lauantai 23. helmikuuta 2013

Ratsastamista Thaimaassa

Mehän tutustuimme jo 2009 jouluna Sheriffiin (nuudelinkielistä nimeä emme osaa lausua...), jonka perhe pitää rannassa baaria, rantatuoleja ja nykyään jo ruokapaikkaakin. Sheriffi itse kuljettaa rannassa hevosia ja ratsastuttaa ihmisiä.
Pääosa ratsastuksesta tapahtuu taluttamalla. Vain ne, jotka sanovat osaavansa ratsastaa, saavat mennä yksin. Ja silloinkin miehet kävelevät perässä kaiken varalta. Suurin osa heposten kyytiin pyrkivistä on joko hyvin pieniä lapsia tai sitten kohtuullisen kokeneita nuoria ja aikuisia.

Lotta on saanut mennä yksin toisesta reissusta lähtien. Silloin Sheriffi katsoi tytön hevosen käsittelyä ja kysyi saako antaa ratsastaa yksin. Perässä kuitenkin kulki vielä. Viime vuonna ja tänä vuonna hän sanoi, ettei tytöt tarvitse peräänkatsojaa (kun kyse on säyseistä hevosista), ja hän piti lepotaukoa ja jutteli meidän kanssa kun likat antoivat paahtaa. Silmä oli kuitenkin koko ajan kovana katsomassa ettei mitään satu. Onhan se heidänkin etunsa, että kaikki menee hyvin. Elinkeino kärsii nopeasti jos jotain sattuu.

Olimme nyt reissussa off-seasonilla. Tarkoitti sitä, että rannassa keski-ikä oli taatusti 65+. Eli ratsastajia ei tosiaan ollut.
Hevoset kuitenkin tarvitsevat päivittäisen liikuntansa. Tytöt ihastuivat noihin kahteen valkoiseen, Maxiin ja Soong Thaa'han, ja ratsastivat ne maksua vastaan joka päivä. Loppuviikosta tuolien viereen tuli vielä Happy ja Banana, samalta tallilta, kaksi pienempää ja päkkipäisempää ponia (vain talutettavia). Miehet kysyivät haluavatko tytöt kokeilla. Ne eivät olisi helppoja. (Haluavatko???? No, mitäs luulette...)

Lotta sai Happyn. Sitä sai melko kovalla kädellä potkia liikkeelle ja silti se saattoi pysähtyä kesken. Juulian Bansku ei ollut kovin paljon helpompi. Pääsivät vähän loitolle ja miehet kävelivät perässä. Ponit pysähtyivät. Näimme, että jalat heiluivat, raippa viuhui, mitään ei tapahdu.
Miehet olivat ottaneet tytöt alas ja näyttäneet itse, oppitunti. Ja sitten takaisin. Pukittelua ja päkkimistä, mutta niinpä vaan likat sai ponit käyntiin ja lopulta laukkaankin.

Viimeiset päivät ratsastivat sitten ensin omat suosikkinsa ja toisen kierroksen näitä vaikeampia. Sheriffi veljineen/serkkuineen oli tyytyväinen. Kehui, että hyviä oppitunteja ovat saaneet ja hienosti saavat nämä vaikeatkin liikkeelle.

Hevoset tuolla ovat lemmikkejä. Niistä pidetään todella hyvä huoli! Työ on rankkaa, helteessä ei ole kevyt kulkea, mutta ne myös viedään varjoon huilaamaan useita kertoja päivässä. Iltaisin ne pestään. Joka ikinen päivä. Suolavesi ei liene hyväksi hevosenkaan iholle....  Ja tämän tietää siitä, että aamuisin ne tuoksuu ihanasti kukkashampoolle.

Jo jonain aikaisempana vuonna Sheriffi vei meidän tytöt käymään omilla talleillaan. Tänä vuonna hän puhui siitä jo aiemmin, kertoi, että siellä on kolme varsaa ja hän haluaisi näyttää ne tytöille. Sovittiin, että keikka tehdään "huomenna". Iltahan meni sitten siinä, että tytöt puhuivat minua ympäri lähtemään mukaan tulkiksi koska nuudelia ei osaa kukaan, mutta joitain englanninkielisiä sanoja he puhuvat ja nekin ovat tytöille vaikeita....  Lupasin kävellä perässä.

