi. (Eikä oikeastaan ole vielä edes ohi...) Mieleen ei tule kuin pari asiaa, jotka jäivät kaivertamaan:

-         Autokauppa

Olen kaupitellut omaa punaista paholaistani, koska tytär ei halua luopua veljensä autosta. Pihaan ei kuitenkaan mahdu, eikä ole järkeä pitää, kolmea, joten yhdestä pitää päästä eroon.

Heti alkukuusta joku innostuikin. Käytiin pitkää keskustelua, lähetin lisää kuvia, kuvailin ja selitin. Hinnastakin päästiin ikään kuin mielestäni pitkälle yksimielisyyteen. Sovittiin katsomispäivä (jolloin olin itse töissä), ja kun tulevat paikalle, ostaja on ihan täpinöissään ja tyytyväinen, haluaa ostaa. Mukana oleva aikuinen poikansa sen sijaan alkaa kitistä milloin mistäkin ja lopulta suoraan kieltää äitiään ostamasta autoa sillä hinnalla mitä on sovittu, vaan tarjoaa tonnin vähemmän. Kun puhutaan parin tonnin autosta, alennus oli ihan naurettava. Joten minulla roikkuu pihassa edelleen ylimääräistä peltiä.

-          Huuliherpes, joka provosoi trigeminus neuralgian (kolmoishermosäryn)

Kuulun niihin onnellisiin ihmisiin, jotka kärsivät tuskin koskaan päänsärystä. Saan hedarin, jos unohdan juoda (ja juon päivässä litroittain vettä normaalioloissa), mutta se korjaantuu juomalla. Kun aikanaan lopetin nuorimmaisen imettämistä, sain muutaman sellaisen migreeni-tyyppisen kohtauksen, että olin varma aivokasvaimesta. Kiitos vaan, hormonit. Sympatiani kaikille migreenin kanssa taisteleville tai muuten päänsäryistä kärsiville! Olette urheita kestäessänne sen! Minusta ei siihen olisi.

90-luvun alussa muutin omilleni lapsuudenkodista, ja samana syksynä juoksin kuukausia sekä hammaslääkärissä että terkkarissa omituisen kasvojen säryn vuoksi. Hampaat todettiin hyväksi useammassakin röntgenissä ja muistan jonkun lääkärin mutisseen osin itsekseen jotain kolmoishermosärystä. Koska oireet loppuivat, asia ikään kuin unohtui.

Päivä ennen lomalle lentoa heräsin kurkku älyttömän kipeänä, ja olin itse asiassa reissussa kaksi ensimmäistä päivää melko äänetön (perhe EI valittanut!!) ja räkäinen. Lämpö, aurinko ja rentoutuminen kuitenkin hoitivat oireita, joskin aavistelin jo silloin, että kotiin tultua huuliherpes käy takuulla kimppuun. Näin kävikin, nenässä alkoi tuntua kihelmöintiä, ja vaikka kuinka sivelin siihen tiikeribalsamia, rakkulat pääsivät ilmestymään. (Kokemuksesta tiikeribalsami toimii paremmin kuin Zovirax-voide. Ilman lääkerasvaa vaiva kestää viikon, lääkerasvalla 7 päivää…  Tiikeribalsami on joskus tappanut rakkulat ennen kuin ovat päässeet edes kunnolla esiin.)

Ja kun rakkulat kuivuivat jo pois, alkoi ikävä kyllä oikealla puolella kasvoissa jumalaton kipu. Sellainen lamaava, joka vie keskittymisen mihinkään. Pari kertaa heitin huiviin Buranan, mutta siitä ei ole mitään apua, säkenöinti menee ohi joidenkin minuuttien jälkeen mutta voi palata palaa uudestaan. Tunnistin oireista heti mistä on kyse, sen verran noita trigeminuksia tullut vastaan osaston potilaissakin. Pikainen googlaus vahvisti asian: herpes tyypillisesti voi aiheuttaa rajujakin pahenemisvaiheita. Toinen yövuoro meni sitten niin, että muutaman kerran yön aikana tunsin miten ”sähköiskut” alkoivat levitä ja olin todella ehkä viitisen minuuttia kerrallaan täysin toimintakyvytön ja pitelin vaan toista puolta päästäni. Saakeli. Sopii toivoa, että voinnin kohentuminen, nenän alustan paraneminen ja muutamat kunnon yöunet skarppaavat tilannetta niin, että tää loppuu heti. Joka tapauksessa taitaa tulla lekurikeikka: luulen, että pillerinä nautittu asicloviiri voisi olla hoito aina kun tuntee, että kihelmöi ennakoivasti.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

10 häröä faktaa minusta

Ehhehheh, sain hurjat kicksit pelkästä otsikon kirjoittamisesta. Kuinka paljon omia outouksiaan kehtaakaan paljastaa?
Omia kummallisuuksia on niin paljon, että listasta saisi varmasti 30-kohtaisen ilman isompaa ongelmaa. Ketään ei kuitenkaan niin paljon kiinnosta, joten paljastan vaan muutaman.

1. Rakastan matkailua ja uusia paikkoja. Tosin olen mukavuudenhaluinen ja tuttuun kohteeseen on kuitenkin helppo mennä kun tietää miten siellä kaikki toimii. Jos ei olisi rahasta ja vapaa-ajan määrästä kiinni, voisin reissata vähintään joka toinen kuukausi.

2. Olen maailman huonoin valvoja, ennemmin illantorkku ja aamuvirkku. Kaveriporukassa olen aina ensimmäinen, joka hamuilee tyynyä....  ja samanaikaisesti olen sitä mieltä, että vuorotyö on kivaa. Joku tässä yhtälössä kuulostaa kornilta mutta toimii.

3. Vihaan suurinta osaa Suomalaisia pakkojuhlia. En ole päässyt jyvälle, miksi Suomessa lähes kaikkiin juhliin kuuluu oleellisena osana se, että ravataan hulluna hautausmaalla sytyttelemässä kynttilöitä, yleensä jonkunlaisessa sateessa, tuiskussa ja tuulessa, ja eristäydytään omaan mökkiin korkeintaan perheen kera. Koska juhliin liittyy yleisesti myös Suomalaiskansallinen pakonomainen tarve vetää perseet, koen syntyneeni täysin väärään maahan. Itse haluaisin viettää kaikki juhlat isolla porukalla yhdessä syöden ja puuhaillen. Toisaalta samanaikaisesti minusta joulu ei ole välttämättä 24.12. vaan vaikka 8. päivä jos siltä sattuu tuntumaan. (Lempisanontani tähän liittyen on: joulu on mielentila, ei päivä kalenterissa.)

4. Suhteeni alkoholiin on ristiriitainen. Liittyy selkeästi edelliseen. Otan itsekin lasin punkkua tai vaikka lonkeron saunassa, enkä pidä sitä minään. Kuitenkin saan kilarit heti kun jengi vetää viinaa pelkässä juopumistarkoituksessa, enkä viihdy niissä porukoissa. Silloin kun lapset oli pieniä, pidin aina huolta, että vähintään yksi aikuinen (yleensä minä itse) oli selvin päin, jos jotain olisi sattunut ja olisi tarvittu esim. autokyytiä sairaalaan. Sympatiakykyni alkoholismia kohtaan on selvästi rajoitteinen.

5. En usko kokevani mitään tyhjän pesän syndroomaa. Kun poika muutti pois kotoa, olin tosi tyytyväinen, että on yksi vähemmän paikalla. Koen tietynlaista ylpeyttä, että olen onnistunut jossain kohtaa kasvatustyössä niin, että pärjäävät itsekseen eivätkä jää äidin helmoihin. Odotan aikaa, jolloin kaikki ovat omillaan.

6. Meillä oli muinoin kaksi kissaa, mutta olen ehdottomasti koiraihminen! Nykyään en oikein ymmärrä kissoja. Haluan eläimen, jota voi ja saa rutistaa ja rapsuttaa vaikka vähän "kovakouraisemminkin" ilman, että käsivarret on jauhelihaa.

7. Kotitöistä kaikkein typerintä on silittäminen. Onneksi mieheni ei tarvitse sileää valkoista paitaa töihin joka päivä. Silitin äidin apuna vuosia isän paitoja.....  kertakäyttökamaa ja taas kohta pyykissä. Onko mitään yhtä tyhmää ja turhaa?

8. Inhokkiruokiani ovat: hernekeitto, sisäelinruuat (kiitos vaan vuodet Englannissa ja ne "steak & kidney piet"....), grillimakkara ja kaikki makaronit. Ylipäänsä olen syömisen suhteen nirso, joskin toisaalta maistelen esim. reissussa mielelläni kaikkea kummallista. Intiassa söin jotain kotijuustopaistosta pinaattikastikkeessa ja väri oli... noh, vihreä. Näytti kummalliselta, jopa pelottavalta, mutta oli ihan ok.

9. Olen auttamaton "äidinkielen lehtori" ja pilkun ***piip**. Facebookissa lempiryhmäni oli jokin oikeinkirjoitusvirheitä vihaavat. Ja samanaikaisesti kirjoitan itse monta kertaa täysin päin prinkkalaa. Minusta suomeksi voi nimittäin hyvin "ottaa suihkun" tai "ottaa bussin", ilmeisesti se ei oikeakielisyyttä kuitenkaan ole.

10. En seuraa mitään urheilua, en ole koskaan seurannut. (1995 katsoin sen loppuottelun, jossa Suomi voitti lätkän kultaa. Senkin vaan siksi, että vanhempani olivat kylässä ja miehet innostuivat pelistä!)
Jaksan edelleen ajoittain ihmetellä miten vuodenkierto menee lajien mukaan. Muistaakseni tämä vuosi alkoi hiihdolla ja mäkihypyllä, nyt kaiketi alkaa lätkäkausi (työkavereiden puheista päätellen) ja aletaanko sitten potkupallo? Kai jossain kohtaa syksyllä tänä vuonna on jotkut isommat kisat, Brassien olympialaiset? Huoooh, miten tyyyylsääää....  ketä kiinnostaa?

torstai 24. maaliskuuta 2016

Koirien hoitopaikka

Huom! Tämä ei ole maksettu mainos enkä saanut alennuksia tältä tai seuraavalta kerralta.

