Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. joulukuuta 2024

Valkoista joulua, vihreämpää joulua

Varsinainen joulu siis tuli ja meni. Omalta osaltamme vietimme joulun tosi rauhassa ja valoisasti, olihan meillä siis LUNTA. (Löysin itsestäni pienen talvesta tykkäävän ihmisen, joka haaveili opettelevansa hiihtämään....)

Ajoimme siis lauantaina Vuokattiin. Jossain vaiheessa syksyllä löysin hauskan tarjouksen (yksityiseltä) ja kyselin lisää. Hinta oli kovin edullinen, ja ajatus ensinnäkin lomasta ja toisekseen valkoisesta joulusta houkutti kovin. Sairaanhoitajan urani aikana en muista montaakaan joulua, etten olisi ainakin jotain osaa joulusta tehnyt töitä. Tuolta käsin se olisi mahdotonta. 😃

Lähtö oli aamulla ajoissa. No, muiden mittapuulla ajoissa, omallamme aika myöhään. Teimme koirille kunnon aamulenkin ja söimme aamupalaa ennen starttia. 


Matkalla jossain Jyväskylä-Kuopio välillä.


Maisema sen kuin kaunistui kun matka eteni.

Kuopiossa pidimme pidemmän tauon ja söimme myöhäisen lounaan. Sen jälkeen alkoi nopeassa tahdissa tulla hämärämpää ja navigaattori olisi halunnut opastaa merkillisille pikkuteille. Päätimme ajaa vitostietä kuitenkin suoraan Kajaaniin saakka, josta voisi helposti siirtyä perille. Päätös oli hyvä, tyypillinen Suomalainen ajokeli talvella. Liukasta oli, mutta porukka tuntui olevan hyväntuulista, koska mitään älyttömiä ohituksia tai perseilyjä ei liikenteessä ollut. Käytimme matkaan aikaa huomattavasti enemmän kuin GPS:n mukaan olisi pitänyt mennä. Nuo lienee laskettu kesänopeuksilla, koska pysähdykset oli nopeita tuota ruokailua lukuunottamatta. Ja mikäpä siinä kiirettä olisi tehnyt.

Kulta-Katti löytyi nopeasti, sijainti oli täydellinen, majapaikka vastasi täysin kuvaustaan ja asetuimme nopeasti taloksi. Siitä talvikamppeet päälle ja koirien kanssa lenkille tutustumaan alueeseen.

Tuo Katinkullan "kylä" on minusta tosi kiva. Se on kauniilla tavalla toteutettu, kävelyteitä oli runsaasti ja pitkin aluetta kulki hauska 2,5 km latu, jota pitkin porukka suihki suksillaan. En ole tarkistanut, mutta se lienee rakennettu joskus 80-luvun lopulla (?) ja paritalot ovat nykyään hyvän kokoisten puiden suojassa, ikään kuin metsässä. Ehdottomasti viehättävä. (Kun vertaa muutamaan muuhun vastaavaan majapaikkaan, jossa olemme käyneet: kaikki puusto hakattu alas ja pellolle pistetty sitten pystyyn kerros- ja rivitaloja...)

Meidän majoituksesta oli 800 m kylpylään ja 100 m ladulle. Kauppaan oli huikeat 200 m joten autoa ei tarvinnut startata sitäkään varten.

Illan aikana lähinnä asetuimme taloksi ja menimme ajoissa nukkumaan. Seuraavasta päivästä eteenpäin tutustuimme alueeseen lähinnä kävellen. Mies sai jonkun lenssun ja oli jo sunnuntaina räkäinen kuin mikä. Jaksoi kävellä kun rauhassa mentiin, mutta esim pidemmät patikat jätettiin suosiolla vähemmälle. 

Ensimmäisen päivän aamulenkkiin kuului hupaisa juttu. Tultiin takaisin, jäin touhuamaan jotain pyykkien kanssa, ja mies meni keittiöön laittamaan kahvia. Hän huikkasi "mitä keitetään" ja vastasin "Ei mun takia tartte" ja toinen oli ihan hölmistyneenä että mitä hittoa, justhan se sanoi, että keitetään kahvit. Tajusi sitten kun käänteli kahvipussia käsissään....


Ihanien naapurien joulupaketista

Itse tosiaan ihastuin alueeseen kovin. Ihastuin myös siihen, kun maassa on lunta, pikkupakkasta eikä ole liukasta ja lumi narskuu kenkien alla. Pimeyskään ei tuntunut niin pimeältä. Olen kuvitellut vuosia vihaavani talvea, mutta kyse onkin siis täkäläisen rapa-kura-jää-liukas-pimeä talven vihaamisesta. Tuollainen oikea talvi, se niin sanottu lapsuuden talvi, on ihan eri asia. Ja katsoessa lapsuuden valokuvia, ihan oikeasti täällä etelässäkin oli muinoin oikeat talvet. Ei se pelkkää höpöpuhetta ole tuo ilmastonmuutos. Valitettavasti.

