lauantai 4. toukokuuta 2019

Pentuja

Olen viimeksi tehnyt yövuoron tammi-helmikuussa 2018.
Nyt meillä oli listassa puutos ja tarjouduin tekemään ylitöitä. Vähän jännitti. Valvominen ei sinänsä ole minun juttu, tykkään nukkua öisin ja inhoan sitä krapulapäivää jälkeenpäin.
Viime yö meni kuitenkin töissä kivasti ja lisäjännitystä toi kisakatsomo: Bonolle syntyi Kotkaan kasvattajan luokse pentue.


Bono kantaa perimässään ihan kaikkia mahdollisia värejä, joten värikirjo tässä pentueessa on kyllä hauska: on oranssia, ilmeisesti yksi maksanvärinen, pari mustavalkoista, joista voi vaikka jäädä noita tasavärisiä, tai sitten tulla roaneja.


Tähän kuvaan päätin kisakatsomon töissä: kolme tyttöä ja kaksi poikaa.
Jonkin aikaa muiden jälkeen oli kuitenkin syntynyt vielä yksi bonustyttö, aika tavalla pienempi kuin sisaruksensa, rääpäle, mutta sinnikkään oloinen ja hyvin elossa.


Viestin tästä toisesta oranssista sain sitten heräämisen jälkeen, joten nyt saldo on 4+2.

Mummi täällä hehkuttaa nyt riemua ja suunnittelee kakkua sekä päiväkahville että töihin vietäväksi!

1 kommentti:

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...