sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Viimeksi

Viimeksi minä...

Ilahduin: 
Eilen tai edellispäivänä, kun miehen työkaveri yllätti kantamalla sisään jälleen ison määrän peuranlihaa kiitoksena syksyn omenoista ruokintapaikalla. 
En pysty sanoin kuvailemaan kiitollisuutta tästä toiminnasta! Meidänhän tässä pitäisi heille viedä tuliaisia kun saamme kantaa ne liiat omenat pois.


Nauroin: 
Ei montaakaan hetkeä sitten, kun seuraan tuota pennun elämää.

Itkin: 
Varmasti silloin kun Karo jouduttiin viemään pois. 


Se oli karmea sunnuntai ja maanantai. Iltavuoroon menossa, pakko pitää itsensä kasassa kaksi työpäivää, vasta tiistaina vapaa, jolloin sai vihdoin antaa surun tulla...
Edun kanssa pitkällä metsälenkillä keskellä korpea kyyneleet valuen. Helpotti muuten.

Suutuin:
Varmasti viimeksi tänään miehelle.
Olen itse valvonut viimeiset kolme viikkoa max viiden tunnin yöunilla ja olo on muutenkin huono, tauti yrittää tulla mutta en voi sallia sitä. Miehellä kuitenkin on mies-flunssa... joten jokainen voi vaan kuvitella.
Minä teen sapuskaa ja samalla toimin viihdytysjoukkona koiranpennulle. Täytyyhän sairaan miehen voida itse istua rauhassa koneella, kirjan ääressä. juomassa kahvia tai mennä päiväunille. Hitot siitä, että itse vedän Panadolia kolmesti päivässä pitääkseni itseni edes kasassa.....

Harmistuin: 
Kun tajusin hiljattain, ettei suurin osa työkavereista ollut maksanut osallistumismaksuaan, johon sidoin omia rahojani useita satasia. Tuollainen välinpitämättömyys harmittaa.
Laitoin julkisen palautteen facebookin osaston ryhmään ja ilmeisesti aika moni onkin nyt sitten hiljattain maksanut....

Häkellyin: 
Siitä, että olen niin kiinni tuossa pennelissä.
Ihan kuin olisi oikeasti vauva talossa. Me ollaan ihan läheisriippuvaisia toisistamme. Miten pärjään huomenna 14 tuntia töissä??

Kokeilin jotain uutta: 
Lasketaanko koirarodun vaihtaminen kokeilemiseksi?  =D 



Urheilin: 
No jaa, urheilu on kovin tehokas sana. Minähän kävelen kilometritolkulla joka päivä, mutta ehkei sitä voi sanoa urheiluksi.
Tässä pari viikkoa sitten oli tosin lenkki, jolloin Edu ei antanut juurikaan kävellä, vaan iltalenkki tehtiin hölkäten. Sanotaan, että se oli urheilua....
Marikan saunaa edeltävät kisailut kuulosti niin hauskalta, että niihin pitäisi tarttua!!! Lankutushaastetta tein pari viikkoa. Pystyn lankuttamaan 90 sekuntia helposti. (siis "helposti"....)

Luin:
Parhaillaan jälleen yhtä Cusslerin kirjaa.
Sitä edeltävästi toista. Luen myös blogeja, naistenlehtiä...

Söin:
Aamulenkin jälkeen yhden ruisleivän, jossa munavoita. Kohta syön lounaaksi itsetekemää ja itsekehumaa lasagnea, joka on tunnetusti todella hyvää.
 
Herkuttelin:
Turkinpippureilla, siis karkeilla. Niillä turkoosin värisillä.
Ja ihan muutaman sipsinkin saatoin illalla napostaa....
Tänään jälkiruuaksi on "roskajäätelöä".
Vuorasin leipävuuan foliolla, leikkasin vaniljajätskistä ohuita viipaleita, ripottelin päälle vähän keksinmuruja, kinuskikastiketta, suolapähkinärouhetta ja pieniä vaahtokarkkeja, sitten lisää jätskiä ja toinen kierros, päällimmäiseksi jätskiä ja koko hoito pakastimeen.
 
Ostin:
Eilen korillisen ruokaa.
Olen tylsä ostaja. Viikottain joutuu kantamaan sapuskaa, muuten ostoksia teen melko vähän. Viimeksi taisin tilata itselleni ja tyttärelle parit urheiluliivit nettikaupasta.

Tapasin: 
Työkaverin, joka asuu tässä lähellä. 
Sain heiltä lainaan kivan soft shell -takin ja villapaidan Bonolle, kun se vähän tuosta kasvaa.
Edun mielestä retki oli kiva, sai liehitellä Pipsaa koko lenkin ja vielä vähän heidän pihallaankin.

Päätin:
Etten vieläkään aloita laihista. Talvilomaan on niin vähän aikaa, etten ehdi enää ja sitten vaan harmittaisi.
Päätin kyllä kokeilla lankkuhaastetta vielä uudelleen....



Inspiroiduin:
Joistain blogeista tulee ihania ideoita. Varastan niitä surutta, on kyse sitten sisustusajatuksista tai jotain syömisestä. Myös Instagramissa olevia kuvia katselen "sillä silmällä".

Tämäkin oli hauska haaste. Vähän pähkinää kyllä aivoille. Ei ne niin yksinkertaisia kaikki olleet.

2 kommenttia:

  1. Kivoja vastauksia! Tässä tulee väkisinkin parin päivän kuulumiset päivitettyä, kun vastaa kysymykseen -viimeksi? :D

    Ihanan kuuloinen toi roskajätski!! Miksen minä, herkkusyöpöistä syöpöin, ole koskaan hoksannut tuollaista kokeilla??! Kiitän siis vinkistä ja testaukseen menee heti kun keksin jonkun hyvän tekosyyn ylimääräisille kekkereille :P

    Pikaista paranemista ja tsemppiä man-flu -potilaan kestämiseen ;) Kevättalvi on aina tautista aikaa...
    Kivaa sunnuntain jatkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskajätskin ohjeesta unohtui pienet suklaapalat. =P Eli puoli levyä rouheeksi. Ja muuten, folio oli huono idea, kelmu olisi parempi. Foliosta tahtoi revetä vähän jätskin joukkoon.
      Sen voisi koristella vaikka jollain kastikeraidoilla ja pinolla noita roskia jos haluaisi laittaa tarjolle koko "kakun".... *vink vink*

      Kiitos!! Eiköhän tämä tauti tästä taltu. Ainoa harmi, että huomaan puolentoista vuoden takaisen syksyn sisäilma juttujen vaikuttaneen vähän: selviä astman oireita nyt kun yskittää. Hitsi!!!

      Pirtsakkaa sunnuntaita myös sinne!! Karmea keli, muuten!

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...