En ole hiihtänyt sitten lapsuusvuosien. Tuo on kuitenkin ollut jo joitain vuosia vähän takaraivossa, ja olen puhunut suksien hankkimisesta, mutta koska nämä Varsinais-Suomalaiset kelit.... eipä paljon houkuta. En ole koskaan kokeillut vapaan tyylin luisteluhiihtoa ja pystyn toki näkemään, miten sekoan käsiin ja jalkoihin, kun pitäisi "luistella" ja silti samalla saada ne kepakot osumaan mielellään muualle kuin jalan eteen... 😂
Tuolla olisi voinut pimeässä salaa harjoitella ja kaatuilla ihan itsekseen.

Rinteeseen en uskaltanut. Olen sillä lailla arka, etten halua laskea yksin. Mies taas ei polviltaan enää mutkamäkisuksiin pysty, joten suosiolla skippasin. Olen kuullut runsaasti kehuja Vuokatin rinteistä, joten joku kerta isommalla porukalla, jossa joku toinenkin laskee. Ja itse voisin laskea vaikka pulkkamäkeä, kun sopivasti hullu porukka olisi mukana.
Toisaalta lumettomalla kaudella tuolla vaaralla on kilometrikaupalla ihania reittejä käveltäväksi ja läskipyöräiltäväksi....  Tavatessamme ystävät torstai-iltana ensimmäiset sanat olivat "meidän pitäisi lähteä tuonne porukalla."

Ymmärrän hyvin, että tuolla valmennetaan olympia-tason urheilijoita. Puitteet oli kertakaikkiaan upeat. Osa spandex-asuisista suksijoista lienee myös tosi urheilijoita päätellen vauhdista, millä pyyhkäisivät vähän pidempiä latuja ohi.



Alue oli koristeltu kauniisti ja levollisesti.



Itselaukaisimella leikittiin ja johonkin kuvaan osuttiin ennen kuin puhelin taas kaatui...


Alueella olisi kilometreittäin reittejä. 😍

Tuon vajaan viikon aikana tehtiin useita lenkkejä joka päivä. Kämpillä ollessa istuskeltiin kirjan ja takkatulen ääressä. Sanoin jossain kohtaa ääneenkin, että "näetkö miten olisin kotona ollessa sanonut jossain vaiheessa päivällä, että mennäänkö vähän päiväkävelylle?" Kun kotona räpäskä-kelit, kuraa ja liukasta, ei paljon houkuttele. Tuolla oli niin kiva seikkailla eri puolilla ja antaa koirien lukea uutisia. Koirathan olivat aivan uuvuksissa kaikesta jatkuvasta menosta. Tohkeissaan olivat aina lähdössä ja mieluusti kävelivät, mutta kämpille päästyä kaatuivat jokainen jonnekin nukkumaan.


Olin ottanut kotoa mukaan pari peuranlihapalaa ja ostettiin vain lohi ekana päivänä. Meidän jouluruuat oli siis peurapataa ja jääkellarin lohi. Kun kumpikaan ei merkittävästi kaipaa perinteisiä suomalaisia jouluruokia, näillä pärjäsi. Miehen lenssu ja alueella uutisten mukaan riehuva influenssa ei hirveästi houkutellut mihinkään valmiiseen pöytään.... (eikä toki sekään, että siellä oli tarjolla sitä jouluruokaa.)

Räkätaudista johtuen jätettiin myös kylpylä väliin, vaikka sinne olisi ollut kiva mennä. Toisaalta sen verran alue ihastutti, että tulemme sinne varmasti menemään toistekin. Ymmärrän hyvin miksi ihmiset käyvät siellä vuosittain. Alue oli aika täynnä, tosi monessa paritalossa (niitä osake-paritaloja?) oli jouluvaloja ja ihmisiä liikkui tosi paljon päivittäin. 

Ilmeisesti Katinkullan golf-kenttä on jotenkin poikkeuksellisen hyvä? Lajia tuntematta en osaa ottaa kantaa. Päädyimme jonain päivänä seikkailemaan kentän ympäri. Päädyimme metsän reunaan ja paikalle ajoi ski-doo mies, jolta kysyimme saako kelkan jälkiä pitkin kävellä. Hän totesi lunta olevan niin vähän (!!!) että hyvin saa vielä kävellä kun ei latuja voi tehdä, joten tallustimme koko kentän ympäri umpihangessa päätyen itse asiassa lähes jonkun pihaan.... 
Hihitellen päädyimme kylpylän taakse ja totesimme kentän olevan varsin suuri.


Ystävämme, intohimoinen pyöräilijä, ihastui paikkaan tämän kuvan perusteella.

Loma oli siis mainio. Paluumatkan aloitimme ajoissa ja yllätys oli melkoinen kun radio uutisoi matkalla tuon Tapaninpäivän olevan oletettavasti kiireisin paluuliikennepäivä. Olin ajatellut, että ihmiset ottivat lomaa pitkälle joulun yli, kun kahdella vapaalla sai yli viikon....

