torstai 6. huhtikuuta 2017

Päiväni Murmelina / Arkirumbaa osa II

Jatkoa haasteeseen, eli kuvaus arjesta ja pohdintaa jaksanko ja miten.
Osa I piti sisällään työpäivän, tämän idea on esitellä ajan kuluminen vapaapäivänä, joka omalla kohdallani voi osua mihin tahansa viikonpäivään.

Normaali vapaapäivä

* Minulla herätys vapaapäivänä ei riipu päivän nimestä. Tytär herää arkisin viimeistään seiskalta (viikonloppuna tietenkin myöhemmin), mutta itse herään joka tapauksessa jo ennen, koska koirat kyllä herättävät. Erityisesti nyt kun ovat vähän jo siirtyneet kesäaikaan...  Herään siis viimeistään 6:40, oli päivä mikä tahansa.

(Sivuhuomautus: nyt kun siirryttiin kesäaikaan, koirat on sitä mieltä, että on mahdollista nukkua vielä seiskalta.... eli vaikka pidänkin tätä kellojen veivaamista yhtenä typerimmistä keksinnöistä kautta aikain, on siitä näemmä jotain iloja. Ehdotan, että siirretään kerralla viisi tuntia eteenpäin niin sitten olisi aina valoisaa työpäivän jälkeen, talvellakin!) 

Erityisesti vapaapäivän aamuna otan kaiken ilon irti mahdollisuudesta lojua peiton alla ja rapsutella koiria. Ei se koskaan voi yli 10 minuuttia kestää, koska pikkupenskalle tulee kuitenkin pissahätä ja sen tarvii päästä ulos.


Kuva otettu aamuna, jolloin Foreca uskotteli, että tulee kaunista.
Lähdin bongaamaan leskenlehtiä kun niitä kuulemma jo on.
Ai jaa??
Missä mun kevät on? Minua on huijattu.

Aamun ohjelma on muuten sama: teetä, vaatteet, lehti, koirien ruoka....

* Joskus 7:45 lähden koirien kanssa lenkille. Reittivalinnasta riippuen lenkki vie 45-90 minuuttia. Koirat päättää aika pitkälle minne mennään, tosin nyt kun osa metsästä on ihan järvenä sulamisvesistä, olen vähän kartellut tiettyjä nurkkia vielä.


On niin märkää, että....  *huokaus*

* Lenkin jälkeen kupillinen kahvia ja sen pohtimista "mitä tänään syötäisiin" sekä "mitä tälle päivälle oli suunniteltu".


Ostin Alpron Professional -soijamaitoa kahviin.
Siitä tulee älyttömän hyvä ja hieno ja kestävä vaahto! Suosittelen todella!

Roikun aivan liikaa koneella. Jälleen: luen ja kirjoitan blogeja, iltapäivälehtiä, surffailen ja saan ideoita.

* Noin puolenpäivän aikaan meillä yleensä syödään. Jos olen yksin kotona, etsin joko aiemmin valmistettuja ruokia tai teen esim. salaatin. Monesti arkena valmistelen jotain ruokaa, mitä syödään sitten pari päivää. Tällä hetkellä suuri suosikkini on keitot. Suurustan keiton kuin keiton esim. Cheddar-sulatejuustolla (pyöreä purkki Koskenlaskijaa), jolloin se on ruokaisampi ja ah, niin hyvää.


Ei ihan niin kaunis, mutta hyvänmakuinen salmiakki-vanilja juustokakku

* Penska syö vielä kolmasti päivässä ja sen päiväateria tulee n. klo 14.

* Iltapäivällä mies joko tulee tai lähtee töihin (vuorot 6-14 tai 14-22). Jos tulee, keittelen yleensä vielä kahvit. Kahvikupin ääressä vaihdetaan kuulumiset, suunnitelmat mahdollisista kotihommista ja mietitään minne ja millä kokoonpanolla lähdetään lenkille.


Jos joskus, niin vapaapäivänä, leivon.
Tässä suolainen kinuski - juustokakku jenkkityyliin.
Oli muuten ensimmäiset terassikahvit tälle keväälle!! Jee!

* Koirat saa toisen lenkkinsä siinä 16 aikaan. Tykkään metsästä tyhjänä.


* Ilta on samanlainen: teetä, mahdollisia kotihommia, nettiä.

* Vapaapäivänäkin, riippuen onko vapaita useampi, siirryn sänkyyn jo 21 aikaan ja luen siellä hetken.

2 kommenttia:

  1. Petetty olo on ollut täälläkin, kun luvattua aurinkoa ei vaan näy, eikä kuulu. Ja leskenlehtiäkin saa suurennuslasilla etsiä, kun ovat vetäytyneet kylmästä vissiin niin suppuun. Mutta kyllä se tästä vielä kevääksi muuttuu. Pakko :)

    En ole ihan noin aamuihminen, mutta enää ei pysty vapaapäivinä nukkumaan aamuisin yhtään sen pidempään kuin työpäivinäkään, vaikka joskus yrittäiskin. Eikä myöskään valvomaan illalla yhtään sen kauemmin. Välillä harmittaa haukotella jo kympiltä, mutta ehkä se on näihin vuosiin vaan parempi. Pysyy joku tolkku elämässä :)

    Iloista viikendiä!

    VastaaPoista
  2. Jestas miten ihania kakkuja wow, varmasti älyttömän herkullisia ja ihan mieletön tui maitovaahto. Eläimet eivät anna meidän nukkua, vaikka haluaisimmekin, hih. Ihanaa viikonloppua, aurinko paistaa täällä toivottavasti sielläkin. 💓💓💓

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...