maanantai 17. helmikuuta 2020

Kosmetiikkakommentteja

** En tee kaupallista yhteistyötä minkään tahon kanssa, enkä hyödy tästä kirjoituksesta mitenkään**


Koska perheessä on teini-ikäinen, joka on suunnattoman (luonnollisesti) kiinnostunut kauneudenhoidosta ja kosmetiikasta, hän on tutustuttanut minutkin joihinkin tuotteisiin, joiden olemassaolosta en ollut edes tietoinen.
Tietenkin olen oman osani naistenlehtiä lukenut ja tiedän, että erityisesti tällaisen keski-ikäisen kuuluisi hoitaa ihoaan huolella ja pieteetillä. Pitäisi käyttää voiteita ja rasvoja ja seerumeita.....

Juupa juu. Tarttis ja tarttis.


Noh. Ennen joulua ostin itselleni sen teejoulukalenterin, mies puolestaan hankki itselleen viehekalenterin ja niinpä Ipana esitti toiveen, että saisi monta vuotta haaveilemansa meikkikalenterin. Suostuin tähän ja tilasimme Revolutionin kalenterin ja siinä samassa yhteydessä tutustuin nettisivustoon, josta tilasin itselleni hyaluronihappoa sisältävän seerumin sekä aktiivikollageeniseerumin.


Olen totta puhuen vasta nyt tammikuun lopulla aloittanut käyttämään näitä seerumeita säännöllisesti, mikä omassa tapauksessani tarkoittaa joka ikinen päivä. Tähän asti oma säännöllinen käyttöni on ollut suunnilleen sellaista pari kertaa viikossa tai saunan jälkeen jos muistan....

Ja kas, huomaan eron.


Omaan hyvin pintakuivan ihon, joka on syvemmältäkin ennemmin kuiva kuin rasvainen näin talvikaudella.

Olen siis laittanut jompaa kumpaa seerumia sekä aamuin että illoin pestylle iholle ja sen päälle vielä tavallista kosteusvoidetta (sitä samaa, mitä olen käyttänyt jo pitkään eli vaikutus ei tule siitä). Ja hyvänen aika: iho tuntuu pehmeämmältä ja joustavammalta. Sitä ei enää kiristä pesun jälkeen edes niitä muutamaa minuuttia, ennen kuin ehdin kosteutuspurkin avata.
Ryppyjen suhteen en sano mitään. En usko ihmeisiin sen suhteen, että mikään voide/rasva/tahna millään tavoin korjaisi jo tulleet vauriot, mutta toki olen huomaavinani ihon tietynlaisen sileyden ja kirkkauden peiliin katsoessa.

Olen järkyttynyt! Hyvällä tavalla.


Nämä putelit tilasin nyt sitten hiljakkoin.
Positiivisena puolena sanottakoon näiden osalta myös se, että tuotteet ovat vegaanisia ja ehdottomasti eläimillä testaamattomia.

Mitä kosmetiikkaan tulee, Ipana on siirtynyt enemmän ja enemmän tuohon vegaani- ja orgaaninen -linjaan eli meillä on shampoot, hoitoaineet ja nyt sitten myös kasvotuotteet tällaisia kaikkien hyväksymiä, mikä ei ole huono juttu sinänsä.

perjantai 14. helmikuuta 2020

Ystävänpäivä


Kesken metsälenkin,
keskellä polkua


Olen aiemminkin toistanut vanhaa totuutta: olen oppinut tuntemaan helmikuun 14. päivän Valentine's Day'nä, koska silloin asuin maassa, jossa se oli nimenomaan sitä.
Kapinoin suomalaista tapaa rukata päivästä ystävänpäivä, koska idea on alunperin aivan eri. Mutta ilmeisen turhaan....


Olipa kerran keskiviikko ja olin tapani mukaan jo töissä kun lääkäri pyyhälsi huoneeseen. Hän tuli halaamaan ja ojensi suloisen kukkakimpun, "koska loppuviikosta on ystävänpäivä ja olet ihana". ♥
Hei oikeesti!!

