Mitä sanot usein töissä? vs Mitä kuulet usein sanottavan töissä?

Jossain sosiaalisen median alustalla kiersi mielestäni melko hauska haaste luetella tyypillisiä asioita, joita käytät/sanot työpäivän aikana.

Moni asioista on sellaisia, joiden selittämiseen olisi pitänyt käyttää tilaa ja aikaa, joten tästä tuli melko lyhyt ja omastakin mielestä tylsä. 

Unettomina öinä, niitähän nykyään riittää 7/7 viikossa, ehdin miettiä mitkä ovat toisaalta asioita, joita kuulen jatkuvasti ja joihin en voi vastata vaikka haluaisinkin. Mutta täällä voin vastata/kirjoittaa juuri niin kuin ajoittain tekisi mieli sanoa.

Joka ammatissa on takuulla asioita, jotka toistuu asiakkaan toimesta. Asioita, joita kahvipöydässä voidaan porukalla nauraa ja kirota.

Jos olet kovin tosikko luonteeltasi, jätä lukeminen tähän. 
Turha kommentoida että olen asiaton ja hirveä. Työpaikkahuumori on laji, jota ei voi selittää, mutta jonka avulla pystyy seuraavan vastaavan tilanteen kohdalla jatkamaan ammattilaisena ammattimaisesti.

            Flunssapiikki......     flunssapiikki....    flunssapiikki..... 

Verenpaine ampuu kattoon sanasta flunssapiikki.
"Ja sit ei tule flunssaa koko vuoteen". Niin. Sellasenkin kun menisivät vihdoin kehittämään. Flunssapiikin nimittäin. 
Kyse nyt ON influenssarokotteesta. Ja kyllä, ymmärrän täysin, että puhekielessä siitä tulee flunssa, mutta kun influenssa ja flunssa nyt vaan ON kaksi eri tautia. 

"Sitä en kyllä ota. Otin kerran 1976 ja sairastin koko talven..."

Juuh. Näin just, siitä rokotteestahan se.... Annettiin sitten juuri sinä vuonna varta vasten rokote, jolla jengi sairastaa kunnolla. Paitsi influenssaa. 

Toinen juttu, ei niinkään puhuttu tai sanottu, mutta ai varjele näissä joukkorokotuksissa, joissa varataan ajat 1,5-2 minuutin välein: ihmisten pukeutuminen.
KUKAAN, ja tarkoitan ihan kukaan, ei koskaan ota edes takkia pois päältään jo odotustilassa. Ei. On kivempi odottaa hikisenä aulassa, että pääsee sinne huoneeseen riisumaan:

Ensin on Uuno Turhapuro-mallinen hihaton, sitten Black Horse pitkähihainen kalsaripaita, siinä ruudullinen kauluspaita viimeistä nappia myöten napitettuna, päälle henkselit ja vähintään slipoveri, mieluummin villapaita...  
Pyydät riisumaan mutta ei. Aletaan kiskoa niitä hihoja ylemmäs, no ne pakkautuu kyynärpäähän. Ei ihan riitä, ota vaan kokonaan pitkähihaiset pois. No ei, kun sitten revitään vielä vähän, että jos kumminkin.... 

Yleensä taputus siihen kohtaan olkavartta, hyvin liki olkapäätä, auttaa. Että tänne asti pitäisi päästä eikä nämä paidat jousta edes yläkautta että pääsee. Ole kiltti ja riisu nyt vaan.

Toinen ääripää on sitten ne pariskunnat, joista toinen riisuu koko paidan, yleensä rouva, ja istuu rintsikoillaan siinä rokotettavana, kun herrahenkilö avaa oven käytävään "kun mitäs mä tänne enää jään odottelemaan..."  Tai kun painellaan sinne käytävään puoli-alasti pino vaatteita kainalossa ettei vaan olla tiellä ja aletaan siellä vasta pukea...  

Niinpä. Koskaan ei ole hoitajan mielestä hyvin! 😁

Puhelimessa kun olen pyytänyt henkilötunnuksen, se luetellaan mutisten niin nopeasti, etten ehdi saada viimeisiä kiinni....  ja samantien "No kato sieltä mun papereista, lääkäriin tarvii nyt päästä."

Koska en ole kuullut vielä sanaakaan tämänkertaisen soiton syystä, hiukan haastava sieltä 40 diagnoosin joukosta arpoa tulisiko tänään virtsatieinfektio vai selän kramppi, veritulppa vai paise selässä. Same same but different. 

Toisaalta ne puhelut, joissa hoidetaan asiaa esim. täysi-ikäisen tai lähes täysi-ikäisen lapsen puolesta. Meillä nyt vaan on velvollisuus varmistaa se puolesta-asiointilupa, niin paljon kuin Jeppe-Viljan äitiä se ottaakin aivoon. "Aina mä oon saanut nää hoitaa." Joo, takuulla, mutta Jeppe-Vilja oli tuolloin ehkä 10 vuotta nuorempi.... 

THL ja Valvira vaatii, että me kysytään puolesta-asiointilupa YLI 12-VUOTIAAN KOHDALLA. Meistäkin 12v on tosi nuori. Harva vielä tuossa kohtaa haluaa puhua jonkun hoitajan kanssa tai kuvailla oireitaan. Mutta laki on laki. Se riittää, että nuori huikkaa puhelimessa, että on ok kun äiti hoitaa asian.

Toisaalta se 16v ei ehkä halua, että sen äidiltä kysellään seksikokemuksista ja -kumppaneista ja nämäkin liittyvät oleellisesti esim. virtsatieinfektion selvittelyyn. 

Ja sitten mennään siihen, kun se (jostain syystä yleensä aina) äiti soittaa ja nuori on koulussa. Eli ei mitään mahdollisuutta saada sitä lupaa, kädet on sidottu ja haukut tulee. 

Osa äideistä toki yrittää tulla myös kutsuntatarkastuksiin kertomaan lääkärille mitä Valo-Kasperi haluaa puolustusvoimissa suorittaa....

"Mul on jo kolme päivää kestänyt tää yskä, nyt tähän pitkittymiseen tarvii saada jotain troppia." 

Siinä kohtaa kun kollega oli vuosi sitten yskinyt kuuluvasti ja tiuhaan sellaiset 3 kk, me muutkin jo puututtiin siihen, että olisko syytä tutkia vähän...  

Yskä tai flunssa ei ole pitkittynyt kun se kestää viikon. 

"Kyl jotain antibioottia nyt tarvii". Paitsi että virustautiin ei ole lääkettä ja sellainen se flunssa ja sitä seuraava yskäkin on. 

Ja kyllä, me kuunnellaan kyllä puhetta, hengitystä ja äänen käheyttä yms siinä puhelimessa ja joskus tosiaan ihmisestä tulee sellaiset vibat, että se tarvii pyytää käymään. Ja annetaan aika.

Tänä vuonna ma-ti 22-23.12. tiedän jo valmiiksi nämä puhelut:

"Pitäiskö tulla Mikko-Kirsikan korvat tarkistaa ihan varmuuden vuoksi, ettei vaan jouluna sit tule korvatulehdus..." 

Niih. Lääkärit vissiin saa sen kristallipallon, josta näkee tulevaisuuteenkin? Kun ne korvat voidaan katsoa terveeksi ja mikään mahti maailmassa ei takaa, etteikö ne tulehdu ensi yönä. Eritoten pikkulasten räkätaudit, jos on mennäkseen korviin, jostain syystä menee sinne nimenomaan yöllä. 

Yksi klassikoista: "Ihan hirvee kipu tuli vasempaan polveen. Ei kestä yhtään kävellä. Eilen tehtiin 15 kilsan lenkki ja nyt se on tosi jäykkä ja kipee. En tietenkään mitään särkylääkettä ota, ei ne mulle mitään auta, kyllä tähän nyt lääkäriä tarvitaan."

Koska tänne kannattaa tulla pyytämään se sama käsikauppalääke. Ei ne lääkärit ala ampua kipua kolmiolääkkeillä ennen kuin käsikauppalääkkeet (näihin luetaan mm. Panadol ja Burana, noin kauppanimet mainitakseni) on kokeiltu. 

Kysymykset onko kokeiltu kylmä/kipugeeliä torpataan kiukkuisella ärähdyksellä siitä, miten "ne on ihan paskaa" ja lepo ei ole vaihtoehto, kun kinkunsulatuslenkit on luvattu tehdä vaikkei edelliseen kolmeen vuoteen ole liikuttu ollenkaan ja ylipainoakin on.... 

"Mul on kuumetta ja tarviin sairaslomaa"

Paljonko sitä oli? "No 37,0 mut mulle se on kuume kun mun normaalilämpö on 35,2."

Useamman kerran olen pyytänyt ihmisiä tuomaan näytille sen normaalilämpötaulukon tai kertomaan miksi ja milloin mittailee lämpöä normaalisti. Rakastan tästä seuraavaa keskustelua! (Se, mikä yllätti, oli, että jotkut tosiaan pitää kalenterissaan kuumekäyrää itsestään päivittäin! 😕)

Fakta: ihmisen ruumiinlämpö vaihtelee päivittäin ja yhden päivän aikana JOKAISELLA. Yllätys yllätys: Naisilla se vaihtelee vielä näiden lisäksi kierron mukaan, joten sellaista kuin normaalilämpö ei ole olemassakaan ja kuumeen raja lääketieteellisesti vaan on se 38,0.

Ymmärrän kyllä, itsellänikin on varsin heikko ja huono olo, kun korvalämpö hipoo 37,6. Moni on herkkä lämmönnousulle ja se huono olo tulee siitä. (Ja siihen saa ja kuuluu ottaa kuumelääkettä...)

Vanhemman soittaessa lapsen korvakivusta kysellään toki taustaa: onko ollut flunssaa, onko aiempia korvatulehduksia, miten on oireillut... ja sitten ehkä se tärkein: annoitko särkylääkettä?
Jostain syystä viimeksi mainittu tuntuu olevan täysin käsittämätön asia. Siis kipuun särkylääkettä?? Mitä ihmettä? Samoin ollaan hirveän hämmästyneitä kun kuumeesta kysytään onko annettu Panadolia. Koska se kuumeen lasku nyt helpottaa sen tenavan oloa.
Erityisesti kun/jos se lapsi on alkanut yöllä sitä kipua valittaa, tuntuu kohtuuttomalta, ettei lääkitä jotta saisi edes vähän vielä nukkua ja aamulla sitten näytille. 

Yksi hyvin tyypillinen maanantaiaamun ilo on ne, jotka ovat viikonlopun aikana soittaneet joko 112 tai paikalliseen yliopistosairaalan arvionumeroon. Kun ongelma ei ole riittävä, ne ohjeistaa yksiselitteisesti ottamaan yhteyttä omaan TK:n virka-ajan puitteissa. Ja maanantainahan sataa puheluita, joissa "tarvii päästä tänään lääkäriin, niin ne sano Tyksin Akuutista..."  Kun pointti lienee ollut, että se arvio tehdään paikallisesti. 

Moni on kovin yllättynyt kun reseptinuusinta ei ole akuutti asia, vaikka lääkkeet olisi loppumassa. (Tähän on poikkeuksia: henkeä pelastavat lääkkeet pyritään uusimaan heti, mutta näissäkin ihmisellä on omavastuu, eli ne pitää pyytää uusittavaksi ajoissa!)  Reseptinuusinta saa ja voi kestää viikon, lääkärin piikistä riippuen. Kukaan ei oletettavasti kuole, kun kolesteroli- tai verenpainelääkkeet on viikon tauolla. Toisaalta se, ettet saa nukuttua kun unohdit uusia nukahtamislääkkeen... no, kovin harmi, mutta lääkäri seuloo piikkinsä läpi päivittäin ja siihen tahtiin kun ehtii. Voimme pyytää muttemme pakottaa. Se, että olet lähdössä Kreikkaan ja lääkkeet ei riitä koko matkaksi ei ole syy tulla tänään vastaanotolle. Tuskin ostit lentolippuakaan vasta eilen....  ja jos ostitkin, ne lääkkeet oli loppumassa jo viime viikolla eli aikaa hoitaa asia on ollut. Taivaan kiitos meillä apteekeissa henkilökunta on valveutunutta ja tarjoutuu uusimaan reseptin, kun viimeisen 3 kk pakkauksen hakee. 

Monissa tilanteissa korostuu se, että ihmiset on jättäneet maalaisjärjen nurkkaan. Sellainen rehellinen omavastuu omista asioista puuttuu ja/tai se halutaan sysätä järjestelmän niskoille. 
Joskus aiemmin lienee ollut tapana, että tietyt pitkäaikaissairaat on kutsuttu (!!!) vastaanotolle n. kerran vuodessa. Kun tästä tavasta ollaan luovuttu (ja hitokseen hyvä niin, ihme pullapossukerho....), nyt ollaan suivaantuneita "kun kukaan ei enää ota vastuuta mun hoidosta ja pyydä".  Kun itse asiassa se alkuperäinen järjestelmä oli täysin käsittämätön: osa porukasta tuli pyydettynä vastaanotolle, kun muut, mahdollisesti sairaammat, koettivat epätoivoisesti saada jotain aikaa lääkärille joskus edes.... 

Nyt kun joku kysyy miksei ole kutsuttu, kerrotaan, että ihmisellä on vastuu omasta voinnistaan ja onkohan ollut jotain uusia oireita. Yleensä vointi on ok ja oireet entisellään, mutta kun aina ennen.... 
Niin. 

Onneksi meillä on tämä kirosana, jota syyttää joka asiasta: Varha. Kaiken voi selittää hyvinvointialueilla ja niistä johtuvilla muutoksilla. Hyvin iso osa muutoksista toki olisi varmaan tullut ilmankin, mutta tämä ainakin nopeutti systeemiä.
Hyvin iso osa meidän asiakkaista myös tiedostaa, että hoitajat on pieniä pelinappuloita todella isolla pelikentällä eikä meillä ole minkäänlaista päätösvaltaa mihinkään asioihin. Saamme päivittäin tsemppiä ja kiitoksia, hymyjä ja iloisia tervehdyksiä! Tosi moni tuo julki, miten tyytyväisiä ovat meihin ruohonjuuritasolla, vaikka isossa kuvassa se Varha yksi kirosana onkin. 

Ilman näitä asiakkaita tätä työtä ei jaksaisi. Kun yli 80 % on yleensä hyvin iloisia saatuaan apua, se antaa itsellekin voimia jatkaa taas huomenna. 
Itse tykkään työstäni, työpaikastani, työkavereistani ja potilaistani kovasti! 

Tehyn Millariikka Rytkösen sanoin: tämä on maailman paras ammatti! 💕

Sedät (ja täti!) jaksaa heilua

Viime vuonna oli välivuosi. 
Ei mitenkään paikatakseen, vaan tunnelman vuoksi: tälle vuodelle on KAKSI Raskasta Joulua -lippua. 😜

Salon Uskelan kirkko

Ensimmäinen keikka oli tällä viikolla kirkossa. 

Hurmaava keikka! Korvaystävällinen, lämminhenkinen ja kaikin puolin suloinen joulutunnelman luoja. 
Artistit istuivat laulaessaan, soittivat akustisesti ja vetivät niitä rauhallisempia ja tunnelmallisia joululauluja. 

Kotimatkalla sitten puhuttiin, että muutama reippaampi viisu olisi sopinut joukkoon. Joku perinteinen Kulkuset tms. Mutta ehkä tuo kirkko paikkana vaati hartaampaa tunnelmaa. Yhtä kaikki, pistin samantien liput tilaukseen viikon päästä olevaa räime-keikkaa varten, vaikka vihaan tuota Turussa olevaa Gatorade-areenaa paikkana. Täysin epäkelpo minkään bändin kuunteluun, mutta valitettavasti Logomo on hinnoitellut itsensä ulos, joten jäähallia sitten.

Artisteina Marco Hietala, Tony Kakko ja JP Leppäluoto

Raskasta  Joulua -orkesteri on entisellään. Mahtava porukka! 

Tykkään kovasti tästä konseptista. Kotimaiset joululaulut on jostain syystä kovin mollivoittoisia ja itkuvirsimäisiä tyyliin "lapsi menee pesuveden mukana hankeen ja tuli polttaa torpan..." 
Tuolla hevirock-mentaliteetilla niistäkin tulee suorastaan hauskoja, vähättelemättä yhtään kuitenkaan sitä laulun sanomaa. 

Tony Kakon absoluuttinen sävelkorva ja ääni oli kyllä karvat pystyyn nostattavaa. Noin kun akustisesti säestää, ei laulu häviä räimeen joukkoon ja jokainen virhe kuuluu. No, tämän herran kohdalla ei kuulu. Jopa tällainen maallikko kuuli sen nuotilleen menon tarkkuuden niissä hankalimmissa biiseissä, jotka, ehkä juuri siksi, oli Tonylle valittu. 

Hietala esiintyy vähän turhan paljon. Luontevampi käytös olisi ehkä ollut suotavaa, mutta hienosti se pistää falsetin ja oman äänensä sillä lailla rinnakkain, ettei ajoittain tiedä vetääkö falsetissa vai omallaan.... Ave Maria oli järisyttävä!! 

JP taas on herttainen vanha setä. Laulaa ja esiintyy sopivan tonttuna, hyvällä fiiliksellä ja huumorilla. Täytynee ehkä hakeutua jossain kohtaa YÖn keikalle nyt kun JP keulii siellä. 

Salon porukka oli mainio yhdessä ja erikseen!

Torstai meni töissä hyräillessä joululauluja jopa siihen saakka, että pari potilasta käytävällä kysyi onko pikkujoulukausi jo alkanut vai hoitaja muuten vaan niin hyvällä tuulella. 😀

Patikkakeikkaa Keski-Suomessa

Jälleen puuhakas viikonloppu patikoinnin merkeissä pari viikkoa sitten. Kohteena ensin Leivonmäen kansallispuisto Joutsassa. Mahdottoman kaunis paikka. Mäyränkierros oli kiva ja kahvit maistuvat.

Joutsjärven laavulla kahvit.

Todella upea paikka.

Yllättävän paljon aikaisemmin tulee pimeä, kun menee muutaman sata kilometriä pohjoisempaan. Heti kolmen jälkeen oli nimittäin jo niin hämärää, ettei uskallettu enää poiketa erilliselle taukopaikalle vaan jatkettiin autolle. Ne otsavalot kun jäivät taas reissulta...

Majoitus oli tällä kertaa Muuramessa. Ja edellisestä kerrasta opittuna, myös arvostelut oli luettu viimeistä 1200:tta myöten...  Ihan ok paikka. Ei mitenkään merkittävän kiva, että menisin uudestaan, mutta riittävän siisti, hiljainen ja lämmintä vettä sekä sauna. 

(Jää vaikutelma, että tosi moni majoituspaikka on jämähtänyt vähän 70-luvulle. Yritetty päivittää mutta lievästi epäonnistunein ideoin... esim. tiskikoneen luukkua ei voinut avata 30 cm enempää, koska roskiskaapin ovenkahva tuli eteen. Tiskikone on tietenkin ollut pakko laittaa, koska nykyihminen ei tiskaa...
Oli hankittu uusi suuri jääkaappi, mutta sellaiseen paikkaan, ettei ruokailija voinut siirtää penkkiä yhtään...)

Napattiin mahtavan hyvä kiinalainen take away-ateria mukaan matkalta ja syötiin itsemme ähkyyn perille päästyä. Eipä se muuta kaivannut kuin unta.

Aamu valkeni kauniina ja pääsi yllättämään: LUNTA! (Onneksi tuli laitettua ne nastarenkaat!)

Rauhassa käveltiin mökkikylän ympäri, syötiin aamupalaa ja pakattiin. Tien päällä kahvit vauhdissa ja itse asiassa toiseen puistoon eli Isojärven kansallispuistoon. Majavapolku kuulosti houkuttelevalta. Allekirjoittanuthan tietenkin ajatteli, että siellä on pato, jonka päällä majava istuu kuin Disney-leffassa ja pureskelee jotain tikkua..... 😂

Mutta olivat ryökäleet padonneet sen verran, että polku katkesi valtavan tulvan alle yhdestä kohtaa, ja lenkkareilla ei ollut mitään asiaa, kun todennäköisesti kumisaappaan varretkaan ei olisi riittäneet.

Niinpä jouduttiin ottamaan omia jälkiä takaisin, mutta ei se haitannut. Kaunista oli.

Ajettiin rauhassa kotia kohti. Urjalan makeistukun kohdalla sen verran jarrua, että jouluksi vihreitä kuulia (juu, ei minulle....) ja vähän töihin tuliaisia. Hurja ryysis parkkipaikalla, kaksi isoa bussia ja henkilöautoja kymmenittäin.

Siihen on viereen avattu jonkinlainen huoltoasema, joka näytti myös viihtyisältä. 

Kotona rauhassa tuvan lämmitystä ja sauna. Mitäpä hyvään viikonloppuun muuta vaadittaisi.

Syksyä

Osuipa jo aamulenkille pakkasia heti lokakuun puolivälin jälkeen. Ei kirpsakka keli muuten, mutta tossunpohjat lipsuivat yhdessä kohtaa jonkin verran...
Sittemmin ollaan toki oltu huolella plussalla. Moni kyselee talvirenkaiden vaihtamisesta. Itse mietin lähinnä sitä, missä vaiheessa vaihdan nastarenkaan fillariin.

Tällekin vuodelle kävi niin, että kesälomapäiviä jäi käyttämättä sen verran, että tuli vaatimus käyttää ne vuoden loppuun mennessä. Koska olin viime vuonna joulua edeltävästi vapaalla, tänä vuonna olisi jonkun toisen vuoro. Niinpä pari pidennettyä viikonloppua suunnitelmiin, majoitukset varaukseen ja retkelle.

Päivälleen vuoden jälkeen sama paikka ja sama patikka. Eri seura.

Repovesi siis.

Karmea ajomatka. Sanotaan Suomen teistä muuten mitä tahansa, on kaksi, joita en haluaisi koskaan ajaa: tie 25 (Hanko-Hyvinkää) sekä tie 6 (Kouvola-Porvoo).

Luonnollisesti molemmat osui tälle retkelle. Mennessä jyristeltiin 25:sta rekkojen perässä ja jarrutettiin puolen kilsan välein tolpille (koska edellä menijä jarrutti, minusta vauhti ei sitä vaatinut...) joilla toi pätkä on miinoitettu.

Päästiin kuitenkin perille. Saarijärven parkkialueelta reissuun. Repuissa evästä, juotavaa ja hyvää tuulta. Eikä ristin sielua missään.

Olhavalla tulet ja tauko. On se merkillinen kallio: aivan kuin veitsellä leikattu pystysuora. Se kohta, mistä kalliokiipeilijät tulee alas, laskeutuu pienelle lämpäreelle, joka ulkonee kalliosta. Muuten pudotus olisi suoraan järveen. Lämpäreen päältä sitten venekyyti "rantaan".

Tauon jälkeen kavuttiin tietenkin katsomaan maisemia. Keli oli suhmurainen eikä katsomista kovin paljon ollut. Vähän houkutti kävellä "Korpin kierros", joka lähtee vuorelta eteenpäin ja kiertää nähdäkseni järven lähinnä pyörällä ajettavia teitä pitkin. Nehän olisi nopeita kävellä koirien kanssa.....

mutta valo alkoi hiipua kun kello kävi, ja lähinnä huolestutti, ettei jäädä pimeässä kävelemään epätasaista polkua. Otsalamppuja ei oltu pakattu mukaan. (Ensi kerralla muistaa nekin!)

Pölhökustaat pääsi reissuun

Tultiin siis alas omia jälkiämme ja päätettiin kuitenkin kiertää jokin tullessa nähdyistä järvistä toiselta puolelta. Tuolla on hyvät opasteet. Kartoissa on selkeät merkit ja kun seuraa esim. tietyn tulipaikan/laavun nimeä, pystyy siitä aina jatkamaan seuraavaan etappiin.

Kilsoja tuli reilun kympin verran, ehkä 12km. Aamulla oltiin kävelty jo kertaalleen perinteinen aamulenkki joten koirat oli aivan vireessä vielä reitin lopussakin. Ihmisillä ehkä painoi tossuissa jo vähän. Varsinkin kun aivan viimeisenä oli valtava jyrkänne. Polku tuli suorastaan pystysuoraan alas ja koirat oli pakko päästää hetkittäin vapaaksi, koska niiden veto olisi kaatanut, kun muutenkin piti ottaa neliveto itselleenkin päästäkseen liukumatta seuraavan männyn kylkeen.

Kas, kun makkaraa paistettiin niin paljon, ettei ihmiset syöneet.

Jäi sitten luppakorville taukopalkka. 

Olhavanvuoren maisemaa

Olin varannut majoituksen Verlasta. Alkuperäinen ajatus oli, että jos majapaikka on tosi kiva, soitamme ja pyydämme saada jatkaa majoitusta vielä toisen yön ja kävelemme seuraavana päivänä lisää.

No tuota.....

Kun Bookingin kautta varaa majoituksen, jonka hinta on reilu satanen yöltä, sitä odottaa tiettyä tasoa. Varsinkin kun Bookingiin julkaistut kuvat antavat ymmärtää kyseessä olevan varsin kiva mökki kahdessa tasossa kaikilla herkuilla. 

Totuus oli kuitenkin 12 neliöinen huone, jossa jääkylmä vessa ja kaksi erittäin surkeaa ja vanhaa sohviksi puettua "vuodetta", joissa kummasskaan ei pystynyt nukkumaan. Toisen patjaan upposi ahteri sen 30 cm keskelle heti ja toisessa taas oli kivikova ohut petari. Sauna oli terassilta toisen oven takana  ja siellä ei ollut vesipistettä eli ei peseytymismahdollisuutta!! Keittiön hanasta tuli järvivettä. (Joka haisi kuolemalta, kunnes sitä oli valuttanut vartin verran.....)

Emme sitten päättäneet jäädä toiseksi yöksi. 😒

Tuliaisia. Hassu kuva, joka jäi vinoon.

Kotimatka tuli sitten 6-tietä pitkin. Tolppia, ohittajia, vaaratilanteita.... joopa joo.

Porvoossa kirjaimellisesti 5 minuutin pysähdys. Nappasin Brunbergilta pari laatikkoa suukkoja töihin vietäväksi ja koirat kävi pisulla. 

Porvoossa ei ole ainakaan liikennejärjestelyt muuttuneet sitten 1987. Edelleen kaupungin läpi ajettaessa saa jarruttaa jokaisiin valoihin. Ja niitä riittää. 

Muuten kaupunki on kasvanut tosi paljon. Olisi ollut kiva pysähtyä pidemmäksi aikaa, piiipahtaa vanhoilla ystävillä jne, mutta sadekeli ei houkutellut lenkille ja edellisen yön valvomisen jäljiltä oli ikävä kotiin.

Retki oli kiva. Muutaman viikon päähän on varattu jo vastaava. Kohde vaan toinen.

Lempi opukseni. Ideapankki.

Toivottavasti marraskuulla on vielä kirkkaita päiviä. Sateessa ei ole kiva patikoida, vaikkei se sikäli haittaa, että aina on kuivia vaatteita, joihin vaihtaa. Se on vaan omalla tavallaan muuten tympeää.

Vielä pari sanaa Vietnamista

Koska isäni vietti 10 vuotta talvet Thaimaassa, me käytiin siellä melko monta kertaa ja kuvittelen jossain määrin osaavani noissa itäisissä maissa toimia. Luulen myös osaavani jotain, mitä tulee kulttuuriin ja tapoihin....

Vietnamissa yllätti positiivisesti se, että hintataso oli jopa Thaimaata halvempi. Toki meidän osalta hinnoissa puhutaan ruuasta ja lähinnä limsa-tyyppisistä juomista. Alkoholi ei kuulu meidän normaaliin kulutukseen lomallakaan satunnaista viinilasillista enempää. Ja koska olen niuho mitä tulee viiniin, en yleensä tilaa sitä, koska pelkään saavani huonoa. 😀

Mutta vaikka olin melkoinen miljonääri Suomesta lähtiessä, johtuen ihan puhtaasti Vietnamin dongin järjettömästä määrästä nollia lukujen perässä 😀, toin myös takaisin Suomeen aika monta miljoonaa, koska raha ei kulunut määräänsä enempää. Shoppailu pelkän shoppailun vuoksi on turhaa. 

Kannoin kuitenkin Suomeen ehkä viitisen kiloa kuivattua mangoa ja useamman pussin kuivattua Jackfruitia, joka on sairaan hyvää. Myös kahvia toin pari pussillista, vaikkei sitä voikaan valmistaa Moccamasterissa (tai voi, mutta....) ja samoin muutaman teepakkauksen ja jotain pientä matkamuistoa.

Itse asiassa ns. näätäkahvi, Weasel coffee, eli se sivettikissan ruuansulatuksen läpi kulkenut kahvi, oli yllättävän hyvää. Poika nauroi, että ottaen huomioon miten paljon sitä kaupoissa on tarjolla, herää vahva epäilys, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Sivettikissojakaan ei ole mitään kymmeniä tuhansia yksilöitä, ja että jokaisen jätökset pystyttäisiin keräämään...  Eli mahdollisesti loistava huijaus. 😂
Oli miten oli, ostin pienen pussukan Weasel kahvia kotiin ja keitin sen Mocciksessa niin, että pidin hetken suodatinta kiinni ja se "hautui" kuten vietnamilainen kahvi tehdään. Ja oli ehdottomasti todella hyvää. Aivan järkyttävän pikimustaa eikä maito varsinaisesti vaalentanut, mutta maku oli hyvä. Oli sitten kissan sappihappoja tai ei, ainakin oli hyvänmakuinen ja hyvin paahdettu papu.

Mustaa myrkkyä 

Retket ja matkat maksoivat toki jotain, ja esim. Ba Na Hills oli paikallisesta näkövinkkelistä todella kallis paikka. Sisäänpääsy 950 000 VND (vajaa 30 eur) ja siellä buffet-tyyppinen ruokailu oli 350 000 VND / nekku. Vertailuna, söimme viimeisenä päivänä todella erinomaisen sapuskan, jossa pöytään tuotiin kulho riisiä ja viittä eri lisuketta, neljä juomaa (sokeriruokolimsaa, 2 x sitruunaruokolimsaa sekä teetä) ja lasku teki yhteensä neljältä alta tuon yhden hengen hinnan.

Toinen asia, joka yllätti, oli paikallisten kielitaidottomuus. Vietnam ei ehkä ole profiloitunut vielä niin vahvasti turistipaikaksi, joten paikalliset osaavat lähinnä "Hello" ja "Thank you" -fraasit. Kaikki muu tuntui menevän yli. Tämä tuotti vähän hankaluuksi mm. takseissa, jotka eivät ymmärtäneet ohjeita.

Luulen myös, että maassa on melko korkea lukutaidottomuus. Esim. taksikuski, jolle näytin pojan osoitetta, ei todennäköisesti osannut lukea sitä. Ei myöskään kirjoittanut sitä omaan mapsiinsa, jota toki muuten käyttivät runsaasti. Siellä käytetään Grab-nimistä sovellusta taksin tilaamiseen, paikallinen Über ilmeisesti. Eli tilatessa annat lähtö- ja määränpää-osoitteet, joten taksi saa määränpään valmiina omaan puhelimeensa. (Ja kirjoitusvastuu on siis käyttäjällä.... sanoo hän, joka ei osannut tehdä aksenttimerkkejä puhelimella ja asiayhteys muuttui ilman niitä.)

Jatkossa lataan tuon sovelluksen itselleni, vaikka se vaatiikin nettiä. Hotelleista netin saa, ja tilaaminen sekä päätymisosoitteen hakeminen on siten helpompaa. Toki edelleen esim. vieraassa kaupungissa ollessa sitä ei pysty käyttämään, mutta oletan, että osaavat sentään hotelleihin.... tai jos ainakin oikeaan kaupunkiin. 😄

Jostain syystä kotimainen sää kannusti pohtimaan seuraavaa lomaa...

Sen verran paikka jäi kiinnostamaan, että nuuskin jo vähän lentoja jatkoa ajatellen valmiiksi. Hong Kongin tai Bangkokin kautta pystyy lentämään suoraan Da Nangiin, joten selviää yhdellä pitkällä lennolla sekä yhdellä vaihdolla. Voisi ajatella, että vietävät Metwurstit selviäisivät paremmin.... 

Nuoret olisivat kovin halunneet muutaman tölkin lonkeroa, mutta niitä en uskaltanut ruumaan menevään laukkuun laittaa. Pari glögipulloa toki kuljetin, lasi kestää paremmin. Vaihtojen kanssa lonkeron kuljettaminen ei onnistu käsitavaroissa, vaikka sitä kentällä myydäänkin. Pitää pohtia.

Seuraavat lomat vietetään epäilemättä kotimaassa enemmän ja vähemmän. Kaikenlaista suunnitelmaa on myös parille seuraavalle vuodelle, mutta aivan varmasti johonkin kohtaan on pakko alkaa pohtia taas tuollaista 10 päivän lomaa idempään.

Poika lähetti viikonloppuna todella näyttävää videota heidän uudesta asunnostaan. Ovat päässeet muuttamaan ja nyt on tilaa kiitettävästi. Jopa niin paljon, että heillä pystyisi ehkä majoittumaan. Muuttivat siis viereiseen taloon, joten muutto sujui nokkakärryllä laatikot kuljettaen. Kun asunnot on valmiiksi kalustettu, ainoa siirrettävä asia on omat kamat. Varsin näppärää.

Good Morning, Vietnam!!

 

Tammikuussa 2023 jouduimme sanomaan heipat pojalle, joka muutti Vietnamiin. Saman vuoden joulukuussa tekivät lyhyen viikon reissun Suomeen, mutta sen jälkeen olemme lähinnä viestitelleet WhatsAppissa, joten nyt oli meidän aika lähteä katsomaan mihin ovat kotiutuneet. Kesäloma siis venähti  vähän pidemmälle syksyyn, mutta olipahan odotettavaa.

Jotta retkeen saataisiin vielä yksi askel lisää, muuttivat elokuussa eli vajaa pari kuukautta ennen suunniteltua reissua etelämpään, joten hankimme vielä yhdet lentoliput matkan varrelle.

Luonnollisesti viikkoa ennen lähtöpäivää, Israel alkoi pommittaa Dohaa. Finnair lähetti ystävällisen viestin, jossa kertoi, etteivät aio lentää sinne pommien vierestä. Nice. Otin yhteyttä Qatar Airwaysiin, jonka liput olivat, ja he kertoivat sen olevan täysin oma henkilökohtainen helvettimme, miten pääsemme paikalle, mutta kone lähtee Dohasta eikä lippuja voi vaihtaa.... vielä enemmän nice.

Saatoin valvoa viikon yhtä soittoa ja stressikerroin oli melkoinen. Siinä vaiheessa kun ajoimme kentälle, rytmihäiriöt olivat sitä luokkaa, että mietin joudutaanko laskeutumaan Eurooppaan.....

Jätin myös kotiin ohjeet koirien jatkosijoittelusta ja mistä löytyisi pankkien tunnukset yms, koska olin melko varma, ettei tästä reissusta hengissä selviä.

Mutta vihdoin siis: Helsinki - Doha - Hanoi - Da Nang ♥ 

Da Nangin lohikäärmesilta, Cau Rau.

Ilmeisesti se sylkee tulta viikonloppuiltaisin, tätä emme nähneet.

Linkin takana jonkun toisen ottamia kuvia, aika huikeita. 
Me emme päässeet sillalle jalan.

Perjantain vietimme vielä päivän osalta kaksin, nuoriso oli töissä, ja sovimme, että ihmettelemme kaupunkia itsekseen ja otamme yhteyttä työpäivän jälkeen. 

Kävelimme tosiaan Han-joen silloille, kaupunki on kuuluisa seitsemästä sillastaan, joista yksi on muotoiltu lohikäärmeeksi. 

Tuossa helteessä (+30°C) vitosen kävely oli melko rankkaa. Onneksi juomapulloja pystyi ostamaan joka kadunkulmasta. Siltojen välimatkat olivat sen verran pitkät, ettei pystynyt ajattelemaan kävelevänsä lohkäärmesillalle saakka. Harmi.

Altaalla pieni hetki lepoa jossain kohtaa iltapäivällä.

Hotelli sijaitsi kadun ylityksen päässä rannasta. Kuvassa näkyy hyvin hennosti valkoinen piste vuoren seinämää vasten. Siellä seisoo Lady Buddha, patsas, joka vartioi kaupunkia etäältä. Sen takana oleva vuori on taas suojelukohde apinoille, tästä lisää alempana.

Rantaa oli tässä kohtaa 45 km (!!!), mutta se toki jatkuu vielä etelään mennessä muutaman vastaavan vuoristonyppylän jälkeen käytännössä koko matkan maan eteläosaan saakka. 

Meduusa-kohtaamisen jälkeen en ole uinut luonnonvesissä, ja täälläkin aallokko pöllytti pohjahiekkaa sen verran, ettei pohjaan nähnyt, joten minua ei rantaan saanut. Toisaalta emme tulleetkaan lomalle makaamaan auringossa, joten menetys ei ollut kovin suuri. 

Tämän verran "makasin auringossa", että sain kuvan.

Lähinnä lukemista varjon alla.

Perjantai-iltana käytiin yhdessä syömässä ja suunniteltiin retkiä ja tekemisiä. Nuoriso oli ihanasti järjestänyt itselleen vapaata niin, että pystyivät olemaan retkillä aamusta iltaan.

Tosin viikonlopuksi ennustettu Bualoi-taifuuni oli tulossa emmekä tienneet mitä tuleman piti.....

Hotellin etuovet suljettiin täysin ja vuorattiin levyillä ja hiekkasäkeillä. 

Kulku kellarin kautta toiselle puolen rakennusta.

Myös ulkoministeriö katsoi asiakseen lähettää sekä sähköpostia että txt-viestin asiasta.

Saattoi vähän jännittää, että mitähän sieltä tulee....

Lauantaina aamulla sitten satoi kunnolla. Meri oli hurja. Koko ranta käytännössä huuhtoutui aaltojen alle eikä todellakaan tehnyt mieli lähteä aamulenkille rantaan. 

Suomalaisella sisulla ostimme hotellin kaupasta sateenvarjot (mikä älytön idea!!!) ja lähdimme kuitenkin kaupungille. Lounasta piti joka tapauksessa saada. 

No, kepeistä ei juuri riemua olllut mutta sade oli lämmintä ja tuulesta huolimatta emme palelleet. Lounaskin löytyi. Olo oli märkä mutta huvittunut. 

Illemmalla nuoriso mopoili hotellille ja toivat meille sadetakit, maailman paras keksintö!!! 

Käveltiin sateessa etsimään ruokapaikkaa, syötiin ja päädyttiin Da Nangin museoon. Todella mielenkiintoinen historia tällä maalla. Kiinnostuin ja selvittelen vielä lisääkin, koska en ollut varsinaisesti tajunnut, että he ovat itsenäistyneet vasta viitisenkymmentä vuotta sitten. 

Myös Jenkkien sekaantuminen sotaan silloin 70-luvulla toi "jännittäviä" ilmiöitä, kuten esim. Agent Orangen, jonka vuoksi tänä päivänä jo kolmas sukupolvi tietyissä perheissä saattaa kärsiä tuon tuholaismyrkyn aiheuttamista vammoista sen kerääntyessä elimistöön ja ilmeisesti siirtyessä myös seuraavaan sukupolveen. (Jotkut videot olivat todella karua katsottavaa....)

Da Nangin lentokenttä on rakennettu pahimmin saastuneelle alueelle, ettei siihen rakennettaisi kenenkään koteja. Poika sanoi, että olivat pohtineet tietynlaisen vedensuodattimen hankkimista, jotta hanavedestä saisi puhdistettua juotavaa. Ongelma vaan oli se, että puhdistus poistaa toki ameebat, bakteerit yms mutta ei esim. raskasmetalleja. Olivat tulleet siihen tulokseen, että jumppaavat mielummin muutaman 20 litran vesiastian aina kämpille juomavettä kuin ottavat riskin.... 

Sivumennen: kävi kyllä tuuri, ettemme jääneet Hanoihin. Bualoi oli iskenyt sinne pahasti ja kaupunki tulvi todella runsaasti, paikoin reiteen saakka. Näimme joitain videoita, joissa ihmisiä evakuoitiin veden noustua liikaa. Miniäkokelaamme kertoi, että ongelma ei ole yksi se, mitä viemäreistä nousee pintaan, vaan se, ettei viemäreissä ole kansia tulvan aikaan ja kävely kaduilla on hengenvaarallista, kun saattaa tipahtaa siis kaivoon.... 

Muuten nuorisoa harmitti alkuun, että tulimme tähän vuodenaikaan. Da Nangissa kun tämä on rainy season kun Hanoissa taas piti olla paras mahdollinen ajankohta. Mutta tuurilla seilattiin ja taas kokemusta rikkaampana. 

Jatkossa tuo olisi täydellinen kohde esim. keväällä, joskin auringon vuoksi tämä oli paras mahdollinen ajankohta, kun oli vähän pohjaa Suomen kesästä eikä palanut niin herkästi. Suomen talvikalpea kyllä kärähtää rasvoista huolimatta.

Sateen jälkeen poutasää.

Myrsky oli vienyt osan rantahiekkaa mennessään....

Perinteinen aamulenkki rantsussa,

kilsan verran suuntaansa

Maanantaina otettiin museojuna alle ja junailtiin muutama kymmenen kilometriä rantaa pitkin pohjoiseen, Huen kaupunkiin. 

Siellä oli sodan aikaan suurimmat taistelut, siellä on myös sellainen ulkoilmamuseon tyyppinen paikka, jonne oli varattu opas meitä kuljettamaan. Valtava alue läpikäytäväksi ja todella paljon nähtävää. 

Hieno paikka!

Jalat alkoivat painaa kun oli kävelty alueella kolmisen tuntia.

Mainioita kahveja. 
Suomalaisittain kummallisia, mutta ah, niin hyviä.

Yläkuvassa matcha latte sekä kookoskahvi,

alakuvassa maissikahvi (pop corn)

Paras kahviseura ♥

Hotellilta pojan kämpille oli n 7 km. He kulkivat välin aina mopolla. Kypärät sai jättää hotellin respaan säilytykseen.

Heidän asunnon lähellä on ns. marmorivuori. Sieltä lohkotaan edelleen marmoria ja tekevät niistä patsaita. Varsin hienoja patsaita olikin kadun varren kivenlouhimoissa esillä. Hitsin harmi, että jopa sellainen pieni kivilyhty painoi varmasti yhden sata kiloa. (Kokeilin nostaa irtoavaa kansiosaa ja se yksistään painoi todennäköisesti 20 kg...) Muuten olisin halunnut ehkä tuoda jonkin sellaisen kotiin. 

Marble Mountain

Otimme iltapäivällä taksikyydin, kun me kaksi olimme ensin seikkailleet pojan kämpille. Vietnamissa ongelma turistin näkökulmasta on se, että juuri kukaan ei puhu sanaa enempää englantia. 

Joten näytin taksikuskille google-kartasta paikkaa. Lähdimme matkaan ja mainitsin samalla, että siinä vieressä on Marriot-hotellin iso resort.... no, taksi kurvasi Marriottin pihalle n. kilometriä ennen oikeaa paikkaa emmekä saaneet häntä ymmärtämään, että paikka oli vähän väärä. 

Kävelimme siis loppumatkan. Siinä on toinen Marriotin resort aivan tien toisella puolella.... kukapa näistä pitäisi lukua. 😆

Perille kuitenkin päästiin. Ja matka jatkui Hoi Anin kaupunkiin 20 km etelämpään.

Hoi Anissa on jokailtainen lyhtyfestivaali. Ihmiset voivat ostaa pienen paperilyhdyn, johon sytytetään kynttilä ja se asetetaan kellumaan jokeen. Joessa on samalla satoja veneitä soutajineen, niiden kyytiin pääsee laittamaan lyhtynsä matkaan.

Lyhdyn mukana lähetetään hyviä ajatuksia ja toiveita tulevaisuuteen. Kivan näköinen illan pimeydessä.

Kaupunki oli kauniisti rakennettu, joskin hyvin turismille annettu. Oli kauppaa jos jonkinlaista, mutta viehättävä ja kaunis paikka.

Olisin halunnut tuoda näitä lyhtyjä kotiin tusinan,

eivät vaan ole kokoontaitettavaa mallia....

Ensi kerralla yksi kova matkalaukku pelkästään näille.

Seuraava päivä olikin viikon kohokohta.

Olin etukäteen lukenut, että alueella on jonkinlainen silta, jota pitelee kiviset kädet. Ilmeinen nähtävyys, ja vain pienen matkan päässä. Minähän luulin, että sinne siis ajellaan taksilla, katsellaan se silta ja kävellään sillä, ja etsitään ruokapaikka ja tullaan takaisin. Paljonpa tiesin. 

Ihmettelin, kun nuoriso katsoi minua hämmentyneenä, että "se on kokopäiväretki" kun totesin, että ehditaan vaikka mitä sitten sen jälkeen.....

Ba Na Hills.

Alku oli siis köysirata. Alue on 1500 m korkeudessa ja köysiradan pituus 5 km.

Tällaiselle dinosaurukselle ja dinosauruksiin hullaantuneelle ihmiselle tuo paikka huusi dino-puistoa. Odotin tuolla alapuolella olevassa viidakossa olevan vaikka mitä... 😄  

(Ja kun kehittävät paikkaa, en ihmettelisi, vaikka sinne jonain vuonna laitettaisiin parit kookkaammat dinosaurukset vähän hätkähdyttämään yläpuolella kulkevia ihmisiä....)

Kun ylös päästiin, en ensin tahtonut tajuta minne oltiin tultu. Tämä on siis jonkinlainen teema-puisto, sisältää myös kaikenlaisia ajeluita tyyliin Linnanmäki, mutta järjettömän kokoisella alueella aivan kaikkea mitä kuvitella saattaa. Aloin pikkuhiljaa ymmärtää, miksi kyse oli kokopäivän retkestä....

Atlas

Golden Bridge

Paikka oli niin mieletön, ettei sitä pysty kuvailemaan. Meillä meni siellä kirjaimellisesti päivä, ehdimme juuri ja juuri viimeiseen alastulevaan köysirataan. Olin haltioissani sillan näkemisestä.

Teimme myös retken Lady Buddhan patsaan takana olevaan viidakkoon, jossa elää uhanalaisia Douc Languri-apinoita. Niitä suojellaan siellä napakasti ja ovat onnistuneet saamaan kantaa kasvamaan jonkin verran. Meillä kävi uskomaton munkki, että onnistuimme näkemään useamman perheen.

Ensimmäinen ajatus oli, että tuota tekisi mieli kiskaista hännästä.... 😂

Itse apina

♥

Loma oli siis tältä vuodelta hyvin aurinkoinen.

Paluumatkalla en jaksanut stressata enää hengissäselviämisestä. Joskin jouduin toteamaan, etten jaksa käsittää joidenkin ihmisten itsekkyyttä ja sitä, miten säännöt on tehty muita kuin itseä varten. 

Meillä oli 10 tunnin lay over Dohassa keskellä yötä. Kentällä on ns. hiljaisia huoneita, joissa on jonkinlaiset lepotuolit nukkumista varten. Arabivaltiona huoneet on erikseen naisille ja miehille, joten eriydyimme omiin puoliimme ajatuksena koettaa saada torkuttua edes vähän. 

No, naisten puolella hiljaisuudesta ei ollut totisesti tietoakaan. Jotkut kun pitävät oikeutenaan soitella kavereille ja pälistä puhelimessa melko suureen ääneen. Myös pienten lasten tuominen huoneeseen silloin, kun eivät ole väsyneitä, ei varsinaisesti tee olosta hiljaista....  

Lisäksi iäkkäämpi pariskunta tunki huoneeseen molemmat, josta taas jotkut muut ottivat melkoiset kierrokset ja äänet nousivat kun herraa yritettiin poistaa naisten puolelta. Lopulta lentokenttähenkilökunta tuli apuun ja mies lähti kiukutellen pois. Oma puolisoni kertoi jälkeenpäin, että oli mennyt miesten puolelle ja sielläkin häntä oli jouduttu tiukasti komentamaan pitämään suunsa kiinni.

Nukkuminen jäi siis haaveeksi. 

Niin paljon kuin Qatar Airwaysia on kehuttu, täytyy sanoa, että maksettuani ylimääräistä paremmista paikoista, olin erittäin pettynyt koneen ahtauteen ja epämukavuuteen. En tiedä mistä maksoin, koska mielestäni en saanut rahalle vastinetta. Jatkossa tiedän kokeilla muuta reittiä.

Lomasta jäi kuitenkin hyvä mieli. Ihanaa, että lapsella on kaikki hyvin. Oli myös melko huikeaa tajuta, että niin se vaan tilaa ravintolassa paikallisella, samoin keskusteli tullessa taksikuskin kanssa jotain. ♥ Kertoi kyllä, että Hanoin Vietnam oli helpompaa murteesta johtuen. Mutta maassa, jossa kieltä on pakko puhua saadakseen asiat hoidettua, sitä oppiikin. 

Perhe ♥