torstai 13. kesäkuuta 2019

Kirja-arvostelu: Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä

Meillä oli sairaalan kesäjuhlat, joissa oma osastoni oli vetovastuussa "kesäolympialaisista", ja ennen ruokailua ja muuta hauskaa tällaisissa juhlissa on aina veroteknisistä syistä oltava virallinen osuus. Sattui niin hauskasti, että se oli luento lääketieteen alan huuhaasta, jota on paljon. Paitsi, että luennoitsija oli älyttömän hauska puheissaan, asia oli muotoiltu niin hienosti, että siitä jäi paljon mieleen.

Olin tämän tekstin kirjoittanut jo aiemmin, nyt olen vähän jäähdytellyt ja korjannut pahimpia hermostumisia teksistä. Vedin siis melonin kokoiset porot tästä kirjasta nokkaan.  =)

*****
Moni on varmasti tästä kohua aiheuttaneesta kirjasta kuullut. Sain kirjan käsiini jo syksyn puolella, mutta se oli silloin menossa lainaukseen ja sain vaan selata lyhyen hetken. Sittemmin toki luin mm. Hesarissa eri alojen lääkäreiden kommentteja parin aukeaman verran....
ja nyt vihdoin kirjaston 137. sija jonossa on kohdalla.


Hivenen haluttua kamaa vaikuttaa olevan. Näitä on kuitenkin meidän alueen kirjastoissa useampi painos ja silti jonotin puoli vuotta.

Olen aiemmin lukenut joitain Antti Heikkilän kommentteja asioista ja ollut hänen kanssaan joistain jopa samaa mieltä. Siksi halusin lukea kirjan ja tehdä omat päätelmäni, minkälaisesta huuhaasta olisi kyse.
Sanat, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen lukemisen jälkeen: tyrmistys, järkytys, huoli, jopa paniikki.
Tällaista kirjaa lukee takuulla vaikka kuinka moni, joilla ei ole riittävää ymmärrystä tai koulutusta lääketieteestä osatakseen suodattaa joitain väitteitä ja/tai edes ymmärtää mitä siinä itse asiassa väitetään. Ja osa väitteistä oli hienosti naamioitu lääkärilatinan taakse niin, että itsekin käytin noita kirjassa mainittuja lähdeviitteitä tarkistaakseni asioita.

Lopputulema minun mielestäni: joko Antti Heikkilä ei osaa tulkita lukemaansa tai tulkitsee sen tarkoituksellisesti väärin, tai hänen oma henkinen tilansa ei ole enää sellainen, että kannattaisi ottaa kantaa lääketieteen asioihin. Kirja oli kuitenkin hyvin hienosti tehtyä huuhaata, jolla tarkoituksena on rahastaa!

*****
Keräsin joitain pahimpia kohtia erikseen, koska haluaisin nostaa keskustelua minkä tasoista kirjallisuutta tässä maassa ylipäänsä julkaistaan ja kuka kantaa viime kädessä vastuun, jos jotain tapahtuu kun ihminen uskoo kaiken lukemansa.

Sivulla 43 väitetään näin: "Kuorsaus ja uniapnea ovat selkeitä oireita, jotka myös liittyvät insuliiniresistenssiin."

Duodecimin Terveyskirjasto taas selittää asian ylipainolla ja rakenteellisilla tekijöillä. Koska työskentelen keuhkopoliklinikalla ja sitä kautta mm. uniapnea-potilaiden kanssa viikottain, lisäksi käytän osastotyössä ihmisten 2PV/C-PAP/Bi-PAP yms laitteita tukemaan heidän unenaikaista hengitystään, en pysty kuin olemaan lähinnä järkyttynyt tällaisesta mutkien oikomisesta. Todellakin, suurin osa uniapnea-potilaista on ylipainoisia, ja ylipaino sinällään liittyy insuliiniresistenssiin, mutta yhtäläisyysmerkkien vetäminen tuohon on vastuutonta. Suuret nielu- tai kitarisat kun eivät dieetillä pienene, eikä toisaalta ahdas kaula tai hankalarakenteinen henkitorvikaan.....


Sivulla 111 ja aiemmin puhutaan pitkästi genetiikasta. "Koska tiedetään mielen vaikuttavan geeneihin, asiaan kannttaa suhtautua vakavasti. Sairas ihminen on aina hyvin herkässä tilassa. Yksikin epäystävällinen sana voi aiheuttaa muutoksen potilaan geeneissä."

Pohdin vaan tässä miksi ne kiinalaiset niin paljon puuhastelee geenien kanssa ja sitä kautta vaikuttaa mm. syntyvien lasten HIV-sairastuvuuteen, kun kaiken voisi noin vain tuhota muutamalla epäystävällisellä sanalla. Siis haloo: ulkopuoliset asiat (kuten sanat!!) tuskin vaikuttavat kenenkään genetiikkaan. Geeniteknologia lienee jokseenkin yhtä kaukana rumista puheista kuin Mars Maasta.

Sivulla 116 tyrskähdin hallitsemattomaan nauruun: "Marsu tarvitsee vähintään 10 mg C-vitamiinia painokiloaan kohden, jotta verisuonet pysyisivät terveinä. Esimerkiksi 75 kg painava ihminen tarvitsee 750 mg C-vitamiinia päivässä."

Toki marsun ja ihmisen voi näin rinnastaa suoraan. Mikäs siinä. En vaan tiedä miten marsun vitamiinitarve millään tavoin korreloisi ihmisen vastaavan kanssa. Vaikka sinällään en ole asiasta suoraan eri mieltä. Mutta väite on järjetön!

Lisäravinteista puhutaan läpi koko kirjan. Erityisen mielenkiinnon kohteeksi itselleni jäi N-asetyylikysteiini (NAC), koska sitä käytetään meillä sairaalassa melko säännöllisesti Paracetamol-yliannoksien hoitoon. Luin tämän tarkkaan, koska tekstistä sai kuvan, että se olisi yhdensortin ihmelääke lähes kaikkeen, ja sen jälkeen kävin läpi noita lähteitä.

Sivu 120: "NAC:n on todettu tehoavan myös neurologisiin sairauksiin. Siitä on apua Alzheimerin ja Parkinsonin taudeissa"

Niinpä niin. Mutta kun Duodecim-lehden jutussa todetaan erikseen muistisairauksista puhuttaessa, että "Spatiaalisia muistitoimintoja mittaavassa water-maze-testissä ei kuitenkaan tullut esiin merkitsevää vaikutusta."


Tyystin hermostuin, kun päästiin puhumaan sairauksista nimellä. 
Sytostaatit eivät missään nimessä ole harmittomia, kaukana siitä! Mutta se, että sallitaan puoskarointi dieeteillä, liikuntaneuvoilla ja lääkkeettömän hoidon puolesta näinkin vakavassa taudissa, on vaarallista. Toki vastuu on aina ihmisen itsensä. Peräänkuulutan silti jotain kontrollia. On ihmisiä, jotka ovat äärettömän herkkiä näille Billy Grahameille ja tälle evankelista-tyyppiselle saarnaamiselle.
Liikunnasta puhutaan paljon. Osin asiaakin. Paljonkin.

Fakta nyt on, että esim. pientä lasta vanhempineen, jolla puhkeaa 1-tyypin diabetes ei takuulla kiinnosta kuulla, että "olisit syöttänyt oikein". On pelkästään ilkeää ja epäreilua edes väittää, että tauti, jonka syntymekanismia ei vielä tunneta, voitaisiin välttää popsimalla herra lääkärin ohjeiden mukaan. Ennalta sitäpaitsi! Kun ei meistä kukaan synny tietäen, että "kolmen vuoden päästä se diabetes iskee kimppuun".


Sivu 133"Tutkimusten mukaan sytostaattihoitojen teho on kyseenalaista, ja niistä on apua vain joissakin harvinaisissa syövissä.... (luettelo)"

Syöpäkuolleisuus on ylipäätään kasvanut 1930-2010 välillä, koska tilastointi on kehittynyt. (Ennen vanhaan sitä vaan kuoltiin pois, nykyään tiedetään mihin kuollaan...) Tilastokeskuksen mukaan kuitenkin esim. rintasyöpäkuolleisuus on laskenut parinkymmenen vuoden aikana noin viidenneksen. (Se on 20 %)  Jokainen saa ajatella miten haluaa, mutta minulle ei kannata tulla kertomaan, että se johtuu vain siitä, että jengi syö oikein. *roll*
Ehkä lääketiedekin on kehittänyt tuona aikana parikin uutta troppia....

Ja sitten päästään jälleen siihen, että kirjan mukaan syövän aiheuttaa insuliiniresistenssi. (Tähän kuuluisi se silmiään pyörittävä hymiö....) 

Jälleen vaan kiinnitin eniten huomiota siihen, että yhtäläisyysmerkit liikunnan ja syöpäkuolleisuuden väliin vedetään ihan tuosta vaan. Eli "HIIT-tyyppinen liikunta ehkäisee syöpää miehillä"


Mielenterveys-osion loikin huolimattomasti. Perusperiaate kuitenkin oli, että esim s. 170"skitsofreniasta voi parantua oikealla ruokavaliolla." 

Voi taivas.... JA tietenkin päästään jälleen siihen, että antipsykoottiset lääkkeet nostavat sitä tuhannesti kuultua insuliiniresistenssiä ja sitä kautta lisäävät lääkkeiden käyttäjien kuolleisuutta. 

En osaa tehdä yhteenvetoa. Olen sanaton.

Olen lukenut joitain ko. kirjoittajan blogi-postauksia ja ollut samaa mieltä mm. siitä, että Suomen D-vitamiinisuositukset on todella liian niukat, tai että THL viisaudessaan on sekä elintarvike- että lääkefirmojen talutusnuorassa ja päätyy kumartelemaan milloin sinne ja milloin tuonne. 

Tämä mies on kuitenkin lääkäri! Ilman isompia korokkeelle nostamisia, minut on opetettu uskomaan, että niiden koulutus on laadukasta ja tietävätkin jotain. 

Totta kai lääketiede kehittyy siinä missä muukin tiede, ja uusia keksintöjä tehdään jatkuvasti. Ihmisen pitää kuitenkin uskaltaa kyseenalaistaa myös se uusi, ja varsinkin pohtia mikä viimeinen tarkoitusperä jollakulla on ajaa jotain tiettyä asiaa. 

Niin minäkin töissä teen: kun nuori lääkäri haluaa teettää potilaalle tutkimuksen, kysyn "entä sitten?" Eli kun tutkimus on tehty ja meillä on tulos, mitä sitten? Tarvitaanko tutkimus vain mahdollisen kuolinsyyn selvittämiseen (obduktio on halvempaa...) vai onko tarkoitus aloittaa vaikka rankat hoidot. Onko potilaalta edes kysytty haluaako hän tietää? Monesti lääkärit eivät pohdi sitä omassa tiedonhalussaan ja ehkä uteliaisuudessaan. 


Läpi kirjan korostettiin myös sitä, minkä määrän erilaisia pillereitä ja lisäravinteita lekuri itse pistelee päivässä huiviinsa. No, tietysti sitä saa vatsansa täyteen silläkin.....

Itse kuitenkin uskon ja haluan uskoa jatkossakin siihen, että ravinnosta saatavat vitamiinit ja hivenaineet ovat kuitenkin kropalle sitä oikeinta rakennusainetta ja purkista ei kannata ottaa kuin ne välttämättömimmät, mitä on vaikea ravinnosta saada. 

Varovainen suositus ehkä luettavaksi. Ajatuksella. Harkiten. Kyseenalaistaen. Epäillen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Mietteitä maaliskuusta

Tämä ilmeisesti on laskennallisesti yleensä ensimmäinen keväkuukausi. Taivaan kiitos kaupunki sai aikaiseksi edes kertaalleen ajaa tästä mei...