Minä tiedän ja olen ylpeä siitä, että meillä on lääkärin kanssa niin hyvä yhteistyö, että voimme kutsua jo toisiamme ystäviksi. Puhumme töissä paljon myös potilasasioiden ulkopuolelta asioita, juoruilemme ja nauramme milloin mitäkin. Meillä on Salossa hyvin toisenlainen toimintakulttuuri kuin isossa sairaalassa Turun päässä (jossa hän on kolme muuta päivää viikossa). Hän on toistuvasti tuonut esiin sitä, miten miellyttävää on tehdä töitä meidän kanssa nimenomaan tästä syystä, että avointen ovien kulttuuri ja yhteistyö on niin sujuvaa.

Olin silti yllättynyt ja onnellinen! ♥

Työpäivä sujui toimivasti, kuten ennenkin, ja päivän jälkeen lähdin työkaverin kanssa Turkuun Logomoon, jossa oli Tehyn tapahtuma liittyen tämän kevään tulevaan liittokierrokseen.




Syömiset oli hyviä ja täytyy sanoa, että kevään juhlia silmällä pitäen
otin kuvia myös vähän siitä, miten niitä voisi laittaa esille...


En ole koskaan ollut suklaan ystävä
ja tämä kakkupala jäi syömättä, koska
oli niin yltiösuklainen ja kuiva.
Kahvi sen sijaan oli hyvää!

No, jokainen seuraa uutisia tavallaan eikä tuo tapahtuma sinällään tuonut uutta. Oli toki mielenkiintoista kuulla Millariikkaa ihan livenä ja vähän suunnitelmia tulevalle keväälle. Ei mitään suuria salaisuuksia, mutta päivänselväähän on, että jonkunlainen työtaisteluhan tässä pystyyn laitetaan.....

Oma mielipiteeni on, että pärjään täällä maalla kyllä palkallani tässä elämäntilanteessa. Pääkaupunkiseudulla se on varmasti melko mahdotonta, enkä minäkään pärjäisi ilman ilta- ja viikonloppuvuoroja. Pelkässä päivätyössä palkka jää auttamatta niin pieneksi.

Mutta kuten hallitus on osoittanut jo heti alkuvuodelle, rahaa ei ole palkankorotuksiin mutta avustajiin on. Otan siis mielelläni pari-kolme avustajaa (päteviä!!) niin olen valmis luopumaan myös palkankorotuksista.

Näistä huolimatta:

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ JUURI SINULLE!! ♥

tiistai 11. helmikuuta 2020

Sekalaista askartelua ja kevään merkkejä

Yritän toimia kronologisesti....
Tämä on vähän sellaista juoruilua tyyliin tätä meille kuuluu tänään.....


Bono kävi trimmattavana. Uskomatonta, että noin pienestä koirasta saadaan irti ämpärillinen karvaa ja sille jäi silti ihan kunnolla noita juhlaröyhelöitä ja muita koristekarvoja, joita kuuluu olla.

Trimmaaja tekee myös ompelutöitä ja olenkin ostanut häneltä aiemmin jo fleeceviitat kylvyn jälkeen, sekä pannan ja hihnan molemmille pojille. 
Bonolla on myös sellainen silkkiviitta, millä painetaan turkki alas juuri ennen näyttelypäivää. Se tekee myös karvasta jännästi kiiltävän, siis kankaan materiaali jotenkin kiillottaa karvan. Ja nyt Marilla oli näitä korvahuppuja. Lurppakorvan kanssa ongelma on siis nuuskuttelu, minkä vuoksi korvat laahaa maata ja näyttelypäivänä niitä on pitänyt jollain konstilla aina pitää ylhäällä.

Enhän minä tällaisena harakkana voinut vastustaa bling-bling -mallia! 😁 
Nyt tarvitaan enää näyttely.


Isäni oli viime syksynä teatterissa ja kehui tätä näytelmää valtavasti. Lapsillehan se on suunnattu, mutta silti. No, isä halusi ostaa meille miehen kanssa ennenaikaiseksi synttärilahjaksi liput tähän produktioon ja niinpä viime perjantaina otimme bussin Hesaan ja Kampista metron Hakaniemeen.

Pieni Merenneito oli valtavan hieno!! Meillä on Suomessa kyllä todella laadukasta näyttelijäntyötä.
Esityksen aikana oli kuvaaminen ehdottomasti kielletty, joten en ottanut kuvaa edes lopusta, missä kaikki olivat kumartamassa. 
Sanna Saarijärvi merinoita Ursulana oli mieletön! Myös Pärskyä esittänyt lapsinäyttelijä oli huikea, ja luonnollisesti tarinan muut hahmot aivan järjettömän hienoine lauluäänineen.... huh huh! Tarina on tuttu ja musiikki kaunista.

Jos sinulla on mahdollisuus saada tänne liput ja mennä, suosittelen! 



Viikonloppuna lämmitin takkaa ja havaitsin sytykeruusujen olevan aika vähissä, joten sorruin jälleen askartelemaan. Tästä on tullut jo ihan sisäpiirivitsi meillä kotona. Minä kun en askartele. Paitsi näköjään pikku hiljaa aina jotain....

Vanhat kynttilät sulavat kätevästi vesihauteessa. Minä leikkasin kaksi isoa 30 munan kennoa yksittäisiksi ja sitten niitä reunoja vielä joukkoon. Sulaa steariinia kaadan kattilasta pieneen kannuun, jolla kaadan sitten aina yhteen kuppiin vähän massaa.
En siis kasta noita ruusukkeita kokonaan, mitä myös näkee tehtävän. Nämä syttyvät hyvin pelkkänä "pahvina" ja toisaalta steariinia ei tarvita kuin tilkka ja ruusu palaa pitkään ja kuumasti, ja näin sytyttää myös puut.



Ruusuja meidän tapaan.

Viikko alkoi eilen rutiinimaanantailla. Mitä nyt lounais-Suomeen tuli sunnuntai-iltana sellainen myrsky, että pitkän päivän jälkeen kotimatkalla tuuli otti omaan pieneen autooni jo tosi kovin kiinni, ja vähän jännitti aamulla lähteä tien päälle. Yön olin kuunnellut peltikaton rytinää ja miettinyt mahtaako mennä metsää nurin....

Tuuli oli yllättäen tyyntynyt jonkun verran aamuun mennessä ja työmatka sujui tavanomaisesti.
Vettä kyllä roimi sitten huolella.
Itse asiassa niin huolella, että kun päätin kuvata näkymää ikkunasta, heijastus ei näyttänyt kuin peilikuvan. Ja kuva on otettu keskellä päivää, jolloin päivänvaloa siis oli....

Uskoisitko, että minulla on oikeasti aika hienot näkymät kuudennesta kerroksesta normaalisti?


Normipäivä keuhkopolilla


Koska täytän tänä vuonna tasavuosia, ystävämme joukkorekisteri tai vastaava taho lähestyi tärkeällä asialla.
Sattumoisin olen tuolloin vahvasti työpaikalla enkä pysty sitä vuoroa vaihtamaan johtuen polityöstä. Soitin siis Terveystaloon vaihtaakseni ajan. Ja siitäpä alkoikin sitten show.

Jonotin yli 10 minuuttia kuunnellen vallan huonoa hissimusiikkia. (Onko tahoa, minne voi antaa palautetta näistä surkeista musiikeista? Joillain on ihan hyviäkin kappaleita, mutta joidenkin taustasirinää ei jaksaisi yhtään.... tämä oli jälkimmäinen versio.)

Lopulta pääsin asiaan. Vastaaja oli ystävällinen ja kaivoi ylös henkilötietoni ja avasi kalenterin. Ja kas, heillä ei ole yhtään ainoaa aikaa tämän jo annetun lisäksi. Siis yhtään. Edes loppukeväällä, kesällä tai syksyllä. Nada!
Olin kohtuullisen tyrmistynyt tästä. 

Kysyin lopulta voisinko ajaa Turkuun, mutta ehei. Toisten alueelle ei tungeta.
Kysyin sitten onko heidän mahdollista sisällyttää minut esim. seuraavaan porukkaan, jolle joukkokutsu laitetaan, koska oletan, ettei ihan kaikki 2020 vuoden aikana täyttävät sentään saa kutsua näin alkuvuodesta, mutta ei. Kun ei pysty.

Lopulta melko turhautuneena kysyin miten he odottavat minun toimivan. Minulla on oikeus tuohon tutkimukseen mennä, mutta voisin olla vaikka ulkomailla valmiiksi annettuna ajankohtana, joten minusta se täytyy voida vaihtaa. Puhelimessa ollut henkilö ei tiennyt. Hän toisti toistamistaan, että voi sentään, kun nämä pitäisi käyttää silloin kun on aika annettu....  Niih!

Lopputulos on, että aikani on peruttu enkä tiedä miten toimin jatkossa.
Ehkä olen vain yhteydessä omaan terveysasemaani ja pyydän lähetteen jälleen sairaalaan, mutta pidän tätä aikamoisena vääryytenä ihan jo kustannussyistä.

Katsotaan.


Sitten päästin vihreän peukaloni esiin. Otin viime vuonna chilistä siemeniä talteen, koska se oli tosi hyvänmakuinen ja napakka. Toivottavasti siemenet itävät.
Laitoin nyt alkuun vain 5 siementä per purkki ja siis vain nuo neljä purkkia. Siemeniähän jäi suunnilleen sata vielä....

Kyllä se kevät ja kesä sieltä vielä koittaa!!!

torstai 6. helmikuuta 2020

Helmikuun alku

Aivan uskomatonta, että on jo helmikuu.
Meillä on nimittäin tällaista, kuva viikonlopulta kuun alusta:


Metsässä on niin märkää, ettei vesi enää imeydy. Tuossa kohtaa on yleensä aina pieni lätäkkö, nyt kohtuullisen kokoinen järvi. Kesällä se on aivan ihana, kun koirat pääsee vilvoittelemaan kesken lenkin, osuu suunnilleen puolimatkaan.

Meidän Ipanan koulu on tältä erää ohi. Ensi maanantaina vielä omatoimisen enkun kurssin loppukoe ja penkkarit oli tänään. Lukuloma alkaa siis nyt.

Koska tässä on jo vuosia mennyt Star Wars fanina, meille on useamman vuoden ollut selvää, mikä on penkkareiden vaatetus. Ainoaksi hankaluudeksi jäi selvittää mistä sellaisen saa (eBay) ja sitten toisena se, että kiinalaisesta verkkokaupasta tilattua asetta ei saanut toimittaa Suomeen. (Puhutaan siis LELUaseesta....) Palauttivat rahat samantien ja meille jäi ongelmaksi, ettei tuollaisia aseita myydä edes lelukaupassa. Onneksi kaverilla oli rikkinäinen värikuula-ase, jota sai lainaan.


Ihanasti juuri penkkaripäiväksi osui kaunis aurinkoinen keli, pieni rapsakka pakkanen, ja niinpä otin koirat ja painuin metsään kun kerrankin oli vapaapäivänä mahdollisuus moiseen tässä säässä.


Tykkään tuosta kauniin sinisestä taivaasta ja sitä vasten piirtyvistä koivun latvoista oikein paljon. Niissä on jotain kotimaista, sellaista, mistä ajattelisin Suomea vaikka kuva olisi mistä.



Wuhuu, meillä on lunta!! Siis molemmat sentit.
Poluilla juuri ja juuri sen verran, että pystyy näkemään tossun tai tassun jäljet, kannon päällä todellakin kokonaiset kaksi senttimetriä (arvioitu katseella). 

Koska sitä ei ole tähän mennessä tullut, suon kyllä tämän olevan sitten tässä.
En halua päätyä kolaamaan kinoksia enää maalis-huhtikuussa, kiitos vaan.


Sen verran on ollut pakkasta, että pieni puronen on osin jäässä.

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Uusi alku, tavallista arkea

Kuten sanottua, Pappakoira tokeni ja saimme mahdollisuuden vielä jatkaa. Asia, josta en voisi olla onnellisempi! ♥
Hirveä tunteiden vuoristorata tuli käytyä läpi. Soitot sekä eläinlääkäriin ja eläintuhkaukseen, kun selvittelin asioita.... sitten uudestaan eläinlääkäriin ja vielä viimeisen kerran lääkärille, kun peruin ajan.


Jospa elämä jatkuisi vähän tasaisempana vaikka seuraavat pari vuotta.... vai pyydänkö liikaa?

Kevät tuntuisi olevan Lounais-Suomen vallitseva vuodenaika, olkoonkin, että kalenteri puhuu tammikuusta. Aamulenkillä joku rohkea talitintti veteli jo varovaista ti-tyy:tä ja eilen palasin iltalenkiltä aika tasan viiden aikaan ja metsässä näki vielä ilman otsavaloa!!! (Toki oli kirkas päivä, mutta joka tapauksessa....)


Lapsi oli löytänyt äidille T-paidan, 
joka on just eikä melkein!!! 


Rento sunnuntai sohvalla: kukkuu!


Metsälenkkiä ollaan tehty. Tämäkin pikku puro on kesäaikaan lähes kuiva, nyt isoimpien sateiden aikaan siinä on virrannut tosi vuolaasti vettä. Pitäisi olla utelias ja kahlata se yläjuoksulle ja selvittää mistä tuo vesi siihen virtaa. 
Siinä on pohjassa sellaista reilun peukalonpään kokoista pyöreää kiveä ja on hurjan nätti kirkkaana päivänä, kun vesi virtaa aivan kirkkaana kivien päällä.

Koirien elämässä on ollut pari uudehkoa juttua: hampaiden pesu poron luilla. Bono oli alkuun hyvin hämmentynyt tästä. Kerrassaan outo sapuska, kun pieni cockerspanieli joutuu tekemään tosissaan töitä saadakseen vatsaansa jotain.
Oli muuten yksi parhaista konsteista saada koirat uuvutettua hyvällä tavalla.



Pupu pupunen eli Herra Rusakko päätyi pakkaseen. Nahka oli Bonon mielestä todella jännittävä.
Harmi etten tiedä missä ja miten sen nahan olisi voinut kuivata näin kotioloissa. Siitä saisi koirille sopivan laahausnahan, mutta tuollaisenaan ei tietty säily.

Bono nuoli pupusen naamaa. Jostain syystä nämä noutajat ja lähes-noutajat ovat järjestään ihan hurmiossa aina kaninnahasta. Bonon siskolla oli hiljattain pennut ja yksi niistä on uudessa kodissaan päässyt myös metsälle ja tavannut rusakon samoilla tavoilla: oli repinyt ja nuollut pupua kovin.


Myös toinen ruokakerta meni askarrellessa.
Onneksi kumpikaan ei hoksannut, että kuljettamalla Kongin rappusiin ja pudottamalla, sieltä olisi roiskunut sapuska ulos ja olisi vaan voinut nuoleskella jäljet. Nimittäin olisin hermostunut tyystin, jos tuo niiden sisään tungettu lohi/kanamuussi olisi ollut pitkin seiniä ja lattioita.
Tyytyivät lipomaan.

maanantai 20. tammikuuta 2020

Lopun aikoja ja luopumisia

Pappakoira-Edulla oli tuossa kuukausi sitten huono päivä. Aamulenkillä sen oli selvästi vaikea kävellä ja tultiin 200 metrin matkaa sellaiset 15-20 minuuttia....
Sittemmin se vetreytyi jälleen ja tässä on ollut useitakin hyviä päiviä ja vaikka lenkit on rauhallisia, se on kuitenkin pystynyt niitä kävelemään tyytyväisen oloisena.

Nyt sitten kohdalle tuli taas tällainen huono päivä.
Aamulla se oli tapansa mukaan vähän jäykkä, mutta liikkui kuitenkin. Keittiön paljaalla lattialla se kuitenkin aivasti ja siinä jotenkin loukkasi ilmeisesti toisen olkapään/selän/etujalan.... vaikea sanoa, mutta oikein itki ja piteli tassuaan ylhäällä.
Päivän aikana sillä oli jokseenkin pakokauhuinen ilme ja se selvästi hakeutui luokse ja pyysi apua. Aivan hirveää.

Yön yli se lepäsi ja oli seuraavana päivänä parempi, mutta tuossa pakokauhutilanteessa tuli väkisin mieleen, että on ensitilassa selvitettävä missä on lähin sellainen eläinlääkäri, joka tulee tekemään sen viimeisen palveluksen kotiin. En nimittäin pysty tuota vajaata 30 kiloa nostamaan autoon ja tällä hetkellä se ei sinne itsekään pääse.

Itkua on ollut. Ja voi varjele sitä tulee olemaan....
Pakkohan se viimeinen palvelus on rakkaalle ystävälle tehdä. Koiralle kun sen eutanasian saa. Ei ole reilua pakottaa olemaan kivuliaana vain siksi, että oma psyyke ei toista vaihtoehtoa kestäisi.

Paras Ystäväni.
Personal Trainerini
Elämäni Koira! ♥

Onnelisimpina päivinä kuvattuja kuvia:


Vesipelastuksen tulos,
"Mamma, minä kuljetan sinut rantaan"


Metsästäjä koirineen pellolla kytiksellä


Heinähattu meidän vanhemman tyttären rippijuhlilla


Mitä se puhuu?
Kissa? Missä kissa?


Sateenkaaren päässä on totisesti kultaa.... ♥


Uuvatti uupuneena ankaran rakentamisen jälkeen puolivalmiilla terassilla


Because they're worth everything!


Mahtava otos mahtavasta otuksesta!
Kesällä 2008,
Tolenterin kansikuvapoika 2009


PÄIVITYS TILANTEESEEN 22.1.

Kaiken tämän jälkeen.... 

Tuplasin kipulääkityksen maksimiin. 
Tiistaina 21.1. jouduin jättämään pojat kotiin aamusta, koska olin menossa ruokkimaan palomiehiä. Kun tulin kotiin puolilta päivin, molemmat koirat oli varsin tyytyväisenä kotona. Kun kiskoin hetken päästä tuulihousuja jalkaan, eteiseen tuli ensimmäisenä Edu, joka VENYTTELI  (ei ole tätä tehnyt nyt todella moneen aikaan....) ja ilmaisi hyvin selvästi lähtevänsä reissuun mukaan. 

Päätin, että mennään hiljakseen ja tullaan kotiin, kun siltä näyttää. Mutta Pappakoira, ensinnäkin RAVASI (tämäkin on ollut poissa parikin kuukautta....) ja hyvin päättäväisesti käveli kohti metsää. 
Tehtiin tunnin lenkki hiljaksiin, se kolusi kaikki heinät, ojat, puskat ja nosteli jalkaa milloin minnekin.
JA oli kotona vielä tyytyväisen oloinen.

Joten tältä viikolta eutanasia-päätös peruttu. ♥ 
En tiedä. Tämä tunteiden vuoristorata on aika rankka käydä läpi, mutta tällä hetkellä näyttää taas hyvältä.

Mahdollisesti olen yhteydessä lääkäriin ja kyselen kipulääkkeistä. En haluaisi mielellään noita NSAID lääkkeitä (ihmisten Burana) pitkään syöttää, koska lisäävät verenvuodon riskiä. 

tiistai 14. tammikuuta 2020

Keväinen arki

Facebook kyselee aina "Mitä mietit?"
No, mietin tässä, että eipä kurjuutta kummempaa. Ei siis nyt mitenkään kurjaa, hassu sanonta oikeastaan.
Vähän tämä kevään (jo syksyltä jatkunut) sateisuus, hämäryys, harmaus alkaa ottaa voimille.


