Tyhyä ja käsitöitä

Otsikko on tarkoituksella hämäävä. Minähän siis EN. ASKARTELE. Saati tee käsitöitä.

Mutta koska sairaala järjestää vuosittain tyhy-retken Tampereen käsityömessuille, lähdin taas parin hyvän kaverin seuraksi, koska pari vuotta sitten käyneenä se oli kuitenkin kohtuullisen viihtyisät.

Jääkaappimagneetteja

Havaintoja messuista:
- ihmispaljous ahdistaa aina, vaikka paikalle hakeutuu vapaaehtoisesti
- tänä vuonna myynnissä ei ollut juurikaan tarvikkeita tai ideoita, vaan valmista kamaa
- hintataso pieksi lentokentänkin, erityisesti missään elintarvikkeissa  *shock*
- päivä ilman ruokaa ei ole allekirjoittaneelle hyväksi! Leipä ja kahvi ei riitä!
- vuoden 2019 "tonttuovi" eli hitti on selkeästi lasihimmelit ja makrame-sidonta
- edellisistä johtuen oli kohtuullisen halpa keikka, poislukien syömiset

Aikataulu oli väljä, mutta koska ihmisen on pakko jossain kohtaa istuakin, meillä meinasi tulla kiire ja yksi halleista jäi huonolle kiertämiselle. Eipä silti, en jaksa uskoa, että ne pari käytävää lisää olisi tuoneet mitään ahaa-elämyksiä sen kummemmin.

Possumunkkeja,

kirjaimellisesti 

Sen verran ostin, että löysin Forsmanin tee-osastolta kerrassaan suloisen joulukalenterin itselleni.  Minähän aloitan aamuni aina teellä, vaikka muuten juonkin järjettömiä määriä kahvia.....
Lisäksi mukaan tarttui muutama paketti teetä. Arvostan sitä, että ovat kehittäneet 100% biohajoavan kartiopussin niiden nailonsukkahousujen sijaan, mitä kilpailija (Lipton, käytetään nyt nimeä reilusti) käyttää omissaan.
Suloista ajatella, että koko joulukuun saa ottaa aina uuden ja erilaisen teen aamulla haudutettavaksi.

Toinen löytö oli noitapallo.
Olen kovin ihastunut noihin lasipalloihin, oma perinteinen joulunajan markkinaostokseni.
Tähän liittyi sellainen tarina, että ennen vanhaan, 1800-luvulla Englannissa näitä puhallettiin, ja ne pitää edelleen sijoittaa mielellään talon itä-ikkunalle tai sisäänkäynnin läheisyyteen, jotta mahdolliset sisäänpyrkivät pahathenget innostuisivat menemään noihin sisällä oleviin rihmoihin tutkimaan mitä siellä on. Ne jäävät rihmoihin kiinni eivätkä pääse ulos, ja näin taloon ei tule paha henki.

Meillä mallailtiin pitkään paikkaa tälle. Halusin sen jollain tavoin näkyville itsenään, ja samalla piti miettiä, ettei se olisi sellaisella kulkuväylällä (portaiden ikkuna), missä siihen törmää joka käänteessä....
Lopulta paikka löytyi ja on jokseenkin täydellinen: eteisen oven viereinen pikkuikkuna suorastaan huusi sitä luokseen. Lisäksi takaa tuleva valo näkyy kauniisti pallossa. Olen aivan ihastuksissani. Koko talon Feng Shui on nyt järjestyksessä. *wink*


*****

Ehdottomasti pelottavaa on, että sallin itseni innostua noista himmeleistä sen verran, että olen tilannut starttipakkauksen.......  tästä ehkä lisää myöhemmin.

Marraskuu blues

Pieni keittiön kohennus on tehty ja uusittu keittiö on tällä hetkellä varsin raikas.
Mikään ei merkittävästi muuttunut, mutta yksi kaappisysteemi lähti, joten sellaista kahta huonetta katkaisevaa kohtaa ei ole ja kulkeminen on sujuvaa ja avaraa.

Pelkkä uusi maali seinissä kirkasti koko kämppää jännästi.

Tästä lähdettiin.

Yläkaapin vasemmalla puolella oli ennen 

pyökinvärinen irtohylly.

Yksi tolppajalka piti hankkia pöytätasoon. 

Hylly jäi seinältä pois.

Vitriinikaappia nostettiin ehkä 15 cm korkeammalle.

Ja koska maalia ostettiin (tarkoituksella) koko ämpärillinen, remontti jatkuu sen verran, että eteisen seinät käsitellään nyt samoin tein. Eteinen on koko huushollin murheenkryyni. Onneton läpijuoksupaikka, josta kaikki hiekka yms kulkeutuu pitkin muita huoneita.
Sokkeloinen ja kulmikas. Lisäksi edelleen täysin alkuperäisessä kuosissa.

Jospa valkoinen maali tekisi terää sillekin.....

Kun Kivet tuli pestyä, otin ne myös käyttöön.

Isäinpäivä.

Joku vuosi sitten joku oli päivittänyt facebookiin (minusta) hauskan (vitsikkään): 

"Koska olen mitä suuremmassa määrin syyllinen siihen, 

että oma isäni, samoin kuin tämä vierellä kulkeva henkilö on tullut isäksi,  

mielestäni tänään kuuluu lahjoa minua."

Meillä oli aivan valtavan ihana isäinpäivä! 

Omat isot lapset tulivat puolisoineen lauantaina illansuussa. Nuorin kävi heidät noukkimassa ja jo siihen tilanteeseen tuli sopivaa levotonta huumoria, kun minä aloin kotoa käsin neuvomaan, minne ajaa, vaikka olivat menossa täysin eri paikkaan....

Nuorison kanssa istuttiin ja syötiin pientä iltapalaa, skoolattiin kesällä hankitulla skumpalla ja naureskeltiin pitkästä aikaa koko iso lössi yhdessä.

Sauna lämmitettiin ja kaikessa rauhassa nautittiin.

Aamulla minä ja tuo vierellä kulkeva isä lähdimme käyttämään koirat lenkillä ja kun palasimme, keittiössä oli täysi hööki päällä. Nuoriso oli keittänyt kahvit ja laittanut aamupalan. ♥

Olin laittanut peuran muhimaan jo aamulla, joten ruoka oli ikäänkuin tulossa itsestään.

Siinä odotellessa, koska satoi eikä kukaan halunnut sen enempää lähteä ulkoilemaan, otimme muutaman tiukan erän Rummikubia.

Ei kyllä voittoa heru näillä korteilla....

Pelin taktikointia.....

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. 

Oh dear, it's a deer - peuraa siis, muusipedillä, vierellä vähän tomaatteja sekä fetaa uunin kautta ja Waldorfin salaattia (onks nyt joulu, kysyi Ipana) ja kokonainen lohifile jääkellarin lohena. Isomman tyttären lempiruokaa, eivät raaski itse ostaa lohta, joten pyrin tekemään sitä aina kun käyvät. 

Oikein kovaan joulufiilikseen en ole vielä päässyt.

Lonkeronharmaa keli vie mehut, vaikka samanaikaisesti jollain kieroutuneella tavalla nautin siitä, että kun iltalenkit tekee aina pimeässä, otsavalo paljastaa myös vastaantulijat (joita täällä ei kyllä näy). 

Pariin kertaan on peura tai pari säikäyttänyt, kun otsavalon kiilteessä joku katsookin takaisin.
Vaikka niitä näkee joka vuosi, joka kerta se sykähdyttää.

Kyllä tämä tästä. Syksy siis.

"... läpi syyskuun,

läpi repaleisen lokakuun,

kaipuun kaljakori kilisee,

mua oottaa,

ikävistä ikävin,

marraskuu...."

Kun ei ole mitään sanottavaa

Kynnys sanoa mitään sen kuin kasvaa, kun ei ole mitään sanottavaa.
Arki pyörii, koirat haukkuu ja pieni ensilumi on maassa.

Kesällä pohdin Sallan patikointien jälkeen, että onko koiralla tietty kilometrimäärä, jonka se painaa, ja sen jälkeen alkaa alamäki ja niin sanotusti kilsat alkaa valua kohti loppua. Tämä siis Pappakoirasta, joka urheasti käveli meidän kanssa huikeita määriä viikon, mutta sen jälkeen on selkeästi ollut haluttomampi kävelemään ja/tai tulee hyvin hitaasti ja rauhassa.

Onko blogia pitävällä samalla lailla tietty määrä sanottavaa ja kun se on sanottu, asia loppuu?

Luetut kirjat: lokakuu

Jälleen pelkkää listaa.

Enni Mustonen: Kukkia Piretille
Enni Mustonen: Nostovara
Enni Mustonen: Yksinäisten sydänten kerho
Jaana Taponen: Lalalandia
Liza Marklund: Turvapaikka
Alistair McLean: Pelko on aseeni
Eeva Nikoskelainen: Keltainen vaara
Taavi Soininvaara: Ebola-Helsinki
Jo Nesbo: Veitsi
Agatha Christie: Viisi pientä possua
Agatha Christie: Sininen juna
Agatha Christie: Kellot
Jarkko Sipilä: Syvälle haudattu
Jarkko Sipilä: Uhripeli
Leena Lehtolainen: Henkivartija
Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura (kesken)

Oma havainto: olenpa ehtinyt lukea paljon tässä kuussa.
Tosin Enni Mustoset oli yhtenä kirjana, jonka ahmaisin menemään. Jotkut muutkin noista sellaisia "en pysty laskemaan käsistäni ennen loppuratkaisua" joten näillä on menty.

Työputken päässä siintää aurinko

Otsikko on harhaanjohtava sikäli, että tasaisen harmaa lonkerokeli täällä on, mutta henkinen aurinko kyllä paistelee.

Ihan tällaisesta ruskasta ei ole enää tietoa.

Muutama pakkasyö ja lehdet putoilivat..... 

Jotenkin näiden värit on herkulliset auringossa.

Jokunen kerta on ehditty vähän sienestämäänkin. Henkilökohtaisesti en pidä mitenkään valtavasti suppilovahveron mausta. Olen ehkä kyllästynyt. Meillä on sitä syöty 15 vuotta ämpärikaupalla....
Mutta kiva sieni siitä, että niitä tulee tasaisen varmasti joka vuosi, ja ne kuivuvat äkkiä. Tänäkin syksynä laitoin isälleni mukaan ison säkillisen kuivattua, kun lähtivät etelän lämpöön talveksi. Siellä on kiva paistaa munakas tai jotain ja maustaa kotimaan herkuilla. Samoin jouluna tekevät sienimuhennuksen "jouluaterialle". Minähän teen vastaavan täällä kanttarelleista.  Hih!

Kun siitä keittiöremontista kirjoitin.....
No, olipa kerran sunnuntai. Oltiin juuri tuotu ämpärillinen suppiksia kotiin aamulenkiltä, juotiin rauhassa kahvia, ja sanoin: "voi että kun tää keittiö pitäis edes maalata ennen lakkiaisia...."
(Sivuhuomautus: meillä on keittiössä ollut sellainen boordinauha ehkä reilut 10 vuotta ja sen värit eivät ole enää sopineet verhoihin moneen vuoteen....)
Mieheni, joka on onneksi tyyppiä innostuu kohtuullisen äkkiä (kun on siis kuunnellut tätä puhetta aiheesta jo eräänkin tovin), totesi "no, jos juon tän kahvin ensin pois...." Ihana ominaisuus ihmisessä muuten! ♥

Joten kahvin jälkeen aloin tyhjentää kaappeja astioista, nostettiin ruokapöytä olkkariin ja sen päälle kaikki särkyvät. Viimeisenä sitten kaappitasot ja kylmälaitteet sivuun.
Tässä vaiheessa itsellä oli vielä mielessä, että no, jos ei remonttia niin ainakin kunnon siivous saadaan tehtyä.....

Tässä näkyy tuo vihreänsävyinen boordi vielä.

Mikä sen parempi, kuin aloittaa sunnuntaina, jolloin kaikki kaupat on kiinni. Mistään ei saa mitään tarvikkeita, mies on lähdössä yövuoroon illalla, minä taas päivätöissä kaikki päivät. Juuri meidän tapaista, ilman järjen häivääkään.... *nauraa*

Työnjohto tarkkana.

Onhan maalarinvalkoinen sentään oikeaa sävyä.

(Lattiassa olevat tahrat ovat tahroja...)

Maanantaina rautakauppa oli yhden maaliämpärin verran auki. Muutenhan meillä on kotona olemassa remonttitarvikkeet, niin ei se vaatinut kuin kaman siirtämistä ja pakkelia. Voi hyvä maailma mikä määrä reikiä olikin tuohon seinään ehditty näiden vuosien aikana iskeä.......
Mies oli nukkunut päivän, ja kun minä saavuin kotiin, oli jo ehtinyt repiä suurimman osan boordia pois. Käytin koirat lenkillä, hän otti loput boordista, ja sitten pakkeloitiin reikiä.

Tähän saumaan oli tietenkin hirveän huvittavaa saada viesti isoilta lapsilta, että "tulisimme isäinpäivänä syömään, oletteko kotona".... koska ruokapöytä ei varsinaisesti palvellut 8 ruokailijaa juuri tässä mallissa.

Jatkokertomuksen omaisesti: lisää seuraa.....

Remonttimietteitä/haaveita

Minä haluaisin "uuden keittiön". Tai siis.

Meillä on tehty keittiöremontti alunperin 1999 kun muutettiin. Silloin laitettiin kaikki. Sittemmin, ehkä 5-8 vuotta sitten piti vaihtaa liesi, ja halusin silloin upotettavan uunin sekä liesitason. Olen näihin hirmu tyytyväinen, mutta muu keittiö on edelleen siltä 90-luvulta ja alkaa olla aika kulahtanut.
Lisäksi vuosien varrella olemme ostaneet pari alakaappia (tai siis laatikostoa) lisää, ja niiden etuosien väri on pyökki, vaikka muu keittiö on valkoinen. (Syy tähän on hyvin proosallinen: alkuperäisten kaapien väri ei ole puhdas valkoinen ja täysin saman valkoisen löytäminen oli mahdotonta. Oli helpompi valita suoraan täysin muu väri.)

TämäKIN on asia, joka ottaa itseäni silmään, nyt kun annan sen osua silmiin joka kerta.
Niinpä niin. Päästä ajatus päähän ja sen poistaminen onkin järjettömän työlästä.

Tuo lieden takaseinän laminaattikin lähinnä ärsyttää.

Mainitsemattakaan liesituuletinta, jonka ainoa toimiva ominaisuus on kova ääni.

Se ei siis ime hittojakaan mitään käryä.

Suurin ongelma, mikä ei koske pelkästään keittiötä, vaan koko asuinkerrosta, on hyvin riutunut laminaattilattia. Olen joka tapauksessa jo melko kyllästynyt väriin pyökki, ja lisäksi talon liikkuminen/eläminen ja satunnaiset putoilevat asiat ovat tehneet lattiaan rumia jälkiä.

Saumat ovat eläneet.

Niiden korjaaminen olisi iso työ, eikä jäljen pysyvyyttä voi taata.

Satunnaiset painavat putoamiset näkyvät jälkinä lattiassa.

