perjantai 5. toukokuuta 2017

Arkihaaste 18/52

Meidän kodin paras paikka?

Ehdottomasti sauna.

Jos minulta kysytään, saunaan voi mennä 6-7 päivänä viikossa. Ihan paras arkisin puuha.

Meillä oli pieni putkivahinko muutama talvi sitten. Asiassa kävi hullun tuuri: putki halkesi sellaisesta kohtaa, että kosteus ja vesi valui muutenkin kosteaan tilaan ja kun vakuutusyhtiö oli kuivattanut löylyhuoneen, saatiin rakentaa oikea kylpyläosasto.


Olen aika kyllästynyt tuohon suihkuhuoneen kaakeliin. (Silloin 90-luvun lopulla tuo vihreä oli olevinaan niin mainio ja erilainen väri....)
Mutta järki edellä: ihan naurettavaa lähteä purkamaan sitä, kun siinä ei ole vikaa.

MUTTA, haluaisin silti jossain vaiheessa sinne sellaisen vaaleanharmaan betonipinnan. Siis melko sileäksi hierretyn betonin. Sillä on jokin nimikin, kun muistaisin miksi ne sitä sanovat. Mikrosementti?

Pojan asunnossa on sekä kylpyhuoneessa että keittiön välitilassa sitä.
Ihanan helppo pitää siistinä.


Löylytila uusittiin silloin keväällä 2013.

Ensinnäkin remontin yhteydessä selvisi, että joku edellinen asukas oli tuntemattomasta syystä rakentanut tuohon tilaan toisen pienemmän huoneen, jättänyt siis ulkoseinän väliin tyhjää ja pistänyt pystyyn seinät.

Kun kuivatuksen vuoksi kaikki rakenteet revittiin auki, tila kasvoi joka neljällä seinällä yli 30 cm syvyyttä. Se teki jo pari neliötä tuossa tilassa. Ihan mieletöntä!!

Tehtiin lauteet ja muut "pitkästä tavarasta" ja vielä sillä ajatuksella, että tehdään siitä omannäköinen ja sellainen, että se miellyttää itseä.
Lauteet on nyt vähän U-malliset, sinne mahtuu vaikka seitsemän akkaa istumaan ja parantamaan maailmaa yhtä aikaa, ja löyly on sopivan lempeä ja pehmeä.

Tykkään!!

Tervetuloa meille saunaan!

6 kommenttia:

  1. Harvemmin kuulee, että kosteusvaurionkin suhteen voi käydä hyvä tuuri. Ja vielä harvemmin, että joku on piilottanut saunan seinien taakse lisää tilaa :). Mahtisäkä suorastaan! Ja melkoisen hulppeat löylytilat.

    Mikrosementtiä olen itsekin hahmotellut keittiön välitilaan laattojen päälle, mutta saa nähdä, toteutuuko. Hyvä, ja vähän yllättäväkin tieto oli toi, että on helppo pitää puhtaana. Olisin ajatellut, että on justiin päinvastoin. Että on sellainen huokoinen pinta, mutta varmaan siinä on joku käsittelyaine päällä?
    (Enkä siis todellakaan ole mikään himosiivoja, joka ikinä ajattelisi mitään valintoja ennakkoon siivottavuuden kannalta, mutta tollaset kokemukset on aina plussaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, oli se vähän yllättävää. Ja aina ensijärkytys on mieletön. Tässäkin oltiin kyyneleet silmissä miten "nyt meidän talo on homeessa ja pilalla" mutta onneksi niin ei käynyt. Oli 20 sentistä kiinni.... hullun tuuria.

      Ainakin toistaiseksi poika avokkeineen tykkää, että on helppohoitoinen. Siksipä itsekin sitä havittelen.

      Poista
  2. Meillä saunotaan 5 kertaa viikossa.

    VastaaPoista
  3. Ihanan iso sauna! <3 Meillä on sellainen kahden pyllyn minisauna, jota koitettiin saada avaramman oloiseksi puhkaisemalla seinään suuri ikkuna pesuhuoneeseen. Ihan kiva siitä tulikin, mutta onhan se vaan silti onnettoman kokoinen. Ja jos yhtään lohduttaa, niin meillä rempattiin sauna ja pesuhuone reilu vuosi takaperin ja olen nyt jo kyllästynyt valitsemiini laattoihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! En siis ole yksin kyllästymisen kanssa... =)

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...