Tämä oli ihan vuodenvaihteen jälkeen, olisiko ollut toisen päivän ilta.

Kieltämättä joitain harvoja päiviä on ollut, jolloin on töistä lähtiessä havainnut hassun ilmiön: voi nähdä jotain muutenkin kuin auton valokeiloissa. Päivä siis todistettavasti pitenee.
Onneksi se tekee sen todella reippain askelin juuri tässä vaiheessa vuotta.


Sallin itseni innostua uudesta teestä.
Oli valitettavasti kuitenkin jokseenkin kitkerää.

Joku viikonlopun päivä tässä oli, kun lauantaina aamulla herätessä oli uskomaton fiilis lehteä hakiessa: pikkupakkanen ja kuulas talvisen oloinen päivä.
Koiralenkille varta vasten kännykkä valokuvausta varten asentoon.

Maailma oli jotenkin mustavalkoinen. Ehkä jos olisimme lähteneet puolta tuntia myöhemmin, aurinko olisi valaissut eri tavoin tuota retkeä. Mutta olipa pirteä ja kiva olo kävelyn jälkeen, kun ei tarvinnut otsavalolla valaista tietä.




Armeijan värejä:
vihertävää harmaata


Oi mikä ihana valo!!!


Koirathan olivat onnellisia meidän kuvatessa yhtä sun toista. Kerrankin sai rauhassa nuuskutella uutisia ja mennä rauhallisesti. Muutenkin yhteiset lenkit ovat todella merkittävästi hidastuneet. Edu-Pappa ei vaan enää pysty reippaasti kulkemaan.

Olen harkinnut tuollaisen infrapunalaitteen tai -laserin hankkimista. Edu sai laserhoitoa muutamaan kertaan taannoin, ja siitä oli merkittävä hyöty. Noita laitteita myydään kotikäyttöön ja niitä voi käyttää myös ihmisten kipujen hoitoon, joten siitä olisi varmasti hyötyä monessa mielessä. Lisäksi ennaltaehkäisevässä mielessä se on kuin hieronta eli rentouttaa niin voisi käyttää tuolle junnullekin.



Tänä vuonna joululista osui hullusti loppiaiseen saakka. Eli kolmen viikon työvuorolista päättyi vasta 12.1.
Joululistaan kertyy aina runsaasti ns. VES (virkaehtosopimus)-päiviä, eli jokainen saa ylimääräisiä vapaita. Se tiesi sitä, että minäkin vietin lähes viikon vapailla yhtä soittoa uudenvuoden jälkeen ja oikeastaan palasin töihin kunnolla vasta tällä viikolla. Kun vielä talvilomia on soviteltava pitkin vuotta, olin laittanut parin päivän lomapätkän tälle viikolle, tulee tässä vielä yksi viikko, johon osuu vain kaksi työpäivää. Eipä kukaan päässe sanomaan, että ei ole annettu levätä.

Tasan vuosi sitten kaaduin koiralenkillä ja mursin olkapään. Eli olen ollut viime vuonnakin lomalla tähän aikaan.... tosin toisista syistä.

Jospa tämä tästä lähtisi taas reippaasti kevättä kohti.
Henkilökohtaisesti en enää toivo sitä lunta ollenkaan. Toki lasten kannalta olisi kiva, että pääsisi harrastamaan talvilajeja, mutta oman liikkumiseni kannalta olen ikionnellinen, kun voi tammikuussa tallustaa lenkkareissa.

Kosmetiikkakommentteja

** En tee kaupallista yhteistyötä minkään tahon kanssa, enkä hyödy tästä kirjoituksesta mitenkään** Koska perheessä on teini-ikäinen, jok...