tiistai 21. marraskuuta 2017

Uudet kulmakarvat

Annoin tatuoida, tai kestopigmentoida, kulmakarvani joskus 4-5 vuotta sitten.
Itse asiassa tuli tarkistettua ja se oli 4.11.2013. Neljä vuotta siis.

Silloin sanottiin, että niitä todennäköisesti pitää vahvistaa jo parin vuoden jälkeen.
Ilmeisesti oma ihoni on sitä laatua, jossa väri kestää hyvin.


Kuvaa on sen verran käsitelty, että koetin vähän korjata älyttömän kirkasta valkoista valoa. Mielestäni tämä vastaa hyvin todellisuutta.
(En muuten ole itkenyt kuvassa, vaan silmänympärysvoide on vielä märkänä silmänalusilla...)

Eli tällä naamalla liikkeelle.
Minulla toki on kulmakarvoja, mutta ne on täysin värittömät luonnostaan (kuvassa hiven vielä värjättyä väriä) ja niitä on suunnilleen paikallaan joka toinen.  Evoluutiossa on täytynyt tapahtua jonkunmoinen virhe, kun tuollaiset tarpeelliset karvat harvenee ja niitä tarpeettomia (kuten sääret) kasvaa kyllä vuosisadankin jälkeen.

Löin niihin päälle kerroksen, ja siis aivan paksun valkoisen kerroksen, puuduterasvaa jo kotona. Vähän hirvitti kun ei tiennyt mihin auton saa parkkiin.....  eli päädynkö kävelemään läpi kaupungin naama rasvassa.
Mutta viime kerralla se sattui niin paljon, että päätin puuduttaa tällä kertaa huolella.


Mietin pitkään kehtaako näitä kaikkia edes julkistaa....

Onni oli myötä ja parkkipaikka aivan liikkeen edessä.
Hivenen kosmetologi nauroi (lue: repesi ääneen nauramaan!) kun kävelin sisään naama valkoisena.
Onneksi puuduterasva ei valunut lämmetessään. Minullahan olisi puutunut puoli naamaa ja silmät....

Reilu tunti siinä meni.
Neulat on muuttuneet vuosien aikana. Nykyinen mikroneula ei tuntunut enää yhtään ikävältä, tosin kun ensimmäiset viivat oli piirretty, puudutettiin vielä nesteellä suoraan ihon alle.

Turvottelee vielä vähän. Ainakaan muistaakseni en omista ihan näin pulleita luomia.....  =D
Mutta väri on kiva ja mikroneulan ansiosta siihen ei ole tullut ollenkaan sellaista rupimaista pintaa. Rasvailen toki niitä nyt kun olen ollut parilla vapaalla, mutta huomisesta pitäisi olla ilmeisen naturel....


Tykkään tosi kovin.

Tuollaista vähän harmaaseen taittuvaa pohjaväriä ja sitten
lämpimän ruskeaa joukkoon.

Neljä vuotta sitten ei laitettu mitään lämpimiä sävyjä, koska silloiset värit muuttuivat vanhetessaan pinkeiksi ja ihan niin moderni en ole.

(Kerran töissä oli n. 80-vuotias todella arvokas ja tyylikäs rouva, Pirkko Liinamaa-sinisillä hiuksilla ja viimeisen päälle kropalla. Ja kulmakarvat oli todella aniliininpunaiset.... arvailin vaan itsekseni miltä vuosikymmeneltä olivat...)

maanantai 20. marraskuuta 2017

Arkihaaste 46/52

Tämä ei unohtunut.
Munasin vaan aikataulun.  =)

Valvoin la-su yön koska särkevät hartiat ja selkä (huono tyyny) ja sitten tein siihen perään 7-21 vuoron sunnuntaina.
Jotenkin illalla kotiintullessa ainoa ajatus oli päästä sänkyyn....

*****
Tämän viikon haasteena on todellakin ollut allekirjoittaneen hivenen huono kärsivällisyys....
tai mitä sitä kaunistelemaan: minähän olen niitä mulle-kaikki-heti-NYT -tyyppejä - ja kun sovittu vajaan viikon remontti on venähtänyt kahden viikon mittaiseksi eikä loppua näy, alkaa meikäläisen mitta olla aika tapissa.


Olen pyrkinyt keskittymään olennaiseen: meillä ON mahdollisuus käydä suihkussa ja saunassakin, ei ole pakko kulkea ympäriinsä likaisena tai käyttää jotain julkista kylppäriä kuten uimahallia. 

MUTTA... paljonkos se sitten auttaa kun tilanne auttamatta PÄNNII!!!


Lopputuloksen on syytä olla vallan erinomainen.
Katsotaan mihin allekirjoittaneen hermo riittää.

Otanpa tässä toisenkin glögin ja vielä vähän Aurajuustoa ja piparia.....

perjantai 17. marraskuuta 2017

Käsityömessut Tampereella, nääs

Aloitetaan sillä, että minä en missään nimessä ole ihminen, joka askartelee, tekee käsitöitä tai muuta sellaista... (Vähän itsekin ihmettelen miten tänne päädyin!)
Työpaikalla järjestetään vuosittain reissu Tampereen käsityömessuille ja tänä vuonna halusin mukaan, koska en ole ennen ollut.


Muka-tyylikkäänä aamulla lähdössä....

Hyvä työkaverini Sanna lähti samaan kyytiin ja matka meni rattoisasti hölöttäen ja maailmaa parannellen. Sanna mm. sai valmiiksi yhdet sukat siinä ohessa...

Perillä jätimme takit autoon ja painelimme sisälle.

Ensimmäisessä hallissa oli runsain mitoin maisteltavaa, joten pikkunälkä tuli siinä korjattua ja hyvillä mielin toiseen halliin....



Nämä pikkupalat kankaita sai Sannan aivan sekaisin.
Hän ompelee kaikenlaista ja mm. pikku-kukkaroita.... 
Tosi kauniita kangaspaloja kaupan olikin.


Minä taas, jouluhöpsähtänyt, innostuin aivan valtavasti näistä kaikista koristeista.


Viime vuoden Saksan joulumarkkinoilta mieleen oli jäänyt lasipallot,
mutta valitettavasti Suomessa ei niitä kyllä osata tehdä yhtä kauniisti.


Ilmeisesti tämän vuoden hittituote: tonttuovi.

Bonon kasvattaja on tehnyt aivan ihanan tonttuovi-jutun,
ja lisää siihen tavaraa päivittäin lasten iloksi.


Kransseja.
Näitä hipelöin ja pohdin mutta en lopulta ostanut.


Omat ostokseni on tässä.
Joulukoristeet oli vaan pakko saada, se lähti ihan lapasesta.
Tuo kiuastonttu oli myös sellainen pakko-saada.

Seura oli mahdottoman hyvää, ruokakin menetteli vaikka hintataso oli kyllä kova. Hivenen jäi harmittamaan, ettei päästy yksille, koska tarjolla oli vaan kuivaa kuohuviiniä eikä meistä kumpikaan ole sen ystävä. (Mainitsemattakaan aivan järjetöntä hintaa siitä tilkasta.....)

Hauska tapahtuma, johon voin lähteä toistekin. 
En ehkä maksaisi ja näkisi vaivaa ajaa täältä asti itse, mutta näin työpaikan tyhy-juttuna isolla porukalla tykkäsin.

Edelleenkään en näe itseäni askartelemassa tai väkertämässä mitään, mutta kauniita juttuja ja ihania ideoita tuolla oli.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Arkihaaste 45/52

Kun ajoissa aloittaa, on ihan hyvä jo Tapaninpäivänä korjata kaikki pois....

Minä siis en kestä tätä pimeää aikaa vaan haluan valoa, lämpöä ja joulumieltä. Joulunodotus on parasta.
Joten meidän arki on tällä hetkellä tätä:


Eteisessä siis vähän jotain.....

Pihalle laitettiin valopallot. Raahasin tuollaiset isot rottinkipallot Tallinnasta joitain vuosia sitten. Ne oli siellä kaupan koristeena ja oltiin joulun välipäivinä reissussa. Myivät siis mulle koristeet suoraan katosta. Niihin säänkestävät valot ja se on siinä.



Ne on hauskat lumipallot tuolla omenapuussa. Halkaisija joku 30 cm.

Muina rikkoina rokassa eli valoina on luonnollisesti nykyään joka ilta otsalamppu sekä koirilla valopannat. Tilasin netistä monta vuotta sitten Leuchtien pannat koirille ja tänä vuonna niihin vasta tarvitsee vaihtaa paristot. Sanoisin, että kohtuullisen kestävää tavaraa!! 


Joku taannoin kommentoi iltalenkillä "hauska idea laittaa koiralle jouluvalot" ja joku toinen melko närkästyneenä "en tajua miksi koirallekin pitää laittaa valot", mutta nämä kommentit jätän omaan arvoonsa.
Kun eläimet on metsässä täysin vapaana, pystyn noista värivaloista päättelemään kumpi on missä (eri väriset pannat) ja pitämään silmällä, että pysyvät mukana. Pimeässä ei nimittäin otsavalolla kyllä koiraa löydä, jollei sen silmät juuri satu valon säteeseen.  Pannat on meidän koirien mieleen enemmän kuin heijastinliivit.

Muuten, tuli tuosta mieleeni: joskus yli 10 vuotta sitten kun meidän Mummokoira-Karo oli vielä hyvin pieni, kävelin sen kanssa lumisessa metsässä ja yhtäkkiä tajusin tuijottavani keltaisiin silmiin lähes omieni korkeudella (luultavasti ne oli korkeammalla....). 
Peura seisoi aivan polun vieressä jähmettyneenä....  en tiedä kumpi meistä säikähti enemmän.  =)  Joten otsavalosta on tällä lailla haittaakin....


Kuka minua tuijottaa keltaisin silmin??? 

perjantai 10. marraskuuta 2017

Synnyitkö 60-70 -luvulla?

Tällainen kiersi jälleen pitkästä aikaa sähköpostissa ja facebookissakin.
Kyllähän siinä niin paljon totta on, että ihan naurattaa....

1. Autoissa ei ollut turvavöitä eikä niskatukia, saati turvatyynyjä....

2. Takapenkillä oli hauskaa eikä vaarallista. Siinä sitä seistiin keskikonsolin päällä ja pidettiin kiinni vanhempien penkkien päältä. (Ja olisi lennetty kuin raketti ikkunaan äkkijarrutuksessa.....)

3. Pinnasängyt oli värikkäitä eikä lyijymaalissa oltu varmasti säästelty.

4. Ei ollut turvalukkoja tai "lapsilukkoja" lääkepurkeissa, autojen ovissa tai kodin puhdistusaineissa. Me vaan tiedettiin, ettei niihin saanut koskea.

5. Pyörällä ajettiin aina ilman kypärää, myös isoilla teillä.

6. Juotiin puutarhaletkuista, puroista ja lähteistä eikä kukaan sairastunut. Limsaa sai (jos sai) ehkä lauantaisin saunan jälkeen.

7. Jotkut rakensi mäkiautoja ja niillä laskettiin ja kokeiltiin mäkiennätyksiä. Joskus huomattiin alamäessä, että tuli säästeltyä jarruissa....

8. Leikittiin pihalla kunnes tuli pimeää. Eikä vanhemmat koskaan huolestuneet missä luuhataan.

9. Koulupäivät oli lyhyitä ja kouluruoka hyvää (miinus tilliliha).

10. Meille tuli naarmuja ja luita murtui, joskus meni hampaat. Koskaan ei vanhemmat kuitenkaan haastaneet ketään oikeuteen eikä syyllisiä etsitty. Me riideltiin leikeissä ja saatiin itse ne sopia.

11. Joskus herkuteltiin karkeilla, limsassa oli oikeaa sokeria eikä kukaan ollut lihava. Me oltiin koko ajan niin aktiivisia ja aina pihalla leikkimässä.

12. Oli ihan tavallista jakaa limsapullo koko porukan kesken, samoin kuin myöhemmin kaljatuoppi. Kukaan ei ikinä pelännyt saavansa mitään tautia.

13. Me sairastettiin vesi-, tuhka- ja vihurirokko ja sikotauti. Äidit vei meitä naapuriin tautia hakemaan ja viikon raapimisen jälkeen oltiin entistä paremmassa kunnossa ja immuniteetti oli vahva.

14. Meillä ei ollut Pleikkaria, Wii'tä, Nintendoa tai X-Boxia, ei videoita, sataa kaapelikanavaa tai Dolby Surroundia. Me ei roikuttu sohvalla "pelaamassa" vaan pelattiin joko lautapelejä tai sitten juoksupelejä pihalla.