Keittiö- tai kylpyhuoneremontit ovat niitä, joissa rahaa palaa aivan tolkuttomasti.

Meillä tilannetta hankaloittaa (rahanpuute), että asuinkerros on yhtä ja samaa pintaa ilman väliovia. Listoilla on eri huoneet eritelty toisistaan, mutta laminaattia on joka huoneessa tasaisesti, ja se pitäisi siis vaihtaa aivan kaikkialle.

Ajatuskin siitä, että lähtisi roudaamaan kaikki huonekalut muualle lattian vaihtoa varten. Huh, hiki nousee jo ajatuksesta. (Toki jotain sen suuntaista tarvitsisi tehdä jokatapauksessa, mutta itsellä on mielessä vähän pienempi vaihtoehto....)

Luin pitkästä aikaa mitään blogeja. Tunnen itseni ihan luuseriksi, kun en ole kertakaikkiaan pystynyt/ehtinyt/kyennyt seuraamaan mitä teille kaikille kuuluu ja varsinkaan kommentoimaan kaikkea mitä haluaisin sanoa. Kollektiiviset pahoittelut teille kaikille!!!

Mutta yhtä kaikki. Luin siis Paluumuuttajan blogia, jossa he olivat maalanneet vanhan laminaatin!!

Sytyin idealle heti täysillä.

Tuollaisen voisi tehdä rauhallisesti huone kerrallaan. (Siis minäkin. Tyyppi kaikki-mulle-heti-nyt?)

Betolux-maalissa on varmasti useitakin sävyjä, joita voisin miettiä. Samalla laajensin ajatteluani sen verran, että miksei keittiön kaappien oviakin voisi maalata. Ne on muuten pinnoiltaan hyväkuntoiset, mutta kulahtaneet, osin ehkä vähän tahraiset ja ennen kaikkea olen kyllästynyt. Pohdin samantien myös sellaista pystyisikö noita keittiön kaappien ovien koristeuria täyttämään, jolloin kaikki pinnat olisivat suorat? Hmmmmm..... voi olla, että siinä tapauksessa lopputulos ei olisi siisti.

Menisikö tällainen sellaiseen hyväksyttävään toimintaan, jossa ei tule jätteitä, ei heitetä pois käyttökelpoista ja toisaalta saisin itselleni jotain uutta ja kivaa? Tässä olisi näppärästi talvi aikaa, koska luonnollisesti ensi kevään lakkiaiset (jotka toivottavasti saan järjestää) olisi se kohta elämässä kun olisi kiva esitellä uudistettu köökki! 

Asialla ei myöskään olisi aikataulusyistä nyt kiire, joten ehtisin pohtia värimaailmaa yhdessä ja erikseen sekä lattian että ehkä keittiön osalta.

Jos joku on tällaista tehnyt, olisin ikikiitollinen kaikista suosituksista, kokemuksista, käytännön järjestely-vinkeistä yms.

Uusi lelu

Instagramissa löytyy mahdoton määrä tosi hienoja kuvia hakusanalla glassball_photography.
Minähän tilasin tällaisen pikkupallon Kiinasta, kun halusin kokeilla.
Jonkunlaisen telineen se tarvitsisi. Käytin tässä nyt aurinkovarjon jalkaa.

Yllättävän vaikeaa se oli. Jos palloa pitää sormien välissä ja toisella kädellä kuvittelee zuumaavansa palloon, ei ainakaan mun kännykän kamera pysty sitä tarkentamaan riittävästi, vaan lopputulema on melkoista tuhrua.  (Mainittakoon, että kun kuvattava juttu on myös levoton ja sekava, tuskin siitä voi odottaa kovin kaksista kuvaa paikallaankaan....)

Suurennuslasimaisena se taas toimii hauskasti. Pitänee muistaa sijoittaa niin, ettei aurinko pääse paistamaan siihen ja sytytä koko torppaa....

Onpahan lelu.