keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kahvitikru

Sain joskus Tintiltä (Hei vaan _O/ ystäväinen!) kuivakakkuohjeen, jota olen tarpeen mukaan muokannut aina tilanteeseen sopivaksi. Ohje tuli, koska ruikutin, etten koskaan saa yhtään kakkua onnistumaan sillä perinteisellä "vatkataan voi + sokeri, johon sekoitetaan munat"-systeemillä.

Tänään pitkän ihanan lenkin jälkeen tein itselleni valtavan salaatin ja join päälle kahvit. Jääkaapissa oli päivysriskillä kermaviiliä, joten hommiin.

KAHVITIIKERI

5 munaa
4 dl sokeria

Vatkataan kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.

130 g sulaa voita (jäljellä niistä voisilmäpullista)
loraus maitoa (ei tarpeen....)
purkki kermaviiliä
5-6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa

desin verran vahvaa kahvia

Kaada munavaahdon joukkoon vuorotellen voisulaa, kermaviiliä ja jauhoja, anna vatkautua sileäksi. Ota n. 1/3 erilleen toiseen purkkiin, sekoita siihen kahvi. Koska se oli minusta vähän turhan vetistä, sekoittelin siihen vielä desin jauhoja.
Isomman määrän joukkoon kunnolla (siis KUNNOLLA, ei mitään teelusikallista...) vaniljaa.

Sitten perinteiseen tyyliin kerroksittain hyvin voideltuun ja jauhotettuun rengasvuokaan ja avot.

 
 
Ja jos yhden kerran tuolla kameranrakkineella saisi onnistuneen (tarkan, valoisan) kuvan niin olisi maailmankirjat sekaisin....

Se lienee aika hankkia ihan oma kamera kun perheessä kerran pitää olla tuollainen "ammattilaisversio" vaikkei tosiaan yhtään ammattilaista. Sen jälkeen kun se temppuili reissussa niin, että juuri sen päivän kuvat, joista olisi ollut eniten iloa, epäonnistui tullen täysin vihreä-punaisiksi jostain saamarin valotusarvoista johtuen... (Kas, eihän tuollaisen hienon kameran mitään kuvausolosuhteita tarvi kestää....) olen pohtinut, että ehkä joku hyvin yksinkertainen olisi toimivin.
Kun olen aiemminkin hermoni menettänyt kun laitteessa ei ole sisäänrakennettua salamaa.... siis että on iso, ruma ja kömpelö ja painaa sata kiloa, pitää siihen vielä ripustaa irtosalama kuvan halutessaan, voi kiesus. Suomessa kun sitä salamaa tarvii vain 90% ajasta...

Vaan onpahan kakkoa....  =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...