sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Hall-ow-een

Happy Hollow's Night!
Pyhäinpäivää siis vietetty Suomessa jälleen. No, me ei tunnetusti varsinaisesti vietetä yhtään mitään päiviä. Tänä vuonna oli ennakolta sovittu appivanhempien syömääntulo, ja ruokalistalla oli Pasin aiemmin syksyllä ampuma hanhi, suppilovahverorisotto sekä värikäs kasvisgratiini. Mulla olis edelleen kuivattuja korvasieniä, mutta kun on neuroottinen niin on neuroottinen.... eli ostin hauskan pussipunaviinin, ja ihan periaatteesta en anna kenenkään syödä korvasieniä JA ottaa mitään alkoholipitoista samalla aterialla.....  joten höh. (Muuten, paitsi hauska, todella hyvää viiniä!!)
Ruoka oli hyvää, sitä riitti ja kaikille maistui. Mun lapset kunnostautui (ilmeisesti tahtomattaan ja vahingossa): paitsi saapumalla hyvissä ajoin paikalle, kukaan ei myöskään vitissyt niistä suppilovahveroista risotossa, koska sienirisotto ei kuulu mun lasten lempiruokiin. Hihi!

Muuten tää koko pyhäinpäivän vietto kuuluu aihepiiriin, jota jaksan ällistellä. Suomalaiset juhlapyhät kun tuntuu olevan yhtä surkeutta ja hautausmaalla käyntiä. Mietitäänpä: loppiaisena mennään haudoille, pääsiäisenä mennään haudoille (ehkä suklaat poskessa mutta kuitenkin), vappuna ja juhannuksena otetaan niin hirveä känni, että saa pelätä itse päätyvänsä hautausmaalle, pyhäinpäivä ja joulu taas perinteiden mukaan juostaan hautausmaalla. Minkälaisen käsityksen lapset saa juhlapyhistä tällä logiikalla?? Ettei mikään saa olla kivaa, vaan aina ravataan sytyttelemässä kynttilöitä hautausmaalla (erimerkkisissä sateissa tyypillisesti....) ja ainakaan naapuriin/kaverin luokse ei voi mennä eikä ketään kutsua meille, koska tää ihmeellinen pyhitetty juhlapäivän rauha tarkoittaa vaan sitä, että pidetään yhdessä tylsää??
Henkilökohtaisesti inhoan jenkkimeiningin tänne väkisin raahaamista. Kaikki Ystävänpäivät (haloo, Valentine's Day EI tarkoita mitään kavereita!!!) ja Halloweenit.... mutta ehkä niissä kuitenkin on se tarvittava piristys ettei elämä olisi yhtä sateessa hautausmaalla rämpimistä.

****
Marisenpa tässä ohimennen toisestakin aiheesta kun vauhtiin pääsin.
Otetaan yksi naisvaltainen työpaikka, fakta, että puolet väestä on sijaisia (itse lukeudun tähän), joilla ei ole koskaan kerrottu etukäteen jatkuuko sijaisuus ja miten pitkään, ja halu suunnitella omaa elämäänsä eteenpäin yli 3 kk. (Esim. tällä hetkellä mulla on sopimus vuoden loppuun. Tiedän, että pyhistä ja listateknisistä syistä saan työvuorot vähintään 1.2. saakka, mutta sen jälkeen kaikki on udun peitossa. En ole millään tavoin huolissani, "tiedän" saavani jatkaa taas vähintään kesän yli, koska osasto pyörii sijaisten voimin kun vakansseja vaan ei ole riittävästi. Mutta tietyllä tavalla on kuitenkin tylsää koko ajan alitajuisesti joutua asiaa vääntämään ja miettimään mihin asti seuraava paperi kirjoitetaan.)

Kuten mainitsin aiemmin, lähdemme ensi kesänä tervehtimään mun vaihtariperhettä esihistoriasta. Minusta asia on huikea, olen jo nyt täpinöissäni ja odotan sitä todella. Mainittakoon, että matkaa suunnitellessa olin yhteydessä valtameren taakse ja ehdotin heille ajankohtia, joista he valitsivat sen, mikä vastaanottajapäässä toimisi parhaiten. Siellä kun on n. 20 ihmistä, joita asia koskettaa, ei voida vähätellä sitä, että heilläkin on oma elämä.
Suurisuisena hölöttäjänä tietenkin kerroin töissä tulevasta matkasta. Siitä taas seurasi eriasteista nurinaa ja kommenttia, että "yleensä reissut varataan silloin kun kesäloma-ajankohta on tiedossa eikä varata ensin reissua ja vaadita sitten lomaa siihen ajankohtaan". Olin typertynyt!
Pohdin nyt puolivakavissani, että pistän sopparin tauolle tuolle ajankohdalle, jolloin kenenkään ei tarvitse kiukutella, että saan valita lomani yli 6 kk etukäteen. (En tiedä mitä sitten seuraa kun perheessä on rippijuhlat. Jos lomakuukausi määräytyy esim. kesäkuulle sinä vuonna ja konfirmaatio on vaikka 15.7., pitääkö niitä juhlia etukäteen??)

Elämme siis jännittäviä aikoja. Kai?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti