Helpotusta arkeen

Tutustuin sivustoon feelia.fi, joka myy kotiruokaa vakuumiin pakattuna. Jostain syystä olen tullut saamattomaksi tai muuten vaan hidastunut (ikä!!), mutta koen pelkän ruokahuollon pyörittämisen tässä kahden hengen taloudessa jollain tavoin äärettömän rasittavana ja aivan liian usein havahdun hakevani töihin jotain valmisruokaa eväiden sijaan.

No, Feelia kuulosti hyvältä mutta en ehtinyt (lue: saamattomuuttani) tilata vielä, sen sijaan ystäväni tilasi. Hän toki kehui osaa ruuista, mutta jollain tavoin kuulosti älyttömältä tilata jonkun toisen tekemää kotiruokaa sen sijaan, että sen tekisi itse.

Harkittujen herkkujen Emma toteutti jonkinlaisen arkiruokahässäkän ja helpotti elämäänsä sillä. Annukka taas jo joitain aikoja sitten pakasti smoothie-aineet kerta-annoksiin. Muistan jo silloin ihailleeni moista tapaa ja edelleen mietin miksen vaan pysty toteuttamaan sitä. Olen pari kertaa miettinyt asiaa ja kaupassa havaitsen seisovani vihanneshyllyjen edessä pää täysin tyhjänä siitä, mitä moiseen smoothieen voisi laittaa ja lopulta päädyn ostamaan vain perusvihannekset ja tulen kotiin. Toki osana syynä lienee se, etten juo smoothieita vaan rahkaa aamuisin. Kun ei ole rutiinia jonkun tekemiseen, se vie enemmän aikaa.

Tässä päivänä muutamana yllätin sitten itsenikin tekemällä suunnitelman ja pidättäytymällä siinä: Tekisin muutamaa ruokaa valmiiksi, pakastaisin annoksiin kahdelle ja voisimme näin pärjätä ainakin viikon pari. 👌

Jos onnistuisin tässä ideassa, että tekisin vaikka joka toinen viikko vähän isomman satsin erilaisia ruokia, joita voi pakastaa, olisi arki helpompi pyörittää. Edelleenkin tosiaan ihmettelen miten aikataulu voi olla sellainen, ettei muka ruokaa oikein ehdi päivisin tehdä. Olenhan kuitenkin pyörittänyt vuosia kolmen lapsen perhettä kaikkine harrastuksineen....   Vanhuus ei taida tulla yksin, se hidastaa tullessaan.

Tuumasta toimeen: lihapullataikinaa 1,8 kg ja pyörittelemään. Nehän tulee äkkiä uunissa. 
Osan keitin vielä kastikkeen joukkoon, jolloin meillä on pakasteessa "kuivia" lihapullia esim. salaattiin ja toisaalta vaikka muussin kaveriksi valmiina kastikkeessa.

Lihapullien paistuessa kaivelin komeroani ja totesin, että yksi purkki pohjoisesta tuotua poronlihaa on jäljellä. Joten Lapin Äijän paras porokeitto tulille. Tässä sopassa hyvää on se, että siihen laitetaan vaan suikalejuurekset (käytin myös vähän peruna-sipulisekoitusta, kun oli avattu pussi, vaikka perunasta tulee melko ikävää pakastamisen yhteydessä) ja tuo säilykeporo. Maustan aika varovasti. Liemeen kaadetaan Koskenlaskijan dippikastikepurkillinen tai vaikka kuohukermaa. Minä tykkään juustonmakuisesta liemestä, se tuo tiettyä täyteläisyyttä ja täyttää vatsaa.

Teen porokeiton tästä säilykeporosta (poronlihan puutteessa....) ja se maistuu aina.

Rehellisyyden nimissä, kun viime vuonna haimme sen poronvasan vakumoituna pakkaseen, tein porokeittoa kertaalleen jauhelihasta tms ja se ei ollut yhtä hyvää kuin säilykkeestä tehty. En osaa sanoa miksi. 

Jollain tavoin koen poronlihan enemmän luomuksi kuin vaikka nauta tai possu. Toki myönnettävä on, että porotalous ei ole Suomessa (tai missään Lapin alueella) enää luontoa kunnioittavaa tai kestävällä pohjalla. Onhan siitä kirjoiteltu lehdissä paljon, miten ne syövät enemmän kuin luonto ehtii kasvattaa.

Sillä lailla on mielenkiintoista, että poronlihaa on älyttömän vaikea saada täällä etelässä, vaikka sitä niin mahdottomia määriä kasvatetaan ja teurastetaan vuosittain.

Yhtä kaikki, koska pyrkimys on syödä vähemmän punaista lihaa, ainakin tällä tavoin sitä pystyy vähentämään, kun ostaa vain vaikeasti saatavaa.

Harmi kyllä tätä nimenomaista säilykettä ei saa ilmeisesti mistään Kuusamo-Salla akselin ulkopuolelta. Ei saanut edes Inarista tai Rovaniemeltä, ja me kyllä kaivettiin kaikkien isojen kauppojen hyllyt toiveikkaana. Ilmeisesti Kuusamon säilyke ei toimita tuotetta myyntiin oman alueensa ulkopuolelle, mikä on sääli. Tämä on kirjaimellisesti täyssäilyke, lihapitoisuus on 98% ja liha on sellaista "suikaletta" ja hajoaa haarukalla painettaessa kivoiksi paloiksi esim. keitossa tai kastikkeessa.

Meidänkin paikallisesta marketista saa Riipisen poronlihasäilykettä. Törkyhintaan ja purkissa on 45% poroa ja loput sikaa. Ihan nötköttiä. (Ja yhtä kallista kuin tämä täysliha!) 

Se toimii keitossa, mutta sen suutuntuma on minusta epämiellyttävän jauhoinen.

Jos joku nyt sattuu näkemään tätä Kuusamon tuotetta missä tahansa eteläisen Suomen alueella, olisin melkein valmis maksamaan vinkkipalkkion. 

Onneksi menemme talvella Sallaan, niin voin taas ostaa kassillisen tölkkejä käytettäväksi myöhemmin.

Sain sapuskat valmiiksi ja aloin purkittamaan niitä pakastusta varten. Oli melkoinen järkytys havaita, että tämä reilu määrä ruokaa jalostui lopulta neljäksi (!!!) purkiksi lihapullakastiketta kahdelle sekä kolmeksi purkiksi keittoa kahdelle. Käytännössä siis vain yhden 7-päiväisen viikon ruuat. Yksi Ikean pussillinen kuivia lihapullia päätyi myös jemmaan. 

Huoh!!

Ei auta itku. Seuraava tavoite onkin pohtia ruokia, jotka kestävät pakastamista. Esim. tacojauheliha on aivan hölmö, koska sen lisukkeeksi tulevan salaatin pilkkominen on paljon työläämpää kuin jauhelihan paistaminen murusiksi. Pähkäillessäni keksin sentään kanakastikkeen, mutta koska olen tunnetusti nirso, on aika harvoja ruokia, joita tehdä. Mies kaikkiruokaisena ehdotti, että teen hänelle makaronilaatikot yms, mihin en itse mieluusti koske ja hän puolestaan koettaa keksiä minulle jotain. Mutta vuorotyön tekijöinä se ei oikein toimi.

Ehkäpä opettelen syömään sitä makaronia. 😟

No, taputin itseäni kuvaannollisesti olkapäälle: ainakin yritin ja idea on joka tapauksessa hyvä. Kenties matkan varrella tulee jokin ruokaidea, jonka voi toteuttaa perinteisessä suurperhe-moodissa ja näin säästää ehkä seuraavalta viikolta jonkun ruuanlaittomurheen.

Matchaa ja muita outoja juomia

Turun Eerikinkadulla on etninen myymälä, josta olen jo muutaman vuoden käynyt ostamassa kuivamaitoa. Käytän Completa-nimistä jauhetta kahvissa, koska se säilyy hyvin ja juon kahvia kotona oikeastaan vain vapaapäivinä. Näin ollen maitopurkit tahtoivat aina vanhentua, ja niin hyviä kuin letut ovatkin, ei niitäkään pysty joka viikko syömään. (Tai pystyisi, mutta arvostan sitäkin, että mahdun housuihini.....)

(Kyllä, olen tietoinen, että voisi ostaa 2 dl purkkeja jotain UHT maitoa, joka säilyy suunnilleen ydinsodasta, mutta tykkään tuon Completan mausta. Meillä kaikilla on omat kummallisuutemme.)

kuva netistä

Käyn Eerikinkadun myymälässä siksi, että sieltä saa Completaa suurissa 800 g purkeissa samaan hintaan kuin normikaupan 400 g purkit. Lisäksi tykkään tutkia tuon kaupan hyllyjä, koska tuotevalikoima on hyvin erilainen kuin perus ässässä. Olen tehnyt joitain kiinnostavia löytöjä....

Thaimaasta toin monena vuonna muutamia paketteja inkivääri-sitruuna-hunaja juomajauhetta, joka on niin vahvan inkiväärinen, että uskon sen pitävän flunssat loitolla. Tätä samaa saa myös etnisestä, tosin hinta on kova, mutta eipä teetäkään tule juotua ämpäritolkulla, paitsi flunssassa tai oikein koleana päivänä. 

Viime kerralla käydessäni ostin testiin Matcha-lattea. Tietämättä yhtään mitä on matcha (googlasin tätä taannoin ja selvitin asian itselleni, se on vihreää teetä), hiukan jännitti kun testasin. Tässä jauheessa on mukana myös, yllätys, inkivääriä. 
Yllätys (ei ehkä olisi pitänyt olla...) oli sekin, että kupissa se oli vihreää! 😳 Tai oikeammin sellaista kuraveden vihreää, äärettömän epämiellyttävän näköistä. Ei houkuttele ulkonäöllään kyllä.

Töissä tuli puhetta matchasta ja selvittelin tosiaan sitä lisää. Ilmeisesti nimenomaan tuo matcha-tee on melko kofeiinipitoista vihreydestään huolimatta. Lisäksi sillä on joitain terveysvaikutuksia, koska se sisältää mm. C- ja K-vitamiinia. Yllätyin näistä faktoista!

Tuo nimenomainen matcha maistuu minulle kyllä lämpimänä, mutta en usko, että pitäisin siitä kylmänä. Matchaa siis myydään myös jääteenä ja ainakin tiettävästi joissain kahvilaketjuissa sitä menee runsaasti kesäaikaan.

Kahviahan juon kyllä päivittäin. Tuli tuossa taannoin testattua vanhanaikainen kahvimuoto eli pannukahvi. Vaikka me retkeilemme paljon ja keittelemme kahvit herkästi evästauolla, yleensä kyse on aina helpoimmasta vaihtoehdosta eli pikakahvista. 
Muistan kuitenkin, kun mamma (isän äiti) keitti pannukahvia ja koska lämmitän edelleen päivittäin tuota puuhellaa, päätin kokeilla. Ideahan on "mitta sulle, mitta mulle ja mitta pannulle" eli mitallinen per kuppi ja vielä pannulle omansa. 
Tarkistin Moccamasterin vesisäiliön mitta-asteikolla, että tietty vesimäärä on tietty määrä desilitroina. Kuumensin sen hellalla kiehuvaksi tai melkein, lusikoin joukkoon kahvit ja sen yhden ylimääräisen, annoin kiehahtaa, sekoittelin ja jätin painumaan. (Kyllä, unohdin kokonaan sen "tooraamisen" eli sen, kun kaadetaan kupillinen ja sitten takaisin kannuun. En tosin yhtään tiedä mitä se sitten kahville tekee....)

No, kun kahvi oli tovin painunut, päätin kuitenkin varoiksi kaataa sen kuppiin teesiivilän läpi. Hyvä niin, koska kahvia tulee aika runsaasti vesimäärän nähden ja aika läjät poroja olisi tullut kuppiin. 
Kahvi oli hyvää, joskin aivan törkeän vahvaa. Jopa siinä määrin, että mies, joka juo kyllä vahvaa kahvia, kertoi laimentavansa sitä vedellä!!! Minä kun laitan maitoa, se oli melko juomakelpoista, vaikkakin luonnollisesti aivan hirvittävän kuumaa. (Kahvinkeitin kun ei kiehauta!)
Mutta jösses, että mun vatsa veti tuosta herneet nekkuunsa. Pakki oli aivan kipeä ja sekaisin koko loppupäivän. Liekö ollut liian vahvaa tai jotain tein väärin.

Saatan kokeilla toistamiseen. Vapaapäivänä, ettei ole väliksi, vaikka ilta menisi vessassa. 😏

Kosmetiikkatuotteita (EI kaupallista yhteistyötä) ja kaikenlaisia sattumuksia

Työpaikkojen paras puoli on ehdottomasti se, että aina joku on tilaamassa/toimittamassa jotain, mihin saa osallistua joukkoon. Eli esim. Dermosil, Oriolashop tai joku sukka/pikkuhousu/keksi/suklaa-tilaus meneillään. Paitsi että on kiva sponssata koululuokkia ostamalla keksejä ja suklaata, olen kyllä löytänyt muutamia hirmu hyviä tarjouksia vitamiineista ja shampoista noista muista.

Dermosilin tuotteista olen tykästynyt ripsiväriin, joka on vähän kuin vanha kunnon Kanebo, nykyinen Sensai 38°, joka tosiaan pysyy omissa räpsyttimissä loistavasti varisematta, ja lähtee pelkällä vedellä. Omat silmäni eivät siedä meikinpoistoaineita.
Kanebon tuote maksaa tarjouksessakin sen 25 eur ja Dermolta vastaavan saa kympillä. 

Halpis Kanebo 

Nyt tilasin myös kokeiluun suolashampoon. Tarkoitettu noin kerran viikossa pesuun, jonkinlainen syväpuhdistava tuote. Purkissa on ehkä pari desiä tuotetta.

Kokemus oli metka: tuotteessa on tosiaan oikein karkeaa merisuolaa ja se tuntuu käteen jännän tahmealta. Lisäksi suola on kohtuullisen hankala hieroa hiuksiin. Mutta idea onkin puhdistaa hiuspohja, joten kun sain sen hierottua käsiin, sormista oli helpohko levittää se hiusjuuriin ja päänahkaan ja siellä vaahdottaa. Suolakokkareet kuorivat päänahkaa ja tuote tuoksui minusta aika kivalle. 

Ainoa harmi oli siinä, että sain vaahtoa silmään ja sehän kirvelee kuten... noh, suola. 

Pesun jälkeen hiukset oli natisevan puhtaat. Siis sormiin tuntui sellainen natina, kun huuhtelin. En välttämättä käytä hoitoainetta joka pesukerralla, mutta tämän jälkeen oli tunne, että sellainen olisi tarpeen. Koska olin kiireessä, levitin jätettävän hoitoaineen ja se silotti mahdolliset karheudet. 

Omat hiukseni ovat sellaista tyyppiä, että niistä tulee tosi karvaiset eli pörröttävät joka ilmansuuntaan herkästi. Toisaalta hoitoaine tekee niistä äärettömän latteat ja päätämyöten sellaisen lehmännuolemat.... Koskaan ei siis pidä oleman tyytyväinen.

Pelkäsin, että suola jättää hiukset sellaiseksi surffarin mopiksi, jonka on tarkoituskin olla tuulen tuivertama. Ei siinä mitään, mutta se ei ehkä sovi itselleni työ-lookiin. Yhdistelmä shampoo + hoito oli ihan ok. 
Koska olen sillä lailla patalaiska, etten laita hiuksiani koskaan enkä käytä mitään muotoilutuotteita, jäin jälkeenpäin miettimään mitä lisäarvoa syväpuhdistus itselleni tuo. Tuskin paljoakaan. Mutta sovitaan, että kaikki ilmansaasteet yms, mitä hiuksiin väkisinkin kertyy, lähtevät nyt sitten tällä hyvin pois.

Niin, ne ilmansaasteet. Tai joskus omat kämmit: 

Savustin koko kämpän taannoin. 
Olimme pitkällä ihanalla kävelyllä koirien kanssa ja puhuin jo metsässä, että tänään laitetaankin puuhellaan tulet ja tehdään kahvit siinä. Olin menossa iltavuoroon töihin, mutta aamu oli juuri paras mahdollinen: rento ja rauhallinen.
No, kotiin tultua ne tulet. Mies lähti yläkertaan tekemään jotain ja minä istuin vilkuilemaan päivän lehteä..... kun yhtäkkiä tajuan koko keittiön olevan harmaan savun vallassa. 
Ikkunat auki paniikissa, palohälytin alkaa kirkua. Koirat hermostuu ja säntää pihalle. Minä revin kaikkia ikkunoita auki, mies kantaa viherkasveja kylppäriin paleltumasta ja ihmettelen miksi hella savuttaa. Sitten soittaa Verisure, hälytys on mennyt heillekin ja onneksi kontrolloivat soittamalla ensin tarvitaanko palokuntaa.... Kiljun puhelimeen, että juu juu, nyt pitää lopettaa että saan tuuletettua ja mies siellä rauhallisesti: "saanko vielä teidän salasanan...."  Kyllä meinasi mennä käpy poikittain siinä kohtaa. Mutta työtään tekevät ja homma saatiin pakettiin ja pillit hiljaiseksi. 

Perhanan matalapaine. Hella oli ollut viikon lämmittämättä ja osui juuri se päivä, jolloin oli järjetön matalapaine. Eihän piippu vetänyt yhtään....

Kaiken tuuletuksen jälkeen kamat läjään ja töihin, jossa haisen koko illan grillimakkaralle. 

Kyllä tässä jo suolashampoota kaivattiinkin. 

Ruskaretki: Paimion luontopolku

Kaunis lauantaiaamu ja hyvin nukuttu yö takana. Miksipä ei, kun mahdollisuus on.
Paimiossa on kiva luontopolku, jossa laavu ja näköalatorni matkan varrella. Tornista vaan ei harmi kyllä enää näe juuri muuta kuin männynlatvoja, metsä on kasvanut sen verran ympärillä.

Mutta ajatus oli, että siellä saattaisi olla edes jotain ruskaa.

Suo oli kyllä kaunis väreissään.

Eihän niitä kuviin saa koskaan aitoina...

Polut ovat helposti kuljettavia, vaikka sai siellä jalkoihinsa katsoa.

Yhdessä kohtaa on pieni suojoki, jonka yli on tehty pieni silta. Jostain syystä pentukoira sai päähänsä, että hän ei menekään siltaa pitkin, vaan loikkii mättäältä mättäälle, ja ennen kuin ehdimme kissaa sanoa se oli tehnyt pantteriloikan suossa kelluvalle turvemöykylle..... joka ei tietenkään pitänyt yhtään jalkojen alla. 

Hirvittävää polskimista sillan ali ja autoin niskasta toiselta puolelta ylös. Rapanenäinen pikkukoira oli hämmentynyt: miten tässä nyt näin kävi. Puolimatkaan siltaa kannettiin, sitten näytettiin, että katsos, tämä kantaa....

Onneksi sillä on kaksinkertainen turkki, eli ei kastunut pohjia myöten. Säikähti varmasti sillä hetkellä, mutta oli muutamaa metriä myöhemmin jo taas menossa kohti suolätäkköä. Tämä oli nyt toinen kerta, kun se loikkaa jorpakkoon tajuamatta, että siellä joutuu uimaan. Tosin molemmilla kerroilla tästä on selvitty hillittömällä pentuhepulilla: sen jälkeen mennään aivan viivana niin paljon kuin tassuista irtoaa.

No, ei taida arastella vettä tämä.

Moinen nähtävyys löytyy myös matkan varrelta.

Tuo oli vähintäänkin outo.

Aika hieno itse asiassa.

Lisäksi sota-ajan vanha korsu, joka on restauroitu.

Periaatteessa, jos haluaisi, tuolla saisi yöpyä.

Tosi kiva retki. Mentiin rauhassa pennun tahtiin. Syötiin eväitä laavulla (ei yhtään kuvaa....) ja ihmeteltiin vähän milloin mitäkin variksenmarjaa.
Onneksi meillä on sen verran aikainen aikataulu aina, että lähdetään suunnilleen ennen kuin niin sanotut normi-ihmiset on aamukahvinsa juoneet. On kivaa, kun ei ole takana tai vastaantulijoita.

Paikallisretkiä

Kannatti avata suunsa töissä ja pohtia olisiko ihan lähiseudulla jotain kivoja paikkoja, joihin voisi tehdä retken vaikka vaan työpäivän jälkeen. Samantien  työkaverit suositteli muutamaakin paikkaa, kirjaimellisesti ihan lähikulmilla.

Tiistaina heitin miehelle viestin töistä lähtiessä, että "olisko kahviretki mitään" ja kun pääsin kotiin, kaikki oli pakattu valmiiksi ja lähdettiin samantien. Kaarinassa on Vaarniemen luonnonsuojelualue, jossa oli valtavan hienot kalliot ja kahvipaikka. Siellä on myös pidempi luontopolku, jota emme kävelleet, mutta teimme kuitenkin lenkin metsässä ja kallioilla.

Tiettävästi 260 askelta.

Minä en laskenut, toiset kävelijät kertoivat.

Vaarniemen huipulla on myös näköalatorni, josta kuulemma näkee hienosti pitkälle merelle. Harmi kyllä siellä oli myös isot kyltit varoittamassa maa-ampiaisista, joten kiersimme tornin loitolta. Laavulla sen sijaan oli hyvä paikka juoda kahvit parin keksin kanssa.

Koirista Bono jäi kotiin, koska se jostain syystä ontui toista etujalkaansa juuri kun tulin kotiin. Mitään se ei kosketukselle aristanut, mutta ei kävellyt hyvin. Jäi lepäämään ja olikin tohkeissaan lähdössä lenkille kun palattiin.

Myöhemmin selvisi, että sillä on peukalon kynsi lohjennut pitkittäissuunnassa. Minne lie juuttunut kiinni? Ei hidastanut tahtia enää muutaman tunnin päästä yhtään.

Ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Menemme uudestaan, kun pentu on kasvanut sen verran, että pystyy kävelemään muutamaa kilometriä pidemmän keikan.

Tammireitit pitää sisällään myös tämän paikan. 

Koska olin muutaman päivän vapailla ja halusin ne vapaat myös pitää, suunniteltiin joku toinenkin retki. Miehen sairaslomasta täytyy ottaa sillä lailla kaikki irti, että harvoin pääsemme minnekään lähtemään arkena varsinkaan aamusta.

Perjantaiaamun retkikohteeksi valikoitui Ruissalon Kuuvannokka.

Varsin kauniit kalliot, jotka ovat todennäköisesti mielettömän kivat kesäpäivänä. Siellä oli jos minkälaista soppea ja koloa, minne voisi asettua kirjan ja eväiden kanssa, valinnan mukaan aurinkoon tai varjoon. 

Myös Ruissalossa oli luontopolku, jota kävelimme pienen matkaa. Jälkeenpäin löysimme myös kartan, jossa reitistöä oli esitelty enemmän. Aika pitkä lenkki siellä olisi käveltäväksi, mutta varmasti kaunis. Tuo on tosi kaunis saari kaikenkaikkiaan. Minusta oli aika mieletöntä ajaa sitä Ruissalon puistotietä, kun koko 12 kilsan matkan ajettiin tammikujassa.

Kävimme myös toteamassa, että se Suomen suurin siirtolohkare "Kukkarokivi" löytyy retkeilyalueen reunalta merestä, mutta sinne emme kävelleet, koska pentu oli juuri nukahtanut autoon kun siirryimme parkkipaikalta toiselle muutaman kilsan välin. Toisen kerran siis sinnekin.

Arkea, pentuarkea, syksyä

Niputin otsikkoon (mielestäni) kaiken oleellisen juuri tähän hetkeen. 
Sarjassamme sekalaista soppaa siis.

Pentuarki on alkanut kivasti. Koirat tulevat hyvin juttuun, tutustuminen kesti n. 30 sekuntia, ja varsinkin tuo junnu on ikionnellinen saatuaan "oman vinkulelun". Nuo nuorimmat vääntävät päivittäin joka käänteessä, leikki on aika ajoin äänekästäkin, mutta Merlin on kyllä luonteeltaan niin taitava ja puhuu koiraa aivan täydellisesti. 

Sanoinkin trimmaajalle, että jos saisin valita (ja mahtuisi, ja, ja, ja....), ottaisin Merlinin jälkeläisen heti, jos voitaisiin taata, että sen luonne periytyy 100%. Sen emä oli oma suosikkini kasvattajan koirista ja se on leikittänyt aikanaan täti-koirana meidän Bonon ja sen jälkeen useammankin pentueen ennen näitä omia pentujaan, eikä suotta.

Myös setäkoira-Bono on ihan ok penskan suhteen. Heiluttaa häntää ja lähtee joskus vähän leikkiin, mutta on kuitenkin se arvokas vanha setä, joka vaan lähinnä katsoo päältä kun nuoriso riekkuu.

Mies kävi pienessä suunnitellussa päiväkirurgisessa operaatiossa ja on nyt saikkarilla muutaman viikon. Penskan muutto osui sikäli hyvään aikaan, että ehditään vähän rauhassa siirtää sitä harvempaan ruokailuun (4 → 3) koska työvuorojen takia kukaan ei täällä päivisin ehdi käymään....

Sisäsiisteyteen pyritään, mutta sen suhteen eletään jälleen aikaa, jolloin pyyheliinoja on lattialla ja niitä pestään alvariinsa.

Mun vauvat ♥

Vanhempien luvalla myös kuva Hillasta

Boogie the Wookie

(Alunperin nimeksi piti tulla Chewbacca...)

Parhaat kaverit

Pihalla olen saanut jotain aikaiseksi. Miehen operaation takia täysi ponnistelukielto, joten mitään raskaampaa ei voi teettää. Mutta pystyy sitä itsekin, vaikka tämä vanha merenpohjan savi tässä pihamaassa ei tosin ole niitä helpoimpia.

Kukkapenkkeihin ostin muutaman kukkasipulin....  siis lähti ihan lapasesta, kun Tokmannilla oli isoja säkkejä halvalla. Sulo Vilen minussa lähti lentoon ja totesin kotona, että sipuleita on sellaiset 500 kpl.... (Osa on hyvin pieniä, kuten krookuksia ja lumikelloja, skilloja yms.) 
Joten kevättä odotellessa! Viime keväthän vähän aiheutti pettymyksen, kun pihassa ei kasvanut kirjaimellisesti yhtään mitään. Ensi keväälle vähän muuta.... (paitsi jos myyrät ja kanit ja peurat...)

Tilasin alkukesällä punaisen viiruhelpin ja elefanttiruohon. Ne elivät purkeissa kesän ja havahduin (liian myöhään), että ne kuuluisi istuttaa syksyllä maahan, jotta ehtivät juurtua ja talvehtivat. 

Sain useita varoituksia olla laittamatta niitä minnekään pihalla, koska kuulemma leviävät kuin rutto.

Jää nähtäväksi.

Helpi päätyi aidan viereen. Tein tarkoituksella ison kuopan, jotta sillä olisi tilaa levitä, ja varsinkin, että siellä olisi kunnon multaa juuristolle sitä talvehtimista ajatellen. 

Minusta tuo punainen väri oli kaunis. Meillä oli vihreä viiruhelpi aikanaan edellisessä kodissa, mutta se ei oikein ottanut kasvaakseen. Siihen taisi päästä liikaa nurmikkoa kilpailemaan elintilasta, koska en osannut suojata sitä. Eihän tätäkään sen kummemmin ole suojeltu, mutta ainakin tuo kate vähän hidastaa tavisruohon leviämistä.

Kuten sanottu, mies on ponnistelukiellossa, ja allekirjoittanut meinasi jo hermostua kun kaikki asiat on kesken ja tekemättä.
Joten kuinka monta äreää ämmää tarvitaan kaivamaan saveen kuopat portin pylväille? 
No, aika badass-fiilis siitä tuli, kun totesin, että minähän pystyn. 😁

Hirmuinen mittailu oli pylväskuoppien suhteen, koska portin mitat ovat yhtä, ja totuus itse asiassa toinen. Portin mitoissa ei oltu otettu huomioon saranoita tai keskelle tulevaa lukitusta. Nehän leventävät yllättäen yli 15 cm kokonaisleveyttä. (Mikä oli hyvä juttu huomioiden, että muuten olisi pitänyt alkaa sirkkelöimään asfalttia....)

Tadaa!!!

Kun portit on valettu ja saadaan aidan linjaus tuohon vasemmanpuoleiseen tolppaan, istutan elefantin siihen pylvään juureen. Ajattelin tehdä samalla tavalla kuin helpin kanssa, että iso kuoppa ja runsaasti katetta. Siinä nurmikon reunassa se sitten saakin levitä, pystyyhän ne pitämään kurissa leikkurilla...

Kesänaapurit, eli kyyttölehmät ovat olleet ilonamme tuolta heinäkuun alusta lähtien. Alussa niitä näkyi lenkkipolun varrella, olivat aika arkoja ja ihan yhdessä kasassa.
Sittemmin rouvat tottuivat ympäristöön ja alkoivat vaeltaa enemmän ruuan perässä, ja niitä oli meidän tontin perällä olevan joen toisella puolen. Yhteensä lehmiä oli ehkä 25-30 ja kulkivat aamulla yhteen suuntaan syöden, ja hakeutuivat sitten vähän takaisin aina märehtimään ja levolle.

Hassuinta oli heinäkuun lopulla ja elokuussa huomata, miten vasikat olivat kirjaimellisesti kesälaitumilla. Ne eivät välittäneet sähkölangasta, vaan painelivat sen alta viereiselle kaurapellolle.....  pari äitilehmää meni sittemmin perässä.

Tunsin itseni toki naapurikyttääjäksi, kun katselin lehmiä aika ajoin jopa kiikareilla. 😁

Sittemmin lehmien omistaja kävi ohjaamassa niitä laitumella eteenpäin ja ovat nyt pois meidän tontin kohdalta, mutta aamulenkin varrella oli muutama rouva ihan hiekkatien vieressä.

Ihanan sosiaalisia ja uteliaita ovat, tulivat välittömästi langan viereen, kun kuljin siitä ohi eivätkä välittäneet koiran haukkumisesta mitään.

Toisen naapurin heppaset ovat myös tulleet lenkkireitin varrelle. Pari shetlanninponia ja luulen tuon isonkin olevan poni. Kauniita, uteliaita ja reippaita. 

Näitäkin on valitettavasti haukuttu, ja itseäni huvittaa eniten tässä se, että me muutettiin maalta kaupunkiin ja nyt naapurit ovat tällaisia! Selkeää kaupunkilaisporukkaa.

Yes Sir, we can Boogie

                                                     

Waterfox Kissed by Boogie

Tilannehan oli siis viime vuonna se, että meille oli tilattu pentukoira. Mutta koska korona.... (että voi ihmistä tympiä aloittaa mikään näin...), astutusreissulle ei voinut lähteä. Uros oli siis ulkomailla.

Halusin pennun nimenomaan tältä nartulta, meidän Edun kasvattajan nuorimmalta, kutsumanimeltään Jazi. Jazissa oli jokin pilke, johon ihastuin. Muistan edelleen kun tapasin koiran ensi kertaa ja ajattelin heti, että tältä haluan joskus vielä pennun. Lisäksi pidin muutenkin itsestäänselvänä, että meidän tolleri tulee tältä kasvattajalta.
En ole koskaan ollut erityisemmin narttukoiria ihaillut ihminen, meillähän on ollut (sterkattu) Mummokoira ja sen jälkeen vain poikia. Minä kun en kestä sitä narttujen juoksua ja PMS:ää ja muita ihmeellisiä hormonivaivoja. Urokset on vaan niin paljon helpompia. Mutta Jazissa jokin sytytti....

Kuten sanottu, vuosi sitten ei pentuja tullut, ja meillähän tuli sittemmin Merlin, meidän "vahinkopentu", valkoinen patikkakoira, joka on huikea tyyppi. Mutta Jazi saatiin siemennettyä tänä vuonna ja päätimme, että kaipa tänne sitten mahtuu.

Joten: Tervetuloa taloon Boogie! 
(Mikäpä muukaan se voisi olla perheessä, jossa vanhin on Rock 'n' Roller ja emä on Jazi? 😁)