Lakkiaiset

Koska neljäs heinäkuuta ja mahdollisuus juhlia tyttären lakkiaisia, pistettiin sitten vähän överimmät juhlat....

Jälkiviisaana: lakkiaisten ajankohtaa voisi aivan hyvin vaihdella näin. Miksi kaikkien pitäisi juhlia samana päivänä? Nytkin Ipanan luokkakaveri ja kaveri eka-luokasta lähtien, pääsi mukaan, ja hänen juhlat ovat sitten elokuussa, jolloin me pääsemme sinne juhlimaan.

Sitäpaitsi tämä oli ajankohtana todella hyvä ja toimiva. Ihmiset ovat vapaalla ja hyvällä kesäfiiliksellä. Eikä tarvitse stressata siitä toukokuun säästä, mistä ei ikinä tiedä.

Kahvipöytää katettuna valmiiksi

Ihana Ipana!! 

Juhlakalu

Koska kuulun Perniön VPK-naisiin, kysyin jo varhain keväällä, saisinko käyttää tuota VPK:n taloa (ent. nuorisoseuran talo) juhlapaikkana. Olen kaikki aiemmat juhlat järjestänyt aina kotona, mutta meillä ongelmaksi tulee, ettei istumapaikkoja ruokailua varten ole riittävästi, keli voi olla sellainen, ettei pihalle voi mennä, ja sitten nuo kaksi koiraa jaloissa....

On aina turhauttavaa komentaa koiria pois ihmisten lautasilta, koska sohvapöydällä syöminen on kuin tunkisi lautasen tahallaan niiden pään korkeudelle.

Sain samalla otettua muutamia mainoskuvia, joita palopäällikkö saa käyttää jatkossa mainonnassaan. Talolla on tehty talven aikana valtava remontti ja se oli saatu aivan mielettömän kivaksi. Täysi ravintolakeittiö varmisti henkilökunnan tyytyväisyyden. Jään ikuisiksi ajoiksi kiitollisuudenvelkaan ihanalle ystävälläeni, joka tyttärineen tuli keittiöorjiksi. Pusuja Sanna!!!

Myös ruokapöydässä ilmapallot

Tilasin jo syksyn puolella kiinalaisesta verkkokaupasta rekvisiittaa ja täytyy myöntää, että homma vedettiin aivan yli. Siis niin jenkkiläisittäin överiksi kuin pystyy, ja sikäli oli hirveän hauskaa juhlia nimenomaan neljäs heinäkuuta....

Alunperin Ipanan piti lähteä Jenkkilään kuun lopulla, mutta rajat ovat vielä kiinni ja lennot peruttu. Omalla tavallaan harmi, mutta korona-tilanteesta johtuen olen tyytyväinen.

Sinne voi mennä, kun riski sairastumiseen on pienempi, tai sitten täytyy tyytyä jäämään Eurooppaan. 

Silmäteräni! ♥♥♥

S-ilmapallo puhkesi puhaltaessa.

Ei paljon haitannut.

Oli pirteät ja kivat juhlat. Ihmisiä oli sopivasti, ruoka oli hyvää ja se riitti, ja kuten sanottua, keittiössä toimiminen oli helppoa kuin mikä. Pian neljän jälkeen oltiin jo valmiit ja siivottu.

Toin pöytäliinat kotiin pyykkiin ja jätin Talon jääkaappiin vähän palomiehille maistiaisia..... menevät sinne kuitenkin jatkamaan hommia taas.

Hajanaisia ajatelmia matkan varrelta

Jotain jäi hampaankoloon tuosta kesäkuun reissusta pohjoiseen. Tai koloon ja koloon, mutta joitain ajatuksia....

Suomi on hieno maa ja meillä on täällä ihan valtavan hienoja paikkoja.
Aivan suotta hingutaan ulkomaille tai varsinkin todetaan, että kotimaan matkailu on niin kallista, että on kivempi lähteä Kanarialle. (Ja kyllä, tunnen omassatunnossani pistoksen, olenhan itsekin ollut tätä mieltä ja reissannut paljon muualla....)
Se on helppo unohtaa ne tonnin lentoliput, kun Thaimaassa on törkeän halpaa elää se pari viikkoa.

Näin ei-talvilajien harrastajana olen itsekin taas tulevana talvena sitä mieltä, että missä mun aurinkoloma.
Sitä on mahdollista tiedostaa asia ja silti toimia väärin. (Eipä tarvitse kuin katsoa peiliin ja todeta, että rakas, sinä olet pullukka, vaikka takuulla tiedän miten söisin oikein....)
Suomi on takuulla talvellakin hieno. Ja joskus vielä haluan päästä pohjoiseen toteamaan itse sen oikean kaamoksen. Niin moni on kertonut, että kaamos on ihan jotain muuta kuin räntäpaskakeli täällä, missä masentuu vartissa sitä katsottuaan.
Ainakin Sallatunturissa oli erikseen ihan tehtyjä kävelyreittejä myös koiria varten, koiraladuista puhumattakaan. Sikäli voisi olla mielenkiintoista.
Eikähän sitä tiedä, kai täti-ihminen voisi opetella hiihtämäänkin.....

Peltipoliiseja ei edes yritetä laittaa paikkoihin, joissa ne lisäisivät liikenneturvallisuutta. Ne on puhtaasti keino rahastaa.
Esim. vitostiellä oli lukuisia paikkoja, joissa ajetaan ikäänkuin ylämäkeen pienen töppäreen päälle. Juuri töppäreen laskevalla puolella nopeus putoaa 100 -> 80 ja siitä 50 metrin päässä on luonnollisesti kottaraispönttö kytiksellä.
Kyllä oli harvassa paikat, joissa näit hyvissä ajoin nopeusrajoituksen laskevan, jolloin voi rauhassa nostaa jalan kaasulta ja antaa vauhdin valua hiljaksiin sovittuun (siinä merkin kohdalla), ja näin ollen ajaa tasaisesti ja rauhassa. Ei, kyllä enimmäkseen joutui aina tallaamaan jarrulle, mistä tulee jonossa ajettaessa harvinaisen ärsyttävä efekti, kun jonon viimeinen jarruttelee jo satoja metrejä ennen....

Aika moni on ilmeisesti saanut ajokorttinsa aikana, jolloin taustapeiliä ei vielä ollut. Tai sitten se on vähän kuin Bemarin vilkut, toimimaton.....
Kun moottoritiellä roilottaa menemään 120 km/h, on jokseenkin keljua jäädä jonkun perään vasemmalla kaistalla niin, että joutuu jarruttamaan, koska 110 km/h on tälle menijälle sopiva vauhti. Ylipäänsä totesin, että liikenteessä on nimenomaan loma-aikana oltava hyvin skarppina siksikin, että tien päällä on vaikka minkälaista menijää.

Sanottakoon tässä kohtaa, että nämä liikennehavainnot poikivat nimenomaan kotimatkalla, kun oli jo olevinaan kiire. En polttanut hermojani tai lähtenyt ohittelemaan vaarallisesti, kunhan totesin, että tämä on nyt näköjään tätä.
Samaan syssyyn voitaneen todeta, että toivottavasti en enää koskaan joudu ajamaan valtatietä 25 matkalla Lohja-Hyvinkää. Siinä on maailman tylsin tunti/vajaa 100 km.

Jotkut saa asua sellaisissa paikoissa kuten Hyrynsalmi, Kuopio tai Mikkeli. Siis koko ajan paikassa, missä kaupunkia ympäröi järvi tai järveä kaupunki.
Aivan mielettömän hienoja paikkakuntia. Hyvällä tavalla kävi ihan kateeksi.
Käveltiin Kuopiossa illalla vähän ja siellä täällä kaupungin puistoissa ja rannoilla oli porukoita piknikillä, lapset ui vielä illan suussa, uimarantoja oli joka paikassa. Voisin harkita muuttoa tuonne ihan vaan näiden muutamien hellepäivien vuoksi, jolloin voisin minäkin lähteä viltille syömään pientä evästä ja skoolaamaan ystävien kanssa.

Siinä missä pohjoisessa pidettiin luukut kiinni sääskien vuoksi, täällä ei voi nukkua mikään raollaan, koska ainakin täällä jatkuva kumin polttaminen ja muu päristely pitää takuulla hereillä läpi vuorokauden.
Heti ensimmäisenä iltana kotona sen huomasi ihan erikoisesti. Kun takaovi oli auki, sellainen jatkuva ulvonta ja mekkala kuului ihan taukoamatta. Kaipa jonkun isä sitten nekin renkaat ja bensat maksaa.... Lapissa oli niin kiitollisen hiljaista ja rauhallista. Sielu lepäsi.

Toisaalta tällä ei tarvinnut iltalenkillä metsässäkään huitoa yhtään.
Tokihan kärpäsiä pörrää täälläkin, ja varmasti joku hyttynenkin, mutta sellaista infernaalista hyökyä päällä ei tullut.
En tiedä miten ihoystävällisiä nuo nykyajan Offit on. Ei niistä ainakaan hyttysiin merkittävää tehoa ollut, ja uskon, että EU-säädökset on tehneet niistä pitkälle tehottomampia kuin vaikka 90-luvulla.

Thermacell on aivan oiva ostos ja kannattava kaveri.
Se ON myrkkyä, joten aivan huolettomasti sitä ei käytetä. Mutta taukopaikoilla se rauhoittaa ihan sen lähiympäristön sen verran, että pystyy syömään ja juomaan ilman, että nauttii samalla elävää ravintoa...
Meillä se pidettiin aina hyvän matkan päässä eväistä ja koirasta. Itsestäkin tietenkin.
Sen paras puoli on se, että se haihduttaa myrkkyä, mistä syystä hyttyset välttelee aluetta, jolla se haisee. Se ei siis tapa niitä, jotka sen ilmatilaan osuvat. Eli lintujen ruokaa riittää silti, vaikka ihminen tekee olonsa mukavaksi sen avulla.

Patikkaa Sallassa

Jälkijunassa: hyvää juhannusta!!  Tästä lähdettiin: edellisenä päivänä iltakävely, jossa otin kuvan elämäni miehistä.

Aaton painoin töissä pitkää päivää muina smurffeina eli 7-20:30.

Kävi sillä lailla uskomaton tuuri, että meillä oli kiitettävän hiljaista ja pitkän päivän lisäksi iltavuorossa oli sairaanhoitaja normaalissa iltavuorossa.

Oltiin tehty kaikki tarvittavat toimet jo 19:30 mennessä ja hän sanoi, että "mitä sinä täällä enää roikut kun lomakin alkaa, lähde menemään."

Kerrankin ei tarvinnut toiste käskeä.

Kello herätti sitten 02:15, auto oli pakattu jo illalla valmiiksi ja muutaman tunnin olin siinä torkkunut.

Turha puhua minulle yöttömästä yöstä, täällä ainakin on ihan pimeää kahdelta!

02:30 oltiin portista ulkona ja vajaa 10 kilsan jälkeen totesin "en sitten pakannut muuten hupparia tai muutakaan pitkähihaista mukaan...."  

Yhteen ääneen totesimme, että eiköhän niitä kauppoja ole matkan varrella jos tarve tulee....

Ihanaa ihanammat ihmiset matkan varrella toivottivat meidät tervetulleeksi juhannuspäivän aamuna 6:20 kahville ja voikkarille. Hyvin toivottu pissatauko.

Kahvin avulla jaksoi hyvin.

Kajaanin ABC:llä pysähdyimme tankkaamaan. Sitä edelsi kohtuullisen jännittävät 65 km, koska bensavalo syttyi ja en ole koskaan ajanut tankkia noin tyhjäksi. (Toisessa samanlaisessa autossa bensavalo syttyy niin, että tietokone näyttää vielä olevan 180 km varaa ajella. Mutta mistä näistä tietää.)
Matkan varrella ei ollut luonnollisesti yhtään ainutta huoltoasemaa ennen tuota ABCia.

Vaan sinne päästiin.

Tankkasin siellä itselleni tuollaisen kuvan tölkin ja voi hyvä maailma mitä sontaa ihmisille saadaankaan myydä kofeiinintarpeeseen!! JÄRKYTTÄVÄÄ PASKAA!

Tulipa kerralla kolme ostosta: ensimmäinen, viimeinen ja ainoa.  Mieli ei tehnyt yhtään kahvia mutta sen verran väsytti, että oli pakko kokeilla jotain energiaa....

(Ja meillä näitä juo porukka töissä ruokajuomana!!! En käsitä!)

Perillä Sallatunturissa joskus klo 16 paikkeilla. 

Sitä edelsi hyvin ripeä pysähdys Kuusamossa, jossa jouduimme toteamaan, että eläinkauppa ei ole juhannuspäivänä auki (asia, jonka olisi voinut tarkistaa netistä....) vaan koiralle pitää keksiä sapuskaa jostain muualta. (Kun koira syö siis raakaruokaa, ei ole ihan niin yksinkertaista ottaa vaan jotain pussia. Onneksi tavan ruokakaupat myy nykyään hyvin noita raakaruokia pakasteesta.) 

Ajoimme siis tunturista ohi Sallaan ruokakauppaan ja takaisin.

Tuntui kyllä taivaalliselta päästä perille. On se sellainen 12 tunnin ajo ja tauot päälle.

Ensimmäisenä iltana ajateltiin tehdä vaan pieni iltahyppely vähän vertyäksemme, ja päädyimme kävelemään Poropuistoon ja sieltä takaisin - vaatimaton kymppi....

Ajoissa nukkumaan ja koko sakki nukkuikin kuin tukit.

Aamu valkeni upeana. Meillä on nyt kahtena vuonna käynyt mieletön tuuri näiden säiden suhteen.

Pakkasimme reput ja otimme suuntiman kahden tunturin ympäri -lenkille.

Aikaa oli koko päivä.

Reissukaverit

Pahaojan kurulla ensimmäinen kunnon tauko: sissimuonaa eli kuiva-ainepussiin kuumaa vettä termarista ja 8 minuutin odottelu. Yllättävän hyvää, vaikka luonnollisesti vähän puuromaista. Riittävän ravitsevaa kuitenkin.

Hyvinkin tunnin breikki ennen seuraavaa etappia.

Loppumatkasta emme  pysähtyneet erikoisemmin. Juuri alakuvan pitkosten jälkeen noustaan tuohon nyppylän päälle ja siellä on laavu. Siinä joimme loput vedet ja minä piipahdin huussissa. 

Tuolla oli kaikki paikat todella siistit, ei roskia eikä ylimääräisiä mitään. Vessat oli siistit ja ehjät ja jokaisessa isot säkit kuiviketta. Kaveri kertoi nimittäin samalla viikolla Pieneltä Karhunkierrokselta, että siellä oli jaloissa asti pyörimään mehupurkkia ja -tetraa, nenäliinoja ja vessapapereita pitkin puskia, ja porukka muina miehinä teki isojakin tulia vaikka se erikseen kiellettiin. Kun ne makkarat oli mukaan otettu.

Ihme tyyppejä, kun on pelkkiä oikeuksia! Pistää kiukuttamaan!

Tuo oli muuten hullu paikka: suo nousi ylämäkeen. Se näytti luonnossa todella hassulta.

Päivälle tuli mittaa kuutisen tuntia, kilsoja joku 20. 

Perillä suihku ja lisää juotavaa sekä suolaista syötävää. Opimme heti ensimmäisenä päivänä, että maastoon on pakko kantaa vettä myös Vichyn muodossa. Pelkkä vesi tulee suoraan läpi ja vie hapoille.

Ilta meni huilaten ja sauna lämmittäen. 

Näkymä rinteeltä kohti hotellia

Hangasharjulla päiväkahvit

Viikon kävelimme reittejä, joita olemme kartasta suunnitelleet kevään. Moni niistä olisi jo viime vuonna ollut haluttujen listalla, mutta Pappakoiran kanssa niitä ei voinut ajatellakaan.

Bono oli kyllä niin reipas reissukaveri. Se oli aina valmis lähtemään, osasi levätä kun pysähdyttiin, ja jatkoi taas innolla.

Oli hetkiä, jolloin minä pohdin jaksaako tuo pieni koira, mutta se on sitkeää tekoa. Toki se sitten vastapainoksi lepäsi joka hetki, jonka oltiin kämpillä, mutta joka kerta lähti iloisesti häntä heiluen matkaan.

Vasta keskiviikkona mäkäräiset alkoivat kiusata ja silloin Bonolla oli vähän kurjaa, kun ne menivät mahan alle, missä pääsivät käsiksi ihoon.

Toi kysyy jaksanko. Siis jaksanko?

Minähän jaksan niin kauan kuin purutikkuja irtoaa.

Pienisuuri patikkakoira Sallatunturin huipulla

Meidän toinen pidempi, pisin reissu, oli suunnitellusti vasta keskiviikkona ja kohteena Syväojankuru. Sinne oli jo kartalla hyvinkin 12 km yhteen suuntaan.
Tällä kertaa pakattiin hillitön määrä juotavia ja useampi ruoka sekä välipaloja.

Nykyään tuolla ei välttämättä uskalla juoda vettä puroista, jollei keitä sitä. Koska metsäpalovaara oli päällä, emme tehneet tulta kertaakaan, joten kuuma vesi kannettiin termareissa.

Syväojankurun reitti oli heti alkuunsa todella tylsä: soista maastoa vähän ihmisten mökkien takapihoilla, joten sääsket söivät, kengät ja sukat kastuivat ja koirat haukkuivat ohikulkijat.
Sittemmin maasto muuttui kauniiksi kangasmaisemaksi ja oli todella viihtyisää. Muuttuakseen toki 2-3 km ennen ensimmäistä taukopaikkaan jälleen hyvin kosteaksi, jossa sääskiä sitten riitti......
Ainoa kerta, kun allekirjoittaneella meinasi mennä kuppi nurin. En välitä siitä, että inisevät, mutta kun tunkevat nenään, silmiin ja suuhun, se on raivostuttavaa.

Joimme ja pureskelimme jotain välipalapatukkaa Kalliojärvien autiotuvan pihassa, mutta kävelimme Syväojalle asti ennen ruokaa. Kannatti!!!
Kuva ei tietenkään tee minkäänlaista oikeutta.

Ruuan päälle otin kengät ja sukat pois ja kävin dippaamassa varpaat jokeen. JÄÄTÄVÄÄ!! Lumi oli ehkä sulanut viikkoa aiemmin....

Syväojankuru

Seuraavana päivänä päätimme pitää tietoisesti lepopäivän ja kävimme huiputtamassa Karhutunturin Sallan Naruskassa, missä tehdään edelleen lähes vuosittain pakkasennätyksiä.
Hilpeä kylä: 35 asukasta!!
Kesäaikaan siellä väki lisääntyy mielettömästi, kun mökkiläiset tulevat ja ihmisiä saattaa olla satakin!!

Karhutunturi oli hieno aamukahvipaikka. Sieltä näki 360 astetta joka puolelle, myös vanhat Sallatunturit, jotka jäivät rajan väärälle puolelle. Niillä oli vielä lunta huipuilla.

Karhutunturin huiputtajat

Aamukahvit

Sää meitä todella suosi. Lämpötila oli koko ajan shortsikeliä, mutta tunturissa käyvän tuulen vuoksi oli miellyttävää pitkähihaisessa teknisessä paidassa.

Viimeisenä iltana tehtiin suunnitellusti Poropuiston "pikkulenkki" mutta palattiin pyörätietä, koska sääsket ja mäkäräiset olivat vähän liiallisesti iholla. Kotiin palatessa pihalla patsasteli useampi poro vasoineen syömässä. Nämä ovat siis meidän ulko-ovelta 20 metrin päässä.....

Mieletön viikko. Kävelyä tuli yhteensä reilu 100 km, en ole vielä laskenut. 

