Vielä yksi reissu, kohde: Ahvenanmaa

Kerta kiellon päälle. Lomaahan tässä oli.
Koska edellisestä kerrasta on hyvinkin 20 vuotta, oli jotenkin tosi kiva ottaa auto laivaan ja hurauttaa Turusta tuo viitisen tuntia meren yli saarelle.

Merellä on aina niin kaunista!

Stallhagenin panimoravintolassa oli erinomaisen maistuva 

myöhäinen lounas (klo 15:30).

Suosittelen!

Lemströms kanal oli kaunis.

Menomatka oli laivareissuksi edullinen: kahvit ja voileivät ja muutama pullo vettä. Siinäpä ne ostokset. Itse vietin suurimman osan aikaa hytissä koirien kanssa ja luin kirjaa.

Checkasimme sisään hotelliin ja nostimme laukun huoneeseen. Samantien vaan tien päälle. Nälkäkin jo vähän vaivasi.... 
Kävimme katsomassa Lemströmin kanaalin, josta luin ensimmäistä kertaa kohta pari vuotta sitten, kun olin Bonon kanssa Eckerössä koiranäyttelyssä. Satuimme paikalle, kun kanaali avattiin purjevenettä varten ja reippaasti vene tulikin moottorilla kanaalin läpi. Paikalla on jäätelökioski, mutta juuri sillä hetkellä vatsa kurni niin vahvasti jo ruuan perään, ettei edes jäätelö maistunut. Jatkoimme pohjoiseen (?) ja päädyimme ystävien suosituksesta Stallhagenin panimon ravintolaan, jossa oli viehättävä terassi ja todella erinomainen lounas, vaikka olimme hyvinkin puoli tuntia lounasajasta jäljessä...

Mies tykästyi Stallhagenin oluisiin pari vuotta sitten, ja ostimmekin maistelusetin kotiin.

Kun ihmisten pakolliset tarpeet oli suoritettu, oli ajateltava reissukavereiden tarpeita. Auton nokka kohti Bomarsundia, jossa pääsisivät vähän jaloittelemaan.

Bomarsundin muureja

Kävelimme rauhassa aluetta ympäri. Kumpikin pohti, että silloin 20 vuotta sitten oltiin paikalla lasten kanssa ja muistin mukaan paikalla oli kallioita. No nyt ei ollut. Ehkäpä pitää kaivaa vanhoja valokuvia ja tarkistaa missä sitä ollaan oikein käyty. 

Siinä kävellessämme bongasimme taulun, joka kertoi ihan siitä lähtevän luontopolun, jonka varrella olisi mm. pari entisaikaista valvontatornia. No, kuten sanottua, nelijalkaisten tarpeet huomioiden luontopolku kuulosti enemmän kuin kivalta.

On se ollut hurjaa aikaa. Niin paljon kuin onkin hoilattu tätä vanhaa kunnon "... engelsmanni Suomemme rannoilla, sumffaraa, sumffaraa....." , ei sitä oikeastaan pysty käsittämään minkälaista se on ollut, vaikka näki tykinkuulien iskemät muureissa.

Nötvikstornetin päältä oli hienot näkymät ja reitti oli todella mielenkiintoinen ja viihtyisä. Siellä oli matkan varrella vaikka kuinka monta taulua, joissa historiaa kerrottiin ja esiteltiin seudun luontoa, tapahtumia ja paikkoja.

Älä lähde tälle reitille korkkareilla vaan kunnon tukevilla kengillä. On sen arvoista!!

Reitti palaa tosi kivasti yhden vähän isomman kiipeämisen jälkeen alaspäin ja "ison tien" varteen. Siitä kuitenkin jatketaan vielä tien toisella puolen viehättävää hiekkatietä ja pääsee tirkistelemään ihmisten kauniita takapihoja. Ihan lopussa reitti kulkee joko lehmä- tai lammaslaitumen läpi. Eläimiä siinä ei kuitenkaan ollut.

Kiipeämisestä puheenollen: mies totesi siinä kohtaa, kun kipusimme rinnettä ylös (osin portaat), että "ei tarvi sun kanssa kyllä miettiä, aina reissulla pääsee kiipeämään jonnekin, ihan sama minne mennään..."

Minusta nämä alueelliset merkit bussipysäkeissä on

aivan valtavan hienot!

Tuon retken jälkeen olimme kaikki neljä jo ihan valmiit lepäämään hetken. Kävimme pikaisesti kaupassa nappaamassa pientä iltapalaa ja ajoimme hotellille. Yö nukuttiin hyvin ja aamulla todettiin tyytyväisenä, ettei sääennuste pitänyt paikkaansa. Oli nimittäin luvattu, että yöllä alkaa sade ja jatkuu aamun. 

Aamupalan jälkeen teimme lenkin kaupungin ympäri. Minusta Maarianhamina on niin suloinen puutaloineen ja siellä tuntuu kuin olisi ulkomailla. Maisemat on tosi kauniit satamassa, ja olimme onnekkaita lompakon suhteen, että ihanat turistimyymälät oli tässä vaiheessa aamua vielä visusti kiinni. Lenkin jälkeen palasimme hotellille vielä juomaan kupilliset kahvia ja sitten pakkasimme kamppeet ja luovutimme avaimen.

Kahvia juodessa tutkimme tarkkaan paikallisopasta ja päädyimme, että käymme katsomassa Nåtön luontopolkua. Olin kahden vaiheilla Ramsholmenin ja Nåtön välillä, mutta ajattelin, että Ramsholmen olisi kauniimpi keväällä kaikessa vuokkoloistossaan.

Noh, sanottava on, että Nåtö on takuulla myös hurmaava keväällä, kun kaikki kukkii. Kaunis se oli nytkin.

Ihanat vihreät tunnelit ja mielenkiintoisesti kerrotut taulut, miten tuollaista lehdesniittyä tarvitsee hoitaa, jotta se pysyy parhaimmillaan. Ilmeisesti siihen käytetään myös eläimiä (lehmä/lammas), mutta vaatii aktiivista toimimista myös ihmisiltä. Reitin varrella oli myös alue, joka oli tarkoituksella jätetty hoitamatta ja siitä näki heti, miten se kasvaa umpeen.

Selkeä reittiopas, siisti parkkipaikka.

Liikkeelle, mars!

Jossain kohtaa tämäkin reitti meni laitumen poikki.

Siellä on aivan valtavan kokoisia lehmiä/sonneja.

Vihreä tunneli.

Täällä on varmasti pilvisellä säällä lähes pimeää.

Retken jälkeen kahvijanotti ja Ahvenanmaalla ollessa ainoa oikea vaihtoehto turistikahville on:

Mainittakoon tässä kohtaa, että vaikka miehen mukaan minun kanssa matkustaessa joutuu aina kiipeämään, ei tullut edes mieleen kysyä haluaako kivuta torniin tuolla. 😂

Ai nam, että oli hyvää ahvenanmaan pannukakkua. Hilloa ja kermaa oli takuulla ainakin kahdelle, ja valitettavasti myös paikalliset ampiaiset löysivät meidät hyvin nopeasti.

Mies kuvasi videon, jossa keskustelen ampparin kanssa siitä, että kyse on mun pannarista ja aion syödä sen itse. Viittä vaille pistiäinen päätyy kitusiin, kunnes tajuaa lentää pois....

Kotimatkalle iltapäivällä ja paluumatka oli edellistäkin halvempi: pelkät kahvit. (Meillä oli autossa sixpack vettä kaupasta haettuna ja raahasin ne hyttiin.)

Mitäpä sitä käyttämään aikaansa tax freehen kun ei ole mitään ostettavaa. Pitkään nimittäin pohdin haluanko jotain, mutta otin sen sijaan torkut ja luin lisää.

Ihan parasta koko tässä matkassa oli, että puolessa tunnissa olimme satamasta kotona!! Ai että!

Joku jo ehti säälitellä, että ei olla yhtään päästy koko kesänä turistikahvila-taidenäyttely-museo-shoppailu -reissuille. Tähän sanon vaan, että älkää huoliko. Pidän kyllä huolen, että ehdin taidenäyttelyyn sitten kun sitä haluan. Meidän loma näyttää ehkä tavanomaista enemmän patikoinnilta, mutta se on sitä, mistä tällä hetkellä tykkäämme. 

Se, että loman reissukaverit voivat hyvin, on kuitenkin myös tärkeää. Ja niiden hyvinvointi kun sattuu olemaan meidän vastuulla, valintamme saattavat olla vähän muiden mielestä outoja.

Suosittelen silti ihan ketä tahansa testaamaan noita luontopolkuja! Kaunista ja vähän toisenlaista kuin iänikuiset Hennes&Mauritzit.

Miinusmerkkinä sanottakoon tässä kohtaa ne 27 punkkia, jotka nypimme valkoisesta heti Nåtön reissun jälkeen.... Niitä käveli aivan tolkuttomasti pitkin koiraa, tuo kun on heinikot koluavaa mallia.

Kotona irrotimme vielä pari kuollutta lisää.... 

Mummi ja ukki!!!

                                     

Matkalla pohjoiseen saimme viestin tyttären mieheltä, että vauvalla ei ole kaikki hyvin ja tytär lähtee hätäsektioon. Sattuneesta syystä siinä ei ehditty tosiaan kuulumisia vaihtaa ja matkanteko Ikaalisista Jalasjärvelle oli hiljainen....
(Ehdin miettiä toiseenkin kertaan olisiko syytä kääntyä ympäri ja palata kotiin.)

Jalasjärven kohdalla tuli viesti kuvalla: syntyi klo 15:00 ja huokaisimme. 

En mene yksityiskohtiin, mutta kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Vauva päätyi lasten teholle. ja oli kyllä vaikeaa olla viikko 1200 kilsan päässä ja pohtia mitä etelään kuuluu.....

Suojelusenkeli pienelle prinsessalle,

Lapin kultaa ja Lapin hopeaa! ♥

Tämä ihan hyppäsi silmille kaupassa.

Sillä oli merkityksensä.

Meidän viimeisenä päivänä Saariselällä tuli sitten kuva, jossa tytär piti vauvaa kenguruna sylissään ja asiat olivat hyvin, ainakin parempaan päin.

Olin ottanut kotoa mukaan skumpan, jolla uskalsimme vihdoin silloin skoolata!
Mies paistoi vielä lettuja, joten hyvä ruoka, parempi mieli, kirjaimellisesti!! 

Koska olimme pohjoisessa vauvan syntyessä, nimitän häntä jatkossa Hillaksi. Oikeasta nimestä en tiedä vielä itsekään.

Kesäloma, kohteessa: Saariselkä

Matka jatkui. Olipa hassu juttu. Huomasimme Ivalossa kyltin "uimaranta" ja sinne oli pakko ajaa katsomaan. Tunnistin paikan siksi, josta kesäisin tulee "mainoskuvia", kun porot pötköttelevät hiekkarannalla. 

Kuva: MTV3 uutiset

Ihan mieletöntä, että näillä leveysasteilla on hiekkaranta. Ja silkinhienoa, upeaa hiekkaa!!

Saavuimme Saariselälle hyvissä ajoin iltapäivästä. Majoitus oli valmis joten pääsimme kantamaan lähinnä ruuat samantien sisälle ja jääkaappiin. Olimme käyneet tekemässä isot ruokaostokset Ivalossa matkalla.

Majoituksena paritalon puolikas. Sijainti 2,5 km Saariselän keskuksesta. Ihanan hiljaista ja rauhallista. Olkoonkin, että naapuritalon edessä porot kalistelivat sarviaan....
Teimme lyhyen lenkin ja pistimme saunan lämpiämään. Oli suorastaan ylellistä levittää tavarat vihdoin kaappeihin, pois kasseista. Melko ajoissa vaakatasoon ja unta kuulaan.

Aamu valkeni pilvisenä, mutta kauniina. Tutkimme aamuteen aikana karttaa, ja päädyimme Prospektorin lenkkiin, koska se tulisi ikään kuin takaovelle paluumatkalla. Rengasreitti olisi kiva kävellä.
Kahvitarpeet reppuun ja matkaan. 

Tykkään kovasti tästä tavasta, miten reitit merkataan. Täällä en puolestani tykkää vähääkään siitä, että "polut" on autolla ajettavan levyisiä sorateitä. Onhan niihin varmasti kiva ja helppo tehdä ladut, mutta patikoimista varten ovat kyllä enemmän kuin tylsiä. Esteettömyys on sinänsä tosi kiva asia, mutta ihan kaiken ei tarvitsisi olla esteetöntä. 

                                            

Tosiaan, täällä seudulla on aikanaan podettu vahvaa kultakuumetta ja näitä kultakaivantoja on ollut runsaasti siellä ja täällä. Prospektorin kaivos on 51,5 metriä syvä ja edelleen olemassa. Se sijaitsee paikalle rakennetun päivätuvan sisällä ja sitä suojaa luukut, joista ei ihmisen pitäisi mahtua, mutta kaivokseen pystyy kurkistamaan. Meillä ei ollut mukana riittävän tehokasta taskulamppua....

Tarina kertoo, että sieltä on kaivettu Suomen suurin yksittäinen kultahippu.

Tosin tarina kertoo myös, että tyyppi, joka kaivoksen louhintaoikeuden myi Prospektorille, olisi tuonut Jenkkilästä kultaa sinne houkuttelemaan.

Näitä tarinoita lienee kuin parhaita kalavaleita.

Vanhat kottikärryt edelleen paikalla.

Kivet hohtavat hienosti kullanväriä.

Täällä tuntuu maasto olevan hyvin pitkälle kauniin punertavan ruskeaa...

Olisihan se villiä ottaa tuosta muistoksi jokin kivi

ja myöhemmin tutkituttaa se, ja selvittää, että siinä olikin kultaa. 😁

Illemmalla teimme vielä toisen lenkin ensin Saariselän keskustaan ja sieltä kartan mukaan "Aurora"-lenkki. Ihan hauska iltahyppely, eritoten kun noin 45 sekuntia sen jälkeen kun pääsimme takaisin kotiin, alkoi mieletön rankkasade. Emme olleet nimittäin vähääkään varautuneet ja olisimme kastuneet pahasti kameraa ja kännyköitä myöten....  Keittiön ikkunasta oli ihan miellyttävää katsella valuvaa vettä ja siemailla teetä.

Seuraavan aamun suunnitelmat kartan ääressä päätyivät pitkään päiväreissuun (16 km), joten pakkasimme mukaan pussiruokaa kahvin lisäksi. Ja vähän smoothieita ja pussipuuroja, omia suosikkejani (Good 'n' Go), koska niistä saa nopeasti sokeria ja nestettä. Ja satun vain tykkäämään niistä, samoin kuin saksalaisen marketin vastaavista hedelmäsoseista imupusseissa. Hirveän käytännöllisiä tuolla lailla "tien päällä".

Ajattelimme lähteä reitille Kiilopäältä, joten autolla matkaan. Päästyämme ns. isolle tielle aloitimme kuitenkin keskustelun päivän säästä, joka oli aurinkoinen ja upea, että tänään, jos koska, olisi varmasti hieno päivä kiivetä myös Pyhä-Nattaselle. Joten talla tiskiin ja sittenkin 30 km eteenpäin kohti Sompion kansallispuistoa ja Vuotsoa.

Ikiaikaiset toorit

Kivi rapautuu raoista ja vain kovin kiviaines jää

Ja huh huh!!! Jäin kerrankin sanattomaksi.

Onneksi, oi onneksi, jarrutimme siinä kohdassa, missä oli täysin tyhjä parkkipaikka. Olimme jo päättäneet tehdä ympyrälenkin ja sama se mistä sinne lähtisi. Menimme siis myötäpäivään laavun kautta, päätyäksemme kiipeämään aivan järkyttävää rakkarinnettä ylös. Minun oli pakko laskea koirat irti, koska pelkäsin kiskovani ne johonkin rotkoon vahingossa, kun niiden vauhti oli luonnollisesti kovempi kuin omani. Ihan nelivedolla sai mennä osan matkaa, ja ylöspäästyään tiesimme totisesti kiivenneemme, mutta voi että oli hauskaa. 

On ne käsittämättömät. Uskomattomat. Ällistyttävät. Mielettömät. 

Ehdottomasti kannatti "uhrata" tämä kaunis päivä tähän kiipeämiseen. Ja tänne voi olla, että on pakko päästä joskus uudelleen. Siitä kiivettävästä rakasta kun ei tullut yhtään kuvaa.... 
Paluumatkalla pysähdyimme Kiilopäällä ja teimme "jäähdyttelynä" vielä Kiirunan-kierroksen, josta Mellis tosin kuuli vain alun ja piti kiirutta..... 

Muut päivät menivät omaa tuttua rataansa: aamulla aamupala, pohdintaa ja sitten reppujen pakkaus ja joko tossut tai auto johonkin suuntaan ja siitä kairaan. 

Tässä maassa on uskomaton määrä todella kauniita paikkoja! Valtavan hienoja maisemia ja koskematonta luontoa, olkoonkin, että ihminen on tunkenut joka paikkaan.... 

Saariselkä ei ehkä sinänsä jättänyt mitään kaipuuta takaisin (kuten vaikka Sallatunturi tähän saakka). Hieno paikka, mutta nyt on UKK-puisto nähty. Kuittaamme muutaman kansallispuiston 10-vuotis suunnitelmasta tehdyiksi ja alamme pohtia seuraavia kujeita.

Lokan allas Pyhä-Nattaselta

Tankavaaran kultakylää.

Ovat rakentaneet sinne aidoista rakennuksista kopiot.

Elämä ♥

Lähdemme valuttelemaan takaisin kohti etelää ja onneksi kesäloma jatkuu vielä hetken.

Tuumaustauko eli kesäloma, matkalla: Lemmenjoki ja Inari

Rollosta matka jatkui jälleen ylöspäin. Olimme matkalla Inariin, mutta Lemmenjoen kansallispuisto olisi "matkan varrella", joten poikkesimme sinne. Googlen akka (tunnetaan myös nimellä Maps) on aiheuttanut meille harmia aiemminkin johdattamalla mitä merkillisimpiin paikkoihin (muunmuassa ympäri erästä puistoa Rovaniemellä, kun etsimme kävellen reittiä Arktikumiin.... "Käänny seuraavasta risteyksestä oikealle" kun olimme siinä jo toista kertaa. MUR!) ja ohjaamalla täysin väärin.... joten pitkälti epäluuloisena otimme suunnan sen ohjaamana kohti Kittilää. Myönnettävä, että kartallakin siitä meni toki tie.....

Kittilän jälkeen akka ohjasi kääntymään kohti Sodankylää ja pian siltäkin tieltä pois hiekkatielle (taas!) No, eipä meillä hätää ollut, mutta täristää se eri tavalla ja hiekalla äkkijarrutukset porojen takia on aina vähän ikäviä. Vaan sielläpä oltiin!

Sadan kilsan jälkeen näkyi kyltti: Lemmenjoen kansallispuisto ja suunta sinne. 

Merlin ui Lemmenjoessa.

Mitä lie taikoja tehnyt Lemmen osalta....

Pieni lenkki tehtiin puistossa, eräänlainen luontopolku meni vähän joen vartta ja sitten takaisin harjun päällä. Kaunista! Siitä jatkettiin Inariin.

Inarissa hotellin/kämpän kanssa oli harmia alkuun. Menin ilmoittautumaan ja hakemaan avainta ja tyttö (puhui vain englantia) ilmoitti, että odottavat meitä "huomenna". No kiva. Varaus oli kuitenkin tehty sille päivälle, ja hetken tuumailtuaan kaivoi jostain avaimen ja ohjasi huoneeseen. Jälkeenpäin pihassa nuori mies puhui puhelimeen ja tarkisti laatikosta sinne jätetyt avaimet. Meille tuli ihan sellainen olo, että saimme jollekin toiselle varatun huoneen.....

Kaiken lisäksi vain toinen vuode oli pedattu ja toisen vuodevaatteista puuttui aluslakana. Jääkaappi keinui pelottavasti ja vedenkeitin ei mennyt automaattisesti pois päältä (mikä oli sinänsä pelottavaa). 

No, nukuimme kuitenkin. Se oli tärkeintä. 

Ja laitoin toki palautteen varausfirmaan, koska eivät pysty parantamaan, jos eivät saa tietää.

Aamulla herättyämme jälleen auton pakkaus. (Alkoi muuten tässä vaiheessa jo puuduttaa. Jatkossa emme ota kahta yötä enempää putkeen eri paikoissa....)

Koirat hihnaan ja tekemään Juutuan lenkki, jonka olimme bonganneet kaupunkiin (?)/kirkonkylään(?) ajaessamme. 

Juutuan joessa on yhdessä kohtaa reippaan sorttinen

Jäniskoski, ja opastaulussa kerrottiin, että

siinä taimenen narraajaa voidaan viedä, koska taimen

piiloutuu aina kivien joukkoon alavirtaan ja katkoo siiman.

Lähtiessämme ajamaan kohti etelää, pysähdyimme matkalla Karhunpesäkivellä. Se on Suomen suurin tafoni, eli kivi, joka rapautuu sisältäpäin. Tarinan mukaan siellä on myös talvehtinut useampana vuonna karhu.

Mieletön reisijumppa portaissa, ja hieno paikka. En tosin tohtinut mennä tuonne luolaan, sen verran ahtaanpaikan kammoa löytyy. Siellä kuitenkin mahtuu yli 160 cm pitkä ihminen seisomaan suorassa.

Tarina kertoo, että muinaisina aikoina Lapinukko eksyi lumipyryssä ja löysi onnekseen luolan, jonne päästä turvaan myräkältä. Nukkui siellä hyvin ja vasta herättyään havahtui siihen, että luolassa oli myös karhu talviunilla. Tarinan mukaan karhu ei havahtunut tunkeilijaan ja mies pääsi vahingoittumattomana pois.

Tiettävästi 860 askelmaa edestakaisin.

En laskenut.

Juuri ennen Karhunpesäkiveä Inarista ajaessa tien kahta puolta oli kaksi järveä: Myössäjärvi ja Martinkotajärvi.

Näistä Myössäjärvi vaikutti olevan noin puoli metriä syvä, ja vesi aivan kristallinkirkasta. Uskomaton näky! Kivet rannalla oli kovin kulmikkaita ja niillä oli vaikea seistä, siinä vaiheessa en halunnut alkaa riisumaan tossuja ja sukkia, mutta vesi oli kylmää. Hrrrrr! Vieressä seistessä pohja näkyi tosiaan usean kymmenen metrin päähän, kuvissa heijastus tulee eteen...

Mies haaveili voivansa tulla viskomaan tänne pintaviehettä tai perhoa. 

Metka ajatus. Luulisi, että noin matalassa ei edes kalat viihdy, vaikka tosiaan itsekin näin kyllä pinnalla väreitä, ihan kuin joku olisi siinä piipahtanut. Mene ja tiedä.

Todella kaunis paikka! Asuntoautolla olisin ehkä halunnut ottaa tuosta läheltä puskaparkin.

Tästä jatkoimme vielä Ivaloon ja lopulta lomakohteeseen.....

Tuumaustauko eli kesäloma, matkalla: Kalajoen hiekat ja Rovaniemi

Pietarsaaresta jatkoimme pohjoiseen. Seuraava yöpyminen olisi Rovaniemellä.
Kuulimme juuri uutisista maastopaloista, kun maisema alkoi muuttua harmaaksi ja savu haista autossakin. Olimme tulossa Kalajoelle.

(Jälkeenpäin sain omilta VPK-naisilta viestiä, että jos joku olisi kesälomareissulla siellä päin, ottaisivat hirveän mielellään sinne apukäsiä muonittamaan miehiä, koska siellä oli satoja miehiä töissä ja heille tarvitsi saada purtavaa useita kertoja vuorokaudessa.)

Kumpikaan ei ole koskaan ollut tuolla, joten ajattelimme, että jos ne kuuluisat hiekkasärkät vaan ovat jossain järkevän matkan päässä (vertaa: 40 km suuntaansa jonnekin sivuun päätieltä), pysähdymme katsomaan, koska olemme kohdalla. No, olihan ne, siinä tien vieressä.

Ja jälkiviisaana: että olisi harmittanut, jos ei oltaisi pysähdytty!  Voi vitsi sentään!! Nämä siis Suomessa.  Ihan Playa del Ingles Pohjanmaalla. Uskomaton ranta! Hienonhienoa hiekkaa.

Tuonne särkälle kun käveli, vesi ulottui vähän nilkan yläpuolelle.

Kahlailimme särkältä toiselle. Koiria kiusasi suuresti se, että kahlattiin veteen vaikka kuinka pitkälle ja missään vaiheessa ei päässyt uimaan, kun jalat ylsi pohjaan. Huvittelivat roiskuttamalla ja säntäilemällä.

Niin, jälleen paikka, jonne koirat oli tervetulleita. Yleiselle rannalle! 
Alkoi vaikuttaa siltä, että kun ruuhkasuomesta pääsee vähän ylemmäs, alkaa ymmärrystä löytyä sille, että nuo ihmisen retkikumppanitkin on huomioitava vähän eri tavoin.

Älyttömän kiva tunnin tauko. Aivan valtavan hyvällä mielellä reissussa eteenpäin.

Oulun jälkeen google ohjasi yllättäen kääntymään pois moottoritieltä ja kohti Ranuaa. Muistelin, että kun syksyllä haimme sitä poroa, ystävän veli oli sanonut, ettei sitä kautta kannattaisi ajaa, koska lumi oli maassa ja siellä voisi olla liukasta. No, nyt on kesä ja reitti olisi lyhyempi..... 
VIRHE!!! 

Jyristimme hiekkatietä 60 kilsaa tekarit kilisten, joten vaikka kilometrejä tulisi enemmän, kannattaa Oulusta ajaa Kemiin ja moottoritietä Rovaniemeen.

Kävimme purkamassa auton hotellille, jotta olisi kivempi tutustua kaupunkiin. Santa Claus Village ei pettänyt! Saatoin huudahtaa ääneen "wohoooo" kun kävelin sisälle mökkiin:

Mieshän ei ollut syksyllä mukana poronhakureissulla, joten hänelle paikka oli täysin uusi. Rollo on kiva kaupunki ja meillä oli hienosti aikaa.

Ajoimme Ounasvaaralle tehdäksemme pienen kävelylenkin, ja sen jälkeen poikkesimme kaupassa ja päädyimme kämpille saunaan. Ah autuutta!

Nelijalkaiset eivät osallistuneet torniin kiipeämiseen tällä kertaa.

Tornista oli hienot näkymät kaupunkiin.

Täällä tajuaa olevansa kaukana kaikesta.

Napapiiri tuli siis ylitettyä. Tuohon majoitukseen kuului aamupala ja kävimme sen syömässä ennen joka-aamuista pakkaamista.... (huoh!)  Lisäksi tein vähän alustavia jouluostoksia.... 

Tämä oli majoittumisen osalta paikka, jonne voin tulla uudestaan. Oli ehdottomasti hintansa väärtti.

Vähän harmi, että putiikit olivat aamulla kiinni, kun kävelimme paikkaa ympäri. Olisin saattanut muutenkin kierrellä ja katsella, mutta ehkä ensi kerralla.....

Tuumaustauko eli kesäloma, matkalla: Pietarsaari

Jäimme lomille heinäkuun lopulla. Suunnitellusti tein vielä maanantain töitä ja oli kieltämättä aika vinkeä fiilis toivotella monta lomaltapalaajaa takaisin töihin, kun itse oli juuri jäämässä. 

Tiistain käytimme käytännön asioiden hoitamiseen: veimme toisen auton pojalle ja piipahdimme isän uudella kämpällä kahvilla. Sitten hillitön määrä pyykkiä ja muuta kodin järjestämistä. Jos joku nimittäin inhottaa, se, että palaa kotiin, joka on valmiiksi sekaisin. Haluan aina laittaa pinnat siistiksi ja pyykkikorit tyhjiksi, että on kiva tulla takaisin.

Siinä siivotessa keräiltiin kamoja. Kun on useamman kerran tehnyt vastaavia reissuja, molemmat hoitavat oman osuutensa ja lopulta vaan kaikki tarvitsee tunkea autoon.
Startti keskiviikkona niin, että herättiin rauhassa, käytiin koirien kanssa kunnon lenkki ja vasta sitten lähtö. Matkaa ei ollut edessä paljon, niin ei ollut hoppu tien päälle.

Tänä vuonna emme ottaneet kiskoja vaan renkaat alle.

Retkieväitä muutama pussi. Näitä on aika ajoin tosi vaikea löytää.

Ensimmäinen etappi oli Pietarsaari. Matkalla sinne Pedesöre ja Ilveskivi. Luontoon.fi sivustolla on tosi hienoja kuvia kivestä. Kyse on 16 metriä korkeasta siirtolohkareesta, jonka päälle on tehty portaat. Luulin, että se on Suomen korkein, mutta tiettävästi jossain Ruissalossa on vielä korkeampi.... Saattoi jopa vähän hävettää lukea tästä, koska asun lähellä enkä tiennyt moisesta.

Hieno paikka ja jätti vähän nälkää ehkä joskus kävellä tuota Saukkoreittiä....

Koirat kiipesivät ylös, mutta portaat oli ikävät ritilästä tehdyt ja niille iski rimakauhu, kun näki koko matkan alas. Joten päätyivät kantamalla maan tasalle. (Myönnettäköön, että itsekin piti keskittyä vaan katsomaan maisemaa eikä jalkoihin.....)

Tuosta oli enää kivenheitto eli reilu puoli tuntia Pietarsaareen. Emme ole koskaan käyneet Pohjanmaalla, joten oli mielenkiintoista päätyä sinne. Olin lukenut paikasta etukäteen ja luulin tietäväni, mitä haluan nähdä.... Sitten kävi ilmi, että appivanhemmat ovat aikanaan asuneet siellä, samoin kuin hyvä ystäväni, ja saimme vinkkejä katsomisen arvoisista paikoista.

"Pieni sievä" VPK:n talo.

Tuossa terassille naiset piti pubia. 

Hiukan näppärä tapa tienata toimintarahaa.....

VPK-nainen minussa oli innoissaan!

Skatan vanha kaupunki oli niin hieno!

Nuo hiekkakujat ja vanhat talot.... ♥

Olin tosiaan saanut ystävältä vinkin ajaa Fäbodan rannalle. Siellä on matala hiekkaranta ja koirat tervetulleita kyltein "pidäthän kiltinkin koiran kytkettynä". 

Näin etelässä asuvalle aika uskomaton ajatus lähtökohtaisesti, että kaupungin ylläpitämälle uimarannalle saisi ylipäänsä viedä nelijalkaisen tassuttelemaan.....

Tuosta linkistä jälleen Luontoon.fi-sivustolle, jossa on erinomainen kuvaus ja kuvia rannasta! Suosittelen!

Koska emme olleet syöneet matkalla mitään, nappasimme Kotipizzasta vähän evästä ja ajoimme rantaan. Pistelimme autossa alkupalat (dippikukkakaalit) poskeen ja jätimme pizzan odottamaan. (Enpä ole koskaan ollut niin innoissani kukkakaalista kuin tuolloin. Taisi olla vähän nälkä!)

Hiekka oli kuin parasta aurinkorannikkoa: silkinpehmeää ja upottavaa.

Olimme rannalla auringonlaskun aikaan ja se oli kyllä sanoinkuvaamattoman upea!

Emme olleet todellakaan yksin. Rannalla oli paljon pariskuntia, perheitä, ystäväporukoita. Jotkut piknikillä, jotkut muuten vaan. Oli lapsia, koiria, aikuisia. Kaikki hyvällä tuulella. Uskomattomat kalliot ja tuo hiekka. 

Varsin lähellä parkkipaikkaa oli retkeilyalue täynnä asuntoautoja ja -vaunuja. 

Kahlailimme. 25 metrin jälkeen vesi yletti peräti puolimatkaan pohkeita....  Yllättävän lämmintä merivedeksi. 

Kaiken kaikkiaan kulutimme varmasti pari tuntia tallustelemalla ympäriinsä rantaa ja napsimalla kuvia. Sitten ajoimme majapaikkaan, jossa söimme puolet pizzasta ja kaaduimme sänkyyn....