****
Edu, oma rakas Pikkukoirani, täyttää tänään kahdeksan! Se on veteraani-iässä. Järkyttävää, vastahan se oli pikkupentu. Edelleen käytökseltään hyvin kakaramainen, onneksi.
Onnea sisaruksillekin: Väinö, Urho, Stea, Jojo ja Rocky! Kiitos aina vaan uudestaan Tiina!!! Tämä on oma elämäni koira, paras lenkkikaveri, mamman rakkain.

****
Koirat on jälleen palanneet normaaliin arkeen. Edu tosin kampesi väkisin kainaloon aamulla viiden jälkeen, vaikka oli selvästi tosi kuumissaan.

Olen lähes neuroottinen mitä tulee koirien hoitoon. Aikaisemmin käytin useana vuonna Pia's Dreamdogsia. Paikka oli ihana ja hoito selvästi erinomaista: koirat oli tyytyväisiä ja menivät seuraavalla kerralla hännät huiskuen Piaa moikkaamaan. Suosittelen siis ehdottomasti! Mutta sinne ajaa meiltä tunnin, ja kun muutenkin reissusta rähjääntyneenä tulee kotiin, ei vaan jotenkin jaksaisi. Ja oma mieleni ei saa hetken rauhaa ennen kuin koko lauma on kotona.

Syksyllä kävin työkaverin suosituksesta tutustumassa ihan paikalliseen hoitopaikkaan. Olin paikalla molempien koirien kanssa, kerroin raatorehellisesti mahdolliset ongelmakohdat ja jutut, jotka tarvitsee muistaa ja tietää. Omistaja-Tuikku esitteli taloa ja sanoi ottavansa nämä karvakorvat mieluusti sinne, joten varasin heille sieltä huoneen.
Ja kun ajoimme (tytötkin tahtoi mukaan) Mortimäkeen sen jälkeen kun matkalaukut oli siirretty autosta sisälle, täytyy sanoa, että olen löytänyt omille koirilleni nyt jatkossakin käytetyn hoitopaikan. Koirat päästettiin huoneesta ulos ja myös pihalle vapaana. Siinä ne tietenkin säntäili kahelina, mutta kävivät Tuikkua moikkaamassa hännät huiskuen eikä mistään tullut yhtään sellainen olo, että olisivat jotenkin kärsineet siellä. Päinvastoin: Edua on harjattu niin, että se ehkä pitää vähän turkkiaan vihdoin päällä (aloitti järjettömän karvanlähdön ennen reissua) ja Karo-mummukkakin on niin säpäkässä kunnossa.
Parasta tässä oli ihana joustavuus: veimme koirat sinne illalla syömään iltaruuan ja haimme tosiaan aamulla 7:10. Kuinka moni jaksaisi tehdä työtä, jossa ihmiset ajaa pihaan ennen omaa aamupalaa?

Kiitos Tuikku!! Palaamme asiaan viimeistään ensi vuonna.

Ruokaa, leipomista

Kotiintullessa jää aina päälle into tehdä sitä "paikallista" ruokaa, minkä kanssa on herkutellut koko loman. Thaikku-sapuskaa olen tehnyt vuosia, joskus jotain aivan erinomaistakin, mutta myönnetävä on, että ehkä muussi ja lihapullat on kuitenkin sitä ominta itseäni mitä keittiöön tulee....

Koska ostin niitä mausteita, into testata oli kova. Mutta... kuinka paljon, miten, kuinka pitkä haudutus, minkä kanssa...
Illalla purkitin mausteet. Edelleen tuoksu on mahtava. Myyjän ohje oli: laita tomaattia, sipulia ja mauste, anna hautua, sitten lisää kana. Jassoo.



Aamulla siivoilin vielä keittiön työtasoja, ja olin tosiaan puoliksi pakotettuna ostanut myös kaksi tankoa vaniljaa. Mainittakoon tässä kohtaa, että käytän yleensä aina vaniljauutetta. Viimeksi toin sitä litran jenkeistä kesällä. Siinä on aito vaniljan maku ja se on nestemäisenä erittäin riittoisaa.
Nyt kuitenkin käsissä oli siis vaniljatankoja. (Onko ne jotenkin tosi tuoreita, kun sisällä ei ole oikeastaan siemeniä vaan "tahnaa"? Siis niin pehmeitä. Kaavin tuon tahnan maitoon ja siitä jäi niitä kivoja pilkkuja.)

Tiesin saavani yhden lapsen silmät loistamaan tekemällä "kerroskiisseliä". Miten ihanan perinteistä suomalaista.
Joten purkki vadelmaa ja toinen karhunvattuja sulamaan, niistä kiisseli, ja vaniljatangon avulla toinen (iso) kattilallinen maitokiisseliä.
Oli hyvää! 


Edelleen kuitenkin käsissä oli huomisen ruuan tilanne. Otin pakastimesta pari pakettia broileria sulamaan ja mietin.
Pilkoin kolme isoa sipulia, kolme tomaattia ja heitin purkillisen tomaattipyrettä pottiin, ja päälle viisi kukkuraista teelusikallista green coconut masalaa. Jätin hautumaan.



Jossain vaiheessa pilkoin jäiset kanat ja paistoin ne pikaisesti pannulla. Osa oli vielä raakoja, mutta käänsin pottiin vielä aikaa lisää ja jätin hautumaan. Aika näyttää mitä tästä syntyy. En oikein uskaltaisi laittaa lisää maustettakaan, mutta ensivaikutelma on, että jää mauttomaksi. Höh!


Ihana naapurimme oli kerännyt reilun viikon Hesarit laatikosta pois. Unohdin nimittäin pistää sen katkolle.
Selasin pikaisesti (lähinnä liitteet) ja yhdessä oli herkullisen kuuloinen kakkuohje. Halusin testata, joten nopeasti kaupasta pari veriappelsiinia ja työn alle.


Tekeminen oli ainakin hauskaa. Nyt se on vielä lämmin ja ohjeessa korostettiin, että se on parhaimmillaan viileänä. Joten odotellaan. Jos vaikka jotain päiväkahvia myöhemmin.


***
Päivitys klo 19:45: haluaako joku arvata miten tuon ruuan kanssa kävi?

Aivan oikein. En malttanut olla lisäämättä "vähän" mausteita, ja nyt se on sitten sen verran chilistä, että huulista irtoaa nahka.
Vanhempi tyttäristä haki sovinnolla ämpärillisen turkkilaista jogurttia. Ehkä se kastikkeena sitä pystyy vähän syömään. Maku on kyllä loistava.

Kakkukin oli hyvää. Valuttelin siirappia hiljaksiin useassa erässä pintaan ja miellyttävän mehevä se on. Suosittelen kokeilemaan. Saatan kopioida ohjeen keittiö-blogiin siltä varalta, että Hesari hävittää sen jossain päivityksessä.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kukaan ei kertonut

Kukaan ei kertonut että... täällä on valoisaa. Suomessa.

Hämmentävintä lomalta paluussa oli se, että kun lähdettiin Helsinki-Vantaalta aamulla, kello oli 5:40 ja oli valoisaa. (Ja sivumennen: wau mikä auringonnousu. Tuolla idässä se mollukka vaan humpsahtaa taivaalle, ei värejä, ei mitään muuta kuin yhtäkkiä alkava lämpösäteily.)

Viikko sitten ajettiin sinne eikä takuulla ollut valoisaa kun odoteltiin tietyn turvatarkastuksen aukeamista viiden jälkeen. Ja nyt (klo 18:30) on edelleen ihan päivänvaloisaa. Kääk! Miten päivä voi pidetä näin paljon vain viikossa? Tää on ihan hämmentävän ihanaa.

(Ei, en halua kuulla siitä, että ikuinen ja typerä kellojen kanssa pelleily jatkuu hamaan tappiin tässä maassa, kiitos idioottien päättäjien. Tiedän, että niitä veivataan jo tulevana viikonloppuna. Toisaalta, sitten lienee valoisaa jo viideltä kun herään aamuvuoroon. Mielenkiintoista.)

Lomalla

Lomalta palattu. Tänä vuonna kohde oli (meille) poikkeava, eli Intian Goa. Toisena poikkeavuutena matkatoimiston kautta hankittu reissu, näin omatoimimatkaajalle erittäin kummallinen kokemus. (Pääosin onneksi positiivinen.)

Kuvasaastetta ja havaintoja.
Ilman näitä vuosien Thai-kokemuksia olisin ollut järkyttynyt Intiasta. Kokemuksella pystyi suodattamaan osan, ja lopun kanssa tulemaan hienosti toimeen. Olennaisinta on käsihygienia. Toki aloitimme lentoaamuna jokaiselle maitohappobakteerit (Precosa), ja niitä napsittiin aamuisin lähes joka päivä. Itseltä jäi vähän ottamatta jo viimeiset päivät.... ilmankin olisi pärjännyt, näin jälkiviisaana. Pakki ei mennyt sekaisin, jännityksellä odotan meneekö nyt kotimaisesta eväästä. Yleensä on kertaalleen tullut vähän reippaammin aina paluun jälkeen....

Hindujen ja buddhalaisten erot on valtavat. Henkilökohtaisesti tykkään buddhalaisista enemmän. Myönnän, että ehkä useampi hyvä kokemus tekee sen, että sielujen sympatia thaikkuja kohtaan on isompi.

Vierastin intialaisten tapaa ryypätä jopa mopolla ajaessaan (en ole koskaan nähnyt yhtään thaita juovuksissa ja meillä on siellä paikallisia tuttuja useita) ja tietynlaista yrmeyttä, kun on tottunut "tuhansien hymyjen maahan", jossa jopa tinkaaminen on (minulle) hauskaa; molemmat nauraa ja pelleilee ja lopulta päästään molempia tyydyttävään summaan. Tuolla se oli hengenvakavaa ja kiusallista. Kun kohautin olkapäitäni, että antaa sitten olla, alettiin kiskoa kädestä ja hihasta ja tyrkyttämään lisää kamaa, koska "usempi ostos tuo paremman hinnan". Siis niinkuin mitä?
Myön tippaamis-kulttuuri aiheutti hampaiden kiristelyä. Kun kentällä 7 miestä riitelee siitä, kuka saa kiskoa yhtä matkalaukkua ja jokainen hokee "one euro, one euro" ennen kuin on päässyt tullista läpi, ei meikäläisen huumori oikein riitä reilun puolentoista vuorokauden valvomisen jälkeen....

Ruoka on molemmissa maissa hyvää ja sitä uskaltaa syödä. Thait kysyy "farang spice?" eli turistin mausteet ja tuolla kerrottiin, että tikka masala on väkevää. Kumpikin himmasi mausteiden kanssa pyynnöstä.
Hedelmät on suoraan paratiisista, niistä lisää myöhemmin. Katukaupasta voi ostaa huoletta kaikkea, minkä voi kuoria. Viinirypäleitä en suostunut ostamaan, koska koin, että ne olisi pitänyt pestä kiehuvalla pullovedellä. Toisaalta miksi syödä jotain rypäleitä tuolla kun niitä saa kotona?

Intia oli tietyllä tapaa halvempi: ostettavaa oli vähemmän, koska alueella ei ollut isoa kauppakeskusta. (Tai ainakaan en kysellyt sellaisen perään, koska tytöt olisi riemuiten lähteneet tuhlaamaan....) Toisaalta koin tippaamisesta ja hankalaksi koetusta tinkaamisesta johtuen, että maa oli  yleisesti kalliimpi, mitä tulee turistikrääsään.

Kummassakaan maassa ei haluta tajuta, että turisti voi tykätä kävellä. Kävellessä näkee enemmän ja paremmin. Kuulimme vähintään kolme kertaa korttelin matkalla "taksi?" -huudon ja nauraen kerroimme aina, että kävely on terveellistä. Katseet oli järkyttyneitä. Niin ne on Hua Hinissäkin.
Intialaisissa takseissa ei ollut ilmastointia. SE oli järkyttävää. Thaimaassa taksi on avolava-auto, joten ilmastointi tulee viimasta.

Meidän hotelli oli siistillä (tarkoittaen tässä kohtuullisen rauhallista, siistiä, sellaista jossa on ruokapaikkoja ja muuta tarjontaa muttei yökerhoja yms mistä voi aiheutua erilaista melua) alueella. Kun kotimatkalla haimme bussin kyytiin ihmisiä muista hotelleista, kiitimme onneamme, että valitsimme tuon.

Jos jotakuta kiinnostaa, kerron mielelläni lisää kummasta hyvänsä lomapaikasta. Kumpaankin voin suositella matkaa jopa kohtuullisen pienten (uimataidottomien) lasten kanssa. En tosin ehkä enää näin maaliskuussa kun yölläkään lämpö ei laske alle 25 asteen. (Itse en voi nukkua ilmastointi päällä: aamulla olisi keuhkotauti ja niska jumissa, koska puhuri on suunnattu suoraan sänkyyn. Kylmensimme huoneen aina illalla ja laitoimme pois päältä kun pistimme silmät kiinni.)
Tammi-helmikuu olisi ihanteellisin: on lämmintä mutta pystyy nukkumaan. Suurin osa hedelmistä muuten kypsyy tuolloin...
Joulu on molemmissa sesonki. Sikäli paras, että ruoka on takuulla tuoretta kun sitä syö tuhansia turisteja ja sitä kuluu eri tavoin kuin näin sesongin viimeisellä viikolla. Toisaalta joka paikassa myös niitä turisteja on. (Eipä tuolla taida olla hetkeä, jolloin ei olisi....)
Merivesi on lämmintä, altaiden vesi lämpiää aurinkolämmöllä ja on heti aamulla uimasopivaa (lue: virkistävää, toisin kuin iltapäivällä). Kunnon suojakertoimet (meillä 30-50) ja klo 12-15 varjossa tai sisätiloissa niin pärjää. Vähintään kolmisen litraa päivässä nesteitä plus hedelmät ja muut kosteat nautittavat. Molemmista maista saa älyttömän hyvää jääkahvia!!!


Tapamme mukaan suurin paino laukuissa tuli siitä, että mukana oli puoli kirjastoa. Tässä minun ja miehen lukemisto, tytöillä oli vielä toinen mokoma. Paluumatkalle kaikki pakattiin yhteen laukkuun ruumaan, ja se painoi 17 kg kun kirjojen lisänä oli muutama muu juttu. Huoh! Olisinpa tajunnut, että hotellissa on paljon myös suomen- ja englanninkielistä kirjallisuutta, mitä olisi voinut lainata.


Lähtö täysin älyttömästi klo 6:15 (kotoa lähtö siis klo 02:00... huooooh!)


Ihan "pirteimmillään".... 



Matkaa taitettiin sinivalkoisilla. Kuten yleensä, henkilökunta on kivaa ja tarjoilu surkeaakin huonompaa. Kummallakaan matkalla en itse asiassa syönyt, vaan nukuin sen vähän mitä pystyi. Kuulin jälkeenpäin, etten jäänyt mitään paitsi.

Koska kyse oli matkatoimiston reissusta, pelkäsin, että porukka vetää lennon ajan kaksin käsin viinaa ja meno on sen mukaista. Jotenkin jäänyt tällainen muistikuva jostain 70-80-luvun uutisoinnista.
Onni oli, että ihmiset oli todella siististi ja asiallisesti (molempiin suuntiin). Menomatkalla lento oli myös niin vajaa, että molemmat likat sai omat penkkirivit ja ainakin nuorempi nukkui ihan urakalla pitkällään.

Myönnän tässä kohtaa olevani juppi ja pilalle hemmoteltu. Mutta noihin Aasiaan suuntautuviin reittilentoihin tottuneena oli oikeasti ihan valtava järkytys, kun kone oli sellainen Martti Hanhen kokoinen kääpiö....  Ei telkkaria, ei siis mitään katsottavaa, ei ilmaisia tarjoiluita vaan joka mehusta/limsasta kinuttiin euroja.... joo. Muistan taas miksi reittilento on niin kiva, ikuisesti keskipaikoille tuomittuna, mutta silti.
JA koska kone oli pieni, lentoaika oli naurettavan pitkä, koska sitä rakkinetta piti tankata kesken reissun. Laskeuduimme siis Dubaihin miehistön vaihtoa ja tankkausta varten.

Dubaihin emme mene toiste/kolmatta kertaa. Hiekka-aavikon päällä kuumat tuulet virtaavat, ja sekä minä että nuorin lähes oksennettiin, kun kone vatkasi yli puoli tuntia laskeutumisessa. (Harvinaisen typerä syy olla muuten menemättä....) Tytöt oli puhuneet kotimatkalla keskenään, että mahdetaanko tästä edes selvitä hengissä. Takana tosin vähän iltapäiväskeidan uutisointia siitä AirDubaista ja Brysselin pommeista....


Oma aamuhetkeni. Herään aina auringonnousuun (6:30) ja istuin parvekkeella kuuntelemassa lintujen laulua kirjan ja teen kanssa.
Meillä oli läpitalon kämppä, molemmin puolin parvekkeet. Tältä makkarin parvekkeelta oli suora näkymä altaalle ja pihalle, toiselta kadulle jossa iltaisin oli vilkasta tapahtumaa ja mielenkiintoista katseltavaa. Hotelli oli pieni, siisti ja kiva. Paikka oli luultavasti paras mahdollinen, alue oli rauhallinen (Intian mittakaavassa) ja siitä oli 100 metriä rantaan ja sama lähimpään ruokapaikkaan. 


Pawpaw eli papaija. Mun suuri rakkaus. Nämä kasvoi parvekkeen vieressä, ihan en ylettynyt. (Eikä kyllä ole vielä ihan kypsiäkään....)
Ostimme aamupalatarpeet katukauppiaalta: joka päivä kokonainen ananas ja papaija. Lisänä vähän paahtoleipää ja cheddar-juustoa ja se oli siinä. Litroittain pulloveteen keitettyä teetä.
Lähin kauppa oli n. kilsan päässä. 
Hotellin aamupalan söimme ekana aamuna ja totesimme, että kallista paahtoleipää ja se oli siinä. (Huone oli otettu ilman eväitä tarkoituksella.)


Näkymä altaalla aurinkotuolista.... 



Kadun toisella puolen oli heti pari "putiikkia". Rättikauppaa oli koko pääkadun varsi täynnä. Mitä näistä ei saa, sitä ei ilmeisesti tarvitse. Ei mitään laatukamaa, mutta jotain....


Tandoori-uuni.
Meidän toisen parvekkeen alapuolella oli tämä uuni, ja pojat alkoivat sitä lämmittää iltaisin joskus kuuden jälkeen. Sitten siinä paistettiin kanat vartaissa ja naan-leivät seinälle lätkäistynä. Villiä. Ja hyvää.


Rannalla shackin oma koira hakeutui tyttöjen punkkien alle varjoon ja pisti silmät kiinni. Siellä se nukkui ja vahti tavaroita. 
Kulkukoirat on valitettavasti aina mulle sellaisia, joiden perään katson. Totta puhuen suurin osa koirista oli pannoitettuja eli jonkun omia.
Ekana iltana kaupan ulkopuolella oli auton tönäisemä koira, jonka ääntelystä tiesin, että se tekeee kuolemaa, ja näin koiraihmisenä otti koville, ettei kukaan auta sitä tuskistaan. Hindulaiset kun uskovat, että se voi olla serkku tai joku, joten eihän niitä auta tappaa.....  huoh! 


Kyllä. Uin Arabianmeressä. Opas toki kertoi bussimatkalla kentältä hotelliin, että meduusoja täälläkin voi olla. Toisaalta, kerran täällä vaan eletään, joten otetaan sitten kaikki ilo irti. 
Eipä käynyt salama toiseen kertaan näihin koipiin....
Aallokko oli tosi iso ja virtaukset voivat olla vaarallisiakin. Me uitiin aina vaan aamuisin mutta illalla aallokko oli tosiaan valtava. Nousu- ja laskuveden vaihtelu päivittäin kahteen metriin asti.
Lämmintä, kirkasta ja mukavaa.



Fresh lime soda: limen mehu, soodavettä, suolaa ja sokeria. Yllättävän hyvää. Suola kuulostaa kammottavalta, mutta noissa lämmöissä se oli vähän pakon sanelema juttu. Ja toimi.
Tytöt joi makeaa versiota (tosi hyvää sekin) ja korvasi suolan pikkupussilla sipsejä....  kukin tyylillään.


Lakanat ja pyyhkeet vaihdettiin päivittäin ja joka päivä pyyhkeistä tehtiin erilainen ötökkä sängylle. Nämä oli toinen toistaan huikeampia.


Auringonlaskua katsomassa. 
Arabianmeri.


Jäljet hiekassa. 



Kliseinen mutta pakollinen lomamuisto. Aallot huuhtoi sen nopeasti pois.



Mun murmelit. ♥  Hyvää lomaseuraa.




Markkinoilla maustemyyjä tuoksutteli eri sekoituksia. Ja totta puhuen ostin joitain pussukoita sitten kotiin tuotavaksi. Kun niitä hauduttelee tuntitolkulla, eiköhän mahdolliset pikkuötökät siinä tokene...
Ihania maustesekoituksia. Toivottavasti osaan käyttää... 


Muita tuliaisia. Näitä en ripusta näin nippuun mutta kuvaa varten nyt näin.



Lisää pyyhkeitä.
Koiralla Pasin lasit, sydän-torni-systeemissä keskellä Rufus-nalle, joka oli yläasteen koulutehtävä: Rufuksen piti osallistua kaikkeen toimintaan ja siitä piti kuvia laittaa instaan tietyllä hastagillä. (Hurjan hauska idea muuten opettajalta, laitan kiitokset Wilmaan.)



Lisää kliseitä.



Riikinkukkomekko, pakkohan siitä oli kuva nyt ottaa varta vasten.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Ystäväkirja

Tartun näihin satunnaisiin haasteisiin.
Älyttömän kivoja blogitekstejä olen kahlannut näiden parin vapaapäivän aikana. Kiitos teille kirjoittajat!! Kannustavaa, inspiroivaa ja viihdyttävää. Ikäänkuin uusia ystäviä. ♥
Sori, etten ole enää kaikkia uusia löytämiäni kirjoittajia vielä edes lisännyt listaan. Listan pituus hipoo kohta A4:sta.

Mutta tämä haaste, ystäväkirja-tyyliin

1. Perheeseeni kuuluu:
yksi mies, kaksi koiraa, kolme lasta (p+t+t). Lapsista vanhin muutti pois kotoa vuosi sitten, mutta käy aika ajoin (hyvin harvoin) ja muutenkin tapailemme kun meistä jompikumpi käy sillä suunnalla.

2. Ammattini:
tällä hetkellä sairaanhoitaja. Vanhalta/ensimmäiseltä koulutukseltani olen talousalan ammattilainen ja sitä työtä teinkin pitkälle yli 15 vuotta yhteensä. Tällä hetkellä tykkään uudesta työstäni kovin, varsinkin kolmivuoroista, (jotain perversioita voinee näin paljastaa.....) jotka mahdollistavat melko mainion aikataulusuunnittelun.

3. Harrastukseni:
luen aina, koko ajan ja kaikkialla, taaperran metsiä koirien kanssa, käyn aika ajoin riehumassa itseni hikeen joko salilla tai kahvakuulatunnilla, mutta onko näistä mikään varsinaisesti "harrastus". No jaa.

4. En osaa:
pitää päätäni kiinni silloin kun jokin asia jurppii. En myöskään omaa kristallipalloa, jota nykyisessä ammatissani usein tarvittaisiin...

6. Oudoin tekemäni asia:
En osaa sanoa. Joku ulkopuolinen voisi katsoa elämääni ulkopuolelta ja olla kaikenlaista mieltä tästä.

7. Jos saisin 10 miljoonaa:
nauttisin elämästä läheisieni kanssa kunnolla asioilla, joissa rahalla on merkitystä, pitäisin sapattivuoden ja ihmettelisin maailmaa.

8. Jos saisin (vai joutuisin?) olemaan päivän mies:
haluaisinko? Korjaisinko vuotavat hanat tai jotain? Hmmm...

9. Hävettää tunnustaa:
etten omaa minkäänlaista itsekuria. Tuokaa taloon salmiakkia ja ne on kohta syöty. Pyytäkää treenaamaan tosissaan ja kun päädyn pois mukavuusalueeltani, annan periksi.

10. Elämän tarkoitus on:
elää kaikki päivät niin, ettei katumista kuolinvuoteella ole.

Kevättä ja pääsiäistä

Nopeasti vielä.
Eilinen sää suosi valokuvaamista pihalla. Tosin piha ei sinänsä kovin kaksiselta näytä....



Viime vuonna Amsterdamin kentältä ostetut tulppaanit alkaa nousta....



Lunta on vielä. Tässä on joskus ollut tähän aikaan jo paljon kukkien piippoja näkyvillä.



Alapihalla on onneksi hankikanto.


Terassin portailta näkymä pohjoisen puolelle. Mahtaako kuivua vielä moneen viikkoon?


Vähän piti laittaa pääsiäistä. 
Pupuja on kolme, arvaatko: kaksi tyttöä ja poika.



Sireenit lähti hienosti hyötymään sisällä. Tämän muistan jatkossakin.



Myös kanoja on kolme, vihreä pitäisi olla kukko.



Loman jälkeen on ruokahuone valmis pyhiin.
Vaikkei niitä meillä mitenkään erikoisemmin juhlita. 
Tänä vuonna varsinkaan kun aloitan pitkäperjantaina työt ja jatkan siitä seuraavaan viikkoon.



lauantai 12. maaliskuuta 2016

Hajatuksia

Loma - aina mielessä.
Eilen suljin oven perässäni klo 20 ja seuraavaksi menen työmaalle joskus pääsiäisen pyhinä.
Sanotaanko, että eilen teki mieli jättää kaikki talon avaimet sinne sillä ajatuksella, että "josko en palaakaan"......
Tästä lisää myöhemmin.

****
Tänään, ensimmäistä kertaa todella aikoihin, pitkään nukuttu aamu. Noustiin koirien kanssa vasta kasilta. (Yleensä ollaan jo menossa lenkille siihen aikaan.) Upea päivä. Lenkin jälkeen oli ihan pakko vähän suunnitella kevättä pihaan. Siinä kun lisäilin linnunsiemeniä ja katselin pihaa, tuli taas kaikenlaisia ajatuksia mitä tarvii tehdä kunhan lumi sulaa.
(Silti olen kesäkuun loppuun mennessä valmis tilaamaan pihaan Lemminkäisen, koska ikuinen ja jatkuva ruohonleikkuu tältä 2000 neliön tontilta on vaan niin pirun rasittavaa....)


 

Ihanat heijastukset lyhdyssä kirkkaassa valossa....


Ihan pakko oli ajaa puutarhalle. Tekosyy oli luonnollisesti se, että kaupassa piti käydä hakemassa koirien vihannekset....  Niiden loman ajaksi laitetaan omat eväät ja vihannessosetta on tuskaa koettaa pilkkoa pakastetuista.

Meidän puutarha ei ole mitenkään päin katsottuna matkan varrella, mutta aivan syötävän suloinen paikka. Sinne siis.
Heti pihalla isossa telineessä pikkunarsisseja tarjouksessa. Oi mikä keltaisuus! Ihana aurinko ja kevät.
Ja helmihyasintteja. Oih!
Kirjaimellisesti kuljin siellä oihkien ja voihkien kun jotenkin tuli sillä sekunnilla olo, että nyt tää talvi riittää.... 


 

Nyt siis ovenpieli vähän keväisempi. Samalla tuli vähän kaiveltua varastoa ja niitä jemmoja, joissa on ruukkuja yms. Vielä en kehdannut ottaa esim. kastelukannuja tuohon rappusille tyrkylle...
Kunhan pääsisi terassin pesemään ja öljyämään, täytyy aloittaa suunnitelma miten purkit tänä kesänä asetellaan.


Keittiöön sen verran kevättä. Olen pitkään halunnut pari mehikasvia, ja erityisesti aloe on kiinnostanut. Jostain syystä en sitä viimeksi Ikean reissulla ostanut, vaikka hiplasin, joten tänään se jäi Lehtiseltä käteen. Ja tuo purkki oli niin syötävän ihana:

How
beutiful
life is
when
you are
in the
World.

Mehiruusukkeelle nappasin vanhan SantPaulian alta tuon Perfect Homen savipurkin. Molempien alle täytyy vähän löytää karkeaa soraa, että muovipurkit nousevat ihan pari senttiä korkeammalle ruukuissa.

Aurinkoa jokaiselle!!

Mietteitä maaliskuusta

Tämä ilmeisesti on laskennallisesti yleensä ensimmäinen keväkuukausi. Taivaan kiitos kaupunki sai aikaiseksi edes kertaalleen ajaa tästä mei...