Aamulla ollaan rannassa ja joku toinen hevostenpitäjä tuo tytöille yhden ponin siliteltäväksi. Baarin rouva (mahdollisesti äiti.... ei näistä sukulaisuussuhteista ota selvää, mutta kovin samannäköisiä ovat eli taatusti perhettä...) sanoi varsin tiukkaan sävyyn miehelle, että "meidän hevoset ovat tulossa" ja minulle nyökytteli rantaa päin että "maa (=hevonen) come". Sanoin tytöille käyväni pienellä kävelyllä ja uimassa, että he voisivat silitellä mutta ratsastetaan sitten vasta paikan omilla kun ne vartavasten siihen tuodaan. (Off-season, kaikki otettava turistista irti....)

Puolen tunnin päästä Sheriffi nuorempine painoksineen (pikkuveli??) tulee, KOLMEN ponin kanssa. Käydään kohtuullisen älyvapaa keskustelu:

Sheriffi: This horse for Mama
Minä: Mama doesn't ride.
Sheriffi: Mama ride today. We go see baby horse.

Ja vierellä tytöt hihkuu, että "joo, äiti, saat valita.... ota Maxi". Annoin puhua itseni ympäri. Kiipesin Maxin kyytiin ja vannotin tyttöjä, että jos putoan, tulevat apuun. Ja ehdottomasti odottavat....

No, fakta: hevoset ovat laumaeläimiä. Nämä kolme: likkojen ponit Happy ja Banana sekä minun Maxi, asuvat samassa tallissa. Kun likat karauttaa laukkaan edellä, mitä tekee Maxi? No sehän lähtee myös laukkaan, koska sen lauma menee edellä.

Myönnän: pidin kaksin käsin satulan kaaresta kiinni ja toivoin parasta. Totta puhuen, hetken päästä Maxi siirtyi raviin ja se oli paljon epämukavampaa kuin laukka. Noilla vuoristoponeilla on lyhyt ravi. Minä en ole ratsastanut ennen, joten pompin kyydissä kuin kilon pussi riisiä. Lisää faktoja: urheilurintaliivit on kehitetty syystä!!!  (Eikä tästä aiheesta sen enempää....  AUTS!!)
Ja se, että Suomessa käytetään pitkiä housuja JA saappaita, siihenkin on syy. Jalustinhihnat todella hiertävät paljasta säärtä.... eritoten suolavedessä uinutta ja hiekkaista säärtä. (Tytöillä meni sääret rikki ekana päivänä, ja sen jälkeen joka päivä istuivat pyyhkeen päällä...)

Joka tapauksessa, päädyimme Sheriffin tallille, jossa hevoset lepäsivät varjossa, joivat, ja me silittelimme varsoja ja muita hevosia (yht. 6 kpl). Nuorempi painos kiipesi puuhun ja nappasi sieltä pussillisen mangoja, minkä jälkeen lähdimme takaisin. Ja jälleen tytöt lähtivät laukkaan rantaan pitkin poispäin, ja Maxi perässä....

45 min. ratsastuksen jälkeen olin varsin kuumissani, hytkytetty sekaisin kuin paraskin shaken, not stirred.... mutta olin tyytyväinen. Saatan ottaa muutaman privaattitunnin kevään aikana tuolla tallilla. Jospa oppisin istumaan rentona.

Ihailin tyttöjä. Siinä ne istuu kuin ahterin alla olisi superliimaa, ei hytky eikä heilu mihinkään, takapuoli ei noussut senttiä, oli askellaji mikä tahansa.  Lotta ratsasti suurimman osan aikaa jalat pois jalustimista juuri tuon hankauksen takia, rentona ja nauttien....





1 kommentti:

  1. Mahtavaa!! Ja pakko myöntää, että hörähtelin nauruun tätä lukiessa... :D

    VastaaPoista