Työajan minimistä vähän enempään

Tein 60 % työaikaa osittaisella sairaspäivärahalla elokuusta lähtien. (Mainittakoon, että sitä osittaista ei ole kyllä näkynyt, jotta huhuu vaan Kela.... alkaa tulla nälkä!!!)

Lokakuun puolivälistä, eli itse asiassa tämän syysloman jälkeen, prosentti nousee 80 %. 
Tämähän olikin jo viime viikolla. Jestas miten aika menee.....

Onhan tämä toki ollut vähän sellaista työnteon harrastamista tietyssä mielessä. Silti missään vaiheessa ei ole tullut oloa, että olisi tylsää olla kotona näin paljon. JA huomasin varsinkin alkuun useamman työpäivän putkien jälkeen olevani tavanomaista väsyneempi. Eli kyllä se tarpeeseen tuli.

Tosin tässä kävi sellainen källi, että olin varannut pari kesälomapätkää syys- ja lokakuille, mitkä tavallaan menevät nyt hukkaan. Tämän pienen työajan kanssa kun oli muutenkin vapaata. Vähän jännittää alkaako loppuvuodesta väsyttää kunnolla, kun ei ole lomaa ja toisaalta enemmän töitä. 

Väsymystä koetan paikata syömällä järkevästi, lisäämällä D-vitaa ja sinkkiä päivittäin listaan ja pyrkimällä niihin aikaisiin iltoihin (koska aamutkin ovat aikaisia). 
Mainittakoon, että kun lauantaina valvoin sattumalta yhden ystävän vuoksi 22:30 saakka, menin vastaavasti sunnuntaina (eilen) sänkyyn jo 20:45, luin hetken ja sammutin valot jo heti ysin jälkeen. 

Iltatorkku mikä iltatorkku!

Tunnen kuitenkin oloni kohtuullisen normaaliksi. Se järjetön kesän väsymys ei ole tullut takaisin.
Ja koen aika paljon iloa ja intoa erinäisistä asioista, jaksan treenata, kävellä sateessa ja ajaa toistasataa kilsaa ihan vaan treenatakseni koiraa. Lisäksi keskityn asioihin, luen taas kirjakaupalla.

Hivenen pistää pohtimaan miten töissä jaksaa, kun epidemia tässä leviää ja levittää ilosanomaansa.... Maskipakko yms jutut ihmetyttävät. Mutta kaipa niistä selvitään. 

Syksyn tuloa

Syksy pääsi tänä vuonna yllättämään.
Se vain putkahti tähän. Hups!

Sateisehkon viikon päätteeksi viikonloppu oli nätti. Onneksi, koska meillä oli paljon vielä puuhaa. Lauantaina aamulenkin jälkeen kuitenkin ihan ensin kirpputorikierrokselle. Tunsin olevani aivan luopio kulkemalla ilman maskia. Toisella kirpparilla 99% ihmisistä oli maskilla, vain me ilman. Luikin häntä koipien välissä aika äkkiä ulos.....

Kiitos ihmiset, kun pidätte maskia!! Pitäkää kuitenkin ensisijaisesti huoli käsihygieniasta ja etäisyyksistä. Niillä tämä ratkaistaan jos jollain. Erityisesti joillain oli ties mistä lakanasta revitty kangassuikale naamalla, ja mietin, että luo valheellisen turvallisuudentunteen vaan suotta....

Tein kuitenkin muutaman kivan löydön. Ison ihanan piparipurkin tiiviillä kannella, lisäksi kirkkaan Aalto-maljakon (halvalla!!). Saimme valkoisen joskus häälahjaksi ja tykkään siitä tosi paljon. Tuo kirkas on hieno lisä ja siihen sopii risut, oksat ja tulppaanit valtavan hyvin. Ja jompikumpi tytöistä voi sen saada halutessaan, jos satun kyllästymään. 

Olemme keränneet vanhoja Asterixeja sekä Lucky Lukeja jo vuosia. 

Mies kerää myös Tex Willereitä ja muita "poikien juttuja"

joista minä en ymmärrä mitään.....

Melli sai Ihaan. 

Toistaiseksi Ihaa on isompi kuin se itse, mutta tämä oli rakkautta heti.

Toinen omenapuu noista kahdesta 60-luvulla istutetusta oli huonossa hapessa. Lisäksi sen omenat oli yli 90% täynnä muumiotautia ja ikävän makuisia muutenkin. Mies katkoi siitä oksat ja kaatoi viimeiseksi rungon. Hyvä on, että tehtiin tämä päätös, nimittäin runko oli keskeltä jo ihan muhjua. Olisi todennäköisesti kaatunut talvella tai seuraavan pahemman myrskyn aikana. Nyt pystyttiin vaikuttamaan mihin kaatuu eikä vahinkoja sattunut. 

Mutta kylläpä piha on autio!!!

Samaan kohtaan ei voi laittaa uutta omenapuuta, joten pitää pohtia mitä siihen voisi sijoittaa.

Haikailen vielä paria kasvatuslavaa, joihin tulee kuitenkin suojakangas alle. Ehkäpä jo tulevana keväänä.... vaikka jää ne valkosipulit taas istuttamatta, jos ei heti toimita.

Repesin nauruun lukiessani yhtä Asterixia. 

Meidän molemmat spanielit on selkeästi Idefixin sukua. 

Muita pihan puuhia. Yllätys oli melkoinen kun kertaalleen tyhjennetystä altaasta katsoi takaisin konna. Sateet ovat tuoneet vettä ja tämä rupikonna ilmeisesti haluaa talvehtia altaassa, joten olkoon. 

Hätkähdytti kyllä, kun se eräänä iltana loiskutti ja menin valon kanssa katsomaan mikä siellä ui. Kellutteli siinä ja tuijotti takaisin.

Nostin sen kertaalleen haavilla varovasti ylemmälle tasolle, mistä olisi päässyt ryömimään maalle, mutta oli mennä loikannut takaisin. Joten uikoon ja horrostakoon sitten täällä.

Kasvatin yhden kultasateen taimen siemenestä. 

Siemen siis omasta puusta.

Katsotaan jaksaako se talvehtia.

Päätin, että sisätiloissa se ei ainakaan selviä.

Myös terassihortensian siirsin ulos yhteen tyhjentyneeseen kasvatuslaatikkoon.

Jos talvehtii, pääsee ensi kesänä takaisin ruukkuun.

Jos ei, siitä tulee hyvää multaa kompostiin. 

Kultasade on muuten tuo pieni vihreä lehti sen edessä.

Tänään sunnuntaina keksin sitten aamulenkin ja kahvin jälkeen, etten ole laittanut mitään sipuleita maahan ainakaan tänä syksynä. (Taisin väittää miehelle, että useampaan vuoteen, mutta muistan kyllä nyt jälkeenpäin muutamat sipulit viime vuodelta....)

Ajelin sitten pikaisesti puutarhalle ja ostin ensin Callunoita. 

Koska niitä sai 5 kpl 15 eurolla, ostin tietenkin viisi. Kappalehinta oli 4,20 eur. 

(Tähän ehkä vähän silmien pyörittelyä, koska olisin tarvinnut kaksi ja tiettävästi 8,40 eur on vähemmän kuin 15 eur mutta näin sitä itselleen perustelee säästön.....)

Sitten muutamia sipuleita, niitä ei ollut kovin kaksisesti jäljellä, koska ihmiset hamstraa niitä jo elokuussa ja meikäläinen on ihan jälkijunassa aikataulun kanssa.

Totta puhuen meillä on nyt ehkä parhaat kelit istuttaa eli sikäli kerrankin oikeassa. Sain kuitenkin muutaman pussin.

Ja koska kompostiherätettä ei ollut, ostin jonkinlaista herätekuiviketta. Meillä siis kompostoidaan ruokajäte ihan tavallisessa muovikompostorissa, ei mikään lämpökompostori, vaan se jäätyy jos talvi on kylmä. Olen pyrkinyt sinne laittamaan vähän kerrosten väliin kuivikkeeksi jotain puutarhahaketta ja herätettä niin lähtee käyntiin hyvin varhain keväällä. No, joku firma on keksinyt yhdistää nämä joten sitä testiin.

Tuossa omenapuun juurella näkyy (huonosti) vähän kaivettua maata.

Siihen on kuopattu krookusta, scillaa ja helmihyasinttia.

Toivomme kukkasatoa keväälle!

Lisäksi nappasin vielä viisi säkkiä puutarhamultaa, sellaista aika turvepitoista, koska vaihdoin parille sisäkasville mullat. Ne kun ovat viettäneet kesän terassilla ja kokemuksesta tiedän, että multaan on voinut pesiytyä mielenkiintoisia öttiäisiä......

Tässä muutama vuosi sitten yhdestä marraskuun kaktuksesta nimittäin kömpi useampi turilas tms koppakuoriainen saaden aikaan kohtuullista kirkunaa ja hysteriaa.... yyyyhhh!

