lauantai 20. helmikuuta 2016

Keräilyä

Olen yli kaksi vuotta haaveillut ja havitellut Iittalan Taika-mukeja.
Silloin kun ne tuli markkinoille, en tykännyt. Silloin maku oli enemmän simppeliä yksiväristä. Sittemmin mieli on muuttunut.

(Muumimukit ei ole koskaan olleet mun juttu. En jotenkin tajua sitä keräilyä kun niitä on jokaisella... Pahoittelut te muumien kerääjät. Hyvä kuppi se on, melko hyvänkokoinen työpäivän kahville, mutta muuten en vaan tajua sitä intoa niiden suhteen. Onneksi makuja on niin monia, jokaiselle löytyy jotain.)

Taika-mukeja ei ole koskaan (?) millään kirpputorilla mutta ei kappalehintakaan mikään ihan mahdoton ole; jossain 15 euron pintaan lähes kaupassa kuin kaupassa.

Olen nimenomaan ihastunut punaiseen, lisäksi haluan tummansinistä ja sitä valkoista, missä kuvio on kirjava. Musta-valkoinen ei vieläkään ole minun makuun.                                                                                                                          Neljän desin vetoisuus riittää kahville, teetä varten tarvitsen useamman mukin. Tähän asti olen teeni juonut tuopista, joka vetää kerralla 7 dl. 
Eilen ajoin töistä katsastukseen. Ei yhtään autoa jonossa. Hyvä vai huono merkki? Oli miten oli, avaimet luovutettiin ja pyysin vielä "olemaan kiltti hänelle" ja mies nauraen sanoi olevansa. Ja jotenkin kovin nopeasti oma pieni punaiseni ajettiin parkkiin siihen oven eteen ja hetken mietin, että "pahus, mahtoiko se löytää jonkun vian kun meni näin äkkiä." Mutta ei, liput liehuen ilman huomautuksia läpi. Jei!

Tarkoitus oli poiketa kotimatkalla myös Tarjoustalossa (anteeksi, se onkin joku Tokmanni nykyään) koska tiskikonetabletit oli tarjouksessa, joten hyvillä mielin vielä sinne. Ja siinä sitten heti portin sisäpuolella koukussa näitä mukeja. Ihan vastustamaton juttu.
Kaksi ostin, punaiset. JA tiskikonetabletteja.

Arvatkaa miten hyvältä tee maistui heti kotiin tultua. Hih!
Tänään työpäivän jälkeen leipomaan. Tyttärellä huomenna ratsastuskisat ja kanttiini kaipaa leivonnaisia. Pitkästä aikaa kahta laatua toscaa: toinen mantelilla, toinen kookoksella. Molempiin isomman tyttären vinkkaama juttu pintapäälliseen: kondensoitu maito siihen joukkoon. Toimii, suosittelen kokeilemaan.

Teelaatikkokin oli päässyt osin tyhjentymään joten kaivoin kaapista uusia pakkauksia. Nämä Muumit sai niin hyvälle tuulelle. Pakkauksen nimi jo piristää mieltä!!


Olihan niitä vähän maistettava, että tietää mitä vieraille syöttää. Itse menen lääkevuoroon joten en pääse tallille yhtään.
Himskatti kun eivät voi yhtään ottaa huomioon ajankohtia. Nytkin etelässä on talviloma alkanut ja epäilen, että varsin moni, jotka tapaavat matkustaa, tekee sen juuri tällä viikolla. Niinpä lapset eivät ehkä pääse osallistumaan. Sama juttu myöhemmin keväällä, yksi kisapäivä on äitienpäivä. Jollain tavoin harmittaa.

Ehkä ensi kuussa ostan pari sinistä mukia, sitten valkoiset. Pyrin hankkimaan noita kolmea väriä jokaista kolme. Yhdeksän riittää meille kun kaikki isovanhemmat ovat saman pöydän ympärillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...