Pohjoisessa, loma vol 1

Ei ole oikein kulkenut. Parikin aloitusta naputeltu, ja sitten päädytty poistamaan.
Tuntuu siltä, kuin "kaikki" olisivat nykyään vain somessa, joten kun kuulumiset on kertaalleen päivittänyt sinne, ketään ei kiinnosta. En nyt kuitenkaan vielä poista blogi-alustaa. Olkoon päiväkirjamaisena matkassa.

Me olimme ensimmäisellä lomalla. Tämä kesä on pätkitty pieniin ja vähän pidempiin pätkiin lomien suhteen. Pakon edessä. Koska työnantaja vaatii käyttämään tietyn määrän lomaa lomakaudella ja oma suunniteltu loma menee kauden yli.... onneksi oli joustavat työnantajat. Ei tarvinnut vääntää.

Jo viime syksynä sovittu reissu pohjoiseen ystäväperheen kanssa. Tuli niin kovin tarpeeseen.

Pakkaustetristä.

Perjantai-iltana auto junaan Pasilassa.

Hyvin valvottu yö takana (karmea meteli noissa vaunuissa) ja perillä Oulussa lauantaina.

Herätys oli vähän karu: juna hiljensi, laitoin valot ja kuiskasin miehelle "paljon kello on?" ja kun hän mainitsi sen olevan 8:01 (juna perillä 8:10), alkoi melkoinen show.....

Yöjunassa ei siis kuulutella seisakkeita eikä asemia, ja juna pysähtyy todella taajaan koko matkan. Verhot ovat loistavat pimentämään, joten hiukkaakaan päivänvaloa ei hyttiin tullut eikä voinut päätellä ajankohtaa. (Ei toki voisi muutenkaan, yöttömät yöt....)

(Juna toki pysähtyy Oulussa hyvinkin puoli tuntia, joten siinä ei ollut edes kiire. Mutta koirat olivat tässä vaiheessa pidättäneet jo sen 9 tuntia ja arvasin niillä olevan jo hätä pihalle....)

Auto kyydissä (boxi näkyy).
Ounasvaaralla pieni kävely, jotta pojat sai verrytellä ja piipahdettiin lintutornissa.

Ensimmäinen lenkki kävellen.

Äkäslompolo/Ylläs - mitä näitä nimiä nyt paikalle löytyy.
Viehättävä paikka, runsaasti patikkareittejä, rauhallinen paikka ilman mitään yökerhoelämää.

Asuimme mökissä, josta keskustaan autolla 3 km, kävellen toista reittiä saman verran. 

Keskellä skutsia mutta kuitenkin lähellä kaikkia palveluita.

Pirunkuru

Oli nimensä mukainen. Varsin pirullinen kiivetä, koska nuo rakan lohkareet tahtoivat lähteä luistamaan jalkojen alta ja aiheuttaa vyöryn. Jokaisen piti kavuta omaa reittiä. Koirat oli pakko päästää parissa kohtaa menemään irrallaan, koska niidenkin tassuista lähti pientä rakkaa valumaan ja aiheutti vaaratilanteen. Aivan hitonmoinen jumppa.

Jee, löysimme lunta.

Tunturin laella oli kota, jossa paistoimme välipalaa ja otimme todella ansaitut kahvit.

Tarkoitus ei ollut koko viikkoa pelkästään patikoida. Koirien takia sitä toki tuli väkisinkin, mutta esim. aamulenkit pystyin hoitamaan itsekseni kuten kotonakin niin, että muut saivat nukkua vielä sen 30-40 minuuttia pidempään ennen kuin karvaiset kaverit olivat joka paikassa hösäämässä.

Läskipyörät oli pakko vuokrata. Se oli selvää jo alusta lähtien ja Äkäslompolon Sport Shopin nuoret myyjät hoitivat homman niin tyylikkäästi, että jätimme heille erinomaisen ja kiitollisuutta tihkuvan arvostelun. Olimme vuokraamassa fillareita, kun paikalle osui perhe, joka oli tehnyt varauksen netistä jo etukäteen. Heillä oli alakouluikäinen natiainen, ja se, miten tämä tuleva fillaristi koulutettiin itselleen uudenlaiseen pyörään olisi ollut videoimisen arvoinen. Myyjä tiesi miten työ tehdään ja hoiti sen loistavasti. Oli ilo katsoa kun tämä pieni ihminen aloitti sähköfillarilla ympäri pihaa leveä hymy huulillaan.

Meillä on porukalla ollut periaate: se, joka on päivän päätteeksi puhtain, hoitaa tiskit. Tämä kerrottiin myös tuolle natiaiselle, ja hän nauroi ääneen vedellessään pihalla olleen lätäkön läpi pariin kertaan niin, että kura roiskui. Vanhempansa nauroivat ja sanoivat, että taitaa muistaa tämän kaikkein pisimpään koko lomasta.

Meillä meni kaikkien vaatteet pyykkiin kumpanakin pyöräilypäivänä, koska reiteillä sitä kuraa riitti. Ei tarvinnut varta vasten ajaa lätäkköön, lätäkkö oli ainoa, mistä pääsi eteenpäin eikä läskeissä ole lokareita..... 

Aamulenkillä ennen päivän urakkaa

Taisin rakastua. Taas.

Tunturin S-koon läski oli parempi ajettavuudeltaan kuin oma.

Saatan (taas kerran) harkita tuon nykyisen fillarin myymistä ja sittenkin tuon läskin hankkimista.

Epäilen, ja tämä täytyisi vaan todistaa, että uskaltaisin ajaa läskillä läpi vuoden, koska tuo iso rengas suorastaan imeytyy asfalttiin, joten se olisi talvellakin tukevampi kuin ohuempi rengas.

Viiden hengen porukassa voisi sattua ja tapahtua, mutta selvittiin yllättävän pienin vaurioin. Allekirjoittanut tömäytti läskin suoraan päin mäntyä - kirjaimellisesti. Tilanteessa katsoin siis sivulle maisemaa ja ehdin havaita, että vauhtia on ja puu lähestyy. Joku alitajuinen vinkki oli, että älä käännä tankoa koska silloin jää nakit väliin. Niin poksahti. 

Paikallaolijat kertoivat, että myös kypärä napsahti vähän runkoon, itse koin sen niin, että putosin fillarin satulan ja tangon väliin seisomaan eikä mihinkään sattunut. Jälkeenpäin tosin vasen polvi oli sen verran sinertävä (nyt jo keltainen), että johonkin se on osunut. Poljin tai eturenkaan osa. Mitäpä väliä sillä.

Läskin paras puoli: blondi voi pyrkiä kiipeämään sillä puuhun, mutta läski suojaa vahingoilta. 😁

Varkaankurun alajuoksua läheltä Kesänkijärveä

Aamulenkin maisemaa seuraavana aamuna Kesänkijärven ympäri -kierroksella.

Kuerlinkat

Kerrankin asianmukaisella korkeudella katukyltti. 

Suomen muotoisen pilven alla järven rannalla

Porukan teini hoksasi kysyä etukäteen, voisimmeko käydä Neitokaisella. Kukaan ei edes muistanut sen olevan ihan lähietäisyydellä, joten drone mukaan ja sinne.

Harmittavaisen soista maastoa ja maaston märkyydestä johtuen emme pystyneet paljon Turusta Ouluun ulottuvaa vyöhykettä kauemmas kävellen menemään. Koirat sen sijaan polskivat menemään Turun rannikolla ihan huolella.... 

Jounin kaupan poro

Me olimme tilanneet Rovaniemen Prismaan valmiiksi kerätyt (perus)ruuat jo etukäteen ja noukimme ne mennessä kyytiin. Päätös oli aivan mainio, koska pakko sanoa, että tuo paljon kehuttu Jounin kauppa tuotti melkoisen pettymyksen. Oli kuin vanhassa Neuvostoliitossa, jossa hyllyt ovat tyhjänä ja esim. lomaviikon torstaina emme saaneet enää leipää koska sitä ei ollut. Kotimatkalla lauantaina tuli sitten useampikin Keskon rekka ylöspäin vastaan, lienee siis kuormapäivä.

Mutta vaikkei sesonki nyt ihan parhaillaan olekaan päällä, luulisi paikallistenkin haluavan jotain ruokia ostaa. Mekin etsimme kuitenkin vain peruselintarvikkeita.

 

Rauhallinen ja kaunis viimeinen ilta.

Viimeisen aamun aamulenkiltä hyvästit järvelle ja vielä yksi kuva kylteistä. 

Aika moni noista reiteistä tuli kuljettua ja ikävä jäi.

Kaikkensa antaneet.

85 km tassuissa viikon aikana.

Varkaankurun putous

Suomessa on mahdottoman kauniita paikkoja. Joka kerta kotimatkalla mietin, että osa sydäntä jäi taas tunturiin, niin nytkin. 

Kaukana se vaan on. Onneksi meillä on kaksi kuskia niin pystyttiin vaihtamaan. Silti kahden hyvin lyhyen pit stopin taktiikalla puhdasta ajoaikaa meni hyvinkin 13,5 tuntia, lähemmäs 14 itse asiassa.

Kotiin oli kiva päästä. Oma sänky on mukava ja uni tuli kutsumatta. 

Nyt jaksaa taas tovin, ennen seuraavaa pätkää.

Valkoista joulua, vihreämpää joulua

Varsinainen joulu siis tuli ja meni. Omalta osaltamme vietimme joulun tosi rauhassa ja valoisasti, olihan meillä siis LUNTA. (Löysin itsestäni pienen talvesta tykkäävän ihmisen, joka haaveili opettelevansa hiihtämään....)

Ajoimme siis lauantaina Vuokattiin. Jossain vaiheessa syksyllä löysin hauskan tarjouksen (yksityiseltä) ja kyselin lisää. Hinta oli kovin edullinen, ja ajatus ensinnäkin lomasta ja toisekseen valkoisesta joulusta houkutti kovin. Sairaanhoitajan urani aikana en muista montaakaan joulua, etten olisi ainakin jotain osaa joulusta tehnyt töitä. Tuolta käsin se olisi mahdotonta. 😃

Lähtö oli aamulla ajoissa. No, muiden mittapuulla ajoissa, omallamme aika myöhään. Teimme koirille kunnon aamulenkin ja söimme aamupalaa ennen starttia. 

Matkalla jossain Jyväskylä-Kuopio välillä.

Maisema sen kuin kaunistui kun matka eteni.

Kuopiossa pidimme pidemmän tauon ja söimme myöhäisen lounaan. Sen jälkeen alkoi nopeassa tahdissa tulla hämärämpää ja navigaattori olisi halunnut opastaa merkillisille pikkuteille. Päätimme ajaa vitostietä kuitenkin suoraan Kajaaniin saakka, josta voisi helposti siirtyä perille. Päätös oli hyvä, tyypillinen Suomalainen ajokeli talvella. Liukasta oli, mutta porukka tuntui olevan hyväntuulista, koska mitään älyttömiä ohituksia tai perseilyjä ei liikenteessä ollut. Käytimme matkaan aikaa huomattavasti enemmän kuin GPS:n mukaan olisi pitänyt mennä. Nuo lienee laskettu kesänopeuksilla, koska pysähdykset oli nopeita tuota ruokailua lukuunottamatta. Ja mikäpä siinä kiirettä olisi tehnyt.

Kulta-Katti löytyi nopeasti, sijainti oli täydellinen, majapaikka vastasi täysin kuvaustaan ja asetuimme nopeasti taloksi. Siitä talvikamppeet päälle ja koirien kanssa lenkille tutustumaan alueeseen.

Tuo Katinkullan "kylä" on minusta tosi kiva. Se on kauniilla tavalla toteutettu, kävelyteitä oli runsaasti ja pitkin aluetta kulki hauska 2,5 km latu, jota pitkin porukka suihki suksillaan. En ole tarkistanut, mutta se lienee rakennettu joskus 80-luvun lopulla (?) ja paritalot ovat nykyään hyvän kokoisten puiden suojassa, ikään kuin metsässä. Ehdottomasti viehättävä. (Kun vertaa muutamaan muuhun vastaavaan majapaikkaan, jossa olemme käyneet: kaikki puusto hakattu alas ja pellolle pistetty sitten pystyyn kerros- ja rivitaloja...)

Meidän majoituksesta oli 800 m kylpylään ja 100 m ladulle. Kauppaan oli huikeat 200 m joten autoa ei tarvinnut startata sitäkään varten.

Illan aikana lähinnä asetuimme taloksi ja menimme ajoissa nukkumaan. Seuraavasta päivästä eteenpäin tutustuimme alueeseen lähinnä kävellen. Mies sai jonkun lenssun ja oli jo sunnuntaina räkäinen kuin mikä. Jaksoi kävellä kun rauhassa mentiin, mutta esim pidemmät patikat jätettiin suosiolla vähemmälle. 

Ensimmäisen päivän aamulenkkiin kuului hupaisa juttu. Tultiin takaisin, jäin touhuamaan jotain pyykkien kanssa, ja mies meni keittiöön laittamaan kahvia. Hän huikkasi "mitä keitetään" ja vastasin "Ei mun takia tartte" ja toinen oli ihan hölmistyneenä että mitä hittoa, justhan se sanoi, että keitetään kahvit. Tajusi sitten kun käänteli kahvipussia käsissään....

Ihanien naapurien joulupaketista

Itse tosiaan ihastuin alueeseen kovin. Ihastuin myös siihen, kun maassa on lunta, pikkupakkasta eikä ole liukasta ja lumi narskuu kenkien alla. Pimeyskään ei tuntunut niin pimeältä. Olen kuvitellut vuosia vihaavani talvea, mutta kyse onkin siis täkäläisen rapa-kura-jää-liukas-pimeä talven vihaamisesta. Tuollainen oikea talvi, se niin sanottu lapsuuden talvi, on ihan eri asia. Ja katsoessa lapsuuden valokuvia, ihan oikeasti täällä etelässäkin oli muinoin oikeat talvet. Ei se pelkkää höpöpuhetta ole tuo ilmastonmuutos. Valitettavasti.

En ole hiihtänyt sitten lapsuusvuosien. Tuo on kuitenkin ollut jo joitain vuosia vähän takaraivossa, ja olen puhunut suksien hankkimisesta, mutta koska nämä Varsinais-Suomalaiset kelit.... eipä paljon houkuta. En ole koskaan kokeillut vapaan tyylin luisteluhiihtoa ja pystyn toki näkemään, miten sekoan käsiin ja jalkoihin, kun pitäisi "luistella" ja silti samalla saada ne kepakot osumaan mielellään muualle kuin jalan eteen... 😂

Tuolla olisi voinut pimeässä salaa harjoitella ja kaatuilla ihan itsekseen.

Rinteeseen en uskaltanut. Olen sillä lailla arka, etten halua laskea yksin. Mies taas ei polviltaan enää mutkamäkisuksiin pysty, joten suosiolla skippasin. Olen kuullut runsaasti kehuja Vuokatin rinteistä, joten joku kerta isommalla porukalla, jossa joku toinenkin laskee. Ja itse voisin laskea vaikka pulkkamäkeä, kun sopivasti hullu porukka olisi mukana.

Toisaalta lumettomalla kaudella tuolla vaaralla on kilometrikaupalla ihania reittejä käveltäväksi ja läskipyöräiltäväksi....  Tavatessamme ystävät torstai-iltana ensimmäiset sanat olivat "meidän pitäisi lähteä tuonne porukalla."

Ymmärrän hyvin, että tuolla valmennetaan olympia-tason urheilijoita. Puitteet oli kertakaikkiaan upeat. Osa spandex-asuisista suksijoista lienee myös tosi urheilijoita päätellen vauhdista, millä pyyhkäisivät vähän pidempiä latuja ohi.

Alue oli koristeltu kauniisti ja levollisesti.

Itselaukaisimella leikittiin ja johonkin kuvaan osuttiin ennen kuin puhelin taas kaatui...

Alueella olisi kilometreittäin reittejä. 😍

Tuon vajaan viikon aikana tehtiin useita lenkkejä joka päivä. Kämpillä ollessa istuskeltiin kirjan ja takkatulen ääressä. Sanoin jossain kohtaa ääneenkin, että "näetkö miten olisin kotona ollessa sanonut jossain vaiheessa päivällä, että mennäänkö vähän päiväkävelylle?" Kun kotona räpäskä-kelit, kuraa ja liukasta, ei paljon houkuttele. Tuolla oli niin kiva seikkailla eri puolilla ja antaa koirien lukea uutisia. Koirathan olivat aivan uuvuksissa kaikesta jatkuvasta menosta. Tohkeissaan olivat aina lähdössä ja mieluusti kävelivät, mutta kämpille päästyä kaatuivat jokainen jonnekin nukkumaan.

Olin ottanut kotoa mukaan pari peuranlihapalaa ja ostettiin vain lohi ekana päivänä. Meidän jouluruuat oli siis peurapataa ja jääkellarin lohi. Kun kumpikaan ei merkittävästi kaipaa perinteisiä suomalaisia jouluruokia, näillä pärjäsi. Miehen lenssu ja alueella uutisten mukaan riehuva influenssa ei hirveästi houkutellut mihinkään valmiiseen pöytään.... (eikä toki sekään, että siellä oli tarjolla sitä jouluruokaa.)

Räkätaudista johtuen jätettiin myös kylpylä väliin, vaikka sinne olisi ollut kiva mennä. Toisaalta sen verran alue ihastutti, että tulemme sinne varmasti menemään toistekin. Ymmärrän hyvin miksi ihmiset käyvät siellä vuosittain. Alue oli aika täynnä, tosi monessa paritalossa (niitä osake-paritaloja?) oli jouluvaloja ja ihmisiä liikkui tosi paljon päivittäin. 

Ilmeisesti Katinkullan golf-kenttä on jotenkin poikkeuksellisen hyvä? Lajia tuntematta en osaa ottaa kantaa. Päädyimme jonain päivänä seikkailemaan kentän ympäri. Päädyimme metsän reunaan ja paikalle ajoi ski-doo mies, jolta kysyimme saako kelkan jälkiä pitkin kävellä. Hän totesi lunta olevan niin vähän (!!!) että hyvin saa vielä kävellä kun ei latuja voi tehdä, joten tallustimme koko kentän ympäri umpihangessa päätyen itse asiassa lähes jonkun pihaan.... 

Hihitellen päädyimme kylpylän taakse ja totesimme kentän olevan varsin suuri.

Ystävämme, intohimoinen pyöräilijä, ihastui paikkaan tämän kuvan perusteella.

Loma oli siis mainio. Paluumatkan aloitimme ajoissa ja yllätys oli melkoinen kun radio uutisoi matkalla tuon Tapaninpäivän olevan oletettavasti kiireisin paluuliikennepäivä. Olin ajatellut, että ihmiset ottivat lomaa pitkälle joulun yli, kun kahdella vapaalla sai yli viikon....

Asia, joka kiinnitti kotimatkalla huomiota liikenteen osalta: kun nopeusrajoitus tässä maassa nyt pääsääntöisesti on se 80 km/h, on metkaa, että aina löytyy se kuski, jonka mielestä tuo kyltti tarkoittaa, että pidetään oma nopeus jonon ekana siinä 70-75 km/h välillä. Ja sitten kun ohituskaista alkaa, nostetaan oma nopeus 95-100 km/h, jolla saadaan pidettyä paikka jonon ekana. *vähän silmien pyörittelyä*  Meillähän ei ollut edes kykyä ohitteluun, boxi katolla tuo sen verran ilmanvastusta, että ei tuo minun pikkuropponen lähde kuin tykin suusta. Roikuttiin siis jonossa Jyväskylästä alaspäin, mutta Tampereen jälkeen helpotti. Matka kuitenkin eteni eikä ollut vaaratilanteita.

Toinen liikenteeseen liittyvä juttu, johon olen kiinnittänyt huomiota yleensä, en tällä reissulla, on, että moottoritielle liittyessä pidetään nopeus siinä 65 km/h kun ne motaria tulevat ajavat sataa... siinä on sitten ratkiriemukasta yrittää päästä liikenteen joukkoon kupeksimalla kaikkien edessä kun et pääse kiihdyttämään. Ne liittymiskaistat kun kuitenkin on jo motarinopeuksilla.

Kotimatkallakin meno oli kuitenkin asiallista ja rauhallista. 

Kuopion korkeudella alkoi olla jo räpäskä-keliä ja Jyväskylän korkeudella ihan silkkaa vettä. Tampereelta alas kaikki olikin jo vihreää ja mustaa....

Tähän maisemaan vielä uudestaan 💖

Kun olet niin uupunut, että ajattelet haukkaavasi puruluuta

ja nukahdat kuitenkin kesken... 

Oi, valkeata joulua

Viikon kirjat.

Näistä toiseksi alimmainen miehen.

Koti oli palatessa vähän viileä, mutta kiitos näiden plussakelien, yhdellä lämmityksellä lämpeni normaaliin. Vähän jännitti miten puuhellan uuni savuttaisi, mutta lähti vetämään hyvin. Mentiin vielä samana iltana katsomaan Levoton Tuhkimo paikalliseen leffateatteriin. Vanhana Dingo-fanina en olisi voinut sitä jättää väliin, vaikka totta puhuen leffa ei ollut niin ihmeellinen kuin odotin. Se oli kuitenkin hyvin leikattu ja osan aikaa ei pystynyt sanomaan oliko mikin ääressä oikea vai näyttelijä Neumann.

Perjantaina olin siis sovitusti töissä. On kiva huomata, että niin hauskaa kuin lomalla onkin, minulla on sellainen työpaikka, jonne on kiva palata. Ei siis harmittanut vähääkään herätä aamulla ja lähteä liikkeelle. Mies oli koirien kanssa kotona ja viikonlopun lenkkien jälkeen taitavat olla maanantaina tyytyväisiä meidän molempien vihdoin lähtevän töihin, että saavat jäädä lepäämään päiväksi.

Onneksi saimme olla joulun muualla kuin tässä ankeudessa.

Lonkeronharmaa on ihan oikea sana kuvaamaan tätä.

Viikonloppuna sitten normaaleja kotihommia ja vähän ylimääräistä ruuanlaittoa. Tytöt olivat perheineen tulossa syömään sunnuntaina, silloin myös vasta meidän joulu.

Ihanaa kun pienet tulivat taas. Olivat nukkuneet päiväunet kotona ja aivan täynnä virtaa saapuessaan. Heti alkuun piti pariin kertaan käydä moikkaamassa koiria, jotka oli portin takana yläkerrassa sen järjettömän sähläämisen vuoksi, mikä vieraita aina seuraa. Kaksi pientä ja kolme riehuvaa koiraa ei oikein toimi näissä neliöissä...

Mutta lelut ja leikit alkoivat vauhdikkaasti ja meidän syödessä olkkarissa oli iloinen höpötys. Hilla varsinkin on vihdoin "löytänyt äänensä" oltuaan siis lähes kolme vuotta aivan hiljainen. Nyt tyttöä ei voi hiljaiseksi kutsua kuin nukkuessaan. 💕  Sen päiväistä höpötystä ja touhua riitti. 

Vähän jo katettu ja savukala tuotu sisään.

Muuna ruokana ihan vain lihapataa ja muussia salaatin kanssa.

Joulupukki oli käynyt tässä osoitteessa joulun aikana,

kun ei tiennyt meidän olevan poissa.

Kerrassaan viehättävä päivä ja ilta. Tytöt olivat toisistaan tietämättään tehneet meille mielettömiä herkkuja: toinen dajmia ja toinen kinuskinougata. Ah! Muksut olivat onnellisia lahjoistaan, joskin meidän hankkimat ensisukset tuntuivat hivenen hassulta lahjalta tässä kelissä....

Ensi vuoden alusta vanhempi tytär keskittyy sitten enemmän opiskeluun ja tekee vähemmän töitä. Nuorin taas edelleen pohtii mitä alkaisi isona tehdä. Joten epäilenpä, ettei hän vieläkään saa haetuksi opiskelupaikkaa, vaikka toki se on sikäli viisasta, että turha menettää ensihakijan oikeutta, jos ei aidosti tiedä mikä kiinnostaa. Harmittaisi sitten joutua hakemaan toistamiseen. Onhan hällä vielä tuossa pari vuotta ennen kuin ikä tulee sillä lailla vastaan, että on "pakko hakea", jos haluaa ensikertalais-statuksesta hyötyä.

Minä päätin tempaista ja öljytä puuhellan päällä olevat vuolukivet. Teimme taas sytykekuppeja ja aina tulee tipluja steariinista. Niitä ei saa millään kivistä pois ja näyttävät likaisilta. Öljyämällä pinnasta tulee musta ja aavistuksen likaa hylkivä. Niinpä levittelin sormin parafiiniöljyt kivien pintaan ja etureunaan ja meistä siitä tuli oikein tyylikäs. 

Jonkin verran se haiskahti ensimmäisillä lämmityksillä, mutta teen saman vielä olohuoneen kamiinan päällä olevalle kivelle.

Öljytty ja vielä kosteudesta kiiltelevä pinta

Oli tarkoitus julkaista video siitä meidän joulujunasta, mutta en tunnu saavan sitä mitenkään tänne. 😡

Ilmeisesti koko on liian suuri tai jotain, ja taidot eivät riitä moisen kutistamiseen. YouTubeen en jaksa alkaa sitä lataamaan ja sitä kautta julkaisemaan. Onhan se nyt kumma.... 

Junavideo, tai sitten ei...

tai ainakin vahva ehkä....

Syyslomanen: Repovesi, Leivojärvi ja Seitseminen

Itsellä oli lomapäiviä käyttämättä sen verran, että töistä tuli huomautus niiden pitämisestä tämän vuoden puolella. Kaikkea kun ei voi kevääseen säästää. Varasin siis pari päivää vapaata ja päätin pitää lomasen.

Keskiviikkona pääsin töistä ajoissa. Kotona pakkasin auton, käytin pojat pienellä lenkillä ja lähdin ajelemaan. Suuntana Mäntyharju, josta olin löytänyt jonkin hyvin halvan yöpymisen. Tarkoitus oli patikoida pari päivää, koluta kolme eri kansallispuistoa ja olla ulkona.

Lähdin ilman koiria, koska majapaikat eivät olleet lemmikkimajoituksia. Olisin joka tapauksessa voinut ottaa korkeintaan yhden, koska vieraassa paikassa kolmen eri suuntaan vetävän kanssa... noh. Yksin ollessa on hauskempi pitää nilkat ja ranteet murtumatta.

Matka oli pitkä ja pimeä. 
Mäntyharjulta löytyi kauppa, josta nopeasti purtavaa ja suunta kohti majoitusta, joka ilmeni vanhaksi taloksi, jossa siis yksittäisiä huoneita ja yhteiset keittiö- ja WC-tilat. Talon omistaja asui yhdessä huoneessa poikansa kanssa ja loppuja samassa kerroksessa olevia majoitti virolaiset remonttimiehet.

Itsepä valitsin halvan.
Nukuin kuitenkin jotenkuten, mutta miehet nousivat ennen kuutta lähteäkseen töihin, joten olin sitten itsekin tien päällä jo seiskalta menossa kohti Repovettä.

Auringonnousu ei ollut kovin kaksinen pilvisyydestä johtuen, mutta päivä onneksi kirkastui hyvin.

Aamukahvit Lapinsalmen sillan parkista.

Silta oli suljettu, joten Ketunelenkkiä en päässyt tekemään.

Aamupala oli kaikenkaikkiaan vähän jouluisen oloinen:

luumukanelirahka sekä omena-kanelitee.

(Muistiin itselle: tarkista jatkossa Luontoon.fi sivuilta tilanne,

älä luota kirjan karttoihin sokeasti....)

Koska aamukahvilenkki jäi odotettua lyhyemmäksi ja päiväähän oli runsaasti jäljellä, tein pikaisen siirtymän Saarijärven parkkipaikalle ja sieltä kohti Kaakkurin reittiä.

Lounas Olhavanvuoren alapuolella.

Laavulla oli porukkaa joten jäin nauttimaan maisemasta kelopuun rungon päälle.

Aurinko alkoikin paistaa jo alkumatkasta. Pipo päässä tuli kuuma, mutta reitti oli kaunis (ja paikka paikoin sellainen käveltävä, että piti tarkkaan katsoa mihin jalkansa asettaa.)

Olhavanvuorelle oli pakko kiivetä. Ei se ylösmeno mitään, mutta alastulo. (Auts!!)

Olhavanvuorelta

Kävelin rauhassa, ihmettelin ja katselin. Reitti oli kaunis, ja minusta Metsähallitus on tehnyt hienoa työtä, kun reitin varrella on tiuhaan karttoja, joista voi paitsi tarkistaa oman sijaintinsa, pohtia jatkosuunnitelmaa reitille. Nytkin totesin, ettei se opastettu reitti olisi kiva, koska kulki paljolti teitä pitkin (pyöräreitti samalla), mutta erilaisia polkuja valitsemalla ja suuntaamalla aina seuraavalle taukopaikalle, pääsisin kätevästi järven ympäri metsässä. Hyvä valinta!

Kun olin tepastellut tuon ja päätynyt kiipeämään vielä yhden korkean huipun päälle, josta laskeuduttiin suoraan parkkipaikalle, tein vielä kahvit ja lähdin suunnittelemaan matkaa eteenpäin.

Seuraavaksi yöksi majoitus oli varattu Joutsasta.

Kävin taas kaupassa hankkimassa seuraavan päivän eväät. Tein myös hauskoja tuliais-löytöjä paikallisesta kaupasta. Sitten suunta kohti Joutiaista, majoitusta.

Ja mikä majoitus! Tällainen "rivitalo", jossa pieniä asuntoja. Maisema suoraan järvelle, johon kesäaikaan laskee aurinko suoraan eteen. ♥ Parisataa metriä hiekkarantaa, joka olisi lämpimällä säällä houkutellut kahlaamaan. 

Kämpässä todella mukava vuode, näppärä olohuone-keittiö sekä sauna. 

Olin hikoillut kuin porsas tuon Repoveden reitin, joten sauna todellakin houkutteli.

Rantaa Joutiaisen majapaikan takapihalta.

Nukuin yön todella hyvin, joskus ne univelat on hoidettava. Aamulla olin kuitenkin tapani mukaan todella aikaisin hereillä, joten jälleen aamupalatarpeet reppuun ja kohti Leivonmäkeä.

Aamu valkeni pilvisenä, eikä sääennuste luvannut paljon parempaa. Vaan mitäpä siitä. Aamukahvit jossain kuulosti jälleen erinomaiselta.

Leivonmäellä valitsin Mäyränkierroksen. Kiva reippailu aamutuimaan. Ihanaa mäntymetsää, pikkaisen suota, ja viehättävä taukopaikka laavuineen, ja pyöräparkkeineen.

Aamukahvit

Suo oli upean värinen sumusta huolimatta.

Karpalot oli jo ehditty noukkimaan.

Olin lenkkini tehnyt hyvissä ajoin ja seuraavaan paikkaan olisi aika matka. Tovin pohdiskelin lähtisinkö tutkimaan matkan varren kirpputoreja tms, mutta katsoin miten päivä etenisi.

Suunta siis kohti Seitsemistä. 

Aika alkumatkasta auto hälytti että rengaspaineet on yhdestä renkaasta pudonneet. (Harvinaisen ärsyttävä tapa, ettei kerro samalla mikä rengas....)

Seuraavalle Nesteen huoltsikalle sitten. Joku oli fiksusti (NOT!!) pysäköinyt ihan vesi/ilmapisteen eteen, joten jouduin kiskomaan ilmaletkua kaksin käsin kymmenen metriä saadakseni sen riittämään. Kuskin rengas ok, samoin takarengas, mutta hanttarin puolen eturenkaan paineet tosiaan niukat. No, ajattelin, että eikös näillä rakkineilla sitä ilmaa renkaaseen pumpata ja painoin kahvasta. Sillä seurauksella, että paineet putosi vielä 0,2 baria. Uusi yritys, kas, tässä olisi jokin nappikin.... ja taas. 

