lauantai 17. toukokuuta 2014

Hyvää tuulta ja kesäkukkia

Hevoseton on huoleton. Väittävät. (kts. ed. kirjoitus) Voi pitää paikkansakin.

Sanoisin tähän, että volkkariton on myös melko huoleton....  näyttää siltä, että olemme pääsemässä Touranista (rakas Torakka) eroon reilun viiden vuoden jälkeen.  *mieletön tuuletus*

Tykkään autosta kovasti. Sopivan korkea, riittävän tilava (siinä on mielettömän ihana iso tavaratila) ja kaikin puolin näpsäkkä omille mitoilleni. Mutta kun edellisten parin vuoden aikana se on useammin viety huoltoon hinurin lavalla (terveisiä vaan Tahvanaiselle) kuin olisin itse ajanut, ja merkillisiä maanantai-vikoja on ilmennyt vähän siellä sun täällä, alkaa olla aika luopua.
Luin itseäni huvittaakseni VW:n tyyppivikoja ja voin rehellisesti sanoa, ettei ensimmäistäkään mokomaa vikaa autosta löydy. Muita tosin sitäkin enemmän. Viimeisimpänä tämä lambda-anturi. Valo on vilkkunut aina kun lämpötila menee nollan vaiheille, pahemmin kun on kosteaa. Sitä on kuittailtu pois, koskaan mitään näkyvää vikaa ei ole löytynyt. Ja aina se palaa uudelleen.
Nyt kärähti käämi kun valo syttyi eikä enää sammunutkaan. Ajoin huoltoon, jossa valo toki kuitattiin pois (vaihdettiin samalla pari sulaketta) ja kun seuraavan kerran starttasin iltavuoron jälkeen, se syttyi taas. Melko raivoissani heitin sen Nettiautoon ilman toivoakaan, että kukaan olisi siitä kiinnostunut vaikka ilmaiseksi lahjoittaisi.... ja sitten tulee viesti, jossa tarjotaan pientä punaista pirua vaihdokiksi ja vielä välirahaa. Mailissa on asiasta keskusteltu nyt viikko, huomenna sunnuntaina vaihto.
Peukkuja saa pitää edelleen että menee putkeen.

*****

Kesäkukkia laitoin tällä viikolla urakalla. Ensin ne "pakolliset", sitten löysin lisää purkkeja (kumma juttu....) joihin piti saada jotain täytettä. Taas lähti vähän lapasesta, haitanneeko tuo?
Kuvia jossain vaiheessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...