Edellisessä kodissa toivoin vuosia portaita, joiden leveys riittäisi siihen, että portaille voisi laittaa kukkapurkit. Pieni asia, mutta toivoin kuitenkin. Siellä takaovelta rakennetut portaat olivat niin kapoiset, että mikä tahansa purkki olisi ollut tiellä. Lisäksi pelkäsin, että ne putoavat koirien juostessa ohi.
Nyt minulla on ne portaat!! Ja siis portaat on olleet jo reilun vuoden ja vasta kun löysin edullisesti isoja pallokrysanteemeja, hoksasin, että niitä voi ainakin kokeilla.
(Edelleen on mahdollista, että kohta on purkit palasina, jos herrasväki ottaa liian vauhdikkaasti raput alas, mutta surraan sitä sitten....)
Voiko ihminen iloita pienistä asioista näin paljon?
Kunhan krysanteemit vielä aukeavat ja loistavat keltaisena,
loistan minäkin kuin aurinko....
Pienet arkiset asiat, joista jaksaa iloita, kantavat pitkälle. Klishee ehkä, mutta pätevä.
Toisena iloisena asiana havaitsin aamulla perinteiselle lenkille lähtiessä tohkeissaan olevat koirat ja kauniin auringonnousun.
Viime talvena setäkoira Bono loukkasi selkänsä ja oli pari kuukautta sellainen, ettei hypännyt sohvalle, sänkyyn tai autoon ja oli selvästi kipeä liikkuessaan. Oli liukastunut paljaalla lattialla ja ilmeisesti venäyttänyt lihakset selästä. Silloin ei aamulenkillä ollut kuin kaksi koiraa.
Se, että se lähtee nyt, ihan samalla innolla kuin nuoremmat veljensä, aamulenkille, on joka-aamuinen ilonaihe.
Aamulla klo 5:20, lenkille lähdössä
Parasta elämässä on kuitenkin arki. Se, että arki sujuu, tekee elämästä pääosin aurinkoista ja hymyn huulille, vaikka sataisikin...
Mainittakoon, että kuvan ottamis-aamuna katselin taivaanrantaa hiukan huolissani. Päätin ottaa fillarin alle normaalia aiemmin, lähdin ehkä 7:18 kun normaalisti starttaan siinä 7:25. No, matkaa työpaikalle oli vajaa kilometri kun taivas aukesi. Selvisin suurelta osin kuivana, kiitos varhaisemman lähdön.
Ja ilokseni myös työpäivän jälkeen, Pekka Poudan lupailuista huolimatta, taivas olikin vain pilvinen ja pääsin kuivana kotiinkin.
Monia asioita on kesken. Takan pohja on täysin tekemättä, aloittamattakin. Toisaalta olohuoneessa on pesty ikkunat! (Priorisointi kunniaan.....)
Pihalla on takaosan ryteikkö täysin rytökärpän pesänä eli sekaisin, siivoamatta, nurmi leikkaamatta, piha ajamatta ja tasoittamatta.... Vadelmat on siirtämättä, minttu odottaa siirtoa ruukussa. You name it, meillä se on todennäköisesti tekemättä.
Pahimpana, tai se, mikä eniten henkisesti vaivaa, on kiitoskirjeen ja -paketin lähettämättä jääminen vielä, kesälomareissun kiitokset siis. Kun pitää ajaa lentokentälle viemään kuriiriposti. Posti kun ei tullaa, ja makeiset yms kiitokset pitää tullata....
Omat koirat on pesemättä ja trimmaamatta, pari kurssia on tilaamatta.
Toisaalta ollaan saatu sovittua kiva ruokailu koiranhoitajien kanssa. Meillä on yksi koirakoe järjestettävänä ja siihen asiat alkavat olla järjestyksessä. Ilmoittauduin kansalaisopiston kurssille, mistä sain riemua koko päiväksi onnistuttuani saamaan paikan.
Kaiken ei tarvitsekaan olla tasapainossa. Jos jokin kohta on rempallaan, toisessa alkaa olla valmista.
Aikaa tässä vielä on. Syksy on vasta edessä.
Kyllä se niin on, että todellinen ilo ja onni koostuvat loppujen lopuksi tosi pienistä asioista. Mitä enemmän jahtaa kuuta taivaalta, sitä varmemmin saa pettyä. Ihan liikutuin tuosta Bonon toipumisesta. Ihanaa, että koira jaksaa taas. <3
VastaaPoistaEikä elämässä tule ikinä valmista! Jos luulee, että nyt on kaikki hommat tehty, eikä mitään ole ns. rästissä, niin on todennäköisesti unohtanut jotain. :-D
Kivaa elokuun jatkoa!
Tämä just! Arki on parasta. Tai se, että viihtyy omassa arjessaan, tekee arjesta siinä mielessä juhlaa.
PoistaMinäkin olen aivan tohkeissani, että Bono toipui täysin ja on nyt komentamassa pikkuveljiään aamulenkillä. Vähän huolestutti silloin talvella, kun se vaan vetäytyi koppaansa muiden lähtiessä.
Toivotaan, että elokuusta tulee super inkkarikesäkuukausi.