torstai 21. helmikuuta 2013

Lomalta paluu

On tietenkin täydellistä vähättelyä kommentoida reissun jälkeen, että "oli kivaa". Sellaista adjektiivia, joka yksinään kuvailisi mennyttä paria viikkoa ei suomenkielestä löydy. Eli jokseenkin mahtavaa...

Pikkulikat olivat koulussa vielä viimeisen päivän keskiviikkona ja lintsasivat luvalla vain viimeisen tunnin tullakseen kotiin heti 12 jälkeen. Jo 13 jälkeen Pirjo saattoi Juulian meille ja otettiin muutama pakkaskuva terassilla laukuista ja tytöistä. Sitten mimmit makuupusseihin ja autoon. Lohjan ABC:llä haukattiin hyvät pizzat ja päädyttiin hyvässä järjestyksessä kentälle. Poika sai viimeiset ohjeet ajaa varovasti, ja reissu sai alkaa.
Kentällä kaikki meni putkeen: check-in, baggage drop-off ja turvatarkastukseen. Vielä non-Schengen alueelle passien kanssa ja oltiin valmiita. Muutama karkkipussi ym. tuliainen tax freestä ja gatelle. Ja tuskin olin saanut kirjasta paria sivua luettua, kun koneen boarding alkoi....

Finnairin sinivalkoiset siivet.... ilmeisesti yksi ylimääräinen penkkirivi on saatu tungettua kyytiin päätellen jalkatilan ahtaudesta. Jopa minä pituudella pilattuine jalkoineni olin hätää kärsimässä. Ja lentomatkan ajan (10 tuntia) meitä viihdytti kaksi imeväisikäistä, jotka parkuivat kirjaimellisesti KOKO MATKAN. (Miksi, oi miksi, pitää lähteä reissuun alta vuosikkaan kanssa, jos sitä ei olla opetettu nukkumaan missään muualla kuin omassa sängyssä??? Voisiko sen opettelun tehdä jossain muualla kuin 300 hengen lentokoneessa yöllä??) Toisen penskan äiti viihdytti koneen väkeä huolellisesti kävelemällä ympäriinsä, ettei vaan kukaan jäisi paitsi tätä viihdyttävää kuorohuutoa.... päättelin emojen ilmeistä, että joutuivat kieltämään ykkösluokkaan kävelyn useampaan kertaan. Siis voi maailma näitä ihmisiä!!

Pääsimme kuitenkin Bangkokiin kovin kevyesti ja ilman kummempaa turbulenssia. Ja hämmästys oli melkoinen kun Finski parkkeerasi niin lähelle passintarkastusta, että kävelymatka kentällä oli reilu 100 metriä. Passit, maahantulokortit ja valokuvat, ja kun pääsimme laukkuhihnalle, se pyöri, ja ensimmäisenä tuli meidän laukku. Loputkin olivat kyydissä 10 minuutin odottelun jälkeen. Joten etsimään kuskia.

Kuski oli viimevuodesta oppineena ajatellut, että farangilla kestää monta tuntia eikä pitänyt kiirettä. Niinpä mentiin ohi ja jouduttiin jo vähän soittelemaan eestaas. Mutta kyyti löytyi. Matka Hua Hiniin vei vielä 3,5 tuntia mutta iltapäivällä oltiin siis kämpillä. Likoilla meni ehkä 5 minuuttia kun vaihtoivat uikkariin ja olivat jo altaassa, me laitoimme tavaraa paikalleen ja joimme parvekkeella ansaitut kahvit!

*************

Loma meni lasten ehdoilla. Jotain "kulttuuria" harrastettiin sen verran että päästään sanomaan ettei se pelkkää biitsillä makaamista ollut.
Mimmit ratsasti 14 päivästä ainakin 10. Viimeiset päivät, kiitos off-seasonin, Sheriffi ystävineen toi hevoset meille hoitoon (rannassa), ja likat pääsi ratsastamaan ilmaiseksi vielä toiset 30-45 minuuttia, "näyttääkseen, että he osaavat ratsastaa myös näillä vaikeammilla poneilla".

Tuhansien hymyjen maa näytti ehdottomasti parhaat puolensa! Tutut ihmiset rannassa, kaikki se huolenpito ja hyvyys. Ei sitä käsitä ennen kuin kokee.

**************

SATTUMIA: 

Loma oli eläimellinen monessakin mielessä. Eeva-Liisan kengässä oli toisena päivänä kuollut lepakko (ja sen mukana matoja kuten kuvitella voi.....), Eeva-Liisa sai myös gekon bikinien yläosaansa altaalla, hätisteli sammakkoa ensin uima-altaasta ja myöhemmin isä mätkäisi samaa sammakkoa sähkökärpäslätkällä kun se kiipeili oven päällä pystysuorassa seinässä....
Me silitimme puoli tusinaa heppaa, rannassa kauhistelimme mitä-lie-leguaania, ihailimme parvekkeen gekkoja (tukkai, jos tarkkoja ollaan...), silitimme Sheriffin heppatalleilla kalkkunaa, väistimme vihaista kukkoa, rapsutimme rannan koiraa (Cola). Tasaiseksi ajettuja käärmeitä oli tien varrella joka päivä....

Minä sorruin lasten houkutuksesta ratsastamaan ja päädyin olemaan Maxin kyydissä 45 minuuttia, kun käytiin Sheriffin talleilla.... MINÄ!! Pasi oli edellisenä päivänä suostunut kokeilemaan vartin ja tytöt pyysivät, että lähden tulkiksi. Kun sanoin tulevani kävellen, minut suorastaan raastettiin pollen selkään. Että huh....  ja ei puhettakaan, että olisi tyydytty käyntiin. Kissan viikset. Kun likat lähti laukkaamaan, Maxihan seuraa omaa laumaansa, laukaten.....   GiddyUp!!

Kuvia jossain vaiheessa kun saadaan siirrettyä ja katsottua läpi. Yhteensä tuhatkunta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti