Unettomuus

Koko Suomi leipoo tietää miten pitäisi nukkua. 

Pahinta on ihmiset, joiden mielestä nukkumattomuus on valinta. Että pistät vaan sen pään tyynyyn  ja silmät kiinni, uni tulee kyllä jossain vaiheessa. Ja noudatat kaikkia hienoja unikoulujen unihygienia-ohjeita, esim. 

* älä juo kofeiinipitoisia juomia illalla
* älä käytä mitään sinivaloa tuottavia laitteita
* älä nuku päiväunia
* nouse ylös vuoteesta, jos et saa unta puolessa tunnissa, puuhaile jotain kevyttä ja palaa sitten sänkyyn
* älä koskaan tee mitään muuta sängyssä kuin yritä nukkua
* herää samaan aikaan arkisin ja viikonloppuisin
* älä yritä paikata univajetta nukkumalla jonain päivänä liikaa
* pidä makkari hyvin tuuletettuna, viileänä ja pimeänä

Mun kysymys on: entä sitten, kun näistä tempuista huolimatta se uni ei tule, tai se loppuu ennen puolta yötä ja loppu aamu menee valvoessa? 

Oma unihygieniani on kunnossa. Noudatan noita ylläolevia ohjeita pilkulleen. Iltapäiväkahvista luovuin jo viime keväänä. En tosin huomannut minkäänlaista eroa tilanteessa ennen ja jälkeen. Satunnaisesti keitän kupillisen perjantaisin, kun työpäivä loppuu jo klo 15. Sama juttu, ei mitään eroa. (Outoa on se, etten ole myöskään mitenkään virkeämpi tuolloin, vaikka tiedostan olevani herkkä kofeiinille.)

Päiväunia en ota väsymyksestä huolimatta. Lääkitykset on kunnossa, ferritiinistä ei tarvitse mainita (tämän päivän muotiasia, oli asia mikä hyvänsä), magnesiumia otan, koska valvominen kuluttaa sitä elimistöstä. 

Vuosi sitten syksyllä olin syvissä vesissä.

Mietin jo ihan vakavissaan "ihan vaan pikkuruista moottoritieltä ulosajoa", koska ajattelin, että riittävän loukkaantuneena sairaalassa ehkä saisi nukkua. Ei edennyt toteutukseen saakka. 
Tähän väliin vakava kommentti: en ole tai ollut suicidaalinen! Väsymys saa pohtimaan hulluja asioita, joita ei ole aikomuskaan toteuttaa.

Lieneekö se tämä paska vuodenaika, pimeys vai idioottimainen kellojen siirto, aletaan taas hipoa kipurajoja sille, miten pitkään vielä jaksan valvoa. 

Olen varsin hyvin tietoinen, että on ihmisiä, jotka valvovat jatkuvasti. On kipuja, tarvii hyppiä yöllä vessaan, on kuorsaava puoliso, on levottomat jalat.... on sitä sun tätä. 

Pateettista tässä on se, että olen koulutettu unihoitaja. Joskus tekee mieli tyrskiä ääneen näitä ohjeita, joita jaan omille potilailleni, kun ovat vastaavassa tilanteessa kuin itse olen. 

Minä tarvitsen unta. En ole toimintakykyinen nukkumatta. Huomaan välittömästi valvotun yön jälkeen, miten kognitio heikkenee, unohtelen asioita, puhun jotain enkä tiedä yhtään mitä puhun, suutun herkästi pikkuasioista, en jaksa tehdä päätöksiä.... 

Toisaalta en koe olevani niin huonokuntoinen, että tarvitsisin sairaslomaa. Sitä paitsi tykkään työstäni ja työpaikastani niin paljon, että yksistään näiden ihmisten päivittäinen tapaaminen pitää mut järjissäni. Kotona yksin väsyneenä sekoaisin.

Viime vuonna syksyllä esimieheni keskusteli tilanteesta. Arvostan määrättömästi ihanaa asennetta, että "tule sanomaan, jos tarviit vapaan, se järjestetään", mutta ei pakottanut jäämään pois, kun olin todennut, että tarvitsen tätä sosiaalista kontaktia ja ihmisten ystävällisyyttä sen oman mieleni synkkyyden rinnalle. Sivulauseena: Mulla on ihan mahtava esihenkilö!! 💕

Viime viikolla valvoin pe-la yön, tällä viikolla vaihteeksi ke-to, mikä on aina hauskaa, kun seuraava päivä on työpäivä. En tarvitse ouraa tai kelloja kertomaan miten paskaa unta/valvomista saan, koska kun en nuku, olen hereillä. Olen siis kirjaimellisesti aktiivisesti hereillä, istun ja tuijotan. Ja jos makaan sängyssä/sohvalla, saan lähinnä makuuhaavoja ja kipeän selän jatkuvasta asennon korjaamisesta, koska en saa unta.

Omalla kohdallani ensimmäinen ISO virhe tulee siinä, että nousen ylös. Ylösnousu on mun aivoille kuin annos kofeiinia. Sen jälkeen on turha mennä pitkälleen. 

En vielä (toivottavasti tähän ei tarvitse lähteäkään koskaan) herää koskaan öisin pissahätään eli vessareissuja en tee. Onneksi. 

Arkisin kello soi 5:10. 

En todellakaan suostu viikonloppuisin nousemaan viideltä. Herään joka tapauksessa 6:30-7 välillä ja pidätän itselläni oikeuden nukkua tuon reilun tunnin jemmaan edes yhtenä aamuna. Koska yleensä onnistun nukkumaan viikonloppuisin vaan toisena yönä. Eikä se vaikuta saman illan nukkumaanmenoon, olen illan torkku ja sängyssä viimeistään klo 21 kirjan kanssa. 

(Aijaijai, tosiaan, sängyssä ei saanut tehdä muuta kuin nukkua.... minä luen. Joka ilta ehkä vartin verran.)

Kuuntelen kateellisena työkavereita, jotka kertovat nukkuvansa helposti 9-10 tuntia yössä. 

Olen itse aina ollut aamuvirkku ja se ei ole ongelma. Myös lapseni olivat kaikki virkkuja, paitsi teini-iässä 😀, jolloin alkoi se pitkään nukkuminen. Mutta esim. lapsenlapset ovat aamuisin hereillä ennen kuutta, joten ilmeisesti kulkee perheessä? 

Kevään kellojensiirto oli kammottavaa aikaa, kun esikoinen oli näitä ennen kuutta herääjiä, ja sitten kellojen siirron jälkeen se olikin ennen viittä. Hän tosin aloitti aikaisemmin heräämisen jo pari viikkoa ennen virallista kellojensiirtopäivää, eli ehkä elimistö tahdistaa itse itsensä jotenkin valoon liittyen? Toivottavasti siitäkin turhuudesta jossain vaiheessa päästään eroon. 

En ole koskaan tykännyt valvoa. Uudenvuoden aatto ei ole ikinä kuulunut suosikkeihini, koska en pidä Suomalaisista perinteisistä ryyppyjuhlista enkä valvomisesta. Tänäkin vuonna tarjouduin töihin illaksi ja seuraavaan aamuun. Toki raketit puolenyön aikaan herättävät (jos niitä naapurustossa ammutaan, joka vuosi ei ole ammuttu enää yöllä), mutta toivottavasti pystyn torkahtamaan muutamaksi tunniksi siinä välissä.