lauantai 20. heinäkuuta 2013

Sisustusta ja puutarhan hoitoa

Viime keväänä aikaisin näin jossain lehdessä muutaman idean olkkarin sisustuksesta - ja kuten kulunut sanonta kuuluu: siitä se idea sitten lähti.

Tutustuin ohimennen myös erääseen esittelijään, joka kauppaa Tupperware-tyyppisesti kotikutsuilla erilaista sisustuskamaa ja ihastuin aivan sairaasti. Hintataso oli yllättäen asiallinen (vrt. muut kotimyyntituotteet) ja tavarat aivan valloittavia.
Kutsujen emäntänä sain myös kivoja ylimääräisiä etuja, joiden ansiosta Pasikin pysyi nahoissaan kun sitä tavaraa alkoi tulla.....
Roina on ollut kirjahyllyn päällä jemmassa odottamassa sitä jotain päivää, jolloin vihdoin tehdään asialle jotain. Tänään (kesken saunaremontin, mitenkäs muuten...) sitten keksin, että jotain on puuhattava ja aloin hommiin.


Nuo tikapuut ovat nimeltään "Hups".
Ostin ne nimittäin ihan vahingossa kun kerran iltavuoron jälkeen, klo 23, surffasin sisustuskirppari-sivuilla ja osuivat silmään. Klik vaan ja olin onnellinen tikapuiden omistaja. Parin päivän päästä ajomatka Auraan niitä noutamaan, ja ovat vielä ihanammat kuin kuvassa. ♥ 



Hylly ja nuo betoniset taulut + purkit olivat jotain niin vastustamatonta.
Samalla olkkarin tuorein värimaailma 
(johon olin sivumennen päätynyt jo ENNEN kuin törmäsin näihin) 
alkoi hahmottua. 



Eteisessä hiljattain tehty hankinta (taulu) ja Ronjan joululahja-kynttiläpurkki.
Nuo mulkosilmät ja Puuha-Peten kissa ovat sisäpiirivitsi meille. Kuuluvat kuvioon.

*****

Jossain kohtaa olin vakavissani sitä mieltä, että haluan ehdottomasti uuden sohvan. Tiedän edelleen minkälaisen. Se vaan ei mahdu meidän nykyiseen olkkariin. Asiaa on pähkäilty ja väännetty ja käännetty. Mutta ei se siitä miksikään muutu. Kun ei mahdu, ei mahdu. 
Joten tänään asiaa veivattiin lenkillä ja ruokapöydässä ja tehtiin päätös hankkia irtopäällinen nykyiseen.

Säästän kyllä ne kaksi lehden kuvaa, joista ideaa on työstetty. Eihän sitä tiedä miten tämä talo muuttuu kun nuoriso jossain kohtaa alkaa muuttaa pois.... 

*****

Puutarhassa on tapahtunut myös kesän aikana. Kasvun ihme. Tosin osin maksullisella vedellä, kuivuus Perniössä on ollut melko uskomaton kun lehdistä on saanut katsoa kuvia, miten Salossa tulvii paikka paikoin...


Tyrni
Viime vuonna istutettu, tänä vuonna näemmä satoa. Jihaa!!


Avomaankurkut, joita Vanharouva ei ole löytänyt.
Karohan siis pisteli poskeensa kahdeksan (8!!) kurkkua eräänä päivänä kun oli sattumalta nuuskutellut tiensä mun kasvimaalle. Kyllä sai koira kyytiä.... 


Kasvihuonekurkku on ihan EU-mitoissa myös suoruuden suhteen, ja tänä kesänä ensimmäistä kertaa laitoin kasvihuoneeseen munakoisoa. Se tekee valtavasti satoa ja on todella hyvää kun sen muistaa itkettää ennen käyttöä.

Teen usein kasvisvuokaa lisukkeeksi, helppoa ja melko nopeaa:

munakoisoa
kesäkurpitsaa
tomaattia
sipulia

Nämä kaikki viipaleiksi ja kerroksittain vuokaan ja uuniin. Varsinaisen herkun saa kun heittelee väliin feta-juustoa tai kuorruttaa koko jutun juustokastikkeella.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...