Merellä

Usean vuoden ajan olemme puhuneet, että pitäisi ja pitäisi. Koskaan ei saatu aikaiseksi.
Mutta vihdoin joskus maalis-huhtikuussa mainos sattui silmään ja varattiin, nimittäin retki Bengtskärin majakalle.

Lauantaina kotona vihmoi vettä vaakatasossa. Koiralenkki aamulla oli mieltänostattava.... (NOT!)

Koirille oli sovittu hoitopaikka päiväksi, koska matkoineen päivä olisi niin pitkä, etten halunnut niiden istuvan jalat ristissä kotona.
Otimme koirien viemisen jälkeen vielä ystävät kyytiin ja suuntasimme kohti Kemiönsaaren reunaa Kasnäsia.

Kuten näkyy, Kasnäsissa oli jo kirkkaampaa. Vene suuntasi Rosalaan, jossa Viikinkikylä aterioineen (taivaallista!!!) ja rekvisiittoineen. Opas oli taitava puhumaan ja paikka tosi mielenkiintoinen. Harmi, ettei Rosala-Hiittinen saaristoa ehditty tutkimaan sen tarkemmin. Ehkä sinne voisi mennä yhteysaluksella joskus ja ottaa vaikka fillarin mukaan.

Rosalassa pysähdys oli tosiaan vain lounaan ja lyhyen kierroksen mittainen.
Kierroksella ehti kuitenkin mm. heittää kirvestä ja ampua jousipyssyllä. 😃  (Voi olla hyvä, että aikaa oli vähän, meinasi kilpailuhenki iskeytyä porukkaan....)

Rosalasta vene jatkoi avomerelle, kohti majakkasaarta.
Kotona ei todellakaan tullut mieleen laittaa aurinkorasvaa. Se olisi voinut olla nenän kohdalla vähän viisasta, mutta miten se nyt menikään: tämän aamun puna on huomisen bruna..... 

Saarella oli mielenkiintoinen historia.

250 porrasta ja parit tikapuut ylös.
Ja samat alas. 

14. portaalle on aikanaan pudotettu kranaatti, kun veli venäläinen hyökkäsi. 

Suomalaisilla oli tässä vaiheessa vain yksi kranaatti ja pudottivat sen tähän kuiluun. 

Tuolla portaalla näkyy edelleen kranaatin räjähdyksestä tulleet kolot.

Ja vihollinen poistui.

Tällä hetkellä saarella ei enää pesinyt muita kuin joutsenperhe.

Saarella pesii yli 5000 haahkaparia vuosittain. Haahkanpesiä on penkkien, pöytien ja muiden rakennelmien alla, lisäksi niitä varten on tehty metreittäin erillisiä pesäsuojia. 

Saarelle ei oteta koiria ollenkaan ennen kuin heinäkuun lopussa tästä syystä.

Kalliot olivat ihana sileät ja pyöreät. Majakassa oli upeita kuvia syksyn myrskyjen aikaan otettuna, samoin talven jään- ja lumenpeittämänä. 

Tuonnehan ei pääse rantautumaan, jos tuuli on liian kova. Itse asiassa me olimme vasta alle kymmenes retki tälle vuodelle, ja seuraavan päivän retki oli peruttu kovan tuulen vuoksi. Oppaat kertoivat, että ovat ehtineet tehdä runsaasti peruskorjauksia saarella tämän alkukesän aikana, koska turisteja ei ole ollut.

Majakkasaari on tätä nykyä Turun Yliopiston omistuksessa.

Paluumatkalla vähän ennen Kasnäsia alkoi tulla pilvisempää, mutta missään vaiheessa ei onneksi satanut. Olimme jo vähän nälkäisiä kaikesta meri-ilmasta, joten Dragsfjärdissä oleva suloinen Road Cafe Yttis kutsui pysähtymään pizzalle, joka totisesti kruunasi päivän. 

Jätimme ystävät kyydistä ja noukimme pojat. Koirilla oli ollut hyvä päivä, lenkkiä ja lepoa. Iltapalan jälkeen kaatuivat kotona unille, joten edes iltalenkkiä ei tarvinnut harkita.

Retken pituus oli 10:30 - 17, meiltä meni vielä reilu tunti matkoihin satamaan ja sieltä pois.

Oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Ja herätti taas kerran innostuksen harkita vuoden päästä Örön retkeä. Sinne voi nykyään mennä yhteysaluksilla niin, että maissa-oloaika on vähän pidempi kuin pari tuntia.

Samalla porukalla voi olla, että tässä on ensi kesälle suunnitelma.

Saaristossa

Minulla on vanha luokkakaveri, suoraan sieltä kivikaudelta eli ala- ja yläkoulusta. 
Hän lähti heti opiskelujen jälkeen töihin Saksaan ja arvatenkin löysi itselleen ihanan miehen ja jäi sille tielleen. Ovat olleet naimisissa Saksassa nyt hyvinkin sen 30+ vuotta. Emme siis tapaa useinkaan, mutta kirjoittelemme aika ajoin ja olemme suunnilleen perillä toistemme kuulumisista.

Kävin heillä syksyllä 2016. Tuolloin Marianne käytti minua useilla eri joulumarkkinoilla ja oli aivan ihanaa käydä heillä. Tänä vuonna oli meidän vuoromme tarjota heille vieraanvaraisuutta, vaikka he vähän pyristelivätkin alkuun vastaan.

Istutaan iltaa pienen purtavan äärellä meillä.

He lensivät Suomeen ja tulivat junalla meille. Kävin hakemassa rautatieasemalta ja suunnitellusti lähdimme seuraavana aamuna kierrokselle Turun saaristoon. 
Me Mariannen kanssa kävimme koulua Lappeenrannassa, hyvin eri puolella Suomea siis, joten Turun saaristo on heille sikäli vierasta maisemaa ja olivat kovin toivoneet jonain vuonna pääsevänsä sinne tutustumaan. Kun kuulin tästä, tarjouduin tietenkin paikallisoppaaksi, koska bussilla matkustaminen on vaan hirmuisen hankalaa niiden nihkeiden aikataulujen vuoksi. Ja saariston lautta-aikataulut yms voisi estää tutustumasta paikkoihin, kun pitäisi vahtia kelloa, että ehtii takaisin bussiin.

Aloitimme aamun tutustumalla Sauvon Karunan pieneen kivikirkkoon. Se on uskomattoman upealla paikalla meren rannalla, jotenkin tunnelmallinen ja kaunis pieni kirkko. Sisälle ei päästy, mutta olen aiemminkin lähettänyt tyttärelleni kuvan ehdotuksella "jos joskus menette naimisiin niin äidillä on hyvä idea hääpaikasta....." 😁  (Tytär arvostaa näitä vihjeitä todella.....)

Tuohon kirkkoon voisi saapua ja sieltä poistua esim. veneellä....  Rannassa on hyvä laituri ja siitä ei montaa askelta tulisi edes hääparille nousta kirkkoon.

Hautakivessä lukee "Iris Messner 1943-1985"

Tämä pronssinen tyttöpatsas on viehättävällä tavalla toteutettu. Tyttö katsoo kirkkoa kuin kaihoten. 

Karunan kirkko

Ajoimme Karunasta Paraisille ja kävimme nopeasti vilkaisemassa kalkkilouhoksen. Kuulin, että Talvivaara on monta kertaa suurempi kuin tämä Paraisten kaivos, joka sekin on sellainen, että kaivoksessa ajavat autot näyttävät leluilta. Syvyyttä lienee 150 metrin luokkaa enkä pysty käsittämään miten se voidaan joskus maisemoida, kun kaivostoiminta loppuu. Uimalaa siihen ei voi syvyyden vuoksi rakentaa.... toivottavasti.

Mutta nähtyäni sen jälleen ymmärrän erinomaisesti, miksi noita kaivoksia vastustetaan niin kovin. Onhan se aivan syntisen ruma. 

Paraisten kalkkilouhos

Paraisilta jatkoimme kohti saaristoa, pysähdyimme Sattmarkissa kävelemään pienen Robinson-luontopolun, jolla näki noin 50 eri sävyä vihreää. Luonto on käsittämättömän upea näin kesän alussa! 
Siitä ajoimme sitten kohti Nauvoa. Lautta olikin huomattavan suuri. Olimme nimittäin hyvin pitkässä jonossa ja ehdin sanoa, että taidamme joutua odottamaan seuraavaa lossia ruuhkasta johtuen. 
Mutta kissanvillat, me ja perässä tulevat 15 autoa mahdutettiin lauttaan heittämällä....

Nauvossa söimme L'Escalessa ja kävelimme pitkin Nauvon venesatamaa ja kävimme uimarannalla. Siellä oli kauniit kalliot, ihmisiä ottamassa aurinkoa ja paikka on niin kaunis.

Aina käy niin, että puoliso jää kuvasta, koska ottaa kuvaa....

Nauvossa kävimme kaupassa, jotta ystävät saivat ostettua vielä tuliaisia eli saaristolaisleipää. Pahus kun en tajunnut etukäteen leipoa, olisin voinut antaa parikin isoa limppua vietäväksi/syötäväksi.

Nauvosta jatkoimme vielä Korppoon suuntaan ja menimme seuraavalla lautalla yli. 
Korppoo oli vähäinen pettymys. Ensinnäkin tie kulki hyvin pitkälle metsien ja peltojen keskellä, merta ei nähnyt juurikaan. Korpoströmissä ei ollut oikeastaan mitään ja koska olimme jo syöneet, ei uusi ravintolakierroskaan houkutellut. 

Mutta olimme ilahtuneita siitä, että merivesi tuntui olevan kirkasta. Laiturin päässä näki yllättävän syvälle pohjaan, ja päätellen vieressä olevien "pikkupikku paattien" eli purjeveneiden koosta, syväystä oli varmasti kolmisen metriä....

Ajelimme rauhassa takaisinpäin suoraan Turkuun. Siellä he jäivät vielä hotelliin yöksi ja jatkoivat matkaa kohti Tamperetta ja siskon perheen luokse. 

Oli kyllä ihan mielettömän kivat pari päivää! Ihana saada juoruta rauhassa ja päästä kunnolla kärryille mitä ihmisille kuuluu. 

Luonnollisesti jäämme nyt pohtimaan olisiko se joulukuussa 2026 aika meidän harkita uutta joulumarkkinamatkaa, koska Moselin alueen viininviljelijät järjestävät jotain, jossa hekään eivät ole koskaan käyneet. Olisi kiva tehdä jotain yhdessä uudelleen.

Pohjoisessa, loma vol 1

Ei ole oikein kulkenut. Parikin aloitusta naputeltu, ja sitten päädytty poistamaan.
Tuntuu siltä, kuin "kaikki" olisivat nykyään vain somessa, joten kun kuulumiset on kertaalleen päivittänyt sinne, ketään ei kiinnosta. En nyt kuitenkaan vielä poista blogi-alustaa. Olkoon päiväkirjamaisena matkassa.

Me olimme ensimmäisellä lomalla. Tämä kesä on pätkitty pieniin ja vähän pidempiin pätkiin lomien suhteen. Pakon edessä. Koska työnantaja vaatii käyttämään tietyn määrän lomaa lomakaudella ja oma suunniteltu loma menee kauden yli.... onneksi oli joustavat työnantajat. Ei tarvinnut vääntää.

Jo viime syksynä sovittu reissu pohjoiseen ystäväperheen kanssa. Tuli niin kovin tarpeeseen.

Pakkaustetristä.

Perjantai-iltana auto junaan Pasilassa.

Hyvin valvottu yö takana (karmea meteli noissa vaunuissa) ja perillä Oulussa lauantaina.

Herätys oli vähän karu: juna hiljensi, laitoin valot ja kuiskasin miehelle "paljon kello on?" ja kun hän mainitsi sen olevan 8:01 (juna perillä 8:10), alkoi melkoinen show.....

Yöjunassa ei siis kuulutella seisakkeita eikä asemia, ja juna pysähtyy todella taajaan koko matkan. Verhot ovat loistavat pimentämään, joten hiukkaakaan päivänvaloa ei hyttiin tullut eikä voinut päätellä ajankohtaa. (Ei toki voisi muutenkaan, yöttömät yöt....)

(Juna toki pysähtyy Oulussa hyvinkin puoli tuntia, joten siinä ei ollut edes kiire. Mutta koirat olivat tässä vaiheessa pidättäneet jo sen 9 tuntia ja arvasin niillä olevan jo hätä pihalle....)

Auto kyydissä (boxi näkyy).
Ounasvaaralla pieni kävely, jotta pojat sai verrytellä ja piipahdettiin lintutornissa.

Ensimmäinen lenkki kävellen.

Äkäslompolo/Ylläs - mitä näitä nimiä nyt paikalle löytyy.
Viehättävä paikka, runsaasti patikkareittejä, rauhallinen paikka ilman mitään yökerhoelämää.

Asuimme mökissä, josta keskustaan autolla 3 km, kävellen toista reittiä saman verran. 

Keskellä skutsia mutta kuitenkin lähellä kaikkia palveluita.

Pirunkuru

Oli nimensä mukainen. Varsin pirullinen kiivetä, koska nuo rakan lohkareet tahtoivat lähteä luistamaan jalkojen alta ja aiheuttaa vyöryn. Jokaisen piti kavuta omaa reittiä. Koirat oli pakko päästää parissa kohtaa menemään irrallaan, koska niidenkin tassuista lähti pientä rakkaa valumaan ja aiheutti vaaratilanteen. Aivan hitonmoinen jumppa.

Jee, löysimme lunta.

Tunturin laella oli kota, jossa paistoimme välipalaa ja otimme todella ansaitut kahvit.

Tarkoitus ei ollut koko viikkoa pelkästään patikoida. Koirien takia sitä toki tuli väkisinkin, mutta esim. aamulenkit pystyin hoitamaan itsekseni kuten kotonakin niin, että muut saivat nukkua vielä sen 30-40 minuuttia pidempään ennen kuin karvaiset kaverit olivat joka paikassa hösäämässä.

Läskipyörät oli pakko vuokrata. Se oli selvää jo alusta lähtien ja Äkäslompolon Sport Shopin nuoret myyjät hoitivat homman niin tyylikkäästi, että jätimme heille erinomaisen ja kiitollisuutta tihkuvan arvostelun. Olimme vuokraamassa fillareita, kun paikalle osui perhe, joka oli tehnyt varauksen netistä jo etukäteen. Heillä oli alakouluikäinen natiainen, ja se, miten tämä tuleva fillaristi koulutettiin itselleen uudenlaiseen pyörään olisi ollut videoimisen arvoinen. Myyjä tiesi miten työ tehdään ja hoiti sen loistavasti. Oli ilo katsoa kun tämä pieni ihminen aloitti sähköfillarilla ympäri pihaa leveä hymy huulillaan.

Meillä on porukalla ollut periaate: se, joka on päivän päätteeksi puhtain, hoitaa tiskit. Tämä kerrottiin myös tuolle natiaiselle, ja hän nauroi ääneen vedellessään pihalla olleen lätäkön läpi pariin kertaan niin, että kura roiskui. Vanhempansa nauroivat ja sanoivat, että taitaa muistaa tämän kaikkein pisimpään koko lomasta.

Meillä meni kaikkien vaatteet pyykkiin kumpanakin pyöräilypäivänä, koska reiteillä sitä kuraa riitti. Ei tarvinnut varta vasten ajaa lätäkköön, lätäkkö oli ainoa, mistä pääsi eteenpäin eikä läskeissä ole lokareita..... 

Aamulenkillä ennen päivän urakkaa

Taisin rakastua. Taas.

Tunturin S-koon läski oli parempi ajettavuudeltaan kuin oma.

Saatan (taas kerran) harkita tuon nykyisen fillarin myymistä ja sittenkin tuon läskin hankkimista.

Epäilen, ja tämä täytyisi vaan todistaa, että uskaltaisin ajaa läskillä läpi vuoden, koska tuo iso rengas suorastaan imeytyy asfalttiin, joten se olisi talvellakin tukevampi kuin ohuempi rengas.

Viiden hengen porukassa voisi sattua ja tapahtua, mutta selvittiin yllättävän pienin vaurioin. Allekirjoittanut tömäytti läskin suoraan päin mäntyä - kirjaimellisesti. Tilanteessa katsoin siis sivulle maisemaa ja ehdin havaita, että vauhtia on ja puu lähestyy. Joku alitajuinen vinkki oli, että älä käännä tankoa koska silloin jää nakit väliin. Niin poksahti. 

