sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Yövuoron krapulaa....

Tulipa valvottua. Töissä nimittäin.

***
Kun aloitin tuolla sisätaudeilla, 3.12. itse asiassa, tuli melko ensimmäisinä päivinä jotain puhetta itsenäisyyspäivästä ja jotain niistä linnan juhlista ja siitä miten osa ei halua olla töissä iltavuorossa jne.
Silloin eräs nuori hoitaja-kollega heitti kommentin, joka ihan vakavissaan pisti ajattelemaan joko sitä miten hänet on kasvatettu tai sitä mistä nämä ajatukset kumpuavat. Myönnän, että ennakkoasenne rakentui pitkälle tästä syystä ja että asenteeni oli ja on negatiivinen.
Eli "mä en tajuu mitä väliä jollain itsenäisyydellä on, koska jokainen meistä on vaan kasvatuksensa tulos ja se nyt on ihan sama minkä maan nimen alla meidät olis kasvatettu..."
Jätän kommentoimatta asiaa enempää, lukija pohtikoon mielessään mitä tykkää.

Valvoin ekan yön ko. henkilön kanssa. Meillä on työasioissa ollut erimielisyyksiä aiemminkin ja tiesin, ettei yöstä tule kovinkaan miellyttävä seuran osalta. Kaikkien kanssa EI ole pakko olla paras kaveri. Työasioissa tulen hänen kanssaan toimeen ilman ongelmia, mutta en halua olla tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä mitenkään esim. siviilissä, joten kun yöllä on tavallista enemmän aikaa seurustella, on hieman kiusallista kun ei halua seurustella toisen kanssa.
Kuten sanottu, työasiat sujuivat, kun jätetään huomioimatta, että olen eri mieltä monista käytännöistä, joita ko. ihminen toteutti. (Sanottakoon, että kun ihminen päätyy sairaalaan, hän on oletuksella "sairas". Minusta tällainen ihminen ansaitsee oikeuden nukkua yönsä ilman, että häntä käydään härkkimässä useita kertoja yön aikana esim. verenpainemittarin kanssa....  Osastolla on tapana mitata RR useita kertoja vuorokaudessa mutta kerroista mikään ei ole yöllä eikä potilaan vointi antanut ymmärtää, että se olisi ollut tarpeen. Minun mielestäni.)

Muuten oli äärettömän rauhallista. Tätä en etukäteen tiennyt, mutta olin pakannut mukaan puikot ja lankaa ajatuksena veivata sukat (jotka totta puhuen lupasin Ronjalle jo vuosi sitten....)
Ja syntyihän sitä. Olen viimeksi harrastanut moista ehkä 90-luvulla, joten vähän päänvaivaa tuotti mm. kantapää.... mutta siinä ensimmäisen yön järjettömässä väsymyksen tilassa niiden silmukoiden noukkiminen oli jotenkin simppeliä. (Toisena yönä, vähemmän väsyneenä se oli heti vaikeampaa!! Huvittavaa.)


Lankana 7-veljestä, joka on valmiiksi tuollainen riemunkirjava. 
Työ on tehty isoilla puikoilla, jolloin neulos on löysää. Idea oli tehdä nukku-sukat, joiden pitääkin olla löperöt ja "viileät". 

***
Tänään, toisen yön jälkeen (yhtä rauhallista, toinen sukka), lähdin melko pian heräämisen jälkeen lenkille. Koirat oli olleet koko pitkän aamupäivän pellolla riekkumassa ja olivat takuulla ryytyneitä. Edu kuitenkin oli heti valmiina lähtöön kun kiskoin tossuja jalkaan.
On se ihanaa, kun on aina lenkkikaveri. Ei näistä vuoroista selviäisi jollei vähän haukkaisi happea ja koettaisi palata normaalirytmiin.
Pikkukoira on nyt ansainnut leponsa, ensi yönä se saa luvan kanssa tulla mun viereen.  =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti