torstai 20. heinäkuuta 2017

Yövuorossa

Kuvaus yhden sairaanhoitajan yhdestä yötyövuorosta.

Meidän sairaalan, itse asiassa meidän osaston, yövuorojen työaika on 20:30 - 7:15.
Näin kun olen illantorkku, normaalioloissa hakeudun sänkyyn lukemaan helposti jo 21 jälkeen. Arvatkaa vaan miten hauskaa on aloittaa työvuoro kun yleensä silloin menisi nukkumaan.

No, valittamatta asiasta enempää, tykkään kuitenkin jollain perverssillä tavalla siitäkin vuorosta. Minusta tämän työn suola on potilaat ja pippuri sitten vuorotyö.

Meillä on Suomen suurin yksittäinen vuodeosasto. Meidän potilaspaikkamäärä on 43 kun talo on kirjaimellisesti viimeistä sijaa myöten täynnä. Päivisin osasto jaetaan kolmeen soluun, joissa jokaisessa on ns. oma henkilökuntansa, öisin se jaetaan kahtia. Johtuen muutamista yhden hengen eristyshuoneista, jako ei mene ihan tasan puoliksi, mutta karkeasti yöllä kaksi hoitajaa vastaa n. 22 potilaasta. Yleensä jako on sairaanhoitaja/lähihoitaja.

Meillä on käytössä ns. hiljainen raportti. Tarkoittaa sitä, että hankkiudun osastolle, avaan itselleni koneen ja luen kirjaukset, joita päivän (ja joskus edellis(t)enkin päivän) aikana on tehty. Rakennan tällä tavoin itselleni kuvan potilaan voinnista, kirjoitan ylös asioita, joita haluan muistaa ottaa huomioon sen vuoron aikana, esim. kuumeilu, nesteytys, lääkitys tai vaikka tutkimukset, joihin valmistan potilaan tai otan esim pissanäytteitä.
Kun olen raportin lukenut, iltavuoro on vielä paikalla ja voin tarkentaa jotain asioita. Yleensä höpötämme siinä potilaiden kuulumisia, laitamme muistiin asioita, joita pitää miettiä aamuksi valmiiksi ja suunnittelemme yön kulkua. Iltavuoro lähtee talosta 21:30.

Yö alkaa kierrolla: käymme jokaisen vastuullamme olevan huoneen läpi, esittäydymme ja toivottelemme hyvät yöt. Kerromme, että olemme talossa ja voi soittaa, jos apua tarvitsee, sammuttelemme valoja ja telkkareita. Sammutamme käytävältä puolet valoista, koska vaikka potilashuoneiden ovet ovat umpipuuta, lähes jokaisesta huoneesta joku käy käytävällä vessassa yön aikana, ja silloin on kiva, ettei kirkkaat valot herätä kaikkia. Talvisin huoneissa palaa joulukyntteliköt ja saatamme sammuttaa kaikki valot ja olla ihan hämärän hyssyssä.

Klo 22-23:30 on sellaista rauhallisempaa: juttelemme niitä näitä, nostamme keskiyöllä menevät lääkkeet esiin, kudomme sukkaa.
Klo 00 laimennan yöllä menevät antibiootit ja työparini lähtee tyhjentämään pissakatetripussit ja kiertämään kaikki huoneet. Jaan lääkkeet tippumaan, teen tarvittavat kirjaukset ja 30-45 minuutin päästä käyn napsimassa tyhjät pullot huoneista pois.

Sitten syödään!!  =D   Yön paras hetki.


Minä syön yleensä aina pelkästään salaattia/vihanneksia. Näyttää näin kuvassa tosi aneemiselta. (Tuo valkoinen pallo on nauris, ja laiskuuttani en jaksanut mitään pilkkoa, onpahan hampailla vähän töitä.) Minun vatsa ei vaan halua mitään roiskeläppäpizzaa keskellä yötä. Pakki turpoaa yöaikaan muutenkin naurettavasti ja ihan kaikki närästää. Ihmiselimistö haluaisi pitää lepoajan ruuansulatukselta, joten koetan helliä sitä tällaisilla helposti sulavilla eväillä. (Pilaan sitten sen kupillisella kahvia, mutta sehän on ihan toinen tarina.....)

Kun tuo noin yhden aikaan tapahtuva "ruokatunti" alkaa, kokoonnutaan aina kaikki neljä hoitajaa kahvihuoneeseen. Siellä hölötetään sitten niitänäitä, nauretaan ja kerrotaan tarinoita. Silloin puhumme harvoin varsinaista työasiaa, jos ei joku potilas esim. voi huonosti tai ole muuten mielessä akuutisti.
Pöydän ääressä istutaan pitkään, tarpeen tullen ja mahdollisesti vaikka aamuun asti. Meillä näkyy kahvihuoneessa potilaskutsut, joten siitä poiketaan tarpeen mukaan pissattamaan ja kuivittamaan, viemään lääkkeitä ja auttamaan, jos joku kutsuu. Hereillä pysyy parhaiten, kun on seurassa ja vuoronperään puhutaan niin ei tule sellaista kurjaa "nyt en pysy hereillä millään" -oloa. Voidaan poiketa parvekkeella haistelemassa yöilmaa ja joskus ollaan kuvattu tosi upeita auringonnousuja. Korkealta näkee hyvin!!

Vartija kiertää osaston klo 1-2 välillä, joskus jää istumaan meidän seuraan kahville, ja sitten kerrotaan taas lisää kaikenlaisia sekalaisia tarinoita. Puhutaan koirista/kissoista ja lapsista, kehutaan ja kirotaan miehiä ja perhettä yleensä, pohditaan joululahjoja (kun se aika on) ja mietitään työkavereiden synttäreitä/häitä/juhlia ja mahdollisesti hankittavia lahjoja. Sellaista yleistä sosiaalista....

Kun nyt viimeksi valvoin, ihana työparini leipoi meille Brita-kakun yökahvin kaveriksi. Voi pojat että se oli hyvää!!!


Klo 2 meillä menee listan mukaan seuraava lääkekierto, samoin klo 4. On pitkiä aikoja, ettei kenellekään mene mitään näillä aamuyön kierroilla, ja sitten on aikoja, kun tuntuu, että joka kahden tunnin välein viet jotain lääkettä jonnekin. Sinänsä harmi, että silloin tiputuksen jälkeen aina 30-40 minuutin jälkeen käyt huoneessa uudestaan, ja silloin potilaat saa nukuttua tosi huonosti, kun siellä ravataan yhtä mittaa.  Kierrämme huoneet n. kahden tunnin välein, monesti on huoneita, joissa ei tarvitse poiketa ollenkaan (asiallisia ja omatoimisia ihmisiä) tai niitä, joissa käydään vaihtamassa asentoa useinkin.

Aamun valjetessa käydään hakemassa osaston lehdet jakelulaatikosta ja sitten istutaan syömään aamupalaa (omalla kohdallani yleensä rahka+mehusoppa+soijamaito+chian siemenet) ja luetaan uutiset. Sitten kirjataan yön tapahtumat, otetaan mahdolliset näytteet, aloitellaan nesteytykset, valmistellaan niitä toimenpiteitä - ja kierretään koko osasto siinä 5:45 alkaen siten, että kaikilta hereillä olevilta napataan korvasta lämpö ja otetaan verenpaine. Nukkuvat saa nukkua, aamuporukka ehtii mittaamaan heitä.

Meillä on yksi parveke ja sitten muutamia ikkunoita, jotka läväytetään auki sepposen selälleen tuossa aamuyöllä ja tuuletetaan kunnolla. Avataan siis tarvittavat ovet käytäviltäkin, että ilma oikein lähtee kiertämään. Talvisin on joskus tosi rapsakkaa saapua osastolle, kun yövuoro pysyttelee hereillä pikkupakkasessa.... mutta se tuntuu hyvältä jollain tavoin tunkkaisen yövuoron jälkeen saada kunnon happisyöksy osaston käytäville.

Aamuvuoro alkaa valua taloon 6:30 jälkeen ja yleensä saadaan yövuoron raportti kerrottua ("Huone sejase, nukkunut, huone sejase, nukkunut, virtsanäyte saatu.....") klo 7:05 mennessä ja päästään pikkuhiljaa lähtemään. Luovutetaan lääkekaappien avaimet, puhelimet ja lista ns. tekemättömistä töistä (ne mittaukset, jotka on ottamatta) ja päästään kävelemään pukukopille.

Kyllä, tykkään tästä työstä!! ♥

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Fifty shades of..... Green

Sanottakoon, että olen lukenut tuosta otsikossa vihjattavasta sarjasta sen ensimmäisen kirjan.
Järkyttävää sontaa!!!

Minun nuoruudessani (silloin kun porukka kulki luu tukassa ja ratsasti dinosauruksilla.....) ilmestyi joku typerä tyttöjen lehti SinäMinä, ja Fifty Shades of Grey oli just jonkun Jallun ja SinäMinän sekasikiö. Ei todellakaan tarvinnut lukea ekaa osaa enempää, eikä varsinkaan maksaa latiakaan mennäkseen katsomaan sen elokuviin.  (Minun mielipiteeni.)


Dinosaurukselle sille sopiva pipo!!
Suloinen työkaveri näitä tekee.

****
Mutta otsikkoon.
Ei tarvitse matkustaa sademetsään nähdäkseen aivan hurjan määrän eri sävyjä vihreästä.


Hakkuaukealla, katse kohti peltoa ja sen takan toista hakkuuta.


Sama paikka, ihan vähän eri valo ja tunnelma on heti toinen.


Sademetsää??
Ehei, pururataa ja sen maastoa.


Hauska kivi, jonka halkeama tosin liikkui kun otin siitä tukea.
Seisoin kyllä päällä, mutta varoin tuota irtoavaa osaa. 

****
Muuta kesään liittyvää:

Ihana kesäkahvila Opaliina on jälleen avannut ovensa joiksikin viikoiksi.
Pitihän ne kesän perinteiset vohvelikahvit käydä nauttimassa.


Jotenkin niin valloittava.
Runsaus ja värikylläisyys oikein hyppäsi silmille.


Ihanat vanhat kahvikupit, jokaiselle erilainen.
Vesikin kristallilasista, mistäs muualtakaan.


Täällä sitä käytiin, taas.


Mies ei ottanut kahvia vaan Opaliinan raparperijuoman.


Vohvelit oli jälleen kerran niin taivaasta, että.....

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Arkihaaste 28/52

Koin tuon viime viikkoisen tavan melko hauskaksi: listata kuvia, joita on sen viikon aikana otettu. Niistä näkee aika äkkiä mitä on tullut puuhailtua.

Vaikka kuvaankin aika paljon, koetan kuitenkin välttää kuvaamasta ihan samoja juttuja useita kertoja. Paino sanalla "koetan".....

Tälle viikolle muutama erikoinen juttu: mies ja koirat heitti talviturkin. Tai siis mies, koirathan on uineet jo monta kertaa.
Minä jänistin. Vetosin siihen, että vesi on kuitenkin kylmää ja hitsi kun harmitti rannassa ettei uikkaria tullut mukaan. Pojat kun se näytti hauskalta!


Bono ui jo tosi hyvin.


Tämän lätäkön vesi oli hurjan kirkasta. Sellainen metsälampi.


Meidän vakiolampemme


Suuri pelastaja lähti vauhdilla kun mies sukelsi.


Laiheliini märkänä.
Ei tarvinne tätä koiraa laittaa dieetille...


Tää on sellainen "elämäni miehet" -kuva.
Ne, jotka vielä asuu kotona.


Ensi kerralla kyllä itsekin!!

Sitten tuli tehtyä nettiostoksia. Nettikauppa mainosti hyviä tarjouksia (juu, taas....) ja koska entiset, tai siis nykyiset, viime kesänä hankitut lenkkarit alkaa näyttää melko huonoilta, oli pakko käydä tarjoukset läpi. (Ja koska ne edelliset tulee kyllä käytettyä, mutta ei tunnu jalassa niin hyvältä. Voi huokaus tätä tuhlaamista.....)
Mies tarvitsi myös uudet tossut, joten käytin sitä tekosyynä. Ja onneksi tällä kertaa sain omani oikeasti halvalla. Kun nuo maksaa yleensä vähintään sen 150 eur, nyt sain uudet 56 eurolla.


Miten nää voi mennä vuodessa tähän jamaan?
Kuinkahan monta km on takana?


Uudet on vähän tylsät väritykseltään, mutta
kun halvalla saa, ei sovi olla nirso.

Muita hauskoja tämän viikon juttuja oli tuo kesäpäivä-retki Högsåraan. Siitä juttu erikseen.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kiva kesäpäivä

Miten sitä tulee sellaiseksi, että kun asuu jonkun paikan lähellä, sinne on niin riivatun vaikea "ehtiä"? Että asuu tyylikkäästi useita vuosia jonkun ns. nähtävyyden lähellä ennen kuin mukamas kerkiää siellä poikkeamaan.

Meillä meni 10 vuotta ennen kuin "ehdin" käymään Fiskarsissa, tunnin matkan päässä. (Olisiko peräti niin, että mies ei ole "ehtinyt" sinne vieläkään.....)
(Meinaan kun sitä ajelee suvereenisti Lappeenrantaan (4 h) katsomaan hiekkalinnaa tai Kuusamoon (10 h) muuten vaan.....)

Tänään vuorossa oli kuitenkin Högsåra, taas vaivaisen tunnin ajomatkan päässä. Ja maisema oli kaunis kuin mikä!!
Pieni saari Kemiönsaaren ulkopuolella merellä. Siellä tarkemmin paikka nimeltä Farmor's Cafe.
Ilmeisen suosittu paikka. Kun googlaa Högsåran, tuo kahvila tulee ensimmäisiin hakutuloksiin. Enkä ihmettele!!


Lövön silta



Maisemaa (ja selfie) sillan alta



Lossirannassa kävi "valtava aallokko". Ainakin Bonon mielestä.


Onneksi lossirannassa oli kartta, jossa asia selvennettiin.
Saareen ei siis ole tarkoitus mennä auton kanssa, vaan autot jätetään
parkkiin siihen Kasnäsin rantaan ja Högsårassa kävellään.

Lossissa oli valehtelematta kävelijöitä varmasti sata.


Ihania pihoja. (Ja linssilude)
Olo oli kuin ulkomailla.


Tämä kuva ei tarvinne selitystä.
Nauroin kippurassa.



Ne mun sielunpuut.....



Bono tapasi muutaman lampaan.


Tässä rannassa Bono ui ja minä kahlasin.
Arvio merivedestä on joku 18-20°C.
Viileää mutta ei kylmää.


Ihana!!


Kahvilla.


Pienen spanielin mielestä sille ei tarjoiltu riittävästi.



Uups, unohdin kuvata ennen kuin puolet oli syöty....
Siis wow mitä kakkuja!!
Kaikkien hinta sama, ja omantunnon mukaan otit mitä halusit....

Syötiin toki alle ensin sämpylät. *puolustus*



Mikä ihana paikka!!!


Kotimatkalla poikettiin Bonon siskon mökillä, jossa
Rokkari ja Pop Prinsessa tapasivat jälleen.
Suunnilleen ainoa kuva, jossa ovat paikallaan.




Jos on mahdollisuus, suosittelen todella lämpimästi poikkeamaan tuolla. Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Varsinainen kesäkahvila sanan parhaassa merkityksessä.

Olen ollut aivan järjettömän väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen. Työputki on pitkä ja kesä ei ole ihmisen parasta aikaa olla töissä kun muut lomailee. Pännii kaikki ja jokainen.
Lisäksi mun listat on olleet aivan hanurista siinä mielessä, että teen pitkiä työputkia ja siellä väleissä on sitten yksi vapaa, ihan kuin kiusallaan. Meinaan sillä yhdellä ei tee sitten hittojakaan kun tarpeeksi väsyttää ja jurppii.

Mutta tämän päivän yksi vapaa oli todellista henkilepoa!!!

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Heinänuhaa

*sisältää tuotesijoittelua mutta en tee kaupallista yhteistyötä*


Alle kouluikäisenä minut todettiin allergiseksi.
Ei paljon, mutta vähän ja ihan kaikelle. 70-luvulla tapa hoitaa oli hivenen erilainen....

Silloinen koti saneerattiin: karvalankamatot sai häädön, samoin tietyt viherkasvit, muistaakseni jotain verhojakin piti vaihtaa tai ainakin pestä jotenkin naurettavan usein, vanhempien tupakointi loppui kuin seinään (jotain järkevääkin!) ja vastikään hankittu koira muutti naapuriin karanteeniin. Erityisen iso AUTS tälle viimeiselle. Itse en sitä sillä lailla muista, mutta sen on täytynyt olla kova paikka vanhemmille.

Sittemmin koira palasi kotiin eikä isompia oireita tullut. Heinänuha sen sijaan jäi.
Lapsuudessa taisin silmätippoja tiputella joitain kertoja, nuoruudessa lähinnä taisin vaan niistää....


Edellisessä elämässä (eli Nokialla vielä toimistohommissa ollessa) oli joku vaikea kesä, jolloin totesin, että lienee pakko saada jotain antihistamiinia. 

Silloinen työpaikkalääkäri antoi näytepakkauksen jotain tabletteja, joita kokeilin - ja olin väsynyt. Kokeilin itse asiassa hyvin montaa eri merkkiä samalla tavalla....  
Yhdestä nukahdin töihin niin, että työkaverit eivät antaneet ajaa kotiin vaan vaativat, että soitan miehen hakemaan.
Olen siis ilmeisen herkkä noille väsyttäville aineille.

No, sopiva merkki löytyi. Joku, mikä sallitaan myös lentäjille. Wuhuu!
Söin sitä muutaman kesän. Uusin reseptin aina sanoilla "ei saa käyttää geneeristä substituutiota", koska joku niistä vaihdokeista sisälsi väsyttävää.

Sittemmin tilanne on helpottanut. Ja nykyään ostan jo vaikka mitä vaihdokkejakin.

Kesä 2004 oli todella vaikea. Jäin koukkuun Vicksin nenäsuihkeeseen, koska limakalvot turposi eikä henki kulkenut. Niissä on syystäkin kielto käyttää yli viittä päivää yhtä soittoa. Vierottuminen oli karseaa.


Tälle kesälle otin kokeiluun tuollaiset.
Avamys on kortikosteroidia sisältävä (kortisoni), joka vähentää turvottelua ja rauhoittaa. 
Prevalin kuulemma tekee limakalvoille suojan, joka estää allergeeneja pääsemästä verenkiertoon. Sen aloitin jo toukokuussa ensimmäisiin lieviin oireisiin.

Noh. Avamys on helpottanut vähän. Prevalin on niin pirun väkevää myrkkyä, että silmät valuen sitä suihkuttaa vaan suurimmassa hädässä. Ehdin jo laittaa kyselyn tuotteesta, että miksi sen tarvii olla niin väkevää, että limakalvot palaa.


Parhaat ystäväni on tässä!!  Nessuja menee kyllä pakettitolkulla. Mutta onpahan Suomalaiselle työlle sitten kuluttaja tässä perheessä.....

Kesä 2017 sitten.
Varoitus: Nyt seuraa se osio, jossa ruikutetaan surkeutta ja huonoa oloa ja kerjätään sympatiaa.

Yleensä oireilen jo toukokuussa. Tänä vuonna ei mitään. Mies sen sijaan nuuskutti.
Kesäkuu meni ohimennen, helposti. Vähän jo ehdin huokaista, että on tää vanheneminen kivaa kun tällä lailla helpottaa.....

.... ja sitten ehtikin päälle heinäkuu.

Olin kuukauden ensimmäisen alkuviikon ihmeissäni kun olo oli vetämätön ja onneton. En nukkunut hyvin ja olin kroonisesti järjettömän väsynyt. Vasta viiden päivän päästä tajusin: Herra Timotei ja hänen sata parasta ystäväänsä.  *huokaus*

No, aloitin antihistamiinit (auttamatta liian myöhään) ja vaikutuksen alkaminen kesti vielä toiset 4-5 päivää. Niistin ja valvoin, nenä tukossa ja turvoksissa. 
Lopputuloksena järjettömän kipeät limakalvot ja hervottoman kokoinen herpes huulessa jatkuvasta niistämisestä.... 

Hoh hoijaa!!
Tässä kohtaa sanon vaan, että onneksi aika ajoin sataa.


Kun meidän lenkkimaastot on tällaista.

Luotan siihen, että tää loppuu hyvin äkkiä!! Ei sitä nyt voi ajatella kävelevänsä asfaltilla seuraavaa kuukautta muutaman heinän vuoksi.... 
Pakkaan taskuun vinon pinon nessuja ja menen metsään.