tiistai 8. lokakuuta 2019

Remonttimietteitä/haaveita

Minä haluaisin "uuden keittiön". Tai siis.

Meillä on tehty keittiöremontti alunperin 1999 kun muutettiin. Silloin laitettiin kaikki. Sittemmin, ehkä 5-8 vuotta sitten piti vaihtaa liesi, ja halusin silloin upotettavan uunin sekä liesitason. Olen näihin hirmu tyytyväinen, mutta muu keittiö on edelleen siltä 90-luvulta ja alkaa olla aika kulahtanut.
Lisäksi vuosien varrella olemme ostaneet pari alakaappia (tai siis laatikostoa) lisää, ja niiden etuosien väri on pyökki, vaikka muu keittiö on valkoinen. (Syy tähän on hyvin proosallinen: alkuperäisten kaapien väri ei ole puhdas valkoinen ja täysin saman valkoisen löytäminen oli mahdotonta. Oli helpompi valita suoraan täysin muu väri.)

TämäKIN on asia, joka ottaa itseäni silmään, nyt kun annan sen osua silmiin joka kerta.
Niinpä niin. Päästä ajatus päähän ja sen poistaminen onkin järjettömän työlästä.


Tuo lieden takaseinän laminaattikin lähinnä ärsyttää.
Mainitsemattakaan liesituuletinta, jonka ainoa toimiva ominaisuus on kova ääni.
Se ei siis ime hittojakaan mitään käryä.

Suurin ongelma, mikä ei koske pelkästään keittiötä, vaan koko asuinkerrosta, on hyvin riutunut laminaattilattia. Olen joka tapauksessa jo melko kyllästynyt väriin pyökki, ja lisäksi talon liikkuminen/eläminen ja satunnaiset putoilevat asiat ovat tehneet lattiaan rumia jälkiä.


Saumat ovat eläneet.
Niiden korjaaminen olisi iso työ, eikä jäljen pysyvyyttä voi taata.


Satunnaiset painavat putoamiset näkyvät jälkinä lattiassa.

Keittiö- tai kylpyhuoneremontit ovat niitä, joissa rahaa palaa aivan tolkuttomasti.
Meillä tilannetta hankaloittaa (rahanpuute), että asuinkerros on yhtä ja samaa pintaa ilman väliovia. Listoilla on eri huoneet eritelty toisistaan, mutta laminaattia on joka huoneessa tasaisesti, ja se pitäisi siis vaihtaa aivan kaikkialle.

Ajatuskin siitä, että lähtisi roudaamaan kaikki huonekalut muualle lattian vaihtoa varten. Huh, hiki nousee jo ajatuksesta. (Toki jotain sen suuntaista tarvitsisi tehdä jokatapauksessa, mutta itsellä on mielessä vähän pienempi vaihtoehto....)

Luin pitkästä aikaa mitään blogeja. Tunnen itseni ihan luuseriksi, kun en ole kertakaikkiaan pystynyt/ehtinyt/kyennyt seuraamaan mitä teille kaikille kuuluu ja varsinkaan kommentoimaan kaikkea mitä haluaisin sanoa. Kollektiiviset pahoittelut teille kaikille!!!

Mutta yhtä kaikki. Luin siis Paluumuuttajan blogia, jossa he olivat maalanneet vanhan laminaatin!!
Sytyin idealle heti täysillä.

Tuollaisen voisi tehdä rauhallisesti huone kerrallaan. (Siis minäkin. Tyyppi kaikki-mulle-heti-nyt?)
Betolux-maalissa on varmasti useitakin sävyjä, joita voisin miettiä. Samalla laajensin ajatteluani sen verran, että miksei keittiön kaappien oviakin voisi maalata. Ne on muuten pinnoiltaan hyväkuntoiset, mutta kulahtaneet, osin ehkä vähän tahraiset ja ennen kaikkea olen kyllästynyt. Pohdin samantien myös sellaista pystyisikö noita keittiön kaappien ovien koristeuria täyttämään, jolloin kaikki pinnat olisivat suorat? Hmmmmm..... voi olla, että siinä tapauksessa lopputulos ei olisi siisti.

Menisikö tällainen sellaiseen hyväksyttävään toimintaan, jossa ei tule jätteitä, ei heitetä pois käyttökelpoista ja toisaalta saisin itselleni jotain uutta ja kivaa? Tässä olisi näppärästi talvi aikaa, koska luonnollisesti ensi kevään lakkiaiset (jotka toivottavasti saan järjestää) olisi se kohta elämässä kun olisi kiva esitellä uudistettu köökki! 
Asialla ei myöskään olisi aikataulusyistä nyt kiire, joten ehtisin pohtia värimaailmaa yhdessä ja erikseen sekä lattian että ehkä keittiön osalta.

Jos joku on tällaista tehnyt, olisin ikikiitollinen kaikista suosituksista, kokemuksista, käytännön järjestely-vinkeistä yms.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Remonttimietteitä/haaveita

Minä haluaisin "uuden keittiön". Tai siis. Meillä on tehty keittiöremontti alunperin 1999 kun muutettiin. Silloin laitettiin kai...