Paikallaolijat kertoivat, että myös kypärä napsahti vähän runkoon, itse koin sen niin, että putosin fillarin satulan ja tangon väliin seisomaan eikä mihinkään sattunut. Jälkeenpäin tosin vasen polvi oli sen verran sinertävä (nyt jo keltainen), että johonkin se on osunut. Poljin tai eturenkaan osa. Mitäpä väliä sillä.

Läskin paras puoli: blondi voi pyrkiä kiipeämään sillä puuhun, mutta läski suojaa vahingoilta. 😁

Varkaankurun alajuoksua läheltä Kesänkijärveä

Aamulenkin maisemaa seuraavana aamuna Kesänkijärven ympäri -kierroksella.

Kuerlinkat

Kerrankin asianmukaisella korkeudella katukyltti. 

Suomen muotoisen pilven alla järven rannalla

Porukan teini hoksasi kysyä etukäteen, voisimmeko käydä Neitokaisella. Kukaan ei edes muistanut sen olevan ihan lähietäisyydellä, joten drone mukaan ja sinne.

Harmittavaisen soista maastoa ja maaston märkyydestä johtuen emme pystyneet paljon Turusta Ouluun ulottuvaa vyöhykettä kauemmas kävellen menemään. Koirat sen sijaan polskivat menemään Turun rannikolla ihan huolella.... 

Jounin kaupan poro

Me olimme tilanneet Rovaniemen Prismaan valmiiksi kerätyt (perus)ruuat jo etukäteen ja noukimme ne mennessä kyytiin. Päätös oli aivan mainio, koska pakko sanoa, että tuo paljon kehuttu Jounin kauppa tuotti melkoisen pettymyksen. Oli kuin vanhassa Neuvostoliitossa, jossa hyllyt ovat tyhjänä ja esim. lomaviikon torstaina emme saaneet enää leipää koska sitä ei ollut. Kotimatkalla lauantaina tuli sitten useampikin Keskon rekka ylöspäin vastaan, lienee siis kuormapäivä.

Mutta vaikkei sesonki nyt ihan parhaillaan olekaan päällä, luulisi paikallistenkin haluavan jotain ruokia ostaa. Mekin etsimme kuitenkin vain peruselintarvikkeita.

 

Rauhallinen ja kaunis viimeinen ilta.

Viimeisen aamun aamulenkiltä hyvästit järvelle ja vielä yksi kuva kylteistä. 

Aika moni noista reiteistä tuli kuljettua ja ikävä jäi.

Kaikkensa antaneet.

85 km tassuissa viikon aikana.

Varkaankurun putous

Suomessa on mahdottoman kauniita paikkoja. Joka kerta kotimatkalla mietin, että osa sydäntä jäi taas tunturiin, niin nytkin. 

Kaukana se vaan on. Onneksi meillä on kaksi kuskia niin pystyttiin vaihtamaan. Silti kahden hyvin lyhyen pit stopin taktiikalla puhdasta ajoaikaa meni hyvinkin 13,5 tuntia, lähemmäs 14 itse asiassa.

Kotiin oli kiva päästä. Oma sänky on mukava ja uni tuli kutsumatta. 

Nyt jaksaa taas tovin, ennen seuraavaa pätkää.

Keväämpää

Tässä jo kertaalleen oli fiilis, että keväthän tuli ihanan ajoissa.... mutta toki tälle sateelle oli paikkansa myös. Olisin ehkä suonut sitä joskus toiste kuin pääsiäisviikonloppuun, mutta onhan meillä sentään katto pään päällä.

Yksi perunaerä piti istuttaa niin sanotusti ämpäriin.

Koska kypsää on saatava heinäkuun lopulla...

Onneksi koirille on hankittu kaksi ammetta. Toinen jouti hyvin.

Taloon tuli myös vene...

Tosiaan, viime kesänä mainitsin jossain sivulauseessa, että voisi olla hauskaa, jos pihassa olisi vene. Istutuksia varten, vanha ravistunut puuvene.

Minulta salaa mies ja sen työkaveri ovat talven aikana kytänneet Toria ja etsineet venettä huonolla menestyksellä. Sitten edellisviikolla mies istuu kahvilla ja älähtää jotain, säntää pihalle soittamaan ja tulee kohta myhäillen takaisin. Minä elävänä kysymysmerkkinä.

Lauantaina olin lähdössä koulutusristeilylle ja mies pakkasi itsensä ja työkaverinsa peräkärryineen autoon ja lähtivät ajamaan kohti Akaata, koska siellä oli myynnissä "salaattipaatti". 

Vitsi tässä on se, että olivat kumpikin etsineet Torista venettä osastolta "veneet" (mikä on jotenkin loogistakin....) mutta tämä löytyi osastolta "puutarha" ja oli tosiaan nimikkeellä Salaattipaatti. Ei ihme, ettei osunut hakuhaarukkaan aikaisemmin. Oli kuitenkin ollut myynnissä jo syksystä lähtien.

Kun minä sitten pääsin illalla kotiin, pihassa oli todentotta venho. Ja mikä paatti: siinä on salaojitus tehtynä pohjalle, oikein vartavasten tällaista tarkoitusta varten tehty. Ai että!!

Siirrettiin se vähän toiseen kohtaan, lapettiin pohjalle haketta salaojaa helpottamaan, lisättiin kuorma multaa, ja kuoppasin jo ensimmäiset perunat siihenkin. 

Oletan, ettei perennat kestä, multatila on kuitenkin niin matala. Mutta kasveille, kesäkukille jne. 

Samalla reissulla poikkesivat Bauhausissa, josta hakivat laudelankkua. Meillä siis nyt sauna vol 3. Ja tämä jää viimeiseksi kerraksi, kun tätä saunaa tarvitsee rempata. 

Nuo lankut ei hötky eikä heilu, nyt on jalkatila sen 10 cm korkeammalla kuin alunperin, jotta varpailla ei ole kylmä talvellakaan, ja toisaalta kolmen lankun levyinen ylälaude on mahtavan kokoinen. Tällainen hukkapätkä, kuin allekirjoittanut, pystyy pitämään jalat suorana jopa tuossa keskellä. Päädyissä on kuitenkin molemmille vielä erilliset jatkeet ja koiratkin mahtuvat vaikka poikittain.

Miehen talviloma osui viikkoa ennen pääsiäistä, joten ehti viikon aikana purkaa ja rakentaa saunan uusiksi. 

Minun loma alkoi vasta pääsiäisen jälkeen. Emme saaneet yhteistä lomaa, koska työnantajat tekevät päätöksensä eri tahdissa, mutta ei tässä todennäköisesti olisi mihinkään mentykään vaikka loma olisi ollutkin samaan aikaan. Perjantaina kävi tyttären perhe syömässä ja viihtymässä. Se oli onneksi kaunis ja lämmin päivä, pystyttiin olemaan pihalla ja nauttimaan tenavien toheloinnista pitkin nurmikkoa. 

Pääsiäisjuustokakkua

Sovitusti olin oman TK:n vuodeosastolla keikalla lauantaina, sunnuntaina tuli sitten ystävät kylään. Ihanaa seurustelua, naurua, saunomista, syömistä, pelejä ja yhdessä viihtymistä. Edellisistä treffeistä oli jo taas hulahtanut kauan, mutta niin juttu jatkui, kuin välissä olisi ollut viikko.
Maanantaina tuli hälytyskutsu vielä vuodeosastolle, mutta lykkäsin aloitusta sen verran myöhään, etten lähtenyt kesken vieraiden olemisen. 

Hauska ilta töissä tuolloinkin: niitä alkuperäisiä hommia lääkkeineen kaikkineen, ja myönnettäköön, että kun eräs kanyyli oli pielessä, oli hetkellisesti sellainen olo, että huh huh.... tästä on kyllä aikaa.

Eilinen ja tänään sitten ihan vaan vapaalla. Eilen kävi vanha työkaveri puolisoineen kahvilla, koska heidän piti perata omasta pihastaan perennoja, ja meillä on aina vaan tilaa kasveille pihassa.

Lettukestit, koska olin hamstrannut hulluja määriä maitoa jonkun aivopierun seurauksena.

Huomenna ja perjantaina menen keikkahommiin aamuiksi, nämä sovittu jo monta viikkoa sitten. Ehdin kuitenkin koirat lenkittää normisti aamulla, samoin illalla... eipä täällä kukaan ihmisiä päivän aikana sinänsä kaipaa.