Suunnitellusti lähdettin jo perjantaina valumaan alaspäin. Ajettiin rauhassa aamulla ensin katsomaan Kiutaköngäs, joka oli upea. Jälleen kerran: kuvat eivät tee minkäänlaista oikeutta!!
Tuo olisi järjettömän hienoa nähdä keväällä varhain kun sulamisvedet tulvivat....

Kiutaköngäs

Koska aikaa oli, ajoimme myös Hossan kansallispuistoon ja teimme puolen tunnin veneretken Julma Ölkyllä.

Kyllä on 50 metriä korkea kallio todella korkea kun sitä katsoo juurelta.

Itseä ahdisti lievästi, kun kuski kertoi alla olevan vettä toiset 50 m..... 

Luppakorva veneilemässä

Julma Ölkky

Yövyttiin Kuopiossa.
Soitin edellisenä päivänä ja kysyin olisiko huonetta koiralliselle pariskunnalle, ja mainittakoon, että koira oli se, joka otettiin eniten huomioon: sille annettiin oma herkkupussi respasta ja huoneessa oli pyyhe ja kuppi odottamassa.
Tiedän olevani helppo, mutta saatan käyttää tuota hotellia uudestaan!!

Lauantaina aamulla rauhassa sitten roiloteltiin kotiin. 5,5 tunnin ajo enää.
Kuortissa kahvin ja jäätelön mittainen pisutauko.

Kotona kaikki hyvin.
Ipana oli hoitanut Pappakoiraa viikon ja se oli ratketa riemusta kun palasimme.

Kotona

Miksi useita sosiaalisen media tilejä?

Olen hiljattain löytänyt "vanhoja tuttuja" myös muista sosiaalisen median tiimoilta. Hei vaan te ihanat blogiystäväni, jotka olette jättäneet sormenjälkenne omiin some-kanaviin!!

Piti pelleillä pallolla

Jäin itse miettimään miksi oikeastaan ylläpidän tavallaan tällaista turhaa rumbaa pyörittämällä blogia, Instaa, Facebookia ja Twitteriä.
Mutta havaitsin, että toimin näissä tavallaan eri ryhmille/kohderyhmälle.

Kultasade parhaimmillaan

Blogi on tavallaan kuin oma päiväkirjani. Siellä kerron laveammin tapahtumista, fiiliksistä eri tilanteissa, julkisuuden rajoilla. En siis suinkaan jaa mitään äärettömän henkilökohtaista, en perhesalaisuuksia ja pakko myöntää, että pääasiassa vain silloin kun on hyvä fiilis. Huonoja fiiliksiä ei halua jakaa. Toisaalta huonoja uutisia, kuten vaikka meidän taannoinen katastrofaalinen kylpyhuoneremontti, on ihan kivakin kirjoittaa auki, koska kirjoittaminen jollain tavoin ajaa sen suuren pahan fiiliksen pois, kun sen pystyy jakamaan näin. Kuvataanko sitä sitten vaikka empatian hakemiseksi. 😅

Instagram on omalta osaltani selkeästi eniten Jenkkiperheelle suunnattu, siksi myös kieli. Rapakon toisen puolen perheeni on hyvin aktiivinen Instassa, tästä syystä sinne on kiva laittaa kuvia ja lyhyttä tarinaa milloin mistäkin. (Ja sitten voi leikillään stressata, että kuvat on jaettu Instassa jo kertaalleen eikä niitä huvittaisi jakaa esim blogissa uudestaan....) En käytä sitä palvelua, jossa IG ja FB jakavat saman kuvan ja tarinan.

Face on ihan vaan viestittelyn väline, jossa lähinnä kerron pikaisesti jotain kuulumisia tai kommentoin sarkastisesti jotain tapahtumaa....
Facessa parasta on päivittäiset kuulumiset esim. kavereista, jotka asuvat Kuopiossa, Oulussa tai muuten fyysisesti kaukana.

Facebook olisi ensimmäinen toinen some-taho, josta lähtisin pois kokonaan, jos se ei olisi yhteydenpitoväline myös minulle tarpeellisissa tahoissa kuten harrasteryhmissä...
Aika ajoin suorastaan pännii, että yhdistykset ym tahot eivät enää päivitä nettisivuilleen tapahtumia vaan kaikki pitää bongata facesta. Toisaalta olen kohtuullisen menestyksellisesti myös käyttänyt facen kirpputoripalstoja sekä myymiseen että ostamiseen. Siksikin tarpeellinen.

Twitterissä käyn lähinnä lukemassa. Satunnaisesti kommentoin jotain tai laitan mitään omaa. En ole tämän palvelun ideologiaa pystynyt sisäistämään ja lähinnä pyörittelen silmiäni siellä. En ymmärrä täysin omaakaan tarvettani siellä piipahtaa. Ehdottomasti ensimmäinen taho, josta voi luopua eikä jää edes kaipaamaan.

Pitääkö unelmoida?

Annukan ansiokas pohdinta ihmisen unelmista ja siitä pitääkö niitä aina olla, sai tarttumaan näppäimistöön.

Paras toteutunut unelmani: oma sauna

Kyllähän sitä aina unelmoi jostain: kahvista, pitkistä rauhallisista yöunista, ihanasta metsälenkistä..... Mutta sellaisia oikein isoja unelmia. Noh! Toki sitä aina ajattelee ja haaveilee kaikenlaisesta, mutta sellaisia haaveita, joille olisi valmis tekemään jotain - enpä tiedä.

Taidan olla liian realisti. Kun on jokin asia, josta haaveilen. Olkoon nyt esimerkkinä vaikka patikkaretki eväineen, sellainen pitää vaan järjestää ja sen teen. Katson kalenterista milloin on yhteinen vapaapäivä ja suunnittelen aikataulun sen mukaan. (Sitten juuri sinä päivänä on karmea sadekeli tai tuulee tai jotain.... ja totean, että "no, sateen sattuessa sateessa".... tai jään kotiin enkä sen erikoisemmin asiaa harmittele.)

Hurjan näköiset pilvet Otus-myrskyn jälkeen

Toki on asioita, joista on kiva haaveilla, sillä lailla vähän leikillisesti: jokin melko valtava reissu, retki tai vastaava. Sellainen, minkä järjestämistä täytyy oikeasti puuhata pidempään. Olkoon nyt esimerkkinä vaikka tämä jo mennyt 5-vuotissuunnitelmani tuosta viimetalvisesta Kanarian reissusta koko perheen kera.

Sitten taan olen jollain tavoin laiska. En viitsi edes käyttää sanaa mukavuudenhaluinen, koska kyse on puhtaasti laiskuudesta.
En jaksa suunnitella, säästää, nähdä hirveästi vaivaa... 
Mainittu reissu tänä vuonna oli huikean kiva. Siihen säästin ja sen järjestäminen oli helppoa: sen kuin meni matkatoimiston sivuille ja varasi.

Viikonloppuna makumatka Kanarialle uudestaan.

Mojo-kastike on hyvää myös kotimaisten

uusien perunoiden kanssa. NAM!

Iltapäivälehti uutisoi maskulaisesta naisesta, jolle soitettiin työpaikalle lauantaina ja kerrottiin 5,6 miljoonan euron lottovoitosta.

Sivulauseena: mietin heti juttua lukiessa, että ai vitsi miten kiva, kyse täytyi olla jostain hoitajasta tai kaupan "tädistä", koska kukapa muu olisi töissä lauantaina. Eli siltä osin meni voitto oikeaan osoitteeseen!! 

Niin, mitäpä minä tekisin, jos lottoaisin ja moinen kopsahtaisi kohdalle?

Luonnollisesti lapset saisivat kaikki oman osansa. Pitäisi kysellä verottajalta miten lahjaveron saisi mahdollisimman pieneksi. Koen joltain kohdalta epäreiluksi, että vanhempana en saisi antaa lapsilleni suurta summaa ilman, että valtio vie välistä. Toki en itsekään olisi tässä kohtaa tehnyt mitään ansaitakseni moisen summan, mutta silti. Vähän tuntuu hullunkuriselta.

Mutta mikä muuttuisi omassa elämässäni? 

Jatkaisin edelleen töissä. Mahdollisesti vähän pienemmällä työaikaprosentilla, mutta jatkaisin kuitenkin. 

Saattaisin pitää haaveilemani puolen vuoden sapattivapaan. 

Tekisin vähän pidemmän retken pohjoiseen, saattaisin peräti piipahtaa kurkistamassa Jäämerta (jos Norjan raja on jo auki.)

Epäilemättä hankkisin yhden koiranpennun.

Kyllä on melko vaatimattomia omat haaveeni.

Noistakin suurin osa olisi toteutettavissa ilman lottovoittoakin. Kyse on lähinnä arvovalinnoista ja viitseliäisyydestä. Ja laiskuudesta. 

Rodot aloittelevat

Olisi kivaa jos.....

Voisin tehdä miehen kanssa pitkän reissun Jenkkilään niin, että lentäisin esim. itärannikolle, tasaisin aikaeroa siellä muutamia päiviä ja vuokra-autolla ajaisin maan halki katsellen paikkoja.
Päätyisin eteläisten valtioiden (New Mexico, Arizona) kautta pohjoisempaan tervehtimään taas kerran perhettä Utahissa, ajaisin pohjoisen kautta (Idaho, Montana) Seattleen, joka on kuulemma maailman kahvipääkaupunki, ja jonne haluaisin päästä käymään.
Vanhana Greyn Anatomia -fanina haluaisin nähdä ne lautat, saaret, maisemat...
Siitä pohjoiseen Vancouveriin Kanadan puolelle ja sitten takaisin rantatietä alas San Fransiscoon. Sieltä lento kotiin.

Lystikäs haave. Toteuttamiskelpoinen joiltain osin.

Sitten realisti iskee: en tykkää ajaa pitkiä matkoja tai matkustaa autolla tuhansia kilometrejä. Tuolla on erilaisia riskejä kuin kotimaan matkailussa autolla.... 
Tuo vaatisi vähintään kuukauden, etten olisi ihan puhki reissun jälkeen. En tiedä voisinko olla pois kotoa ja koirien luota niin pitkään. 
Ei paljon 5 miljoonaa auttaisi, kun ei tykkää ideasta vaikka sen itse keksii.

Lipstikkapesto

No nyt löytyi sitten herkku!!! 

Pilkottua pihtaa,

parasta hartiajumppaa

Joten heivataan tällaiset haaveet. Palataan normaaliin arkeen ja vietetään sitä hyvin ja ansaitusti.

Olen aika innoissani järjestäessäni nyt tyttärelle lakkiaisia. Saamme käyttöön palokunnantalon, missä on iso terassi ja ihmisten mahdollisuus pitää vähän etäisyyttä. 

Herkkuruokia olen jo listannut, ihana ystäväni tekee lakkiaislahjaksi lapselle pari Britakakkua!! ♥

Kesälomaan aikaa vajaa pari viikkoa. Työvuoroja 9. 

Elämä on aika nastaa!!! ♥

Kesän kukkia

Koska aurinko on muistanut meitä nyt pitkään lämmöllä, innostuin kuvailemaan omalla pihalla.

Orvokit ovat siementäneet itsekseen.

Rikkaruohotkin voivat olla näin kauniita.

Sain vihdoin aikaiseksi myös laittaa kasvihuoneen kuntoon ja siellä nyt pari kirsikkatomaattia ja pari kasvihuonekurkkua toivon mukaan tekee satoa kesän mittaan. Koska viimevuotisista chileistä otetut siemenetkin itivät, myös chili toivon mukaan ehtii tehdä jotain edes.... 

On siellä jo ihan pienet alut, joista tulee kukka.....  =D

Tämän virallista nimeä en koskaan muista.

Nimitän sitä kurkkuyrtiksi ja varjele se leviää..... 

Kevätesikko on myös siementänyt aidan viereen valtavan ryppään.

Laitoin kameran linssin aidan raosta ja nappasin kuvan.

Ihanat keltaiset!

Omenapuutkin ovat aloittaneet.

Viime keskiviikkona ei ollut vielä mitään,¨

lauantaina olivat täydessä kukassa.

Olisipa pörriäisiä!

Kaktusten kesäkoti

Kun terassi saatiin öljyttyä, nostin myös hyllyn takaisin ja kaktukset pääsivät kesäksi pihalle.

Kastelin ne ensin laittamalla isolle lautaselle ja kaadoin runsaasti (5 cm korkeudelta) vettä.

Imivät sitten useamman tunnin mitä imivät.

Seuraavan kerran kastelu ehkä heinäkuussa.

Sammalleimu tuijan juurella

Aamu, jolloin 22 km pyörälenkin jälkeen oli hyvin kevyt olo.

Saskatoon kukkii jo täysillä talon edessä.

Koska olemme nyt kaksistaan, olen pyrkinyt keksimään jotain ruokia, joita voisi tehdä isomman satsin kerralla ja syödä lisukkeena useamman päivän. Tai vastaavasti pakastaa kerta-annoksiin, jolloin olisi mitä ottaa.

Kehittelin jälleen tätä arkivuokaa.

Juureksia ja kasviksia, heitin joukkoon pari purkkia papuja ja kuorrutin

salaattijuustolla, joka itse asiassa ei näy tässä kuvassa.

Ihana lisuke mille tahansa, vaikka pelkästään.

Niitä pakastettavia herkkuja: täytetyt paprikat.

Karitsan jauhelihaa ja riisiä sisällä mausteineen,

pari siivua Oltermannia päälle.

En kypsentänyt mitenkään pitkään, kunhan juusto suli.

Tykkään paprikasta vähän rapsakkana ja pysyy ehkä

vitamiinit vähän paremmin.

Näitä paprikoita oli kiva laittaa pellillä pakkaseen ja jäätyneinä sitten pussittaa. Siitä nappaa helposti vaikka vasta aamulla mukaan. Yleensä meillä on jotain salaattivihanneksia sen verran, että saa muutaman kurkkupalan ja pikkutomaatteja edes, tällainen siinä vieressä on lopulta ihan ateria.

Ideoin, että seuraavat voisi tehdä härkis-riisi täytteellä tai vastaavalla kasvisideologialla. Paprikat ovat nyt halpoja, niin pitäisi tehdä pakkaseen iso satsi. Säilyvät sitten sen, minkä vaatii, kunnes on eväinä syöty.

Muita suunnitelmia alustavasti on: tyttären lakkiaisjuhlat lauantaina 4.7.

Laitoin isolla jakelulla vähän kyselyä tekstiviestinä sukulaisille, että uskallattekos lähteä, jos paiskaan juhlat kasaan. Ihanasti koko suku oli sitä mieltä, että kun ei meitä lopulta niin montaa edes ole, ja tuollaiset juhlat ovat yleensäkin pihalla, totta kai olemme tulossa!

Paljon puuhaa

Havahduin kesken lääkevuoron tiistaina 19.5., että seuraavasta päivästä alkaisi pieni loma.
Kevät on mennyt jotenkin sumussa, enkä ole täysin kartalla kalenterin suhteen. Onneksi näin päin, eikä esim. niin, että kas, töihin olisi pitänyt mennä....

Lenkin varrella on yksi tällainen suloinen myrkky. Enempää en ole havainnut, joten tyydyin tämänkin vain kuvaamaan. Yhtä on turha alkaa laittaa purtavaksi, siitä ei tule kuin huonolle tuulelle.

Koska tosiaan havahduin lomapäivään samaan aikaan kun mies on vuoroviikoin lomautettuna, otimme auton alle ja porhalsimme Ikeaan. Hakusessa oli pari nojatuolia, joita on pohdittu pitkään ja hartaasti, luonnollisesti mukaan tarttui vähän muutakin.....

XXL:ssä hakemassa sissimuonaa tulevaa Lapin matkaa varten.

Tänä vuonna teemme laavuilla ruokaa ja kävelemme pidempiä päiväreissuja.

Ainakin suunnitelmissa.

Toistaiseksi Sallassa on lunta n. 40 cm....

Säilytysrasioita ja kuplajuomaa

Uudet perheenjäsenet

Minähän en ole katsonut TV:tä noin 20 vuoteen erikoisemmin. No, nyt uusien tuolien myötä avasin Areenan ja kaivoin sieltä iki-ihanat Maalaiskomediat, joita ollaan katsottu jakso tai pari joka ilta. Ihanasti säilynyt, vaikka tehty jo 90-luvun lopulla. Aivan ajankohtainen kaikkine teeseineen. Varsinainen hyvänmielen sarja. Suosittelen!!

Torstaina tehtiin pihahommia aamu ja syötiin kunnon tukeva lounas, ja lähdettiin vasta sen päälle patikalle. Tällä kertaa reitti vähän eri suuntaan kuin yleensä, ja luonnollisesti onnistuin suunnistamaan muistin mukaan väärin, joten alkupätkästä tuli hyvin pitkä.

(Kun sekoittaa Piikanummen ja Miilunummen...)

Onneksi olemme sen verran kokeneita metsässä-liikkujia, että uskaltauduimme suunnistamaan yhdessä kohtaa läpi metsän sen sijaan, että olisimme kävelleet pitkin tietä. Lyhensi nimittäin sitä 8,5 km pätkää ainakin kilometrin ja oli mukavampi kävellä kuin kadulla.

Melko huonosti piirretty reitti, mutta ainakin vähän sinne päin.

Puro loisti valtavan punaisena.

Ilmeisesti suopohjainen vesi punertaa ja aurinko sai sen hehkumaan.

Kalasuntin laavulla kahvilla vihdoin.

Lossiretki on joka kerta yhtä viehättävä, vaikka

on se kiskominen käsivoimin aika raskasta

Pihalla olen myös puuhaillut. Paitsi kesäkukkia, pestiin yläpuolen terassi ja öljyttiin se itse asiassa kahteen kertaan. Viime vuonna yläpuoli jäi jostain syystä kokonaan tekemättä ja oli valitettavasti rapistunut aika tavalla.

Kunhan arki-illat pysyvät kuivina, hoidetaan loput iltoina tällä viikolla.

Kesäkukkia uskaltauduin laittamaan. Lisäksi hankin jo pitkään haavelemani köynnöskuusaman. Meillä on hassu rautaportti jonka kahta puolta isot ruukut. Istutin kaksi köynnöstä ruukkuihin, katsotaan kestävätkö niissä. 

Terassin kaiteelle vähän lumihiutaletta ja neilikkaa,

koriruukkuihin lumihiutaletta.

Havahduin itsekin istuttaessani, että näyttää siis tulevan

pinkki-valkoinen kesä terassin värityksen suhteen.

Mies on puuhaillut myös muuta, eli ruokonnut vessan. Meidän kääpiömittainen vessa päätyi sikäli muutokseen, että alunperin laitoimme hassusti lavuaarin tavallaan väärinpäin: hana oli tuossa oikealla. Kun lavuaari irrotettiin kääntöä varten, puhuttiin samalla kaakeleiden maalaamisesta. Keittiön maalaus on ollut todella siisti ja hyvä, ja koska tässä oli muutama hassu kaakeli, mies teki urakan parissa päivässä.

Voi että olen tyytyväinen!!

Eilen sunnuntaina ihana ystävä kutsui itsensä kahville. Alunperin vaihdoimme kasveja, eli hän toi minulle kesäkurpitsan ja avomaan kurkun taimia ja minä kaivoin pihasta kuunliljaa siirrettäväksi.
Yllätys oli, että hän on käsin tikutellut menemään kevään ja tehnyt minulle taivaallisen ihanan aidon islantilaislampaan villasta riddari-paidan!! ♥

Arvatkaa mitä käytän patikalla taukopaikan lämmikkeenä kun

tuulitakki laitetaan tuulettumaan/kuivumaan.

Olen ihan in löööve!!