maanantai 27. maaliskuuta 2017

Päiväni murmelina / Arkirumbaa osa I

Marika Palaneen siirapin ja pumpernikkelin blogista oli saanut haasteen, jonka heitti eteenpäin. Eli kertoa omasta ns. normipäivästään. Arkirumbaa toisin sanoen. Yksi arkipäivä, yksi vapaapäivä. Minullahan nämä eivät välttämättä ole viikko ja viikonloppu.

Tarkoitus olisi pohtia omaa tekemistään ja jaksamistaan.

Minähän olen aina valmiina näihin tärppeihin. Eikä tuollainen oman elämän aikatauluttamisen pohtiminen tee pahaa kellekään.

Normaali aamuvuoropäivä

* Herätys viiden aikaan. Jos haluan suihkuun, kellon aurinko nousee viimeistään tasan viideltä, jos suihkua hiusten pesulla ei tarvita, riittää varttia yli. (Herään joka tapauksessa ennen linnunlaulua eli siihen valoon.)

Olen ollut aina sellainen nousija, eli kun kello sanoo pirrr, minä loikkaan ylös heti. Torkuttaminen ei ole koskaan ollut mun juttu.

No, jos jotain olen oppinut niin rauhallisuutta aamuun (vaikkei niitä torkuttamisia):

nykyään Edu kiipeää sänkyyn kun valoisa alkaa minua herätellä ja liikun. Se hakeutuu lähes kainalon korkeudelle ja tarjoaa päänsä ja rintansa rapsuteltavaksi, ja sen teen. Myös Bono on tyynyjen välissä tai yläpuolella ja alkaa vähän hötistä ja kerjätä huomiota. Sitäkin silittelen. Onneksi on kaksi kättä....

Ohjelmassa aamulla muuten pikainen koirien pissatus, penskalle lasillinen piimää, sitten teetä, lehti, kirkasvalo, nopea ripsiväri, eväät ja lähtö viimeistään 06:15.
Jos on huono tuuri ja molemmat aikuiset menee aamuun, koirat saa ruuan siinä kuuden aikaan kun mies on jo mennyt ja itse teen lähtöä. Jos mies jää kotiin, hän antaa niille ruuan likempänä seiskaa.

* Työvuoro 7-15
Normaalisti pääsen aina lähtemään töistä ajoissa, mielummin jopa muutamaa minuuttia ennen vaihtamaan vaatteita.


* Kotona siinä 15:30. Koirat pihalle, yleensä jotain välipalaa, mahdollisesti postin selaamista.
Kotitöitä: pyykkiä, kaupassakäyntiä tai sen suunnittelua, imurointia jne.

* Pyrin lähtemään koiralenkille viimeistään klo 16, koska ns. normaali-ihmiset pääsee silloin vasta töistä ja metsässä on tuskin koskaan vastaantulijoita. Sellainen tunnin lenkki, jonka aikana nollaan kyllä huolella, nautin ja rentoudun. Se hetki päivästä, jolloin omat verenpaineeni ovat parhaalla mahdollisella tasolla ja kroppa tasapainossa. Tämä lähes riippumatta kelistä ja siitä, olenko ollut stressaantunut tai en jostain asiasta edeltävästi. Metsä on mun henkireikä!!!


* Pari kertaa viikossa lenkkiaikatauluun vaikuttaa se, että nuorin tytär tarvii viedä tallille tiettyyn aikaan. Silloin joko vien hänet ensin ja lähden vasta sitten, tai teen ensin lenkin ja säntään autolle suoraan lenkkikamppeissa.

* Kotona keittelen teetä, yleensä piparminttua tai sitruunainkivääriä (kofeiinittomia). Tässä vaiheessa kello lie 17-18. Juon teetä aivan käsittämättömiä määriä. Siinä ohessa selaan ehkä lehtiä tai luen kirjaa. Höpöttelen lasten ja miehen kanssa jos ovat kotona.


Muistaakseni Saksalaisen marketin valikoimista.
Tuohon sitruuna-inkivääriin kun lisää vielä hunajaa....  ahhh!! ♥ 

* Kotityöt jatkuu, eli mahdollisesti pyykkien laittoa, edelleen sitä siivousta, kaupassakäyntiä jne.


Krääh!! Talvi yllätti naisen, joka jätti illalla pyykit ulos ajatuksella
"ne kuivuu aamuun mennessä valmiiksi".....
ja yöllä tuli 10 cm lunta/räntää.

* Teen illalla valmiiksi omat evääni (yleensä salaatin) ja surautan kaikille aamulla kotona herääville smoothien pakastemarjoista, rahkasta ja soijamaidosta.

* Luen/istun koneella lukien blogeja, kirjoittaen sitä, surffaan Facebookissa jne.

* Pentukoira saa iltaruokansa n. klo 20. Olen pyrkinyt nyt ruokkimaan molemmat suunnilleen samaan aikaan. Sen jälkeen ne tarvii vielä käyttää pihalla ja toivon aina, että mahdolliset tuotokset tulisi äkkiä, koska tässä vaiheessa iltaa saatan olla jo yöpuvussa enkä todellakaan tarkenisi seistä siellä odottelemassa yhtään pissaa viittä minuuttia kauempaa....

* Ainakin yhtenä päivänä viikossa haen tyttären tallilta vasta 20:20. Mahdollisesti yöpuvussa ja potkuhaalarissa.... (Kauhulla ajattelen sitä mahdollisuutta, että matkalla sattuisi jotain ja päätyisin ensiapuun....)

* Pesen hampaat, sammuttelen ylimääräisiä valoja ja siirryn hyvinkin sänkyyn jo 21 aikaan. Mulla on aina sängyn päädyssä kirja kesken. Luen sitä - kirjasta ja väsymyksen tasosta riippuen - sivun tai useamman kappaleen.

* Olen aamuvuoroa edeltävänä iltana (tai usemman jälkeen) unessa helposti jo 21:30 tai aikaisemminkin.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Tukkakorjaamolla

Johan ne ylsivätkin noin olkapäille....  hiukset siis, usean (kahden?) vuoden kasvattamisen jälkeen.
Mutta...

Sairaalan sääntö on sellainen, että kun hiukset yltää harteille, niitä pitää alkaa pitämään kiinni.
No, kokeilin, ja sellainen typerä pullasudin mittainen tupsuhan niskaan tuli. Eikä kaikki edestä kuitenkaan yletä ponnariin, vaan niitä roikkuu sitten kahta kamalammin pitkin naamaa ja sen vierustoja...

Toisaalta, jos nostin tuosta edestä kaikki ylös ja sellaiselle pikkuponnarille pään päälle, näytin keskimäärin 12-vuotiaalta... ja sitä "irtokarvaa" leijaili naaman ympärillä ihan tolkuttomasti. Sellaista puoliksi kasvanutta muutaman sentin mittaista untuvaa. *huokaus*

Mainitsematta mitä jatkuva kiinnipitäminen tekee hiuksille. Sehän katkoo ne juuri siitä ponnarin kohdalta, jolloin kohta on sitten joka tapauksessa lyhyempää, ja sitä kautta sitten katkeillutta ja epäsiistiä.


Ipana letitti aamulla tuon otsatukka-ongelman pois päiväjärjestyksestä. Tästä ei näe, että se on niin paljon lyhyempi kuin muu ylikasvanut polkka (joka muuten naistenlehtien mukaan on juuri tänä keväänä, ah, niin muodikas.....)  

Otsis ylsi niukinnaukin korvan taakse (vaan ei siellä pysynyt), mutta tätä olisi pitänyt alkaa niputtamaan joko saparoille tai muuten.
Kun Thai-aurinko vielä poltti karrelle ja latvat on muutenkin kuivaa korppua, totesin, että ainoa ja järkevä apu löytyy luottokampaajaltani.

Pikainen soitto aamukahvilla auttoi asiaa ja pääsin samana iltapäivänä sisälle.



Joo. Ei se otsis ihan vieläkään ole samaa mittaa muiden kanssa, mutta on ainakin vähän parempi. (Nythän se ei ainakaan yllä korvan taakse....) 
Eikä ongelmakaan sikäli poistunut, että se on edelleen pakko sijoittaa jonnekin, koska valuu naamalle. Siistityt latvat kuitenkin tekee kokonaisuudesta kauttaaltaan vähän älykkäämmän näköisen.

Niska näyttää tosi pöyheältä, siis tukka tosi paksulta kun siellä on kämmenenlevyinen "reuna" kun on hyvin föönattu.  Tykkään ♥
(Ja jonain päivänä, lupaan, opettelen käyttämään jotain lämpösuojaa sekä muita aineita ja laittamaan noita karvoja....)

Ehkä tää napakka lyhyt polkka on kuitenkin eniten minua. 
Voihan sitä jatkaa taas kasvattamista. 
(Siihen mennessä kun saan siitä sen ylikasvaneen polkan, se ei luultavasti ole enää muodissa.... Voi voi!!)

Nyt sentään hoksasin sanoa, että ei vedetä niskasta ihan hiusrajaan asti, koska silloin kasvaminen näyttää epäsiistiltä kun tulee niskavilloja. Minähän en ehdi (eli viitsi, halua maksaa, kerkiä, jaksa....) kampaajalle kuin muutaman kerran vuodessa niin mallin on oltava sellainen, joka antaa anteeksi sen, ettei sitä ylläpidetä.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

#shpaivat

Torstaiaamu, kello 6:45.
ABC asema.


Odotin Turusta lähtenyttä bussia. Hyvin yllättäen, ostin joutessani yhden kahvin ja kävin veskissä.


Ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta, ja olen tosi otettu, että työnantaja suostui jälleen maksamaan minut tuonne. Se on nimittäin kallis! Sikamaisen kallis.

Loputtomiin ihmettelen, ettei työkavereistani kukaan muu lämmennyt ajatukselle. Koska sain itse käydä näillä päivillä kaksi vuotta sitten, pyysin tänä vuonna kysymään kaikilta muilta ensin. Kukaan ei halunnut lähteä ja pomokin oli vähän sitä mieltä, että nyt olisi jonkun muun vuoro. Mutta kun ei ketään voida pakottaa....


Aamu on tosi kaunis.
Motari on yllättävän rauhallinen.
Bussi pysähtyy pikaisesti tässä rampilla, josta hyppäsin kyytiin.


Mistä tuntee hoitajan?? Ne litkii älyttömiä määriä kahvia.
Niin mekin. Ensimmäisen luennon jälkeen heti sumpille.


Yhden ostoksen tein messualueella. Tarjontaa olisi ollut enemmänkin, siis muutakin kuin sairaalatarviketta. (Mm. Shock Absorber-urheiluliivejä, Elvari-koruja, huiveja, vaatteita...)

Olen käyttänyt MBT kenkiä yli 10 vuotta. Ensin ns. lenkkareina, sittemmin työkenkinä. Parhaat mitä olen koskaan jalkaani laittanut. Selkäni voi hyvin, ryhti pysyy hyvänä ja lisäbonuksena pohja on sen verran paksu, että näytän inasen pidemmältä.....  =D  Ei yhtään huono asia hukkapätkälle.

Ostin töihin uudet pari vuotta sitten ja harmittelin jo viime kesänä miten vähän kevyemmät vastaavat ovat alkaneet "napsua" pohjasta ärsyttävästi, juuri päkiän kohdalta. Joku kengän rakenteessa lienee murtunut.
Nyt ostin uudet, tarjouksesta.


Illalla käytiin viemässä kamat hotellihuoneeseen ja lähdettiin syömään.
Mainio illallinen; kolme ruokalajia samaan hintaan kuin pelkkä pääruoka (joskin tiramisu oli sitten jo niiiiin paljon, että osa jäi...) ja vielä hotlan aulabaariin yksille.

Pitihän sitä uutta ihmeellistä kotimaista testata.

Siis Napue ruisgin & Tonic. Rosmariinia ja puolukoita.
Ihan OK. 
Samalta se omaan suuhuni maistui kuin mikä tahansa G&T mutta hyvä mieli tuli noista roskista. Ne oli hauskoja.  (Näin paljon ymmärrän siis viinojen päälle....)

****
Kivat päivät, hyviä luentoja. Hauska messuosasto.
Uskon, että työpaikka hyötyy joistain asioista, joidenkin osalta jätimme yhteystietoja ja jäämme odottamaan postia.

Ihanaa oli tulla kotiin.


Ihan vielä ei poseeraaminen onnistu ilman pennun pitelijää. Mutta tälle kivelle tullaan vielä pysähtymään erinäisiä kertoja.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Arkihaaste 12/52

Eläinlääkärikäynti. Toivottavasti vuoteen ensimmäinen, ainoa ja viimeinen.
Kyse siis tehosterokotuksista.
Nyt on pienellä Bonollakin siis passi.


Ostin myös paketin monivitamiinia Edulle.

Sain jostain taannoin lahjaksi/palkinnoksi pari vastaavaa Senior-Multidogia ja syötin niitä koko viime syksyn molemmille tollereille. Koska raakaruoka voi kuitenkin olla vitamiiniköyhempää, koira kun ei hyödynnä vihannesten vitamiineja samalla tavalla kuin ihminen, plus että ne vihannekset on vähän rajoitettuja mitä niille tarjotaan.... ei tuosta ainakaan haittaa ole.

Tosin melko järkyttyneenä luin kerrankin sen lipukkeen pakkauksen sisältä, ja siinä käskettiin antamaan yksi tabletti per 5 kiloa. Siis Edulle 5 tablettia päivässä??? No huh huh....

Saan noita kahtakin nimittäin piilotella melko huolella, ettei ne jää purkin pohjalle pyörimään....

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Vapaaehtoistoiminta on elämän suola

Olen jo maininnutkin, että Perniön VPK täyttää tänä vuonna sata vuotta. Samaa ikäluokkaa siis kuin Suomi.

Elokuussa on tiedossa isot juhlallisuudet, ja jo viime vuosi on käytetty vain ja ainoastaan rahan keräämiseen eri tavoin, ja menneenä sunnuntaina järjestettiin perinteinen kevättempaus vähän isommassa mittakaavassa.



Värväsin meidän Ipanan auttamaan leipomisessa. Hän käytti yli kolme tuntia veivaamalla taikinaa ja varsinkin muotoilemalla niistä näitä keksejä. Suklaahippukeksit on hyviä, ja helppoa myyjäisleivottavaa. Lisäksi hän teki kaksi pellillistä mokkaruutuja. 

Itse loihdin loppujen lopuksi yhdeksän (9!!) saaristolaisleipää. Sikäli työn määrä ei ole suuri, mutta niiden paistamiseen kuluu tuhoton aika eikä uuniin mahdu loputtoman monta yhdellä kertaa....


Sunnuntaina myyjäispöytä näyttikin kyllä ehdottomasti tyylikkäältä.

Kahvin kanssa oli tarjolla mokkaruutuja tai isoja munkkeja, ja valikoima ostettavien leivonnaisten suhteen oli todella laadukas sekä suolaisen ja makean osalta. 
(Arvatkaa kuka kuolasi taivaallisia lusikkaleipiä heti aamusta ja ostikin sittemmin muovipussillisen kotiintuomisia....)

Pihalla oli sitten tykillinen hernekeittoa, grillimakkaraa, lättyjä kolmella eri pannulla....

ja Palonaiset ei tunnetusti tee isoa tiliä siksi, että ostettava olisi kallista, vaan määrällä pelataan. Meillä oli monen mielestä naurettavan halvat hinnat, mutta otimme luonnollisesti myös muutaman euron lahjoituksia vastaan kun porukka ei halunnut vaihtorahoja.


Päivä oli onneksi hurjan kaunis. Se takaa yleensä ison osallistumisen. Nytkin väkeä oli tosi paljon.
Paloautot ajettiin hallista pihalle, myös vanha kalusto laitettiin esille.

Lapsille (ja lapsenmielisille) oli tarjolla paloautolla ajoa, ja tekivätkin tosi pitkän lenkin. Neljä autoa oli ajossa yhtä aikaa. Lasten suruksi pillejä ei voitu soittaa kun ajoivat kirkonkylän läpi.  =)

ih

Hallissa oli meidän lisäksi mm. vakuutusyhtiön, turvalaitefirman, SPR:n, VaPePan ja yhden kuorma-auto-ajokorttifirman esittelijöitä. 
Pihalla oli myös kolariauto, jossa istuttiin an tavallisissa turvavöissä ja se kiepsautettiin ylösalaisin. En ollut aiemmin kokeillut. Ei muuten ollut kovin miellyttävää, ja kääntö tehtiin vielä rauhallisen hallitusti. Oikeassa kolaritilanteessa se olisi tosi kurjaa....

Lisäksi meillä kuuluu aina asiaan se, että ihmiset saa tuoda palosammuttimensa huoltoon/tarkistettavaksi ilmaiseksi, ja niitä myös myydään eri ständillä.

Pelastuskoirat pitivät oman näytöksensä pihalla.


Poliisi, FinnHems (ent. Mediheli), ambulanssi sekä Rajavartiolaitos osallistuivat hyväntekeväisyyteen. Rajavartiosto pystyi tarjoamaan vain ylilennon ja olin totta puhuen itse vähän pettynyt kun odotin Super-Pumaa ja tekivät lennon "vain" pienellä lentokoneella...  Hassu minä.

Vaikka sainkin haalittua kivan määrän työtunteja näistä kahdesta päivästä, fiilis oli koko ajan kiva. Noiden naisten kanssa toiminta on vaan rentoa ja viihtyisää.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Yövuoron jälkeen

Kuinka monta tuntia unta ihminen tarvitsee yövuoron jälkeen?

Kysy 9-vuotiaalta Pappakoiralta ja vastaus on jotain 6-8 tuntia, kunhan saan iltapäivälenkkini.

Kysy 4-kuiselta pentukoiralta ja saat naurut päin näköä: kyllä 2,5 tuntia riittää, koska elämässä on niin paljon kaikkea, ettei koko ajan ehdi nukkua.



Oli kyllä suloisen lempeä herätys: toinen nuolee silmien väliä, sitä kohtaa, missä olisi intialainen kastimerkki....

****
Tässä kohtaa olen onnellinen, että teen vain yhden yön kerrallaan.

Herättyäni join ison lasillisen teetä, selasin Hesarin ja nautin auringosta terassilla. Ipana alkoi leipoa suklaahippukeksejä, joten laitoin koirat remmiin ja lähdin kävelylle.
2,7 km myöhemmin päädyttiin kotiin niin, että matkalla tavattiin paljon hauskoja ihmisiä, joiden tapaaminen oli Bonon päivän kohokohta. (Tosi pidättyväinen ja varautunut pieni koira...... NOT!!)


Kohta alan sekoittaa saaristolaisleipätaikinaa. Urakka odottaa: huomenna on Perniön VPK:n iso kevättempaus, jossa mukana toivon mukaan Finnhems (ent. Mediheli), poliisi, pelastuskoirat, tulli, rajavartiosto yms. On kolariautosimulaattorit, sammutusharjoitus yms. puuhaa.

Naisosasto keittää kahvia, myy pullaa, hernaria, lättyjä ja leivonnaisia.
Jos joku lukija nyt sattuisi liikkumaan täällä päin, tulkaahan moikkaamaan!! Minut löytänee jonkun myyntitiskin takaa.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Arkihaaste 11/52

Talvi totisesti iski takaisin.
Tämän arkisemmaksi ei sitten mene.....

Molemmat käytössä. Työnnin on helpompi käyttää, mutta varsi aivan naurettavan pitkä. Tällaisen hukkapätkän on aivan turha kuvitella, että sillä saisi kuin lykittyä sentin eteenpäin.
Vähän tuotesuunnittelua, Herra Fiskars!!


Hauska puoli talvessa on lintujen ruokinta.
Tämä systeemi roikkuu meillä keittiön ikkunan alla. Ikkuna olisi kuvasta katsottuna vasemmalla ylhäällä, siten, että katos alkaa ikkunan reunasta. Minusta on kiva seurata pikkulintuja, kun käyvät nakuttamassa tuota rasvamakkaraa ja hakemassa siemeniä.

Aloitan ruokinnan varhain syksyllä (helposti lokakuulla) ja jatkan sitä myöhään keväälle...

Tuo valkoinen siemenpallo on viime syksyn ostos ja toimiva. Se oli alunperin suunniteltu pähkinöille, mutta en löytänyt helpolla mistään pähkinärouhetta, ja kokonaiset eivät valuneet siinä hyvin alaspäin vaan jumittivat. Joten auringonkukkaa...