keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kuivurin tuomaa ja kuulumisia

Kuivuri on pöhissyt ankarasti. Vaikkei se kolise, se pitää kuitenkin hurinaa - ja kohta alkaa nuppi olla kyllästynyt siihenKIN ääneen.


Kesäkurpitsasipsejä. Suosittelen!!!
Oikein hyviä, jotenkin makeita, koska en pohdinnasta huolimatta laittanut niihin sittenkään suolaa päälle ennen kuivatusta. 


Punasipulia silppuna.

Ja sitten seuraa kysymys: mitä ne tekee noille kuivasipulirouheille, mitä kaupassa myydään, kun niitä voi syödä vaikka kourallisen ja saada ilokseen vain korkeintaan pieruvaivaa - mutta nämä kotona kuivatut on oikeasti ihan yhtä väkeviä kuin raaka sipuli??

Kuvittelin nimittäin, että tämä on sitten sellaista iloista silpettä, mitä voi maistella.... ja kissanviikset. Ihan nousi vedet silmiin, koska se oli väkevää!!

Mahtaa olla kyllä mainiota ruuanlaitossa. Minä kun olen saamaton ja laiska pilppuamaan sipulia kun nopeasti keksin jotain tehdä. Tätä pitää kuivattaa vielä paljon lisää.

****
Muita kuulumisia: no, kukaan ei ole vielä talosta tarjousta tehnyt ja totta puhuen omakin into on laantunut. Julkinen näyttö oli sunnuntaina eikä paikalle tullut ketään. Maanantaina oli privaattinäyttö jollekin, joka ei työn vuoksi päässyt sunnuntaina paikalle, mutta siitäkään ei ole kuulunut halaistua sanaa.

Tultiin Ipanan kanssa tallilta ja puhuttiin matkalla, että jos/kun talo ei mene kaupaksi noin kuukaudessa, sitten se on jo myyntiaiheena vanha eikä siis mene tämän vuoden aikana, ja me rauhoitamme tilanteen eikä mitään kauppaa aleta tekemään tai harkitsemaan ennen kuin YO-kirjoitukset on ohi. Rauha siis opiskelijalle!!

Ratsastamisesta: Ipana vaihtoi kuin vaihtoikin tallia.
Harrastamisesta oli vähän mennyt ilo, kun kivoja hepoja lopetettiin ja toisaalta uudet oli aina vaan pieniä poneja.

Uudella tallilla on isoja polleja ja ainakin näin alkuun vaikuttaa melko napakalta opetusmielessäkin.
Kuvissa Ipana ja Pulla.



Olen ollut nyt pari kertaa tallilla katsomassa tuntia ja kyllä taitava ratsastaja saa sen näyttämään ihanan helpolta. Minä sekosin jo ohjeiden annon kohdalla osassa kaksi.....

Tuolla on ratsukoilla korvanapit ja opettajalla mikki - eikä maneesissa siis kukaan huuda ohjeita vaan puhuu rauhallisesti ja hiljaa.
Ei niin katsojaystävällinen tapa, mutta varmasti kaikille muuten mukavampi.


Tämä on Viljo.
Viljo on aivan hurjan suloinen. Karsinapaikka vastapäätä hepoa, jolla Ipana ratsasti, ja Viljo kommentoi tuosta kurkistusluukusta koko ajan. Oih, tämän ponin haluan nähdä vauhdissa. Se on nuori (5 v?) ja puuhakkaan oloinen....

****

Muutama rakkaus-kuva vielä.




Meidän hellä hetki. Voin kertoa, että selfien ottaminen koiran kanssa on erittäin vaikeaa jollei mahdotonta. Mutta lystiä oli (ja märkä naama....)

Iloa loppuviikkoon!!

1 kommentti:

  1. Mua jokseenkin harmittaa etten tänä vuonna laittanut kesäkurpitsaa kasvamaan :/ Nyt sadonkorjuun aikaan olis kelvannut :P Noi sipsit kuulostaa tosi hyviltä!
    Mä oon joskus lukenut kaupan kuivasipulipussin kylkeä ja todennut että ne sisältää venhnää... eli kai ne on jotenkin "kuorrutettuja" rapeammiksi tai jotain? Tykkäisin laittaa sitä rouhetta salaatin päälle, mutta en tosiaan voi sitä syödä. Vai puhutaanko me nyt kokonaan eri tuotteesta?
    Mä joskus kiireessä ostan pakastesipulikuutioita, oon kokenut ne helpoiksi ja hyviksi ruuanvalmistuksessa :P

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...