torstai 1. marraskuuta 2018

Kiinalaisista ja pandoista

Lähteä viikoksi Ähtäriin ja olla käymättä eläintarhassa, jonne suuren kohun kanssa hankittiin ne kaksi pandaa?? Todellakin.

Käytin tekosyynä hintatasoa. Minusta tuolla eläintarhassa ei sen antamien tietojenkaan mukaan ole mitään erikoista nähtävää, eläimiä on kohtuullisen vähän, ja koska pandataloon pääseminen maksaa erikseen (asia, jota en käsitä!!), minusta se oli naurettavan hintainen kokonaisuus.

Tähän aikaan vuodesta ei sentään ole aika slotteja kuten kesällä. Silloin ihmiset saivat vain vartin aikaa tuijottaa pandoja kun piti jo jatkaa eteenpäin päästääkseen seuraavat sisään. Kohtuuttoman mautonta rahastusta tuokin, olihan se ennalta arvattavissa, että jengi hakeutuu paikalle nimenomaan ensimmäisenä kesänä.

Vertaa huvikseen vaikka Korkeasaaren hintoja....


Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään rahasta. Tässä mennään taas reippaasti pois omalta mukavuusalueeltani, koska tiedostan itsekin olevani tekopyhä.
Kävinhän juuri keväällä Teneriffalla eläintarhassa ja rehellisesti nautin siitä suunnattomasti. Se oli hieno, eläimet oli hienoja ja näytökset vasta hienoja olikin. (Ja se siitä luonnollisuudesta.....)

Mutta...

Juuri edeltävästi (vasta 2017) kohuttiin hillittömästi delfiinien saamiseksi pois Suomesta, koska villieläimet eivät kuulu vankilaan ja niiden pitäisi saada toteuttaa luontaisia taipumuksiaan yms.
Samanaikaisesti Suomi käy Kiinan kanssa jotain merkillistä pehmeää kauppaa ja sopii ensinnäkin rakentavansa miljoonilla ihmeellisen talon, jonne sitten sijoitetaan kaksi vankeudessa syntynyttä pandaa. Osakeyhtymä Suomi sitten maksaa kaiken, niinkö? Meidän veroeuroilla kiinalaisten hyväksi?

Eläintensuojelu on ihan ok, kannatan sitä. Mutta maan, joka polkee ihmisoikeuksia (joo, hirveän huono lähde, wikipedia), eläinten oikeuksia ja pitää oman kansansa kärsimässä ja edesauttaa ilmastonmuutosta täysillä, mistä kärsivät lopulta ihan kaikki, on aika turha tulla selittämään pandojen hyvinvoinnista mitään. Miksei niitä eläimiä suojella siellä missä niiden kuuluisi asua?

Esim. lehdessä julkaistu juttu, joka kertoo Kiinan jatkossa sallivan uudestaan tiikerin ja sarvikuonojen luiden käytön, saa minut lähes oksentamaan!
Eläinlajit, jotka ovat kuolemassa sukupuuttoon muutenkin, nytkö niitä aletaan metsästää, että rikkaat kiinalaiset saavat potenssilääkkeensä? Aikamoista paskaa suoraan sanottuna.


Kiina kuvittelee kaiketi maailman sulkevan silmänsä kaikelta pahuudelta, kun tekevät tätä pehmeää kauppaa. Ehkä näillä pehmeillä arvoilla loppujen lopuksi on jokin oikea arvo, mene ja tiedä.
En vaan itse koe voivani siihen pelleilyyn osallistua.

Onko se sitten Ähtärin pandojen vika?? Ei.
Kuolevatko ne lopulta nälkään, meneekö kaupunki konkurssiin ja kaikki voivat huonosti, koska mitä useampi ajattelee näin ja jättää menemättä, sitä vähemmän rahaa....
Sepä se.

Jos pandat voisi opettaa esim. syömään pohjanmaalla kasvatettua rehua, ehkä tässä olisi mielestäni vähän enemmän järkeä. En tiedä.
Asia ei ole yksiselitteinen enkä tuomitse ketään, joka tuonne hankkiutuu niitä katsomaan. Onhan ne kivannäköisiä otuksia minustakin! Tyydyn kuitenkin katsomaan niitä kuvista.

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän tuskasi. Ihan samoja fiiliksiä mullakin. Ei voi ymmärtää maailman menoa, ei..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Kun jo kirjoittaessaan tiedostaa olevansa tekopyhä, sitä väkisinkin pohtii kannattaako edes julkaista.
      Toisaalta olen Kiinan toimista sitä mieltä, että mitä enemmän sitä tekee julkiseksi ja vastustaa, EHKÄ jotain muutosta voisi saada aikaan. Mene ja tiedä....
      Nämä on näitä "olen jotain mieltä" juttuja...

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...