Tässä kohtaa alkoi ottaa kupoliin Olin pudottanut valmiiksi niukkoja paineita jo 0,4 baria lisää ja tuo laite ei näyttänyt ilmaa antavan toiseen suuntaan. Eikä tietenkään ketään mailla tai halmeilla, jolta olisi voinut kysyä..... (jep, olisin kyllä kysynyt.)

Tarkistin vielä hanttarin puolen takarenkaan, paineet ok. Totesin, että enempää vahinkoa en uskalla tehdä. Pikainen Googlaus kertoi, että lyhyen matkan päässä olisi toinen huoltamo. Rauhassa siis sinne.

Sielläpä olikin toisennäköinen laite, joka itse asiassa puhalsi nopeasti paineet kohdilleen ja pääsin kuittaamaan tuon auton hälyn.

Aina tulee jotain.

Mieltäni rauhoittaakseni kävin noukkimassa vielä kahvin ja suklaapatukan ja lähdin eteenpäin.

Seitseminen tuli kohdalle alkuiltapäivästä. Lounasaika muutenkin. Ehtikin jo olla nälkä.

Joten lounasretkelle.

Runoja reitin varrella.

Harmi että monista oli teksti kulunut jo pois.

Hyvä lounaslenkki. Edelleen sumuista ja pilvistä, mutta ajankohtaan nähden kovin lämmintä. Pitkokset oli paikka paikoin tosi liukkaat, ja ensimmäistä kertaa arvostin niitä uudempia, jotka tehdään poikittaissuuntaan. Niissä kengänpohja ottaa eri tavoin kiinni,

Kaikilla reiteillä oli tosi hiljaista. Repovedellä kuulin äänet laavulta, mutta en kohdannut yhtään kulkijaa. Leivonmäellä ei ollut ristinsielua itseni lisäksi, ja Seitsemisellä tuli kaksi patikoijaa vastaan. Todennäköisesti arkipäivä ja ajankohdat (varhainen aamu) söivät kulkijoita. 

Näistä Leivonmäki jäi mieleen sellaisena, jonne voisi lähteä fillaroimaan. Näytti olevan hienoja reittejä... 😅

Lisäksi kaikista tuli mieleen, että voisi kokeilla uudestaankin. Mutta kieltämättä tuo ajaminen on aika rankkaa. Se asuntoauto olisi niin kätevä, koska voisi majoittua vaikka parkkipaikalle eikä tarvitsisi miettiä majapaikkoja ja niiden aukioloaikoja. 

Tämä menee pohdintaan. Ehkä sellaisen auton voisi toisenkin kerran vuokrata ja kierrellä. Puistojahan Suomessa vielä riittää....

Viimeisen yöpymisen olin varannut Ikaalisten kylpylästä, jonkin yksityisen ihmisen loma-asunto. Perus hotellihuone ilman erityisiä mukavuuksia. Onhan tuo jo aikaa nähnyt, mutta perussiisti. 

Olemme olleet Ikaalisissa joskus 2009-2010 aikoihin ja muistelin siellä olevan kivan pururata-reitin. Kävin vielä ihmettelemässä maastoja verrytelläkseni, mutta ilmeisesti vanhan reitin päälle on rakennettu ja kuntorata oli siirretty toisaalle. Pienen hyppelyn tein ja ihmettelin samalla, kun purkavat sieltä vanhemmasta päästä olevia rakennuksia. Taitaa olla juuri niitä, joissa silloin majoituimme.

Tapani mukaan heräsin älyttömän aikaisin. Olin kaikesta ulkoilusta niin väsynyt, että luin iltaisin kirjaa muutaman sivun ja sammuin ajoissa. Niinpä herätys oli kuten yleensä arkena....

Niinpä olin tien päällä jo 6:30 kohti kotia.

Olen aina tykännyt pitää osan lomista vasta syksyllä. 2014 olen valinnut saman (tässä), ja näköjään niitä olikin lähes joka vuoden lokakuussa, kun hiukan kaivoi. 

Minusta pitkää syksyä kannattaa pätkiä, ja olen taas kerran jotenkin huomattavasti virkeämpi ja intoa täynnä joulua odottamaan, kun oli pieni breikki. En ole koskaan halunnut pitää kesälomaa sitä perinteistä 4 viikkoa putkeen. Ja onneksi sen lyhentäminen on ollut ok myös töissä.

Jotain tuliaisia tosiaan toin, myös joululahjaostoksia ehdin pohtia, kun haahuilin kaupassa.

Näistä saa pienet makumuistot retkikahveilla ja lisäksi purkkien koot on jokseenkin täydelliset pitää repuissa kahvia varten. (Juomme siis pikakahvia reissuissa, jos toki kotonakin paljon,)

Huisin kiva syysloma. 
Uusin innoin kohti marraskuuta ja sen kautta sitten kohti joulua ♥ 

Jouluna uudet kujeet.