perjantai 11. elokuuta 2017

Kesän viettoa

Suomen kesä on minusta käyttäytynyt tänä vuonna hyvin tavallisesti: se varsinainen kesä, eli lämpimät kelit, tulee taas päälle vasta kun ihmisten mielestä aletaan jo viettää syksyä. Tyypillisesti kuumimmat viikot on heti silloin kun koulut alkavat.

Edellisessä elämässä, kun vielä pidin pitkän kesäloman, meillä ei ollut mahdollisuutta hirveästi valita ajankohtaa. Se vaan tarjoutui mahdolliseksi silloin kun kvartaali oli juuri vaihtunut ja ensimmäinen kuukausi mentiin pidemmällä eli viiden viikon jaksolla. Silloin pystyi nipistämään kolmisen viikkoa vapaata. Neljän viikon jaksoissa max vapaa olisi ollut reilu viikko.

Minä olisin aina halunnut pitää loman heinäkuun lopulta elokuulle. Se on ollut lempiajankohtani aina. Tykkään elokuun pimenevistä illoista ja toisaalta siitä, että kesän herkut on kaikki yleensä jo tarjolla. On marjaa, hedelmää ja vihannesta. Kaikkea ihanaa saa tuoreena! NAM!


Kahvihetki auringossa


Fiskars terässä

Näin kun pitää loman pelkästään pätkissä, halusin nimenomaan yhden pätkän elokuulle. Olisin, näin jälkiviisaana, voinut toki suunnitella sinne vähän pidemmänkin pätkän kun lomapäiviä jäi jäljelle vaikka kuinka kevättä varten. 

Kunnon breikki nimittäin tekisi nupille hyvää

Se varmasti tuli ilmi tuosta parin jutun takaisesta, meinaa aika ajoin vähän kilahdella töissä ja tauko olisi hyvästä varmasti kaikille osapuolille.
Mutta parempi edes viisi päivää kuin ei ollenkaan.


Suomaisemaa

Jollain tavoin on aika ylellistäkin, kun ei ole mitään suunnitelmia. Minulla on paha tapa aina lähteä suorittamaan asioita, jos suunnitelmia tehdään. 

Lomareissuilla ne on sellaisia "nämä asiat kuuluu käydä katsomassa tuolla paikkakunnalla" ja "sinä ja sinä päivänä voisi sitten sitä ja tätä". Stressihän siitä pukkaa.


Heinää.

Tavallinen arki on oikeastaan varsin suloista aikaa.
Kun päivä koostuu siitä, että herätään, käytetään koirat lenkillä ja nautitaan luonnosta, keitellään kahvit ja tehdään hetken mielijohteesta sitä minne nenä näyttää ja mikä sillä hetkellä parhaalta tuntuu, siitä koostuu sellainen rentouttava loma.


Eihän se vaadi edes paljon. Sattumalta ostat vesimelonia ja mansikoita, ja kun keität kahvia, keitätkin niin paljon, että siitä riittää vähän muillekin, ja soitat, että "tulkaas kahville".
Sitten vaan terassin sivupöydälle pieni tarjoilu esiin räikeässä auringossa ja onpa ihanaa....


Joskus voi käydä niinkin, että kahvinkeitin kiukuttelee. Se siis valuttaa veden niin ripeästi porojen päälle, että suodatinsuppilo ei tyhjene ajoissa, vaan jollet ole varuillasi, se tuuttaa sumpit yli äyräiden.

Silloin, voi miten hurjan harmi, voi olla ihan pakko korkata vaikka Fresita-pullo ja kaataa lasilliset - kun kahvia kerran joutuu odottamaan....  hehe!!

(Ostin muuten uuden kahvinkeittimen. Jää nähtäväksi johtuuko tuo suodatusongelma itsejauhetuista poroista vai oliko keittimen ongelma.)


Näiden kavereiden kanssa arki on juhlaa.


Meidän suolla oli muutama hilla!! 
Yksi oli keltainen ja kypsä, sen pistelin parempaan talteen.

Siinä on muuten tavallaan tosi pahan makuinen marja noin itsessään. 
Oikein huvittaa, että sitä niin himoitsee itsekin.
Se, jos mikä, maistuu paremmalta pienen sokerimäärän kanssa.


Lopuksi pitää vähän leuhkia ja nautiskella.
Olen nähnyt Cats-musikaalin Lontoossa 1987 kun olin babysittaamassa yhden kesän pikkuserkkuani, joka oli silloin 6-7-vuotias. Isotäti, joka minut sinne kutsui, vei minut sitten musikaaliin yhtenä iltana ja se oli menoa. 

Nyt West Endin porukka tulee Helsinkiin syksyllä ja tilasin liput silloin heti kun tulivat myyntiin.
Tällä viikolla ilmestyi postissa outo paketti Englannista ja sielläpä olikin nämä liput..... 
Wuhuu, enpä arvannut olevani ihan tälle tasolle lippuja ostanut. 

Ai että on jotain ihanaa mitä odottaa!!!

2 kommenttia:

  1. Tunnistan itseni ihan tuosta lomasuorittamisesta! ='D Meillä oli myös kivaa lomassa se, ettei ollut muita reissusuunnitelmia kuin se Seilissä käynti. Jäi tosi paljon aikaa kotona heeboiluun. Vaikka tulihan sitä sitten kaikkea koppuloitua.

    Olen Catsin nähnyt joskus Lahden kaupunginteatterissa. Fredi ja Sinikka Sokka oli silloin ainakin päärooleissa. Biisithän on klassikoita!

    VastaaPoista
  2. Todentotta, nyt elokuussa sitä aurinkoa ja lämpöä näköjään taas piisaa kun koulut ja työt on alkaneet...koulujen loma-aikoja pitäis kyllä rukata parilla viikolla eteenpäin!

    Ihania, aurinkoisia lomapäiviä sulle <3 Tuollainen huoleton, vailla ohjelmaa toteutettu loma kuulostaa rentouttavalta! Ihanaa kun ei ole pakko tehdä mitään :)

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...