Samalla siirsin muutamia, viileästä nauttivia huonekasveja työhuoneeseen, koska se on meidän huoneista ainoa, jossa ei ole mitään lämmitystä. (Voit katsoa 2013 tekstin siitä, miten patterin putki jäätyi meidän ollessa reissussa ja sitten tulikin remonttia.....)

Totuushan on, että ihan kaikki kasvit (orkideat ehkä poikkeuksena) nauttisivat päästessään viileään ja valoisaan.

Nyt kun nukumme jälleen vintissä, tämä huone vapautui työhuoneeksi ja siellä on tuo ihana iso pöytä, jonka vieressä nytkin naputtelen... Siihen mahtuu vähän joku kasvikin. Tuleepahan niitä hoivattua kun silmäilee tässä satunnaisesti istuessaan. 

Instaan laitoinkin jo, ja ISO KIITOS MARKETTA, vinkistä, että tuo kannattaa peittää. Ei tullut mieleenkään. 

Kuvasarja siis siitä, miten useamman vuoden jo kasvanut hevoskastanja teki tänä vuonna ensimmäisen... noh, kastanjan. Se oli pudonneena ja noukin sen ylös, koska koirat häsläsivät jotain ja ajattelin niiden voivan satuttaa tassunsa piikkeihin.

Huomasin sitten kuoren jo haljenneen ja kun noukin sen ylös, kuori lähtikin kaikkineen pois. 

Koska kokeilu ei maksa mitään, tökkäsin siemenen multaan purkkiin ja tovin pohtimisen jälkeen kuoppasin purkin yhteen kasvulavaan, koska se voisi olla parempi, tiedä häntä. 

Ja Marketan vinkillä siis tuo verkko siihen päälle, ettei hiiret popsi!!!

Tykkään hevoskastanjasta ihan valtavasti ja olisi aivan mieletöntä, jos tästä saisi toisen puun pihaan! ♥

Taas lomalla

 Viime vuoden lopulla teimme hurjan päätöksen ja varasimme matkan. 

Meidän piti alunperin olla tällä viikolla Kanadassa.
Nähdä Toronto, jokin pieni Western-kylä, jonka mies tunnisti tietyistä lapsuuden inkkari ja länkkäri -leffoista, sekä Niagaran putoukset. Kerrankin matkatoimiston matka, ihan valmis paketti. Kokonaan maksettu, vaikka jo keväällä oli päivänselvää, ettei se toteutuisi.

Matkatoimisto perui odotetusti ja palautti joka pennin. Kanadan sijaan tuli auto ja pentu, ja varsin kiva lomaviikko ihan kotosalla. Kaiken jälkeen: me taisimme voittaa näissä arpajaisissa loppujen lopuksi. Kanada on siellä vielä, jos joskus haluaa kokeilla uudestaan, mutta on vain yksi Merlin. ♥

Ja koska siis lomaa ja arkivapaita, mahdollisuus patikkaan.   (Heh, mitäs muutakaan!)
Päätettiin heti alkuun, että tutustutaan itselle uusiin kohteisiin. Jos sää olisi ollut vähän vähemmän märkä, näitä kohteita oli plakkarissa enemmänkin. Toisaalta pennun kanssa oli ihan kivakin, että tuli lepopäiviä ja pelkkiä loisitaan kotona päiviä väliin.

Maanantaina kuitenkin nokka kohti Kurjenrahkaa.

Savojärven kierros

Käveltiin ensimmäinen pätkä, ehkä 3,5-4 km ja päädyttiin taukopaikalle, jossa tulet grilliin, pennulle sen päiväruoka, minkä jälkeen se käpertyikin istuinalustalle torkuille.

Pidettiin ihan kunnon tauko, hyvinkin toista tuntia.

Meille oli retkieväänä pussimössöä, jotain retkikaupan valmista, mihin lisätään vain vesi. Varsin hyvää ja riittävän kaloripitoista, vaikkakin rakenne on tosiaan sellainen vauvanruokamainen. 
Mutta varsinkin kasvisruoka, jokin kesäkurpitsavuoka oli todella maukasta, söimme sitä jo pohjoisessa kesällä.

Siihen kahvit päälle. 

Samalla seurusteltiin muutamien muiden patikoijien kanssa, jotka kävivät paistamassa makkaraa siinä tulilla. Meillä tuli oli vain tunnelman vuoksi.

Kun eväät oli syöty ja tavarat pakattu takaisin reppuihin, hellävarainen pennun herätys ja sillä riittikin virtaa taas satasella.

Kaunis reitti. Suo ei ollut parhaassa maaruskan väreissään, mutta kaunis yhtä kaikki.

Tuo on erikoinen järvi: siitä on tehty 1950-luvulla pato ja virta, joka johtaa Aurajokeen. Niiltä ajoilta, kun Turkulaisten vesi vielä suodatettiin joesta. Kertaalleen 2012 järvi on kuulemma valutettu kuivaksi asti, kun joki ei riittänyt. Niihin aikoihin aloitettiin myös rakentamaan niitä isoja putkia Virttaan kankaalta (Loimaata) Turkuun, josta tulee nykyinen juomavesi.

Mutta tämä suojärvi oli siis sellainen hassun mallinen, että sen reunat oli täysin pystysuorat. Kun vesi oli tällä korkeudella, koira ei ylettynyt juomaan, koska pudotusta veden pintaan oli hyvinkin 70 cm. 

Nättiä oli. Kannatti ajaa!!

Itse onnistuin pyydystämään jossain vaiheessa muutaman hirvikärpäsen vaatteiden alle ja kas......

Sitä alkaa allergisoitumaan nyt, kun ilmeisesti on saanut riittämiin puremia.

Nämä reidessä olevat kuivuivat (raavittuina) noin neljässä päivässä. Lisää oli kainalosta kohti lapaa ja toisessa kyljessä.... 

Riivatun eliöt!!! 

Seuraava retki oli vuorossa keskiviikkona. Sää ei ollut mitenkään kirkas, mutta ainakaan ei satanut.

Kohde Hanko ja siellä Tulliniemen luontopolku sekä Uddskatan luonnonpuisto.

Ilmeisesti Uddskata on erityisen suuressa lintubongareiden suosiossa ja siksi sinne on kiva mennä koirien kanssa nimenomaan näin, kun mikään ei enää alueella pesi. Vähän kyseenalaista olisi juoksuttaa lintukoiraa siellä keväällä kiivaimman pesimisen aikaan...

Hangossa kasvaa ilmeisen harvinaista Merikaalia.

Suojeltu laji, ja ilmeisesti Hangossa on ainoa paikka, jossa elävät.

Luontopolku oli todella erikoinen alkuun:

samalla silmäyksellä meri ja toisaalta mäntymetsä.

Luonnollisesti retkellä on oltava eväät.

Tänne ei pakattu muuta kuin kahvit.

Tuuli noilla Tulliniemen kallioilla, Suomen eteläisin kärki,

oli niin kova, että lippis olisi lentänyt päästä, jos ei olisi virittänyt

huppua sitä pitämään paikallaan.

Oli muuten haastavaa kaataa maitojauhetta kuppiin, 

koska tuuli tahtoi pöllyttää sen ympäriinsä....

Tämä oli kuin vihreät hiukset kallon päällä.

Tuo oli tosi kaunis reitti. Päätimme samantien, että tullaan ilman koiria kesällä uudestaan ihan vaan auringonottomielessä noille kallioille. 

Rannat on köydellä suljettu, ettei sinne periaatteessa voi mennä edes uimaan. 

Nyt on retkeilty.

Hampaankoloon jäi vielä Torronsuo sekä Saaren kansanpuisto. Niistä molemmista on kartat ja oli tavoitteena. Sateessa ei kuitenkaan viitsitty lähteä ja viikonloppuna väkeä on kuin pipoa.... 

Liesjärvellä se kohta, mistä emme talvella päässeet sillan yli korkean veden vuoksi on myös edelleen käymättä. Samoin Lohjalla Karkalin puisto on tarkoitus vielä syksyn aikana kävellä. 

Ehkä opettelemme vaan sietämään ihmisiä.... 

Patikkakoirat jaksavat kyllä. 

Melli edestä, Melli takaa, Melli istuu, Melli makaa.......

Mitäpä sitä muutakaan taloudessa kuvataan kuin pentua.
Merlinistä tuli nopeasti kutsuhuutona Melli. Joskus Mer.

Koettakaa kestää: pentusaastetta ruudun täydeltä.
(Ja sivumennen, onpa todella onneton alusta tämä uusittu versio bloggerista. Aivan käpy! Minne voi kommentoida?)

Pikku patikkakoira

Wink

Luonnollisesti Teijolla.
Matildajärven rannalla

Pitkospuilla kävely onnistuu hyvin.

Pentutreffeiltä vielä,

Siskonsa Lilja.

Koska kävi miten kävi tämän epidemian kanssa,

isä ei tänä syksynä pääse lähtemään reissuun.
Sen sijaan ollaan tehty kimpassa patikoita Teijon puistoon.

He kun eivät tunne aluetta, ovat olleen innoissaan,

kun ollaan esitelty paikkoja.

Tässä Teerisaaren laavulla päiväkahvilla.

Pieni pentukoira kävi noutajien tapahtumassa ja tutustui siellä isoihin koiriin. Alkuun huolestutti kovin, vähän väisteli ja oli häntä koipien välissä. Mutta huomasi sitten, ettei nuo näytä spanieleita pistelevän lounaaksi ja alkoi tehdä tuttavuutta.

Hyvä homma. Ei luulisi tulevan ihan korona-ajan lapsi, joka pelkää kaikkea ja kaikkia, kun pääsee vähän sosiaalistumaan. 

Pentutreffit ja patikkaa

Olin alunperin varannut viikonlopun vapaaksi voidakseni sihteeriköidä koiratapahtumassa. Kävi kuitenkin niin hullusti, että kerrankin talkooporukkaa oli ylimääräisenä ja jäin rannalle.... 

Mitenkään suivaantumatta muutin suunnitelmia lennosta, ja ajelimme lauantaina Kotkan ja Kouvolan puolimatkaan treffaamaan Merlinin pentusisaruksia ja muuta porukkaa. Uskomaton keli syyskuun lopulle, oli aivan valtavan kiva päivä. 

Menomatkalla tankkasimme auton ja pissatimme koirat Lohjan ABC:llä ja hain kahvit ja vähän evästä lounastauolle. 

Me tehtiin samalla porukalle vähän mejä-jälkeä koulutusmielessä ja Merlin pääsi tutustumaan sekä fasaaniin että verijälkeen (koska sen luopiot omistajat eivät ole muka vielä ehtineet yhtään jälkeä tehdä.....)
Fasaani olikin huisin kiva. Tulisiko siitä sittenkin lintukoira? 

Iloinen porukka menossa metsään

Pennut tutustuvat fasuun

Fasujäljen jälkeen Merlin oli tosi kiinnostunut.
Olisi vienyt tirpusen mennessään, jos olisi annettu.

Fasujälki menty ja saalis löytyi

Siskon kanssa lähdössä ilmeisesti reissuun

Pieni Minttu oli ihan paras lapsenvahti ♥

5,5 tuntia koirat painivat skutsissa. Siinä me ihmiset juteltiin, syötiin eväitä ja viihdyttiin. Kotimatka oli koirien osalta hiljainen. Meillä oli Bono mukana vähän rauhoittamassa matkaa, mutta eipä sitä sen erityisemmin siihen puuhaan tarvittu.

Kotimatkalla pysähdyttiin sen verran, että napattiin kahvit mukaan. 
Ihana päivä. Pitkä toki, koska matkoihin meni yli 3 tuntia suuntaansa, mutta eipä tuo haitannut. Ollaan tottuneita ajelemaan ja oli tosi kiva tavata noita pentusisaruksia ihmisineen. 

Illalla saunaan ja ajoissa nukkumaan.

Sunnuntai valkeni jälleen kauniina jo 6:30 (koska meidän karvavekkari nyt herää siihen aikaan.....) ja noin minuutin tuumailun jälkeen pakattiin reppu ja painuttiin Teijolle. 
Kaikessa rauhassa patikkaa kohti Teerisaarta. Se on etäisyydeltään sellainen, että otettiin Pappakoirakin mukaan reissuun. Voi miten toinen nautti!! ♥ 

Patikkakoira työssään

Pikku päiväunet

Olen niin ikionnellinen tästä taukopaidasta.

Hikinen takki sai hetken kuivua oksassa roikkuen.

Kahvit maistui mainiolle. Väkeä oli ihan hurjasti ja istuskeltiin kalliolla. Merlin torkahti huopien (eli mikrokuitupyyhkeiden) väliin siksi aikaa ja istuttiin tosiaan aivan rauhassa. 

Sitten tepasteltiin takaisin autolle ja matkan varrella tuli tosi paljon väkeä vastaan. Merlin aiheutti runsaasti "oih" ja "voih" huokailuja vastaantulijoissa. Onhan se toki hauska näky kun selvästi ihan pikkupentuna poukkoilee muka pitkällä reissulla. 
Parkkipaikka oli aivan ammuttu täyteen. Ei olla koskaan nähty niin paljon porukkaa kerralla tuolla. Tosin kun porukkaa katsoi, ehkä kyse oli jostain tapahtumasta, kuten adoptioperheiden treffit tms. Joka tapauksessa oltiin itse tosi tyytyväisiä, että lähdettiin aamulla ajoissa ja toisaalta päästiin alta pois. On myös tosi kiva havaita, että näitä paikkoja käytetään!!!

Bonoa alkoi pennuttaa ja kiipesi syliin

Teerisaaren maisemaa

Pappakin on mukana