Asia, joka kiinnitti kotimatkalla huomiota liikenteen osalta: kun nopeusrajoitus tässä maassa nyt pääsääntöisesti on se 80 km/h, on metkaa, että aina löytyy se kuski, jonka mielestä tuo kyltti tarkoittaa, että pidetään oma nopeus jonon ekana siinä 70-75 km/h välillä. Ja sitten kun ohituskaista alkaa, nostetaan oma nopeus 95-100 km/h, jolla saadaan pidettyä paikka jonon ekana. *vähän silmien pyörittelyä*  Meillähän ei ollut edes kykyä ohitteluun, boxi katolla tuo sen verran ilmanvastusta, että ei tuo minun pikkuropponen lähde kuin tykin suusta. Roikuttiin siis jonossa Jyväskylästä alaspäin, mutta Tampereen jälkeen helpotti. Matka kuitenkin eteni eikä ollut vaaratilanteita.

Toinen liikenteeseen liittyvä juttu, johon olen kiinnittänyt huomiota yleensä, en tällä reissulla, on, että moottoritielle liittyessä pidetään nopeus siinä 65 km/h kun ne motaria tulevat ajavat sataa... siinä on sitten ratkiriemukasta yrittää päästä liikenteen joukkoon kupeksimalla kaikkien edessä kun et pääse kiihdyttämään. Ne liittymiskaistat kun kuitenkin on jo motarinopeuksilla.

Kotimatkallakin meno oli kuitenkin asiallista ja rauhallista. 
Kuopion korkeudella alkoi olla jo räpäskä-keliä ja Jyväskylän korkeudella ihan silkkaa vettä. Tampereelta alas kaikki olikin jo vihreää ja mustaa....


Tähän maisemaan vielä uudestaan 💖



Kun olet niin uupunut, että ajattelet haukkaavasi puruluuta
ja nukahdat kuitenkin kesken... 


Oi, valkeata joulua


Viikon kirjat.
Näistä toiseksi alimmainen miehen.

Koti oli palatessa vähän viileä, mutta kiitos näiden plussakelien, yhdellä lämmityksellä lämpeni normaaliin. Vähän jännitti miten puuhellan uuni savuttaisi, mutta lähti vetämään hyvin. Mentiin vielä samana iltana katsomaan Levoton Tuhkimo paikalliseen leffateatteriin. Vanhana Dingo-fanina en olisi voinut sitä jättää väliin, vaikka totta puhuen leffa ei ollut niin ihmeellinen kuin odotin. Se oli kuitenkin hyvin leikattu ja osan aikaa ei pystynyt sanomaan oliko mikin ääressä oikea vai näyttelijä Neumann.

Perjantaina olin siis sovitusti töissä. On kiva huomata, että niin hauskaa kuin lomalla onkin, minulla on sellainen työpaikka, jonne on kiva palata. Ei siis harmittanut vähääkään herätä aamulla ja lähteä liikkeelle. Mies oli koirien kanssa kotona ja viikonlopun lenkkien jälkeen taitavat olla maanantaina tyytyväisiä meidän molempien vihdoin lähtevän töihin, että saavat jäädä lepäämään päiväksi.


Onneksi saimme olla joulun muualla kuin tässä ankeudessa.
Lonkeronharmaa on ihan oikea sana kuvaamaan tätä.

Viikonloppuna sitten normaaleja kotihommia ja vähän ylimääräistä ruuanlaittoa. Tytöt olivat perheineen tulossa syömään sunnuntaina, silloin myös vasta meidän joulu.
Ihanaa kun pienet tulivat taas. Olivat nukkuneet päiväunet kotona ja aivan täynnä virtaa saapuessaan. Heti alkuun piti pariin kertaan käydä moikkaamassa koiria, jotka oli portin takana yläkerrassa sen järjettömän sähläämisen vuoksi, mikä vieraita aina seuraa. Kaksi pientä ja kolme riehuvaa koiraa ei oikein toimi näissä neliöissä...

Mutta lelut ja leikit alkoivat vauhdikkaasti ja meidän syödessä olkkarissa oli iloinen höpötys. Hilla varsinkin on vihdoin "löytänyt äänensä" oltuaan siis lähes kolme vuotta aivan hiljainen. Nyt tyttöä ei voi hiljaiseksi kutsua kuin nukkuessaan. 💕  Sen päiväistä höpötystä ja touhua riitti. 


Vähän jo katettu ja savukala tuotu sisään.
Muuna ruokana ihan vain lihapataa ja muussia salaatin kanssa.


Joulupukki oli käynyt tässä osoitteessa joulun aikana,
kun ei tiennyt meidän olevan poissa.

Kerrassaan viehättävä päivä ja ilta. Tytöt olivat toisistaan tietämättään tehneet meille mielettömiä herkkuja: toinen dajmia ja toinen kinuskinougata. Ah! Muksut olivat onnellisia lahjoistaan, joskin meidän hankkimat ensisukset tuntuivat hivenen hassulta lahjalta tässä kelissä....

