tiistai 4. elokuuta 2015

Kotona siis taas

Koputan nyt varmuuden vuoksi maalaamatonta puuta, mutta sanon kaiken uhallakin: vielä ei tietoakaan jet lagistä. Ei sitä kyllä ehtinyt tulla mennessäkään. Ehkä kroppa on niin tottunut näihin kaheleihin valvottuihin vuorokausiin, kiitos työn.

Meillä oli siis todella onnistunut loma.
Ihana ystäväni Riitta ehti kommentoimaan, että jenkit näyttää sopivan mulle, koska nauran joka kuvassa. Se on totta. Meillä oli niin hauskaa. Ihmiset on sellaista, mitä ei pysty selittämään: se anteliaisuus, rakkaus, ystävällisyys ja hyvä tahto paistaa kilometrien päähän. Vaikka välissä on ollut 26 vuotta näkemättä, oli kuin olisi kotiinsa palannut. Kahden viikon matka tuntui kuukaudelta, koska tehtiin niin paljon ja ehdittiin käydä hyvin läpi kaikki vuosien aikana tapahtuneet asiat.

****
Ennen reissua kävi ilmi, että lentojen aikatauluja on rukattu ja siitä seurasi viikon verran sähellystä ja kiukuttelua kun lentoyhtiöt pesivät kilpaa käsiään, ettei kenenkään tarvitsisi hankkia meille hotellia, odotusaika Pariisissa nimittäin venyi yli 13 tuntiseksi.
Sekin kuitenkin järjestyi, vaikka täytyy myöntää, että minulle on jäänyt käsitys ranskiksista, että ovat töykeitä ja epäpalvelualttiita. Viimeinen Air Francen ihminen kuitenkin hoiti asian ammattitaidolla ja asiallisesti - tosin se vaati kolmella luukulla juoksemisen ja n. 3 km ravaamista ympäri lentokenttää illalla 23 jälkeen.

Hauska sattuma oli, että Valerie, ranskalainen nainen, joka oli muinoin vuotta mun jälkeen vaihtarina samassa koulussa, ja johon itse tutustuin seuraavana kesänä kun interrailattiin Euroopassa ja käytiin mm. hänen luonaan, lensi samalla koneella Pariisista SLC:n. Tätä emme tosin tienneet ennen kuin myöhemmin. Hän nimittäin vaihtoi Vegasiin lentävään kun me jäimme maahan. Luultavasti seisoimme toisistamme tietämättä vierekkäisissä jonoissa...
Valerien poika Pierre (15v) oli ollut maassa jo kuukauden ja puhui jo englantia kuin konkari. (Ja opetti mm. Jonin pojat sanomaan aidolla ranskalla, että he ovat ananas.  Je suis anana. Sisäpiirivitsi, joka naurattaa edelleen....)



****

Lyhyesti: saapumispäivänä maanantaina tehtiin vähän ajelua ympäri kaupunkia ja hämmästeltiin sitä, miten upeat maisemat voi suurkaupungissa olla. Ihastuin ihan täysillä Salt Lake Cityyn. Joka puolella korkeat vuoret, näin kesäaikaan ei sentään lumihuippuja, mutta todella kaunista. Muuten Joni & Scott asuivat kohtuullisen hiljaisessa lähiössä, jossa kadut hyvin pidettyjä, siistejä ja joka paikassa kunnon jalkakäytävät.
Tiistaina mentiin gondolihissillä (tuonkin sanan keksimiseen kesti eiliseen asti, tähän asti nimitin sitä koppihissiksi) yhden Ski Resortin huipulle 13 000 jalkaan (yli 3000 m) ja patikoitiin sieltä hauskaa polkua alas maisemia ihaillen, ja lopulta tultiin penkkihissillä loppumatka alas. Allekirjoittanut havaitsi itsessään korkeanpaikan kammon siinä kohtaa, kun tuolihissi lähti liikkeelle ja tajusin, että 300 m tyhjää ilmaa jalkojen alla ja me vaan istutaan siinä ilman mitään turvavöitä tms. ja kaikenlaista kamaa vielä sylit täynnä.....   Pasi keksi onneksi hetken päästä, että metallisen tangon sai vedettyä eteen.
Keskiviikkona fillaroitiin nelisen tuntia, syötiin siinä välissä ja tahti oli rauhallinen.
Torstai oli leipomispäivä: suomalaista kanelipullaa ja vähän pakkaamista ja pyykkiä. Ostoksia muuten, meinasi unohtua.


Jotain taisin tuoda... 

****
Viikonloppu meni pohjoisessa. Kuuden tunnin matka (ja kun syötiin ja pysähdeltiin, meni helposti 8 tuntia) ensin Wyomingiin Jackson Hole -nimiseen kaupunkiin, siellä Scott paikalla työasioissa. Jonin ja Scottin isommat lapset tulivat sinne omilta leireiltään ja tutustuttiin. Ilta meni kaupassakäyntiin ja pizzan syömiseen. Meitä oli 9 henkeä yhden makuuhuoneen kämpässä ja tunnelma oli leirimäinen.
Viikonloppu kului pääasiassa luonnonpuistoissa: Grand Tetons National Park ja patikointi Jenny-lakella, jokiajelu koskenlaskien sekä  tietenkin se Yellowstone. Ihan mielettömät maisemat, uskomatonta seuraa. Me naurettiin ja kikatettiin niin, ettei ollut kyllä karhuista vaaraa....



Ostin nämä kuvat netistä reissun viralliselta kuvaajalta. Toi oli niin hauskaa.

****
Seuraavan viikon maanantaina ajoimme ensin sen 6 tuntia takaisin SLC:n, ja me + Valerie jatkoimme vielä pikaisen uudelleenpakkaamisen jälkeen matkaa etelään kohti Santa Claraa, mun vanhaa kotikaupunkia. Saavuimme Pennyn (toinen isosisko) luokse yöllä yhden jälkeen ja luonnollisesti kukuimme kalkattamassa kolmeen....
Se viikko menikin sisaruksia tavatessa. Siellä sattuu ja tapahtuu parhaillaan Momin kuoleman vuoksi paljon, toinen pikkusisko Jandi on muuttamassa vanhaan kotiin, koska Dadillä on alzheimer, eikä hän pärjää ilman jatkuvaa läsnäoloa. Muutto oli parhaillaan vaiheessa, samoin talossa tehtävä remontti, ja sanapari MAD HOUSE oli tuttuakin tutumpi.

Joni pakkasi tällä välin omia poikiaan reissuun, koska he lensivät Pierren ja Valerien mukana Pariisiin. Sen jälkeen Jonikin ajoi etelään...
Päivän retki Grand Canyonille nosti taas karvat pystyyn. Seuraavana päivänä Hoover Dam ja Vegas. Tuolla kolmen osavaltion kulmassa asumisessa on puolensa: joka paikkaan matkaa pari tuntia ja noillehan se ei ole matka eikä mikään. Ihaninta oli, että sekä Penny että Jandi lähtivät myös mukaan näille retkille. Saivat hetken hengähdystauon kesken kaiken tohinan, muuton, remontin ja muun.

Perjantaina oli aika lähteä paluumatkalle pohjoiseen, koska meillä oli lauantaina lento kotiin.
Sen verran poikettiin suoralta Freeway'ltä, että ajettiin nopeasti Zion national park sekä Bryce Canyon. Erityisesti Bryce oli kokemus, joka seisautti veret.


Ihminen on melkoisen pieni otus tässä maailmassa. Näitä näkymiä ei kuvasta saa mitenkään eikä niitä totta puhuen käsittänyt vaikka oli paikan päällä.

Aika tavalla jäi hampaankoloon tässä mielessä.
Scott on reipas patikoija, joten jätimme pohdintaan milloin ja minne lähdemme porukalla. Yosemite kiinnostaa, samoin Bryce. Molemmissa voi patikoida päivän reissuja tai sitten kantaa enemmän kamaa mukana ja nukkua teltassa esim. yön. 

Joka tapauksessa jotain iskettiin jo varmaksi kiinni: Linzie tulee vuoden päästä Suomeen ja lähtevät Ronjan kanssa pienimuotoiselle reissulle Eurooppaan junailemaan. Linzie voisi olla Suomessa 2-3 kk ja mahdollisesti jompikumpi tai vaikka molemmat meidän tytöistä lähteä asumaan heille joksikin aikaa käymään vähäksi aikaa high schoolia kielen takia...... mahdollisuus, josta voin omakohtaisesti sanoa, ettei parempaa ole.

****
Muuta hullua: mun aivot kääntyi toisenkielisiksi kolmannen päivän aamuna. Oltiin jossain kohtaa Pasin kanssa kaksin liikkeellä ja selitin ja selitin jotain asiaa. Kohta toinen toteaa rauhallisesti omaan tapaansa: voit kyllä ihan puhua suomeakin nyt.  Ja minä, että "what?"

Edelleen näen unet näköjään englanniksi. Viime yönä heräsin johonkin ja tajusin, että in English mennään vielä....

Matkalaukut oli käyty kotiintullessa läpi. Molemmista löytyi lappu, että "inspected".
Ensin ajattelin, että ne lukuisat pullot vaniljaa yms herättivät kiinnostuksen läpivalaisussa, mutta sitten keksin: mullahan oli kaksi ISOA pötköä cheddaria ja kaksi pienempää, yksi kummassakin. Ehkä juusto näyttää pommilta kun sitä katsoo ruudulta.  Heh!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti