tiistai 25. syyskuuta 2018

Arkiliikuntaa

Luin tässä taannoin tuttuja blogeja (kun olen vihdoin ottanut aikaa itselleni kaiken kesähässäkän jälkeen) ja Annukka oli postannut todella mielenkiintoisen jutun päivän liikunnoista. Siitä, miten itseään voisi tarkkailla vähän ja pohtia onko elämän osa-alueet tasapainossa.
Koska olen nopea liikkeissäni, en ehtinyt paljon muuta kuin lukea jutun ja olin ihan liekeissä, että pakko tämä on omaltakin kohdalta kokeilla.

Minähän mittaan muutenkin koko ajan kaikkea liikuntaa. Miksen sitten jotain arkipäivää.
Erityisesti nyt, kun olen kaksi päivää viikossa poliklinikka-työssä, liikun toisella tavoin kuin normaalissa osastovuorossa.

Joten tarkkailun alle eräs hyvin tavallinen keskiviikko:

Töihin tullessa päädyn ns. ykköskerrokseen, jostan kävelen labran läpi ja laskeudun nollakerrokseen pukuhuoneeseen. Poliklinikka on ykkösessä ja oma osastoni neljännessä. Ykkösestä neloseen on 88 porrasta, ykkösestä kakkoseen 22 rappua.


Pistin laskien kuinka monta kertaa kipittelen noita portaita päivässä: neljänteen kerrokseen 4 kertaa päivän aikana ja kakkoseen 6 kertaa.  352 + 132 rappusta normaalina työpäivänä. Joitain rappuja on tässä yhtälössä myös laskematta, koska tullessa ja lähtiessä tietenkin matkalle osuu vielä sitten toisia. (Mutta olihan hupaisa lista ruutuvihossa se: kakkonen ja sitten pätkä tukkimiehen kirjanpitoa ja alla nelonen ja lisää tukkimiestä.... )

Lisäksi tälle päivälle osui vain yksi labrakäynti, jossa kiersin kertaalleen portaat ykkösestä kakkoseen ja matkaan tulee lisäksi 2 x sadan metrin pätkä käytävää.

Työmatka/työpaikkaliikunta olikin oikeastaan siinä.

Kotona odotti sitten toisenlaiset haasteet. Ensin koirien kanssa pikkulenkki, ns. citykävely eli meidän kyläpahasen ympäri, Endomondon mukaan 3,16 km.


Bonolle oli edellisenä päivänä tehty jälki hautumaan metsään ja sen ajaminen oli sitten mittauksen mukaan 2,24 km.

****
Mitä ajatuksia tästä sitten tuli?

No, ainakin se, etten ihan passiivinen ole edes polipäivinä, lähes päinvastoin. Enemmän taidan totta puhuen saada olla paikallani normaalissa osastovuorossa. Jos ajatellaan jotain lääkärinkiertoa, mikä on yhtä käytävällä seistä töröttämistä...
Toivottavasti portaiden kiipeily alkaa näkymään sitten pakaralihaksissakin! (Nauroin parin kollegan kanssa, että tätäkö pomo tarkoitti, kun siirsi minut polille: että pitää saada tuonkin ahteri kapenemaan....)

Koska liikuntaa on helppo ja minusta kiva mitata, pitäisi ehkä ottaa astetta professionaalimpi ote ja listata myös viikon syömiset raatorehellisesti ja sen jälkeen julistaa miksi löysää on edessä ja takana....

****
Vertailuna toisaalta tavallinen arkinen vapaapäiväni (perjantai):

Nukumme vinttikerroksessa. Kipuan sieltä aamulla 17 askelta alas (piti laskea tätä varten portaat =) ), jatkan matkaani kellariin (12 porrasta), jossa vaatehuone. Puin, laitoin pyykkikoneen päälle ja palasin keskelle juomaan aamuteetä.


vintin portaat

Koirille kunnon aamulenkki, Endomondon mukaan 6,78 km ja välittömästi kellariin laittamaan pyykit kuivuriin, sieltä keittiöön ja kahvi päälle, ja jatkoin matkaani vinttiin petaamaan sängyn.

Aamupäivän aikana kävin kellarissa pariin kertaan (2 x 12) ottamassa pyykkiä kuivurista ja toisaalta laittamassa uutta koneeseen. Vanhan talon riesa: sulake ei kestä kuin yhden koneen kerrallaan päälle, joten en voi pestä ja kuivattaa samaan aikaan. (Iltapäivään mennessä harmitti, etten tajunnut kiikuttaa niitä pihalle. Tässä tuulessa olisi kuivunut nopeasti! Mutta sää on niin epävakaa, etten luottanut siihen.)


kellarin portaat

Harkitsen vakavasti maalaavani noihin raidat,
ikäänkuin räsymatossa.

Iltapäivän puolella kun mies oli tullut kotiin, sain idean Ipanan huoneen sisustamiseen ja menimme taas vinttiin (17) , jossa hetken aikaa huonekalujen siirtelyä. (Relaa vaan Murunen, ei me tehty mitään radikaalia!)  Pari kertaa tepsuttelin itse asiassa portaissa mittailemassa yhtä hyllyn paikkaa kaktuksille siinä portaissa (yht 12) ....
Sieltä kellariin (12) asti, koska pyykit.... (en normaalisti kuitenkaan pese ihan tätä määrää joka vapaapäivä, nyt on lakana- ja pyyheliinapyykkiä vierailijan jäljiltä!)

Iltapäivällä miehen ja koirien kanssa vielä pururatalenkki 5,12 km.
Siihen päälle kellarissa pyykkien laittamista vielä kerran (12) . Suosiolla ripustin niitä kylppäriin telineelle kuivumaan. Huomista myrskyä kuulostellessa en uskaltanut ottaa riskiä, että noukin farkkuja jostain naapurin pihalta....


"puru"rataa
pitäisi kai sanoa kuntorataa, kun se kivituhkalla nykyään on


pururadan lampussa oli kohtuullisen kookas ampparin pesä

Illalla käyn vaihtamassa pyjaman alhaalla (12) ja kiipeän vielä vinttiin (17) yöksi.

Ihan kotioloissa portaita tulee kivuttua siis 7 kertaa kellari - keskikerros ja tänään 3 kertaa keskikerros -vintti. Pikaisesti laskettuna siitä tulee 135 rappusta. Ja päälle nuo pari lenkkiä, yhteensä 11,9 km.

Sen, mitä ehkä vapaapäivänä lenkeissä voitan, häviän näköjään usealla portaalla typäivään nähden.

2 kommenttia:

  1. Hehhee. Porraskävely kuuluu näköjään sunkin päiväohjelmaan :). Hyvähyvä. Laskin, että olen näitten 21 samassa työpaikassa viettämäni vuoden aikana kävellyt pelkästään parisen miljoonaa porrasta töihin ja takaisin. Ja kyllä, jalat ja pakarat on mun paras osa-alue :D.

    Mun ruokapäiväkirja on lopputekstiä vaille valmis, mutta se oli niin raskas projekti ja lopputulos niin tyhjänpäuväinen, että tekis melkein mieli poistaa ja unohtaa koko juttu, mutta kai maar se tässä ilmestyy jossain kohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Rappusia kuluu. Ja koska tässä taannoin (alkukesällä), lähdin iltavuorosta kotiin kahden kollegan kanssa poikkeuksellisesti hissillä, joka päätti "pudota" ensin puoli kerrosta ja lopulta kulkea nykien loppumatkan nelosesta nollakerrokseen, en enää hissiä käytä edes sitä vähää. Joskus, kun kuljettaa töihin jotain isompaa tai painavampaa, pännii kyllä kivuta, mutta luotto hisseihin meni kerralla.
      Täytynee aloittaa pakaratreeni vielä näiden päälle. Olen kesän jäljiltä kerrassaan rapakunnossa, joten ihan vielä en uskalla olla rehellinen ruokapäiväkirjan suhteen edes itselleni.... =)

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...