15. Me mentiin reippaasti naapurin oven taakse pimpottamaan tai koputtamaan kun piti hakea kaveri. Me tervehdittiin niitten vanhemmat ihan luontevasti. Toisaalta me voitiin mennä vaikka usean kilometrin päähänkin hakemaan kaveria, ja kaikki tämä ilman, että kukaan pystyi vahtimaan ja soittamaan kännykkään ja kysymään missä ollaan, kenen kanssa ja mitä tekemässä.

16. Me pelattiin koko pihan lapset yhdessä, ihan tosi pienistä jo yläkoululaisiin. Kaikki osasi Kirkonrotan tai 10 tikkua laudalla säännöt ja kimpassa oli tosi kivaa. Ketään ei jätetty ulkopuolelle ja jos joku joutui kotiarestiin, ei siitä mitään traumaa saatu ja psyykkisiä oireita.

17. Aina joku ei ollut koulussa yhtä hyvä eikä pärjännyt. Sitten sitä jäätiin luokalle eikä sitä pidetty oikein minään. Ei ollut kirjainyhdistelmä-diagnooseja, kukaan ei kärsinyt dyslexiasta tai ollut ADHD. Joku oli ehkä hitaampi lukemaan ja joku vilkkaampi. Kaikki kuitenkin sai mahdollisuuden.

18. Jos koulussä hölmöili, sitä sai ensin jälki-istuntoa ja pahimmassa tapauksessa joutui rehtorin puhutteluun. Opettajilla oli auktoriteettiä eikä meille tullut mieleenkään hyppiä niiden nenille.

19. Me opittiin itse keksimään tekemistä ja takaiskujen tullessa opittiin hyväksymään pettymykset.

20. Jos me mentiin naapuriin ruoka-aikaan, niiden äiti yleensä tarjosi meillekin ruuan. Ei ollut tarve soittaa vanhemmille ja kysellä mikä dieetti perheessä on käytössä. Sitä syötiin mitä tarjottiin.


Edelleen meistä moni on hengissä ja voi hyvin.
Uskon, että moni muistelee taaksepäin noita aikoja myös lämmöllä ja ilolla. On vaikea kuvailla nykypäivän lapsille minkälaista oli olla mukula tuolloin, kun maailma oli avoin ja meille kaikki oli mahdollista.

****
Ainakin itselle tuli niin elävästi ja lämpimästi mieleen joitain yksittäisiä juttuja. Just noita kirkkis ja 10 tikkua laudalla pelejä. Asuin 4-11 -vuotiaana isossa kerrostalokolossissa Vantaalla. Meitä oli siinä todella iso pihallinen suht samanikäisiä kersoja ja kaverin löysi aina kun pihalle meni. Isolla porukalla leikittiin ja pelattiin milloin mitäkin, ja jos tuli äidille asiaa, siinä seistiin rivissä ja huudettiin "Äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa...." ja sitten aina se, kenen äitiä tavoiteltiin......

Oi noita aikoja!!
Ainakin itse elin tosi ihanan lapsuuden!!

torstai 9. marraskuuta 2017

Melko masentava marraskuu (normikauraa)

Tämä on se aika vuodesta, kun on vaikea keksiä paljonkaan positiivista sanottavaa. Siis marraskuusta.
Keksin kyllä ison liudan kaikenlaista valitettavaa, mutta ei lähdetä siihen.....

Kuvia kaivamalla käy kuitenkin ilmi, että mm. joskus on ollut kauniitakin päiviä. Olennainen tieto päivänä, jolloin vettä tulee kuin aisaa eikä auton tuulilasin pyyhkijät meinaa pärjätä kotimatkalla. (Miehen auto, oma oli huollossa...)


Mitäs siinä makailet kesken lenkin??

Mun parhaat ♥ pojat ♥

ONNEKSI olen oppinut pukeutumaan sään vaatimalla tavalla.
Onneksi ostin uuden, oikeasti sateenpitävän, puvun.
Koetan pilkkopimeässä metsässä tallustaessani muistaa, miten kosteus ja sade tekee hyvää iholle.... kasvoille siis.  =)
Tykkään kyllä, jollain perverssillä tavalla. Metsä saa minut heräämään henkiin ja ilman päivittäistä lenkkiä en varmasti selviäisi marraskuustakaan.


Kerran roikkutuolissa olkkarissa.
Bono ei ihan mahtunut kuvaan, tai käsi oli liian lyhyt.

Olen käynyt kirjastossa pitkästä aikaa.
Olen lukenut omasta kirjastosta (lue: makkarin hyllystä) kaikki Jarkko Sipilän Takatalo-dekkarit jälleen kerran. Tykkään aika ajoin aloittaa tuollaisen "sarjan", missä kirjat ei suoraan liity toisiinsa, mutta jotain juttuja edellisistä aina kulkee mukana.

Edeltävästi plarasin nuo kuvassakin näkyvät Läckbergit.


Kahvihetki


Sammiollinen koiranruokaa.
Sis. bataattia, myskikurpitsaa, puuroa, kurkkua, banaania, porkkanaa ja salaattia.

Olen kyllä aika ajoin niin blondi. Tähän asti on kestänyt hoksata, että koiratkin voisi hyötyä mm. bataatista ja puurosta. Mummokoira-Karollehan keitettiin pitkään puuro aina aamuisin, koska maksasairaana se hyötyi siitä. 
Näin syksyllä kun kurpitsa on halpaa, paahdoin sen uunissa kypsäksi samalla kun kiehautin bataatit ja puuron. Muut vihannekset menee aina raakana.


Tämä on harvinainen näky:
enpä muista milloin olisivat näin vierekkäin maanneet.

Pojilla on ollut harva se ilta nyt jonkunmoiset painijaiset. Siis selkeästi leikkivät keskenään ja hirmuinen tohina ja kolina on pitkin kämppää.
Joko Edu alkaa dementoitua (se ei ole ikinä leikkinyt!) tai sitten se vaan herää johonkin omaan maailmaansa iltaisin. Sitä on kuitenkin kiva katsoa.


Erään iltalenkin auringonlasku.
Vähän harmitti kuvaa valaisevat katulamput.

Joitain auringonlaskuja on ollut, joissa todellakin tajuaa, että filttereitä tai kuvankäsittelyä ei tarvita! 
Liittyykö meidän pohjoiseen sijaintiin vai mihin, mutta kieltämättä noita joitain etelän nousuja ja laskuja nähneenä Suomessa on ehkä hienoimmat värit ikinä!

maanantai 6. marraskuuta 2017

Tietotekniikkavelho

Jösses kun meinasi mennä ihan väärään kurkkuun koko homma.
Pelasin jotain blogin ulkonäön kanssa ja kadotin nuo nappulat "lisää teksti" ja "kirjaudu ulos" ja mitä tuolla yläreunassa nyt lukeekin.
Älkää kysykö mistä päädyin oikeaan paikkaan, että pääsin ne muuttamaan takaisin. En tiedä. Hädissäni painelin ihan mitä vaan.....

Rouva tietokonevelho täällä siis, päivää.


Toinen juttu tietotekniikkaan liittyen: ostin uuden koneen ennen syyslomaa. Vanha kun on heittänyt useamman kerran ruudun siniseksi herjalla "uups, jotain meni pieleen".
Eipä siinä, uusi kone on aina uusi kone. Mutta enpä taas tajunnut, että olen silloin vuosia sitten ostanut siihen rahalla Microsoftin Office-paketin, jonka nyt sain hauskasti tyttäreltä, koska heillä on koulussa kolme lisenssiä. Ongelma vaan on, että koulun lisenssi ei pidä sisällään valokuvien käsittely-ohjelmaa.....

Olen nimittäin tähän asti aina pienentänyt kuvat. Kamera ja kännykkä molemmat ottaa älyttömän isoilla pixeleillä, joten ne vie suotta tilaa ja lataaminen kestää. Olen cropannut kaikki kuvat niin, että 4 megan kuvasta jää jäljelle joku 300 kiloa ja nyt en voi sitä tehdä. Enkä myöskään rajata järkevästi, kun tulee kuvattua isosti ja haluaakin vain sen keskiosan käyttöön.....


No. Elämässä lienee isompiakin ongelmia.
Jos tiedät jonkun helpon (ilmaisen) kuvankäsittelyohjelman, millä siis pystyy croppaamaan ja käsittelemään kuvia, otan tietoa mieluusti vastaan.

Uudet kulmakarvat

Annoin tatuoida, tai kestopigmentoida, kulmakarvani joskus 4-5 vuotta sitten. Itse asiassa tuli tarkistettua ja se oli 4.11.2013. Neljä vuo...