Merlin-Murmeli löysi viime viikolla jonkun kalmanhajuisen jutun kompostikasasta. Tyhjennettiin siis toista kompostoria saadaksemme levitettyä multaa sen pohjalta. No, osa päällimmäisistä ei ollut ihan niin kompostoitunut vielä, että ne jätettiin kottikärryyn. Ryökälehän kävi penkomassa ja kiisi sisälle, suoraan sohvalle (minne sitten?) ja sieltä sitten kannettiin se jokin takaisin ulos.... 

Koiralle olisin mieluusti syöttänyt vaikka Terva-Leijonaa, sen verran karmealle sen henki haisi episodin jälkeen... 😖

Apteekkireissukin tehty. Kontrollit otettiin ja tulokset miellyttivät: kokonaisrasvan taso on laskenut yli numeron, ne "huonot" ja "hyvät" vaihtaneet paikkaansa numeroissa, joten saan jatkaa pikkupikku pillerin kanssa. Elämäntavat tässä rinnalla niin mahdollisesti ei tarvitse siirtyä tuhdimpaan moneen aikaan.

Ystävämme on alkuperäiseltä koulutukseltaan ravintolakokki. (Sivulauseena: tiedän pari muutakin kokkia, jotka eivät ole sitä työtä tehneet koulutuksen jälkeen... mikähän senkin ammatin työajoissa ja -oloissa on sellaista, ettei napostele...)

Hän tekee aivan valtavan taivaallisen hyvää marinoitua sipulia. Pyysin tekemään meille pari purkkia, vien toisen isän jääkaappiin, kun palaavat Suomeen ensi viikolla ja toisen popsimme itse. Menee lähes minkä tahansa lisukkeena ja on pehmeää ja hyvää.

Ostin sipulit ja annoin purkit. Sen verran paljon sipulia oli, että saivat itselleenkin pari purkkia. 

Ensi viikonloppuna starttaa koirakokeet. Toukokuun viikonloput on yhtä vaille varattuja, kesäkuun eka viikko ollaan ihanasti lomalla.

Superkivaa, että kesä tulee!! 

Maaliskuu, kevätkuukausi

Edellisessä postauksessa mainitsin mustarastaan. Meidän aamulenkkireitin varrella olevassa metsässä on jotain lintuja. Tarvitsee selvittää mikä se on, joka huutelee. Niitä on useampi, ja aamuisin metsästävät (ilmeisesti), ja huutelevat toisilleen melko korkealla äänellä. Olen luullut sitä pöllöksi, mutta kuunnteltuani pöllöjen ääniä, ei ole mikään niistä. Jäinkin pohtimaan onko niiden soidinääni eri kuin esim. metsästysääni? Nimittäin luontosivustot tarjosivat soidinääniä... 
No, oli mikä oli, niin kiva ääni sillä kuitenkin on.

Tällä viikolla saunaan mennessä illalla kuului ilmiselvä "Hu-huu" muutaman kerran matalasti. Tiedän, että metsästä on verkotettu ja rengastettu sarvipöllö, jonka äänivalikoimaan tuokin ääni kuuluu. Tosin myös huuhkajia on tässä lähimetsissä nähty.

Aamulenkiltä palatessa aurinko nousee jo, 

tämä siis aamulla 6:05

Jokin lintu siis laulelee meille alkumatkan metsästä ja mustarastas aloittaa toisen tien toisesta metsästä. 😀 Erityisesti mustarastaan livertely saa minut aamuisin tosi iloiseksi. Siinä äänessä on jotain kodikasta ja valoisaa. Kevään ääni.

Maaliskuun alussa vietimme miehen kanssa molemmat syntymäpäivää, olemme peräkkäisinä päivinä syntyneitä, joten menee kertarysäyksellä. Ei mitään tasavuosia, ei mitään varsinaista juhlittavaa. Mutta hyvät kahvit keitettiin ja vähän pullankyrsääkin oli tarjolla.  Mies taas yllätti iloisesti:

Kukkia ja palapeli omasta kuvasta.

Siinä on kolmihäntäneuvottelu meneillään...

