Johan sitä tässä iässä uskaltaa olla oma itsensä eikä niin miellytä aina muita. Vai olisiko edellinen lause pitänyt aloittaa "jokohan"?
Oli miten oli, parin edellisen viikon aikana olen huomannut omaavani muutamankin tyypillisesti epäsuositun mielipiteen:
- pidin kesäkuun 2025 säästä enemmän kuin näistä kahden viikon helteistä (arvostan nukkumista, nyt on valvottu yli viikko...)
- en ymmärrä olutta/oluita (tuoksuu hyvälle kiukaalla, siihen käy 0%)
- jos menen ostamaan karkkia, en koskaan osta suklaata. Koskaan.
- suklaa suklaana tarjottaessa menee, mutta leivonnaisissa, jäätelössä tms: hyi. En ota.
Meillä on 65 päivää loman alkuun. 65!! Se on saakeli sentään yli kaksi kuukautta vielä.
En ehkä selviä sinne saakka. 😒
Aivan järjetön ruumiillinen väsymys ja henkinen uupumus siihen, että olen saanut pysähtyä viimeksi kesäkuun ekan viikon pohjoisen reissulla, sen jälkeen joka ikinen päivä on ollut jollain tavoin ohjelmoitu ja täynnä tekemistä ja tapahtumaa. Kivatkin asiat alkaa tökkiä isosti, kun ei saa nollata olemalla.
Lomaa odotan mutta samalla vähän hirvittää: siellä tulee olemaan juuri näin kuuma, joten valvonko vielä senkin reissun? Sitten en kyllä talvesta selviä....
Niin paljon kuin työstäni tykkäänkin, kieltämättä kolmivuorotyössä oli puolensa: arkivapaat ja ylipäänsä vähän enemmän vapaapäiviä.
Luin lähes koko Jennifer Weinerin suomennetun tuotannon. Osa aika kivojakin, mutta osassa alkoi tuntua, ettei juttu lähde mitenkään eteenpäin vaikka oli sata sivua jo kahlattu.
Pitäisi opetella tapa, että elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen ja jättää kesken. Tätä opettelen vielä.
Kirjaston varauksia odotellessa nyt kun edellinen 10 kirjan pino on taklattu. Nyt ei olekaan kuin muutama enää varauksessa. Suosituksia otetaan vastaan. Osassa jonotan numerolla 342 joten ihan tälle kesälle ei tule.
Kasvihuone ilahduttaa tomaattisadollaan. Lisäksi tänä vuonna ananaskirsikat ovat kasvaneet "pensaiksi" kahden edellisen vuoden köynnösten sijaan. Ja kukkivat. Saattavat siis ehtiä tehdä satoa. *toiveikas*
Ensimmäiset chilit ovat punastuneet ja olen saanut kerättyä ihanan määrän persiljaa ja lipstikkaa jo kuivumaan.
Myös veneperunoita on otettu ylös ja maisteltu. Hyviä ovat.
Osan edellisten 9 yön valvomisesta selittää myös stressi.
Boogiella kävi tyttöystävä ja pentuja nähtiin rtg-kuvassa sitten aivan hirvittävä määrä. Viikko sitten maanantaina, ihan tarkalleen laskettuna päivänä, pennut alkoivat syntyä. Valitettavasti yksi jäi synnytyskanavaan jumiin ja päädyttiin hätäsektioon.... ja yöllä emä alkoi hiipua ja menehtyi. 😢
Sain tiedon tiistaina kun kasvattaja soitti töihin. Näin nimen puhelimessa ja vastasin innokkaana.... kuullakseni kun toinen itkee luurin päässä. Hetken ajan tilanne oli paha: 8 pentua ilman emää ja todennäköisyys sille, että menetetään nekin, oli laskennallisesti suuri.
Onneksi lyhyen matkan päästä löytyi sijaisemo, jolla oli omat pennut ja suostui ottamaan "käenpoikasia" hoteisiinsa. Emo hyväksyi vieraat pennut, antoi niiden imeä ja alkoi hoivata eli pestä samantien. Toisena aamuna jokainen pennuista oli saanut lisää painoa, pienenkin jo 10 g.
Nyt tilanne on lapsukaisten osalta vakaa. Osa pennuista on siirretty toiselle varaemolle, koska 12 pentua yhdelle on melko suuri määrä. Pennut todennäköisesti selviävät kaikki. Kasvattaja on aivan hajalla ja itselläni on jostain syystä vähän syyllinen olo. Olisinko voinut tämän estää? Olisiko pitänyt sanoa, ettei astuta sitä narttua?
Voi kun olisi se kristallipallo, mistä katsoa tulevaisuuteen.....
