tiistai 4. huhtikuuta 2017

Maaliskuun lopun lenkki

Huhtikuu, kuukausista ehkä julmin. Tekee kevättä ja sitten taas yllättää painajaisena: LUNTA!

Maaliskuun viimeisellä viikolla oli muutama todella upea aamu.
Sattui niin mukavasti, että olimme molemmat menossa iltavuoroon (mikä sinänsä oli tylsää...) joten päätimme tehdä parina aamuna vähän pidemmät lenkit, ettei Ipanan tarvitsisi lenkittää kahta iltapäivällä.


Nämä kaksi, takuulla ainakin miettivät jotain pahantekoa.  Hih!!


Lunta ei ole onneksi enää juuri yhtään.
(Tilanne siis 28.3. 
31.3. tuli sitten kuin huonoksi aikaiseksi aprillipilaksi taas useampi sentti....)



Keräsin muutamia omenapuun oksia sisälle maljakkoon.
Harmikseni en ole koskaan saanut niitä kukkimaan.


Nämä kanervat kimaltelivat aamuauringossa, mutta
sitä en saanut napattua kuvaan.


Perniön Pirteät (eläkejärjestö) omistaa mökin yhden lenkkipolun varrella.
Pakkasimme mukaan kahvit ja suklaakeksit ja kävelimme sinne.


Mökki on hurjan jyrkän rinteen reunalla. 
Alhaalla virtaa joki.
Kesällä kaunis paikka.

Minä huolestuin kun koirat sinkoili menemään, koska tuon alareunassa näkyvän kuusen juurella oli jäätä ja lunta, ja välittömästi sen vierestä lähti pudotus. Pelkäsin, että liukastuvat.
Tuossa rinteessä oli tehty hakkuita näköalaa varten, ja tuollaiset ohuet rungonpätkät menevät takuulla koiran nahasta läpi, jos sellaiseen putoaa tai vierii....

Ja ihan järjellä ajatellen, eläkejärjestön ihmisten luulisi olevan kohtuullisen iäkkäitä, joten kun he tuonne menevät, ja tuossa saunaterassilla istuvat, aika vaarallinen paikka on. Minusta siinä olisi kiva olla jonkunlainen kaide/reuna ja se lisäisi myös viihtyisyyttä.



En tiedä kuka on ollut Ellu tai Elina, jonka mukaan kävelyreitti on nimetty.
Kyse on ihan polusta, joka kulkee kirkonkylältä melko laajan ympyrän.
Meidän lenkille tuli mittaa reilu 6 km.


Aamun sininen hetki.

Että minä nautin näistä kuulaista kevätaamuista.

4 kommenttia:

  1. Niin suloiset ystävykset, ihanaa päivää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      On se niin kiva, että ovat nyt ystävystyneet!!

      Poista
  2. Kuulaat aamut on kyllä niin jotenkin sellasia, että tuntee olonsa heti paremmaksi ihmiseksi, kun sellasessa kelissä lenkkeilee. Etenkin, jos on liikkeellä jotenkin tavallista aikaisemmin, kun ympäristö vasta heräilee eloon.

    Jotenkin ihan petetty olo vaan, kun joka päivälle on tässä viime aikoina luvattu aurinkoa, mutta kertaakaan ei oo todellisuudessa näkynyt. Pelkkää harmaata kosteaa sumppua vaan. Mutta kyllä se tästä taas iloksi ja vihreäksi muuttuu. Pakko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Jäin ihmettelemään jo alkuviikosta minne ne "kevään kuumimmat päivät" jäivät, kun ei täällä ainakaan menty yhtään yli +4 asteen ja luvattiin oikein kunnolla lämmintä.

      Poista