Koska talvi on ollut vähintäänkin outo ilmaston suhteen, pääsin aloittamaan fillarikauden maaliskuussa. Toki pyöräilen ajoradalla, koska niistä osa on jo harjattu. Pyörätiet ovat edelleen kuin pienen kivilouhimon vuosituotannon esitteinä. Hymy on kuitenkin ollut herkässä siitä lähtien, kun pyörällä on töihin päässyt. Tänään (to 13.3.) jäi fillaripäivä väliin, koska aamulla oli 10cm loskalunta tiellä ja töissä piti odottaman iso pussillinen tölkkejä ja pulloja palautettavaksi.... Nooh, ne olikin nokkela siivooja napannut mukaansa illalla, vaikka ovat meidän työpaikan kioskin palautusrahoja. 

Mitä tästä opimme? (Emme yhtään mitään...) Että laita aina lappu päälle, kun jätät jotain/mitä tahansa jonnekin odottamaan huomista päivää....

Hymy oli herkässä potta päässä.

Meillä on fysioterapeuttien kuntosali talossa ja sitä saa käyttää virka-ajan ulkopuolella. Otin nyt kännykkään ohjelman ja olen käynyt pari viikkoa kolmesti viikossa reuhomassa rautaa. Kädet on kuin riisipussit, ei tietoakaan mistään lihaksista, mutta tuntuu hyvältä tehdä jotain ja väsymys on sellaista terveellistä ja hyvän tuntuista. 

Kuntosalista tulee hyvä mieli ja ehkäpä esim. selkälihakset pysyvät sillä lailla kunnossa. Muutama kollega on siellä aktiivisesti myös, joten saadaan purkaa rautaa nostamalla työjuttuja toisillemme ja henkisestikin tekee hyvää.
Pyöräily ottaa vähän hartioihin näin alkuun. Huomaan jälleen hakevani sitä hyvää ajoasentoa. Ahteri ainakin otti koville ensimmäisillä ajoilla.... 😄

Stressi töissä ei ainakaan vähentynyt kun meillä alkoi uusi potilastietojärjestelmä, joka on suunniteltu varaston hallintaan. Tokihan se terveydenhuollon tarpeisiin taipuu.... (NOT!!)

Mutta, näillä mennään mitä on annettu.

Viikonloppuna juotiin ensimmäiset pihakahvit. Hämmästyin suuresti, kun kukkalaatikossa oli jo krookuksen kukkia pari....

Terveystietoja en jaa sen enempää, mutta totean lyhyesti, että reilun vuoden olen tsempannut ja pyrkinyt oikeanlaisiin rasvoihin jne, mutta päätin tammikuussa vihdoin suostua lääkärin suositukseen ja aloittaa kolesterolilääkityksen. Benecol-jutut tekivät ihan hyvää alkuun, mutta niiden hinta on kallis eikä näköjään toimineet kaksisesti enää vuoden jälkeen.
Ainakin alku on sujunut yhteistyössä. Pieni annos eikä mitään ongelmia. Uskon päätyväni tuplaamaan annoksen kontrolliverikokeiden jälkeen ja se on OK. Mieluummin pilleri päivässä kuin infarktia kokeilemaan, kun perheessä rasvavikaa on. Sukutausta on vahva ja isäni iloisesti kuittasi "rakkaani, sähän olet suunnilleen 15 vuotta myöhässä tässä jo" kun kerroin aloittavani statiinin. Eli kiitti, iskä, kannustavaa.... 😃

Edelleen tarvinnee seurailla mitä ja miten suuhunsa laittaa. Ei se pilleri ihmeitä tee.

Iltojen auringonlaskut ovat toinen toistaan kauniimpia.

Ihan pian suurin loiste osuu tuohon sunttiin, 

eli näkymä on suoraan meidän pihaan. ♥ 

Maaliskuun harrastuksiin ja hupeihin kuuluu ensikokeilu baletin maailmassa. Vanha tuttumme koirapiireistä on tehnyt elämäntyönsä Helsingin kaupunginoopperassa, laulanut siis. No, satuin näkemään jonkinlaisen jutun oopperan baletista ja saimme heidän kauttaan erittäin edulliset liput, joten lähdemme tutustumaan moiseen kulttuuriin. Jännittävää!

Aurinko näyttäytyi jälleen tänään parin päivän pöperö-kelin jälkeen. Lumi vähän harmitti sikäli, että nyt on taas paikka paikoin tosi liukkaita kohtia omalla tiellä, joten kaksirenkainen jää toistaiseksi tauolle. Luunmurtuma ei houkuttele.

Ihanaa keväänjatkoa!