perjantai 6. syyskuuta 2019

Syksyn alku, arjen paluu

En olisi kuuna päivänä uskonut sanovani ääneen, että "olen tainnut lainata liikaa kerralla kirjastosta".....
Näin kuitenkin pääsi käymään. Jotenkin kesäloman jälkeen arkeen paluu on ollut hirmu hektinen ja kiireinen, vaikka olenkin sitä mieltä, että kiire on mielentila. Yhtä kaikki, olen joutunut eräänkin kirjan laina-ajan uusimaan!!


Työmatkojen maisemat on joka aamu samat, mutta
silti aika ajoin tosi erinäköiset.
Mielettömiä sumuaamuja on ollut....

Vaikka en tee mitenkään enempää töitä kuin tähänkään asti, ehkä nuo yhden päivän vapaat on olleet riittämättömät, koska tuntuu, että jokaiselle vapaapäivälle on kertynyt hirveän paljon kaikkea tekemistä.

Ehdimme sentään kertaalleen Teijon kansallispuistoon kävelemään Matildajärven ympäri miehen työpäivän jälkeen, kun olin suunnitellut kaiken valmiiksi. Vielä illat ei pimene niin nopeasti, että olisi otsalamppua tarvinnut.



Säilöntäkausi on kuumimmillaan. Kirjaimellisesti.
Meillä siis kuivataan tänä vuonna ennätysmäärä kaikkea, ja koska ilma on muutenkin ollut kuuman kostean nihkeä, tuo kuivurin hurina keittiössä ei ainakaan ole millään tavoin viilentänyt kämppää.
Olemme joutuneet nukkumaan ikkunat auki ja aamulla heräämään siihen, että lattia on tosi epämiellyttävän kylmä....


Sisäinen hamsterini minussa hykertelee!!
Vielä on puolukat täysin aloittamatta, ja
juuresrouhetta teen kaiken aikaa.

Isän avokin poika, eli oma lainattu pikkuveljeni, poikkesi Saksasta pikimmiten, ja sattui olemaan juuri elokuun lopun viikonloppu, jolloin vietetään Venetsialaisia/Muinaistulien yötä. 
En ole tästä perinteestä kuullut kuin ehkä vajaa 10 vuotta sitten ensimmäistä kertaa, ja olemme olleet yleensä jossain muualla eikä sikäli tätä mitenkään vietetty. Nyt kuitenkin kiinnosti, koska olisi kiva tehdä porukalla jotain.

Googlaaminen kertoi, että se on aika iso tapahtuma täällä monessakin paikassa, meren äärellä kun ollaan. Suuntasimme tuttuun ja turvalliseen Teijoon ja siellä oli menoa kyllä tosi kivasti.



Rannassa oli elävää musiikkia, roihuja ja muita tulia, ihmisiä aivan mielettömät määrät. Suuri osa oli selvästi valinnut illan yhteistä ruokailua varten ja kaikki ravintolapöydät oli ääriään myöten täynnä. Porukka oli tosi iloisella tuulella ja kun bändi aloitti, jengi lauloi mukana ja tanssi. 
Huisin kiva fiilis!!

Klo 22 ammuttiin ensimmäiset ilotulitteet, mikä oli minusta sillä lailla kiva, että nuorempi väki saattoi sitten lähteä nukkumaan (ja niin mekin, aamulla kun oli herätys....) ja samalla sytytettiin kokko. Täällä kun ei juhannuksena saatu polttaa metsäpalovaaran takia kokkoa, sitä oli nyt kiva katsoa.


Kiva tapahtuma, saatan pohtia ensi vuodelle itsekin jotain vapaatoivetta siihen, ja ehkä varata pöydän pientä iltapurtavaa ajatellen ja istua jollain porukalla.....


Otin opikseni ennen kuin vahinko sattui. Laputin.
Omenarouhe näyttää aivan identtiseltä.

Näettekö, miten laitan lanttu-porkkanaa aamurahkaan joskus
tammikuussa puoliunisena?  Niin minäkin..... 



Yhden vapaapäivän käytin osittain siihen, että tukka lähti.
Olen siis kaiken kaikkiaan todella huono kampaajan asiakas, muistan käydä ehkä kerran pari vuodessa, ja kun tässä on ollut tuo vaihe, että sen sai ponnarille, mitäpä sitä enempää ihmettelemään.
Alkoi kuitenkin kyllästyttää, ja otettiin kerralla 15-20cm pois. 
Kevyt ja kiva. Ainakin siihen asti, että haluan sen taas kiinni ja alkaa ns. kasvatusvaihe....


Ennen ja jälkeen.

lauantai 31. elokuuta 2019

Luetut kirjat: elokuu

Luettu on. Hämmästyin itsekin, kun tajusin, että olen lainannut kesäkuussa niin paljon lukemista, etten ehdi saada kaikkia valmiiksi eräpäivään mennessä elokuun puolivälissä.

Jälleen listausmuodossa itselleni.

Helena von Zweibergk: Joka häpeää kantaa
Fred Vargas: Hyisiä aikoja
Tuomas Lius: Lanka palaa
Agatha Christie: Syyttävä sormi
Agatha Christie: Kurpitsajuhla
Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano
Tuija Lehtinen: Takaisin Sumulaaksoon
Alex Michaelides: Hiljainen potilas
Stephen King: Tappaja-auto Christine

Näistä tuo viimeisin sai itseni hykertelemään! Olen lukenut sen joskus teininä ja se oli kammottava. Sitä se on edelleen.... en lukisi, jos olisin yksin kotona vaikka viikonlopun. 
Mutta jotenkin kivoja teinimuistoja ja hauska dekkari/thrilleri luettavaksi!



perjantai 23. elokuuta 2019

Yleinen käytös - pohdintoja

Ärsyttävintä ikinä: vastata puhelimeen töissä, ja keskustelu menee suunnilleen näin (M = minä, A = asiakas):

M: sisätautiosasto 4, sairaanhoitaja Vivi
A: öööö, tota. Oliks tää se paikka mistä sai kysellä niinku noita IBD juttuja, niinku joku poli tai sellanen?
M (pahoitellen): ei, tää puhelu tuli nyt suoraan vuodeosastolle. Haluisitko siis puhua meidän sisätautihoitajan kanssa? (Tässä vaiheessa selaan jo puhelinluetteloa...)
A: eiku mä vaan niinku luulin et tää on se numero. Et mistä mä niinku voin kysellä niist jutuist?
M: no, meidän polin hoitaja varmaan olisi paras kertomaan niistä tarkemmin. Haluatko, että koetan yhdistää?
A: eiku ei tarvi. Moi!

Ja tyyppi kalauttaa luurin korvaan kun olen keskellä lääkärinkiertoa ja haluan olla avulias.
Saatan olla vanhanaikainen, mutta minusta on kohtuullisen tavallista aloittaa esittäytymällä!

Lisäksi jos haluaa vaan soitella tarkistaakseen numeroita, voisi ehkä soitella muualle kuin sairaalaan. 020202 tai joku Fonectan palvelu esim. tulee heti mieleen.
(Uteliaisuuttani kyselin kollegalta jälkeenpäin tuliko vastaavaa soittoa heille, mutta ei kuulemma ollut tullut. En siis tänä päivänä tiedä mikä tämän puhelun varsinainen tarkoitus oli.)


Toinen juttu (töissä) on kanslian ovelle saapuvat omaiset, jotka aloittaa keskustelun kysymällä "Mitenkäs meidän äiti/isä on tänään jaksanut?"
Niin, pahoittelut, mutta kukahan teidän äiti/isä sitten taas onkaan, kun ei olla tavattu aiemmin? Erityisesti joskus joku ottaa tästä kysymyksestä kovasti itseensä, koska.... huoh, se hoitajien kristallipallohan sen kertoo.

Tai kun potilas oma-aloitteisesti käy OmaKannassa katsomassa omat labravastauksensa heti aamupalan jälkeen (ennen lääkärinkiertoa) ja pyytää hoitajaa tekemään niistä tulkinnan siinä aamupesujen ohessa. Koska, mikä ettei. Helppoahan se on tehdä tulkinta parin numeron perusteella, että oliko se syöpä vai pelkkä pieru vinossa kun vatsaa vääntää.

Johtuuko järjettömän huono puhelinkäytös siitä, että nykyään kun soitat kenelle tahansa tutulle, sieltä voidaan vastata vaan suoraan "Moi", koska kaveri näkee ruudulta kuka soittaa eikä katso tarpeelliseksi vastata omalla nimellään? Onko elämästä tullut niin nopeaa, ettei ehditä kertoa kuka kysyy ja mitä, vaan oletetaan, että jokainen tietää heti mistä on kyse?


Reissussa kiinnitin huomiota ensinnäkin hurjan hyvään liikennekäyttäytymiseen. Sanotaan Madeiran ajotyylistä mitä tahansa, jokainen autoilija hidasti ja päästi jalankulkijan tien yli edeltään. Osa hidasti todella useiden kymmenien metrien päästä kun erehdyit vilkaisemaan suojatielle päin.

Toisaalta lentokentän jonoissa ainoat huonostikäyttäytyvät kanssamatkustajat olivat itäisen naapurimme kansalaisia ja valitettavasti suomalaisia.... *pyörittelee silmiään*
Lentokoneessa toisaalta kiinnitin huomiota siihen, että tällä kertaa kummallakaan lennolla ihmiset eivät lähteneet naurettavasti rynnimään ylös penkeiltä kun renkaat hädintuskin koskettivat kiitorataa. Johtuiko siitä, että kyse oli lomalennosta (vs. reittilento) tai siitä, että allekirjoittanut istui kuin tatti siinä käytäväpaikalla ja panttasi nousemista, kunnes lupa tulee.....  Mene ja tiedä.


Joitain vuosia sitten kävelin koirien kanssa aamulla pururataa ja vastaan tuli lukuisia pikkukoululaisia ilmeisesti liikuntatunnin suunnistus mielessään. Ainakin vatkasivat käsissään erinäisiä karttoja ja olivat hyvin tohkeissaan siitä, minne suuntaavat seuraavaksi.

Kun tällainen täti-ihminen kävelee vastaan, maaseudun koululaiset tervehtivät järjestään, joka ikinen!! Olin oikein otettu niistä lukuisista "hyvistä huomenista"! Lähetin koululle erikseen terveisiä, että kiitoksia myös perheisiin hyvästä kasvatuksesta, koska henkilökohtaisesti en näitä lapsia tuntenut, mutta päivä jatkui hymy huulilla tuosta hyvästä.

Samoin omassa lähikaupassani on aina ilo käydä, kun kassatyttö tänäänkin virnuili ostoksilleni, että "mitäs teillä leivotaan, voinko tulla työpäivän jälkeen maistiaisille?" (Sanoin tietenkin, että kolmen jälkeen sopii ilmestyä kahville....)

Täytyy pistää taas itselle korvan taakse, että hymyilee vastaantulijoille, tervehtii puolituttujakin ja kylvää tätä hyvää fiilistä! Sillä kun on taipumus palautua takaisin!

tiistai 20. elokuuta 2019

Madeira

Tuossa vuosi sitten totesin miehelle, että en ole koskaan käynyt Madeiralla ja mieli tekisi. Koska mies on riittävän yllytyshullu, hän totesi siihen, että varaa reissu, ei sinne muutenkaan pääse.

Varasin siis vuosi sitten huoneiston hotellista ja lentoliput sitten marras-joulukuun vaihteessa. Samaan aikaan sitten pohdittiin ja puhuttiin kenen kanssa sitä lähtisi reissulle, huoneistossa kun oli kaksi makuuhuonetta tarkoituksella.

Kävi mieletön tuuri, että rakas ystäväpariskunta innostui ajatuksesta ja pystyi sopimaan lomat, ja niinpä me sitten vietimme lystin viikon auringossa.


Näkymä parvekkeelta hotellin piha-alueelle.
Meillä oli kohtuu kivat näkymät!

Alkuperäinen ajatus oli patikoida noita levadoja, mutta meidät yllätti hohkaava kuumuus ja ilman kosteus. +25°C ja kosteus% yli 70, niin viidakossa hengittäminen oli mahdotonta. Tuonne metsän siimekseen kun ei ilmavirtakaan pääse.....

Sen sijaan vietimme ns. kaupunkiloman, tutustuimme saareen ja viihdyimme. (Mainittakoon tässä yhteydessä, että yhtään alle 10 km kävelypäivää ei kuitenkaan saatu pidettyä..... mitä ne matkat olisivatkaan olleet, jos olisimme oikein vartavasten lähteneet kävelemään!?)

Tarkempaa matkakuvausta en tee. Totean vaan, että saarella on mielettömän upea flora ja faunaa ei niinkään. Kukat olivat siis valtavia, meidän normit sisäkasvit puun kokoluokkaa, hortensiat isompia kuin ihmisen pää, ja toisaalta koko saarella ainoa elukka, jonka näki, oli miljoonat sisiliskot. Mitään myrkyllistä siellä ei ole, ei käärmeitä ollenkaan eikä hyttysiä tms, jotka voisivat levittää esim. Dengue-kuumetta, niistä pitävät sisiliskot huolta.

Jos on yhtään kiinnostunut luonnosta ja haluaisi yhden kohteen, jonne matkustaa kerran elämässään, sanoisin, että tässä on se paikka!
Meillä jäi patikointi tekemättä ja sen verran nälkä, että mahdollisesti varaamme samalla porukalla toisen reissun parin vuoden päästä samaan hotelliin.


Ei mikään rantamesta.
Kohtuullisen heikon rannan lisäksi Atlantin aallot ovat vaarallisia.


Parvekkeen takana oleva bougainvillea oli niin upea!


Ruokimme paria sisiliskoa parvekkeella.
Tykkäsivät mm. vesimelonista kovin.


En ollut tiennyt, että alkuperäinen Kristus-patsas tehtiin tänne.
Sen jälkeen sitten, kun Amerikka oli löytynyt,
Rio de Janeiroon tehtiin se siellä oleva suurempi.


Olisin niin halunnut pienen opuntian kotiin.....
Enkä tiennyt mitä söin, kun söin jotain "pico pico",
ja tajusin jälkeenpäin, että se oli tämän kaktuksen hedelmä.


Vuoret olivat karuja ja laaksot alhaalla kovin kaukana.
Noilla vastapäisillä vuoren rinteillä meni levadaa.
Hiljattain joku oli valitettavasti horjahtanut sieltä kuolemaansa,
eli riskitöntä ei tuokaan ole, jos ei järki ole mukana.


Maan loppu, the Land's End

Funchalin kaupunki oli sopivan kokoinen otettavaksi haltuun kävellen. Jonkin verran vaatii reisilihaksia, nimittäin kaikki on aina ylämäessä.
Meiltä mentiin hotellista alamäkeen kaupunkiin ja toiseen suuntaan alamäkeen ruokakauppaan... 
Saatan melkein luvata, etten enää kitise kotikyläni ylämäistä koiralenkeillä! =)

Tutustuimme paikalliseen taksikuskiin, joka kierrätti meitä kaksi 6-7 tunnin reissua. Annan mieluusti yhteystiedot, koska hän puhui hyvää englantia ja osasi kertoa historiasta ja paikoista paljon. Lisäksi hänellä oli loistava pelisilmä sille, milloin kannattaa pysähtyä ja tarjota esim. näköala viereiseen kahvipaikkaan!

Suosittelen todella!!

sunnuntai 11. elokuuta 2019

10 elämää helpottavaa asiaa elämässäni

Jollain tavoin tykkään näistä hassuista listauksista. Erityisen kiva niitä on lukea seuraamieni blogien kirjoittajilta, koska sama esine tai asia saattaa toiselle olla tärkeä aivan eri syistä. Napatkaapa siis kiinni!

Tarkoituksella pyrin olemaan luettelematta kaikkia kodinkoneita, koska niiden käyttö helpottaa elämää suunnattomasti luonnollisista syistä. Toisaalta, joillekin rakkineille on minusta kohtuullisen hyvä perustelu, joten sallittakoon tästä säännöstä poikkeaminen....

1. Mikrouuni


Koska teen joka aamu puuron (koirille), se olisi ihan yhtälailla mahdollista kattilassa, mutta tiskiä tulisi enemmän ja se vaatisi henkilökohtaista seisomista sen muutaman minuutin ajan hellan äärellä. Nyt laitan puuron tulemaan, pesen koirien vesikupin ja vaihdan raikkaan veden, nostan niiden ruuan pöydälle, ja kun mikro kilahtaa, olen muuten jo tehnyt parikin asiaa.

2. Auto

Asuinpaikan valinnasta johtuen auto on meille pakollinen. Minä en pääse töihin kuin arkisin kouluvuoden aikana ja silloinkin vain aamuvuoroon julkisilla.
Toki autosta on iloa myös silloin kun käyn ostamassa viikon ruuat kerralla ja auton takapää on lastattu äärimmilleen.

3. Metsän läheisyys


Kuten monesti sanottu, aika ajoin haaveilen muutosta jonnekin. Siis yleisesti vaan jonnekin.
Hiljattain työkaverini osti uuden talon ja ihastuin tyystin heidän uuteen asuinpaikkaan.
Mutta päivittäistä elämää helpottaa aivan valtavasti, että metsään on noin 600 metriä matkaa, koska suuntaan askeleeni sinne joka ikinen päivä läpi vuoden. Olisi todella raskasta asua paikassa, josta pitäisi lähteä autolla metsän reunaan joka pissalenkkiä varten.

4. Kasvikuivuri


Näin kuivatussesongin keskellä, kun keittiöstä kuuluva hurina on jokapäiväistä ja läpi vuorokauden, tajuan miten paljon tuon ison koneen hankkiminen on helpottanut elämää.

5. Aidattu piha

Oleelliset syyt kirmaavat jaloissa. On todella helppoa asua keskellä kirkonkylää kun ovia voi silti pitää auki ja antaa koirien käydä pihalla halutessaan.

6. Huumorintaju

Kaikesta kyynisyydestä huolimatta olen kuitenkin ehkä ihmisiä, joiden lasi on enemmän  täynnä kuin puoliksi tyhjä.
Erityisesti töissä siitä, että pystyy laskettelemaan vitsiä rankoistakin asioista, on etua. Osa näistä mekanismeista on takuulla rakentunut ihmiseen suojaamaan psyykettä, mutta kyllä se myös tekee työnteosta kevyempää, kun työkavereiden kanssa voi vitsailla ikävistäkin asioista.

7. E-laskut


Mikään ei ole näppärämpää kuin kuitata nettipankissa laskut automaattisesti maksuun oikeana päivänä. Meillä nyt ei usein tätä tapahdu, että posti päätyy väärään paikkaan, mutta joka kerta se harmittaa sitten niin vietävästi!
Onneksi tässäkin tapauksessa yhteydenotto laskuttajaan poisti sen turhan vitosen maksun. Kuulivat varmaan äänestä miten paljon otti pataan.

8. Itsepalvelukirjasto


Testasin itsepalveluperiaatteella toimivaa kirjastoa tänään ensimmäistä kertaa ja olen myyty.
Kirjojen palauttaminen oli äärettömän helppoa, uusien löytäminen uudesta kirjastosta oli mielenkiintoista ja kivaa, koska tarjonta oli toisenlainen kuin omassa kotikirjastossani, ja lainaaminen automaatilla jälleen lastenleikkiä.

Lisää iloa tästä visiitistä tuli, koska paikalla oli perhe, jossa äiti luki kahdelle pienelle satua ääneen eläytyen samalla kun isä etsi lukemista. Tuli hyvä mieli koko loppupäiväksi!

Luonnollisesti toivon, ettei kukaan ole päätynyt työttömäksi tai edes joutunut pakon edessä nyt töihin hirveän monen kymmenen kilometrin päähän itsepalvelusta johtuen. Tämähän se jutun toinen puoli usein on.

Niin, minulla tuon pinon eräpäivä on siis huomenna. Luukku on ollut suljettuna koko kesän, ja olen itse pois paikkakunnalta enkä pääse niitä palauttamaan. Tästä syystä visiitti saaristoon tuli tehtyä.

9. Kasvihuone ja oma piha

Vaikka olen sillä lailla huono hoitamaan noita istutettuja kasveja, nautin kuitenkin älyttömästi siitä, että pihalla niitä kasvaa. Onneksi on mies, joka muistaa käydä kastelemassa kasvihuoneessa ja avaamassa tai sulkemassa oven.....

Tänä vuonna kasvihuonevihannekset ovat käyttäytyneet oudosti. Kurkkuja on tullut valtavasti ja tulee edelleen. Leikkasin eilen turhia rönsyjä pois kunnolla, että jaksaisi kypsyttää vielä viimeisetkin.
Kirsikkatomaatti taas on unohtanut olevansa mallia kirsikka. Tomaattien koko lähentelee omaa nyrkkiäni.....
Niitä karsin myös isolla kädellä, että jaksaisivat kypsyttää ne vähät. Tomaattien kanssa kausi meni aika lailla pieleen. Ensimmäiset sai popsittavaksi vasta ihan heinäkuun lopulla ja niitä on vain kourallinen.

10. Takka

Ekohengen vastaisesti sytytän takkaa kananmunakennoilla ja jollain joutilaalla pahvilla. On hirmu näppärää, että jotain roskaa voi polttaa lämmityskaudella, vaikka tiedänkin, ettei kaiken polttaminen ole suotavaa.
Myös esim. verotukseen liittyviä papereita polttelen surutta koska niitä en halua tunkea jätepaperinkeräykseen. Joka kodissa pitäisi ilmeisesti olla silppuri tällaisen arkaluontoisen kaman hävittämiseen.

perjantai 2. elokuuta 2019

Luetut kirjat: heinäkuu

Kirjaston kirjat veivät mennessään koko kesän.


Ylemmät luettu, alemmat vielä kesken/lukematta.

Listausmuodossa taas lähinnä itselleni.

Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa
Agatha Christie: Kuolema lähettää viestin
Belinda Bauer: Näkijä
LeahRuth Robinson: Kavala kuolema
Helena von Zweigbergk: Rakkaus viiltää syvältä
Peter Robinson: Paholaisen ystävä
Peter Robinson: Savua ja tulta
Belinda Bauer: Tappajan katse
Peter Robinson: Kylmääkin kylmempi
Belinda Bauer: Kadonneet lapset
Belinda Bauer: Ruumis nro 19

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Mihin porukkaan kuulut?

Isäni työn vuoksi minä olen muuttolaatikkolapsi. Asuin koko kouluaikani korkeintaan 5 vuotta samalla paikkakunnalla, muutimme koko ajan.

Aloitin alakoulun Hakunilassa Vantaalla (1976-81) ja kävin kuudennen luokan Taipalsaarella ja yläkoulun Lappeenrannassa (1981-85), lukion aloitin Porvoossa, mutta vaihto-oppilasvuoden (1987-88) vuoksi se jäi kesken, kun vanhemmat (ja minä perässä) muuttivat Englantiin, jossa jatkoin opintoja. Suomeen palattuani (1990) asuin tovin isovanhemmillani Turun seudulla, muutin Uuteenkaupunkiin opiskelemaan ja sieltä miehen kanssa Helsinkiin (1993-97). Hesasta päädyimme tänne (1997).

(Todennäköisesti taustastani johtuen koen aika ajoin perustavanlaatuista mielihalua muuttaa minne tahansa....)


Lapsena koin muuttamisen helpoksi. Sain helposti uusia kavereita, sopeuduin joka paikkaan. Puhun edelleen sujuvasti Hesan slangia, mie ja sie tai sitten tätä nykyistä (mikä on minusta kaikista murteista rumimman kuuloinen) määkimistä ja isittelyä (mitä en muuten käytä).

Mutta on kai se jotain jälkiä jättänyt. Ihmissuhteet on jääneet vajaiksi, töpöiksi. Aika ajoin koen olevani hyvinkin juureton. Mietin kuulunko minnekään ja mihin porukkaan.
Nämä pohdinnat ovat harvoin kovin mieltä ylentäviä, yleensä ne päätyvät melko masentuneeseen lopputulemaan: en minnekään.

Aikuisiällä on selvästi vaikeampi saada uusia tai ylläpitää edes näitä vanhoja, lyhyiksi jääneitä ihmissuhteita. Kun oman arjen pyörittämiseen menee jo turkasesti aikaa, pitäisi samalla kuitenkin ehtiä kysellä kavereiden kuulumisia, koettaa nähdä enemmänkin kuin satunnaisesti, soitella, viestitellä yms.


On perhe ja suku.
Minulla ei ole biologisia sisaruksia. Miehen sisarusten kanssa olemme tosi vähän tekemisissä. Älkää kysykö miksi. Ehkä meillä ei ole mitään yhteistä.
Itse olen aika paljon tekemisissä serkkujen kanssa. Koko lapsuuden vietin kesiä molempien isovanhempien luona serkkujen kanssa, joten välit sinne ovat lämpimät. Samoin isän sisarukset ovat sellaisia, että heidät kutsun kaikkiin perhejuhliin, koska he kuuluvat lähiperheeseen sillä tavalla.

On työporukka.
Itselläni on onni olla osa oikeasti kivaa työyhteistöä. Meillä on kiva fiilis töissä eikä useinkaan ole aamulla fiilis "kukahan siellä on tänään vastassa".

On harrastusporukka. Tähän mainittakoon, että enpä juurikaan harrasta enää mitään sosiaalista lajia, niin vähän vähemmälle on jäänyt. Joskus koin olevani kovinkin aktiivinen koiraharrastaja. Harrastamiseksi ei ilmeisesti lasketa, että omistaa koiran tai pari.
Mutta on siis tiettyjä ihmisiä, joiden seurassa vietän viikonlopun pari vuodessa, sitten näitä koirien kautta tulleita tuttuja, kavereita, ystäviä.
Näihin pätee sama kuin muihin: kun itse on passiivinen, ei kai pitäisi pahastua, etteivät muut ole kovin aktiivisia omaan suuntaan? Vaan kyllä se kirpaisee, kun tajuaa jossain tapahtumassa olevansa ulkopuolinen. Kun muut pitävät yhteyttä toisiinsa ja puheenaiheet ovat itselle vieraita. Tämän porukan suhteen vieraantuneisuus sattuu eniten. Kun tajuaa olevansa väärässä paikassa, kun on paikalla pyydettynä työvoimana.

On muita tärkeitä ihmisiä. Pariskunta, jonka rouvaan tutustuin niinkin huvittavasti kuin Vauva-lehden keskustelupalstan kautta. Kyllä!! Se on mahdollista! Siihen maailman aikaan Vauva-lehden palsta ei todellakaan ollut tällainen rääväsuiden sakki kuin nykyään....
Me aloimme pitää yhteyttä ensin vaan naiset, sitten miehet tutustuivat. Nykyään olemme melko paljon tekemisissä, ongelmana vain 250 kilsan välimatka fyysisesti. Mutta useamman kerran vuodessa nähdään.
Muita pariskuntia, joiden kanssa vietetään aika ajoin ilta tai pari.

Pohdinnan masentavimmassa vaiheessa päädyn myös miettimään sitä, kenet ylipäänsä voisin ajatella kutsuvani viettämään vaikka omia viisikymppisiäni tai kuka näistä edes tulisi paikalle. Kuka heistä haluaisi tietää hautajaisistani tai tulisi sinne.

Syksyn alku, arjen paluu

En olisi kuuna päivänä uskonut sanovani ääneen, että "olen tainnut lainata liikaa kerralla kirjastosta"..... Näin kuitenkin pääsi...