sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tervetuloa: Crab Apple's Rock'n'Roller "Bono"

Sillä lailla siinä sitten pääsi käymään.
Yli kahden vuoden takainen haave on toteutunut parhaalla mahdollisella tavalla.

Virittäkää soittimenne, sillä tässä perheessä alkaa nyt ihan uudet soundit!

TERVETULOA KOTIIN, BONO!!




Näissä kuvissa kasvattajan ottamana "Poika 2" ja ikä 6 viikkoa

****
Se eräs marraskuinen viikko oli melko huima: torstaina sain tietää saavani vakituisen työpaikan, 


lauantaina kävimme tutustumassa kasvattajaan ja meidät hyväksyttiin koiranomistajiksi ja kotimatkalla törmäsin niihin musiikoihin, joita olen fanittanut vuosia.



****
Minähän olen haaveillut spanielista tosiaan useamman vuoden. Keskustelua ollaan käyty, mutta molemmat ollaan oltu sitä mieltä, että kolme koiraa on melko monta kun taloudessa kuitenkin asuu vielä myös lapsia. (Mitenhän nuo teinit tähän oikeasti liittyy?? Hyvä tekosyy....)

Viime vuonna aloitin vähän kaivelemaan tietokantoja, selvittelin kasvattajia ja nuuskin kaikenlaisia juttuja, koska meillä oli selkeä kuva minkälaisen koiran haluamme.
Itselläni on ollut cockeri silloin kun olin lapsi (1976-1987) ja jotenkin olen ollut viehättynyt rotuun siitä lähtien. Eli 30 vuoden jälkeen asia on ajankohtainen! 

Loppukesästä aloitin sähköpostiviestittelyn kasvattaja-ehdokkaan kanssa ja sain hänestä sellaisen kuvan, että kiinnostuin entistä enemmän. Se pentue, mikä heillä oli suunnitelmissa oli erityisesti äärettömän kiinnostava, meidän harrastukset kun liittyvät tuohon jäljestämiseen ja haemme aktiivista harrastuskaveria.

Silloin syksyllä kävimme tutustumassa. Minä olin vakuuttunut, että haluan koiran tältä kasvattajalta ja nimenomaan tästä pentueesta. Olen iki-onnellinen, että kasvattajan mielestä me kelpasimme koiralle perheeksi. Lämmin kiitos Johanna ja Kimmo!!!

Katsotaan mitä Bonosta tulee.

Joka tapauksessa se on perheenjäsen ja harrastuskoira (koska retkeily, vaeltelu ja kahvinkeitto nuotiolla on hauska harrastus), toivottavasti vanhempana jonkun lajinkin harrastuskaveri, ja sikäli kun osumme johonkin näyttelykehään, sehän suvereenisti on jo Perniön kaunein cockeri, joten meillä ei ole mitään suorituspaineita! 

7 kommenttia:

  1. Oijoi hurjasti onnea, mikä suloisuuspakkaus, ihana!

    VastaaPoista
  2. Voi Vivi! Emmä kestä mikä uutinen! <3 Paljon onnea ja iloa uudesta perheenjäsenestä! Voi kun hän onkin suloinen! Ja pääsi kyllä ihan parhaaseen kotiin teidän perheeseen :)

    VastaaPoista
  3. Hih!! Kiitos!
    Tää on kyllä totisesti yksi rakkauspakkaus..... aivan järkyttävän reipas nuori koiran alku. ♥

    VastaaPoista
  4. Voi jee, onnea uudesta perheenjäsenestä ;) t. Hanski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Tunnemmeko kenties?? Nimi ei ihan samalla sekunnilla tuo mieleen ketään mutta voi olla etten vaan tajua..... =D

      Poista
    2. Ei hätää, vakituinen bloginlukija täällä vain toivottelee pentuonnea. Eli ei tunneta livenä, vain virtuaalisesti :)

      Poista
    3. Mahtavaa. Kiitos ja kiitos viestistä!! =)

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...