Ensi vuoden alusta vanhempi tytär keskittyy sitten enemmän opiskeluun ja tekee vähemmän töitä. Nuorin taas edelleen pohtii mitä alkaisi isona tehdä. Joten epäilenpä, ettei hän vieläkään saa haetuksi opiskelupaikkaa, vaikka toki se on sikäli viisasta, että turha menettää ensihakijan oikeutta, jos ei aidosti tiedä mikä kiinnostaa. Harmittaisi sitten joutua hakemaan toistamiseen. Onhan hällä vielä tuossa pari vuotta ennen kuin ikä tulee sillä lailla vastaan, että on "pakko hakea", jos haluaa ensikertalais-statuksesta hyötyä.

Minä päätin tempaista ja öljytä puuhellan päällä olevat vuolukivet. Teimme taas sytykekuppeja ja aina tulee tipluja steariinista. Niitä ei saa millään kivistä pois ja näyttävät likaisilta. Öljyämällä pinnasta tulee musta ja aavistuksen likaa hylkivä. Niinpä levittelin sormin parafiiniöljyt kivien pintaan ja etureunaan ja meistä siitä tuli oikein tyylikäs. 

Jonkin verran se haiskahti ensimmäisillä lämmityksillä, mutta teen saman vielä olohuoneen kamiinan päällä olevalle kivelle.


Öljytty ja vielä kosteudesta kiiltelevä pinta

Oli tarkoitus julkaista video siitä meidän joulujunasta, mutta en tunnu saavan sitä mitenkään tänne. 😡
Ilmeisesti koko on liian suuri tai jotain, ja taidot eivät riitä moisen kutistamiseen. YouTubeen en jaksa alkaa sitä lataamaan ja sitä kautta julkaisemaan. Onhan se nyt kumma.... 



Junavideo, tai sitten ei...
tai ainakin vahva ehkä....


tiistai 22. lokakuuta 2024

Suositus: pari mainiota lukemistoa tarjolla

Minulla on aina ollut paha tapa, että jos näen mielestäni mielenkiintoisen kirjan, haluan yleensä lukea saman kirjailijan koko sarjan (riippumatta siitä, kirjoittaako hän sarjaa vai yksittäisiä kirjoja), ja päädyn varaamaan kirjastosta vaihtelevan määrän kirjoja. Joskus tämä ajattelu vie ihan metsään, joskus osuu täyskymppi kohdalla. (Ja joskus en kertakaikkiaan jaksa samantyyppisiä kirjoja määräänsä enempää kerralla. Esim, dekkareiden keskelle on pakko saada jokunen osuus tyhmää romanttista hömppää tai muuta, ettei pelkkiä murhia jatkuvalla syötöllä.)

Nyt oli täyskympin vuoro.


Kolme ensimmäistä jonkun kirjan takaliepeestä

Sarja alkaa kirjalla, jossa burnoutista ja avioerosta toipuva entinen kiinteistönvälittäjä Venla törmää vanhaan kansakouluun ja ihastuu siihen, ostaa sen ja pistää pystyyn airbnb majatalon.
Kertomus downshiftaamisesta niin, että on kuitenkin koko ajan puuhaa. Vähän sellaista yltiöromanttista "kun kaikki onnistuu"-tyyppistä.... 

Joka tapauksessa tykästyin. Kuvaus oli jotenkin varsin aito. Erityisesti kohdat, joissa Venla tekee blogipostauksia ja saa kattilallisen kuraa niskaansa joltain anonyymiltä kirjoittajalta..... (ai että, miten kolahtikin, nauroin ääneen parissa kohtaa!!! 😂)


Tämä oli sellainen hyvänmielen sarja.
Varsin harmiton, humoristinen ja vähän jonkinlaista romanttista koukkua. Helppolukuinen ja hauska.

Toinen erittäin vahvasti kolahtanut oli Heidi Swainin sarja joulusta. Britteihin sijoittuvat, omina itsenään toimivat, joulun ja joulutohinan ympärille perustuvat kirjat. Tällainen joulusta hassuksi tuleva tyyppi oli ihan myyty. Kansikuvat on tosi kauniit ja vaikka tarinat on kevyitä, ihana tunnelmallinen joulun fiilis välittyy niistä täysin. Nämä pitäisi lukea joulukuussa. Ehkä silloin uudestaan.


Kävin kirjastossa pientä syyslomaa ajatellen....


Lähden siis huomenna töiden jälkeen pienelle lomaselle. Pari arkivapaata listassa ja kohteena kolme eri kansallispuistoa. Pikku patikat, rentoa löysäilyä, turistina olemista itselle uudella paikkakunnalla x 3, ja viikonloppuna kotiin.

Toivottavasti kelit suosii, että pystyy ottamaan valokuvia. Ja sen mitä olen etukäteen nuuskinut "nähtävyyksiä" yms, ei pitäisi ehtiä tylsistymään. 
Luulen, että nappasin vähän turhan suuren kakun sikäli, että autoon tulee kyllä kilometrejä. Vähän vähemmällä olisi voinut olla helpompaa, mutta kerrankos sitä. 

Seuraava loma vasta joulun tienoilla niin otetaan syksyn synkkyydestä nyt kaikki irti. (Eipähän tämä nyt varsin synkkää ole ollut..)
Kellojahan siirrellään taas viikonloppuna. Oi milloin siitäkin riesasta tässä maassa päästään???

sunnuntai 6. lokakuuta 2024

Sadonkorjuun loppu, kulttuuria, luonnonilmiöitä

Ihan syyskuun lopussa oli pakko kerätä kaikki loput paprikat ja nakata kasvit pihalle. Kuisti oli jo niin täynnä roskaa, jota niistä putoili, eikä nuo viileät yöt enää antaneet paprikoiden kypsyä sen kummemmin. Päivän lämpö ei riittänyt. Chilit keräsin samaan syssyyn.

Nyt kuisti on taas pelkästään vaatteiden säilytystä varten. Se on sen verran vilpoisampi, että sitruuna ja bougainvilleat talvehtivät siellä, samoin kaktukset. Olisin halunnut talvettaa persikkapuun myös siinä, koska se nimenomaan on viileämpi ja todella valoisa. Persikka on vaan niin älyttömän kookas, ettei se järkevästi mahtunut mitenkään päin. Joten toivon sen selviävän yläkerrassa, jossa on viileämpää muttei varsinaisesti viileää.... 

Täytyy katsoa onko se pakko siirtää jossain kohtaa kuitenkin kellarin portaisiin. Sen ohi pääseminen esim. pyykkien kanssa voi olla mielenkiintoista. Lisäksi kellarin portaissa on jo pergonit, verenpisara ja hortensia... 


Yllättävän hyviä, vaikka vähän jäivät vihreiksi.



Tämä Hot Lemon yllätti.
Odotin miedompaa ja vähän sitruunaan vivahtavaa.
Mutta on tosi tiukka ja chilinen.

Nyt on sitten syöty paprikoita urakalla. Onneksi pääasiallinen työevääni on salaatti, johon nuo hupenevat. Ja tykkään paprikasta sellaisenaan, joten se maistuu leivällä ja ihan paljaaltaankin. Innostuin sen verran tästä hienosta sadosta, että laitan varmasti ensi vuodellekin paprikaa tulemaan.

Chilit kuivasin silppuna ja ajoin vielä blenderillä pieneksi. Useampi purkillinen on annettu jo poiskin, koska ei sitä määräänsä enempää chiliäkään pysty syömään. Vaikka sitä toki lähes kaikkeen ruokaan ropistellaan ainakin vähän.
Blenderin käyttö oli aina mielenkiintoista. Chili tahtoi vähän pöllytä sieltä ja yskin useampana päivänä kun tuntui, että oli chiliä nielussa purkittamisen jäljiltä.



Syyskuun lopun kirjapinosta piti ottaa kuva. Ihastuin todella tuohon Jenny Colganin kirjaan. Toivon, että lisää tulee. Samoin Camilla Davidssonin kirja ja lisäksi toinenkin samalta kirjailijalta, olivat erittäin viihdyttäviä.

Jaaha, alimpana pinossa onkin työhön liittyvää. Kouluttaudun parhaillaan unihoitajaksi ja piti selailla vähän virallisempaakin lukemistoa tästä syystä.


Auringonlaskut ovat toinen toistaan värikkäämpiä.



Lokakuun lauantaiaamun lenkillä oli 
todella mielenkiintoinen valo.
Sumu oli sakea, itse asiassa lenkin jälkeen kotona havaitsin, 
että hiusten latvat oli märät.

Lauantaihin liittyi vähän kulttuuria. Olimme jo kesällä varanneet liput Turkuun kesäteatteriin Dingo-musikaalia varten. Näytös ja muutkin kesäteatterin näytökset, kuitenkin päädyttiin perumaan ja meille tarjottiin mahdollisuutta siirtää liput ns. sisätiloihin. Nyt oli sitten aika käyttää nuo kesäiset liput pois.

Olin silloin kasarilla intohimoinen Dingo-fani, kävin useamman keikankin ja seinät oli sen ajan tyyliin vuorattu Dingon julisteilla.... (voi niitä aikoja!)

Eilinen oli kuin paluu kasarille. Tuo Suomen Musiikkiteatterin porukka veti paremmin kuin alkuperäinen bändi ikinä. Aivan käsittämättömän hieno veto! Tuo kahden ja puolen tunnin setti oli yhtä tykitystä alusta loppuun. Tarina sinänsä oli kevyt sikäli, että siihen oli ujutettu myös perheen teinin ja äidin ihastus bändiin, mutta muuten varsin osuva "keikka". Ja nähtiinpä lavalla vähän muutakin Porilaista, jos toki vähän Tamperelaistakin vetoa.... 😁




Lopun Autiotalo vedettiin koko yleisö seisten ja kädet pystyssä! 

Oli todella kiva ilta. Mentiin kaveripariskunnan kanssa, ensin haukkaamaan vähän ja sitten tuonne. Nukkui makeasti kun oli "bailannut" tuon setin läpi.

tiistai 3. syyskuuta 2024

Kirjoja, lukemista

Meillä on Suomessa tosi hieno kirjastolaitos. Jossain vaiheessa halusin omistaa moniakin kirjoja. Käytännön syistä se ei toiminut, ei kenelläkään ole sellaisia tiloja. Edelleen meillä on jotain tiettyjä kirjailijoita, joiden koko tuotanto on hankittu ja josta en saata luopua. Ja säännönmukaisesti harmittelen, että kirjoja on niin rutosti, koska niiden säilyttämiseen menee tilaa..... Sitten käyn itseni kanssa keskustelua mistä voisin luopua ja pitkin hampain löydän ehkä kolme kirjaa... kunnes tulee seuraava kerta. Huoh!  Loputon suo.

Kulutan kuitenkin kirjastoa säännöllisesti, ja tälläkin hetkellä minulla on varauksessa kymmenkunta kirjaa, joista pahimpien kohdalla olen jonossa numerolla 378 tai jotain....  Ei siis ihan ensi viikolla ole tulossa viestiä, että tule noutamaan.


Luin koko tämän herran tuotannon tässä kesäloman aikana. Tämä lienee näistä nyt viimeinen. 
Eniten pidin sarjassa Catskills-vuoriston kuvailuista, toki muuten kyse on hyvin tavanomaisesta dekkarista; eläkkeelle jäänyt NY:n rikostutkija sekaantuu erinäisiin tapahtumiin ja päätyy selvittämään niitä. 

Dekkareita minun makuuni. Sopivasti tapahtumia, sellaista ajanvietettä, jossa saa aivot narikkaan ja uppoutua tarinaan. 
Se, minkä tuo sarja sai aikaan, oli pieni into joskus lähteä vielä reissuun meren tuolle puolen ja mahdollisesti päästä käymään noilla vuorilla. Tiettävästi siellä on kivoja patikointireittejä ja varsin kaunista nimenomaan syksyllä, kun sielläkin tulee ruska.


Tämä herätti mielenkiinnon kirjastossa ollessaan "tyrkyllä" eli erillisellä hyllyllä kansi ylöspäin.
Aitoa historiallista faktaa puettuna kaunokirjalliseen muotoon. Hipaisee vähän omaa alaani, leprasairaalassa työskentelevä Matilda kun on pääosassa. 

Samalta kirjailijalta luin myös kirjan Arpapeliä. Kertomus naisesta, joka saa yllättäen lahjaksi raaputusarvan ja voittaa päävoiton. Miten raha meitä muuttaa, miten ajatukset alkavat pyöriä siinä, mitä rahalla saa, miten omaa tai toisten elämää parantaa.... 
Se toi runsaasti ajattelemisen aihetta.


Tätä suositteli Kristiina
Varsin koskettava tarina miehestä, jonka isä kuolee Aurinkorannikolla yllättäen. Kun välit ovat olleet huonot tai jopa olemattomat, ja poika ehtii paikalle vasta kuoleman jo tultua.... 
Hieno tarina matkasta itseen.

Sattuneesta syystä osui ja upposi. Oma isäni viettää talvet muualla, jossei nyt Aurinkorannikolla niin vastaavasti. Asiat pitäisi voida sanoa kasvokkain vielä elossa ollessaan, ettei tarvitsisi jälkeenpäin katua tai jälkipolven miettiä tahtoa. Tämä sai minut haluamaan tehdä vielä paremman hoitotahto-tyyppisen viestin kaikkine tietoineen missä ja miten löytää pankkitilit jne.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Kirjahaaste: kirjahyllyt ja kirjallisuus

 Oi! Ihana haaste! Kiitos, Emma.

Genre, johon et halua tarttua

Olen kerran lainannut kirjastosta jonkun kirjan, jossa kellolla oli äly ja tunteet ja se ohjaili jotenkin kelloa kantavaa ihmistä. Jotain scifiä lienee ollut. Jäi lukematta, koska siinä on vain aihealue, jota en käsitä enkä jaksa.

Olen jollain tavoin pahoillani, mutta en ole lukenut yhtään Harry Potteria, en Twilight-sarjaa tai muita vastaavia. Jotenkin ei vaan ole kiinnostanut. Potterit kuuluisivat kaiketi yleissivistykseen, joten mahdollisesti lähden jossain kohtaa niitä kahlaamaan läpi (ja ihastunkin kenties!)

Kohtaan ei kuuluu myös äänikirjat.

Tällä hetkellä luen eniten dekkareita, nimenomaan pohjoismaisten kirjailijoiden. Suuria suosikkejani on mm. Jo Nesbo ja erityisesti Harry Holet. Pohjoismaista on tullut muutaman vuoden aikana valtavasti upeita kirjailijoita.
Jonkin verran jaksan Nora Roberts -tyyppistä ällöromantiikkaa, mutta toisaalta ihan chicklit-kirjat eivät sytytä. Fifty shades of Grey oli huonoin koskaan lukemani opus. 

Kirjahyllysi kirja, jonka lukemattomuutta häpeät tai ylipäänsä häpeä kirjahyllyssä

Seitsemän Veljestä ja Sinuhe Egyptiläinen. 
Olen lukenut jopa Kalevalan ja Shakespearen teokset, joten nuo kotimaiset sivistysteokset kuuluisi kyllä edes selata läpi.


Toisaalta jollain tasolla kirjahyllyn sisältöä ei pidä hävetä, oli siellä mitä tahansa. Minusta lukeminen on hieno harrastus, vaikka kirjojen hilloaminen kotiin onkin melko typerää. Toisaalta teen muitakin typeriä juttuja joten tämä ei ole pahimmasta päästä.


Asterix, Lucky Luke, Viivi ja Wagner, Baby Blues ja Jere


Voisihan sitä lähteä häpeilemään sitäkin, että lukee sarjakuvia.
Aikanaan noita Akun kirjoja tilattiin lapsille, samoin kuin lehteäkin. Ihastuin itse kovasti Don Rosan piirrosjälkeen ja halusin kaikki Rosan albumit itselle. Sittemmin kokoelma kasvoi ja selaan niitä edelleen ajoittain.
Mielestäni sarjakuvienkin selailu on sinällään älykkäämpää aivojen nollausta kuin TV-kanavien selailu saati jokin tosi-TV.

Pahin lukemiseen liittyvä tapasi

Luen ahmimalla nopeasti ja unohdan melkein yhtä nopeasti. Pystyn tosin palaamaan lukemiini kirjoihin ja muistamaan lukemisen kesken aiemmin lukemani. (Turhauttava tapa, muuten.)

Joskus luin useampaakin kirjaa yhtä aikaa. Nykyään en. 
Ikä taitaa tehdä tehtävänsä, mutta en pysty keskittymään, tai juoni sekoaa päässäni. Plus että luen hyvää kirjaa mielelläni alusta loppuun. Tylsää kirjaa (mikä siis antaisi inspiraation aloittaa jokin "parempi" kesken) en välttämättä lue loppuun vaan heivaan kesken. Harvoin tosin. 

Luetko takakannen?

Tottakai. Joskus mahdollisesti vasta lukemisen aloittamisen jälkeen, mutta aina. Kirjastossa takakannen lukemalla yritän tutkia olinko jo kertaalleen lukenut tietyn kirjan.

Kallein kirja hyllyssäsi

Puhutaanko euroista vai tunnearvosta?
Euroissa en osaa vastata. Mahdollisesti lahjaksi saamani Kalevala ja jo mainittu Shakespearen kootut, jotka ovat nahkakansissa ja koteloissa.

Tunnearvoltaan kallein.... hirveän vaikea sanoa. Lapsille tilasin jokaisen syntymävuoden tapahtumat kirjana. Löytyyhän sieltä: Estonia, Ayrton Sennan kuolonkolari (1994), Jokelan junaturma, lumimyräkkä New Yorkissa (1996), kaksoistornit (2001). 

Toisaalta tietyt sarjat ovat sellaisia, että sydän verta vuotaen niistä luopuisin.... 

Ostatko kirjoja käytettynä?

Voin hyvinkin ostaa. Nykyään pyrin olemaan ostamatta kirjoja, koska niistä luopuminen on vaikeaa sekä tunteiden vuoksi että käytännössä. Niistä on niin sanotusti vaikea päästä eroon, koska ne eivät tahdo kelvata antikvariaatteihin ja toisaalta en pysty heittämään kirjaa roskikseen. 

Tuntuu siltä, että ihmiset ovat kovasti innostuneet e-kirjoista ja äänikirjoista. Genret, joihin en itse jollain tavoin pysty samaistumaan. Minä haluan koskea ja kääntää sivuja itse. Lisäksi mikään ei voisi olla hirveämpää, kuin saada korviinsa lukija, jonka lukuääni ei jollain tavoin "kuulostaisi" kirjalta. 

Elämäsi kirjat 

Huh huh. Tämä liittyy liki noihin tunnearvoihin.
En pysty vastaamaan. Olen lukenut siitä lähtien kun täytin 4 vuotta. Perheessäni on aina luettu paljon ja meillä on aina ollut iso kirjahylly ja se täynnä kirjoja.

Isän suosittelemana tartuin aikanaa Alastair MacLeanin kirjoihin, joita ei tahdo löytää enää edes kirjastosta, samoin Desmond Bagley tuli tutuksi silloisen kotikirjaston kautta. 
Isäinpäivälahja-Paasilinnat on tullut luettua jonnekin 90-luvun loppuun, jolloin alkoivat toistaa itseään.

Mitä haluaisit lukemisen saralla tehdä?

Haluaisin päästä penkomaan eri ihmisten kirjahyllyjä ja löytää sieltä uutta luettavaa. Minusta tämä on mielettömän hauska haaste jo siitä syystä, että saan tirkistellä luvalla toisten hyllyihin, suurentaa kuvia ja varastaa lukemis-ideoita. 😀

keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Satunnaisia (talvi)kuvia ja ruokahöpötystä

Tämä on ollut mahdottoman hieno talvi!! Myös valokuvausta ajatellen...
Ainoa harmitus on, että pakkasessa sormet kylmenee turhan paljon kuvattaessa ja lisäksi laitan puhelimen aina välipaidan taskuun, jotta se pysyisi läpimänä ja akku kestäisi... joten sen kaivaminen edellyttää hetkellistä vetoketjujen avaamista ja kaivelua. Aika ajoin ehtii tulla vähän vilu. 



Joku tuntematon oli tampannut ihanan sydämen metsään meidän vakio-
karkkipaikalle, joten laitoin karkit sydämeen, että sain 
hauvat siihen kuvattavaksi.
Tämä ystävänpäivänä! ♥ 


Voisin seisokella täällä ja vaan katsella maisemaa kun 
se elää auringon siirtyessä.


Rakas nenä ♥


Vahva suositus tälle!!
Luin aiemmin sen edellisen kirjan ja tykkäsin.

Tämä oli tosiasioihin perustuva, kertoen ensimmäisestä presidenttikaudesta.
Arvostan miehen tekemää työtä ja suurisuuntaisia suunnitelmia ja haaveita.
Ainakin kirjasta saa käsityksen äärettömän selväjärkisestä ihmisestä, jolla ei ole liiallisia kuvitelmia omasta kaikkivoipaisuudestaan tai mahdollisuuksistaan. 

Tuossa maassa on pähkähullu puoluejärjestelmä ja täysin idioottimainen logiikka siinä, että kun saat jotain väkisin runnottua läpi, seuraava pressa voi yhdellä allekirjoituksella sen perua. (Mikä tuli todistettua jälkeenpäin....)



Pullavanukas, osa II
Ei ole kaunis, mutta oi jestas miten hyvää!

Silloin kun lapset oli pienempiä, luin jostain dekkarista, miten sankaritar teki pullavanukasta ja kiikutti vadillisen poliisiasemalle kiitoksena. Minä tein silloin sitä donitseista ja laitoin nesteeseen myös kondenssimaitoa. Ja huh huh miten imelää!!

Nyt tarkistin reseptiikkaa vähän aikuisempaan makuun.
Leipänä paahtoleipää (täysvilja), munamaito ihan maidosta (5 munaa / 6 dl maitoa),
väleihin mustikoita pakastimesta (4 dl, sokeroimaton) ja nokareita vaniljatuorejuustoa päälle.

Annetaan ensin 10 min hautua, että leipä imee kosteutta munamaidosta.
Paistetaan folion alla alkuun 30 min  175°C ja sitten otetaan pintaan väri.

JEEESSSS!! Todellakin toimii!



Meidän paikkakunnalle ilmestyi uusi burgeripaikka.
Pariskunta, jonka työt korona vei, halusi työllistää itsensä,
ja laittoivat ison tien varteen pienen kopperon, jonka luukusta myyvät.

Respect yritteliäisyydestä!!!

Mainittakoon heti alkuun, etten syö ikinä hampurilaisia. Halusin kuitenkin testata tuon paikan, ihan jo kannatusmielessä. Sunnuntaina kun ajoin kotiin, soitin etukäteen ja varasin miehelle naudanlihaburgerin ja ranut, itselleni tilasin juustopallot ja bataattiranut.

Voi veljet!!! Suositus tällekin, jos sattuisit syystä tai toisesta
ajamaan Salosta kohti Tammisaarta. Siinä se on, puolimatkassa.

Viki & Jack's



Vietän tällä viikolla talvilomaa. Taisin joskus aiemminkin jo mainita, että meillä työehtosopimuksen paras puoli on siinä, että kun varaan itselleni loman ke-su, käytän lomaa vain kolme päivää, mutta saan viisi. Olin lisäksi suunnitellut tälle viikolle maanantain ja tiistain vapaaksi, joten lomaa oli tiedossa koko viikko. Ei huono, sanoisi Jorma Uotinenkin. 

Noh, tilanteet muuttuu.
Osastolla oli puute tekijöistä ja kollega keuhkopolilta tarvitsi vapaan lääkärikäyntiä varten, joten otin itselleni pari vuoroa tästä keskeltä viikkoa.
Niinhän ne sanoo, että halvat huvit hulluilla, mutta joskus lomalla voi jopa tienata! 😄

Pieni loma täynnä tohinaa

Rakas ystäväni oli muinoin au pairina New Yorkissa. He ovat pitäneet yhteyttä perheen kanssa ever since ja nimenomaan tämän perheen luona ol...